keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Al-Faris III, Jordania

(c) Al-Faris International Horseback Archery Championships
Olen kuullut reissujeni aikana ihmisten muistelevan sellaisella lämmöllä Jordanian kilpailuja, että kun viime syksynä ilmoitettiin kolmannen Al-Faris -kilpailun järjestämisestä, kihisin innosta päästä mukaan. Minut valittiinkin Suomen kaksihenkiseen joukkueeseen ja Al-Faris International Horseback Archery Championships toimi kauden 2018 hulppeana avajaiskisana!

Valmistauduin kilpailuun treenaamalla tiiviisti Suomessa sekä matkustamalla juuri ennen kilpailua Iraniin valmentajani Ali Ghoorchianin luokse. 11 päivän treenileiri hurahti ohi vauhdikkaasti ja suuntasimme lentokentälle Iranin maajoukkueen Alin ja Hamedin kanssa. Lensimme Tehranista Omanin pääkaupunkiin Muscatiin, vietimme siellä päivän ja illalla saavuimme Jordanian pääkaupunkiin Ammaniin.

Al-Faris -kilpailut käytiin Jordanian kuninkaan suojeluksessa, joten kaikki järjestelyt olivat sen mukaiset. Heti laskeuduttuamme meitä oli vastassa poliisi, joka saattoi meidät jonon ohi viisumitiskille ja hakemaan matkalaukkujamme. Poliisiherra varmisti että saimme matkatavaramme hyvin eivätkä jousiammuntavarusteemme aiheuttaneet hankaluuksia. Seuraavaksi pääsimme tilataksiin jonka kuljettaja lähti viemään meitä kohti hulppeaa viiden tähden Grand Hyatt -hotellia. Matkalla tuijotimme ikkunoista lammaspaimenia, palmuja, tuulentuivertamia mäntyjä ja kaupunkimaisemaa. Keltainen Ikean logokin loisti sinisessä rakennuksessa niin eurooppalaisin kuin arabikirjaimin aiheuttaen minussa hilpeyttä. Katukuvassa oli paljon poliiseja rynnäkkökivääreineen, mutta myös hämmentävän vartalonmyötäisesti pukeutuneita ja viimeisen päälle meikattuja naispoliiseja, jotka ohjasivat liikennettä ja lähettivät lentosuukkoja.

Hotellilla saimme omat huoneemme ja tutkin silmät suurina suurta parisänkyäni, katunäkymää ikkunastani ja kylpyhuonettani ammeineen päivineen. Huoneeni TV ilmoitti "Welcome Ms. Minkkinen" ja pöydällä odotti seuraavien päivien ohjelma. Näin hulppeasti en olekaan koskaan elämässäni majoittunut, saatika sitten kisamatkalla!

Seuraavana aamuna tutustuimme kuitenkin majoituksemme hulppeimpaan osioon: ruokaan. Pitkät aamiaispöydät notkuivat toinen toistaan upeampia herkkuja eri maista, tuoreet hedelmät tuoksuivat, pähkinät, juustot, jugurtit ja leivonnaiset odottivat hakijaansa, munakkaita sai tilata haluamillaan mausteilla ja vohveliasema paistoi tuoreita vohveleita suoraan lautaselle. Tarjoilijat häärivät huolehtien että kaikilla varmasti oli kaikkea tarvittavaa ja kohtelivat meitä kuin kuninkaallisia. Söin niin paljon kuin ikinä pystyin ihan vaan maistaakseni vähän erilaisia ruokia ja kaduin tekoani pian vatsan turvotessa rantapalloksi. 

Selviydyttyämme aamiaisesta lähdimme tutkimaan hotellin ympäristöä ja basaarin antimia. Upean kauniit arabivaatteet, kangaskaupat, ruokakojut ja pienet antiikkipuodit houkuttelivat tutkimaan. Ruokabasaarissa hedelmäkorien vieressä kanat kotkottivat häkeissä ja illalliseksi sai ostaa vaikkapa elävän kanin. Nyljetyt lampaat roikkuivat lihakoukuissa ja mausteiden tuoksu leijui kadulla. "Come beautiful lady, very good price for you!" Seurasin seuruettamme silmät suurina, varoen joutumasta innokkaiden myyjien saaliiksi.

Iltapäivä ja seuraava päivä kuluivat kaupungin tutkimisen ja hotellilla lepäämisen merkeissä. Myös illallisemme tarjottiin hotellissa, joten aloin opettelemaan pienempiä annoskokoja ruuan herkullisuudesta huolimatta. Kilpailijat saapuivat tipoittain paikalle, kunnes tiistai-iltana kaikki olivat paikalla infotilaisuutta, hevosarvontaa ja tervetuliaisillallista varten. 

Näissä kisoissa hevosvalintaan ei päässyt vaikuttamaan millään tavalla, vaan jokaisen maan 2-henkiselle joukkueelle arvottiin yksi hevonen. Suomen kisaratsuksi osui Wajah ul'Cheir -niminen 8-vuotias ruuna, josta emme mitään muuta saaneetkaan tietää. Jordanialaiset kyllä vakuuttelivat että "Yes very good horse very good", mutta sama litania toistui jokaisen hevosen kohdalla, joten jäimme odottamaan seuraavaa päivää, opettelemaan nimen lausumista ja jännittämään hevosen tapaamista.

(c) Katariina Cozmei
Keskiviikkoaamuna pääsimme ensimmäistä kertaa tutustumaan kilpailualueeseen kuninkaallisen hovin tiloissa. Valtava Jordanian lippu hulmusi korkeuksissa, musiikki soi ja poliisit seisoivat riveissä hevosten vierellä. Kaikki kilpailun hevoset olivat poliisiratsuja, joita paikalliset ratsupoliisit olivat treenanneet kisaa varten. Kisatiimit saivat kortit joissa oli hevosten nimi ja kuva, ja meidät ohjattiin omien ratsujemme luokse. Wajah ul'Cheir paljastui maailman suloisimmaksi pieneksi ja pyöreäksi arabiksi, jolla oli siro pää, lihaksikas kaula ja kissamaisen omanarvontuntoinen tyyli. Ensimmäisenä ratsastusvuorossa oli tiimikaverini Katariina Cozmei, joten hän nousi selkään ja lähti tutustumaan ratsuumme. Wajah ul'Cheir oli varsin järkevä, paikallisilla standardeilla keskivauhtinen ja kaikin puolin erittäin mainion oloinen kisakaveri. Lounaan jälkeen pääsimme ampumaan maasta ja toinen puolisko kisaajista pääsi tutustumaan hevoseen. Saimme radalla 2 laukkaa joilla sai ampua kahta kohdetta. Wajah ul'Cheir oli radalla täydellisen kiltti ja sen kyydissä oli hyvin aikaa keskittyä ampumiseen. Kisarata oli äärimmäisen pehmeä ja matalalla ponilla oli kova työ laukata syvässä hiekassa, mutta se hoiti hommansa varmuudella. 

Torstain aamupäivä oli varattu kaupunkiin tutustumiselle, sillä Ammanissa on upeita historiallisia kohteita ja museoita. Suuntasimme ensimmäisenä kukkulan harjalla olevalle linnoitukselle ja temppelin raunioille. Veistoksia ihmetellessä ja museoon tutustuessa vierähti hetki ja jouduimme kiirehtimään takaisin bussille pysyäksemme ryhmän mukana. Seuraavaksi suuntasimme vanhalle amfiteatterille. Kuumuus verotti voimia ja keskityin lähinnä varjoisissa sisätiloissa näytteillä oleviin vaatteisiin ja esineisiin. Paluumatkalla pysähdyimme vielä Sateenkaarikadulle shoppailemaan, joskin päädyimme ystävieni Alin ja Emilin kanssa vain syömään kevyen lounaan ja maistelemaan jälkiruuaksi jäätelöä. Iltapäivällä lepäsimme reilun tunnin hotellilla ennen siirtymistä kisa-alueelle harjoittelemaan ampumista maasta. Ammuin vajaa sata nuolta makustellen hyvää, varmaa tuntumaa, jolla olisi hyvä lähteä seuraavan päivän kilpailuun.

Perjantaiaamu valkeni tuulisena ja paljon aikaisempia päiviä viileämpänä. Suuntasimme kisa-alueelle perinneasuihimme pukeutuneina. Nyt kun paikalla olisi myös tärkeitä vieraita, olivat turvajärjestelyt entistä tiukemmat. "Don't bring any sharp objects!" -käsky herätti yleistä hilpeyttä kisaajien bussissa, samoin kuin turvatarkastajien ilmeet heidän tutkiessaan nuolenkärkiämme. Metallinpaljastimesta ja turvatarkastuksesta kuljettuamme meidät käskytettiin tiukkaan sävyyn pikkubusseihin, jotka kuljettivat meidät kisa-alueelle. Radan loppupäädyn tuntumassa oli markkina-alue ja alkupäässä kisaajien oma suljettu alue, jonne saattoi jättää tavarat, lämmitellä suorituksia varten ja olla melko rauhassa innokkaasti valokuvia pyytävältä yleisöltä.

(c) Genie Images
Kilpailu alkoi avajaisseremonialla, johon kuului taistelunäytös ja kilpailijoiden lippukulkue. Polvikipuinen Katariina pääsi ratsastamaan kulkueessa ja minä kannoin Suomen kylttiä. Kuljimme yleisön ja paikalla olevan Jordanian prinssin editse, asettauduimme rivistöön, kilpailu julistettiin alkavaksi ja poistuimme samassa kulkueessa sermien taakse. Ensimmäisenä kisaava A1-ryhmä aloitti saman tien Asian Style -ratansa kilpailemisen ja minä autoin tiimikaveriani Katariinaa, joka kisasi A3-ryhmässä.

Kaikkien A-ryhmäläisten kisasuoritusten jälkeen oli lounas- ja rukoustauko, jonka jälkeen B-ryhmä aloitti kisaamisen European Style -radalla. Rata vastasi periaatteessa 6 laukan unkarilaista rataa, mutta eri maalitauluihin ammuttiin radan eri lohkoilta ja pisteitä sai hiukan eri määrät riippuen siitä osuiko front-, side- vai backshotilla. Lisäksi maalitaulu oli 90 cm halkaisijan sijaan vain 70 cm, jonka tosin tajusin vasta kisan jälkeen ihmeteltyäni miten kohde vaikutti kovasti pienemmältä kuin muistin. Kisasin itse ryhmässä B3, joten ehdin auttaa B1-ryhmässä kisaavaa opettajaani Alia ja sen jälkeen siirtyä lämmittelemään ratsuani B2-ryhmän ajaksi.

(c) Genie Images
Olin ryhmäni toinen ratsastaja ja Wajah ul'Cheir oppi nopeasti laskemaan oman lähtövuoronsa, jolloin se alkoi innokkaasti pyrkiä radalle. Lämmittelylaukkoja ei ollut, vaan kisasuoritukseen piti mennä kokeilematta rataa ollenkaan. Nyt hiekkaa oli kaavittu pois niin ettei pohja ollut aivan niin raskas, minkä lisäksi kisajännitys toi pieneen valkoiseen ratsuuni lisävauhtia niin että sen aika 90 metrille oli pyöri 8-9 sekunnin tuntumassa. Kisarata oli tavalliseen verrattuna erittäin leveä ja se mahdollisti hevosten kiemurtelun radalla, ja jos hevonen kulki ulkorataa tuli tauluun etäisyyttä ylimääräiset 4-5 metriä. Päätin siis keskittyä ratsastamaan tiiviisti radan sisäreunaa, minkä seurauksena löin polveni ratatolppiin ja sen jälkeen täräytin jouseni kisaradan ensimmäistä sektoria merkitsevään tankoon. Valmiiksi nokittamani nuoli lensi maahan, mutta selvisin häkellyksestä nopeasti ja nokitin uuden nuolen. Osuma keskimmäiseen maalitauluun, jes! 

(c) Al-Faris Horseback Archery Championships
Ensimmäisen kierroksen jälkeen pahin jännitys laantui ja pääsin melko hyvään keskittyneeseen mielentilaan. Tavoitteeni oli saada vähintään yksi sideshot-osuma joka kierrokselta, mutta osua myös front- ja backshoteilla. Kaksi kertaa osuinkin myös frontshotilla! Backshot jäi vielä odottamaan parempaa ampumista ja suurempaa kohdetta, mutta muuten olen aika tyytyväinen. Ärsyttävästi yksi nollakierros pääsi tulemaan, sillä kolmannella kierroksellani juuri sideshotin kohdalla ohjat sotkeutuivat nokittamaani nuoleen ja menetin parhaan ampumishetken. Pieni virhe joka maksoi monta pistettä! Kuitenkin kokonaisuutena olin melko tyytyväinen suoritukseen, sillä osuminen tuntui varmalta. Kuudennen laukan jälkeen oli helpottunut olo laskeutua selästä ja antaa Wajah ul'Cheir Katariinalle hänen Al Ghara Style -suorituksiaan varten. Talven aikana olin niin moneen kertaan mielessäni käynyt läpi kisoja ja kerännyt turhaa painetta, että tuntui ihanalta päästä nyt vihdoin oikeasti kilpailemaan ja huomata etteivät päässäni pyörivät murheet käyneet toteen.

Päivän aikana tuuli oli vain yltynyt ja sää oli lähes hiekkamyrskymäinen iltaa kohti mentäessä. Kun A-ryhmä oli suorittanut Ghara-ratansa, siirryimme busseilla takaisin hotellille syömään herkullisen illallisen. Osan porukasta jäädessä viettämään iltaa kipitin itse suosiolla suihkuun ja nukkumaan.

(c) Genie Images
Tuuli ulvoi koko yön, mutta tyyntyi hieman lauantaiaamuksi. Bussi kisa-alueelle lähti jo seitsemältä, joten herätys oli aikainen. Söin pikkuisen kulhon jugurttia aamiaiseksi mutta muuten olin lähinnä hermostunut eikä ruoka maistunut. Tällä kertaa aamu alkoi B-ryhmän Asian Style-radalla, joten suunnistin heti valmistautumaan ja ampumaan lämmittelyksi, jotta pääsin rientämään Alin avuksi hänen suoritustensa aikana. Pian Alin ryhmän jälkeen ratsustani huolta pitävä poliisimies talutti satuponini paikalle ja lämmittelin sen kanssa. Keräsin oikein hyvän mielentilan suorituksia varten ja jännittyneenä ja innostuneena suuntasimme radalle. Järjestäjät päättivät kuitenkin viimehetkellä vaihtaa ryhmien järjestystä ja vasenkätiset kisaajat otettiin vuoroon seuraavaksi, joten meidät ohjattiin takaisin lämmittelyalueelle. Vasurit kisasivat omat vuoronsa, jonka jälkeen meidät kutsuttiin takaisin radalle.

Asian Style -radalla kisattiin kolmella erilaisella radalla: Mamluk, DoubleDouble ja Serial Shot. Säännöt oli muokattu juuri tätä kilpailua varten ja esimerkiksi maalitaulussa täysosuman eli tiikerin osuus oli pienempi kuin yleensä. Olimme harjoitelleen Mamluk-rataa paljon Iranissa, joten ajattelin että se menisi nyt varmasti hyvin. Aloin kuitenkin epäröidä ehtisinkö ampua kolmea nuolta, joten päätin jättää ensimmäisen pitkän matkan frontshotin ampumatta ja keskittyä hyvään osumaan sideshotissa. No, kuitenkin hätäilin ja sain vain kahden pisteen osuman, ja lisäksi sekoilin nokituksessa niin että ammuin backshotin myöhässä. Seuraava kierros ei mennyt juuri kummoisemmin, osuma ja aikabonukset tuli, mutta keskittymiseni ei ollut erityisen hyvää. 

(c) Genie Images
Jatkoimme DoubleDoubleen, jossa myös ensimmäinen kierrokseni meni harjoitteluun: osuin, mutta en erityisen hyvin. Sitten jokin vihdoin napsahti päässäni oikeaan asentoon, ja toisella kierroksella ammuin jokaista neljää taulua ja sain hyvät osumat kolmeen tauluun. Samaa mielentilaa jatkaen lähdin Serial Shottiin, jossa etäisyys taulujen välillä oli nyt 30 metrin sijaan vain 28 metriä. Rytmi löytyi hyvin, kaikki sujui ja sain osuman jokaiseen tauluun, tosin yhdessä taulussa juuri pistealueen ulkopuolelle. Seuraavalle kierrokselle terästäydyin vielä lisää. Kauhukseni ammuin kuitenkin ensimmäisen nuolen ohi Wajah ul'Cheirin siirtyessä juuri silloin kohti ulkorataa, jossa pohja oli paremmassa kunnossa. Sain kuitenkin keskittymiseni kasaan ja loppuihin neljään maalitauluun hyvät ja napakat osumat. Jes!

Siirryin taas välissä auttamaan Katariinaa, joka kisasi nyt European Style -radan. Sade on äärimmäisen harvinaista Jordaniassa, mutta nyt tuuli oli jälleen yltynyt ja sadekuurot kastelivat alueen. Oli suorastaan kylmä! Iltapäivällä meillä oli pikainen kisainfo ja sen jälkeen oli vuorossa kilpailun viimeinen osio, B-ryhmän Al Ghara Style.

Sateet onneksi poistuivat yhtä nopeasti kuin tulivatkin ja aurinko pilkahti jälleen esille. Söin lounaaksi ison keksin ja palan pistaasilla ja sahramilla kuorrutettua juustoa, joista sain taas energiaa. Viimeinen kisasuoritus jännitti, mutta samalla aloin olla jo melko uupunut. Päivän aikana syytin kipristelevästä vatsastani jännitystä, mutta seuraavana päivänä totesin että kyseessä oli kisaajien keskuudessa pyörinyt vatsatauti, joka osaltaan jo verotti voimiani. Joka tapauksessa keskityin täysin tulevaan koitokseen, jossa minulla periaatteessa oli melko hyvät mahdollisuudet hienosti käyttäytyvän hevosemme ja melko helppojen tent-pegging-kohteiden ansiosta.

(c) Katariina Cozmei
Ensimmäinen kierros alkoi ja lähdin radalle jännittyneenä, mutta en ihan tarpeeksi itsevarmana. Vajaaksi jäänyt veto ei riittänyt saattamaan nuolia pieniin 40 x 40 cm maalitauluihin, mutta ammuin pari laukausta ennen kuin tajusin korjata tämän. Keihästä napatessani tiputin vasemman jalustimeni ja keskittymiseni tent-peggingiin oli puolinaista: sain mukaan 2 kohdetta, mutta tiputin niistä toisen keihään törmätessä radan aitaan. Kokonaisuutena kierros meni vähän harjoitteluun, mielentila oli liian levällään hyvään keskittymiseen ja harmitti vähän, sillä yksi kohtalaisesti mennyt kierros tarkoitti tipahtamista kärkisijojen tavoittelusta.

Kilpailun viimeinen kierros oli edessä, jännitti ja väsytti samaan aikaan. Saavuimme ryhmäni kanssa takaisin lähtöalueelle, jossa muutama sotilas ja järjestäjähenkilö ilmoittivat että joudumme odottamaan hetken, sillä itse kuningas, hänen majesteettinsa Abdullah II bin Al Hussein, saapuu paikalle ja saamme kunnian ratsastaa hänen edessään. Valkoisen rakennuksen katon jokaisella kulmalla olevat tarkka-ampujat ryhdistäytyivät ja niin katseet kuin aseetkin olivat tiukasti kisaradalle päin. Kaksi sotilashelikopteria nousi ilmaan tarkkailemaan tilannetta, kun kuningas astui esiin ja häntä tervehdittiin sotilaallisin huudoin. Kuninkaallinen orkesteri järjestäytyi sermien takana samalla kun ryhmäni ensimmäinen ratsastaja lähti radalle. Jännitti hirveästi! 

"Finland, go!"

Pieni valkoinen ratsuni tunnisti käskyn empimättä ja syöksähdimme radalle. Pieni nokitusvirhe, mutta pam! Osuma! Toinen nuoli, jälleen osuma! Käänsin ratsuni, nappasin keihään ja metsästin mukaani kaksi kolmesta kohteesta. Käännyin jälleen matkaan ja ammuin kahdesti, molemmat napakasti pieniin kohteisiin. Mikä voittajafiilis! Mahtava tapa lopettaa kilpailu!

Hyppäsin radan lopussa alas selästä ja annoin Wajah ul'Cheirille isot taputukset ja halit. Yksi sotilaista tuli ottamaan hevosen minulta ja vieläkin hengästyneenä ja posket punoittaen menin seuraamaan kisan loppuun. 

Kisan päätyttyä meille näytettiin suurelta näytöltä kilpailusta tehty koostevideo ja lisäksi jordanialaiset ja turkkilaiset pitivät qabaq-esityksen. Esitysten jälkeen keräännyimme uteliaina kuuntelemaan tuloksia. Jokaisen lajin kolme parasta sekä kokonaiskilpailun voittajakolmikko palkittiin itse kuninkaan toimesta. Kisassa ensimmäiseksi ratsasti upea unkarilainen Christoph Némethy, toiseksi Mihai Cozmei ja kolmanneksi Emil Eriksson! Onnittelimme sijoittuneita ja otimme suuren yhteiskuvan kaikista kisaajista. Sen jälkeen meidät jaettiin pieniin ryhmiin, ja pääsimme kättelemään prinssi Hashim bin Al Husseinia. Yritin äkkiä pyyhkiä liat kädestäni ja olin todella yllättynyt ja otettu, kun muslimiprinssi kätteli minuakin - olen tottunut tervehtimään muslimimiehiä tuomalla käden sydämelle.

Pää pyörällä kaikesta tapahtuneesta siirryimme hotellille siistiytymään ja sen jälkeen kukkulan päällä olevalle linnoitukselle jäähyväisillallista varten. Temppeliraunioiden tuntumaan oli pystytetty tunnelmallinen suuri teltta, jonne meidät ohjeistettiin punaista mattoa pitkin. Kaikille osallistujille luovutettiin diplomit, palkittuja onniteltiin ja söimme hienoa ruokaa. Yksi kilpailun järjestäjistä nappasi minut mukaansa ja minut palkittiin kilpailussa parhaiten sijoittuneena naisena! Palkinnoksi sain Iberico Finlandin kauniin pellavahameen, jonka luovutti tiimitoverini Katariina. Myöhemmin sain myös tietää, että sijoituin 48 kisaajan joukossa 8. sijalle kovien nimien keskelle!

Alkoi olla kisan haikein aika, kun osa kilpailijoista suunnisti jo suoraan jäähyväisillalliselta kohti lentokenttää. Kaikenkirjava ratsujousiampujien joukkio on kuin suuri rakas perhe, joten ystävien hyvästely on ikävin osa kilpailemista. Moni kuitenkin vielä jäi Jordaniaan ja hotellille saavuttuamme pidimme pienet juhlat Alin ja Hamedin huoneessa iranilaisten, venäläisten, puolalaisten, qatarilaisten, bulgarialaisten, irlantilaisen ja amerikkalaisen kanssa. Kisasuorituksemme tulivat kansallisesta TV:stä joten katsoimme niitä ja pidimme hauskaa. Väsymys kuitenkin oli jo niin kova, että nukahdin kesken juhlien.

Seuraava päivä kului viime hetken tuliaisia ostaen ja Al-Vatsataudiksi nimeämästäni tilasta kärsien. Lepopäivä hotellilla oli tervetullut ja illalla saimme taksikyydin lentokentälle Alin ja Lukaksen kanssa. Kentällä hajaannuimme viimein kaikki omille lähtöporteillemme ja kotimatka saattoi alkaa.

Huh mikä kisakauden aloitus vuodelle 2018! Tuntuu kuin koko Al-Faris olisi ollut uni tai käsittämätön unelma ja pää on vieläkin pyörällä kaikesta tapahtuneesta. Syvin kiitos kaikille, joiden ansioista pystyn elämään näitä villeimpiäkin unelmiani!

Seuraavat suuremmat kilpailut ovat vasta heinäkuun alussa Unkarissa, joten nyt on hyvin aikaa paneutua taas harjoitteluun ja treenata vieläkin paremmaksi. Treeni-innoistus kukoistaa ja en malta odottaa kaikkia tulevia seikkailuja!

(c) Genie Images
 

tiistai 24. huhtikuuta 2018

Kaksoisvirtainmaa ja Persian vuoret


Huhtikuun alussa matka kutsui jälleen! Lensin yön yli Helsingistä Tehraniin, jossa opettajani Ali tuttuun tapaan odotti minua. Passini sai 11. viisuminsa Iraniin ja nyt olen myös viimein nähnyt koko vuoden kierron Alborz-vuorilla, sillä huhtikuu oli ainoa kuukausi jota en ole ennen nähnyt Iranin matkojeni aikana. Vuoriston kevät valloitti minut saman tien mukavan säänsä ja kaikkialla tuoksuvien kukkien ansioista. Tallilla suuntasimmekin saman tien ratsastamaan ja ihailemaan keväistä luontoa. Ratsuksi sain uuden tulokkaan, ystävämme Hosseinin Sayeh-tamman. Musta laukkaratsu oli nopea ja tulinen, mutta helppo ja kuuliainen ratsastaa. Tykästyin siihen kovasti heti alkuun.

Ammuimme myös maasta, Ali tarkisti miten ammun nyt kotiharjoittelujaksoni jälkeen, ja iltapäivällä ammuimme selästä. Tällä kertaa ratsukseni tuli vanha tuttu Muumi, jonka varmassa rauhallisessa kyydissä oli helppoa keskittyä ampumiseen. 

Päivä oli tiivis ja täynnä tekemistä, sillä illalla jo pakkasimme uudestaan kimpsut ja kampsut suunnaten tällä kertaa Tehranin pienemmälle lentokentälle, jolta lähtevät pääosin maan sisäiset lennot. Lentomme Ahwaziin Etelä-Iraniin lähti myöhään illalla ja saavuimme kuumuutta hohkaavaan kaupunkiin yön pimeydessä. Alin paikallinen oppilas Sina otti meidät vastaan ja ajoimme reilun tunnin Khuzestaniin, jossa majoituimme yksinkertaiseen perinteiseen taloon Alin oppilaiden luokse. Talossa oli kaksi huonetta ja ei lainkaan huonekaluja, vain suuret persialaiset matot joille ensin katettiin myöhäinen illallinen ja sen jälkeen sijattiin makuupaikat joilla nukkua. Isäntämme vaikuttivat kovin uskonnollisilta joten nukuin huivi tiiviisti päässä ja yritin kaikin puolin käyttäytyä mallikkaasti.

Yöunet jäivät melko lyhyiksi, sillä pääsimme nukkumaan vasta kahdelta aamuyöstä ja herätys oli jo ennen seitsemää. Kevyen aamiaisen jälkeen ajoimme kaupungin laidalla olevalle rakennukselle, jonka luokkahuoneessa järjestettiin kurssin ensimmäinen teoriaosio. Ali luennoi farsiksi reilun parinkymmenen oppilaan seuratessa oppituntia tiiviisti, ja minä puolestaan kävin elämäni taistelua nukahtamista vastaan. Iranilainen tee onneksi piristi ja lopulta pakkauduimmekin jälleen autoihin jatkaen matkaa pienelle hevostilalle. Matkalla katsoin silmät pyöreinä palmupuita, jo sadonkorjuuta odottavia kultaisia viljapeltoja, lammaspaimenia laumoineen ja upeita kalliomuodostelmia.

Khuzestanin alueella arvostetaan valtavasti asil-hevosia, joiden sukutaulut jatkuvat puhtaina jopa satojen vuosien päähän Persian historiassa. Hevoset ovat kyllä kaiken ylpeyden arvoisia: vahvoja, kestäviä, kauniita ja älykkäitä. Orit seisoivat omilla alueillaan löysiin liekoihin sidottuna, kun taas tammat ja varsat olivat yhdessä aitauksessa. Hevoset olivat lempeitä ja kiinnostuneita ihmisistä ja niiden kanssa seurustelussa kului hetki. Musta pörröinen koira nimeltä Khetkhet tuli myös pian esittäytymään ja pyytämään rapsutuksia, kun puolestaan kukko, kanat, helmikanat ja hanhet säntäilivät ympäriinsä äkillistä ihmispaljoutta paheksuen. 

Hetken tilan eläinlaumaan tutustuttuamme jatkui Alin kurssi ja hän opetti nokittamista sekä maasta ampumista. Minäkin pääsin ampumaan ja parhaani mukaan auttamaan kurssilaisia. Olin erittäin otettu, kun paikalliset puhuttelivat minua nimellä "Ostad Anna", mestari Anna! En edes tiennyt että naista voidaan puhutella sillä tittelillä! Muutoin aloin pikkuhiljaa epäillä miesten hassua suhtautumista minuun: he halusivat auttaa, mutta heti autettuaan pahoittelivat mitä vuolaimmin. Arvatenkin selitys löytyi kun kysyin Alilta asiasta, ja hän ilmoitti iloisesti kertoneensa kaikille ettei suomalaisia tyttöjä sovi ollenkaan auttaa, sillä he ovat niin itsenäisiä että suuttuvat kaikesta avusta. 

Päivällä lämpöasteet olivat reilusti kolmenkymmenen yläpuolella ja kostea ilma teki kuumuudesta vieläkin tukalampaa. Söimme kevyen lounaan ja pidimme sitten hetken ruokalepoa, ennen kuin haimme hevoset ja rupesimme harjaamaan ja varustamaan niitä. 

Minun ratsukseni annettiin tilan silmäterä, upea valkoinen Zahhak, joka oli puhdas asil-ori. Zahhak oli pieni, mutta vahva ja nopea, ja siitä oli helppo tykätä. Alin kurssin lisäksi matkamme tarkoitus oli harjoitella paineen alla ja yleisön edessä suorittamista, joten Ali pistikin heti minut esiintymään kurssilaisilleen ratsujousiammunnassa ja tent-peggingissä eli keihäänkäytössä. Ensimmäisellä kierroksella ammuin Single Shotissa vain yhden pisteen, mutta sen jälkeen rupesin keskittymään ja nuoleni lensivät tukevasti tiikeriin päähän tai juuri sen viereen - mahtava olo! Myös tent-pegging sujui mallikkaasti ja sain antaa ratsuni eteenpäin ja siirtyä seuraamaan muita oppilaita sekä auttamaan tent-pegging-kohteiden ja keihäiden siirtelyssä. Tunnelma oli riemukas kun mies toisensa perään mitteli taidoistaan. Myös tilan pienet pojat osallistuivat harjoituksiin, toinen isolla mustalla hevosella ja toinen pienellä pukittelevalla muulilla.

Harjoitusten loputtua suuntasimme takaisin Shushtarin kaupunkiin. Alue sijaitsi lähellä Irakin rajaa ja sodan jäljet näkyivät monin paikoin. Kuitenkin alueen upea historia oli myös vahvasti esillä, olimmehan Kaksoisvirtainmaassa lähellä Babyloniaa. Isäntämme Sina vei meidät perinteiseen basaariin ja kävimme ihailemassa 2000 vuotta vanhaa patoa, jonka vesivoimalla toimivat myllyt ja koristeelliset rakennelmat saivat suun aukeamaan ihastuksesta. Kaupunki oli täynnä ihmeitä ja oli kerrassaan harmittavaa kun voimat alkoivat loppua kahden vähäunisen yön seurauksena. Juuri oikealla hetkellä päädyimme kuitenkin jäätelökauppaan, jossa minulle ojennettiin kupillinen vesipuhvelin maidosta tehtyä jäätelöä. Tämä jäätelö oli niin taivaallisen hyvää etten saanut sanaa suustani. Vesipuhveli, sellaisen tarvitsen.

Lopulta saavuimme takaisin majapaikkaamme. Kylmä suihku ja herkullinen illallinen olivat tervetulleita, minkä lisäksi isäntämmekin olivat jo rennompia ja vitsailimme keskenämme. Tällä kertaa en kuitenkaan yksinkertaisesti jaksanut sosialisoida kovin pitkään vaan nukahdin omaan petiini muiden vielä juodessa iltateetä.

Seuraavana aamuna heräsimme jälleen aikaisin ja suuntasimme suoraan hevostilalle. Aloitimme jälleen ampumalla maasta, mutta pian haimme hevoset ja siirryimme treenaamaan niiden kanssa. Aloitin ensin Zahhakilla, mutta kun olin valmis, minulle annettiin pari päivää sitten tilalle saapunut rautias ori, joka hyppi pahasti pystyyn. Edellinen ratsastaja oli juuri tipahtanut ja omistajat halusivat nähdä millainen hevonen oli. Ori olikin oikein fiksu tyyppi ja käyttäytyi erittäin rauhallisesti saadessaan lönkytellä rauhassa omaa tahtiaan, mutta heti jos sitä yhtään komensi tai patisti, se ponkaisi pystyyn jättäen ratsastajan avuttomaksi. Saimme sen verran yhteisymmärrystä että pääsimme esittelemään laukkaa orin uusille omistajille ja hyvien laukannostojen päätteeksi päätimme ratsastuksen. 


Jatkoimme harjoituksia, keskityimme lähinnä tent peggingiin ja sapelilla renkaiden poimimiseen. Tunnelma oli jälleen hauska kun jokaiselle onnistuneelle suoritukselle hurrattiin ja kaikki yrittivät parhaansa. Lopetimme harjoitukset ja siirryimme juomaan teetä, kunnes saimme puhelun: eräs kurssilaista tunsi jonkun urheiluministeriöstä, ja nyt lähialueella oleva urheiluministeriön väki olisi tulossa katsomaan tekemisiämme! Varustimme pikavauhtia hevoset uudestaan ja vieraidemme saavuttua pidimme pienen esityksen. Minun vuoroni oli ensimmäisenä ja ammuin Zahhakilla kaksi kierrosta Single Shottia (täysosuma ja 4 pistettä, jee!), nappasin keihäällä tent-pegging kohteita ja viimeisenä poimin sapelilla metallirenkaan Alin kädestä! Huh, tyytyväisenä ja täynnä adrenaliinia annoin hevoseni eteenpäin ja paikalliset oppilaat jatkoivat esitystä. Urheiluministeriön väki poistui paikalta tyytyväisenä ja me hoidimme hevoset ja siirryimme sitten lounastamaan. Olin melko nuupahtanut kuumuudesta ja onneksi sainkin luvan mennä yhteen tallialueen huoneista lepäämään siksi aikaa kun Ali seurusteli kurssilaisten kanssa.

Lopulta kurssi oli ohi ja me suuntasimme jälleen kaupungille. Isäntämme päätti viedä meidät joelle ja lastauduimme pieneen moottoriveneeseen, joka lähti viilettämään aaltoja pitkin. Joelta oli upea näkymä 2000 vuotta vanhoihin sillanraunioihin, joita tuijotimme ihastuneina. Raunioiden vieressä uimarannalla ihmiset uivat ja leikkivät vedessä vaatteet päällä ja en voinut kuin hymyillä ihmisten riemulle uskonnollisesta ulkomuodosta huolimatta. Eräs paikallinen mies kylvetti vesipuhveleitaan ja puhvelit nautiskelivat viileästä vedestä. Tuuli viilensi paahtavassa helteessä ja olimme kaikki yhtä hymyä. 

Palasimme kaupungilta takaisin majapaikkaamme syömään lisää vesipuhvelijäätelöä ja pakkamaan tavaramme, sillä tiivis reissumme Etelä-Iraniin alkoi olla lopussa. Isäntämme ajoi meidät jälleen Ahwaziin, josta lensimme Tehraniin. Myöhään illalla sinnittelimme hereillä ajomatkan takaisin vuoristoon tallille ja kaaduimme sänkyihimme kuolemanväsyneinä. Tuntui kuin reissuni ensimmäiset 3 päivää olisivat kestäneet ainakin viikon!


  Seuraavat 8 päivää olivat kuitenkin täynnä treeniä ja valmistautumista, sillä edessämme oli Al-Faris International Horseback Archery Championships -kilpailut Jordaniassa. Rakensimme haastavan version unkarilaisesta radasta sekä Jordaniassa aasialaisella radalla kisattavasta 3-maalitaulun radasta ja harjoittelimme pääosin niitä. Ratsuinani vuorottelivat keskivauhtinen Muumi, nopea Sefid ja todella nopea Sayeh, joten pääsin hyvin harjoittelemaan eri tyyppisten ja vauhtisten hevosten selästä. Lisäksi ammuimme paljon maasta ja kävimme välillä ratsastamassa ilman ampumista. Ali oli osan päivistä kaupungissa tekemässä lähtövalmisteluja ja minäkin menin pariin kertaan hänen mukaansa, jotta sain hankittua tarvitsemani asiat.

 

Keskityin treenissä pikkuhiljaa tarkan tekniikan sijaan sujuvuuteen, nopeuteen ja osumiin. Ali ohjasi minua hyvin vähän, mutta tarkkaili kuitenkin ettei ampumiseni lähtenyt menemään aivan päin honkia. Otimme toisiamme vastaan nopeus- ja tarkkuuskisoja, jotka Ali yleensä voitti, mutta tarjosin kuitenkin hyvän vastuksen! Pikkuhiljaa itsevarmuuteni alkoi vahvistua ja selästä ampuminen alkoi sujua hyvin. Tiivis treeni oli uuvuttavaa, mutta loppua kohden alkoi olla olo, että olisin valmis kisaan, kunhan vain siellä keskittyisin tarpeeksi.

Niinpä lopulta oli aika hyvästellä keväiset vuoret ja kaikki ihanat eläinystävät suunnaten Iranin tiimin Alin ja Hamedin kanssa kohti lentokenttää ja Jordaniaa!






lauantai 17. maaliskuuta 2018

Results of the questionnaire / Kyselyn tuloksia




 Tulokset suomeksi löytyvät alempaa!

*

The purpose of the questionnaire for horseback archers was to collect information that I can use in my Physical Therapy thesis, which will be about the efficient training and optimal use of the body in horseback archery. The questionnaire was done anonymously with Google Docs and the link to the online questionnaire was distributed to Finnish and international horseback archery Facebook groups. It was open from January 28th to February 4th2018.

The questionnaire received 152 answers from 21 different countries all over the world. Most of the answerers (69,1 %) were 30-59 years old. 25 % were younger than 29 years old and 5,9 % were older than 60 years old. Most of these horseback archers have picked up the hobby relatively recently: 65,6 % of them have been training horseback archery for 1-5 years, 19,8 % for more than 5 years and 14,6 % less than one year.
The thumb draw was the most popular draw and 62,7 % were shooting with it. 28,7 % were shooting with the three finger draw and 3,3 % with the Persian draw. 5,3 % told to use different draws than these, but mostly those were combinations of the thumb draw and the three finger draw. In addition drawing with two fingers and with the Russian Dagger draw were used.

The most typical draw weight for the bows was 25-35 pounds (69,1 %), and between these the most popular was 35 pounds (27,6 %). 2,6 % were shooting with less than 20 pound bow, 22,4 % with 40-45 pound bow and 3,3 % with more than 45 pound bow. The draw length of the answerers varied between 26-33 inches. The most common draw length was 30 inches (19,3 %). 56,1 % had less than 30 inches draw length and 24,6 % had more than 30 inches draw length.

50 % of the horseback archers who answered the questionnaire were training irregularly or just 1-2 times per month. 40,7 % were training 1-3 times in a week and 9,3 % 5-7 times in a week. The number of arrows correlated the same: 48 % told that they shoot irregularly or less than 50 arrows in a week, 31,6 % were shooting 50-200 arrows in a week, 13,8 % 200-800 arrows in a week and 3,9 % more than 800 arrows in a week.


Part of the questionnaire was to find out the common goals of the horseback archers at the moment. The most common goal was to get better in horseback archery (40 answers), either by aiming to have a specific score in competition or for example IHAA grading level or just by “getting as good as I can”. Competing, international competing and succeeding in the competitions were also common goals (32 answers). The answers highlighted also that part of the sport is to have fun, enjoy and to meet friends with the same interests (30 answers). Many horseback archers would like to develop the sport further, teach others or to shed more light to their heritage and culture (13 answers). Some goals were more horse oriented, for example spending more time with horses, training one's own horse, having a better relationship with the horse or starting riding again (12 answers). Goals including developing in archery were given by 9 answerers.



The most common training plan between the answerers was to train a given amount of times per week (24 answers) or just unspecificly described that the plan is to ”train as much as possible” (12 answers). The training plan was build around competitions and clinics with 7 answerers and 2 answerers had a plan designed by their teacher or coach. 6 answeres notified seasonal changes in their plan and 6 answeres included other sports and gymnastics. 8 answerers planned to work on exact details or themes one by one in the training and 2 answerer's plan was to train based on the feeling of their body and mind. 49 aswerers didn't have any training plan.



The questionnare mapped out the common warming up methods between horseback archers. 16 answerers told that they don't do any kind of warming up, but delightfully big part of the answerers are doing some warming up before training. On the other hand 38 answerers told that they warm up just by shooting on foot, riding or taking care of the horses, so they don't have proper warming up before shooting or riding. Of course in some cases brushing the horses before riding may serve as a warming up boosting the blood circulation. 50 answerers told that they do streching before archery. 37 answerers told that they warm up the upper limbs, neck, shoulders, back and fingers and the most common way to warm up was the circular movements with shoulders ans wrists. 28 answerers are doing work out movements or aerobic warming up. 8 answerers prepare their mind for practice, 4 with meditation and 4 with plastic band, lighter bow or ”shooting with the shadow”.



52 answerers reported to have pain that is related to horseback archery. Accidents, most commonly falling from the horse, were the reason for the pains of 14 answerers. Otherwise the most common pain was reported in the draw hand thumb or fingers (13 answers) or in the shoulders: 10 answerers had pain in the right shoulder and 8 answerers in the left shoulder. 7 answerers had pain in the back and 5 answerers in the neck or shoulders. Other reasons for pain were for example the scratches of feathers or bruises caused by the bowstring in the bow hand. The pain does not affect at all or almost at all the training of 75,5 % of the answerers. 17 % of the answerers have some problems with training caused by the pain and 7,4 % have much pain, even so much that they are not able to train at all.


67 answerers told to have tight or sore muscles because of archery. Most common places to feel tighthess or soreness were the shoulders (15 answers) and back (14 answers), especially around the shoulderblades. 7 answerers told that the soreness comes only when the training is irregular. Many of the answerers avoided training so much that the muscles would get sore or tight. Most of them also feel that light tightness or soreness is normal and not harmful after a heavier training session.

The last part of the questionnare was to find out the biggest challenges for horseback archers. Many of the issues that occurred had to do with the training possibilities (52 answers) and the most common challenge was to find time for training (27 answers). In addition the weather conditions, lack of training facilities, lack of teachers and not having enough events were challenges for the answerers. 36 answerers reported archery related challenges, for example learning a good and painless technique (4 answers), maintaining shooting with the full draw also on horseback (4 answers), nocking (5 answers) and generally learning better archery (14 answers). 20 answerers told about challenges that had to do with the horses, for example training and competing with new horses (3 answers), learning good riding skills (5 answers) and co-operating better with the horse (8 answers). 
 
18 answerers reported challenges with their mind, for example finding and maintaining relaxation, calmness, focus and self confidence (14 answers), finding the feeling of safety after an accident (2 answers), keeping up the motivation to train (3 answers), staying with the given plan (2 answers) or training under pressure (1 answer). One's own body was a challenge for 12 answerers, for example being able to train with the old injuries, sickness or pain (6 answers), developing physical capacities such as strenght or velocity (3 answers) or training at a certain age (2 answers, one feeling too young and one feeling too old).

The answers gave important knowledge of the horseback archers' common training habits and biggest problems. I will focus on these issues in my Physical Therapy thesis which will be ready in the autumn 2018.

Kyselyn tuloksia

Ratsujousiampujien kyselyn tarkoitus oli kerätä alustavaa pohjatietoa, jota voin hyödyntää tulevassa fysioterapian opinnäytetyössäni ratsujousiammunnan tehokkaaseen harjoitteluun ja kehon optimaaliseen käyttöön liittyen. Englanninkielinen kysely toteutettiin nimettömänä Google Docs:in välityksellä. Kyselyn linkki jaettiin sekä suomalaisiin että kansainvälisiin ratsujousiampujien Facebook-ryhmiin ja siihen oli aikaa vastata 28.1.-4.2.2018.


Kyselyyn tuli yhteensä 152 vastausta 21 eri maasta. Valtaosa (69,1%) kyselyyn vastanneista ratsujousiammunnan harrastajista oli 30-59-vuotiaita. Alle 29-vuotiaita harrastajia oli vastaajien joukossa 25 % ja yli 60-vuotiaita 5,9 %. Suuri osa vastaajista oli melko tuoreita ratsujousiammunnan harrastajia: 65,6 % vastanneista on harrastanut ratsujousiammuntaa 1-5 vuotta, 19,8 % yli 5 vuotta ja 14,6 % alle vuoden.


Ampumaotteista peukalo-ote oli suosituin ja sillä ampui 62,7% vastaajista. Kolmella sormella ampuvia oli 28,7 % ja persialaisella otteella ampuvia 3,3 %. Muilla otteilla ilmoitti ampuvansa 5,3 % vastaajista, mutta heidän vastauksissaan toistuivat suurimmaksi osaksi edellä mainitut otteet ja niiden yhdistelmät. Lisäksi ampumaotteina käytettiin kahden sormen otetta sekä “Russian Dagger” -otetta.


Jousien tyypillisin vahvuus vastaajien keskuudessa oli 25-35 paunaa (69,1 %), kaikkein suosituimpana 35 paunaa 27,6 %. Alle 20-paunaisella jousella ampui 2,6 %, 40-45-paunaisella jousella 22,4 % ja yli 45 paunaisella jousella 3,3 %. Kyselyyn vastanneiden vetopituus vaihteli 26-33 tuuman välillä. Yleisin vetopituus oli 30 tuumaa (19,3 %). Alle 30 tuuman vetopituus oli 56,1 % vastaajista ja yli 30 tuuman vetopituus 24,6 % vastaajista.


Epäsäännöllisesti tai vain 1-2 kertaa kuukaudessa harrastavia ratsujousiampujia oli kyselyyn vastanneista 50 %. Vastaajista 40,7 % harrastaa ratsujousiammuntaa (selästä tai maasta käsin) 1-3 kertaa viikossa ja 9,3 % 5-7 kertaa viikossa. Vastaavasti 48 % vastaajista kertoi ampuvansa epäsäännöllisesti tai alle 50 nuolta viikossa. 31,6 % vastaajista ampuu 50-200 nuolta viikossa, 13,8 % 200-800 nuolta viikossa ja 3,9% yli 800 nuolta viikossa.


Kyselyssä selvitettiin ratsujousiammunnan harrastajien tämänhetkisiä tavoitteita. Yleisimmäksi tavoitteeksi nousi paremmaksi ratsujousiampujaksi tuleminen (40 vastausta), joko tiettyyn pistemäärään tai esim. IHAA:n grading-suoritukseen pääsemällä tai “tulemalla niin hyväksi kuin voi tulla”. Myös kisaamiseen, kansainväliseen kisaamiseen tai kisoissa pärjäämiseen liittyi paljon tavoitteita (32 vastausta). Vastauksissa korostui myös tarve pitää hauskaa, nauttia lajista sekä tavata ystäviä harrastuksen parissa (30 vastausta). Moni harrastaja haluaa kehittää lajia, opettaa muita tai tuoda lajia ja sen kautta kulttuuria ihmisille tutummaksi (13 vastausta). Hevosiin liittyviä tavoitteita, esimerkiksi ajan viettäminen hevosten kanssa, oman hevosen kouluttaminen, luottamussuhteen parantaminen tai ratsastuksen uudelleen aloittaminen, oli tavoitteena 12 vastaajalla. Puolestaan jousiammuntaan liittyviä tavoitteita, esimerkiksi varmuuden tunne osumissa, tauluun osuminen, nopeus tai tarkkuus, oli 9 vastaajalla.


Kyselyyn vastanneiden harrastajien harjoittelusuunnitelmissa oli suurimmaksi osaksi joko määritelty tietyt viikottaiset treenimäärät (24 vastaajalla) tai sitten suurpiirteisesti todettu, että suunnitelma on treenata niin paljon kuin mahdollista (12 vastaajalla). 7 vastaajalla suunnitelma koostui kisoille ja kursseille osallistumisesta ja 2 vastaajalla valmentajan tai opettajan valmiiksi laatimasta harjoittelusuunnitelmasta. 6 vastaajan harjoittelusuunnitelmassa oli huomioitu kausittainen vaihtelu ja 6 vastaajan suunnitelmaan sisältyi myös yleistä kuntoilua. 8 vastaajan suunnitelma oli työstää yksi kerrallaan tiettyjä teemoja treeneissä, kun puolestaan 2 vastaajan suunnitelma oli mennä oman ja kehon tuntemusten mukaan. Kyselyyn vastanneista 49 harrastajalla ei ollut mitään harjoittelusuunnitelmaa.


Kyselyssä selvitettiin myös ratsujousiampujien lämmittelytottumuksia. 16 vastaajaa ei lämmittele ollenkaan, mutta ilahduttavan moni harrastajista lämmittelee ainakin jonkin verran. Toisaalta 38 vastaajaa kertoo lämmittelevänsä vain ampumalla, ratsastamalla tai hevosia hoitamalla, jolloin ainakaan varsinainen lämmittely ennen ampumista tai ratsastamista ei toteudu. Hevosten hyvä harjaaminen voi toki ainakin joissain tapauksissa toimia verenkiertoa vilkastuttavana lämmittelyn muotona. 50 vastaajaa kertoo lämmittelevänsä venyttelemällä ennen harjoittelua. Yläraajoja, niskaa, selkää ja sormia kertoo lämmittelevänsä 37 vastaajaa ja yleisimmäksi lämmittelyn muodoksi nousee olkapäiden ja ranteiden pyörittely. Lihaskuntoliikkeitä tai aerobista lämmittelyä kertoo tekevänsä 28 vastaajaa. Mieltä harjoitteluun valmistelevat 8 vastaajaa, joista 4 meditaatiolla / mielikuvaharjoituksilla ja 4 varjoharjoittelulla, kuminauhalla tai kevyemmällä jousella.


Harrastajien kipuja kartoittaessa 52 vastaajaa kertoivat ratsujousiammuntaan liittyvistä kivuista. 14 vastaajalla kivut liittyivät erilaisiin onnettomuuksiin, yleisimmin hevosen selästä tippumiseen. Muuten eniten kipua koettiin vetokäden peukalossa tai sormissa (13 vastaajalla) tai olkapäissä, oikeassa olkapäässä 10 vastaajalla ja vasemmassa olkapäässä 8 vastaajalla. Muita kivun aiheuttajia olivat selkäkivut (7 vastaajalla) niska- ja hartiaseudun kivut (5 vastaajalla) sekä esimerkiksi sulkien raapaisut jousikädessä tai jänteen aiheuttamat mustelmat jousikäden käsivarressa. 75,5 % vastaajista kipu ei vaikuta harjoitteluun ollenkaan tai lähes ollenkaan, 17 % vastaajista kipu vaikuttaa harjoitteluun jonkin verran ja 7,4 % kipu vaikuttaa jo paljon, jopa niin paljon ettei harjoitteleminen ole mahdollista.


Jousiammuntaan liittyviä lihaskireyksiä ja lihasarkuutta oli 67 vastaajalla. Eniten lihaskireyttä koetaan olkapäissä (15 vastaajalla) ja selässä (14 vastaajalla), erityisesti lapaluiden alueella. 7 vastaajaa kertoo lihaskireyksien tulevan epäsäännöllisen treenin yhteydessä. Moni myös välttää treenaamasta niin paljon että lihakset tulisivat kireiksi tai aroiksi, tai toisaalta kokee normaalina pienen lihasarkuuden raskaamman treenin jälkeen.


Lopuksi kyselyssä selvitettiin harrastajien kokemia haasteita ratsujousiammunnassa. Moni kyselyssä esiin nousseista haasteista liittyi treenimahdollisuuksiin (52 vastausta) ja näistä suurimpana yksittäisenä haasteena oli riittävän ajan löytäminen harrastamiseen (27 vastausta). Lisäksi esimerkiksi sääolot, harjoituspaikkojen puute, opettajien puute ja tapahtumien vähyys olivat haasteena vastaajien harrastamiselle. Jousiammuntaan liittyviä haasteita koki 36 vastaajaa, esimerkiksi hyvän, kivuttoman tekniikan oppiminen (4 vastausta), täyden vetopituuden säilyminen ratsailla (4 vastausta), nokittaminen (5 vastausta) sekä yleisesti paremman jousiammunnan oppiminen (14 vastausta). Hevosiin liittyviä haasteita mainitsi 20 vastaajaa, esimerkiksi vierailla hevosilla harjoitteleminen ja kisaaminen (3 vastausta), hyvän ratsastustaidon oppiminen (5 vastausta) ja yhteistyön parantaminen hevosten kanssa (8 vastausta).


Mielen haasteita nousi esiin 18 vastaajalla, esimerkiksi rentouden, rauhallisuuden, keskittymisen ja itseluottamuksen löytäminen tai säilyttäminen (14 vastausta), turvallisuudentunteen löytäminen onnettomuuden jälkeen (2 vastausta), treenimotivaation ylläpitäminen (3 vastausta) ja suunnitelmassa pysyminen (2 vastausta) sekä paineen alla treenaaminen (1 vastaus). Myös oma keho tuotti haasteita 12 vastaajalle, esimerkiksi aikaisemman onnettomuuden tuomien vammojen, sairauden tai kipujen kanssa harrastaminen (6 vastausta), omien fyysisten ominaisuuksien kuten voiman tai nopeuden kehittäminen (3 vastausta) tai tietyn ikäisenä harrastaminen (2 vastausta, sekä itsensä liian nuoreksi että itsensä liian vanhaksi kokeva harrastaja).

Vastaukset tarjosivat hyvää pohjatietoa ratsujousiammunnan harrastajien tavallisista harrastuskäytännöistä ja suurimmista ongelmista. Vastauksissa esiin nousseita aiheita käsitellään fysioterapian opinnäytetyössäni, jonka on tarkoitus valmistua syksyllä 2018.

keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Persian sumuvuorilla



Nyt jo kolmantena vuotena putkeen suunnistin hiihtoloman viettoon Iraniin opettajani Ali Ghoorchianin luokse. Vajaaseen kahteen viikkoon kuului jälleen paljon ohjelmaa ja aika hurahti vauhdilla. Nyt laskin uteliaisuuttani paljonko treeniä kertyi ja lopputuloksena ammuin keskimäärin noin sata nuolta päivässä ja ratsastin päivittäin noin kolme tuntia, yleensä kolmella eri hevosella. Sää oli nyt vuodenaikaan nähden erityisen lauha ja sateinen, mikä vaikutti jonkin verran treenimahdollisuuksiimme, mutta loppujen lopuksi aika vähän. Hetkeksikin pilkahtava aurinko kuivatti vuorilla olevan ratsujousiammuntaradan tehokkaasti ja lämpimiin vaatteisiin sonnustautuneena ei haitannut vaikka sade pääsi kastelemaan.

Pääsin heti ensimmäisenä päivänä tutustumaan tallin uusimpaan tulokkaaseen, harmaaseen pieneen Tondar-ruunaan, jota kutsuttiin Muumiksi. Pikkuruuna oli saanut levätä kuusi päivää ennen tuloani, joten ensimmäisellä ratsastuksella se tihkui energiaa ja oli todella hauska kaveri hypähtelevine askeleineen ja iloisine luonteineen. Erityisen huvittavan ensivaikutelman se sai aikaiseksi kun ensimmäisen maastomme päätteeksi kahluutimme hevosia joessa, joka oli sateiden jälkeen lähinnä mutainen rapakko, ja Muumi hetken polskutettuaan pyllähti täysin tyytyväisesti lammikon keskelle piehtaroimaan. Komensin sen ylös ennen kuin se kasteli satulaa, mutta makuulla käymisen johdosta olimme molemmat aivan täysin kuravellissä ja kesti seuraavaan päivään ennen kuin sain vaatteeni kuivatettua huoneemme pikkuisella sähkölämmittimellä.

Muumin omistaja toivoi hevoselleen paljon liikuntaa, joten se oli lähes jokapäiväinen treenikaverini. Myös vanhat tutut Sefid ja Bojhan olivat mukana treeneissämme, minkä lisäksi kävin ratsastamassa nyt kantavana olevaa Gisoom-tammaa 9 kuukauden ikäinen Baroot-varsa mukana juosten. Gisoom oli nyt erityisen energinen ja sen kanssa oli ihanaa tanssahdella vuorenrinteitä pitkin. Baroot ja viime kesän salukinpentu Arjhan, joka nyt on jo suuri nuori koirapoika, leikkivät keskenään kirmaten ympärillämme edes takaisin täyttä laukkaa. Myös kaikkien aikojen lempihevoselleni Gustawille haluttiin nyt treeniä, joten aloitin sen ratsastamisen ensin pienissä pätkissä ilman satulaa. Pikkuhiljaa lenkkimme pitenivät ja Gustawkin alkoi pursua energiaa, mikä oli todella ihanaa kaiken sen kokeman sairastelun jälkeen. Alin vakioratsuna oli hänen rakkautensa Narmashir, joka näyttää muuttuvan vain hienommaksi ja hienommaksi. Minäkin pääsin taas ratsastamaan sillä ja treenaamaan niin omaa ratsastustani kuin vatsalihasteni voimaa!
  
Jousiammunnassa keskityimme edelleen tekniikan hiomiseen ja etenkin jousikäteni otteeseen. Tässä lajissa on niin paljon yksityiskohtia, että helposti yhtä osa-aluetta hioessa toinen tekniikan alue pääseekin salaa vähän kärsimään. Alin opetustapa ja -taito eivät vieläkään lakkaa hämmästyttämästä: Ali antaa pieniä vihjeitä joiden kanssa olin aluksi ihan sekaisin ja selästä oli tosi vaikea saada hyviä osumia, mutta juuri kun alkoi oikein harmittaa ja epäilyttää, niin yhtäkkiä kehoni oli omaksunut opit ja taas ampuminen tuntuu paremmalta kuin koskaan aikaisemmin. Nuolet napsuivat varman napakasti kohteisiin ja kuvista näki jälkikäteen että tekniikkakin näytti hyvältä! Jee! Olen todella iloinen että saan olla niin hyvän opettajan opissa.

Nyt myös Alin ”luola” oli remontoitu ja tällä kertaa en asunutkaan satulahuoneessa, vaan aivan luksushienossa pikku huoneessa jossa oli oma pikku keittiö, suihku ja vessa! Nyt Ali oli myös ottanut käyttöön perinteisen persialaisen lämmitysjärjestelmän: matala pöytä oli peitetty villahuovilla ja niiden alla oli pieni sähkölämmitin. Päivällä istuimme pöydän ääressä jalat vilttien alla lämpimässä ja öisin nukuimme pöydän eri sivuilla niin että huopien alta lämpö hehkui ja piti koko kehon taivaallisen lämpimänä viileässä yöilmassa. Tämä pöytä oli tarpeeksi iso 4-6 ihmiselle, mutta Ali kertoi lapsuudestaan jossa vuoristokylissä vastaava pöytä oli suurempi ja yli kahdeksan ihmistä saattoivat nukkua sen ympärillä, pienet tulisijat pöydän alla lämpöä tuottaen.

Pariksi päiväksi luoksemme tuli Alin uusi iranilainen oppilas Shirin, jonka Ali määräsi minun opetettavakseni testatakseen taitojani opettajana. Shirin kehittyikin parissa päivässä jousiampujana tosi hyvin ja vastalahjaksi sain oppia häneltä persialaista perinnetanssia. Yksi Iranin hauskoista perinteistä on värjätä hyvien hevosten häntä ja jalat punaisiksi hennalla ja Ali oli värjännyt sekä Narmashirin että Muumin jouhet, mutta värin haalistuttua käsittely piti uusia. Niinpä Muumin häntää värjätessämme perustimme keittiön keskelle myös pienen kauneussalongin jossa Shirin värjäsi kokeeksi muutamia hennaraitoja minunkin hiuksiini.

Shirinin lähdettyä saapuivat seuraavat vieraamme, suomalainen ryhmä Uine, Enni ja Sonja! On aina tosi kivaa kun suomalaisia tulee käymään. Ammuimme yhdessä maasta käsin, kävimme syömässä ja esittelin lempiruokiani (kaikkein tärkeimpänä lampaanmaitojäätelön!) ja ratsastimme vuorenrinteillä. Ehdin olla ryhmän mukana vain yhden päivän, mutta ehdimme siinäkin ajassa tehdä paljon.

 

Maanantai-iltana muiden matka oli vasta alussa, mutta minun oli aika hypätä yöllä taksiin ja suunnata lentokentälle kotimatkaa tekemään. En ihan malttanut pitää kaikkien päivien treenimääriä maltillisina etenkään reissun loppupuolella ja kipeytynyt vasen olkapääni ilmoitti mielipiteensä siitä kärttyisästi, joten hetken aikaa pitää ottaa taas rauhallisesti. Kuitenkin sisälläni palaa taas valtava into treenaamiseen. Nyt minulla on maaliskuu aikaa harjoitella oppimaani ja huhtikuussa uudet seikkailut odottavat!

Kuvat: Ali Ghoorchian