lauantai 28. toukokuuta 2016

Kesa Iranissa: osa 2



Keho on talla viikolla saanut raakkia, mutta ei niin paljon rankan treenin takia kuin toivoin, vaan koska en pystynyt kolmeen paivaan syomaan muuta kuin hiukan jugurttia, jaateloa ja hedelmamehua. Tiistaina voimani lopahtivat jo aika pahasti, mutta loysimme onneksi laakehiilta ja nyt alan taas olla energinen!


Elamaan on loytynyt hyva paivarytmi: aikaisin aamulla heratys, 2-3 ratsastettavaa hevosta ja ratsujousiammuntatreenit. Paivalla on kuuma, joten ollaan syoty lounas (jaateloa...) ja odotettu saan viilenemista, sitten illalla treenattu toisen kerran ja olen liikuttanut loput hevoset.


Maasta ampuessa olen edistynyt huimasti! Tajuttiin etta nokituspisteeni on ajan myota valunut alaspain melkein kaksi senttia, sen korjaaminen helpotti jo paljon. Sitten toissapaivana vihdoin oivalsin, mita "Go into the bow" eli pieni eteenpain kumartuminen tarkoittaa ja wau, tarkkuus parani ihan mielettomasti! Hakeltyneena paukautin nuolen toisensa peraan taulun keskelle ja tanssittiin molemmat Alin kanssa riemusta. Mahtava tunne. Sen jalkeen olen yrittanyt saada hyvasta tekniikasta paljon toistoja jotta se jaisi lihasmuistiin, silla heti keskittymisen herpaantuessa ammun huonommin. Lisaksi pitaisi saada tama uusi kiva taito siirrettya hevosen selkaan... Siina on viela tekemista!


Yleensa treenataan luonnonradalla vuorilla, mutta kerran ammuin myos kentalla. Se oli hyva treeni minulle, koska vauhtia oli hiukan vahemman joten ehdin keskittya paremmin ampumisen tekniikkaan ja toistoja sai lyhyessa ajassa enemman.

Muuten viikon ratsujousiammuntasuoritukseni eivat herattaneet minussa mitenkaan valtavaa ylpeytta, vasymys teki keskittymisesta hankalaa ja kadet olivat usein niin spagettia etta ammuin taas lyhyella vedolla. Erityisesti taakse pain ampumisen kanssa minulla on jostain syysta ollut nyt paljon ongelmia. Yhtena iltana ravelsimme molemmat Alin kanssa niin huonosti, etta ilmeisesti persialaiset jumalat paattivat laittaa pisteen touhullemme ja valtava tuulenpuuska heitti taulut nuolineen sadan metrin paahan. Hyvaksyimme vihjeen ja ratsastimme kotiin.


Torstaina treenasin Alin neljan iranilaisen oppilaan kanssa. Alkuun minulla oli taas vaikeuksia, mutta alkoi kuitenkin menna jo paremmin. Ali keksi, etta otetaan pieni kilpailu kahdelle viimeiselle kierrokselle ja haviajan pitaa ostaa muille jaatelot. Ammuimme kolmea taulua ja Ali otti ajan ja laski tulokset. Mita ilmeisimmin jaatelolla motivoiminen on parasta mita minulle voi tehda, ammuin hyvin ja onnistuin voittamaan kaikki Alin oppilaat! Ajettiin treenin jalkeen kylalle lounaalle ja sain ruusu-ananas-kookos-suklaajaateloannoksen. Ah ihanuutta! 


Illalla treenattiin viela uudemman kerran, mina suoritin IHAA:n  postal matchin kolmen radan haasteen (double shot ja kaksi erilaista triple shottia). Ihanneaika 90 metrin radalle on 14 sekuntia ja ajasta voi saada maksimissaan 5 bonuspistetta, eli 9 sekuntia nopeammasta ajasta ei saa hyotya. Niinpa paadyin valitsemaan ihanan arabiori Sefidin, josta tykkaan tosi paljon ja jonka kanssa on tosi helppo tyoskennella. Viimeksi taalla ollessani Sefid oli hyvin nopea, mutta nyt kuumalla saalla sen vauhti on hitaampi ja koska olimme jo aamupaivalla ratsastaneet se oli valilla minun makuuni liiankin hidas, vauhtimme oli 9-12 sekuntia.


Ampumiselle hidas vauhti teki kuitenkin hyvaa, silla ehdin ajatella enemman ja talla kertaa osasin ajatella jarkevia asioita, eli keskittya toteuttamaan tekniikka mahdollisimman hyvin. Valilla nuoleni sotkeutuivat Sefidin pitkana liehuvaan harjaan, mutta olen tuloksiin tosi tyytyvainen, sain 86,06 pistetta. Erityisen iloinen olen siita, etten ampunut yhtaan nuolta ohi tauluista! Osa meni kylla osuma-alueen ulkopuolelle niin etten saanut pisteita, mutta etenkin edelliseen paivaan verrattuna parannus oli ihan huima. Alikin oli tyytyvainen ja sain viela toisen jaatelon...


Illalla suuntasimme takaisin Teheraniin, silla aikaisin perjantaiaamuna meilla oli lahto junalla 1000km Iranin halki etelaan Yazdin kaupunkiin. Tarkoitus on ratsastaa aavikon halki puolalaisten vieraiden kanssa, mutta suunnitelmaa joudutaan varmasti muuttamaan silla saa on paikallisillakin standardeilla vaarallisen kuuma. Unohdin oman aurinkorasvani vuorille ja ostimme minulle uuden. Nauroin aaneen lukiessani purkin kyljesta: "Store in dry and cool place, between 20-35 Celsius". Mun kasitys viileasta eroaa hiukan yazdilaisesta, katsotaan kuinka pysyn hengissa!

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Kesä Iranissa: osa 1



Minulle tarjoutui tilaisuus lähteä Iraniin kesätöihin ja samalla treenata intensiivisesti Alin opissa viiden viikon ajan. Matka jännitti, koska en ole erityisemmin kuuman ilmaston ystävä enka myoskaan saanut ennen lahtoa kovin tarkkaa kuvaa siita mita kesatyoni tulisi sisaltamaan. Lisaksi viela unohdin laskea paivat lentoja varatessa ja matkani kestoksi tuli 32 paivaa, kun viisumin saa vain 30 paivaksi. Kaikki on kuitenkin mennyt tosi hyvin: viisumitoimistossa kukaan ei huomannut paria extrapaivaa, taalla vuorilla ei olekaan ihan niin kuuma kuin pelkasin ja tyoni on liikuttaa ja puunata Alin ystavan hienoja nayttelyarabeja.

Pari ensimmaista paivaa tutustuin hevosiin ja tyohon niiden kanssa. En paassyt heti ampumaan selasta, vaan ratsastettiin vuorilla ja harjoiteltiin paljon maasta ampumista, jotta saataisiin muutamia muutoksia aikaiseksi tekniikassani. Edelleen jatan vedon valilla liian lyhyeksi, joten nyt treenasimme pitemmilla 15-25m etaisyyksilla. Tajusinkin jotain oleellista siita, etta jousikaden pitaa tyontaa siina missa oikea kasi vetaa jannetta. Olen tiennyt taman kylla, mutta nyt vasta oivalsin kaytannossa miten sen voi toteuttaa hyvin.

Ali oli itse juuri todennut hyodylliseksi kayttaa jousikadessa peukalon sijaan etusormea nuolen alla. Osumatarkkuus kasvaa, koska nuoli lentaa paremmin: "kalanpyrstolento" eli nuolen sivuttaissuunnassa tekema liike on etusormea kayttaessa pienempi. Mina keskityin viela muihin asioihin koska etusormi tuntui lahinna sekoittavalta, mutta kokeilen sita ehdottomasti kunhan saan isommat korjattavat asiat paremmin selkarankaan.


Torstaina paastiin tiiviisti tositoimiin, kun treenattiin porukalla Alin muiden oppilaiden kanssa. Tasta eteenpain taulut on vahintaan 10m paassa radasta, usein kauempanakin. Liian aikaisin ammuttu nuoli ei todellakaan osu, joten treeni teki hyvaa ajoitukselle ja tarkkuudelle. Oli ihanaa karautella taytta laukkaa taas Alin hevosilla, olen kaivannut tata!

Torstain ratsastuksentayteisen paivan paatteeksi ajoimme Teheraniin, silla perjantaiaamuna ohjelmassa oli perinnejousiammunnan Iraninmestaruuskilpailut. Kisat jarjestettiin nyt ensimmaista kertaa ja ne olivat sikali erityinen tapahtuma Iranissa, etta naiset ja miehet saivat kilpailla yhdessa, vaikkakin naiset ja miehet palkittiin erikseen. Ali oli kisassa jarjestajana ja minut laitettiin kisaamaan. Aluksi etaisyys kohteeseen oli 21m ja siihen ammuttiin 14 kolmen nuolen sarjaa. Kotona olen paassyt treenaamaan vain 10m etaisyydelta, joten en odottanut liikoja kisamenestykseltani. Onneksi tehdessa ehti oppia ja paasin jopa jatkoon eliminaatiokierroksille!


Eliminaatiokierroksilla ammuttiin yksi nuoli 19m paahan, kaksi 23m paahan ja huonoimmat pisteet saanut tiputettiin aina pois. Onnistuin sinnittelemaan mukana yllattavan monta kierrosta, mutta kuumuus ja vasymys tekivat minusta niin naatin, etta vikalla kierroksellani ammun yhden ohi ja sain enaa 2 pistetta osumista. Paasin kuitenkin 24 naisen joukosta sijalle 7! Olen tosi tyytyvainen, koska tama oli ensimmainen jousiammuntakisani ikina.

Iranilaiset pitavat vieraista kovasti ja ulkomaalaisena liikkuminen on ujon ihmisen kauhu, koska huomiota ei voi valttaa. Onneksi tapaamani iranilaiset ovat olleet todella ystavallisia, lampimia ja ihania, joten on ollut ilo jutella ja tutustua. Miljoonassa valokuvassa poseeraaminen ja uutislahetykseen tulkattuna ja joka ikinen hiuskiehkura tarkasti peitettyna paatyminen oli kuitenkin tosi vierasta ja olin aivan poikki kisan jalkeen. Jaateloannoksella ja paivaunilla palasin takaisin elavien kirjoihin.



Eilisen lauantain jouduimme viettamaan isojen liikenneruuhkien takia Teheranissa ja hyodynsimme ajan kaymalla Military Museumissa ja etsimalla minulle koristenauhan, jotta sain viimeisteltya kaftaanini. Tanaan palasimme aikaisin aamulla vuorille ja paiva sisalsi heppojen ja minun treenaamista. Suurimman osan ratsujousiammuntatreenista ratsastamme yksi kerrallaan, mutta stressin lisaamiseksi ammumme valilla myos ryhmassa. Laukkaan lahdetaan rinnakkain ja hevoset saavat itse valita jarjestyksensa. Kavioista sinkoilevat hiekka ja kivet tekevat mielenkiintoisen sokeuselementin, huomasin parhaaksi tavaksi laukata ja nokittaa silmat kiinni ja raottaa silmia vain juuri ampumisen ajaksi saatuani ekalla kierroksella reippaasti hiekkaa silmiin. Tama taktiikka toimi, jopa osuin!
video



Tanaan oli myos sikali erityinen paiva, etta ajoimme paivalla korkeammalle vuorille ja paastimme Alin Booran-haukan takaisin vapauteen nauttimaan villihaukan elamasta. On ollut ihanaa tutustua Booraniin, oppia hiukan haukankasittelyn alkeita ja nahda metsastysharjoittelua. Booran on kulkenut aina mukana kaikkialle minne olemme menneet, joten nyt sen paikka huoneessa tuntuu tyhjalta. Mutta voi miten onnelliselta se naytti kadotessaan siniselle taivaalle vuorien lomaan! Ensi vuonna se varmaan saa poikasia. Booran on muuttohaukka, joten se saattaa paattya muuttamaan vaikka Suomeen!

Koko viikon ajan Booranin painoa on tarkkailtu, jotta se varmasti on sopivan pulskassa kunnossa vapautusta varten. Ilmeisesti sama projekti on ollut kaynnissa minunkin suhteeni, silla olen usein vahan huono syomaan mutta nyt olen viikon Alin painostamana syonyt tosi hyvia persialaisia ruokia. Herrasmiehena Ali totesikin: "Now you're fat enough, now I can kill you!" Katsotaan millaista treeniraakkia se sitten ensi viikon osalta tarkoittaa!


Kuvat: Ali Ghoorchian

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Ensimmäiset kisat - Puola!




Lähdin opettajani Ali Ghoorchianin yllyttämänä Puolaan kansainvälisiin GP-kisoihin huhtikuun lopussa hakemaan kokemusta kisatilanteesta. Reissu oli hieno kokemus, joka opetti paljon ja tarjosi tilaisuuden tutustua ratsujousiampujiin ympäri maailmaa!

Matkustaminen sujui helposti, lento Gdánskiin on lyhyt ja junalla oli helppo kulkea Olsztyniin, josta sain kyydin perille Grunwaldin taistelukentälle. Majoittuminen tapahtui joko yhteishuoneessa tai omassa teltassa, järjestäjät auttoivat halukkaita hankkimaan majoituksen myös muualta. Yhteismajoitukseen kannattaa varautua retkeilyvarustein ja korvatulpin! Illat kuluivat niin rattoisasti ja yhteishuone oli sen verran äänekäs paikka, että totesin nukkuvani paremmin taivasalla viereisessä metsässä ja osan öistä olin tallissa, jonne rakensimme heinäpaalia levittämällä oikean luksusmajoituksen!

Ensimmäisenä päivänä meillä oli lämmittelynä hauska maasta ampumisen kisa, jonka viisi rastia sai suorittaa valitsemassaan järjestyksessä. Rasteilla ammuttiin puulinnassa etenemällä, aikarajaa vastaan, pitkiltä matkoilta ja pyörivän puuhevosen selästä. Kisan suorittaminen oli hauskaa harjoitusta ja kohteet olivat paikallaan koko kisan ajan, joten maasta sai treenata niin paljon kuin vain jaksoi ja aina löytyi seuraa.

Ensimmäiseen päivään kuului myös hevosten valinta. Hevoset majoittuivat telttatallissa ja tarhoissa kisa-alueen vieressä. Vieraalla hevosella kisaaminen on mielenkiintoinen elementti ratsujousiammunnassa. Toisaalta suhde kisakumppanin kanssa ei ole erityisen syvä, mikä tuntuu minulle hyvin kummalliselta ja ehkä joidenkin ihmisten kohdalla voi ajaa enemmän kohti ajattelua, jossa hevonen on yksi suorituksen väline eikä kisatoveri. Toisaalta näin pääsee ratsastamaan erilaisia hevosia ja saa paljon etua monipuolisesta ratsastuskokemuksesta ja kyvystä toimia hyvin eri tyyppisten hevosten kanssa. Omalla hevosella sai toki myös kisata, mutta valtaosa kisaajista tuli ulkomailta ja valitsi hevosen järjestäjän tarjoamien joukosta. 

Kovin montaa hevosta ei ehdi kokeilla ratsastuksen aikana, joten järjestäjien apu toiveiden mukaisen hevosen löytämisessä oli tarpeen. Alin suunnitelmana oli etsiä minulle turvallinen, keskivauhtinen hevonen ratsuksi ensikisoihin. Kokeilin ensimmäiseksi Batman-nimistä puolalaista ponia, joka oli valtavan suloinen mutta melko hidas radalla ja hiukan vekkuli poniluonne. Sillä oli ihan hauska ratsastaa mutta en saanut sen kanssa kovin vahvaa yhteyttä. Päädyin kokeilemaan isoa harmaata Szynka-tammaa, joka tuntui parin laukan perusteella kaikin puolin sopivalta.

Kisoissa toivottiin osallistujilta historiallista vaatetusta ja sain ystävältäni lainaksi ihanan persialaistyylisen kaftaanin, joka toimi ampuessa ja ratsastaessa tosi hyvin. Näissä kisoissa kypärä olisi ollut sallittu, mitä en tiennyt. Moni osallistuja oli naamioinut kypäräänsä hiukan, mutta osa ratsasti myös tavallisissa ratsastusvaatteissa. Kisat olivatkin minun silmissäni kulttuurien kohtaaminen myös siinä suhteessa, että siellä kisasivat rinta rinnan "historiaa elävöittävät ratsujousiampujat" ja "urheiluratsujousiampujat", äärimmäisen nopeat ratsastajat, hyvin hitaasta laukasta ampuvat ja kaikki näiden välimuodot. Minulle oli hyvin antoisaa seurata, millaisia erilaisia taktiikoita ihmisillä oli ja miten kulttuurissa selvästi tuntuu olevan kaksi yhteen sulautuvaa puolta, ratsujousiammunta historiasta kumpuavana taistelutaitona ja ratsujousiammunta modernina urheilulajina.

Kisapäivistä ensimmäisenä kilpailtiin unkarilaisella radalla, jossa 99m radan keskellä olevaa kohdetta sai ampua edestä, sivulta ja takaa niin monta kertaa kuin ehti. Enimmäisaika radalle oli 20 sekuntia, jokaisesta ajan alittavasta sekuntista sai yhden pisteen ja jokaisesta ylittävästä miinuspisteen. Radalla ratsastettiin kolme harjoituskierrosta ja yhdeksän kisakierrosta. Kilpailijat jaettiin ryhmiin ja jokaisen ryhmän suoritukseen meni noin tunti aikaa. Koko päivä kuluikin nopeasti muiden ampumista katsoessa, omaan suoritukseen valmistautuessa ja ratsastaessa. 

En ole koskaan aikaisemmin tullut kokeilleeksi unkarilaista rataa, mutta päädyimme siihen että ammun muutaman nuolen tarkasti läheltä. Piti olla helppo nakki siis ja harjoituskierroksilla sainkin vielä pari vaivaista osumaa, mutta kas kummaa, kisasuoritusten alkaessa unohdin kaiken oppimani ja suihkin lyhyellä vedolla surkeita laukauksia minne sattuu, en kuitenkaan tauluun. Kierros kierrokselta osumatarkkuuteni olemattomuus nöyryytti, olisin masentunut jos ei olisi naurattanut niin paljon. Ali repi hiuksia päästään ja lupasi syöttää minut haukalleen ja uusi tuttavuuteni Emil Erikssonkin lupaili tuskaista kuolemaa Ruotsissa. Radan sai aloittaa nuoli nokitettuna ja vaikka olin ryhmäni nopein ratsastaja, tuntui silti että lähelle maalia ratsastaminen kesti ikuisuuden ja ehdin ajatella kaikkea mahdollista turhaa siinä välissä, ampuen keskittymättä ja huonosti. 

Onneksi sitten yhdellä kierroksella juuri nostaessani laukan kärpänen lensi silmääni, häkellyin siitä ja pam - ammuin keskelle maalitaulua! Eri maalitaulu kyllä kuin oli tarkoitukseni, mutta sain silti raikuvat hurraahuudot ja tuuletin niin etten edes yrittänyt ampua uudestaan. Sain vielä pari osumaa, osa juuri maalialueen ulkopuolelle. Sain kuitenkin jonkin verran nopeuspisteitä, joten lopulta en ollut ihan viimeinen vaan sijalla 43/44. Suoritus harmitti, mutta onneksi ihmiset olivat ihania ja kannustavia, ja väittivät kovasti että ekaksi kisaksi suoritus oli hyvä ja lisäksi toimin Szynkan kanssa hyvin yhteen. Kokemuksena tämä unkarilainen rata oli tosi arvokas: paineen alla palaa helposti vanhaan, muka jo pois opittuun tekniikkaan ja mikä tärkeintä, hauskaa voi olla vaikka suoritus menisi miten huonosti!

video

Toisena kisapäivänä ratsastettiin korealainen rata, jossa oli kolme harjoituskierrosta ja kisasuorituksina kaksi kierrosta kahteen tauluun, kaksi kierrosta kolmeen tauluun ja kaksi kierrosta viiteen tauluun. Taulujen välimatka toisiinsa oli 25m. Aikarajan alittavista sekunteista sai enää puoli pistettä, ylittävistä miinus puoli. Nyt osuin jo heti harjoituskierroksilla paremmin ja olin edellisillan treenin ja sisuuntumisen jälkeen paremmassa mielentilassa kisan alkaessa. Kahden ja kolmen taulun suorituksissa nuoliin ei saanut koskea ennen radan alkua, joten selvintä oli kohottaa kädet sivuille tuomarin näkyville ja ajanoton alettua aloittaa nokittaminen. Nyt suoritukset menivät jo paljon paremmin - edelleen joitakin lyhyitä vetoja, mutta kun vedin hyvin, myöskin osuin. Ammuin jopa pari täysosumaa! Etenkin viiteen tauluun ampuminen oli tosi kivaa, rytmitys onnistui hyvin ja oli sopivasti aikaa nokittaa ja ampua jokaista taulua. Ammuin molemmilla kerroilla yhden ohi, mutta olin silti jo todella tyytyväinen suoritukseen.
Päivä oli melko lämmin ja Szynka alkoi olla hiukan väsynyt, sillä se oli jo ollut toisella ratsastajalla. Arvokkaana tammana häntä ei sopinut komennella liian kovalla otteella, pohkeiden antaminen radalla aiheutti kiukkuisia laukanvaihtoja joka askeleella, joka vaikeutti ampumista ja hidasti suoritusta. Tämä luonteenlaatu on onneksi minulle tuttu ja yhtä lukuunottamatta radat meni hyvin, kun pidin Szynkan kanssa yllä sopua ja hyväntuulisuutta. Tuloksissa olin korealaisella radalla 33/44, johon olin tyytyväinen - iso parannus edelliseen päivään!

Illalla meillä oli ohjelmana yöjousiammuntaa! Teippasimme valotikut nuoliin ja suuntasimme kentälle, jossa kaukana edessämme näimme tulin valaistun maalitaulun. Ammuimme yhteislaukauksen taivaalle ja nuolet pienine valoineen sinkoutuivat yön pimeyteen kuin tulikärpäset! Etenimme isossa porukassa nuolelta toiselle ja oman nuolen löytäessään sen sai ampua uudelleen. Etenimme aina maalitaululle saakka ja keräsimme sitten kaikki nuolet ja lähdimme kohti uutta kohdetta. Maalitauluja oli yhteensä kolme ja onnistuin ampumaan niistä kahta suoraan keskellä olevan tiikerin suuhun!

Viimeisenä kisapäivänä oli puolalainen 400m rata, jossa oli avoimia alueita, S-kurveja, kohteita radan molemmilla puolilla ja suoraan alhaalla. Odotin rataa mielenkiinnolla sillä en ollut koskaan aikaisemmin ratsastanut sellaista, en edes kokeillut ampua suoraan maahan tai laukasta hevosen oikealle puolelle - jos ei lasketa edellisen illan harjoituksia puuhevosella! Rataa ei saanut harjoitella ollenkaan vaan se käveltiin kerran läpi isolla porukalla ja kisasuorituksia oli kaksi. Rata vaikutti hauskalta heti ensisilmäyksellä ja sitä se myös oli, hauskimpia ratoja joita olen ikinä ratsastanut!

Rata alkoi isolla avoimella alueella, jossa sai ratsastaa korkeintaan 35m päähän isosta kohteesta, johon osumisesta sai 10 pistettä ja heti kohteen viereen osumisesta 5 pistettä. Seurailin muiden suorituksia ennen omaani. Szynkan toisella ratsastajalla oli hiukan ongelmia avoimella alueella ja Szynka oli koko radan melko hidas ja kärttyinen. Maksimiaika radalle oli 1 min 40 s ja jokaisesta ajan alittavasta sekunnista sai puoli pistettä, ylittävistä miinus puoli pistettä. Laskeskelin, että menettäisin hitaan ajan takia pisteet vaikka osuisinkin kohteeseen, joten päätin taktikoida ja oikaista suoraan avoimen alueen läpi radalle. Idea oli hyvä, sillä vaikka Szynka hämmentyi suunnasta hetkeksi, se innostui laukkasuorasta ja meni koko radan reippaasti, joten saimme todella hyvän ajan.

Myös minä onnistuin osumaan hyvin, pari hutia tuli mutta suurimpaan osaan osuin ja sain jopa pari todella hyvää osumaa! Rata oli ihanalla tavalla haastava, vaati melko nopeaa reagoimista eri puolilla oleviin kohteisiin, tasapainoa ja keholla ratsastamista. Szynka toimi todella hyvin, meni juuri sinne minne halusin ilman tarvetta ohjille. Radan loppuessa olin aivan täpinöissäni ja huohotimme yhdessä Szynkan kanssa kävellessämme ylös kukkulalle odottamaan muita kisaajia.

Toinen kierros oli yhtä hauska ja meni vielä paremmin, tosin yhteen tauluun en kerennyt ampua sillä nuoli jäi jumiin viineeni ja kesti hetken ennen kuin sain toisen nuolen käsiini. Kaikkiaan olin todella tyytyväinen ja hykerrellen hoidin Szynkan takaisin talliin.

video

Illalla oli palkintojenjako kukkulalla Grunwaldin taistelumuistomerkkien luona. Radan tuntumassa olevalla rinteellä oli koko kisojen ajan hulmunnut jokaisen osallistuvan maan lippu, olin ihan otettu nähdessäni Suomen lipun siellä ja nyt pääsin kantamaan sen ylös tuuliselle kukkulalle loppuseremoniaa varten. Olin etukäteen niin keskittynyt ajattelemaan kisat harjoituksena, etten ollut ajatellutkaan edustavani samalla Suomea ennen kuin näin lipun!

(c) AMM Archery Jagoda Tomaszewska
Palkintojenjaossa eri ratojen ja kokonaiskilpailun voittajat julkistettiin ja kuorrutettiin mitalein. Myös parhaat hevoset palkittiin hierontalahjakorteilla! Tunnelma oli hilpeä, mutta osaltani vielä riemukkaammaksi se muuttui, kun sain tietää puolalaisen radan tulokset - olin SEITSEMÄS!! En olisi todellakaan odottanut niin hyvää tulosta kovatasoisessa kansainvälisessä kisassa! Pompin ympäri kukkulaa Suomen lippu kourassa ja olin tosi iloinen. Alikin oli ylpeä ja lupasi hankkia haukalleen viiriäisiä ruuaksi minun sijaani... Kokonaispisteissä olin sijalla 35/44, johon olen tyytyväinen.

Lähtö tuntui haikealta, tässä porukassa olisi mielellään viettänyt pitemmänkin aikaa! Illalla kuitenkin lähdimme kotimatkalle Ruotsin tiimin kanssa ja matkustimme läpi yön Gdánskin lentokentälle, jonne saimme makuupusseinemme tehtyä oikein hyvän leirin jossa nukkua lentojen lähtöön saakka.

Kotiin päästyäni olin äärimmäisen voipunut ja todella onnellinen. Kisat olivat ihan mahtava kokemus ja toivon pääseväni pian uudestaan. Ehkä ensi vuonna saamme GP-sarjaan Suomen joukkueen? Toivotaan!


Kuvat: Ali Ghoorchian & Jagoda Tomaszewska
Videot: Linnéa Beijar





Ratsujousiammunnan ilo

"Siis mitä sä harrastat?"

(c) Elina Puhjo
Ihan ensimmäinen kerta 2013 (c) Iris Aalto

Ratsujousiammunta harrastuksena herättää tuttavapiirissä kummastusta, hilpeyttä ja innostusta. Kyllä, tarkoitus on osua tarkasti eri etäisyyksillä oleviin maaleihin hevosen kiitäessä täyttä laukkaa eteenpäin - laji, jossa yhdistyy tarkkuus ja nopeus!

Moni kysyy, mistä ylipäätään keksin moisen harrastuksen. Ensimmäistä kertaa suunnittelin jo 13-vuotiaana sieppaavani tallinpitäjän pojan jousen ja kokeilevani miltä se tuntuisi hevosen selässä, mutta kesti kuitenkin kuusi vuotta ennen kuin toteutin tämän suunnitelman. Hevonen oli välissä vaihtunut ja nyt jousi oli omani, sillä olin aloittanut boffauksen eli pehmeillä aseilla käytävän taistelun, vauhdikkaan joukkuelajin jossa vastustajajoukkue päihitetään ampumalla, lyömällä tai pistämällä pehmeillä nuolilla, miekoilla tai keihäillä. Toiminnallinen ampuminen on siis minulle tuttua entuudestaan, joskin boffauksessa nuolten lentorata ison kärjen takia on hyvin erilainen kuin taulunuolella ja lisäksi jousen maksimivoimakkuus on vain 25 paunaa. Satunnaisesti olen ampunut myös taulukärkisiä nuolia huvin vuoksi ja sellaisena myös ratsujousiammunta minulla alkoi: omaksi riemukseni ammuin pellolla milloin mitäkin maalitaulua aina kun sain houkuteltua jonkun mukaani nuolenkerääjäksi.

Syksyllä 2014 ranteeni oli miekkailuonnettomuuden ja rasituksen yhteissummana niin kipeä, että opinnot ja harrastukset kärsivät reilusti. Jousiammunta ja ratsastus olivat kuitenkin harrastuksia joita pystyin jatkamaan, joten hankin kuusi taulunuolta ja harjoittelin ampumista aktiivisemmin. Myös ratsujousiammuntaa harjoittelin, urhea poikaystäväni auttoi aina kun pystyi ja tapoin monta pizzalaatikkoa harjoitellessani.

(c) Rohan Tallit

Toukokuussa 2015 osallistuin Rohan Talleilla kisoihin, joissa pääsin 2. sijalle! Kokeilimme myös tandemratsastuksen mahdollisuuksia ratsujousiammunnassa, hyvin toimi ;)

Kesällä en erityisemmin treenaillut, tosin Lapissa ollessani hauskuutimme itseämme poron(taljan)metsästysharjoituksilla! Sekä meillä että hevosilla oli hurjan kivaa ampua keskiyön auringon alla ja vahvistui sama havainto jonka olen tehnyt aikaisemminkin: kun hevoset tajuavat mistä on kyse, ne ovat usein hyvin innoissaan ratsujousiammunnasta ja tykkäävät harjoitella sitä.



(c) Siperia Lapponica

Syksyllä 2015 sisälläni alkoi poltella vimma päästä treenaamaan kunnolla. Luin inspiroivaa Katariinan blogia ja haaveeni alkoivat kasvaa. Lopulta kävin viettämässä yhden päivän Katariinan luona, vaihdoin kolmisormiotteen peukaloon, nuolen jousen oikealle puolelle ja sain vielä etukäteisjoululahjaksi paremmin ratsujousiammuntaan sopivan jousen. Aloin taas treenata aktiivisesti.

Aivan uuden innon sain, kun löysin tieni Jatilan tallille Mäntsälään ja saimme joulukuussa aloitettua viikottaiset treenit hevosten kanssa, vieläpä maneesitallilla jossa pystyy treenaamaan säällä kuin säällä! Joukkomme oli hyvin pieni, mutta se on kevään kuluessa kasvanut ja treeneissä on vietetty paljon opettavia, vauhdikkaita ja ennen kaikkea hauskoja hetkiä!

Helmikuun alussa näin aivan upeita kuvia lumihuurteisesta Persian vuoristosta. Niin sitten kävi, että päädyin jo saman kuun lopussa matkustamaan Iraniin ratsujousiammuntaa treenaamaan ja siitä eteenpäin asiat ovatkin vierineet eteenpäin kerrassaan hallitsematonta tahtia!

Matkani jälkeen useampikin ihminen on pyytänyt, että kirjoittaisin tarinoitani blogiin. Teinkin matkasta raportin Historiallisen ratsastuksen seuralle, mutta arkailin blogin kirjoittamisen kanssa. Nyt kuitenkin asiaa pyöriteltyäni päätin lopulta tarttua toimeen. Aidon elämän tarinat inspiroivat ja saavat haaveilemaan. Yksi suuri syy omiin seikkailuihini päätymiseen on tarinat, joita ihmiset ovat kertoneet matkoistaan, kokemuksistaan ja intohimoistaan. Toivon, että kirjoittamalla voin kanavoida sitä rajatonta riemua jota ratsujousiammunta minussa herättää, kertoa ihmisille eri mahdollisuuksista harrastaa ja ehkä saada jonkun toisenkin unelmat laukkaamaan samaa villiä tahtia kuin omani!

(c) Ali Ghoorchian