tiistai 16. lokakuuta 2018

The World Horseback Archery Championships, Etelä-Korea

(c) Youngsup Kim
Kun treenit Iranissa oli treenattu, oli aika aloittaa vuoden pisin ja jännittävin matka kohti Etelä-Koreaa. Tänä vuonna osallistuin kolmatta kertaa The World Horseback Archery Championships -kilpailuihin: vuoden 2016 kisoista voi lukea täältä ja vuoden 2017 kisoista täältä. Tänä vuonna Suomea lähti edustamaan nelihenkinen maajoukkue "Sisuttaret": Uine Kailamäki, Iida Heikkari, Sonja Honkala sekä minä. 

Jännitin näitä kisoja aivan järjettömän paljon. Kyseessä oli toki vuoden arvokkaimmat kilpailut, mutta lisäksi aina kisoja miettiessäni tulivat mieleeni viimevuotiset epäonnistumiset, sairaalareissu ja kisojen aikana myllertävät tunteet. Tänä vuonna kisamenestykseni on ollut hyvin vaihtelevaa ja en tunne oikein ylttäneeni etenkään kansainvälisissä kisoissa kovin hyvälle tasolle, mikä nyt tietenkin lisäsi jännitystä entisestään. Vaikka näihin kisoihin ei osallistunut kaikkia kuuluisia eurooppalaisia ratsujousiammunnan huippunimiä, oli vastassa kuitenkin kattaus mielettömän kovatasoisia aasialaisia kilpailijoita, joten pitäisi todella pystyä antamaan parastaan pärjätäkseen. Otin kuitenkin tavoitteekseni vain ampua niin että olisin itse tyytyväinen suorituksiini ja lisäksi yrittää palauttaa hiukan itseluottamustani takaisin.

Tällä kertaa matka sujui huomattavasti stressittömämmin. Lensimme valmentajani Alin kanssa Iranista Moskovan kautta Seouliin ja siirryimme sieltä bussilla 4 tunnin matkan kisakaupunkiin Sokchoon. Hotellissa meidät sekä saksalainen ratsujousiampuja Ralph majoitettiin kolmen hengen huoneeseen. Ali ja Ralph olivat mukavan rentoja kämppiksiä kisareissun ajan. Saavuimme paikalle illalla, joten kävimme vain syömässä pikaisesti läheisessä ravintolassa ja painuimme sitten pehkuihin. 

Seuraavana aamuna söimme tutun kummallisen korealaisen hotelliaamiaisen ja siirryimme sitten bussilla kisa-alueelle hevosten kokeilua ja maasta ammuntaa varten. Meitä oli ensimmäisenä hevoskokeilupäivänä paikalla vain reilu parikymmentä kisaajaa, joten tunnelma oli ihanan rauhallinen ja kiireetön. Ali oli kiinnostunut yhdestä kilpailun nopeimmista hevosista, Starista, joten autoin alkuun häntä ja katselin samalla muita kiinnostavia hevosvaihtoehtoja. Ratsut lämmiteltiin ensin ja sen jälkeen niillä sai mennä radalla ampumatta sekä ampua kaksi kierrosta. Radalle oli laitettu kaksi kohdetta, toinen 7 metrin päähän radasta ja toinen 10 metrin päähän. Alin saatua hienoja osumia Starilla hyppäsin itse mustan kaunokaisen selkään ja kokeilin tammaa lyhyesti. Ilokseni Starinkin selästä osuin tauluihin eikä vauhti tuntunut mahdottomalta, mutta halusin silti kisata hiukan hitaammalla hevosella.

(c) Youngsup Kim
Hevoskokeilu päättyi, hoidimme hevoset ja saimme itse lounasta. Sen jälkeen meillä oli aikaa ampua maasta käsin jonkin aikaa ja sitten siirryimme takaisin hotellille. Pian loput Suomen tiimistä saapuivat myös paikalle ja pääsimme höpisemään vähän kuulumisia ja juttelemaan hepoista, joita ehdotin kavereilleni kokeiltavaksi seuraavana päivänä.

Seuraava päivä jatkui samalla kaavalla. Aamulla siirryimme kisa-alueelle ja aloitimme hevosten kokeilun. Menin itse valmistelemaan kiinnostavaa Khania, joka on ollut monta vuotta Alin kisaratsu ja jota Ali ehdotti nyt minulle. Lämmittelimme jälleen hevoset ja saimme kokeilla niitä radalla ampuen. Khan oli aivan mielettömän kiva! Rakastuin täysin, mutta samalla epäilin omia kykyjäni. Nyt Khanin vauhti tuntui täydelliseltä, mutta kisoissa se usein laukkasi kovempaa ja olisin itse hermostuneempi. Halusin nyt valita mielummin varman päälle vähän liian hitaan hevosen kuin vähän liian nopean, jotten vaan taas saisi nollatuloksia. Mielessäni kutkutteli viime vuonna kilpailun jälkeen ratsastamani Sipjasung, joka näytti nyt muilla ratsastajilla kulkevan vaihtelevasti joko suht hitaasti tai melko mukavaa ripeää laukkaa. 

En ehtinyt itse kokeilemaan Sipjasungia kun hevostenvalinta loppui ja siirryimme lounaalle. Lounaan jälkeen ammuimme jälleen maasta ja sen jälkeen saimme antaa hevostoiveemme järjestäjille. Pallottelin kovasti vaihtoehtojeni välillä, mutta Alin rohkaisusta luotin intuitiooni ja annoin toiveekseni Sipjasungin. Järjestäjät keräsivät kaikkien kilpailijoiden hevostoiveet ja suurin osa sai haluamansa hevosen suoraan. Jokaisella hevosella sai kuitenkin olla maksimissaan 3 ratsastajaa, joten suositummat hevoset arvottiin niitä toivoneiden kesken. Sipjasungia toivoi 5 kilpailijaa joten suorimme arvonnan. Päättelin että universumi saisi nyt päättää menenkö Sipjasungilla vai kakkostoiveellani Khanilla. Arpaonni suosi ja voitin paikan Sipjasungilla itselleni! Myös suomalaiset ja Ali saivat toivomansa hevoset joten olimme kaikki onnellisia, kun suuntasimme takaisin hotellille.

Torstaiaamuna siirryimme jälleen kilpailualueelle ja vuorossa oli juniorikilpailu. Upeiden junnusuoritusten seuraamisen lisäksi ehdimme ampua maasta ja seurustella vähän kisaratsujemme kanssa harjailemalla niitä. Söimme lounaan kisa-alueella ja siirryimme sitten kaupungin virastotalolle UNESCO:n seminaariin ja World Horseback Archery Federationin vuosikokoukseen. Virallisten osuuksien jälkeen siirryimme hotellille ja illalla hotellin pihalla järjestettiin grillijuhlat. Päädyimme suomalaisten kanssa viettämään iltaa korealaisten kisajärjestäjien pöydässä ja meillä oli hauskaa vertaillessamme suomalaisia ja korealaisia lastenlauluja ja kulttuureja. Ennen yhdeksää siirryimme kaikki kuitenkin huoneisiimme valmistautumaan seuraavan päivän kilpailuun hyvillä yöunilla.

Ensimmäinen kisapäivä sarasti sateisena. Tunnelma oli jännittynyt, kun huristelimme busseilla kohti kisa-aluetta. Siellä meitä odottivat junnukilpailun tulokset sekä päivän ryhmäjaot. Kilpailun 59 seniorikilpailijaa oli jaettu 12 ryhmään A-L. Olin Sipjasungin ensimmäinen ratsastaja ja kisasin ryhmässä C. Väliin jäisi hyvin aikaa, jonka jälkeen Ali oli ryhmässä I, Iida ryhmässä K ja Uine sekä Sonja ryhmässä L. Kisan alkujärjestelyjä suoritettiin rauhalliseen tahtiin ja ehdin hyvin ampua lämmittelyksi ja katsoa A-ryhmän ensimmäisen kierroksen ja lähteä sitten valmistautumaan hevoseni kanssa. Sipjasung asui kätevästi ratsastusmaneesin viereisessä tallissa, joten pystyin lämmitellä sitä sateensuojassa ennen kuin siirryimme sateeseen odottamaan oman ryhmämme alkua.

(c) Hanna Friman
Kilpailu alkoi Single Shotilla, joka oli radoista se jota jännitin kaikkein eniten. Yksi maalitaulu 10 metrin etäisyydellä radasta: yksi taulu johon ampuessa piti näyttää kaikki osaamisensa. Nokittamiseen ja ajatteluun jäi liikaakin aikaa 120 metrin radalla. Hämmentävän suuri osa ihmisistä ampuu tällä radalla ohi henkisen paineen kasautuessa: yleisin virhe on ampua liian aikaisin. Niinpä jo treenilaukalla keskityin hakemaan oikeaa ampumahetkeä. Sade piiskasi kasvoja ja vaatteita, mutta onneksi keli oli kuitenkin melko lämmin. Sormijumppa esti käsien kohmettumisen ja sydän hakkasi sataamiljoonaa kun odottelin radalle pääsyä.

Pinlandoooo, Minkkinnen Annaa Sofiiaa Mirzaaamm!” Korealaisten aksentti nauratti myöhemmin videoita katsoessa mutta nyt vaan jännitti. Lähdimme radalle rauhallista reipasta laukkaa, keskityin, odotin oikeaa hetkeä, vedin jousen hyvään vetoon – ja tunsin kuinka jousikäsi petti ja tipahti alaviistoon samalla kun laukaisin, niin että nuoli iskeytyi hiekkaan taivoittelemani tiikerinpäämaalitaulun alle. Pettymys ja harmistus, ei kai TAAS tällainen kisa! Keräsin itseni kuitenkin nopeasti. Keskittyminen vakaaseen jousikäteen ja jälkipitoon. Single Shotissa onneksi pääsi toiselle kierrokselle vaikka ei osuisikaan ensimmäsellä kerralla, joten nyt pystyisin vielä yrittää kaikkeni! Lähdimme toiselle kierrokselle ja kannustin ratsuni tällä kertaa reippaampaan laukkaan. Mieli oli nyt paljon rauhallisempi ensimmäisen kierroksen jännityken mentyä. Keskityin hyvään tekniikkaan ja jälkipitoon ja jes, 4 pisteen osuma aivan lähelle keskellä olevaa tiikerin päätä!

Nollakierros harmitti, mutta onneksi hyvä toinen kierros pehmensi tunnelmaa ja oli oikeastaan sellainen olo, että pahimman jännityksen mentyä odotin tosi innolla iltapäivän Double Shot -rataa. Tiesin että osumat voisivat olla hyviä kunhan vain keskittyisin siihen ettei jousikäteni pääsisi heilahtamaan laukaistessa. Hoidin onnellisena Sipjasungin takaisin talliin odottamaan seuraavaa ratsastajaa ja hetken lepäilyn kautta menin auttamaan Alia sekä Sisuttaria heidän suoritustensa aikana. Single Shotista pisteeni olivat 7,75 ja sillä sain sijan 19 / 59!

Sateinen sää jatkui koko päivän, mutta kavereita autellessa ja kisoja seuratessa lämpö pysyi yllä. Kisajärjestäjät jakoivat meille sadeviitat ja pitivät hirveästi huolta että olisimme kaikki onnellisia ja tyytyväisiä.

Heti Single Shotin loputtua rata valmisteltiin seuraavaan kisarataan, Double Shottiin. Lämmittelin maasta käsin vähän tällä radalla tarvittavia laukauksia etuviistoon ja takaviistoon ja siirryin sitten hevoseni luokse. Sipjasung on kultaisen pirteä korealainen paikallinen poni, jonka seurassa tuli aina hyvälle tuulelle. Sade jatkui, mutta taas pysyttelin tarpeeksi lämpimänä niin ettei kastuminen tuntunut kovin pahalta.

(c) Uine Kailamäki
Double Shotissa täytyy osua vähintään toiseen maalitauluista, jotta saa jatkaa seuraavalle kierrokselle. Tältä radalta sain kuitenkin hyvät tulokset Iranin Saryazdin kilpailuissa ja lähdin hakemaan samanlaisia tiikeriosumia. Melkein onnistuin: ensimmäisestä maalitaulusta 4 pistettä ja toisesta maalitaulusta 3 pistettä! Tyytyväisenä pääsin jatkamaan seuraavalle kierrokselle. Odottelua kertyi kuitenkin jonkin verran ja ehdin vähän kohmettua sinä aikana. Yritin parantaa edelliskierroksesta, mutta se ei ihan onnistunut vaan osumani olivat 3 ja 2 pistettä. Silti suoritus ei ollut huono, vaan yhteispisteillä 19,36 pääsin sijalle 6 / 59 – ensimmäinen kerta kun pääsin top 10 joukkoon MM-kisoissa!

Tyytyväisenä päätin päivän kisasuoritukseni tähän, hoidin Sipjasungin talliin ja toppauduin kaikkiin kuiviin vaatteisiin joita minulla vielä oli, join kuumaa kaakaota saadakseni lämmön takaisin ja lähdin sitten auttamaan Alia ja Suomi-kavereitani. Kisat saatiin päätökseen ja siirryimme kuraisina ja märkinä hotellille. Lämmin suihku ja illallinen toivat ihanan raukeuden, jonka jälkeen uni maistui makealle.

Seuraava päivä valkeni entistä sateisempana, sillä taifuuni Kong-Rey pyyhkäisi ohitsemme tuoden mukanaan rankkasateet ja kovat tuulet. Tähän aikaan vuodesta trooppiset myrskyt ovat epätodennäköisiä, mutta sellainen kuitenkin osui kohdallemme. Saimme heti aamulla tiedon, että lähtisimme kisapaikalle vasta myöhemmin ja katsoisimme mikä siellä on tilanne. Niinpä saimme viettää raukean aamun hotellilla lepäillen ja keräillen voimia. Lounasaikaan siirryimme busseihin ja herttaiset kisajärjestäjät taluttivat meidät kaikki yksi kerrallaan hotellin ovelta bussin ovelle käsikynkässä sateenvarjolla suojaten, ettemme vain kastuisi. Hotellin viereinen joki pauhasi tulvien ja kisapaikalla meitä odotti kisaradan sijaan kurainen uima-allas. Keräännyimme maneesiin, joka oli siistitty avajaisseremoniaa varten. Meillä oli jonkin verran vapaata aikaa ampua maasta käsin ja käytimme myös tilaisuuden hyödyksemme napaten joitakin yhteiskuvia Sisuttaret-tiimistämme.

(c) JS Park
Avajaisseremonian alkaessa kaikki kilpailijat kerääntyivät yleisön eteen maneesiin oman maansa lipun luokse. Tärkeät kutsuvieraat asettuivat paikoilleen ja avajaisseremonia alkoi puheilla ja tervehdyksillä koreaksi ja englanniksi tulkattuna. Valitettavasti avajaisten kaikkein mielenkiintoisimmat osuudet, kamppailunäytökset jalkaisin ja ratsain, jouduttiin perumaan sääolosuhteiden vuoksi. Puheet kuitenkin pidettiin, kilpailevat maat esiteltiin ja otettiin yhteiskuvia. Seremonian päätyttyä saimme lounasta ja sen jälkeen jokaisesta maasta tuli edustaja kokoukseen, jossa päätettiin mitä tehtäisiin kisan jatkon kannalta. Tulimme yksimielisesti siihen lopputulokseen, että loput kisaradat käytäisiin seuraavana päivänä kun sää lupasi auringonpaistetta ja rata olisi taas paremmassa ja turvallisemmassa kunnossa. Kisalajeista Mogu jätettäisiin kokonaan pois, niin ehtisimme yhdessä päivässä kilpailla Serial Shotin, Masaheen ja Qabaqin.

(c) Kapshin Chun
Tylsää ei tietenkään tullut vaikka päivän kisat jouduttiin perumaan. Kun on hallillinen täynnä ratsujousiampujia niin ei aikaakaan kun joku sai idean ja järjestäydyimme riviin hallin takaseinälle ampumaan kilpaa 50 metrin matkaa. Malesialainen Akmal toimi juontajana ja esitteli kilpailijat jotka ampuivat yksi kerrallaan kolme nuolta, muiden kannustaessa vierestä. Omalla vuorollani tein varsin pahan virhearvion ja nuoleni hujahti maalitaulun yli helähtäen ikkunan lasiin. Tästä sain kilpailun kovimmat aplodit, vaikka en sitten päässytkään jatkokierrokselle – säännöksi päätettiin, että vain 3-osuma-alueen sisälle ampuneet saivat jatkaa kisaa ja sain osuman vain 1-pistealueelle. Kisa oli oppimisen kannalta upea tilaisuus: oli mahtavaa seurata ratsujousiammunnan huippujen erilaisia tekniikoita ja ampumista. Ammuimme myös hienoja yhteislaukauksia, jotka olivat varsin näyttäviä useamman kymmenen ampujan suorittamina! Seuraavaan kisaan pitikin jo laittaa panokseksi 1000 Korean wonia (alle euro) ja voittaja saisi koko potin. Nyt kisa meni omalta osaltani jo paremmin ja jäin täpärästi toiselle sijalle ammuttuani 1 pisteen, 4 pistettä ja 4 pistettä! Siihen oli hyvä päättää päivän harjoittelu ja palasimme hotellille. Sade taukosi hämmentävän täsmällisesti kello 17 kuten säätiedotus oli luvannut ja toivoimme kovasti että yön aikana rata ehtisi kuivumaan.

Sunnuntai valkeni kauniin aurinkoisena ja ratakin oli kuivunut uskomattoman paljon edelliseen päivään verrattuna. Kisa-alueelle päästyämme järjestäjät menivät vielä työskentelemään radalla jotta se saataisiin niin hyvään kuntoon kuin mahdollista. Minulle jäi siis hyvin aikaa lämmitellä maasta ampuen ja valmistautua kisaan. Nyt jälleen perhoset lensivät villiintyneinä vatsassa ja jännitti kauheasti. Edellisen päivän lepo oli ollut ihanaa mutta toisaalta olin ehtinyt taas kerätä jännitystä.

Serial Shot on yksi ehdottomasti lemppariradoistani. Viisi kohdetta on sijoitettu 30 metrin välein toisistaan 7 metrin päähän radasta ja radalla ratkaisevat niin tarkkuus, nopeus kuin rytmityskin. Tästäkin radasta minulla on hyvät muistot Iranin Saryazdista ja halusin ylttää samaan. Lähdin ensimmäiselle kierrokselle jännittyneenä ja Sipjasung laukkasi melko verkkaisesti kuraisella radalla. Minulla oli hyvin aikaa nokittaa ja ampua, mutta jotenkin jännitin niin että täysi vetopituus ja keskittyminen puuttuivat. Tällä radalla on saatava osumat vähintään 3 tauluun jotta pääsee seuraavalle kierrokselle ja olin vain keskittynyt siihen etten vain epäonnistuisi pahasti. Nuoleni kuitenkin napsahtivat jokaiseen tauluun ja ihan hyville pisteille: 4, 4, 3, 2, 3. Seuraava kierros odotti ja nyt oli mielessäni kova päättäväisyys saada itsestäni irti enemmän!

Seuraavalla kierroksella Sipjasung luotti radan pohjaan paremmin ja lähti reippaampaan laukkaan alusta alkaen. Olin hiukan hidas nokittamaan mutta ammuin silti jokaista taulua ja nyt osumat olivat parempia: 5, 4, 3, 3, 4. Tähän oli hienoa päättää kisasuoritus! Taputin iloisena Sipjasungia ja hoidin sen valmiiksi seuraavalle ratsastajalle. Kokonaispisteeni Serial Shotista olivat 36,45 ja sillä ylsin sijalle 5 / 59, suoraan mielettömän taitavien mongolien ja korealaisten joukkoon!

(c) Hanna Friman
Kävin hakemassa kisapaikalla tarjolla olevia suolakeksejä ja hedelmiä ja palasin sitten auttamaan Alia sekä tiimijäseniäni. Serial Shot on todella mielenkiintoinen rata seurata ja en malttanut poistua ollenkaan radan laidalta. Alunperin oli suunniteltu että Serial Shotin ja Masaheen välissä olisi lounastauko, mutta kävikin toisin. Heti kun Uine ja Sonja olivat kilpailleet viimeisen kierroksensa tulikin kuulutus, jossa kehotettiin Suomen ja Kiinan tiimejä valmistautumaan Masaheen alkuun. Lepo siis pois mielestä ja äkkiä noutamaan hevosta, jousta ja nuolia. Varustin pikaisesti Sipjasungin ja hyppäsin sen selkään samalla kun Ali vaihtoi minulle nuoliin blunttikärjet. Ehdimme jonkin aikaa lämmitellä hevosia kävellen kisa-areenalla ja sen jälkeen meidät kutsuttiin lähtöalueen tuntumaan.

Masahee on perinteinen korealainen ratsujousiammuntapeli jota pelataan joukkueittain. Tarkoitus on tiputtaa vanerisia kohteita alas telineiltä blunttinuolilla ampuen. Jokaisessa joukkueessa on 3 pelaajaa jotka ratsastavat radan yksi kerrallaan: ensimmäinen ratsastaja tiputtaa niin monta kohdetta kuin pystyy, toinen jatkaa siitä mihin ensimmäinen jäi ja kolmas lähetetään tarvittaessa siivoamaan loput taulut. Enemmän kohteita tiputtanut joukkue voittaa ja jos molemmat joukkueet saavat kaikki kohteet alas, voittaa se joka tiputti ne nopeammin. Voittajajoukkue siirtyy välieriin, jossa kohteet ovat pienempiä. Finaalissa kohteet ovat enää 20 x 20 cm kokoisia.

Suomen tiimissä minä olin ensimmäinen ratsastaja, Sonja toinen ja Uine kolmas. Iida toimi kullanarvoisena auttajana ja tsemppaajana. Kiinan tiimi vaikutti läpi kisan kovatasoiselta ja haastavalta vastukselta, mutta he eivät saaneet kaikkia kohteita alas. Nyt olisi siis meidän tilaisuutemme! Ihannetilanteessa olisin saanut ammuttua kaikki viisi kohdetta alas omalla kierroksellani, mutta blunttinuolten nokittaminen oli niin hidasta ettei se käytännössä onnistunut – pitää jatkoa varten kehitellä parempi nuoliviinijärjestely! Lisäksi ensimmäinen maalitaulu oli todella vaikea saada tiputettua alas vaikka siihen saikin osuman. Niinpä ensimmäisellä kierroksellani osuin ensimmäiseen maalitauluun mutta en saanut sitä tiputettua, toiseen en ehtinyt nokittaa mutta kaadoin kolmannen ja neljännen taulun ja viimeiseen en taas ehtinyt nokittaa ajoissa. Jännityksestä kihisten seurasin kun Sonja lähti radalle ja varmoilla osumilla tiputti kaikki 3 jäljelle jäänyttä maalia. Mahtavaa, Suomi voitti Kiinan!

(c) JS Park
Pyörimme lähtöalueella pitäen huolta hevosistamme sillä välin kun kaikki alkueräottelut käytiin. Jatkoerien otteluun saimme vastaamme huippuhyvän Korean. Kohteet vaihdettiin pienempiin 40 x 40 cm maaleihin ja oli meidän vuoromme kilpailla ensimmäisenä joukkueena. Sain riemukkaasti alas ensimmäisen, kolmannen ja neljännen maalin – kaikki ne joihin ehdin nokittaa. Sonja lähti radalle ja ampui täpärästi ohi toisesta maalista mutta sai alas viimeisen maalin. Uine lähti radalle viimeisenä ja ei hämmentynyt kovasta paineesta, vaan napautti hienosti alas viimeisen maalitaulun ja laukkasi maaliin loputtoman kannustuksemme saattelemana. Korea kuitenkin oli niin kova vastus että kaikkien maalien kaataminen ei riittänyt: heidän joukkueensa ensimmäinen ratsastaja napautti alas kaikki kohteet tuulennopeudella ratsastaen. Tämä oli kuitenkin hieno kokemus ja ei todellakaan ollut häpeä hävitä näin kovalle joukkueelle!

Jäin vielä radan tuntumaan pitämään huolta Sipjasungista, jolla opettajani Alikin kilpaili tämän radan. Iranilainen Ali, puolalainen Anka ja qatarilainen Walid kilpailivat omien maidensa ainoina edustajina sekajoukkueessa ja pääsivät 4. sijalle saakka. Kun Sipjasungin urakka oli ohitse kylmäsin sen jalat, kävelytin sitä ja vein sen talliin. Seuraavaksi ohjelmassa oli luvassa Kazakstanin edustajien ratsutaisteludemonstraatio. Siihen haluttiin jokaisesta maasta yksi vapaaehtoinen ja Suomi-tiimi halusi lähettää minut. Suostuin ilomielin, mutta vasta Sipjasungin varusteet purettuani tajusin että tarkoitus olisi osallistua ratsain! Niinpä juoksin taas äkkiä hakemaan varusteitani ja laittamaan hevosta. Onneksi Sipjasungin toinenkin ratsastaja osallistui demonstraatioon joten saimme hevosen valmiiksi ja lähdimme muiden kisaajien luokse selvittämään mistä demonstraatiossa olisi kyse.

(c) JS Park
Kävi ilmi, että kilpailisimme jokainen yhden kierroksen Kazakhstanin kilpailuista tuttua perinnerataa, jota haluttiin nyt promota näissäkin kilpailuissa. Radalla oli kolme pientä ympyrätaulua 35 metrin välein toisistaan ja ne roikkuivat naruista noin parin metrin korkeudella. Ensimmäinen 5 pisteen pronssirengas oli melko lähellä rataa, seuraava 10 pisteen hopearengas hiukan kauempana ja viimeinen 15 pisteen kultarengas jo oikeasti aika kaukana radasta. Sipjasungin toinen ratsastaja meni radan sillä ensimmäisenä ja sen jälkeen pääsin hyppäämään ratsuni selkään. Radalle menoon tuli kuitenkin niin kiire etten ehtinyt edes järjestellä nuolia viineeni saatika keräillä keskittymistäni, joten valitettavasti ammuin kaikki nuoleni läheltä kohteita mutta niiden ohi. Rata on haastava ja vain 5 kilpailijaa sai osumia mihinkään maalitauluista! Kiva rata se oli silti ja olisi tosi mielenkiintoista päästä yrittämään sitä uudestaan paremmalla valmistautumisella.

Suoraan tämän demonstraatiokilpailun jälkeen alkoi kisojen viimeinen laji, ylös päin tylpillä nuolilla ammuttava Qabaq. Kilpailimme rataa vain yhden kierroksen, jotta saisimme kilpailut päätökseen ajoissa. Tässä vaiheessa päivää lounaan, juomisen ja levon puute alkoi iskeä todella ja päässä pyöriä, joten vetäydyin kymmeneksi minuutiksi makoilemaan varjoon, jotta saisin voimia kerättyä vielä viimeiseen suoritukseen. Kisa eteni nopeasti ja pian oli aika hypätä vielä viimeisen kerran Sipjasungin selkään ja ratsastaa kisaradalle. Lähdimme Sipjasungin kanssa radalle reipasta laukkaa ja valmistauduin ampumaan, jännitin jousen, päätin odottaa vielä ihan hetken jotta metallilevy tulisi kohdalle - ja hups, lipsautin nuolen matkaan liian aikaisin ja se lensi täpärästi kohteen ohi. Noh, harmi, mutta toisaalta olin niin lopen uupunut ettei ohi ampuminen yllättänyt. Kuvastakin näkee että veto jää melko lyhyeksi ja kyynärpää linjan alle. No, onneksi usein yhtenä päivänä ei ole näin montaa kisattavaa lajia ja toisaalta, ei se nuoli nytkään pahasti mennyt ohi!

(c) Kapshin Chun
Kisat etenivät vauhdilla loppuun ja kun viimeiset suoritukset olivat ohi, siirryimme hotellille siistiytymään pikavauhtia illan gaalaillallista varten. Olin unohtanut ottaa itselleni mitään sopivaa juhlamekkoa mukaan, mutta ihana Uine lainasi minulle tosi kauniin kultamustan mekon joka päällä oli tosi hieno olo sipsutella bussiin ja hienolle hotellille, jonka salissa päättäjäisgaala järjestettiin. Gaala alkoi musiikkiesityksillä ja seuraavaksi jaettiin kunniamainintoja. Sokchon kunnanjohtajan erityispalkinnot saimme puolalainen ystäväni Anka Sokólska sekä minä! Palkinnot oli nimetty korealaisten vuorten mukaan, symboloiden sitä että olemme ratsujousiampujina yhtä lähellä huippua kuin palkintojemme vuoret. Olin todella iloinen ja kiitollinen tästä kunniamaininnasta.

Välissä saimme syödä illallista herkkuja pursuilevasta seisovasta pöydästä ja sen jälkeen palkintojenjako jatkui. Sijoittuneille jaettiin mitalit ja pokaalit. Kokonaiskilpailun voitti ylivoimaisesti nuori korealainen Lee Seong Ho, joka todella ansaitsi voittonsa ampuen täysosumia toinen toisensa perään tuulennopean Starin selästä. Toisella sijalla oli niin ikään mielettömän taitava korealainen Park Beom Nam ja kolmannella sijalla legendaarinen mongoli Erdene Erdenesuvd. 

Maanantaina virallinen kilpailuohjelma oli ohi, mutta kisajärjestäjät veivät meidät Seorakin kansallispuistoon ihastelemaan alueen upeita luontoreittejä ja buddhalaisia temppeleitä. Kaunis aurinkoinen syyspäivä houkutteli tutkimaan hiukan pitemmälle vieviä reittejä ja päätimme lähteä Ankan ja Uinen kanssa metsäisiä rinteitä ylöspäin vievälle polulle. Päästyämme vuoritemppelille joimme hiukan pyhää vettä, mutta päätimme jatkaa matkaa vielä eteen päin. Reitti muuttui kaiken aikaa jyrkemmäksi ja raskaskulkuisemmaksi, mutta halusimme kovasti nähdä mihin asti se veisi. Meille alkoihin hahmottua, että tätä polkua myöten oli mahdollista kiivetä ihan vuoren huipulle saakka. Pakkohan sinne oli päästä, joten kiipesimme reipasta tahtia jalat hapottaen. Nousu oli raskas, mutta todella sen arvoinen! Uskomattoman kivivuoren huipulla oli todella kaunista ja maisema aukesi koko Sokchon yli Tyynen valtameren rantaan saakka! 

Nautimme jonkin aikaa maisemista ja lähdimme sitten kiireen vilkkaa tärisevin jaloin takaisin päin, ettemme myöhästyisi yhteiseltä lounaalta. Noin kymmenen kilometrin patikointi kesti kuitenkin jonkin aikaa, joten myöhästyimme lounaalta ja päädyimme kävelemään 3 kilometriä takaisin hotellille. Illalla lähdimme vielä tutkimaan Sokchon mielenkiintoisia basaareja ja eriskummallisia mereneläviä kauppaavia kojuja. Sanomattakin oli selvää, että olin päivän jälkeen täysin puhki ja lepo maittoi.

Nyt olen ehtinyt tässä välissä matkustaa kotiin, sulatella kisoja viikon verran ja muodostaa jonkinlaista kokonaiskuvaa. Kokonaisuutena kisat olivat ihan mahtava kokemus ja olen tosi iloinen saavuttamistani hyvistä sijoituksista! Hiukan jälkikäteen selvisi myös, että kokonaiskilpailussa kasaan saamani 110 pistettä siivittivät minut jaetulle 5. sijalle! Edelläni ei ole kuin mielettömän taitavia korealaisia ja mongoleja, mikä tuntuu aivan pökerryttävältä - en uskaltanut todellakaan toivoa näin hyvää lopputulosta, etenkään kun ratsastin tällä kertaa niin rauhallista tahtia että sain jopa aikamiinuksia! Olen myös todella ylpeä Sisuttaret-tiimistämme, jonka kanssa oli ihanaa kisata ja matkustaa. Tämä oli Sonjan, Uinen ja Iidan ensimmäinen kisa ulkomailla ja he pärjäsivät aivan mielettömän hyvin!


Sen pitemmittä puheitta, olo on kisan jälkeen onnellinen, onnistunut ja väsynyt. Kutkuttavasti on vielä se olo, etten kuitenkaan saanut irti vielä ihan parastani - juuri sillä tavalla ihanasti on hirmuinen motivaatio treenata vielä ennen vuoden viimeisiä kilpailuja, jotta voisin katsoa saisinko vielä ne vastaan tulleet virheet korjattua ja osumat parhaimmilleen. Ratsutaistelukilpailusta Iranin Shirazissa marraskuun lopussa on tulossa on todella haastava kilpailu vaikeilla radoilla, mutta on tosi iloinen ja innokas olo ottaa haaste vastaan!

Lopuksi täytyy vielä sanoa jotain hyvin tärkeää. Kilpailumatka Etelä-Koreaan on hyvin pitkä ja kallis, eikä ole mikään itsestäänselvyys että tällaiselle kisamatkalle pystyy lähtemään opiskelijan rahatilanteesta. Niinpä lämmin kiitos, kumarrus ja loputon kiitollisuus kaikki minua tukeneet: Sherwood Shop, Jousiammuntaseura Artemis, Suomen Ratsastusjousiampujain Liitto, SLOWorks Ky, Hannu Simolin, Harri Syrjänen, Seija Lampinen, Helsinki Horse Fair, Hertsby Stallgård, Tampereen Hevosklinikka Oy, Criollo-hevosrehut sekä Turun Jousivaruste Oy!

Suurkiitos myös opettajani Ali Ghoorchian sekä ystäväni, perheeni ja kaikki minua tukeneet!



(c) Youngsup Kim

torstai 4. lokakuuta 2018

Kisatreeniä Persian vuorilla


Vuoden jännittävin kilpailu, World Horseback Archery Championships Etelä-Koreassa, lähestyy hurjaa vauhtia. Nelihenkinen maajoukkueemme Sisuttaret valmistautui kisaan treenaamalla Iranissa valmentajani Ali Ghoorchianin opissa. Uine, Iida ja Sonja kävivät Alin luona aiemmin syyskuussa ja minun vuoroni oli syyskuun lopulla. Koska matkani Iraniin ajoittui viikoille juuri ennen Koreaa, en varsinaisesti mennyt oppilaaksi vaan valmentajani Alin treeniseuraksi ja harjoittelemaan itsenäisesti Iranin vuoriston upeissa puitteissa. Ali toki piti silmällä tekemisiäni ja korjasi virheitä jos jotain sattui pistämään silmään, mutta keskittyi pääosin omaan treeniinsä ja minä omaani.

(c) Ali Ghoorchian
Yhdeksän päivän matka sisälsi tuttuun tapaan paljon ammuntaa maasta, vuoristoratsastuksia ja ratsujousiammuntaa luonnonradalla. Muutamana päivänä Ali oli kaupungilla hoitamassa asioitaan ja treenailin yksikseni, mutta muutoin treenailimme yhdessä. Opin herkästi mallista katsomalla ja Alin kanssa onkin mahtavaa treenata, kun alan hakea samaa voimaa ja nuolten nopeutta kuin hänellä on, eli saan todella yrittää parastani ollakseni edes lähes yhtä vaikuttava ampuja kuin opettajani.

Matkan aikana ammuttuja nuolia kertyi 1743, ratsastusta reilu 23 tuntia ja lepopäiviä taas ei ollenkaan, joten keskittymistä jokaiseen laukaukseen sai tosinaan todella hakea. Nyt ammuttu nuolimäärä ei tuntunut lihaskipuina oikeastaan lainkaan, vaan ensimmäisenä väsyi mieli ja seuraavaksi sormien iho. Heti kun tuntui että nuolet rupesivat vaan lipsahtelemaan ennen aikojaan, otin pienen tauon ja keräilin jälleen keskittymistä. Välillä tietenkin sorruin liikaan ajatteluun ja silloin liikkeistä puuttui sujuvuus, joten osumatarkkuus jäi vajaaksi. Mutta sitten tuli niitä kierroksia, kun nuolet iskeytyivät varmasti toinen toisensa jälkeen maalitaulun keskellä olevan pienen tiikerinpään läpi vaikka seisoin niin pitkän etäisyyden päässä kuin ampuma-alueella pystyin, eli noin 17 m etäisyydellä maalitaulusta. Ah miten riemukas tunne, kun jo laukaistessa tiesi että nyt veto oli juuri oikea, laukaisu puhdas ja jousikäsi vakaa, nyt tulee hyvä osuma. Tunne hukkui, löytyi, hukkui taas ja etsimisen jälkeen löytyi. Voi kunpa se löytyisi kisoissakin.

(c) Ali Ghoorchian
Kävimme joka päivä ratsastamassa vähintään kerran. Treeniratsujani olivat vanhat tutut Sefid, Gisoom ja Bojhan. Alin Narmashir-orin kanssa jumppailimme kentällä ja testailin myös uutta tuttavuutta, Narmashirin serkkua nimeltä Meisam. Meisam oli kuin musta Narmashir ja hämmentävän saman näköinen, mutta luonteeltaan laiskempi ja helpompi. Kaikkein eniten ratsastin kuitenkin turkkilaisella arabiori Sefidillä ja ystäväni Ilnazin arabitamma Gisoomilla. Rautarouva Gisoomilla oli maastossa mukanaan tämän vuoden varsa Pay Raad, viime kesän varsa Baroot ja vatsassa ensi kesän pikkuinen. Menimmekin Gisoomin kanssa melko kevyesti, mutta tamma oli täynnä energiaa ja tanssahteli mielellään vuoristopoluilla.

Ratsain treeni sujui paljon vaihtelevammin. Tuttuun tapaan maalitaulut olivat lähes puolet pienempiä kuin kilpailussa käytetyt, noin 40 x 40 cm, minkä lisäksi ne oli sijoitettu kauemmas radasta ja lyhyemmälle etäisyydelle toisistaan. Jos osui näihin tauluihin hyvin, niin periaatteessa Korean kilpailuiden pitäisi sujua leikiten. Osumat maaleihin ovat aina yhtä palkitsevia ja ohi ammutut nuolet eivät menneet paljoa ohi: pääosin hiukan ohi oikealta, eli vähän liian aikaisin ja vähän liian heikosti ammuttuina. Tunsin aika hyvin jo nuolta päästäessä osuisiko se tauluun vai ei, mutta ohikiitävässä hetkessä en ehtinyt korjaamaan virheitäni vaikka sellaisia joskus huomasinkin. Ratsain ammuttuja kierroksia oli 3-12 päivässä, joten samanlaista varmuutta ja rutiinia kuin maasta käsin ei pystynyt saamaan, mutta paljon hyvää treeniä kyllä.

Alilla oli tekeillä videoprojekti Persian Horseback Archery Associationista, joten eräänä päivänä pukeuduimme perinnevaatteisiin ja suuntasimme vuoristoon kuvausryhmän kanssa. Dronella, GoProlla ja tavallisella videokameralla varustautunut kuvausryhmä sai henkeäsalpaavan upeaa materiaalia: etenkin dronella kuvatessa vuoristomaisema pääsee todella oikeuksiinsa! Aamupäivän aikana kuvattiin erityisesti Alia ja minusta lähinnä slowmotion-naamakuvaa ja hevosen varustamista, jolle nauroimme vedet silmissä kun lounaalla katsoimme videopätkiä. Uskon kuvaustiimin kykyyn saada niistäkin pätkistä aikaiseksi jotakin eeppistä, mutta yksinään ne olivat vain äärimmäisen hupaisia.

(c) Ilnaz Asarian
Iltapäivällä lähdimme kuvaamaan seuraavaa osiota, jossa Alin ja minun piti taistella toisiamme vastaan. Ensin minun piti laukata Alia karkuun ja ampua backshot hänen kilpeensä. Homma saatiin purkkiin kahdella kierroksella. Sen jälkeen oli minun vuoroni jahdata Alia kilpi ja miekka kädessä, Alin puolustautuessa ampumalla minua jarmaki-laukauksella niskansa takaa. Kuvasimme ensimmäiset otokset vuorenharjanteella laukaten ja videot olivat aivan henkeäsalpaavia. Yksityiskohtia kuvataksemme teimme saman myös radalla muutamaan kertaan. 

Kun osuus oli saatu kuvattua, halusi tiimi vielä yksityiskohtaista kuvaa siitä kuinka Alin ampuma nuoli osuisi kilpeeni. Niinpä Ali hyppäsi alas hevosen selästä ja seisoi radan varrella ampuen minua blunttinuolella ja minä laukkasin ohi päätäni suojaten. Pää olikin kivasti suojassa, mutta yhdellä kierroksella Alin tähtäys meni vähäsen pieleen ja minun suojaukseni ei ihan peittänyt oikeaa olkapäätäni, joten sain kokeilla miltä tuntuu blunttinuoli 5 metrin päästä Alin täydellä vedolla ammuttuna. Tässä tapauksessa olisin melkein mielummin valinnut terävän nuolen, sillä nyt blunttinuoli paitsi repäisi kaftaanini rikki ja ihoni verille, myös jysäytti sellaisella voimalla että tuntui kuin koko olkapää olisi saanut sähköshokin ja silmissä vilkkui tähtiä hetken aikaa. Osuma tuli kuitenkin onneksi vain lihaksille ja hidastettuani käyntiin ja hetken toivuttuani kipu lähti laantumaan nopeasti. En ollut loputtoman innostunut kun kuvaustiimi ilmoitti: ”One more time, please!” mutta jatkettiin kuitenkin ja saatiin tällä kertaa hieno kalaus kilpeen. Jatkoimme vielä kuvaamalla muutamia kauniita otoksia auringonlaskussa ja sen jälkeen suuntasimme takaisin tallille. Valmiin videon voi katsoa TÄSTÄ!

(c) Ilnaz Asarian
Keskityimme harjoittelussamme lähinnä Korean kilpailun yksilölajeihin. Treenasimme pääosin kahden taulun serial shottia, single shottia ja muutamaan kertaan double shottia. Iranista ei tänä vuonna tule maajoukkuetta joten Ali kilpailee vain yksilölajeissa, joten emme treenanneet esimerkiksi mogua. Qabaqia ammuimme muun treenin ohessa muutaman kerran ja jotain oli napsahtanut mielessäni paikoilleen, sillä sain oikein kivoja osumia! Koreassa qabaq-kohde on isompi, mutta toisaalta vauhti varmasti kovempi: nyt treenihevosemme alkoivat pikkuhiljaa väsyä ja ne olivat toki nopeita, mutta eivät loppureissun aikana enää kaikkein vauhdikkaimmillaan.

Reissun loppua kohden omakin väsymykseni alkoi tiivistymään ja jouduin todella puristamaan itsestäni irti hyviä laukauksia, jotten olisi aivan spagettikäsi yrittäessäni ampua. Ampuessa oli yksinkertaisesti niin kivaa, etten vain ikinä malttanut lopettaa ajoissa, ja kun halusin päättää treenin onnistumiseen, niin täytyi kokeilla aina uudestaan ja uudestaan että saisi sen täydellisen kierroksen. 

Matkan viimeisen päivän aloitimme kilpailemalla Alin kanssa kaksi kierrosta Qabaq & Double Shot - yhdistelmää. Ali toki voitti ja oli hirmuisen ylpeä itsestään, ansaitusti kyllä. Päivällä treenasin maasta käsin ja illalla kävimme vielä viimeisellä ratsastuksella. Olin aivan rättipoikkiväsynyt, mutta päätin tikistää itsestäni kaiken irti. Ammuin Sefidillä ratsastaen kolme kierrosta Single Shottia ja osuin joka nuolella: 1 piste, 4 pistettä ja 4 pistettä. Jes! Tähän oli hyvä lopettaa treenileiri!

Nyt edessä on 2 päivää matkustusta ja 3 päivää hevosten valintaa ja kisan alkuhulinoita ennen kuin perjantaina itse kilpailu alkaa. Moskovan lentokentällä konetta vaihtaessa on ollut hyvä hetki torkkua, kirjoitella, sulatella mennyttä ja rentoutua valmistautuen tulevaan.

Kisaa pääsee seuraamaan ajankohtaisimmin Sisuttarien FB-sivun kautta - pysykää kuulolla!

(c) Ali Ghoorchian