maanantai 19. syyskuuta 2016

Naissoturit

(c) Lena Pena
Warrior ladies

Many people ask me does it make it different for me to be a female horseback archer and how I can manage traveling in Iran as a young girl. In my opinion horseback archery is very equal sport. Men and women are competing together and anybody can win. Even though most of the competitors in the international competitions are men there is no looking down on female competitors. Of course long arms or physical strength can be useful in horseback archery but the sport is not all about that. 
In Iran the culture divides men and women strongly apart but still I can train and work there very equally. Iranian women are mostly very independent and in the Persian history there has been many important lady warriors, officers and queens. There was a part of army that consisted of beautiful girls with open hair, colorful clothes and especially good skills to shoot backwards at the enemy men who were trying to catch them alive! 
My way to wear skirts and kaftans makes many people to call me a warrior princess. For me it sounds very funny and I don't think so myself. Still I like wearing these clothes and I think that it's important to show that I'm a girl and I can be still good! A girl has never won world championships, but on the other hand, before Emil Eriksson a blond nordic guy had never done it either. This is just a challenge for me and many other horseback archer ladies!

*

Minulta kysytään usein, miten sukupuoleni vaikuttaa ratsujousiammunnassa. Onko naisten ja miesten sarja erikseen? Onko laji miesvaltainen? Entä miten siellä Iranissa pärjää nuorena tyttönä? Niinpä ajattelin kirjoittaa ajatuksiani aiheeseen liittyen.


(c) Youngsup Kim
Ratsujousiammunnassa hienoa on se, että se on hyvin sukupuoleton ja tasa-arvoinen laji. Naiset ja miehet kisaavat samassa sarjassa kuten ratsastuslajeissa on tavallista. Ratsastustaito, nopeus ja tarkkuus ratkaisevat ja kuka vain voi ampua voittolaukaukset ulkoiseen olemukseen katsomatta.

Maailmalla laji on edelleen miesvoittoinen. Esimerkiksi viime MM-kisoissa kisasi 62 miestä ja 13 naista. Parhaiten sijoittuneet naiset ovat Diana Troyk sijalla 8 ja Anna Sokólska sijalla 10 (pisteitä laskeskeltuani seuraavana taidan olla minä, jee!). Suomessa ja myös Ruotsissa tilanne puolestaan on päinvastainen, ratsastus on naisvoittoinen laji ja sen seurauksena myös valtaosa ratsujousiampujista on naisia.

Keskustelimme aiheesta Koreassa iltaa viettäessämme. Esiin nousi se, että kiistämättä pitkistä käsivarsista ja voimakkaasta yläkehosta on etua ratsujousiammunnassa. Täydessä laukassa nopealla hevosella nuolen pitää lähteä jänteeltä äkäisesti ja lentää nopeasti, jotta osumatarkkuus olisi mahdollisimman hyvä. Pitkä veto ja tarpeeksi vahva jousi ovat oleellisia. Keskimääräisellä miehellä on siis keskimääräiseen naiseen verrattuna anatomiansa puolesta etulyöntiasema. Toisaalta tämä pätee vain keskimäärin, esimerkiksi minulla on pitemmät käsivarret kuin monilla pienikokoisilla aasialaisilla miehillä. 

(c) Lena Pena

Käsivarsien pituuteen ei voi vaikuttaa, mutta lihasvoima kasvaa harjoittelulla. Toki olen välillä valtavan kateellinen, kun poikaystäväni testailee jousiammuntaa ja vetää vaivatta 40-paunaisen jouseni tappiin ampuen suoria, kauniita laukauksia, kun itse olen puoli vuotta kasvattanut pikku lihaksiani ja opetellut pitkää vetoa. Mutta kateus ei auta, pitää hyväksyä oman anatomian tuomat edut ja haitat ja sen pohjalta kehittää taitoa ja voimaa.


Oman anatomiani yksi suurimmista haasteista on ollut yläselän suurin lihas, epäkäslihas eli musculus trapezius. Tai pikemminkin se, ettei sitä ole! Opiskelen fysioterapiaa ja harjoittelimme koulussa viime talvena ultraäänen käyttöä tutkien yläselän lihaksia. Hämmennyimme parini kanssa, kun meidän selkämme näyttivät ultraäänessä aivan erilaisilta ja meillä oli vaikeuksia hahmottaa, mikä kohta ruudulla oli minun trapeziukseni. Pyysimme opettajalta apua ja hän naurahti että tuossahan se trapezius on, mutta tämä tyttö ei ikinä ole oppinut käyttämään sitä. Tuijotin silmät suurina pientä vaivaista lättyä, joka oli minun versioni kehonrakentajilla yläselässä pullistelevasta trapeziuksesta. 


Tämä tieto oli todella hyödyllinen, koska ymmärsin miksi niin epätoivoisesti yritin vetää vahvaa joustani käsivarren lihaksilla ja toisaalta miksi hartiani aina kohosivat korviin ampuessani, kun kompensoin trapeziuksen laiskuutta yliaktivoimalla muita selän lihaksia. Kärsivällisellä harjoittelulla ja lapaluun kontrollia treenaamalla olen nyt oppinut aktivoimaan trapeziuksen ja vetotekniikkani on parantunut aivan huimasti, vaikka vieläkin välillä sekoilen kahden tekniikan välillä. Tämä kuitenkin on esimerkki siitä, että oman tekniikan ja kehon heikkouksia voi parantaa reilusti, kunhan ymmärtää missä ongelma on ja löytää oikean tavan työstää asiaa.

Naiset MM-kisoissa Koreassa 2016.
(c) رينا امالينا اسماعيل

Eli lopputuloksena, fyysisiä eroja miesten ja naisten välillä luonnollisesti on, mutta ei mielestäni mitään sellaista mikä tekisi miehistä automaattisesti ratsujousiampujina parempia kuin naisista. Miten sitten muut puolet?

Sosiaalisesti olen kokenut ratsujousiampujayhteisön todella tasa-arvoiseksi. Kilpailijoita on aivan eri puolilta maailmaa todella erilaisista uskonnoista ja kulttuureista, mutta porukassa on lämmin henki enkä ikinä ole kokenut että minua katsottaisiin alaspäin tyttöyteni takia. Toki erilaisia elämänkatsomuksia on, esimerkiksi eräs arvostamani ratsujousiampuja kehotti isällisen huolehtivaisesti minua keskittymään nyt nuorena naisena hyvän aviomiehen ja vauvojen hankkimiseen. Toisaalta hänkin totesi pari päivää myöhemmin kisasuorituksiani nähtyään, että olen lahjakas ja että minun pitää ehdottomasti jatkaa ratsujousiampujana. 
Parthian Shot, British Museum

Entä se Iran? Iranissa naiset ja miehet erotellaan hijabilla ja lapsesta asti heidät on kasvatettu melko erillään vastakkaisesta sukupuolesta. Nainen ei saa kätellä vierasta miestä, mutta miesystävykset voivat halailla ja kulkea käsi kädessä. Sukupuolinormit ovat vahvemmat kuin Suomessa. Toisaalta monet naiset ovat nykyisin varsin itsenäisiä, he liikkuvat yksin, ajavat autoilla ja ovat töissä korkeissa viroissa. Teheranin yliopistossa yli puolet opiskelijoista on naisia. Toki perhesuhteet vaikuttavat voimakkaasti ja eri naisten välillä on huimia eroja, vaikka periaatteessa kaikilla on samat mahdollisuudet. Uskonnollisissa perheissä naiset usein kasvatetaan nimenomaan vaimoiksi ja äideiksi, eikä heitä kannusteta kouluttautumaan pitkälle.

Persian historiassa on ollut paljon merkittäviä naishenkilöitä niin armeijan kuin maankin johdossa. Naiset ovat myös olleet sotureita. Esimerkiksi tässä kiinnostavassa artikkelissa käsitellään aihetta. Aikaisemmin blogissani olen maininnut kauniista naissotureista, joita käytettiin armeijan etulinjassa vihollisjoukkojen hämäämiseen. Vaarattoman näköiset naiset houkuttelivat vihollisia peräänsä ja laukkasivat sitten täyttä kiitoa takaisin omien joukkojensa luokse ampuen tarkasti ja tehokkaasti taakse päin. Tätä tekniikkaa pääsin myös itse harjoittelemaan!

Alin luona ollessani treenaan aivan samalla viivalla kuin Alin miespuoliset iranilaisoppilaat. Mitään etuoikeuksia tai helpotuksia ei ole, eikä myöskään alaspäin katsomista. Sama työnteossa, olen toistaiseksi ollut tallityöntekijöistä ainoa nainen mutta se ei ole muuttanut työnkuvaani verrattuna muihin. Koska olen työpaikkani ainoita ratsastustaitoisia, on työhöni kuulunut ratsastaminen juoksuttamisen lisäksi, mutta muuten harjaan, pesen, letitän ja juoksutan hevosia muiden mukana. 
(c) Lena Pena
 
Iranissa olisi kyllä todella helppo heittäytyä avuttomaksi prinsessaksi jolle kaikki tehdään valmiiksi, koska iranilaiset ovat tässä suhteessa ehdottoman herrasmiehiä. Omaa oikeuttaan kantaa painavia satuloita tai pestä koiranpennun pissaa lattialta saa välillä tosissaan puolustaa, osittain toki myös siksi että olen vieras ja Iranin kulttuurissa vieraita pidetään kuin kuninkaallisia. 

Pukeutumiseni perusteella moni mielellään päätyy kutsumaan minua soturiprinsessaksi, mikä aina sekä särähtää korvaan että naurattaa. Ymmärrän mistä mielikuva tulee, mutta en itse koe olevani mitenkään prinsessamainen. Voisin ehkä muuttaa tätä mielikuvaa erilaisella pukeutumisella, mutta etenkin Iranissa kuitenkin kaftaani ja ratsastushame on ollut ehdottomasti mukavin vaateyhdistelmä, hijab-sääntöjen mukainen ja tietty myös kivan näköinen. Kun mietiskelin alun perin millaisen perinteisen asun ompelisin itselleni kisoja varten, juttelin aiheesta myös Alin kanssa. Selailin netistä persialaisia miniatyyrikuvia, joissa sekä naisilla että miehillä oli upeita koristeellisia, pitkähelmaisia kaftaaneja. Naisilla oli kaftaanien kanssa nättejä kevyitä hameita. Asut olivat aivan upean kauniita, mutta arkailin pukeutua itse ihan niin korostetun naisellisesti, kun en haluaisi sitä hassua prinsessaleimaa osakseni. Ali kuitenkin tokaisi, että tyttöhän sinä olet vaikka pukeutuisit miten, mitäpä sitä häpeämään.

Välillä edelleen minulla on näissä vaatteissa tyhmän tyttömäinen olo, mutta yritän haastaa itseäni ajattelemaan toisin. Vaikka ihailemistani kovan tason ratsujousiampujista valtaosa on miehiä, minulla ei silti ole mitään syytä yrittää olla miehisempi itse, vaan voin ylpeästi tyttönä jahdata samoja unelmia ja treenata päästäkseni heidän rinnalleen.

Toistaiseksi ikinä nainen ei ole voittanut ratsujousiammunnan MM-kisoja. Toisaalta, eipä ollut myöskään yksikään blondi pohjoismaalainen ennen kuin Emil Eriksson voitti 2015! Kyseessä ei siis ole mikään muuttumaton fakta vaan tavoite sekä minulle että monille muille ratsujousiampujanaisille!
(c) Brice Portolano


perjantai 9. syyskuuta 2016

Maailmanmestaruudet 2016

(c) Choon-Sik Park
(c) Mihai Cozmei
The Horseback Archery World Championships

I was very excited to have the opportunity to participate in the world championships in South Korea. I was competing with a horse named TaePung, who was not on my wishing list but who was a very nice horse with perfect speed! I was of course quite nervous to compete but everything went really well. I'm really happy with my good results: single shot placement 11/75, double shot 34/75 and serial shot 15/75. It was honor to meet the best horseback archers in the world and I'm really thankful for the nice and encouraging comments I got. The opening ceremonies, the closing ceremony and the international congress were also really wonderful experiences.

*

Ratsujousiammunnan maailmanmestaruuskisat järjestettiin Etelä-Koreassa World Horseback Archery Federationin eli WHAF:in toimesta. Mukana kisoissa oli 21 maata ja 75 kilpailijaa. Lisäksi ratsujousiammuntakilpailut olivat osa suurempaa World Martial Arts Mastership -tapahtumaa, jossa kilpailtiin 15 eri kamppailulajissa. Ei mikään ihan turha pikku kilpailu siis! Suomi oli nyt ensimmäistä kertaa mukana kisoissa ja Suomea oli edustamassa pieni tiimi: Katariina Albrecht ja minä.

Matka kisoihin oli pitkä. Lensin ensin Seouliin ja odotin siellä päivän ajan Iranin maajoukkueen saapumista. Iltabussilla matkasimme 4 tuntia Korean halki Sokchon kaupunkiin. Saavuimme perille hotellille aamuyöllä ja muiden tuttujen ihmisten puutteessa majoituin iranilaisten kanssa samaan huoneeseen. He olivatkin oikein mukavia ja rentoja kämppiksiä, mitä nyt välillä en öisin arvostanut korvia hivelevää kuorsauskuoroa. Pieni hotelli oli kokonaan varattu ratsujousiampujille ja muiden maiden edustajien kanssa ehti hyvin viettää aikaa iltaisin.
(c) WHAF

Ensimmäinen päivä oli tutustumis- ja treenipäivä. Aamulla lastauduimme busseihin ja kurvailimme kauniiden vihreiden vuorten lomaan kisapaikalle. Pahaksi onneksi oli kuitenkin ollut niin sateista ettei radalla saanut ratsastaa, joten pienen köpöttelyn perusteella hevosen arvioiminen oli melko haastavaa. Hevosista oli laadittu lista, jossa ne jaettiin neljään eri vauhtiluokkaan hitaasta todella nopeaan: slow (S), medium (M), fast (F) ja fastfast (FF). Lisäksi paperissa oli erityishuomioita joistain hevosista, lähinnä niistä jotka ovat radan alussa hermostuneita. Suurin osa hevosista oli pieniä ketteriä korealaisia hevosia, mutta joukossa oli kymmenkunta täysiveristäkin. Testasin DanBee-nimistä pientä hevosta, mutta muuten keskityin katselemaan hevosia ja kyselemään Alilta niistä jotka herättivät mielenkiintoni. Hevosmaussani oli ilmeisesti tiettyä logiikkaa koska ihastelemani hevoset paljastuivat toinen toisensa perään supernopeiksi FF-hevosiksi, joten jatkoin fiilistelyä löytääkseni sopivia nopeita mutta ei liian nopeita hevosehdokkaita.

Myös seuraavan päivän aamu kului hevosten valinnan parissa ja lounaaseen mennessä piti palauttaa hevostoivelappu. Löysin kolme nopsakkaa suosikkia jotka olivat Alin mielestä tosi hyviä vaihtoehtoja minulle. Iltapäivällä oli juniorikilpailu jossa alle 16-vuotiaat kilpailijat ottelivat keskenään ja kisassa näin kaksi hevosehdokastani, jotka vaikuttivat todella kivoilta radalla. Hykertelin tyytyväisenä ja olo oli kuin ponileirillä ennen leiriponien jakoa. Juoniorikilpailun seuraaminen oli muutenkin todella antoisaa, koska he kisasivat samat radat kuin mekin mutta yhteen päivään tiivistettynä ja pääsi näkemään mitä tuleman piti. Lisäksi nuorissa oli todella taitavia ampujia joita saattoi vain ihailla!
(c) Katariina Albrecht

Illalla meillä oli grillijuhlat hotellin pihalla, söimme vatsat pullolleen ja nauroimme vatsalihakset kipeiksi. Ratsujousiampujat ympäri maailmaa muodostavat ihanan lämpimän yhteisön, jossa saa tuntea itsensä tervetulleeksi sellaisena kuin on ja rennosta yhdessäolosta nauttiminen on helppoa. Onnekkaasti porukkaan on myös valikoitunut lisäkseni muitakin hyvin lapsenmielisiä yksilöitä ja kaiken kisastressin sai hävitettyä pikapikaa pienen vesi- tai jääpalasodan avulla. Kätevää!

Illan huipennuksena paljastettiin juniorikisan voittajat ja hevosjaot. Yllätyksekseni listassa odottikin ihan vieras hevonen, TaePung, FF, huomiolla: "Nervous on start. Don't kick. It will gallop." En itse muistanut ollenkaan kyseistä hevosta joten kyselin Alilta ja hän arveli muistavansa että kyseinen hevonen oli ihan kiva muutama vuosi sitten, mutta ei ollut varma. Kasvavan kisajännityksen vallassa painuin pehkuihin, mutta nukahdin vasta muutaman tunnin ja parin teekupillisen jälkeen.


Seuraavana aamuna oli aikainen herätys, pikainen aamupala ja taas siirtymä hotellilta kisapaikalle. Menimme heti tutustumaan kisakumppaniini, joka osoittautui pieneksi ruunikoksi ruunaksi jolla oli kauniit silmät mutta joka oli hiukan ressukka. Sillä oli jalassa vanha vamma, joka ei enää ollut kipeä mutta askellajit eivät olleet puhtaat, etenkään ravi ei ollut tasainen. Ruuna oli kuitenkin todella lempeä luonteeltaan ja radan alussa muuttui täysin eri hevoseksi ja sinkosi innoissaan laukkaan. Suurimmalla osalla hevosista oli kolme ratsastajaa ja minä olin TaePungin (eli Taifuunin) keskimmäinen ratsastaja. Pääsin siis seuraamaan sen käyttäytymistä ensimmäisellä ratsastajalla ja huokaisin helpotuksesta, TaePung oli radalla täydellinen! Nopea mutta ei ihan hullun nopea, juuri sopiva.


Kisasääntöihin kuuluu perinteinen asu, vaikka modernejakin ratsastusvaatteita näkyi aika paljon. Halusin edustaa Suomea pukeutumalla sinivalkoiseen ja toisaalta koska perinteisiä suomalaisia ratsujousiammuntavaatteita ei luonnollisestikaan ole, oli luonteva valinta pukeutua kaftaaniin ja ratsastushameeseen jotka tein persialaisten miniatyyrikuvien pohjalta. Kaikki tekniikastani nuoliviineen perustuu persialaiseen perinteeseen ja olen kiitollinen Alin opetuksesta, joten pukeutumisella persian ratsujousiammuntakulttuurin kunnioittaminen tuntui sopivalta. Lisäksi sain viime reissullani Alilta lahjaksi kilisevän korun, joka alun perin kuului Alin tammalle mutta sopi myös minun otsalleni tai kaulakoruksi. Etenkin otsalla koru kilisee niin paljon, etten kuule yleisöä tai muita ääniä laukatessani. Harjoittelin Iranissa korun kanssa ja se helpotti keskittymistä, joten hassusta prinsessavivahteesta huolimatta käytin korua myös kisoissa.

(c) Ali Ghoorchian

Ensimmäinen kisarata oli Single Shot, jossa 120 metrin radalla oli vain yksi taulu vähän ennen maaliviivaa 10 metrin etäisyydellä radasta. Kuulostaa helpolta, mutta henkinen paine tekee tästä radasta yhden haastavimmista ja kovan tason kilpailijatkin mokailivat tämän kanssa. Suorituksia on vain kaksi, joten yksikin ohi ammuttu nuoli tarkoittaa ettei kärkisijoille ole asiaa. Katselimme Alin kanssa suorituksia vähän aikaa ja järjestään yleisin virhe näytti olevan liian aikaisin ampuminen, jolloin nuoli lentää oikealle taulun ohi. Rata on tarpeeksi pitkä että nopeallakin hevosella ratsastaessa jää aikaa ajatella, joka ainakin minulla johtaa helposti hermostumiseen ja yliajatteluun. Kiusaus ampua on suuri, koska ero liian aikaisen, juuri oikean hetken ja liian myöhäisen välillä on niin pieni, nopealla hevosella alle sekunti. 
(c) Vladislava Darakchieva

Kilpailijat oli jaettu 12 ryhmään ja olin itse puolivälin paikkeilla ryhmässä G. Ehdin aina katsella hyvin muutaman ensimmäisen ryhmän suoritukset, sitten ampua vähän aikaa lämmittelyksi ja siirtyä kävelemään hevosen kanssa. Koska oli ensimmäinen kisapäivä, saimme yhden lämmittelylaukan jokainen ja ne jotka eivät olleet ikinä ratsastaneet kisahevostaan saivat ratsastaa radan vielä toisenkin kerran. Tämä oli tosi hyödyllistä, koska vaikka ei saanut ampua, pystyin totutella hevosen käyttäytymiseen ja suunnitella oikeaa ajoitusta. Olin oman ryhmäni ensimmäinen ratsastaja ja sinkosin lähtöluvan saatuani aloituskurviin, nokitin nuolen, odotin, odotin, odotin... ja PAM! 3 pisteen osuma ja raikuvat hurraahuudot yleisöstä. Tuntui tosi hyvältä! Odotimme TaePungin kanssa radan lopussa muiden ryhmän ratsastajien suorituksia ja siirryimme sitten porukalla toiselle kierrokselle. Olin täpinöissäni ja lähdin seuraavalle kierrokselle tiikerinmetsästys mielessäni, mutta enpäs nyt keskittynytkään niin hyvin, tekniikka ei ollut aivan niin hyvä kuin ekalla kierroksella ja nuoli osui tauluun vain uloimmalle osuma-alueelle. Vaan osui kuitenkin, ja koska aikanikin oli vauhdikas sain siitä bonuksia, yhteensä pistemääräni oli 12,65 ja olin oman ryhmäni paras.


video



(c) Anna Minkkinen

Vielä ryhmä H ratsasti Single Shotinsa meidän ryhmämme jälkeen, mutta loput ryhmät jouduttiin siirtämään seuraavalle päivälle sillä meidän täytyi kiirehtiä pikapikaa hotellille siistiytymään Chungjun World Martial Arts Mastership -avaijaisseremoniaa varten. Matka Sokchosta Chungjuun kesti bussilla 5 tuntia ja meitä vannotettiin käyttäytymään kunnolla, sillä paikalla olisi Korean pääministeri. Söimme pikaisen illallisen ja siirryimme sitten stadionille jossa seremonia järjestettiin. Jokaisesta maasta valittiin yksi edustaja kantamaan maan lippua kulkueessa, jossa eri kamppailulajien edustajat esittäytyivät. Sovittiin Katariinan kanssa että hän kantaisi lippua isoissa avajaisissa ja minä ujompana seuraavan päivän pienemmässä seremoniassa hevosten kanssa. Kulkue oli todella näyttävä niin kuin koko avajaistapahtumakin: oli virallisia puheita (koreaksi...), upeita kamppailulajinäytöksiä, tanssiesityksiä, kisasoihdun sytyttäminen ja ilotulitusta. 

Valitettavasti muiden lajien edustajien kanssa ei kuitenkaan ehtinyt tutustua tai jutella, sillä meidän piti suunnata pian takaisin busseihin ja pitkä matka takaisin hotellille alkoi. Koko porukka oli kuitenkin jo sen verran unista että kaikki nukahtelivat kuka ketäkin vasten ja matka sujui nukkuessa nopeasti. Olimme perillä kahden aikaan aamuyöllä ja laahustimme peteihin nukkumaan seuraavan päivän koitosta odottaen.
(c) Zahir Yousuff

Seuraava aamu alkoi harmillisesti varsin sateisena ja lähtöämme kisa-alueelle viivytettiin. Lopulta saavuimme lounasajan tuntumassa paikalle ja ensimmäisenä oli oma pieni avajaisseremoniamme. Pettymyksekseni hevosten osallistuminen seremoniaan peruttiin ja pönötimme maan lippujen ja kylttien kanssa rivistöissä katsomossa. Farsinkieliset teepöytäkeskustelut Iranissa olivat selkeästi olleet valmennusta tällaisiin hetkiin, sillä osasin luontevasti istua ja vaikuttaa siltä kuin ymmärtäisin koreaa ja sopivissa kohdissa hymyillä ja taputtaa. Korean kieli ja kulttuuri on todella kaunis, mutta välillä nauratti kuinka kukaan ei ikinä ymmärtänyt mitään mistä puhuttiin tai mitä tapahtui. Välillä onneksi puhetta tulkattiinkin.

Päivää jatkettiin Single Shotilla, mutta se keskeytettiin kovan sateen pyyhkäistessä päällemme. Pidimme kokouksen jossa yritimme päättää miten etenisimme kilpailujen suhteen. Halusimme kuitenkin kaikki päästä ampumaan ja kisaamaan ja sopivasti sadekin lakkasi, joten Single Shot päätettiin viedä loppuun vaikka rata olikin kuraisempi kuin edellisenä päivänä. Miettikää, joidenkin maiden edustajille tämä oli ensimmäinen kokemus sateessa ja kurassa ratsastamisesta! Ei pidä siis yhtään valittaa Suomen sääoloista, meidän etumme kun opimme suoriutumaan missä tahansa sääolosuhteissa.
(c) Ali Ghoorchian

Emme kuitenkaan jatkaneet enää seuraavaan kisalajiin eli Double Shottiin, joten sain rauhassa rentoutua, katsella muiden suorituksia ja auttaa ja tsempata Alia. Illalla julkistettiin tulokset ja vau, olin sijalla 11/75! Ihmiset tulivat kehumaan ja onnittelemaan tosi hyvästä suorituksesta, jopa Suurmestari Kim onnitteli ja vaimonsa tulkkauksella kehui minua sekä antoi suklaakeksejä! Ali oli tosi ylpeä kun voitin muutamia todella kovia nimiä.


Seuraava päivä oli poutaisempi ja vuorossa oli Double Shot, jossa nimensä mukaan on kaksi taulua, ensimmäinen etuviistoon ja jälkimmäinen takaviistoon. Suorituksia oli taas kaksi, mutta jos ensimmäisellä kierroksella ei osunut koko suoritus hylättiin ja uutta tilaisuutta ei saanut. Olin täynnä energiaa edellisen päivän jäljiltä, mutta tällä kertaa Ali ei ehtinyt olla kanssani ennen suoritustani ja minulle tuli vähän kiire. Tällä kertaa myöskään ei ollut lämmittelyä, vaan lähdin kisasuoritukseen oikeastaan heti kun pääsin hevosen selkään. Olin jotenkin paljon jännittyneempi ja en keskittynyt hyvin. Rata ei olisi oikeasti ollut vaikea, mutta ammuin lyhyellä huonolla vedolla ja osumani olivat ekalla kierroksella 1 piste molemmista tauluista. Seuraavalla kierroksella paransin ihan hitusen, sain pisteet 1 ja 2. Olin vähän pettynyt itseeni, mutta sain kuitenkin taas aikapisteitä eli kokonaisuudessaan 12,34 pistettä. Sillä pääsin sijalle 34/75 eli kuitenkin puolivälin paremmalle puolelle!



video


Koska kisa-aikataulusta oltiin vähän jäljessä kisattiin myös Serial Shot samana päivänä. Rata ei ollut suora vaan sekä alussa että lopussa oli kaarteet, jotka märkä pohja teki melko liukkaiksi. Niinpä turvallisuussyistä päätettiin ampua viiden sijaan vain kolmea taulua, jotka mahtuivat radan suoralle osalle. Kuten muissakin radoissa, nuoliviintä sai koskettaa vasta lähtöportin jälkeen, muuten suoritus hylättiin. Nyt ensimmäinen taulu oli niin lähellä alkua, että harmillisen moni ratsastaja hylättiin nuolten koskemisen takia. Myöskin 2/3 taulusta piti saada osuma ensimmäisellä kierroksella, vain yksi osuma aiheutti myös hylkäyksen.


Viisastuneena edelliskerrasta olin hyvissä ajoin TaePungin luona ja nyt Alikin oli apuna. Monen taulun radat ovat suosikkejani, hyvän rytmin löydyttyä sarjassa ampuminen on todella hauskaa. TaePungin nopeus oli minulle tosi hyvä, joka nokituksen jälkeen jäi hetki aikaa odottaa ampumista joten ei tullut kiire ollenkaan. Ensimmäisellä kierroksella ammuin pisteet 3 - 2 - 5, eli viimeiseen tauluun ensimmäisen täysosumani eli tiikerin! Seuraavakin kierros alkoi tosi hyvin, ammuin 3 ja 3. Sitten sekoilin jotenkin nokituksen kanssa ja olin valmis ampumaan ihan liian myöhään. Yritin osua vielä epätoivoisella backshotilla, mutta en yllättynyt kun en osunut. Kokonaispisteitä sain kuitenkin 23,07 ja pääsin sillä sijalle 15/75! Lisäksi mainitsemisen arvoista on, että Serial Shotin joukkuekisassa Suomi on sijalla 10/21, joka oli korkein sijoitus jolle 2 hengen joukkue pääsi. Minun ja Katariinan yhteispisteillä päihitettiin myös muutama 3 hengen joukkue!



video


Viimeisenä kisapäivänä ensimmäisenä oli vuorossa joukkuelaji masahee, jossa radalla on 5 taulua 15 m päässä toisistaan ja taulut pitää tiputtaa alas blunttinuolilla ampuen. Jokaisessa joukkueessa on kolme kilpailijaa ja pisteitä saa siitä, kuinka monta kohdetta saa tiputettua ja kuinka nopeassa ajassa. Jos esimerkiksi jo joukkueen kaksi ensimmäistä kilpailijaa saavat tiputettua kaikki taulut, saa vastajoukkuekin käyttää vain kahta pelaajaa. Joukkueet arvottiin pareittain, jolloin yhden kisakierroksen tulosten mukaan häviäjäjoukkue tippui pois ja voittaja siirtyi jatkoon toista voittajajoukkuetta vastaan. Kohti finaalia siirtyessä taulut muuttuivat pienemmiksi ja pienemmiksi. Koska Suomen joukkueessa oli vain 2 kisaajaa ja sekajoukkueiden muodostaminen oli kielletty, emme päässeet kisaamaan. Kuitenkin lajin seuraaminen oli todella jännittävää ja saimme nähdä uskomattoman hyviä suorituksia!

(c) Mike Sabo

Masaheen jälkeen vuorossa oli qabaq, jota sai yrittää vain yhden kerran. Qabaq-kohde oli hitusen isompi kuin Alin käyttämä, niin lähellä mutta niin kaukana ylhäällä kuitenkin! Maahan piirrettiin ampuma-alue, jonka ulkopuolelta ampuessa sai vain 1 pisteen osumasta. Hyvästä osumasta jalustimilla seisten sai 3 pistettä ja perinteisellä tyylillä alas kumartuen 5 pistettä. Ali vannotti yrittämään vasta oppimaani perinteistä tyyliä ja siltä osin suoritus menikin nappiin, Alin mukaan tyyli oli aivan täydellinen. Kuitenkin ammuin hitusen taulusta ohi, eli ei pisteitä. Höh, olin aika pettynyt, mutta ihmiset kehuivat kyllä valtavasti tekniikkaani. Suomen puolesta mojovan kalauksen qabaqiin ampui Katariina!


Odotin kovasti mogua, joukkuelajia jossa yksi ratsukko vetää palloa ja kaksi joukkueen jäsentä metsästävät sitä blunttinuolilla. Valitettavasti kuitenkin kisa-aikataulun venyessä mogu jätettiin kokonaan pois. Olin pettynyt, koska mogun treenaaminen Alin luona oli tosi hauskaa, mutta toivottavasti ensi vuonna sitten!


Siirryimme jälleen hotellille siistiytymään ja sitten loppuseremoniaan ja palkintojenjakotilaisuuteen. Hauska perinteinen korealainen tyttöbändi esiintyi aluksi ja sitten vuorossa oli palkintojenjako. Ansioituneet ratsujousiampujat kuorrutettiin mitalein. Kokonaiskilpailussa ensimmäiseksi tuli korealainen Lee SeongHo, toiseksi mongolialainen Edrenesuyd-Erdrene ja kolmanneksi iranilainen Ali Ghoorchian! Onnea, he todella ansaitsivat sijoituksensa!


Korealainen ruoka aiheutti reissun ajan minulle hiukan päänvaivaa, koska chiliallergisena aika usein ruoka oli riisiä, riisiä ja riisiä. Nyt kuitenkin meille oli tarjolla sellainen upea herkkupöytä, että meinasin haljeta kahtia syömisen riemusta. Nautimme ruuasta ja toistemme seurasta ja vyöryimme sitten vatsoinemme takaisin bussiin ja hotellille.



(c) Anna Minkkinen
(c) Katariina Albrecht

Viimeisen päivän ohjelmaan kuului kansainvälinen seminaari ja WHAF:in kokous. Siirryimme kokoustiloihin ja yritimme keskittyä viralliseen ohjelmaan, joka taas tietenkin oli koreaksi erään järjestäjän tyttären lukiokaverin tulkkaamana. Täysi keskittyminen oli välillä haastavaa, mutta todella mielenkiintoisia olivat lyhyet luennot Persian, Amerikan ja Puolan ratsujousiammunnan historiasta. Tällä hetkellä hyvin ajankohtainen aihe on ratsujousiammunnan listaaminen Unescon maailmanperintökohteeksi ja keskustelimme siitä, millä tavoin ratsujousiammunnan virallista asemaa voidaan edistää. Mielenkiintoista, herätti paljon ajatuksia.


Suomelle ja Etelä-Afrikalle myönnettiin WHAF:in virallinen jäsenyys ja saimme asiakirjan jäsenyydestä. Jee! Lisäksi korkeimman luokan opettajaoikeus annettiin amerikkalaiselle Lukas Novotnylle ja puolalaiselle Miheal Sanczenkolle. Heidän lisäkseen ainoa korkeimman luokan opettaja on Ali Ghoorchian, jonka ammattitaito kävi entistäkin selvemmäksi minulle näiden kilpailujen aikana ja ymmärsin kunnolla, mitä hänen virallinen asemansa WHAF main comitteessa tarkoittaa. Olen äärimmäisen onnekas ja onnellinen, kun olen päässyt Alin oppilaaksi, parempaa opettajaa saa todella hakea!

(c) Katariina Albrecht

Seminaarin jälkeen kurvasimme bussilla merenrannalle, söimme kevyen lounaan ja kirmasimme nauttimaan Tyynen valtameren aalloista ja rannan pehmeästä hiekasta. Kaikki virallisuus karisi äkkiä kun sodimme vesisotaa, pommitimme toisiamme merilevällä ja polskimme aalloissa. En ole ikuisuuksiin ollut hiekkarannalla ja nyt aalloista ja suolaisesta vedestä nauttiminen oli ihanaa. Järjestäjien ainoa toive oli, että: "If you go swimming, please don't try to swim to North Korea!" 


Matka takaisin kotiin oli pitkä ja pää ajatuksia täynnä. Kokonaistuloksia muilta kuin kärkisijoilta ei vielä ole julkaistu, mutta joka tapauksessa kahteen kertaan sijoittuminen top 20 on huima saavutus minulle ensimmäisissä maailmanmestaruuskisoissani ja lyhyellä kokemuksellani. Olen tosi onnellinen, ja ehkä vielä onnellisempi siitä miten paljon kannustusta ja kehuja sain! Monet huippuluokan ratsujousiampujat, kuten Wojtek Osiecki, Micheal Sanczenko ja Alin idoli Lukas Novotny tulivat erikseen kertomaan minulle että sekä ammuntatekniikkani että ratsastukseni on todella hyvätasoista ja että minulla on lahjoja. Kuulemma en saa lopettaa treenaamista ja siitä ei kyllä ole pienintäkään huolta, tästähän tämä vasta alkaa!



(c) Vladislava Darakchieva
Luonnollisestikaan yksin en olisi ikimaailmassa päässyt näin pitkälle, vaan olen kiitollisuudenvelassa monille ihmisille jotka ovat kannustaneet ja auttaneet eteenpäin. Tärkeinpänä heistä tietenkin opettajani Ali Ghoorchian, joka on opettanut minulle mitä on olla ratsujousiampuja sekä houkutellut ja piiskannut minua eteenpäin aina kun on ollut vaikeaa. Lisäksi kaikki ratsujousiammuntaystäväni niin Suomessa kuin ulkomailla ovat kannustaneet ja auttaneet valtavasti, teidän kanssanne on ihana treenata, kehittyä ja kisata, kiitos siitä! Etenkin Jatilan treenaajille suuri kiitos. Myös poikaystäväni ja perheeni ovat tukeneet, auttaneet ja huolehtineet minusta, valtava kiitos siitä.

Hyvin konkreettisesti kisamatkani mahdollistivat sponsorini, Suomen historiallisen ratsastuksen seuraSuomen ratsastusjousiampujainliitto sekä Equestrian martial arts club! Kiitos teille tuesta ja kannustuksesta, on ilo edustaa teitä maailmalla!


Ratsujousiammunta on hyvin lyhyessä ajassa siepannut minut mukaansa ja vauhti tuntuu vain kiihtyvän. Kaikkien intohimojeni, ratsujousiammunnan, seurustelun ja opiskelun yhteensovittaminen onkin aikamoinen palapeli ja seuraava haasteeni. Kaikkine vaikeuksineenkin olen kuitenkin ihan varma, että tämä on vasta seikkailun alkua ja odotan innolla minne se johtaa!


Katariinan tekemä videokooste kisoista löytyy täältä!


PS. Päivitän blogiin viralliset tulokset ja kenties lisää kuvia sitä mukaa kun niitä julkaistaan! 



(c) Ali Ghoorchian
Kuvat: Vladislava Darakchieva, Ali Ghoorchian, Katariina Albrecht, Mike Sabo, Zahir Yousuff, WHAF, Anna Minkkinen
Videot: Katariina Albrecht
Teksti: Anna Minkkinen

"Soturi"

(c) Brice Portolano
"Warrior"

Here is now (in Finnish) the article that was written of me during my training in Iran! For me being a subject of an article is not familiar at all but it was an interesting experience. I hope the article brings positive attention to mounted archery and many new horseback archers to experience the joy of this sport!

*

Kesäkuussa ollessani Iranissa suomalainen toimittaja tuli tekemään minusta tarinaa Raymondiin. Juttu on nyt luettavissa täältä!

Hauskaa lukea toisen ihmisen kirjoittamana tarinaa minun elämästäni. Minulle haastateltavana oleminen ei ole ollenkaan tuttua ja oli ihan mielenkiintoinen kokemus olla lehtijutun aiheena. Täytyy kyllä sanoa etten ehkä ihan näin dramaattisina koe moniakaan asioita, mutta ymmärrän toimittajan taiteellisen vapauden tärkeyden. Toivon että tämä artikkeli tuo positiivista huomiota ratsujousiammunnalle lajina ja uusia harrastajia kokemaan ratsujousiammunnan riemua!





(c) Brice Portolano


(c) Brice Portolano