tiistai 28. kesäkuuta 2016

Kesä Iranissa: osa 5



(c) Brice Portolano




























Pari viimeistä viikkoa sisälsivät todella monipuolista ja mielenkiintoista ratsujousiammuntatreeniä. Paikalle saapui suomalainen toimittaja Kimmo ja ranskalainen valokuvaaja Brice tekemään juttua ratsujousiammunnasta, Alista ja minusta. Minulle huomion keskipisteenä oleminen ei ole erityisen mieluista, mutta Bricen kanssa juttelu antoi hyviä ajatuksia siihen, miten huomion kanssa voi elää ja miten sitä voi hyödyntää jos tahtoo elääkseen toteuttaa unelmiaan. Saimme myös yleisöstä huolimatta keskittyä pääosin pelkkään treenaamiseen ja pääsimmekin esittelemään persialaisen ratsutaistelun monimuotoisuutta.


Aloitimme treenaamalla taas qabaqia, suoraan ylhäällä olevaan kohteeseen ampumista tylpällä nuolella. Aikoinaan kohteet ovat olleet päihitetyn vihollisjoukon päitä tai harjoitusta on käytetty linnunmetsästyksen harjoitteluun. Tarkkaa on ajoitus ja hyvin ammuttu qabaq-nuoli lentää ohi mennessäänkin suoraan ylöspäin ja laskeutuu lähelle kohdetta. Viime reissuuni verrattuna qabaq sujui nyt jo todella hyvin, sain osumia ja ohi menevät laukaukset olivat hyviä, moni meni vain muutamilla senteillä ohi. Voin ainakin periaatteessa myös lohduttautua sillä, että Korean MM-kilpailuissa qabaq-kohde on suurempi kuin Alin käyttämä! Olen treeniin tyytyväinen, koska nyt oli jo sellainen olo että tiedän vähän mitä olen tekemässä.

Viimereissuni harjoituksista treenasimme myös sapeli kädessä viimeisen nuolen ampumista ja siitä välittömästi munakoison silpaisemista. Minulla oli ratsuna Gustaw, jonka vauhti on vertaansa vailla, 4-5 sekuntia sadalle metrille. Gustaw oli myös melko hermostunut ja minä sain kädet täynnä aseita (nokitettu nuoli, jousi & miekka) keskittyä kovasti keholla ja hengityksellä ratsastamiseen selvitäkseni harjoituksesta. Lopputuloksena osuin joka nuolella, mutta munakoiso limbosi pois lyöntieni tieltä. Tai sitten lyöntini ajoitus oli väärä.

Täysin uusi treeni oli mogu. Mogua kisataan Koreassa MM-kisoissa ja siinä yksi vastajoukkueen ratsastaja vetää perässään palloa, jota kaksi samaan joukkueeseen kuuluvaa ratsastajaa koittaa ampua tylppäkärkisillä nuolilla. Ali on kisannut mogua monesti ja on hyvä siinä, mutta Alikaan ei ole treenannut mogua koskaan, puhumattakaan minusta tai Alin oppilaasta Hamedista. Jokainen meistä veti palloa kaksi kierrosta, joten ampumiskierroksia oli neljä. Paikaksi valitsimme laajan tasaisen alueen, joka oli hyvä paikka erityisen villeille laukoille siksi, että siellä on piikkipensaita joiden yli hevoset hyppivät.

(c) Brice Portolano
Treeni olikin varsin villi kun kolme hevosta kiisi aukean halki täyttä laukkaa. Sainkin Alilta moitetta siitä, että keskityin liikaa hevoseeni enkä ampumiseen: ”Shoot, shoot, even fall from the horseback but kill the target!” Tärkeää oli aloituksessa singota laukkaan heti etummaisen hevosen perässä ja ratsastaa kohteen oikealle puolelle hyvään asemaan. Sen jälkeen hevonen pitäisi kyetä unohtamaan kokonaan ja keskittyä vain ampumiseen. Ammuin pari kertaa todella lähelle, mutta en ottanut huomioon pallon liikkeen ennakointia, joten en osunut. Taas voin lohduttautua sillä, että Koreassa pallo on isompi! Koreassa ei myöskään ole niitä piikkipuskia, jotka saivat hevosen välillä pysähtymään kesken laukan ja sitten ponkaisemaan valtavalla loikalla niiden yli! Harjoitus oli kaikkiaan todella hauska ja opettava. Todella arvokas kokemus siitä, miten lähteä yrittämään mogua Koreassa.

(c) Brice Portolano
Toinen villimpi harjoitus oli Alin ja minun vapaa taistelu hevosen selästä. Harjoittelimme ensin maasta miekalla ja kilvellä. Sain treenata leikkaamista ja persialaisia lyöntitekniikoita puuta vastaan, kunnes Ali uskaltautui vastustajakseni. Olen Harmaasusien terästaistelutreeneissä tottunut taistelemaan vauhdikkaasti mutta pysäyttämään lyönnit juuri ennen osumaa ja lopettamaan taistelun ensimmäiseen perille menevään lyöntiin. Alin säännöt erosivat ehkä joiltain osin minun säännöistäni. Taistelumme kiivaana lopputuloksena minä viilsin Alin poskeen haavan ja Ali pisti minua vatsaan. Nauraen siirryimme jokeen, jossa valitettavasti Alin lastenkin tuella hävisin vesisodan Alia vastaan.

Siirryimme harjoittelemaan hevosen selkään. Ensimmäiset kaksi kierrosta minulla oli kaksi blunttinuolta ja niiden ampumisen jälkeen vedin miekan vyöltä. Alilla oli kilpi ja ruoska. Erämaassa sai laukata minne tahtoi ja tehdä mitä tahtoi, ainoa sääntö oli pitää huolta hevosten turvallisuudesta ja koittaa olla ampumatta toisiamme kasvoihin tai silmiin.  Ali torjui hienosti nuoleni kilvellä, tosin toisella kierroksella ammuin molemmat nuolet niukin naukin ohi, sillä en ottanut taaskaan huomioon Alin liikettä täyttä laukkaa kiitävän tamman selässä. Pääsin hyökkäämään myös miekalla, joskin olin vähän epävarma hyökkäämään kaikkiin avoimiin paikkoihin turvallisuuden takia. Viimeisellä kierroksella vaihdoimme aseet toisin päin ja voin sanoa, että olin edellisessä elämässäni todellakin jousitaistelija enkä kilpineito, en todellakaan osannut torjua ja sain niin kipeät blunttinuolen osumat selkääni ja käteeni että päälläni ollut rengaspanssarikin hajosi nuolten osumakohdista.

(c) Brice Portolano
Illalla harjoittelimme uuteen otteeseen, tällä kertaa samassa paikassa kuin treenasimme mogua eli piikkipuskat toivat jälleen lisähaastetta. Aloitimme taas kaksi kierrosta niin että minulla oli kaksi nuolta ja miekka. Tällä kertaa singahdin laukkaan ensin ja Ali koitti saada minut elävänä kiinni, hän varoitti että saattaisi hypätä hevoseni selkään tai tiputtaa minut satulasta jos pääsisi tarpeeksi lähelle. Kiisin pikku orillani halki maiseman, hypimme puskien yli ja ammuin nuolia taakse päin kohti Alia. Ali torjui molemmat nuolet ja pääsi niin lähelle että löi minua kilvellä. Sain sapelini ulos tupesta ja hyökkäsin Alia vastaan, mutta hän sai torjuttua iskuni. Hidastimme laukan ja nauroimme hengästyneinä kuin pikkulapset.

Teimme saman uudestaan, tosin nyt minulle kävi virhearviointi ja Ali epäonnistui torjumisessa, joten ammuin Alia suoraan päähän. Tilanne oli toki potentiaalisesti vaarallinen, mutta sillä hetkellä se oli lähinnä hulvaton, sillä nuoli jäi kiinni Alin turbaanin laskoksiin ja Ali näytti sarjakuvamaisen koomiselta tuijottaessaan minua äimistyneenä nuoli päästä törröttäen. Ilmavirta tempaisi nuolen kuitenkin sivuun ja kun Ali oli selvästi hengissä ammuin toisenkin nuolen ja taistelimme taas miekoin ja kilvin. Täydessä laukassa sopivan etäisyyden hakeminen miekalla taistelua varten on melko hankalaa. Jousella taakse päin ampuminen tuntui todella luontevalta, mutta miekalla se on aika vaikeaa ja minun selkäni on hyvä kohde ennen kuin saan hidastettua sellaiselle etäisyydelle, josta pääsen hyvin taistelemaan itse.

Viimeisen kierroksen Ali sai taas ampua minua ja jotenkin vaistomaisesti lähdin laukkaamaan karkuun. Se oli varsin tyhmä virhe ja sain kaksi uutta mustelmaa vanhojeni rinnalle.

(c) Brice Portolano
Tämä vapaan taistelun harjoittelu on ehdottomasti parhaimpia juttuja joita olen ratsujousiammunnassa kokeillut. Toki se on todella hauskaa ja hevoset olivat innoissaan, mutta se myös antoi ensimmäistä kertaa aidon kokemuksen tilanteesta jossa ratsujousiammuntaa on käytetty ja sikäli syvensi paljon käsitystäni koko lajista. Nyt Alia vastaan oltuani voin todeta, että kyllä ratsujousiampuja on ollut varsin kauhistuttava vihollinen ollessaan niin nopea ja niin tappavan tarkka, suojautuminen ja hyökkääminen oli todella haastavaa ilman omaa jousta.

Runneltu kehoni sai armoa tämän treenin jälkeen, mutta mieleni ei senkään vertaa. Otimme treeneissä käyttöön 50x50cm kokoiset pienet taustat. Ensimmäinen treenini niiden kanssa oli aivan kauhea, jostain syystä en vain osunut, turhauduin ja en sitten osunut senkään vertaa. Mieleni osoitti taas erityislaatuista hölmöyttä, ammuin itsepäisesti hiukan taulujen yli siihen kohtaan, jossa olin tottunut näkemään tiikerin pään isommissa tauluissa. Mitäs ratsujousiammuntaa se on, että ammun sinne missä vihollinen oli viime viikolla? Seurasi tosi tiukka treeni, joka oli todella raskas mutta hyvin tehokas, sillä seuraavana päivänä osuin jo hyvin. Myös siitä oli yllättävän iso apu, että kiinnitimme tiikerinpäätaulut taustoihin, on jostain syystä paljon helpompi osua jos on jotain mitä katsoa, eikä vain tyhjä valkoinen kohde.

Reissuni loppupuolella meillä oli pieni kisa, johon sain osallistua Alin iranilaisten oppilaiden mukana. Ammuimme 5 kierrosta triple shottia pieniin tauluihin ja kolme kierrosta qabaqia. Ammuin melko hyvin, taas jopa monta täysosumaa! Myös qabaqiin osuin kerran joten olin ylpeä. Voitin kisan täpärästi kahdella pisteellä. Nyt Ramadanin aikaan ravintolat ja etenkin jäätelökioskit olivat päivisin kiinni, joten piti odottaa auringonlaskuun ennen kuin sain palkintojäätelöni!


Viimeisenä päivänä treenasimme vielä tiiviisti, taas pieniin tauluihin joilla Ali teki pari erilaista haastavaa triple shot -rataa. Ilokseni suoriuduin tosi hyvin, Alikin oli ylpeä. Löysimme hämmentävän kaavan ampumisestani: jos ammuin, nappasin lähes aina tiikerinpään eli täysosuman tai vähintäänkin pääsin hyvin lähelle. Toinen vaihtoehto oli, että sähläsin aivan kokonaan ja ammuin ohi. Vikana päivänä kuitenkin aivan selkeä enemmistö oli hyvällä tekniikalla ammuttuja tosi hyviä osumia, joihin sain olla tyytyväinen. Tekniikassa on vielä tiettyjä ongelmia, mutta nyt tiedän mitä treenata.

 

Viimeisenä ratsujousiammuntasuorituksenani otin Gustawin single shot -treeniä varten. Pieni kohde laitettiin 10 metrin etäisyydelle niin kuin se Koreassakin tulee olemaan. Olin harjoitellut tätä jo aikaisemminkin, mutta osuminen Gustawin vauhdista on todella haastavaa. Vauhti vaikuttaa nuolen lentoon niin että liian aikaisin ammuttu nuoli ei voi millään osua. Ero liian aikaisen ja liian myöhän välillä on kuitenkin vain sekunnin kymmenesosia ja laskelmoinnin pitää tapahtua päässä alitajuisesti, en tosiaankaan osaa tietoisesti päätellä milloin on oikea hetki. Niinpä voi sitä riemua, kun napsautin täydestä kiidosta erinomaisen osuman maalitauluun niin että koko taulu kaatui! Tein saman vielä kahdesti ja tanssahtelin ylpeänä ja iloisena hevoseni kanssa tallille.

Loppujen lopuksi olin Iranissa kuusi viikkoa mokailtuani lentojen kanssa. Tämä aika opetti minulle todella paljon, kehityin valtavasti ampujana, ratsujousiampujana, ratsastajana ja myös ihmisenä. En todellakaan olisi arvannut, että Lähi-Itä voisi kaapata näin suuren palan sydämestäni, mutta niin vain kävi. Viimeiset viikot hoivasin pientä koiranpentua, jonka Ali pelasti ja antoi minulle. Naali on sisukas tyttö ja arvioni mukaan siitä tulee isona jääkarhu. Se ja Gustaw viimeistään varmistivat, että seuraava matka Iraniin on jo suunnitteilla!

Sitä ennen Ali kuitenkin saapuu vuorostaan Suomeen pitämään kurssia 9.-10.7. Kurssille on vielä muutamia paikkoja vapaana, joten jos tahdot osallistua tai muuten päästä tapamaan Alia niin älä epäröi ottaa yhteyttä anna@hirs.fi!



Kuvat: Brice Portolano & Ali Ghoorcian

(c) Brice Portolano

2 kommenttia:

  1. Aivan mahtavaa on ollut lukea näitä kokemuksiasi! Olen itkenyt ja nauranut ja iloinnut yhteydestäsi hevosiin ja kaikesta oppimastasi erilaisin harjoituksin.
    Kiitos!

    VastaaPoista
  2. Aivan mahtavaa on ollut lukea näitä kokemuksiasi! Olen itkenyt ja nauranut ja iloinnut yhteydestäsi hevosiin ja kaikesta oppimastasi erilaisin harjoituksin.
    Kiitos!

    VastaaPoista