keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Varusteeni


My equipment

I was thinking that telling about my horseback archery equipment could be useful for somebody who is starting this sport. I'm not a professional bow seller, but I like this equipment I have and I feel good to recommend it also to others. My bow is a 40 pounds Kaya KTB and my arrows are 31 inches long Easton Aftermath -arrows with 500 spine. I'm using a Persian quiver made by my teacher Ali Ghoorchian. I'm sometimes using a leather thumb ring for on foot shooting practice but now with thicker nocking point in my bowstring I can well manage shooting without any protection in the hands. In most of the clinics and competitions in Finland you have to wear a helmet, but aboard the organizers of competitions can wish for a traditional costume. My solution was to make a fur hat over my helmet. At least from far I seem to be wearing just a hat, but my head is safe! I like to wear traditional clothes that I have made for myself: a kaftan and a riding skirt. I have found this clothes to be easy to use, they are not disturbing riding or shooting and also look nice. I love the Persian way to decorate the horse with bells, threads and necklaces and I like to decorate the horses that I'm riding. For horseback archery you don't need a special saddle, but I prefer military saddles. In Iran people are mostly using strong bits for the horses for the matter of safety. With strong bits it's extremely important to be a good rider with a light, gentle hand not to hurt the horse's mouth.


*

Ajattelin, että jollekulle lajin harrastajalle tai sitä aloittelevalle voisi olla kiinnostavaa lukea varusteista joita ratsujousiammunnassa käytetään, niistä joihin olen itse päätynyt ja syistä miksi koen juuri ne hyviksi. En ole jousikauppias enkä sikäli myöskään alan asiantuntija, joten en voi vannoa että minulla on käytössä parhaat mahdolliset välineet. Olen näihin kaikkiin kuitenkin hyvin tyytyväinen ja voin suositella niitä hyvällä omatunnolla muillekin.

Jousi
Käytössä minulla on Kaya KTB eli Korean Traditional Bow -jousi, jossa vetolujuus on 40 paunaa. Tämä jousi oli ensimmäinen jonka hankin ratsujousiammuntakäyttöön ja hankintahetkellä se oli minulle näin jälkiviisaana ajatellen turhan vahva. Nyt kuitenkin olen "kasvanut" jouseni vahvuiseksi ja pärjään hyvin vaihtamatta vahvempaan. Kaya on hyvin suosittu merkki ja näitä jousia löytyy niin aloittelijoilta kuin MM-voittajiltakin. Korean MM-kisoissa Kaya näytti olevan yleisin käytössä oleva jousi (KTB-mallin lisäksi myös mallit Windfighter ja Firefox). Jousen keveys, napakkuus, hyvä hinta-laatusuhde ja kestävyys ovat sen etuja. Haittapuolena koen sen, että kahva on omaan käteeni vähän turhan jykevä vuolemalla pienentämisestä huolimatta ja hyvän otteen löytäminen oli alkuun hiukan haastavaa.

Nuolet
Olen ehtinyt kokeilla reilun vuoden aikana monia erilaisia nuolia, mutta tällä hetkellä käytössäni ovat Easton Aftermath -nuolet 31 tuumaisina ja 500 spinen jäykkyydellä. Päädyin näihin nuoliin kokeiltuani niitä Alin luona ja tykästyttyäni niihin. Kun vielä sain selville, että niitä saa hankittua erityisen hyvällä hinnalla Suomesta (kimppatilauksissa hiukan päälle 8 euroa / nuoli), luulen että jään oikein mieluusti käyttämään näitä - tässä lajissa nuolia väkisinkin katoaa ja menee rikki. Nuolet ovat olleet käytössä kestäviä ja hyvälaatuisia. 31 tuumaa on niiden valmispituus tehtaalta tullessa ja se sopii minulle hyvin. Nuolen katkaisemista lyhyemmäksi kannattaa harkita tarkoin, sillä liian lyhyellä nuolella tekniikka ei pääse kehittymään turvallisesti ja riski nuolen vetämisestä yli kasvaa. Muutamia omia muutoksia olen tehnyt näihin nuoliin, niin kuin lähes kaikkiin valmisnuoliin ratsujousiampujan kannattaakin tehdä. Nokin kärkien avaaminen nopeuttaa ja helpottaa sokkonokitusta. Liian lähelle nokkia tulevat sulat häiritsevät nokittamista ja ne helposti lyttää sormilla piloille muutenkin, joten olen lyhentänyt sulkia hieman. Kangasteippi heti nokin alapuolella auttaa saamaan hyvän otteen nuolesta silloinkin, kun kädet ovat märät tai kylmästä kankeat. Teippi sulituksen alussa ehkäisee jousikäden haavaumilta ja edesauttaa sulituksen kestämistä hyvänä pitempään silloinkin, jos vaikka ampuu nuolen taulusta kokonaan läpi.

Nuoliviini
Yksin jousiammuntaa kokeillessani pidin nuoliani joko satulan vasempaan etukaareen kiinnitetyssä viinessä tai vasemman jalan saappaassa. Ensimmäisellä Iranin treenimatkallani kokeilin opettajani Alin vyötärön vasemmalle puolelle tulevaa nuoliviintä ja siihen vaihtaminen sujui tosi luontevasti, nuolet olivat tavallaan samalla paikalla kuin olin jo tottunutkin. Niinpä ostin keväällä Alin käsityönä minulle tekemän viinen ja olen siitä lähtien käyttänyt sitä. Viinessä on jokaiselle nuolelle oma paikka jossa ne voi laittaa jo valmiiksi oikein päin, minkä lisäksi isompi tasku vaikka blunttikärkisiä nuolia varten. Vasemmalta puolelta nuolia ottaessa nuolen matka jänteelle on hyvin lyhyt ja nuoli pysyy kaiken aikaa hevosen kaulan vasemmalla puolella, jonne yleensä ammutaan. Oikealle paikalle lähemmäs lantiota kuin vyötärön kapeinta kohtaa sijoitettu nuoliviini on helppo ratsastessa eivätkä nuolet tule tielle. Joskus nuoliviini pyrkii nousemaan ylös päin, mutta usein pyöräytän vyötärölleni huivin auttamaan viinen pysymistä hyvällä paikalla.

Tykkään tässä viinessä myös sen perinteisyydestä. Nahka on valmistettu käsityönä ja perinteisesti parkitsemalla, josta se saa kauniin punaisen värinsä. Ali tekee viinet käsityönä persialaisen perinteen ja hyväksi havaitsemiensa kokemusten pohjalta. Viinessäni on lisäksi onnea tuomassa kaiken maailman lahjaksi saamiani kilkuttimia: pahaa energiaa torjuvia sinisiä savikoristeta, sormus, vanha kolikko ja villisian torahammas!

Peukalorengas
Minulla on sekä villihampaan sarvesta tehty peukalosormus että nahkainen peukalosuoja ampumista varten. Sormuksesta en ole oikein innostunut etenkään selästä ampuessa, kun olen jo ehtinyt tottumaan siihen että saan nuolista hyvän näppituntuman. Niinpä sormuksesta on tullut minulle rakas kaulakoru ja käytän sitä ampumiseen vain harvoin. Maasta ampuessa peukalolle tulee melko paljon kuormitusta ja ihon suojaaminen kannattaa. Moni käyttää urheiluteippiä joka sekin toimii hyvin, mutta nahkainen suoja on kestävämpi ja ekologisempi vaihtoehto. Hevosen selästä ampuessa minua häiritsevät kaikki mahdolliset suojat, mutta usein toistoja tulee myös sen verran vähemmän, että on helppo ampua paljaallakin peukalolla. Malesian matkalta mukaani tarttui jousen jänteeseen laitettava kuminen nokinpaikka, joka suojaa myös peukaloa ampumisen aikana. Otettuani sen käyttöön en ole enää tarvinnut peukalon suojausta tiiviidenkään treenijaksojen aikana.


Kypärä
Suomessa on tyypillistä käyttää tavallista ratsastuskypärää ratsujousiammuntatreeneissä ja kisoissa kypärän käyttö on usein pakollista. Ulkomailla maasta riippuen kypärän käyttö on hyvin vaihtelevaa ja joissain kansainvälisissä kisoissa toivotaan perinteistä pukeutumista, jonka kanssa tavallinen ratsastuskypärä saattaa näyttää hiukan hassulta. Päädyin lopulta ratkaisemaan asian omalta osaltani ompelemalla kypäräni päälliseksi hatun, jota ei ainakaan kauempaa kypäräksi juuri tajuakaan ja joka sopii hyvin perinteisen asun jatkoksi. Päänuppi on kuitenkin visusti suojassa!

Kaftaanit ja vaatteet
Minulle ratsujousiammunnassa hyvin kiehtovaa on taidon historiallinen alkuperä ja mielelläni sen johdosta myös pukeudun kisoissa ja miksei treenatessakin perinteisiin vaatteisiin. Kisa-asukseni ompelin viimekesänä sinisen kaftaanin ja valkoisen ratsastushameen. Näitä vaatteita päädyin käyttämään paljon myös Iranissa treenatessani, koska ne ovat myös todella mukavia päällä ja käytännöllisiä käyttää. Iranissa julkisilla paikoilla kulkiessa naisen tulisi pukeutua lantion yli ulottuvaan ja kyynärpäät peittävään yläosaan. Tallilla ja yksityisissä paikoissa saan toki pukeutua ihan T-paitaankin, mutta lopulta helpoimmaksi muodostui käyttää kaftaania, niin vaatetusta ei tarvinnut enää muuten miettiä. Valkoinen ratsastushameeni luonnollisesti likaantuu ja nirhaantuu menossa, mutta auringonpaahteessa se heijastaa ihanasti lämpöä pois ja helpottaa oloa. Onhan asu myös kuvissa hyvin kaunis.

Talvisessa Suomessa villakaftaani ja villaratsastushame ovat myös korvaamattoman hyvä asu kylmän kelin ratsujousiammuntaan! Pitkä villakaftaani on lämmin, mutta hihat ovat tarpeeksi käsivarren myötäiset ettei jänne räpsähtele niihin. Ratsastushame puolestaan lämmittää ihanasti jalkoja sulkien myös hevosesta kohoavan lämmön sisäänsä. Samaan aikaan se ei tule jalkojen ja satulan väliin, joten istunnan herkkyys säilyy paremmin kuin toppahousuilla ratsastaessa. Kaiken lisäksi hame on todella helppo tehdä! Tämän Youtube-ohjeen minulle vinkkasi alunperin tallikaverini ja yhden hameen tehtyäni on loput ollut helppo soveltaa ulkomuistista.

Hevosten varusteet
Ratsujousiammunnassa voi käyttää kaikenlaisia satuloita ja suitsia jotka sopivat hevoselle. Omat suosikkini ovat Iranissa Alin käyttämät sotilassatulat, joiden päälle heitetään ihana liukumista estävä lampaannahka. Satula myös jakaa painoa isolle alueelle hevosen selässä ja perinteinen paksu villainen huopa tasoittaa painon jakautumista entisestään. Iranissa suitsissa on usein vahvat kankikuolaimet, jotka voivat herättää monia mielipiteitä. Kaikkien kuolainten kovuus on kuitenkin paljon ratsastajan kädestä kiinni ja ensiarvoisen tärkeää kaikessa ratsastuksessa on mielestäni oppia kevyt, keholla (eikä kädellä) tapahtuva ratsastus. Vuoristo-oloissa ratsastaessa ryhmissä joissa on sekä oreja että tammoja on ratsukoiden turvallisuuden kannalta ensiarvoisen tärkeää että tarvittaessa hevosen saa aivan hetkessä pysähtymään tai kääntymään, oli tilanne mikä tahansa. 


Persialaisessa kulttuurissa hevosilla on arvostettu asema ja ne on tärkeää koristella yhtä kauniisti kuin ihmisetkin. Erilaiset tupsut, kellot ja korut hevosilla ovat mielestäni ihana osa kulttuuria ja käytän niitä mielelläni Suomessakin. Koristeilla on ollut myös käytännön tehtäviä: kellot ovat kertoneet lähestyvistä ihmisistä ja karkoittaneet susia ja otsapantaan kiinnitettävät tupsut ovat totuttaneet hevosta silmien edessä tapahtuviin liikkeisiin, jolloin se ei ole pelännyt ratsastajan käyttämiä miekkoja tai keihäitäkään. 

Itselleen sopivimmat varusteet löytää kokeilemalla, asiantuntijoilta ja opettajilta kyselemällä ja joskus jopa sattuman kautta. Apua kannattaa rohkeasti kysellä, olla utelias ja tarvittaessa myös kriittinen - halvin ei ole aina paras, mutta turhastakaan ei kannata maksaa!

Kuvat: Ali Ghoorchian



tiistai 7. maaliskuuta 2017

Helmikuinen Iran


Iran in February

After one month in Finland it was again time for me to fly back to Iran for more horseback archery training! In the beginning of the trip we had a special guest: my father. He had been planning a trip to Iran for a long time and now it was possible to make it happen. He has been riding only a couple of times before but he was doing great with the kind stallion Giv. We were riding around the snowy white mountains and on the last day he tried also the traditional armor. After my father left we had almost one week to

train together with my teacher Ali. I had developed many mistakes on my archery and I was working on them a lot by shooting on foot. Farmers are now using the surroundings of our old track as a field so we found a new track and trained all the horses there to be ready for the next visitors, three lovely ladies from Finland. Elina, Tanja and Mallu are all my friends and for the last week we had an intensive 6 days training camp. It was wonderful to train together with them and having their good energy and support during the whole week made me really to enjoy every moment. We trained hard every day, because during their trip we had an equestrian martial arts competition. Competition had 16 participants from all over the Iran and the four of us from Finland. I was competing with local stallion Shahbaz, who is both lovely and quite hard to ride. The adrenaline he gave me seemed to be good for me and I had good results in the competition of 4 rounds Korean Serial Shot and 2 rounds tent pegging. I ended up to have the 2nd place with just 2 points difference to the winner Ali! I was so happy and after my feelings of insecurity I'm starting to trust myself again. I really enjoyed this trip and again I feel I developed a lot. I'm now full of energy to train for the competitions in spring!

*



Joko taas? Totta kai, jo taas kuukauden Suomessa oltuani lennähdin jälleen Iraniin. Alun perin tarkoitus oli heti saavuttuani osallistua matkaratsastuskilpailuihin, mutta sääolojen takia kisat peruttiin. Tekemisestä ei kuitenkaan ikinä ole Iranissa pulaa, joten siirryimme treenaamaan ja nauttimaan kauniin lumiseksi kääntyneestä luonnosta. Matkani alussa luonamme oli erityisvieras, nimittäin isäni. Opettajani Alin tavattuaan hän on ollut kiinnostunut jo pitemmän aikaa Iraniin matkaamisesta ja nyt suunnitelma oli mahdollista toteuttaa. Ennen minun saapumistani isäni ja Ali olivat tutustuneet kaupunkielämään ja nähtävyyksiin Tehranissa ja paikalle tultuani vuorossa oli hevosiin ja tallielämään tutustuminen. Tietenkin isäni päätyi myös ratsastamaan ja pärjäsi kiltin Giv-orin kanssa erinomaisen hyvin. Innostuimme ratsastamaan pitkin vuoria ja viimeisenä päivänä myös pukemaan isälleni perinteiset panssarit, mikä johti upeisiin kuviin. Ali on uskomattoman taitava valokuvaaja!

Isäni lähdettyä keskityimme taas täysin treenaamiseen. Olin ehtinyt yksin Suomessa ollessani kehitellä hassuja virheitä ammuntatekniikkaani, joten työskentelimme niiden korjaamiseksi. Tärkeää oli korjata jousikäden otetta, main guardiani eli ennen ampumista ottamaani perusasentoa sekä taas vedon linjaa. Huimasti jo yhdessäkin päivässä osumatarkkuus lähti parantumaan, mutta jouduin keskittymään valtavasti pitääkseni koko yksityiskohtien paketin kasassa. Jotta asiat eivät olisi liian helppoja, oli seuraava ongelma se, että toteutin ampumisen niin keskittyneen hitaasti ja pala kerrallaan, etten millään ehtinyt osua hevosen selästä enää tauluihin. Ainoastaan tosi nopeiden hevosten selästä osuin, koska olin niin kiireessä että ammuin napakasti ja hyvin. Kuulemma ratkaisuksi ei kelvannut pelkästään lemppariltani huippunopealta Gustaw-orilta ampuminen vaan minun piti treenata lisää maasta ja osua tauluihin myös muilla hevosilla. Yritin siispä treenata maasta niin, että toteuttaisin yksityiskohdat mahdollisimman hyvin mutta että ampuminen olisi sujuva ja nopea suoritus. 

 
Paikalliset maanviljelijät olivat raivanneet vanhaa ratsujousiammuntarataamme ympäröivät maat pelloksi, joten nyt päätimme siirtyä uudelle radalle. Uusi rata on osa samaa kuivunutta joenuomaa kuin vanhakin rata, mutta hiukan yläjuoksuun päin. Tämä rata on leveämpi ja pitempi, ja loppuu sopivaan ylämäkeen johon menevimmätkin hevoset oli helppo pysäyttää. Tämä rata sijaitsee kuitenkin tasaisemmassa maastossa jossa radalta ulos juokseminen on helpompaa, joten käytimme aikaa siihen että opetimme kaikille hevosille missä rata alkaa, kuinka siinä kuuluu mennä ja missä pysähdytään. Fiksuilta hevosilta ei kestänyt kauaa oppia tätä ja nautimme uusissa maisemissa treenaamisesta. Tällä pitemmällä radalla emme tyytyneet pelkän single shotin treenaamiseen, vaan meillä oli radalla 2-4 pientä kohdetta joita ammuimme. Pääsin myös huomaamaan että talven aikana nokitukseni on päässyt hidastumaan ja lisäksi en oikeastaan tykkää uusien nuolteni nokeista, jotka eivät ole ihan tarpeeksi syvät ja joissa muovi on kovempaa ja käyttäytyy eri tavalla. Kylläpä pienilläkin yksityiskohdilla voi olla iso merkitys! Hyvä huomata näitä asioita nyt, niin voin muuttaa niitä jatkoa varten.

Treenattuamme hiukan alle viikon kaksin Alin kanssa saapuivat seuraavat odotetut vieraamme, suomalaiset ystäväni Elina, Tanja ja Mallu! Heidänkin Iranin matkaansa on suunniteltu pitkään ja hartaasti ja nyt se toteutui tiiviinä 6-päiväisenä treenileirinä. Toimin leirin ajan tavallaan kaksoisroolissa yhtenä oppilaista ja Alin avustajana. Systeemi toimi erinomaisesti, Ali sai keskittyä opettamiseen ja minä sain irti paljon sekä omasta ammunnastani, opettamisen oppimisesta että tietenkin riemukkaasta yhdessä tekemisestä. Kertausta ei tule koskaan liikaa ja oli kivaa päästä esittelemään kaikki rakkaat eläinystäväni sekä paikat. Iranin hevoset ovat loistavia ratsastuksenopettajia ja ne kertovat kaikki virheet ratsastajalleen hyvin selkeästi: käden on oltava pehmeä, istunnan suora ja ratsastuksen otteen samaan aikaan rauhallisen rento mutta hyvin päättäväinen. Aloitimmekin viikon tutustumalla hevosiin kentällä ratsastaen ja ilman käsiä laukaten. Lumien sulamisen jäljiltä kentällä oli myös ihana kuralammikko, jossa vesipetomme pääsivät roiskimaan ja ilakoimaan! Iltapäivällä jatkui maasta-ammunta sekä hevosiin tutustuminen huikasevan kauniissa vuorisomaisemissa. Tähän luontoon ei ikinä kyllästy ja kuvat salpaavat hengen toinen toisensa jälkeen!



Treenasimme hyvin tiiviisti, sillä jo neljäntenä päivänä tyttöjen saapumisen jälkeen oli luvassa persialaisten perinteisten ratsutaistelulajien kilpailu, johon osallistui meidän neljän suomalaistytön lisäksi 12 iranilaista eri kaupungeista: Yazdista, Shirazista, Isfahanista, Kordanista, Karajista ja Tehranista. Kisa koostui neljästä kierroksesta Korean Serial Shottia ja kahdesta kierroksesta neza-bazia eli tent peggingiä, jossa keihäällä maasta napataan pieni kohde. Keskityimme treeneissämme ratsujousiammuntaan, mutta kokeilimme tent peggingiäkin pari kertaa. Tärkein juju tuntui olevan tarpeeksi alas kumartuminen, jolloin kohteen sai melkein automaattisesti napattua mukaansa. 

Kovin varmaa oloa minulle ei kumminkaan jäänyt kummastakaan osalajista treenimme perusteella. Tent-peggingiä olen tehnyt vuosi sitten ensimmäisellä reissullani, mutta sen jälkeen en lainkaan. Ratsujousiammunta puolestaan tuntui taas tuskastuttavan vieraalta ja vaikka usein tiesin mitä virheitä tein, tuntui etten millään saanut kaikkea teoriassa oikeaksi tietämääni pysymään käytännön tasolla kasassa. Ali intti kovasti, että minulla menee ihan hyvin ja että löydän kyllä itseni, mutta ehdin jo epäillä häntäkin. Toisaalta nyt epätietoisuus ja ohi pienten kohteiden kiitelevät nuolet eivät tuntuneet yhtään niin kurjalta, sillä treeniporukkamme oli niin riemukas ja meillä oli aina treenatessa tosi hauskaa. 

Kisat kuitenkin jännittivät aika paljon, etenkin kun tiesin että Ali toivoi minulta hyviä tuloksia ja oli kovin varma että pystyn tekemään hänet hyvin ylpeäksi. Myös hevosten valinta tuotti päänvaivaa, nyt kun kerrankin oli mahdollisuus valita ihan itse ihanien hevosten katraasta suosikkikisaratsu. Haaveilin tietenkin aluksi että kisaisin Gustawilla, mutta oriressu stressaa muista hevosista niin paljon, että totesin ettei se oikein pystyisi nauttimaan pitkästä kisapäivästä vaan pahimmillaan munuaisongelmat jälleen provosoituisivat. Mahtavan kiltit Gisoom- ja Bojhan-tammat taas eivät saaneet minussa aikaan lainkaan kiireen tai jännityksen tuntua, joten ammuin niiltä jopa huonommin kuin Gustawilta. Lopulta Ali totesi minulle, että kokeile ottaa Shahbaz, jouluna tallillemme muuttanut paikallinen oripoika. Shahbaz on mahtavan vahva alkuperäishevonen jolla on voimakas oma tahto ja jota on erityisen haastavaa pysäyttää. En todellakaan odottanut että päätyisin kaikista hevosista valitsemaan juuri sen, mutta treenasin sillä kisoja edeltävänä iltana ja päätin lähteä kokeilemaan onneani sen kanssa myös seuraavana päivänä.


Kisa-aamu koitti hyvin aurinkoisena ja jännittyneiden suomalaiskavereideni kanssa olimme hyvissä ajoin hevostemme selässä ja valmiina. Ratsastimme isossa porukassa radalle ja kannoimme mukanamme pikkuruista Suomen lippua! Olimme kaikki ensimmäisessä ryhmässä, joten parin harjoituslaukan jälkeen pääsimme heti tositoimiin. Kisat alkoivat ratsujousiammunnalla ja Serial Shotilla, jossa oli viisi ammuttavaa kohdetta. Jännitän usein ennen radalle menoa jonkun verran ja nyt pääsinkin jännäämään vähän ylimääräistä, sillä Shahbaz oli taitava erinäisissä ilmaliikkeissä joita se esitteli mielellään juuri ennen radalle menoa. Erityisesti Shahbazin taito heittää pää pystyyn ja ponkaista takajaloilla ilmaan toi sellaisen tunteen, että saattaisimme ehkä päätyä radan sijaan myös lähiplaneetoille jos en olisi tarkkana. Adrenaliini teki kuitenkin minulle hyvää ja radalla Shahbaz toimi tasaisesti ja moitteettomasti kuin juna, joten ammuin oikein hyvin. 

 





Kisassa oli käytössä neljä tavallisen korealaisen taulun kokoista kohdetta ja keskimmäisenä yksi pieni treenikohde. Pienillä kohteilla treenaamisen jälkeen isot taulut tuntuivat valtavilta ja napsin ensimmäisellä kierroksellani jokaiseen osuman. Toisella kierroksellani hämmennyin muistaakseni nokituksesta ja ammuin vain kolmeen, kolmannella kierroksella neljään ja neljännellä kierroksella taas kaikkiin viiteen. Kyllä hymyilytti! Useamman kohteen radat ovat ehdottomasti suosikkejani ja on ihanaa löytää hyvä rytmi, jolla osuu jokaiseen tauluun. Aaltoileva epävarmuuteni pääsi vihdoin korvaantumaan riemulla: kyllä minä tiedän mitä olen tekemässä ja nautin siitä!

Iloisella tunnelmalla oli hyvä jatkaa tent-peggingiin. Keihäällä kohteeseen osumisesta sai 3 pistettä ja kohteen lävistämisestä ja kantamisesta maaliin sai 6 pistettä. Lisäksi hevosen vauhdin mukaan sain joko aikabonusta tai -miinusta. Pidin tiukasti mielessäni Alin ohjeet hyvästä suorituksesta, keskityin kohteeseen ja hops! Yleisö hurrasi ja kun katsoin keihääni kärkeä, huomasin kohteen killuvan mukanani maalilinjan yli! Iloisena ja samalla tavalla jatkoin seuraavalle kierrokselle, nyt jo itsevarmempana. Keskittyminen, tähtäys ja vau, taas kohde oli keihääni kärjessä! Hymyssä suin oli hyvä lopettaa kisasuoritus siihen, hypätä alas selästä ja siirtyä seuraamaan muiden kisaajien suorituksia. 

Päivä oli todella lämmin ja keväinen, Shahbaz mutusteli kuivaa heinää lounaaksi ja bongailimme Elinan kanssa kevään ensimmäisiä pieniä vihreitä kasveja kisojen ihailemisen ohella. Myös Ali oli päättänyt kisata Shahbazilla, joten huolehdin orista kun Ali puuhaili kisojen järjestelyiden parissa. Alin kisasuoritusten seuraaminen on aina innostavaa ja seurasimme niitä sekä jännityksellä että kannustaen. Ja olihan se toisaalta riemastuttavaa huomata, että nokitusongelma tuli Alillekin - samojen ongelmien kanssa painimme me kaikki! Ali ei myöskään ole vielä aivan sinut uuden jousensa kanssa ja kun tent-peggingissä Alin keihäs katkesi kesken suorituksen, rupesimme pidättelemään hengitystämme Elinan kanssa - olisinkohan minä mennyt pisteissä Alia edelle? Ali kyllä ratsasti reippaampaa tahtia kuin minä, joten hän sai aikapisteitä paremmin. Spekuloimme jännityksen vallassa aihetta, kunnes koitti palkintojen jako. 

Farsinkielistä palkintojenjakoa oli hiukan haastavaa seurata, mutta lopputulos kävi selväksi: minä tulin toiseksi 70,5 pisteellä ja Ali ensimmäiseksi 72,5 pisteellä! Tanja tuli upeasti kuudennelle sijalle ja Elina ja Mallu jaetulle 13. sijalle. Olen heistä kaikista valtavan ylpeä, sillä kysees oli heidän kaikkien ensimmäinen kansainvälinen kisakokemus. Elina-raukka oli vieläpä edellisenä päivänä onnettoman vahingon seurauksena saanut potkun polveensa ja ontui niin dramaattisesti, että iranilaiset katsoivat suu kauhusta ammollaan kun Elina laskeutui hevosen selästä. Reippaita tyttöjä olimme kaikki ja ansaitsimme herkullisen lounaan yhdessä muun kisaporukan kanssa.

 

Riemukkaat voitonjuhlat jäivät kuitenkin väliin, sillä Ali lähti Tehraniin ja hänen isänsä kuoli samana iltana. Poismeno oli ollut odotettavissa, mutta kosketti kuitenkin syvältä. Alin isä oli ihana herrasmies, johon minullakin oli hyvin lämmin suhde, vaikka keskinäinen kommunikointimme olikin kielitaitoni puutteen takia hyvin vähäistä.

Seuraavana päivänä Ali oli hautajaisissa ja olimme tallilla tyttöporukalla. Treenit kuitenkin jatkuivat Alin ohjeistuksen mukaisesti ja meillä oli hyvin tehokas päivä. Ammuimme paljon maasta rauhassa ja keskittyen, auttaen toinen toisiamme ja hioen tekniikkaa paremmaksi. Jatkoimme samaa teemaa hevosten kanssa treenaamalla Single Shottia kentällä. Nuoli sai olla valmiiksi nokitettu ja tärkeää oli keskittyä vain ja ainoastaan hyvin ammuttuun ja hyvin ajoitettuun laukaukseen. Muiden antama palaute ja kuvat joista sai tarkastaa miltä oma ampuminen näytti auttoivat hyvin oppimisessa.

Illalla Alin palattua lähdimme vielä ulos treenaamaan ylös päin ammuttavaa qabaqia. Ilta alkoi hämärtyä ja ehdimme treenata vain muutamia kierroksia, mutta oli jälleen hauskaa. Qabaqia pääsee treenaamaan sen verran harvoin, että siihen on vaikea saada varmaa tuntumaa. Tällä treenikerralla sain yhden osuman, mutta ampuma-asentoni ei ollut nyt niin hyvä kuin Koreassa - pitää keskittyä siihen vielä enemmän, pelkkää asentoa kun on helppo harjoitella vaikkei qabaq-kohdetta olisikaan. Qabaqissa pisteitä saa osuman ja hevosen vauhdin lisäksi myös oikeasta perinteisestä tyylistä.

Pikkuhiljaa reissumme alkoi lähestyä loppuaan. Perjantaina kävimme perjantaibasaarissa ja minäkin innostuin ostamaan joitain pitemmän aikaa himoitsemiani asioita. Kävimme myös museossa ennen paluuta tallille ja viimeiselle yhteiselle ratsastukselle. Nautimme ihanasta ilta-auringosta ratsastamalla vuorilla ja kiertelimme hiukan haastavampia reittejä pitkin radalle, jossa oli vuorossa viimeinen treeni. Halusimme päästä treenaamaan unkarilaista rataa, jossa radan keskellä olevaa kohdetta saa ampua koko radan matkalta edestä, sivusta ja takaa niin monta kertaa kuin ehtii. Treenasimme nyt erityisesti eteenpäin ja taaksepäin ampumista, sillä suoraan sivulle ampumista olimme jo harjoitelleet. Pieneen kohteeseen osuminen oli haastavaa, mutta toisaalta se ei ollutkaan harjoituksen tärkein idea, vaan tottua ampumaan pitkän matkan päähän eri asentoihin taipuneena.

Iltamyöhään Elina, Tanja ja Mallu lähtivät kohti lentokenttää ja koti-Suomea kun taas minä jäin vielä yhdeksi päiväksi. Viikko oli ollut sen verran tiivis ja vähäuninen, että päädyimme nukkumaan viimeisenä aamuna melko pitkään ja aloittamaan treenin vasta iltapäivällä. Se olikin hyvä muistutus minulle, että aina enemmän ei ole parempi, vaan nyt kun maltoin kunnolla levätä ja laiskotella, oli iltapäivän treeni puolestaan tosi tehokas ja huomasin oppivani tosi paljon.

Aloitimme maasta-ammunnalla ja määrittelimme "kotiläksyt" minulle Suomeen harjoiteltaviksi: oikea-aikaisempi khatra eli jousikäden liike heti nuolen lähdettyä lentoon, hyvään linjaan keskittyminen ja nuolen vapautus ilman sormien heilautusta. 

Seuraavaksi lähdimme radalle jatkamaan unkarilaisen radan harjoituksia ja keskityimme etenkin taakse päin ampumiseen ja oikean ratsastusasennon löytymiseen, jotta taakse päin ampuminen ylipäätään onnistuu hyvin. En osunut itse kohteeseen oikeastaan kertaakaan, mutta nautin treenistä ja sain siitä irti paljon. Ja syytä olisikin, sillä keväällä olen lähdössä Unkariin Euroopan GP-kisoihin Suomen joukkueessa! Kotiläksyinä tuli siis maasta-ammunnan lisäksi myös unkarilaisen radan harjoitteita.

Tämä matka oli kaikkiaan todella innostava ja voimaannuttava kokemus. Ainahan Iran upean luontonsa ja eläintensä kanssa antaa mielettömän innostuksen sysäyksen tämän lajin harrastamiseen, mutta nyt sysäys oli erityisen kova ihanien seuralaisteni ansiosta. Kiitos siis mahtavalle reissuporukalle, teidän kanssanne oli tosi hauskaa ja innostavaa treenata!

Innostusta pääsee onneksi purkamaan nyt kevään aikana paljon, sillä oman treenini lisäksi Etelä-Suomen Ratsujousiampujat Ry järjestää paljon kursseja joiden kysyntä on ollut valtavan suurta, Ali saapuu Suomeen kurssittamaan ja loppukeväästä on luvassa kisoja!

Kuvat: Ali Ghoorchian, Marjut Siro, Elina Puhjo, Damun Purnemati

 





 

Gauchoux Open, Ranska

(c) Jouke Boerma Korona-aika iski, vieden mukanaan valtaosan kansainvälisistä kisoista - ja niinpä blogin kirjoittaminen on myös ollut tauol...