keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Elämänmenoa Iranissa



Päätin kirjoittaa vielä viimeisen kirjoituksen Iranin reissuuni liittyen. Haluan kertoa hiukan päivittäisestä elämästäni Iranissa ja miten koin maan ja sen kulttuurin. Tämä kirjoitus ei siis suoraan liity ratsujousiammuntaan, mutta Iranista on vallalla niin paljon tosi kummallisiakin harhaluuloja että haluaisin korjata edes muutaman niistä. Kaikki näkemykset ovat tietenkin omiani ja perustuvat siihen mitä itse arkielämässäni näin ja koin.

Moni ystäväni on kauhistellut matkojani Lähi-Itään, Iran koetaan hyvin vaaralliseksi maaksi matkustaa. En kuitenkaan kertaakaan matkojeni aikana kokenut olevani vaarassa. Totta kai olin joissain potentiaalisesti vaarallisissa tilanteissa ratsujousiammunnan takia, mutta ratsastus on riskialtis laji harrasti sitä missä päin maailmaa tahansa. Monet ratsastamani hevoset ovat tulisia eivätkä varmasti joka iikan ratsuja, mutta oikein käsiteltyinä ne olivat kaikki upeita eläimiä ratsastaa.

Iranilaiset ihmiset olivat poikkeuksetta ystävällisiä ja avuliaita. Osa ujosteli ulkomaalaista "blondia" ja moni ei puhunut sanaakaan englantia, mutta kaikki ottivat vieraan vastaan enemmän kuin mielellään ja tekivät kaikkensa jotta viihtyisin. Joskus huomio oli ylitsevuotavaa: istuimme puolalaisten vieraidemme kanssa jäätelöllä, kun eräs nainen pyysi saada valokuvan kanssamme, ilmoitti sitten rakastavansa meitä kaikkia, toivotti meidät tervetulleeksi Iraniin ja kutsui meidät vielä illalliselle luokseen. Kutsuja eri ihmisten luo sain muutenkin enemmän kuin millään ehdin vierailla ja niitä tuli yllättäviltä tahoilta, esimerkiksi poliisiviranomaiselta joka toivotti minut tervetulleeksi perheensä luokse Pohjois-Iraniin. Kutsuihin ei yleensä liity mitään taka-ajatusta, vaan ihmiset ovat aidon kiinnostuneita vieraasta ja tahtovat oppia lisää.

Toinen hyvä esimerkki iranilaisten vieraanvaraisuudesta oli, kun ratsastimme pitkää matkaa ja pysähdyimme mulperipuille, jotka vaikuttivat minusta kuuluvan jonkun puutarhaan. Eipä aikaakaan kun ovi aukesi, puutarhan omistaja astui ulos talostaan ja huusi meille jotakin. Ehdin olla jo hyvin häpeissäni marjavarkaissa olemisesta, mutta sitten Ali kertoi hänen vain toivoneen, että varomme etteivät hevoset tuhoa puita ja kysyneen, tahtoisimmeko astioita joihin kerätä marjoja matkaevääksi!

(c) Brice Portolano
Yleistäen voi sanoa, että iranilaisten perusluonne on kiivaampi kuin suomalaisten. Kesti hetken tottua Alin voimakkaaseen ilmaisutapaan, jossa "I love you, you are the best!" ja "I hate you, I will kill you!" vaihtelivat sujuvasti keskenään. Ali on oikeasti todella leppoisa ja ihana tyyppi, mutta omaa luonteen joka tarvittaessa kiihtyy nollasta sataan alle sekunnissa. Välillä minua ja myös kanssamme aikaa viettäviä ihmisiä nauratti, kuinka isä-teinitytär-tyyppinen suhde Alin ja minun välille muodostui. Ehkä tämän seurauksena minua yleisestikin kohdeltiin nimenomaan nuorena tyttönä enemmän kuin aikuisena naisena.

Ulkonäkö vaikutti olevan etenkin iranilaisnaisille hyvin tärkeä seikka. Suuri osa naisista on käynyt kauneusleikkauksessa ja heidän kasvonsa oli aina hyvin huolellisesti laitettu. Tunsin itseni aina melko rönttäiseksi jos tapasin iranilaisnaisia, koska pari tallilla käyvääkin tyttöä olivat aina viimeisen päälle kauniita ja tyylikkäitä.

Kaikki tapaamani ihmiset olivat minulle ystävällisiä, minkä lisäksi sain muutamia iranilaisia ystäviä. Paljon kuitenkin pysyttelin vain tallilla ja toisaalta kielitaidon puute hankaloitti syvempää kommunikaatiota. Kaikkien kohdalla se ei kuitenkaan ollut este, Alin oppilas Hamed oli ehdottomasti läheisimpiä ystäviäni vaikka hän osasi vain hitusen englantia ja minä vielä vähemmän farsia! Tallin koirista sain myös hyviä ystäviä, joille muutamat farsinkieliset lauseeni riittivät. Parhaimmillaan kokonainen koira-armada seurasi perässäni kun kuljin tallialueen halki: Alin salukit Sepid ja Ghazal, mäyräkoira Pakuta, villikoira Pentu ja oma pentuni Naali. Pakuta otti erityisasiakseen minun suojeluni ja hyökkäsi jokaisen miehen kimppuun joka yritti koskea minua. Lopulta Ali menetti oikeuden tulla edes samaan huoneeseen kanssani, jolloin jouduimme keskustelemaan Pakutan työsuhteesta uudestaan ja se ei enää saanut tulla sisälle. Koirat toivat kovasti iloa elämääni ja Naali on minulle korvaamattoman arvokas ystävä, joka hiukan kasvettuaan seikkaili kanssani moniin paikkoihin. En kokenut olevani yksinäinen missään vaiheessa, mutta Naalin saatuani huomasin silti olevani vähemmän yksinäinen.

Iran on islamilainen valtio, joten periaatteessa koirat eivät ole kaikkein arvostetuimpia eläimiä, poikkeuksena salukit. Kuitenkin lammaspaimenille koirat olivat tärkeitä työtovereita ja koiria oli paljon kaikkialla. Ne muodostivat omia pieniä villikoiralaumoja ja elivät asutusten laitamilla.


Iranissa on puhdasta juomavettä ja sitä oli aina tarjolla, kaupungeissa oli vesipisteitä joista sai juoda ja maatiloille saattoi pysähtyä hevosen kanssa pyytämään vettä. Myös ruokaa tarjottiin avokätisesti ja runsaasti. Ruokailukulttuuri on ihanan yhteisöllinen. Perinteinen tapa on istua yhdessä maton päällä ja usein keskellä oleva ruoka jaetaan kaikkien kesken. Moni ruoka syötiin käsin kietoen se ohueen leipään. Veitsiä ei juuri käytetty muuhun kuin hedelmien leikkaamiseen, ravintoloissa ruokailuvälineinä oli aina haarukka ja lusikka. Tee kuului jokaiseen vuorokaudenaikaan ja sitä nautittiin paljon ja usein. En tiedä montako kymmentä tuntia yhteenlaskettuna kulutin hörppien makeaa teetä ja kuunnellen farsinkielistä keskustelua reissuni aikana.

Isojen kansainvälisten ketjujen puuttuessa ruokakaupat olivat pieniä putiikkeja ja ruoka vaikutti olevan aina tuoretta ja lähellä tuotettua. Etenkin hedelmät ihastuttivat minua makumaailmallaan ja tuoreudellaan, en ole ikinä syönyt niin hyvää melonia! Hintakaan ei ollut kallis, joten kulutin hedelmiä onnessani. Mulperipuissa oli marjoja, joita sai vapaasti käydä syömässä ja meillä olikin pari vakiopaikkaa, joihin treenien jälkeen ratsastimme herkuttelemaan. Myös tallin aprikoosipuut tuottivat hedelmiä oksat pullollaan ja tuoreita aprikooseja sai napsia ja syödä niin paljon kuin napa veti. 

Minulle mielenkiintoisia olivat lintukaupat, joista saattoi ostaa elävän kanan itselleen illalliseksi. Me emme ostaneet kanoja, mutta Booran-haukalle kävimme ostamassa viiriäisiä ruuaksi. Elävät viiriäiset pakattiin hedelmäpussiin kuin mandariinit ja silmiäni räpytellen pidin niitä sylissä kotimatkan. Arvostan tätä ruokakulttuurin peittelemättömyyttä: jos syöt lihaa, syöt eläintä. Iranissa asiaa ei ole tarvetta kaunistella pakkaamalla lihaa siistiin muoviin ja lyömällä päälle kuvaa hymyilevästä lehmästä.

Lampaanliha on arvostettua ja sitä tarjottiin usein. Lampaat elävät paimentensa kanssa vuoristossa ja yllätyin saadessani kuulla, että lammaspaimenet ovat keskimäärin rikkaita ihmisiä elämänsä karusta ulkomuodosta huolimatta. Lammaslaumaan kuuluu aina myös vuohia, sillä susien hyökätessä lampaat kerääntyvät vuohien ympärille ja niitä on silloin helpompi puolustaa. Ilman vuohia lampaat hajaantuvat sinne tänne vuoristoon ja niiden kokoon saaminen vaatii suuren työn. Tallilla oli oma pieni lammaslauma ja lisäksi tapasimme lähes päivittäin lähialueen lauman, joka vietti päivän kuumat hetket joen vieressä lepäillen.

Iran oli minun silmiini yllättävän tasa-arvoinen maa. Naiset ajoivat autoa, liikkuivat yksin, ratsastivat, tekivät töitä korkeissakin viroissa ja viettivät aikaa sekä miesten että naisten kanssa. Minua kohdeltiin hyvin tasa-arvoisesti miespuolisten oppilaiden kanssa, joskaan naisena en saanut kätellä vieraita miehiä. Sain jopa ratsastaa vuorilla yksin. Selkeä ero miesten ja naisten välillä oli pukeutumisessa, säännöt määräävät tiukemmin naisten vaatetusta. Minua hijabin noudattaminen ei mitenkään erityisemmin häirinnyt, auringon takia oli kiva suojata pää joka tapauksessa. Lähinnä käsivarsien peittäminen tuntui paahtavimpina päivinä tukahduttavalta, mutta muuten viihdyin kaftaanissani ja ratsastushameessani hyvin. Muilta osin maan tietyt ongelmat tuntuivat koskevan ihan tasapuolisesti kaikkia sukupuolesta riippumatta. Kokemukseni tietenkin sijoittuu melko avoinmieliseen talliyhteisöön, mitä uskonnollisempi ja vanhoillisempi yhteisö, sitä enemmän myös varmasti sukupuolten erot korostuvat.

Islamilaisena valtiona Iranissa uskonnollisuus on tärkeää ja kaikki kansalaiset ovat virallisesti muslimeja. Maassa vallitsee sharia-laki ja julkisilla paikoilla islamilaisia sääntöjä oli noudatettava, esimerkiksi ramadanin alkaessa edes vettä ei saanut juoda julkisilla paikoilla päivänvalon aikana. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut että julkisilla paikoilla liikkuminen olisi ollut ahdistavaa. Etenkin turistin vahingossa tekemät etikettivirheet annetaan kyllä anteeksi ja huomautus annetaan hyvin ystävällisesti. Huhutuista siveellisyyspoliiseista en nähnyt jälkeäkään ja Alin kanssa aiheesta puhuessamme totesimme, että jos joku alueellamme on sellainen niin lähinnä mäyräkoira Pakuta. Tietenkin paikallista kulttuuria kannattaa pyrkiä kunnioittamaan, mutta islamin takia Iraniin matkaamisen pelkääminen ei ole tarpeen. Ihmiset ovat ihmisiä, oli kansallisuus tai uskonto mikä tahansa.

Suosittelen ehdottomasti matkaa Iraniin kaikille joita Lähi-Itä kiehtoo. Iranista löytyy kaikkea, 40 asteen helteessäkin voi katsella vuorien lumihuippuja, joissa laskettelukausi jatkui kesäkuulle saakka. Luonto on karun kaunista mutta mistä ikinä löytyy vettä, löytyy myös vehreitä hedelmäpuutarhoja. Miljoonakaupungeista ja kauppabasaareiden ihmeistä on lyhyt matka luontoon, jossa muun maailman olemassaolon voi melkein unohtaa.

Kuvat: Ali Ghoorchian, Brice Portolano, Lena Pena

(c) Lena Pena







2 kommenttia:

  1. Kiehtova blogikirjoitus kaikin puolin, mutta hienointa antia on kenties silti juuri kuvaus länsimaisen naisen kohtelusta islamilaisessa maassa. Ei misogyniaa, ei syrjintää. Samaa ei voi sanoa naisten kohtelusta monessa suomalaisessa urheiluyhteisössä! Siitä huolimatta suomalaiset cis-het sovinistimiehet - ja jopa naisetkin - kuvittelevat aidosti islamin naisvihamieliseksi uskonnoksi kristinuskoon verrattuna ja suomen joksikin tasa-arvon onnelaksi.

    VastaaPoista
  2. Thank you for the well-written article, Anna! I am just concerned about the following sentence if the translation by Google Translator be right:
    "kaikki kansalaiset ovat virallisesti muslimeja."
    "all citizens are officially Muslims."

    The reality is that, although Iran is an Islamic country and the majority are Muslim, Christianity, Judaism and Zoroastrianism are officially accepted and respected as other religions in the country. They even have their own member and representative in the parliament. As an other example, a Christian, Andranik Teymourian, was the captain of Iran's football nation team some years ago. You can google many churches in Iran.

    Welcome to Iran! :)

    VastaaPoista

Gauchoux Open, Ranska

(c) Jouke Boerma Korona-aika iski, vieden mukanaan valtaosan kansainvälisistä kisoista - ja niinpä blogin kirjoittaminen on myös ollut tauol...