torstai 29. marraskuuta 2018

The 2nd International Equestrian Martial Arts Competition in Shiraz, Iran

(c) Hamid Shokoohi
Vuosi sitten Iranin Saryazdissa käytiin The 1st International Equestrian Martial Arts Competition in Iran, jossa tein oman kansainvälisen ennätykseni ja sijoituin kokonaiskilpailun hopealle. Nyt kilpailu järjestettiin uudestaan mutta tällä kertaa Iranin vanhassa pääkaupungissa, Shirazissa.

Matkustiin Shiraziin muutamaa päivää ennen kilpailujen alkua. Alkuperäinen lentoni peruttiin, mutta saavuin paikalle perjantaiyönä yhdessä bulgarialaisen Dimitarin kanssa. Lentokentällä meidät otti vastaan valmentajani Ali Ghoorchian ja hurautimme lyhyen matkan kilpailupaikalle Sultan Horse Clubille. Tallin vieressä oli rakennus kilpailijoiden käyttöön ja majoituimme sinne. Suurin osa kilpailijoista majoittui läheisellä hotellilla, mutta me päädyimme jäämään tallille koko kilpailujen ajaksi.

Vajaa pari tuntia nukuttuamme aamu jo sarasti ja heräsimme aamiaiselle. Päätimme lähteä aamutuimaan ratsastamaan kisa-aluetta ympäröivään erämaahan. Viime vuoden upea kisaratsuni Khatun oli saapunut paikalle ja riensin innoissani satuloimaan sitä. Khatun oli tuttuun tapaan satuloidessa epäluuloinen ja potkaisi minua tervehdykseksi - viime vuonna tutustuin tammaan kaikessa rauhassa, jotta se alkoi luottaa minuun ja sietää käsittelyä, mutta vuoden tauon jälkeen oli selvästi tarpeen aloittaa kaikki alusta. Ratsastaessa tamma oli kuitenkin täydellinen ja tanssahteli energisesti hiekkatasangolla lähes parikymmenpäisen seurueemme lähtiessä ratsastamaan. 

Iranilaisten kanssa maastoilu on aina ihanan vapauttavaa ja varsin erilaista kuin Suomessa. Mitään varsinaista järjestystä ei ole, vaan toisilleen vieraat orit ja tammat tanssahtelevat ympäriinsä ratsastajien nauraessa ja laskiessa leikkiä keskenään. Nuoret paimentolaispojat temppuilivat hevostensa selässä nousten välillä seisomaan satulan taakse tai napaten maakotkan sulkia maasta buzkashi-tyyliin. Tasaiselle hiekka-aukealle saavuttuamme ehdin juuri aistia ihmisten virneistä mitä tuleman piti, ennen kuin takaani kuului villi huuto ja ratsukot syöksyivät laukkakilpailuun riemusta kiljuen. Laukkapätkän jälkeen hevoset pärskivät ja ratsastajat virnuilivat toisilleen yhtä hengästyneinä, ja lähdimme takaisin tallia kohti.

Tallille päästyämme alkoikin varsin hyytävä sade, joka ei paljoa poikennut marraskuisen Suomen säästä. Shirazissa ei ole pitkään aikaan saatu niin paljon sateita kuin nyt. Eräs iranilainen houkutteli meidät lähtemään mukaansa katsomaan omaa hevostilaansa ja upeita kurdi- ja asil-hevosiaan. Takaisin kotiin päästyämme möngin sänkyyni nukkumaan kuin tukki.

Seuraava päivä kului samanlaisissa merkeissä. Aloitimme aamun ampumalla maasta ja kisailemalla iranilaisten kanssa. Iltapäivällä ratsastimme ja pääsimme nyt myös radalle ampumaan. Unkarilainen rata Kassain kääntyvällä kohteella oli juuri saatu valmiiksi ja pääsimme kaikki kokeilemaan muutaman kierroksen miten se toimi. Vastaus oli turhauttava: nopealla hevosella kohteen oli vaikea seurata ratsukkoa ja osuminen vielä vaikeampaa, kun kohde liikkui hiukan arvaamattomasti kääntäjästä riippuen. Oli silti hauska päästä kokeilemaan tätäkin rataa ensimmäistä kertaa. 

Illalla teurastimme lampaan ja pidimme juhlat, joissa paistoimme lampaan lihaa, rasvaa ja maksaa tulella, iranilaiset soittivat perinteisiä rumpuja ja tanssimme villisti. Iranilaisilla tuntuu olevan rytmi veressä niin että he ovat järjestään mielettömän hyviä tanssijoita eivätkä ujostele näyttää liikkeitään. Olin juhlien ainoa nainen ja silti iranilaismiesten rinnalla olen kuin kömpelö kilpikonna, mutta se ei haitannut menoa ja meillä oli todella hauskaa. Iranilaisten tarttuva alkukantainen riemu yksinkertaisista asioista on jotain sellaista mitä todella olen oppinut rakastamaan näillä matkoillani.

Seuraavana päivänä paikalle saapuikin jo enemmän porukkaa: Puolan tiimi, joitain yksittäisiä kilpailijoita sekä suomalainen tiimikaverini Anni! Esittelin Annille tallin vuohivauvat ja koiranpennut, jonka jälkeen pääsimme ampumaan ja jälleen ratsastamaan. Nyt myös Khatunin omistaja ja sen ratsastaja Hosein saapuivat Yazdista ja selvisi että tänä vuonna Khatunilla voisi olla vain yksi ratsastaja, sillä sen toinen etujalka turvotteli jonkin verran ratsastuksen jälkeen. Niinpä minun oli etsittävä itselleni toinen kilparatsu ja päädyin kokeilemaan kevään Khuzestanin reissulta tuttua asil-ori Zahhakia, joka oli saapunut paikalle omistajansa Sinan kanssa. Lähdimme maastoon ja pääsin jälleen nauttimaan villistä kilpalaukasta ja isossa porukassa ratsastamisesta. Iltapäivällä kävimme Shirazin basaarissa, joka herätti minussa valtavan harakkamaisen ostelutarpeen ja jätti pään pyörälle.


Maanantaina paikalle saapui jälleen lisää ihmisiä. Ammuimme maasta ja sen jälkeen oli mahdollisuus kokeilla hevosia. Ratsastin Zahhakilla ja arvoin olisiko vauhti minulle hiukan liian nopea vai ei. Anni oli löytänyt ratsukseen hauskan pikkutamma Surenin ja kokeilin sen kanssa myös yhden kierroksen, mutta Suren taas tuntui hiukan liian hitaalta. Pohdiskelin valintaani illan ajan ja päädyin sitten Zahhakiin. Zahhakin vauhti olisi hiukan riski, mutta nautin hevosesta kovasti ja lisäksi se oli omistajansa Sinan rakkaushevonen, ja hän mielummin jakoi sen tutun ratsastajan kanssa.

Tiistai oli kilpailun ensimmäinen virallinen hevoskokeilupäivä ja viimeisetkin kilpailijat saapuivat paikalle. Tiistai ja keskiviikko sujuivat maasta ampuen ja hevosia testaten, jokainen sai tutustua hevoseensa vapaasti ja ratsastaa radalla kaksi kierrosta. Zahhak osoittautui täydelliseksi valinnaksi, koska vauhti asettui juuri sopivaksi ja osumat olivat hyviä. Keskiviikkona treenit ajoittuivat melko myöhään illalle ja vuoroni koittaessa oli jo niin pimeää, etten oikeastaan nähnyt kohteista kuin niiden ääriviivat. Kaksi kierrostani olivat kuitenkin sitäkin hauskempia, koska kaikki ampumani nuolet napsahtivat kohteisiinsa ja vaikka pisteitä oli mahdotonta erottaa, niin treenistä jäi hyvä ja varma fiilis: jos osuin helposti pimeässä näkemättä kohteita, osuisin päivänvalossa varmasti vähintään yhtä hyvin.

(c) Hamid Shokoohi
Keskiviikkona oli kilpailuiden ensimmäinen päivä. Ensimmäiset ryhmät kilpailivat aamulla, jonka jälkeen oli avajaisseremonia lippukulkueella, musiikkiesityksillä ja puheilla. Jokaisena kisapäivänä oli myös rukoushetki ja soitettiin Iranin kansallislaulu. Itse kilpailu alkoi unkarilaisella radalla. Kääntyvä kohde oli todettu niin epävarmaksi, että se oli päätetty korvata tavallisella maalitaulutornilla, jossa oli erilliset kohteet eteen, sivulle ja taakse suunnattuna. Kilpailukierroksia oli neljä ja niitä edelsi yksi lämmittelykierros, jolla sai ampua.

Kilpailijat oli jaettu kahdeksaan ryhmään ja olin itse ryhmässä 4. Ehdin sopivasti katsoa aina ensimmäisen ryhmän ja 2. ryhmässä Sinan ja Zahhakin suoritukset ja sitten alkaa valmistautua omaan vuorooni. Tämä kisa olisi vuoden 2018 kilpailukauden viimeinen ja toivoin aivan valtavasti, että pystyisin vielä kerran suorittamaan niin hyvällä tasolla kuin mahdollista.

(c) Hamid Shokoohi
(c) Hamid Shokoohi
(c) Hamid Shokoohi
Unkarilainen rata sujuikin ihan mukavasti. Ensimmäinen kierros oli parhaani, jolloin sain 2 pisteen osuman ensimmäiseen maalitauluun ja 4 pisteen osuman toiseen maalitauluun. Zahhakin vauhti oli tasaisesti 8-9 sekuntia 99 metrille, joten ehdin hyvin ampua 3 nuolta kaikessa rauhassa. Seuraavilla kierroksilla en kuitenkaan saanut front- tai backshottia pisteille, mutta osumat keskimmäiseen maalitauluun tulivat varmasti ja toivat minulle nopeusbonuksia. Näiltä neljältä kierrokselta pistesaaliini oli 60,12 pistettä, joka samalla keskiarvolla jatkuessaan olisi vastannut HA5-tason grading-suoritusta, vaikkei sellaista voikaan 4 kisalaukan radalta laskea. Suoritus oli siis tasolleni hyvä, vaikka tulokset nähdessäni todella harmitti etten osumieni puolesta päässyt samaan flowhun kuin SM-kisoissa. Nyt sijoitukseni radalla oli 8 / 45, mutta alle 4 pisteen erolla radan voittajan Anna Sokólskan pisteisiin! Yksikin hyvä osuma lisää olisi helposti heilauttanut minut mitaleille, mutta niinhän se helposti menee kovatasoisessa ja tiukassa kisassa: pienetkin onnistumiset tai epäonnistumiset merkitsevät valtavasti. Yleisesti radasta jäi kuitenkin tosi hyvä fiilis ja into antaa aivan parhaansa seuraavana päivänä, kun kilpailisimme vahvemmilla osuuksillani aasialaisilla radoilla.

Toisena kisapäivänä ohjelmassa oli kaksi kierrosta Korean Serial Shot -rataa 5 maalitaululla sekä 2 kierrosta Turkish Tabla -rataa. Kisa alkoi taas yhdellä harjoituslaukalla ja sen jälkeen Serial Shotilla. Koska olin juuri saanut Korean MM-kisoissa hyvät tulokset ja 5. sijan Serial Shotissa, odotin tätä rataa kovilla paineilla ja odotuksilla: en halunnut tehdä edes samanlaista suoritusta kuin Koreassa vaan vieläkin paremman. Jännitin rataa etukäteen hevosta lämmitellessäni niin, että kulutin voimani täysin loppuun ja harjoituskierroksen alkaessa olin jo sekä väsynyt, nälkäinen että janoinen.


Tämä sitten heijastuikin suoritukseeni voimakkaasti. Olin päättänyt ampua tosi hyviä pisteitä ja heti ensimmäisestä maalista sain kuitenkin vain 2 pistettä. Seuraavaan tsemppasin ja ammuin 4 pistettä, sitten nokitin hiukan hitaasti ja jätin keskimmäisen maalitaulun ampumatta varmistellakseni hyviä pisteitä, minkä johdosta hermostuin ja ammuin liian aikaisin napaten vain 1 pisteen. Viimeiseen laukaukseen taas keskityin ja sain 4 pistettä. Hiukan päätäni puistellen siirryin seuraavalle kierrokselle ja ajattelin että nyt kyllä tsemppaisin! Rata alkoikin lupaavasti täysosumalla ja 5 pisteellä, mutta seuraavat nuolet taas räiskäisin ampuen yhden taulun kulmaan osuma-alueen ulkopuolelle ja toisen 1 pisteelle. Jälleen sisuunnuin ja ammuin 5 pistettä, jonka jälkeen viimeisen nuolen vielä 1 pisteelle. Meh, ei nyt ihan sellainen suoritus kuin halusin. Harmitti hirveästi, vaikka keräsin 31 pistettä ja sijoitukseni oli 13 / 45 eli ei kovin huono, mutta ei kyllä yhtään niin hyväkään kuin olisi voinut olla.



(c) Hamid Shokoohi
Väsyneenä ja jo hiukan lannistuneena yritin keräillä itseni uuteen sisuun Turkish Tablaan, joka kisattiin heti Serial Shotin perään. Turkish Tabla on ratana sellainen joka jostain syystä sekottaa ihmisiä paljon, vaikka se periaatteessa ei ole kovin vaikea. Ensimmäinen kohde on frontshot 3 metrin päässä radasta, sen jälkeen on 15 metriä aikaa nokittaa ja ampua backshot 3 metrin päässä radasta, nokitusaikaa 30 metriä ja sen jälkeen sideshot 10 metrin päässä radasta. Kohteet ovat 60 cm kokoisia ympyrätauluja, joista voi saada 2, 4 tai 6 pistettä osuman mukaan: 6 pisteen osuma-alue on vain 15 cm halkaisijaltaan. Rata on varsin hektinen tahdiltaan ja suurin osa ihmisistä ei ole tottunut ampumaan niin lähelle rataa. Olen kisannut tätä rataa kerran Turkin Golden Arrow-festivaaleilla ihmeettömin tuloksin, mutta nyt olin jonkin verran harjoitellut tätä rataa Suomessa.

Ensimmäiselle kierrokselle lähdin ampuen 2 pisteen osuman ensimmäiseen maalitauluun, epäröin ehtisinkö backshottiin ollenkaan joten jätin sen välistä ja ammuin sideshottia, mutta en osunut pisteille. Zahhak laukkasi radan hiukan päälle 8 sekunnissa, mutta aikabonukset saadakseen on osuttava vähintään 2 kohteeseen, joten tulokseni ei ollut kummoinen: 2 pistettä. Toisella kierroksella tsemppasin niin että sain 4 pistettä ensimmäisestä maalitaulusta, mutta backshot osui juuri pisteiden ulkopuolelle samoin kuin sideshot. Pistetulokseni jäi vaatimattomaksi kuten monella muullakin, ja sijoitukseni oli 16 / 45.



(c) Hamid Shokoohi
Kisan kolmantena ja viimeisenä päivänä kilpailtiin persialainen Pahlavan -rata, jossa yhdistyi jousen ja keihään käyttö. 150 metrin radalla ensimmäisenä oli ammuttava 60 cm kohteeseen joka oli 7 m päässä radasta. Ampumisen aikana keihästä oli pidettävä mukana, koska heti ampumisen jälkeen oli napattava kaksi halkaisijaltaan 6 cm rengasta jotka roikkuivat ratsastajan pään korkeudella, sen jälkeen lävistettävä 5 hiukan isompaa rengasta jotka olivat matalammalla telineellä, ja lopuksi napata maasta 6 x 15 cm tentpegging-kohde. Kukaan ei ollut päässyt harjoittelemaan rataa etukäteen mutta odotin sitä innolla, koska ennen ratsujousiammuntaa harrastin Skill At Armsia ja kaikki aseiden käyttö hevosten selästä on lähellä sydäntäni. 

Zahhak kuitenkin yllätti minut, sillä keihään nähtyään se muuttuikin paljon nopeammaksi ja laukkasi 150 metrin radan hiukan vajaassa 12 sekunnissa. Tässä vauhdissa en ehtinyt radan aikana ajattelemaan yhtään mitään, vaan reagoin vain täysin refleksieni mukaan. Harjoituskierroksella sain osuman ensimmäiseen kohteeseen pidellen keihästä nuolikädessäni perinteisellä tyylillä, mutta muut tehtävät menivät ohi suun. Seuraavalla kierroksella yritin saada itsestäni kaiken irti, mutta yhtä laihoin tuloksin kuin edellisenäkin päivänä. Yritin ehtiä ampumaan maalitaulua ajoissa, jotta minulle jäisi paremmin aikaa saada keihäs käteeni ennen ensimmäistä rengasta. Tästä vauhdista oli kuitenkin suuri virhe yrittää ampua liian aikaisin ja nuoleni sujahti iloisesti kohteen ohi. Sain keihään käteeni ja suorastaan hämmästyin kun pieni rengas kilahti ja sujahti keihääseeni. Muulta radalta ei muistikuvaa olekaan, paitsi että tentpeggingissä osuin hiukan ohi kohteesta. Jälleen aikapisteet saadakseen olisi saatava pisteitä ainakin kahdesta kohteesta, joten saalikseni jäi vain 5 pistettä renkaan nappaamisesta. 
(c) Anne Dhormann

Seuraavalle kierrokselle yritin kokeilla keihään pitämistä jalustimeni alla, mutta en ollut koskaan kokeillut sitä aikaisemmin ja jälkikäteen totesin tehneeni sen aivan väärin. Keihäs melkein tipahti jalkani alta juuri kun olin ampumassa ja säikähtäessäni ammuin ohi. Sain kuitenkin pidettyä reisilläni keihään mukana ja napattua sen käteeni. Jälleen muistikuvani loppuu tähän kohtaan, mutta radalta poistuessani keihäänkärjessäni oli tukevasti lävistetty tentpegging-kohde, joka toi minulle 10 pistettä. 15 pisteen saalillani tipahdin kauas sijalle 29 / 45.  Jonkin aikaa harmitusta pureksittuani pääsin siitä kuitenkin yli. Täysin harjoittelematta tämä rata oli haastava, ja yksittäisten tehtävienkin onnistuminen paineen alla ja Zahhakin vauhdissa oli jo hyvä saavutus. 

Kokonaistuloksissa sijoitukseni oli 12 / 45, joka on hyvä tulos kovatasoisessa kansainvälisessä kisassa, vaikka ei toki niin hyvä kuin mitä lähdin tavoittelemaan. Nyt kuitenkin opin jälleen valtavasti omasta suoriutumisestani paineen alla, sillä en ole koskaan ennen näin kovasti yrittänyt pärjätä todella hyvin kuin tässä kisassa. Aikaisemmin olen saanut usein kisassa irti parempia tuloksia kuin treeneissä ja tämä vuosi on kaikkinensa ehkä ollut siirtymäkautta siihen, että olenkin ruvennut odottamaan itseltäni hyviä suorituksia ja sen kautta kasannut paineitta, joka estää hyvän suorituksen toteutumisen parhaimmalla ja rennoimmalla mahdollisella tavalla. Halusin valtavasti lopettaa kisakauden huippusuoritukseen ja se ei toteutunut, mutta en myöskään möhlinyt liian pahasti. Paljon oppia ja ajateltavaa tulevaisuuteen!

(c) Hamid Shokoohi
Oma harmitus oli myös varsin helppo unohtaa, kun viimeisten suoritusten päätteeksi kilpailun voittajaksi selvisi iranilainen Hosein Syed ja Khatun! Iranilaiset villiintyivät riemusta, nostimme Hoseinin ja hänen valmentajansa Alin ilmaan, kuljetimme heitä väkijoukossa ja huusimme paimentolaisten riemunhuutoa. Iranin liput liehuivat ja ihmisten aitoon iloon ja riemuun oli helppo yhtyä. Olen todella iloinen, että tämä tavallinen nuori mies köyhältä alueelta voitti tämän kilpailun. Myös maiden välisessä kilpailussa Iranin maajoukkue sijoittui ykköseksi, joten juhlimisen aihetta riitti. Iranilaiset vaativat minutkin mukaan kuviin ja juhlintaan koska olin kuulemma ehdottomasti henkisesti persialainen ja osa porukkaa. Minulla oli ihailijoina kisassa useampi vanha persialainen nainen, joiden kasvot olivat ryppyiset ja kehot huiveihin käärityt, mutta silmissä oli vahva palo. He jaksoivat koko kilpailun ajan kannustaa minua huutaen nimeäni ja siunauksia farsiksi, ja aina tilaisuuden tullen he tulivat halaamaan minua, koskettamaan kättäni tai hiuksiani tai nipistämään poskeani. Nyt he yhtyivät juhlintaan.

(c) Anne Dhormann
Riemukkaasta tunnelmasta siirryimme lopulta muutaman tunnin lepo- ja siistiytymistauolle ennen kuin meidät kuljetettiin Hotel Shiraziin kilpailuiden päättäjäisseremoniaan. Tässä välissä sain myös tietää valtavan iloisen yllätyksen: maiden välisessä kokonaiskilpailussa Suomi oli voittanut pronssia! Hihkuin riemusta - viis siitä että omat tulokset eivät olleet niin hyvät kuin toivoin, joukkuetoverini Anni suoritti kuitenkin hienosti ja yhdessä ylsimme saamaan Suomen ensimmäisen joukkuemitalin näin kovatasoisessa kisassa! Aivan mieletön kisakauden lopetus!

Hotel Shiraz oli valtavan hieno paikka. Istuimme pöydissä muutamien puheiden ajan ja sen jälkeen alkoi palkintojenjako. Puhe oli vain farsiksi, mutta koska tulokset päivittyivät reaaliajassa ihaa.eu -sivulle niin oikeat ihmiset osasivat mennä hakemaan palkintojaan, vaikkei nimen ääntämys aina ollutkaan aivan korrekti. Kihisimme Annin kanssa innostuksesta kun odotimme joukkuekisan julkistamista. Kävi kuitenkin niin että järjestäjät olivat katsoneet tulokset väärin, ja palkintopystille kutsuttiin Iran, Puola ja Unkari. Virhe tajuttiin ja Unkarin pysti haettiin pois ja annettiinkin meille. Hiukan antiklimaattista, mutta ilo sijoituksesta ja ihmisten onnittelut pitivät mielen iloisena. Palkintojenjakoa seurasi hieno illallinen ja pitkän illan päätteeksi pääsimme nukkumaan lopen uupuneina.

(c) Anne Dhormann
Seuraava päivä oli jälleen erittäin sateinen. Pääsimme tutustumaan Shirazin asemuseoon ja sen jälkeen jälleen basaariin. Masala-tee lämmitti kylmettynyttä kehoa ja illalla uni tuli jälleen helposti. Se olikin hyvä, sillä aikaisin aamulla heräsimme ja suuntasimme Shirazin lentokentälle. Seurueeseemme kuului korealainen Suurmestari Kim tulkkeineen, unkarilainen Christoph, puolalainen Wojtek, irlantilainen Andrew, saksalainen Anne, Ali sekä minä ja Anni. Ensi vuoden kilpailuja sponsoroimaan halukas yritys oli päättänyt lennättää meidät kaikki yhdeksi päiväksi Tehraniin, jotta voisimme tutustua heidän suureen hevostilaansa ja kertoa mielipiteemme siitä, miten tilalle voitaisiin perustaa ratsujousiammuntakoulu Alin johdolla. Meitä kohdeltiin kuin kuninkaallisia ja söimme niin paljon, että vatsamme turposivat kolminkertaisiksi. Hevostila oli myös todella hieno ja on mahtavaa jos suunnitelma etenee ja saadaan toteutumaan.
Myöhään illalla lensimme takaisin Shiraziin ja vietimme vielä yhden päivän siellä, käyden vielä kaupungilla ja pakaten omia tavaroitamme sekä Alin varusteita ja lastaten hevosia takaisin kotimatkalle. Väsymys alkoi painaa jo kovasti, kun illalla Anni ja minä lähdimme Shirazin lentokentälle ja kotimatkalle kohti Suomea. 

Kisakausi 2018 on nyt ohi. Pää on edelleen aivan pyörällä eikä mitään järkevää analyysiä pysty vielä tekemään. Nämä kisat ja koko kausi on kuitenkin ollut huikea kokemus. En voi muuta kuin olla loputtoman kiitollinen kaikille, joiden tuki on mahdollistanut kaikki nämä kokemukset. Erityisesti kiitos poikaystäväni Miro, valmentajani Ali Ghoorchian sekä perheeni ja ystäväni!

(c) Hamid Shokoohi


Gauchoux Open, Ranska

(c) Jouke Boerma Korona-aika iski, vieden mukanaan valtaosan kansainvälisistä kisoista - ja niinpä blogin kirjoittaminen on myös ollut tauol...