tiistai 27. joulukuuta 2016

Merry Christmas!

(c) Elina Puhjo
Merry Christmas!

I was asked to participate a Christmas Calendar project organized by Finnish foreign ministry and This Is Finland. They wanted to show 24 weird skills to the world. I was asked to write small Christmas greetings and I wanted to talk about dreams. I could never have imagined that life as a horseback archery student in Iran would be possible, but here I am! So never say never and be just as weird as you are - even the strangest dreams might come true!


Happy and dream filled Christmas time!

See the Christmas Calendar here!

lauantai 24. joulukuuta 2016

Malesia - Battle Track Trophy

(c) Anni Jauhiainen
In the beginning of December I traveled from snowy Finland to the tropical heat of Malaysia to compete in Battle Track Trophy. I arrived a little late straight from airport to the choosing of horses. My teacher Ali asked me to share a nice stallion called Popot with him and I was happy to do it, Popot seemed really nice even though a bit slow. Before the competition it was raining heavily and they needed to repair the track with different grey sand. During the competition poor Popot was afraid of this grey sand, slowing down, jumping over it and speeding up again. Difference in speed made focusing on shooting quite hard. After two rounds I got permission to show the new sand to Popot in walk and after that the last two rounds he was much better! I'm not very happy about my shooting, but it was good training for me. Next day we had also a on foot competition. All in all the competition had quite much bad luck and problems in organizing, but it was a great possibility to meet horseback archers around the world, to train, talk and learn together. Sometimes it's hard to know which way is right because there is so many different teachers and techniques, but it was good to notice that all good techniques have the same basic elements. Also I'm happy to know that I'm following the right path, because all that I learnt from other teachers supported the things Ali has taught me before. I have now many new ideas about horseback archery and I hope to do my part with developing the sport!
*

Joulukuun alkupuolella kun sain kouluasiani jarjesteltya suuntasin lumisesta Suomesta Malesian trooppiseen lampoon kisaamaan Battle Track Trophy -kilpailuissa. Aikaeroa oli kuusi tuntia ja lampotilaero oli valtava, kun Malesiassa lampoa oli varjossakin lahes 40 astetta ja ilma oli kosteudesta raskas! Minua ei ehka ole luotu niihin olosuheisiin, mutta luonto oli upean vihreaa ja runsasta enka saanut silmiani irti loputtomana levittaytyvasta vihreasta viidakosta. Lahirannalla kaskettiin varomaan krokotiileja ja tienvarsilta bongasin apinoita ja villisikoja!

(c) Anni Jauhiainen
Saavuin muita kilpailijoita myohemmin ja sain kyydin lentokentalta suoraan tallille, jossa oli kaynnissa hevosten valinta. Paikalla oli paljon vanhoja tuttuja ulkomailta ja myos hyva edustus suomalaisia: Tero Ulvinen perheineen, Sanna Hartvik miehensa kanssa, Anni Jauhiainen seka yhtena jarjestajista Katariina Albrecht.

Muut kisaajat olivat saapuneet tallille aikaisin aamulla ja mina olin vahan myohassa, kun paasin lahtemaan vasta niin myohaisella lennolla. En ehtinyt oikeastaan tutustua hevosiin tai nahda niita silla kokeiluratsastukset olivat lopuillaan, mutta opettajani Ali ratsasti parhaillaan suloista Popot-nimista oria ja sanoi etta tykkaisin siita varmasti. Kokeilin laukata Popotilla kaksi kertaa kisasuoran ja olin vakuuttunut etta Ali oli oikeassa. Popot tuntui hiukan hitaalta, mutta muuten kayttaytyi todella moitteettomasti ja sen kanssa oli helppo tulla toimeen, joten mielellani jaoin hevosen opettajani kanssa.

Huonoksi onnekseni matkatavarani (sisaltaen kaikki kisavalineeni ja suuren osan vaatteistani) jaivat matkan varrelle Dohaan ja lopulta sain ne itselleni vasta kilpailun jalkeen, joten rupesin kiireella totuttelemaan Alin 45-paunaiseen varajouseen, Alin nuoliin ja nuoliviineen. Illan lopuksi napakka jousi alkoikin tuntua aika omalta ja nuolet ja nuoliviini ovat hyvin lahella omiani, joten niihin oli helppo vaihtaa.

Seuraavana aamuna herasimme aikaisin ja suuntasimme majoituksestamme rantatalolta kohti kisapaikkaa. Yon aikana oli satanut runsaasti ja rataa oli korjailtu uudella hiekalla, joka oli eri varista kuin muu radan pohja. Ali ratsasti Popotilla ensimmaisessa ryhmassa ensimmaisena kisaajana ja odotetun tasaisen kiidon sijaan Popot pelkasikin eri varista harmaata hiekkaa, hidasti sen kohdalla ja loikki sen yli. Ali ratsasti kaksi kisakierrosta ja pyysi mahdollisuutta totuttaa hevosta uuteen pohjaan, mutta ei saanut siihen suostumusta joten hyppasi turhautuneena alas selasta. Olin jo seuraavassa ryhmassa ja minun piti nopeasti tehda paatos, suostunko kisaamaan Popotilla vai haluanko vaihtaa hevosta. En tiennyt millaisia muut hevoset olisivat ja radan harmaata hiekkaa ruvettiin kuorruttamaan tavallisella ruskealla hiekalla, joten paatin jatkaa Popotin kanssa.
(c) Anni Jauhiainen

Kisa koostui neljasta kierroksesta, joista kolme parasta laskettiin. Rata oli n. 175 m pitka suora loivassa ylamaessa ja silla oli 10 kohdetta noin 15 metrin valein toisistaan. Olimme puhuneet Alin kanssa etta voisin ampua joka toista taulua jolloin kisa vastaisi melko hyvin Korean Serial Shotia ja olisi hyva harjoitus, vaikka pisteytys olikin erilainen.

Tama suunnitelma piti kuitenkin vaihtaa nopeasti, silla radalla oli edelleen eri varista hiekkaa jota Popot yritti vaistella. Ihan logiikan vastaista etta hevosen hidastaessa on vaikeampi ampua, mutta vaihtuva vauhti teki ampumisen todella haastavaksi! Ensin Popot laukkasi reippaasti, sitten hidasti, hypahteli pahojen harmaiden hiekka-alueiden yli ja loppuradasta taas kiihdytti. Ampumiseen oli vaikea keskittya ja jotenkin jannitin niin, etta tekniikkakin oli aika huono ja nuolet lahtivat lorposti matkaan. Sain kuitenkin osumia ja toisaalta olin muutenkin asennoitunut tahan kisaan treenaamisen kannalta, ja oli tosi hyvaa harjoitusta pitaa keskittyminen kasassa haastavassa tilanteessa.

Kahden kierroksen jalkeen jarjestajat ilmoittivat etta pidetaan 10 minuutin tauko radan kunnostamista varten, silla yksi ratsukko kaatui kurvissa. Kysyin etta saisinko kavella radan Popotin kanssa ja sain luvan siihen, joten kavimme kaynnissa ihmettelemassa eri varista hiekkaa ja toteamassa etta ei se ihan niin vaarallista olekaan. Taman jalkeen Popot meni jo paljon paremmin ja vikalla kierroksella tosi hyvin! Joten vaikka kokonaisuudessaan suoritukseni ei erityisesti herattanyt minussa ylpeytta, viimeisesta kierroksesta jai hyva mieli ja siirryin helpottuneena varjoon seuraamaan muiden kisaajien suorituksia.
(c) Anni Jauhiainen

Seuraavana paivana oli vuorossa kilpailun maasta ampumisen osuus lahella rantataloa. Kisa kaytiin katoksen alla niin etta kahta kohdetta sai ampua niin monta kertaa kuin ehti ja samalla piti kulkea katoksen puolelta toiselle. Aikaraja oli 18 sekuntia ja nopeammasta ajasta sai bonusta +1 pistetta per sekunti ja hitaammasta ajasta miinusta 2 pistetta per sekunti. Lisaksi aukean toisella puolella oli peuramaalitaulu pitkan matkan kohteena, johon osumisesta sai 5 pistetta ja erikoispalkintona 12 nuolta. Ali napautti kauniin osuman peuraan ja saman teki myos Anni, joten minakin kaytin kierrosten viimeiset nuolet peuran metsastamiseen. En kylla onnistunut osumaan, mutta melkein!

Kokonaisuudessaan kisa kohtasi melko paljon huonoa onnea, vastoinkaymisia ja ongelmia jarjestamisessa ennen kisaa, sen aikana ja sen jalkeen. En puutu tassa tekstissa niihin sen enempaa, mutta opimme kaikki varmasti paljon. Tuloksissa olin ratsujousiammunnassa sijalla 13, maasta ammunnassa 12 ja kokonaiskilpailussa 13. Tuloksista loytyi kuitenkin aika paljon virheita pisteiden laskusta ja ajanotosta, minka takia osa kilpailijoista oli sita mielta ettei niita tarvitsisi edes julkaista. Vaikka monelle kisa itsessaan oli jonkinasteinen pettymys ja moni asia heratti tunteita ja keskustelua, oli yleinen mieliala hyva: saimme viettaa aikaa yhdessa, treenata ja keskustella. Malesialaiset ovat todella ystavallisia ja vieraanvaraisia ja saimme nauttia maan lammosta, luonnosta ja kulttuurista. Oli ihanaa kavella lahirannan aalloissa ja mielettoman hienoa paasta oiseen viidakkoon!
(c) Ali Ghoorchian

Minulle myos ratsujousiampujana Malesia oli upea kokemus. Meilla oli paljon aikaa olla toistemme kanssa, keskustella, vaihtaa ideoita ja mielipiteita ja pohtia lajin tulevaisuutta. Paikallisessa jousiammuntaliikkeessa pystyi testaamaan nuolen lahtonopeutta ja eri tekniikoiden vaikutusta siihen. Oli paljon aikaa katsoa eri ihmisten ampumista ja eri tekniikoita, kysella ja ihmetella. Aloittelevan ratsujousiampujan silmin on valilla hammentavaa, kun eri opettajia ja eri ideologioita on niin paljon - mista tietaa, seuraako oikeaa opettajaa ja oikeita oppeja?

Omalta osaltani varmuus siita etta olen oikealla polulla vahvistui talla matkalla. Perusperiaatteet ovat samat vaikka eri opettajat suosivat erilaisia tekniikoita, ampui sitten peukalolla tai kolmella sormella. Nuolen pitaa lentaa suoraan, tarpeeksi napakasti ja osua hyvin. Ampuminen ei saa aiheuttaa kipua - toki lihasten vahvistuessa lihaskivut ovat normaaleja, mutta jos nivelet karsivat ampumisesta on tekniikassa varmasti vikaa. Kaikki mita opin muilta kyselemalla, katsomalla ja kokeilemalla vahvistaa sita mita olen oppinut Alilta. Olen iloinen, etta vaikka olen vahvasti leimautunut Alin oppilaaksi, han antaa minun myos vapaasti kysella neuvoja muilta ja siten voin keskustella hanen kanssaan uusista ideoista jotka tulevat mieleen.

Vietin paljon aikaa paikalla olevan ratsujousiampujien "nuoriso-osaston" kanssa ja hauskanpidon lisaksi ideoimme tapoja omalta osaltamme auttaa ratsujousiammuntaa lajina eteenpain. Tykkaan tassa lajissa tosi paljon siita, kuinka se tuo yhteen aivan eri ikaisia, eri taustaisia ja eri maista kotoisin olevia ihmisia. Kaikkia yhdistaa sama halu ja sama unelma, joka tekee meista yhden ison perheen. Puhuimme paljon siita, kuinka vahan meita ratsujousiampujia on maailmassa ja kuinka meidan taytyy puhaltaa yhteen hiileen, tehda yhteistyota ja auttaa toisiamme. 
 
Oli surullista kuulla, etta osa vanhemmista ratsujousiampujista ei ole talla hetkella varma siita, onko lajilla tulevaisuutta. Omat kokemukseni ja ehka nuoruuteni tekee minusta taman asian suhteen tosi optimisten. Ratsujousiammunta kasvattaa suosiotaan Suomessa ja meilla on paljon todella lahjakkaita lupauksia. Olemme lahes kaikki vasta alussa, mutta etenkin hyvien opettajien tuella uskon etta Suomen tiimi voi olla todella menestyva lahivuosina.

Ratsujousiammunnalla on pienen lajin ongelmia, mutta uskon etta moni niista on vain "kasvukipuja" jotka tulevat poistumaan jos harrastajia on tulevaisuudessa enemman. Nyt piirit ovat melko pienet, taloudellisia mahdollisuuksia on hyvin rajatusti ja myos lajin taso on tietylla tapaa matala: toivoisin etta kansainvalisella tasolla hevoslajin kilpailuissa olisi korkeampi taitotaso ratsastuksen suhteen. Jos laji kasvaa, on uusia kasvojakin enemman, sponsoreita on helpompi saada kiinnostumaan ja automaattisesti kisoissa parjaamiseen tarvitsee parempaa ratsastustaitoa. Parempi ratsastustaito ja ymmarrys hevosia kohtaan parantaa kisahevosten hyvinvointia, joka valilla on asia joka kansainvalisissa kisoissa askarruttaa mieltani – toivon ettei laji mene suuntaan, jossa hevonen on vain kisavaline.

Malesian lammosta oli helppo suunnata Alin mukana lumisille Persian vuorille, onhan Iran tavallaan matkan varrella kun matkustaa Malesiasta Suomeen. Talla kertaa tarkoitus on keskittya paljon matkaratsastukseen ja muiden perinteisten persialaisten taitojen treenaamiseen ratsujousiammunnan ohella!

(c) Ali Ghoorchian

tiistai 6. joulukuuta 2016

Pikkujoulukisat


Christmas competition!

The first official event of The Mounted Archers of Southern Finland was Little Christmas event and a part of it was a horseback archery competition. I was competing on my favorite riding school pony called Tulppaani. She is usually really nice in horseback archery, but we didn't know how sensitively she reacts to the competition excitement. She suprised me and the other girl who was riding her by fast speed and quick turns to the opposite direction in the middle of the track! I was so clumsy with my thick winter clothes that I fell off and not only once but two times. I was so ashamed that after all the hard horses in Iran this little riding school pony knocked me off! Second time it happened I was not so suprised and I jumped quickly back in the saddle and continued the track. I even managed to hit the bulls eye with a broken arrow! In the final results we got the placement 7/9. On our first round Tulppaani was acting well and it was the best and fastest single round in the results of the whole competition! Even though I can't claim to be very proud of my results, I'm happy for many little things that went well and also for the opportunity to learn. Next day we had our weekly practice and we were practicing on the same track. I rode ex-trotter mare Barbelinda, who can't gallop but trots smooth and fast. It was extremely good learning experience for me and in the end I was shooting all my 4 arrows to targets with good points and fast time!


*


Etelä-Suomen Ratsujousiampujat Ry:n ensimmäinen virallinen tapahtuma oli riemukkaat pikkujoulut, joihin kuului pikkujoulukisat, vuosikokous ja illanvietto.


Sunnuntaiaamu valkeni kirpakassa -12 asteen pakkasessa. Aurinkoinen talviaamu houkutti ulkona kisaamiseen, mutta kilpailut kuitenkin pidettiin sisällä maneesissa, sillä kentän pohja oli liian kova muuhun kuin kävelyyn. Kisa pyrittiin pitämään aloittelijaystävällisenä ja säännöt rakennettiin sen mukaisesti. Rata kulki maneesin reunoja ja viiteen kohteeseen sai ampua oman valintansa mukaan käynnistä, ravista tai laukasta. Maksimiajaksi määrittyi kaikkein hitaimman kisasuorituksen aika ja sitä nopeammista kierroksista sai aikabonusta + 1 pistettä / sekunti. Aikamiinuksia ei kuitenkaan voinut saada.

Pikkujoulukisoissa oli yhdeksän osallistujaa neljällä hevosella. Kaikki saivat toivomansa hevosen Jatilan ratsujousiammuntahevosten joukosta, minä pienen ihanan Tulppaani-ponin, joka on ehdoton suosikkini Jatilan treeniratsuna. Tulppaani on nopsakka, ketterä ja herkkä avuille. Ainoana huonona puolena on sen kiihtyvyys, lähinnä siksi että Jatilan hevosilla kova vauhti ja räjähtävät lähdöt on kiellettyjä ratsastuskoulutoiminnan vuoksi. Tulppaani mielellään menisi tosi kovaa, mutta rauhallisella olemuksella ja päättäväisellä ratsastamisella se kulkee myös todella nätisti rauhallista laukkaa.

Sitäpä emme kuitenkaan tulleet ajatelleeksi, miten kisailmapiiri ja ratsastajan kisajännitys vaikuttaisivat Tulppaaniin! Tulppaanilla oli kaksi ratsastaa, joista minä ratsastin toisena. Tulppaanin ensimmäinen ratsastaja oli todella lahjakas ja hyvin ratsastava nuori tyttö, jolla harjoituslaukat ilman ampumista menivät hyvin, mutta kisakierroksen alkaessa ensimmäisessä kulmassa Tulppaani tekikin äkkijarrutuksen ja käännöksen oikealle. Sama temppu ja kiitolaukkaspurtit toistuivat seuraavilla kierroksilla, jolloin luonnollisesti ampumiseen keskittyminen oli melko mahdotonta.


Vastaanotin tuhman valkoisen ponin verryttelyyn ja yritin keskittyä yhteyden ja kuuliuden löytymiseen sekä oman sisäisen rauhallisuuden rakentamiseen. Verryttelyssä Tulppaani lopulta laukkasikin tosi kaunista laukkaa ilman ohjia ja ilman mitään tyhmyyksiä, joten uskalsin luottaa siihen että kisaratakin menisi aika hyvin.

Niin ensimmäinen kierros tavallaan menikin, sillä teimme koko kilpailujen parhaimman yksittäisen suorituksen! Toisessa kulmassa Tulppaani kiihdytti varsin kovaan spurttiin, mutta sellaiseen olen tottunut ja ammuin 4 pisteen osuman neljänteen kohteeseen. En kyllä kerinnyt ampua jokaista kohdetta niin kuin olin toivonut, mutta päätin että seuraavalla kierroksella sitten.

Se ei kuitenkaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Ensimmäisessä kulmassa tunsin että Tulppaani jännittyi, ja ehdin miettiä että jos epäröin niin se varmasti ei mene, joten päätin koko kehollani ratsastaa eteenpäin ja käännökseen vasemmalle - kas kun Tulppaani tekikin vastakkaisen päätöksen hidastaa pää alhaalla ja puikata oikealle. Toppavaatteiden kömpelöittämänä pyllähdin jalat sojossa maahan maneesin pohja pöllähtäen ja helmat hulmuten. Häkellyin täysin ja hävetti niin - kaikkien Iranin petojen jälkeen pikkuinen ratsastuskouluponi selätti minut! No, se kierros hylättiin ja ei kun takaisin selkään ja viimeiselle kierrokselle.


Nyt päätin taktikoida ja aloitin radan hitaasti, ammuin ensimmäiseen kohteeseen täysosuman. Kulmassa keskityin ratsastamaan tiukasti ja kun pääsimme lyhyelle sivulle päästin Tulppaanin laukkaan. Leikki ei kuitenkaan ollut ohi, sillä nyt pitkälle sivulle päästyämme ja nelostauluun keskittyessäni Tulppu heittäytyi jälleen äkkikäännöksellä oikealle ja yhtä kevyesti lennähdin jälleen maistamaan maneesin pohjaa. Nyt yllätys ei kuitenkaan ollut enää niin suuri, vaan pomppasin äkkiä pystyyn ja saman tien takaisin selkään jatkamaan suorituksen loppuun. Kannustin Tulppaanin laukkaan, nokitin nuolen ja keskityin viimeiseen tauluun - paitsi että samalla tajusin, että nuoleni oli katkennut tipahduksessa ja kärkiosa sojotti vinossa. Vedin kuitenkin ehjän osan nuolenvartta ja pläjäytin nuolenraatoni täysosumana keskelle viimeistä taulua!

Suoritus kaikkiaan nauratti paljon, myöskin hävetti ja tietenkin harmitti. Mutta jos jossain kisoissa kannatti mokailla niin näissä, tunnelma oli ihan mahtava, ihmiset olivat panostaneet tosissaan jouluisiin asuihin ja oli niin kivaa että harmitus unohtui pian. Itse Joulupukkikin osallistui kisaan! Tallissa Tulppaania hoidellessani ja hiekkaa takin selästä pyyhkiessäni muutama tallilainen kyseli miten meni ja kertomukseni kuultuaan nauroivat että voi kyllä Tulppaani kisatilanteet tietää. Ilmeisesti kiihtyvyys ja vekkuli käytös kisoissa ovat siis tuttu juttu muille tallilaisille, me vain opimme varautumaan siihen nyt kantapään kautta!

Kisatuloksissa päädyimme sijalle 7/9, minkä lisäksi saimme kunniamaininnan kisojen toisiksi makeimmasta stunttitempusta, nopeimmasta radasta sekä parhaasta yksittäisestä kierroksesta.

En voi mitenkään hehkua ylpeyttä suorituksestani, mutta poimin kuitenkin muutamia arvokkaita hyvin menneitä asioita sekä tärkeitä oppeja. Olen iloinen siitä, että kun sain ammuttua niin osumat olivat pääsääntöisesti hyviä ja hyvillä pisteillä, vaikka osa niistä tuli hyvinkin epäsuotuisissa tilanteissa. Myös nopea päätöksenteko kesken suorituksen sujui aika hyvin. Tämä oli ensimmäinen kerta minulle kun hevonen on loikannut radalla täysin menosuuntaa vastakkaiseen suuntaan, joten oli ehkä hyvä kokea se turvallisessa ympäristössä jossa tippuminen ei sinäänsä haitannut mitään. Nyt osaan ehkä paremmin varautua siihenkin liikkeeseen, etenkin kun valtaosassa kisoista ei ole päällä talvivaatteita satulan ja reiden välissä! Haluaisin korjata ampuma-asentoani hiukan pystymmäksi, nyt nojaudun mielestäni liian vahvasti eteen enkä tajua sitä selässä ollessani. Lyhyt veto ja hätiköity ampuminen ovat myös mörköjä jotka vieläkin kiireessä ja stressissä nostavat päätään, pitää keskittyä siihen etten anna niiden tulla takaisin!

Kisojen jälkeen ohjelmassa oli glögiä, riisipuuroa ja ESRAJA:n kokous. Minut valittiin puheenjohtajaksi vuodelle 2017! Ilta hurahti nopeasti, takassa räiskyi tuli ja kynttilät lyhenivät. Väsyneenä illan pimennyttyä oli hyvä päästä suuntaamaan takaisin kohti kotia.

Heti seuraavana päivänä oli maanantaitreenit, joissa päätettiin treenata samaa kisarataa. Ratsastin ihanalla lämminverisellä Barbelinda-tammalla, joka ei ravuritaustansa vuoksi oikein vieläkään osaa laukata etenkään kaarteissa, mutta ravaa tasaista ja vauhdikasta ravia josta on hauskaa ampua. Nämä treenit olivat minulle parhaimpia Jatilan treenejä joissa olen ollut, sillä sain palauteltua mieleen ja opittua monta asiaa tunnin aikana. Aluksi ammuin käynnistä vain hyvää vetoa ja tekniikkaa mieleen muistutellen - siitä on jo hetki, kun viimeksi olen ampunut selästä! Kun aloitin ravista ampumisen, sorruin alkuun hätäiltyihin laukauksiin, lyhentyneeseen vetoon ja liian aikaisin ampumiseen. Sain kuitenkin korjattua näitä virheitä ja kierros kierrokselta meni paremmin. Minulla oli vain neljä nuolta, mutta lopussa ammuin ne kaikki hyville pisteille reippaasta ravista ja oli tosi hyvä mieli lopettaa. 


video

Tehtiin niin että laskettiin jokaiselle treenaajalle kolmen kierroksen pisteet samoin kuin kisoissa ja otettiin videota, josta voi laskea ajan. Päätettiin alkaa käyttää tätä taktiikkaa enemmän treeneissä, koska sunnuntain kisassa oli selvästi huomattavissa kuinka jokaisen suoritus jäi enemmän tai vähemmän alle oman tavallisen tason. On kaksi erillistä asiaa joita pitäisi harjoitella ja joissa oppia paremmaksi: ratsujousiammunta sekä kisaaminen, kisapaineen ja arvioinnin alla olemisen sietäminen ja hyvä suoriutuminen siitä huolimatta. Molempia oppii vain kokemuksen kautta ja kokemuksille on onneksi koko elämä aikaa!

Pikkujoulukisat ja etenkin maanantaitreenit toimivat hyvänä kenraaliharjoituksena, sillä suuntaan torstaina Malesiaan kisaamaan Battle Track -kisoissa! Kisoissa on sekä ratsujousiammunnan että maasta ampumisen osio. Kisat järjestetään ensimmäistä kertaa ja en tiedä oikein ollenkaan mitä odottaa, joten jännittää aika paljon. Kivoja ihmisiä on kuitenkin tulossa paikalle, joten varmasti ainakin on hauskaa. Toivottakaa onnea!



Kuvat: Nuppu & Marjut Siro
Video: Elina Puhjo