keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Al-Faris III, Jordania

(c) Al-Faris International Horseback Archery Championships
Olen kuullut reissujeni aikana ihmisten muistelevan sellaisella lämmöllä Jordanian kilpailuja, että kun viime syksynä ilmoitettiin kolmannen Al-Faris -kilpailun järjestämisestä, kihisin innosta päästä mukaan. Minut valittiinkin Suomen kaksihenkiseen joukkueeseen ja Al-Faris International Horseback Archery Championships toimi kauden 2018 hulppeana avajaiskisana!

Valmistauduin kilpailuun treenaamalla tiiviisti Suomessa sekä matkustamalla juuri ennen kilpailua Iraniin valmentajani Ali Ghoorchianin luokse. 11 päivän treenileiri hurahti ohi vauhdikkaasti ja suuntasimme lentokentälle Iranin maajoukkueen Alin ja Hamedin kanssa. Lensimme Tehranista Omanin pääkaupunkiin Muscatiin, vietimme siellä päivän ja illalla saavuimme Jordanian pääkaupunkiin Ammaniin.

Al-Faris -kilpailut käytiin Jordanian kuninkaan suojeluksessa, joten kaikki järjestelyt olivat sen mukaiset. Heti laskeuduttuamme meitä oli vastassa poliisi, joka saattoi meidät jonon ohi viisumitiskille ja hakemaan matkalaukkujamme. Poliisiherra varmisti että saimme matkatavaramme hyvin eivätkä jousiammuntavarusteemme aiheuttaneet hankaluuksia. Seuraavaksi pääsimme tilataksiin jonka kuljettaja lähti viemään meitä kohti hulppeaa viiden tähden Grand Hyatt -hotellia. Matkalla tuijotimme ikkunoista lammaspaimenia, palmuja, tuulentuivertamia mäntyjä ja kaupunkimaisemaa. Keltainen Ikean logokin loisti sinisessä rakennuksessa niin eurooppalaisin kuin arabikirjaimin aiheuttaen minussa hilpeyttä. Katukuvassa oli paljon poliiseja rynnäkkökivääreineen, mutta myös hämmentävän vartalonmyötäisesti pukeutuneita ja viimeisen päälle meikattuja naispoliiseja, jotka ohjasivat liikennettä ja lähettivät lentosuukkoja.

Hotellilla saimme omat huoneemme ja tutkin silmät suurina suurta parisänkyäni, katunäkymää ikkunastani ja kylpyhuonettani ammeineen päivineen. Huoneeni TV ilmoitti "Welcome Ms. Minkkinen" ja pöydällä odotti seuraavien päivien ohjelma. Näin hulppeasti en olekaan koskaan elämässäni majoittunut, saatika sitten kisamatkalla!

Seuraavana aamuna tutustuimme kuitenkin majoituksemme hulppeimpaan osioon: ruokaan. Pitkät aamiaispöydät notkuivat toinen toistaan upeampia herkkuja eri maista, tuoreet hedelmät tuoksuivat, pähkinät, juustot, jugurtit ja leivonnaiset odottivat hakijaansa, munakkaita sai tilata haluamillaan mausteilla ja vohveliasema paistoi tuoreita vohveleita suoraan lautaselle. Tarjoilijat häärivät huolehtien että kaikilla varmasti oli kaikkea tarvittavaa ja kohtelivat meitä kuin kuninkaallisia. Söin niin paljon kuin ikinä pystyin ihan vaan maistaakseni vähän erilaisia ruokia ja kaduin tekoani pian vatsan turvotessa rantapalloksi. 

Selviydyttyämme aamiaisesta lähdimme tutkimaan hotellin ympäristöä ja basaarin antimia. Upean kauniit arabivaatteet, kangaskaupat, ruokakojut ja pienet antiikkipuodit houkuttelivat tutkimaan. Ruokabasaarissa hedelmäkorien vieressä kanat kotkottivat häkeissä ja illalliseksi sai ostaa vaikkapa elävän kanin. Nyljetyt lampaat roikkuivat lihakoukuissa ja mausteiden tuoksu leijui kadulla. "Come beautiful lady, very good price for you!" Seurasin seuruettamme silmät suurina, varoen joutumasta innokkaiden myyjien saaliiksi.

Iltapäivä ja seuraava päivä kuluivat kaupungin tutkimisen ja hotellilla lepäämisen merkeissä. Myös illallisemme tarjottiin hotellissa, joten aloin opettelemaan pienempiä annoskokoja ruuan herkullisuudesta huolimatta. Kilpailijat saapuivat tipoittain paikalle, kunnes tiistai-iltana kaikki olivat paikalla infotilaisuutta, hevosarvontaa ja tervetuliaisillallista varten. 

Näissä kisoissa hevosvalintaan ei päässyt vaikuttamaan millään tavalla, vaan jokaisen maan 2-henkiselle joukkueelle arvottiin yksi hevonen. Suomen kisaratsuksi osui Wajah ul'Cheir -niminen 8-vuotias ruuna, josta emme mitään muuta saaneetkaan tietää. Jordanialaiset kyllä vakuuttelivat että "Yes very good horse very good", mutta sama litania toistui jokaisen hevosen kohdalla, joten jäimme odottamaan seuraavaa päivää, opettelemaan nimen lausumista ja jännittämään hevosen tapaamista.

(c) Katariina Cozmei
Keskiviikkoaamuna pääsimme ensimmäistä kertaa tutustumaan kilpailualueeseen kuninkaallisen hovin tiloissa. Valtava Jordanian lippu hulmusi korkeuksissa, musiikki soi ja poliisit seisoivat riveissä hevosten vierellä. Kaikki kilpailun hevoset olivat poliisiratsuja, joita paikalliset ratsupoliisit olivat treenanneet kisaa varten. Kisatiimit saivat kortit joissa oli hevosten nimi ja kuva, ja meidät ohjattiin omien ratsujemme luokse. Wajah ul'Cheir paljastui maailman suloisimmaksi pieneksi ja pyöreäksi arabiksi, jolla oli siro pää, lihaksikas kaula ja kissamaisen omanarvontuntoinen tyyli. Ensimmäisenä ratsastusvuorossa oli tiimikaverini Katariina Cozmei, joten hän nousi selkään ja lähti tutustumaan ratsuumme. Wajah ul'Cheir oli varsin järkevä, paikallisilla standardeilla keskivauhtinen ja kaikin puolin erittäin mainion oloinen kisakaveri. Lounaan jälkeen pääsimme ampumaan maasta ja toinen puolisko kisaajista pääsi tutustumaan hevoseen. Saimme radalla 2 laukkaa joilla sai ampua kahta kohdetta. Wajah ul'Cheir oli radalla täydellisen kiltti ja sen kyydissä oli hyvin aikaa keskittyä ampumiseen. Kisarata oli äärimmäisen pehmeä ja matalalla ponilla oli kova työ laukata syvässä hiekassa, mutta se hoiti hommansa varmuudella. 

Torstain aamupäivä oli varattu kaupunkiin tutustumiselle, sillä Ammanissa on upeita historiallisia kohteita ja museoita. Suuntasimme ensimmäisenä kukkulan harjalla olevalle linnoitukselle ja temppelin raunioille. Veistoksia ihmetellessä ja museoon tutustuessa vierähti hetki ja jouduimme kiirehtimään takaisin bussille pysyäksemme ryhmän mukana. Seuraavaksi suuntasimme vanhalle amfiteatterille. Kuumuus verotti voimia ja keskityin lähinnä varjoisissa sisätiloissa näytteillä oleviin vaatteisiin ja esineisiin. Paluumatkalla pysähdyimme vielä Sateenkaarikadulle shoppailemaan, joskin päädyimme ystävieni Alin ja Emilin kanssa vain syömään kevyen lounaan ja maistelemaan jälkiruuaksi jäätelöä. Iltapäivällä lepäsimme reilun tunnin hotellilla ennen siirtymistä kisa-alueelle harjoittelemaan ampumista maasta. Ammuin vajaa sata nuolta makustellen hyvää, varmaa tuntumaa, jolla olisi hyvä lähteä seuraavan päivän kilpailuun.

Perjantaiaamu valkeni tuulisena ja paljon aikaisempia päiviä viileämpänä. Suuntasimme kisa-alueelle perinneasuihimme pukeutuneina. Nyt kun paikalla olisi myös tärkeitä vieraita, olivat turvajärjestelyt entistä tiukemmat. "Don't bring any sharp objects!" -käsky herätti yleistä hilpeyttä kisaajien bussissa, samoin kuin turvatarkastajien ilmeet heidän tutkiessaan nuolenkärkiämme. Metallinpaljastimesta ja turvatarkastuksesta kuljettuamme meidät käskytettiin tiukkaan sävyyn pikkubusseihin, jotka kuljettivat meidät kisa-alueelle. Radan loppupäädyn tuntumassa oli markkina-alue ja alkupäässä kisaajien oma suljettu alue, jonne saattoi jättää tavarat, lämmitellä suorituksia varten ja olla melko rauhassa innokkaasti valokuvia pyytävältä yleisöltä.

(c) Genie Images
Kilpailu alkoi avajaisseremonialla, johon kuului taistelunäytös ja kilpailijoiden lippukulkue. Polvikipuinen Katariina pääsi ratsastamaan kulkueessa ja minä kannoin Suomen kylttiä. Kuljimme yleisön ja paikalla olevan Jordanian prinssin editse, asettauduimme rivistöön, kilpailu julistettiin alkavaksi ja poistuimme samassa kulkueessa sermien taakse. Ensimmäisenä kisaava A1-ryhmä aloitti saman tien Asian Style -ratansa kilpailemisen ja minä autoin tiimikaveriani Katariinaa, joka kisasi A3-ryhmässä.

Kaikkien A-ryhmäläisten kisasuoritusten jälkeen oli lounas- ja rukoustauko, jonka jälkeen B-ryhmä aloitti kisaamisen European Style -radalla. Rata vastasi periaatteessa 6 laukan unkarilaista rataa, mutta eri maalitauluihin ammuttiin radan eri lohkoilta ja pisteitä sai hiukan eri määrät riippuen siitä osuiko front-, side- vai backshotilla. Lisäksi maalitaulu oli 90 cm halkaisijan sijaan vain 70 cm, jonka tosin tajusin vasta kisan jälkeen ihmeteltyäni miten kohde vaikutti kovasti pienemmältä kuin muistin. Kisasin itse ryhmässä B3, joten ehdin auttaa B1-ryhmässä kisaavaa opettajaani Alia ja sen jälkeen siirtyä lämmittelemään ratsuani B2-ryhmän ajaksi.

(c) Genie Images
Olin ryhmäni toinen ratsastaja ja Wajah ul'Cheir oppi nopeasti laskemaan oman lähtövuoronsa, jolloin se alkoi innokkaasti pyrkiä radalle. Lämmittelylaukkoja ei ollut, vaan kisasuoritukseen piti mennä kokeilematta rataa ollenkaan. Nyt hiekkaa oli kaavittu pois niin ettei pohja ollut aivan niin raskas, minkä lisäksi kisajännitys toi pieneen valkoiseen ratsuuni lisävauhtia niin että sen aika 90 metrille oli pyöri 8-9 sekunnin tuntumassa. Kisarata oli tavalliseen verrattuna erittäin leveä ja se mahdollisti hevosten kiemurtelun radalla, ja jos hevonen kulki ulkorataa tuli tauluun etäisyyttä ylimääräiset 4-5 metriä. Päätin siis keskittyä ratsastamaan tiiviisti radan sisäreunaa, minkä seurauksena löin polveni ratatolppiin ja sen jälkeen täräytin jouseni kisaradan ensimmäistä sektoria merkitsevään tankoon. Valmiiksi nokittamani nuoli lensi maahan, mutta selvisin häkellyksestä nopeasti ja nokitin uuden nuolen. Osuma keskimmäiseen maalitauluun, jes! 

(c) Al-Faris Horseback Archery Championships
Ensimmäisen kierroksen jälkeen pahin jännitys laantui ja pääsin melko hyvään keskittyneeseen mielentilaan. Tavoitteeni oli saada vähintään yksi sideshot-osuma joka kierrokselta, mutta osua myös front- ja backshoteilla. Kaksi kertaa osuinkin myös frontshotilla! Backshot jäi vielä odottamaan parempaa ampumista ja suurempaa kohdetta, mutta muuten olen aika tyytyväinen. Ärsyttävästi yksi nollakierros pääsi tulemaan, sillä kolmannella kierroksellani juuri sideshotin kohdalla ohjat sotkeutuivat nokittamaani nuoleen ja menetin parhaan ampumishetken. Pieni virhe joka maksoi monta pistettä! Kuitenkin kokonaisuutena olin melko tyytyväinen suoritukseen, sillä osuminen tuntui varmalta. Kuudennen laukan jälkeen oli helpottunut olo laskeutua selästä ja antaa Wajah ul'Cheir Katariinalle hänen Al Ghara Style -suorituksiaan varten. Talven aikana olin niin moneen kertaan mielessäni käynyt läpi kisoja ja kerännyt turhaa painetta, että tuntui ihanalta päästä nyt vihdoin oikeasti kilpailemaan ja huomata etteivät päässäni pyörivät murheet käyneet toteen.

Päivän aikana tuuli oli vain yltynyt ja sää oli lähes hiekkamyrskymäinen iltaa kohti mentäessä. Kun A-ryhmä oli suorittanut Ghara-ratansa, siirryimme busseilla takaisin hotellille syömään herkullisen illallisen. Osan porukasta jäädessä viettämään iltaa kipitin itse suosiolla suihkuun ja nukkumaan.

(c) Genie Images
Tuuli ulvoi koko yön, mutta tyyntyi hieman lauantaiaamuksi. Bussi kisa-alueelle lähti jo seitsemältä, joten herätys oli aikainen. Söin pikkuisen kulhon jugurttia aamiaiseksi mutta muuten olin lähinnä hermostunut eikä ruoka maistunut. Tällä kertaa aamu alkoi B-ryhmän Asian Style-radalla, joten suunnistin heti valmistautumaan ja ampumaan lämmittelyksi, jotta pääsin rientämään Alin avuksi hänen suoritustensa aikana. Pian Alin ryhmän jälkeen ratsustani huolta pitävä poliisimies talutti satuponini paikalle ja lämmittelin sen kanssa. Keräsin oikein hyvän mielentilan suorituksia varten ja jännittyneenä ja innostuneena suuntasimme radalle. Järjestäjät päättivät kuitenkin viimehetkellä vaihtaa ryhmien järjestystä ja vasenkätiset kisaajat otettiin vuoroon seuraavaksi, joten meidät ohjattiin takaisin lämmittelyalueelle. Vasurit kisasivat omat vuoronsa, jonka jälkeen meidät kutsuttiin takaisin radalle.

Asian Style -radalla kisattiin kolmella erilaisella radalla: Mamluk, DoubleDouble ja Serial Shot. Säännöt oli muokattu juuri tätä kilpailua varten ja esimerkiksi maalitaulussa täysosuman eli tiikerin osuus oli pienempi kuin yleensä. Olimme harjoitelleen Mamluk-rataa paljon Iranissa, joten ajattelin että se menisi nyt varmasti hyvin. Aloin kuitenkin epäröidä ehtisinkö ampua kolmea nuolta, joten päätin jättää ensimmäisen pitkän matkan frontshotin ampumatta ja keskittyä hyvään osumaan sideshotissa. No, kuitenkin hätäilin ja sain vain kahden pisteen osuman, ja lisäksi sekoilin nokituksessa niin että ammuin backshotin myöhässä. Seuraava kierros ei mennyt juuri kummoisemmin, osuma ja aikabonukset tuli, mutta keskittymiseni ei ollut erityisen hyvää. 

(c) Genie Images
Jatkoimme DoubleDoubleen, jossa myös ensimmäinen kierrokseni meni harjoitteluun: osuin, mutta en erityisen hyvin. Sitten jokin vihdoin napsahti päässäni oikeaan asentoon, ja toisella kierroksella ammuin jokaista neljää taulua ja sain hyvät osumat kolmeen tauluun. Samaa mielentilaa jatkaen lähdin Serial Shottiin, jossa etäisyys taulujen välillä oli nyt 30 metrin sijaan vain 28 metriä. Rytmi löytyi hyvin, kaikki sujui ja sain osuman jokaiseen tauluun, tosin yhdessä taulussa juuri pistealueen ulkopuolelle. Seuraavalle kierrokselle terästäydyin vielä lisää. Kauhukseni ammuin kuitenkin ensimmäisen nuolen ohi Wajah ul'Cheirin siirtyessä juuri silloin kohti ulkorataa, jossa pohja oli paremmassa kunnossa. Sain kuitenkin keskittymiseni kasaan ja loppuihin neljään maalitauluun hyvät ja napakat osumat. Jes!

Siirryin taas välissä auttamaan Katariinaa, joka kisasi nyt European Style -radan. Sade on äärimmäisen harvinaista Jordaniassa, mutta nyt tuuli oli jälleen yltynyt ja sadekuurot kastelivat alueen. Oli suorastaan kylmä! Iltapäivällä meillä oli pikainen kisainfo ja sen jälkeen oli vuorossa kilpailun viimeinen osio, B-ryhmän Al Ghara Style.

Sateet onneksi poistuivat yhtä nopeasti kuin tulivatkin ja aurinko pilkahti jälleen esille. Söin lounaaksi ison keksin ja palan pistaasilla ja sahramilla kuorrutettua juustoa, joista sain taas energiaa. Viimeinen kisasuoritus jännitti, mutta samalla aloin olla jo melko uupunut. Päivän aikana syytin kipristelevästä vatsastani jännitystä, mutta seuraavana päivänä totesin että kyseessä oli kisaajien keskuudessa pyörinyt vatsatauti, joka osaltaan jo verotti voimiani. Joka tapauksessa keskityin täysin tulevaan koitokseen, jossa minulla periaatteessa oli melko hyvät mahdollisuudet hienosti käyttäytyvän hevosemme ja melko helppojen tent-pegging-kohteiden ansiosta.

(c) Katariina Cozmei
Ensimmäinen kierros alkoi ja lähdin radalle jännittyneenä, mutta en ihan tarpeeksi itsevarmana. Vajaaksi jäänyt veto ei riittänyt saattamaan nuolia pieniin 40 x 40 cm maalitauluihin, mutta ammuin pari laukausta ennen kuin tajusin korjata tämän. Keihästä napatessani tiputin vasemman jalustimeni ja keskittymiseni tent-peggingiin oli puolinaista: sain mukaan 2 kohdetta, mutta tiputin niistä toisen keihään törmätessä radan aitaan. Kokonaisuutena kierros meni vähän harjoitteluun, mielentila oli liian levällään hyvään keskittymiseen ja harmitti vähän, sillä yksi kohtalaisesti mennyt kierros tarkoitti tipahtamista kärkisijojen tavoittelusta.

Kilpailun viimeinen kierros oli edessä, jännitti ja väsytti samaan aikaan. Saavuimme ryhmäni kanssa takaisin lähtöalueelle, jossa muutama sotilas ja järjestäjähenkilö ilmoittivat että joudumme odottamaan hetken, sillä itse kuningas, hänen majesteettinsa Abdullah II bin Al Hussein, saapuu paikalle ja saamme kunnian ratsastaa hänen edessään. Valkoisen rakennuksen katon jokaisella kulmalla olevat tarkka-ampujat ryhdistäytyivät ja niin katseet kuin aseetkin olivat tiukasti kisaradalle päin. Kaksi sotilashelikopteria nousi ilmaan tarkkailemaan tilannetta, kun kuningas astui esiin ja häntä tervehdittiin sotilaallisin huudoin. Kuninkaallinen orkesteri järjestäytyi sermien takana samalla kun ryhmäni ensimmäinen ratsastaja lähti radalle. Jännitti hirveästi! 

"Finland, go!"

Pieni valkoinen ratsuni tunnisti käskyn empimättä ja syöksähdimme radalle. Pieni nokitusvirhe, mutta pam! Osuma! Toinen nuoli, jälleen osuma! Käänsin ratsuni, nappasin keihään ja metsästin mukaani kaksi kolmesta kohteesta. Käännyin jälleen matkaan ja ammuin kahdesti, molemmat napakasti pieniin kohteisiin. Mikä voittajafiilis! Mahtava tapa lopettaa kilpailu!

Hyppäsin radan lopussa alas selästä ja annoin Wajah ul'Cheirille isot taputukset ja halit. Yksi sotilaista tuli ottamaan hevosen minulta ja vieläkin hengästyneenä ja posket punoittaen menin seuraamaan kisan loppuun. 

Kisan päätyttyä meille näytettiin suurelta näytöltä kilpailusta tehty koostevideo ja lisäksi jordanialaiset ja turkkilaiset pitivät qabaq-esityksen. Esitysten jälkeen keräännyimme uteliaina kuuntelemaan tuloksia. Jokaisen lajin kolme parasta sekä kokonaiskilpailun voittajakolmikko palkittiin itse kuninkaan toimesta. Kisassa ensimmäiseksi ratsasti upea unkarilainen Christoph Némethy, toiseksi Mihai Cozmei ja kolmanneksi Emil Eriksson! Onnittelimme sijoittuneita ja otimme suuren yhteiskuvan kaikista kisaajista. Sen jälkeen meidät jaettiin pieniin ryhmiin, ja pääsimme kättelemään prinssi Hashim bin Al Husseinia. Yritin äkkiä pyyhkiä liat kädestäni ja olin todella yllättynyt ja otettu, kun muslimiprinssi kätteli minuakin - olen tottunut tervehtimään muslimimiehiä tuomalla käden sydämelle.

Pää pyörällä kaikesta tapahtuneesta siirryimme hotellille siistiytymään ja sen jälkeen kukkulan päällä olevalle linnoitukselle jäähyväisillallista varten. Temppeliraunioiden tuntumaan oli pystytetty tunnelmallinen suuri teltta, jonne meidät ohjeistettiin punaista mattoa pitkin. Kaikille osallistujille luovutettiin diplomit, palkittuja onniteltiin ja söimme hienoa ruokaa. Yksi kilpailun järjestäjistä nappasi minut mukaansa ja minut palkittiin kilpailussa parhaiten sijoittuneena naisena! Palkinnoksi sain Iberico Finlandin kauniin pellavahameen, jonka luovutti tiimitoverini Katariina. Myöhemmin sain myös tietää, että sijoituin 48 kisaajan joukossa 8. sijalle kovien nimien keskelle!

Alkoi olla kisan haikein aika, kun osa kilpailijoista suunnisti jo suoraan jäähyväisillalliselta kohti lentokenttää. Kaikenkirjava ratsujousiampujien joukkio on kuin suuri rakas perhe, joten ystävien hyvästely on ikävin osa kilpailemista. Moni kuitenkin vielä jäi Jordaniaan ja hotellille saavuttuamme pidimme pienet juhlat Alin ja Hamedin huoneessa iranilaisten, venäläisten, puolalaisten, qatarilaisten, bulgarialaisten, irlantilaisen ja amerikkalaisen kanssa. Kisasuorituksemme tulivat kansallisesta TV:stä joten katsoimme niitä ja pidimme hauskaa. Väsymys kuitenkin oli jo niin kova, että nukahdin kesken juhlien.

Seuraava päivä kului viime hetken tuliaisia ostaen ja Al-Vatsataudiksi nimeämästäni tilasta kärsien. Lepopäivä hotellilla oli tervetullut ja illalla saimme taksikyydin lentokentälle Alin ja Lukaksen kanssa. Kentällä hajaannuimme viimein kaikki omille lähtöporteillemme ja kotimatka saattoi alkaa.

Huh mikä kisakauden aloitus vuodelle 2018! Tuntuu kuin koko Al-Faris olisi ollut uni tai käsittämätön unelma ja pää on vieläkin pyörällä kaikesta tapahtuneesta. Syvin kiitos kaikille, joiden ansioista pystyn elämään näitä villeimpiäkin unelmiani!

Seuraavat suuremmat kilpailut ovat vasta heinäkuun alussa Unkarissa, joten nyt on hyvin aikaa paneutua taas harjoitteluun ja treenata vieläkin paremmaksi. Treeni-innoistus kukoistaa ja en malta odottaa kaikkia tulevia seikkailuja!

(c) Genie Images
 

tiistai 24. huhtikuuta 2018

Kaksoisvirtainmaa ja Persian vuoret


Huhtikuun alussa matka kutsui jälleen! Lensin yön yli Helsingistä Tehraniin, jossa opettajani Ali tuttuun tapaan odotti minua. Passini sai 11. viisuminsa Iraniin ja nyt olen myös viimein nähnyt koko vuoden kierron Alborz-vuorilla, sillä huhtikuu oli ainoa kuukausi jota en ole ennen nähnyt Iranin matkojeni aikana. Vuoriston kevät valloitti minut saman tien mukavan säänsä ja kaikkialla tuoksuvien kukkien ansioista. Tallilla suuntasimmekin saman tien ratsastamaan ja ihailemaan keväistä luontoa. Ratsuksi sain uuden tulokkaan, ystävämme Hosseinin Sayeh-tamman. Musta laukkaratsu oli nopea ja tulinen, mutta helppo ja kuuliainen ratsastaa. Tykästyin siihen kovasti heti alkuun.

Ammuimme myös maasta, Ali tarkisti miten ammun nyt kotiharjoittelujaksoni jälkeen, ja iltapäivällä ammuimme selästä. Tällä kertaa ratsukseni tuli vanha tuttu Muumi, jonka varmassa rauhallisessa kyydissä oli helppoa keskittyä ampumiseen. 

Päivä oli tiivis ja täynnä tekemistä, sillä illalla jo pakkasimme uudestaan kimpsut ja kampsut suunnaten tällä kertaa Tehranin pienemmälle lentokentälle, jolta lähtevät pääosin maan sisäiset lennot. Lentomme Ahwaziin Etelä-Iraniin lähti myöhään illalla ja saavuimme kuumuutta hohkaavaan kaupunkiin yön pimeydessä. Alin paikallinen oppilas Sina otti meidät vastaan ja ajoimme reilun tunnin Khuzestaniin, jossa majoituimme yksinkertaiseen perinteiseen taloon Alin oppilaiden luokse. Talossa oli kaksi huonetta ja ei lainkaan huonekaluja, vain suuret persialaiset matot joille ensin katettiin myöhäinen illallinen ja sen jälkeen sijattiin makuupaikat joilla nukkua. Isäntämme vaikuttivat kovin uskonnollisilta joten nukuin huivi tiiviisti päässä ja yritin kaikin puolin käyttäytyä mallikkaasti.

Yöunet jäivät melko lyhyiksi, sillä pääsimme nukkumaan vasta kahdelta aamuyöstä ja herätys oli jo ennen seitsemää. Kevyen aamiaisen jälkeen ajoimme kaupungin laidalla olevalle rakennukselle, jonka luokkahuoneessa järjestettiin kurssin ensimmäinen teoriaosio. Ali luennoi farsiksi reilun parinkymmenen oppilaan seuratessa oppituntia tiiviisti, ja minä puolestaan kävin elämäni taistelua nukahtamista vastaan. Iranilainen tee onneksi piristi ja lopulta pakkauduimmekin jälleen autoihin jatkaen matkaa pienelle hevostilalle. Matkalla katsoin silmät pyöreinä palmupuita, jo sadonkorjuuta odottavia kultaisia viljapeltoja, lammaspaimenia laumoineen ja upeita kalliomuodostelmia.

Khuzestanin alueella arvostetaan valtavasti asil-hevosia, joiden sukutaulut jatkuvat puhtaina jopa satojen vuosien päähän Persian historiassa. Hevoset ovat kyllä kaiken ylpeyden arvoisia: vahvoja, kestäviä, kauniita ja älykkäitä. Orit seisoivat omilla alueillaan löysiin liekoihin sidottuna, kun taas tammat ja varsat olivat yhdessä aitauksessa. Hevoset olivat lempeitä ja kiinnostuneita ihmisistä ja niiden kanssa seurustelussa kului hetki. Musta pörröinen koira nimeltä Khetkhet tuli myös pian esittäytymään ja pyytämään rapsutuksia, kun puolestaan kukko, kanat, helmikanat ja hanhet säntäilivät ympäriinsä äkillistä ihmispaljoutta paheksuen. 

Hetken tilan eläinlaumaan tutustuttuamme jatkui Alin kurssi ja hän opetti nokittamista sekä maasta ampumista. Minäkin pääsin ampumaan ja parhaani mukaan auttamaan kurssilaisia. Olin erittäin otettu, kun paikalliset puhuttelivat minua nimellä "Ostad Anna", mestari Anna! En edes tiennyt että naista voidaan puhutella sillä tittelillä! Muutoin aloin pikkuhiljaa epäillä miesten hassua suhtautumista minuun: he halusivat auttaa, mutta heti autettuaan pahoittelivat mitä vuolaimmin. Arvatenkin selitys löytyi kun kysyin Alilta asiasta, ja hän ilmoitti iloisesti kertoneensa kaikille ettei suomalaisia tyttöjä sovi ollenkaan auttaa, sillä he ovat niin itsenäisiä että suuttuvat kaikesta avusta. 

Päivällä lämpöasteet olivat reilusti kolmenkymmenen yläpuolella ja kostea ilma teki kuumuudesta vieläkin tukalampaa. Söimme kevyen lounaan ja pidimme sitten hetken ruokalepoa, ennen kuin haimme hevoset ja rupesimme harjaamaan ja varustamaan niitä. 

Minun ratsukseni annettiin tilan silmäterä, upea valkoinen Zahhak, joka oli puhdas asil-ori. Zahhak oli pieni, mutta vahva ja nopea, ja siitä oli helppo tykätä. Alin kurssin lisäksi matkamme tarkoitus oli harjoitella paineen alla ja yleisön edessä suorittamista, joten Ali pistikin heti minut esiintymään kurssilaisilleen ratsujousiammunnassa ja tent-peggingissä eli keihäänkäytössä. Ensimmäisellä kierroksella ammuin Single Shotissa vain yhden pisteen, mutta sen jälkeen rupesin keskittymään ja nuoleni lensivät tukevasti tiikeriin päähän tai juuri sen viereen - mahtava olo! Myös tent-pegging sujui mallikkaasti ja sain antaa ratsuni eteenpäin ja siirtyä seuraamaan muita oppilaita sekä auttamaan tent-pegging-kohteiden ja keihäiden siirtelyssä. Tunnelma oli riemukas kun mies toisensa perään mitteli taidoistaan. Myös tilan pienet pojat osallistuivat harjoituksiin, toinen isolla mustalla hevosella ja toinen pienellä pukittelevalla muulilla.

Harjoitusten loputtua suuntasimme takaisin Shushtarin kaupunkiin. Alue sijaitsi lähellä Irakin rajaa ja sodan jäljet näkyivät monin paikoin. Kuitenkin alueen upea historia oli myös vahvasti esillä, olimmehan Kaksoisvirtainmaassa lähellä Babyloniaa. Isäntämme Sina vei meidät perinteiseen basaariin ja kävimme ihailemassa 2000 vuotta vanhaa patoa, jonka vesivoimalla toimivat myllyt ja koristeelliset rakennelmat saivat suun aukeamaan ihastuksesta. Kaupunki oli täynnä ihmeitä ja oli kerrassaan harmittavaa kun voimat alkoivat loppua kahden vähäunisen yön seurauksena. Juuri oikealla hetkellä päädyimme kuitenkin jäätelökauppaan, jossa minulle ojennettiin kupillinen vesipuhvelin maidosta tehtyä jäätelöä. Tämä jäätelö oli niin taivaallisen hyvää etten saanut sanaa suustani. Vesipuhveli, sellaisen tarvitsen.

Lopulta saavuimme takaisin majapaikkaamme. Kylmä suihku ja herkullinen illallinen olivat tervetulleita, minkä lisäksi isäntämmekin olivat jo rennompia ja vitsailimme keskenämme. Tällä kertaa en kuitenkaan yksinkertaisesti jaksanut sosialisoida kovin pitkään vaan nukahdin omaan petiini muiden vielä juodessa iltateetä.

Seuraavana aamuna heräsimme jälleen aikaisin ja suuntasimme suoraan hevostilalle. Aloitimme jälleen ampumalla maasta, mutta pian haimme hevoset ja siirryimme treenaamaan niiden kanssa. Aloitin ensin Zahhakilla, mutta kun olin valmis, minulle annettiin pari päivää sitten tilalle saapunut rautias ori, joka hyppi pahasti pystyyn. Edellinen ratsastaja oli juuri tipahtanut ja omistajat halusivat nähdä millainen hevonen oli. Ori olikin oikein fiksu tyyppi ja käyttäytyi erittäin rauhallisesti saadessaan lönkytellä rauhassa omaa tahtiaan, mutta heti jos sitä yhtään komensi tai patisti, se ponkaisi pystyyn jättäen ratsastajan avuttomaksi. Saimme sen verran yhteisymmärrystä että pääsimme esittelemään laukkaa orin uusille omistajille ja hyvien laukannostojen päätteeksi päätimme ratsastuksen. 


Jatkoimme harjoituksia, keskityimme lähinnä tent peggingiin ja sapelilla renkaiden poimimiseen. Tunnelma oli jälleen hauska kun jokaiselle onnistuneelle suoritukselle hurrattiin ja kaikki yrittivät parhaansa. Lopetimme harjoitukset ja siirryimme juomaan teetä, kunnes saimme puhelun: eräs kurssilaista tunsi jonkun urheiluministeriöstä, ja nyt lähialueella oleva urheiluministeriön väki olisi tulossa katsomaan tekemisiämme! Varustimme pikavauhtia hevoset uudestaan ja vieraidemme saavuttua pidimme pienen esityksen. Minun vuoroni oli ensimmäisenä ja ammuin Zahhakilla kaksi kierrosta Single Shottia (täysosuma ja 4 pistettä, jee!), nappasin keihäällä tent-pegging kohteita ja viimeisenä poimin sapelilla metallirenkaan Alin kädestä! Huh, tyytyväisenä ja täynnä adrenaliinia annoin hevoseni eteenpäin ja paikalliset oppilaat jatkoivat esitystä. Urheiluministeriön väki poistui paikalta tyytyväisenä ja me hoidimme hevoset ja siirryimme sitten lounastamaan. Olin melko nuupahtanut kuumuudesta ja onneksi sainkin luvan mennä yhteen tallialueen huoneista lepäämään siksi aikaa kun Ali seurusteli kurssilaisten kanssa.

Lopulta kurssi oli ohi ja me suuntasimme jälleen kaupungille. Isäntämme päätti viedä meidät joelle ja lastauduimme pieneen moottoriveneeseen, joka lähti viilettämään aaltoja pitkin. Joelta oli upea näkymä 2000 vuotta vanhoihin sillanraunioihin, joita tuijotimme ihastuneina. Raunioiden vieressä uimarannalla ihmiset uivat ja leikkivät vedessä vaatteet päällä ja en voinut kuin hymyillä ihmisten riemulle uskonnollisesta ulkomuodosta huolimatta. Eräs paikallinen mies kylvetti vesipuhveleitaan ja puhvelit nautiskelivat viileästä vedestä. Tuuli viilensi paahtavassa helteessä ja olimme kaikki yhtä hymyä. 

Palasimme kaupungilta takaisin majapaikkaamme syömään lisää vesipuhvelijäätelöä ja pakkamaan tavaramme, sillä tiivis reissumme Etelä-Iraniin alkoi olla lopussa. Isäntämme ajoi meidät jälleen Ahwaziin, josta lensimme Tehraniin. Myöhään illalla sinnittelimme hereillä ajomatkan takaisin vuoristoon tallille ja kaaduimme sänkyihimme kuolemanväsyneinä. Tuntui kuin reissuni ensimmäiset 3 päivää olisivat kestäneet ainakin viikon!


  Seuraavat 8 päivää olivat kuitenkin täynnä treeniä ja valmistautumista, sillä edessämme oli Al-Faris International Horseback Archery Championships -kilpailut Jordaniassa. Rakensimme haastavan version unkarilaisesta radasta sekä Jordaniassa aasialaisella radalla kisattavasta 3-maalitaulun radasta ja harjoittelimme pääosin niitä. Ratsuinani vuorottelivat keskivauhtinen Muumi, nopea Sefid ja todella nopea Sayeh, joten pääsin hyvin harjoittelemaan eri tyyppisten ja vauhtisten hevosten selästä. Lisäksi ammuimme paljon maasta ja kävimme välillä ratsastamassa ilman ampumista. Ali oli osan päivistä kaupungissa tekemässä lähtövalmisteluja ja minäkin menin pariin kertaan hänen mukaansa, jotta sain hankittua tarvitsemani asiat.

 

Keskityin treenissä pikkuhiljaa tarkan tekniikan sijaan sujuvuuteen, nopeuteen ja osumiin. Ali ohjasi minua hyvin vähän, mutta tarkkaili kuitenkin ettei ampumiseni lähtenyt menemään aivan päin honkia. Otimme toisiamme vastaan nopeus- ja tarkkuuskisoja, jotka Ali yleensä voitti, mutta tarjosin kuitenkin hyvän vastuksen! Pikkuhiljaa itsevarmuuteni alkoi vahvistua ja selästä ampuminen alkoi sujua hyvin. Tiivis treeni oli uuvuttavaa, mutta loppua kohden alkoi olla olo, että olisin valmis kisaan, kunhan vain siellä keskittyisin tarpeeksi.

Niinpä lopulta oli aika hyvästellä keväiset vuoret ja kaikki ihanat eläinystävät suunnaten Iranin tiimin Alin ja Hamedin kanssa kohti lentokenttää ja Jordaniaa!






Gauchoux Open, Ranska

(c) Jouke Boerma Korona-aika iski, vieden mukanaan valtaosan kansainvälisistä kisoista - ja niinpä blogin kirjoittaminen on myös ollut tauol...