tiistai 5. joulukuuta 2017

The 1st International Equestrian Martial Arts Competition in Iran


Single Shot hiekkamyrskyssä. (c) Amir Abravi

Opettajani Ali Ghoorchianin vuosien haave ja kuukausien työ palkittiin, kun marraskuun lopulla järjestettiin The 1st International Equestrian Martial Arts Competition in Iran eli Iranin ensimmäinen kansainvälinen ratsutaistelulajien kilpailu. Kilpailun järjestäjinä toimivat The Equestrian Federation of I.R. Iran sekä The World Horseback Archery Federation. Kisa oli monin puolin ainutlaatuinen, sillä esimerkiksi vuosikymmeniin Iranin kansainvälisissä ratsastuskilpailuissa ei ole ollut osanottajia näin monesta eri maasta. Ali kutsui minut sekä puolalaisen Anka Sokolskan apureikseen viimehetken kisajärjestelyihin ja hevosista huolehtimiseen, joten vietin Yazdin aavikon laidalla pari viikkoa ennen kisan alkua. Tein siitä ajasta erillisen kirjoituksen, jossa kerron myös enemmän upeasta historiallisesta kisa-alueesta Saryazdista.

Vanhasta karavaanien pysähdyspaikasta eli karavansarasta kunnostettu hotellimme täyttyi naurulla ja puheensorinalla sitä mukaa kun kansainväliset kilpailijat saapuivat tipoittain paikalle. Karavansara oli käytännössä suuri neliön mallinen sali pöytineen ja persialaisine lokoilunurkkauksineen, ja ihmisten omat hotellihuoneet sijoittuivat kaikille sen reunoille. Niinpä tunnelma oli kaiken aikaa ihanan yhteisöllinen kaikkien kerääntyessä luonnollisesti yhteen, mutta tarvittaessa oli mahdollista hipsiä oman huoneen suojiin lepäämään.

Ensimmäisen päivän ohjelmassa oli hevosiin tutustumista, jotta kaikki kilpailijat löytäisivät mieleisensä kisaratsun. Minun ratsukseni oli määräytynyt paikallisen ystävämme Naser Rahmatin kiukkuinen tamma Khatun (farsiksi kuningatar), joka ei juurikaan välittänyt vieraista ihmisistä vaan potki ja puri hanakasti, mutta johon olin ehtinyt hiukan ystävystyä ja yhden ratsastuksen perusteella tykästyä. 

Kävelimme lyhyen matkan seuraavalle karavansaralle, jonka huoneisiin ja kammioihin oli nyt majoitettu kisahevoset. Ali ehdotti kullekin kisaajalle hevosta joka voisi olla tälle mieleinen ja toiveiden mukainen, ja minä puolestani autoin löytämään hevosten varusteita ja kertomaan hiukan niiden luonteista. Kun kaikki olivat valmiita, hyppäsimme hevostemme selkään ja ratsastimme ulos karavansaran porteista edessämme levittäytyvälle aavikolle. Teimme lyhyen ratsastuksen aavikolla jotta ihmiset pääsivät hiukan tutustumaan hevosiinsa ja sen jälkeen suuntasimme kisaradalle. Kokeilimme jokainen muutamia laukkoja jotta saimme tuntumaa siihen, miten hevonen käyttäytyisi kisan aikana. Sitten vaihdoimme ratsastajia ja annoin ratsastukseen tyytyväisenä Khatunin paikalliselle ratsujousiampujalle Hosseinille, joka olisi sen toinen ratsastaja kilpailussa. Ihmiset löysivätkin hyvin mieleisiään kisaratsuja ja jalkojen viilentämisen kautta veimme ne takaisin tallille.

Söimme hotellilla herkullisen lounaan ja lähdimme seuraavaksi vierailemaan upeassa sassanidiaikakauden linnakkeessa, Arg Saryazdissa. Olin vieraillut linnalla jo kahdesti aikaisemmin, mutta sen seurauksena kihisin vain suuremmasta innosta päästä jatkamaan tutkimuksia sen kapeilla käytävillä ja mystisissä tunneleissa. Linnalta palattuamme söimme maistuvan illallisen ja vietimme hiukan iltaa ennen nukkumaanmenoa.
(c) Katariina Cozmei


Vielä seuraavakin päivä oli varattu harjoitteluun, joten suuntasimme jälleen aamulla tallille ja tällä kertaa pääsimme ampumaan radalla, jonne oli laitettu maalitauluja Korean Serial Shotin ja Persian Trackin mukaisesti. Kierroksia ei ollut kovin montaa, joten yritin käyttää ne mahdollisimman hyvin. Aloitin ampumalla Korean Serial Shottia eli 30 metrin välein olevia maalitauluja, jotka oli sijoitettu 7-8 metrin päähän radasta. Khatunin vauhti oli juuri sopiva ja pystyin keskittymään ampumiseen hyvin, aikaa oli noin kolme sekuntia per nuoli. Olen tottunut treenaamaan paljon kauempana oleviin kohteisiin, joten nyt nämä lähempänä olevat suuremmat kohteet tuntuivatkin aika helpoilta ja wau, ammuin heti ensimmäisellä kierroksella kolmeen tauluun neljästä täysosuman eli viisi pistettä. Takaisin lähtöviivaa kohti ratsastaessani kerroin silmät suurina Alille suorituksestani, ja tyytyväisenä nyökyttelevän opettajani kanssa totesimme että Serial Shot oli nyt hyvä jättää hautumaan kisaa varten ja käytin muutaman viimeisen treenikierroksen haastavan Persian Trackin harjoitteluun. 

Oman treenini jälkeen annoin Khatunin jälleen Hosseinille ja kiirehdin hakemaan muita kisaajia avustavan Alin kisaratsun Sardarin, jotta hänkin pääsi ratsastamaan treenikierroksensa. Tuulennopea Sardar kuitenkin teki askellusvirheen radan päädyssä olevassa kurvissa, kompastui ja kaatui vauhdikkaasti. Ali iski kylkensä ja jäi osittain Sardarin alle, mutta pääsi kuitenkin ylös ja vakuutteli olevansa kunnossa, joten riensin pitelemään Sardarin päätä kun jouduimme leikkaamaan sen satulavyön poikki, jotta saimme satulan pois sen selästä ja kieräytettyä sen pois hiekkavallilta. Fiksu Sardar antoi meidän työskennellä rauhallisesti tilannetta seuraillen ja ei ollut moksiskaan koko onnettomuudesta, vaan ponkaisi pystyyn hyvään asentoon kierähdettyään ja seurasi sitten minua tyytyväisesti kun taluttelin sille pitkät loppukäynnit ja viilensin sen jalat. Ali puolestaan sai kovan flunssan lisäksi kiusakseen pari murtunutta kylkiluuta, mutta päätti kuitenkin silti kisata.

(c) Katariina Cozmei
Lounaan jälkeen kävin vielä treenaamassa maasta ampumista ja illalla ohjelmassa oli bussikyyti 30 kilometrin päähän Yazdin keskustaan, jossa meitä odotti mieletön illallinen kauniissa vanhassa ravintolahotellissa, jonka puutarha lumosi kauneudellaan. Vatsa ääriään myöten täynnä oli hyvä kellahtaa sänkyyn nukkumaan ja valmistautumaan tulevaan.

Ensimmäisen kisapäivän aamu sarasti viileänä ja todella tuulisena. Aamiaisen syötyämme siirryimme tallialueelle valmistelemaan hevosia avajaisseremonian lippukulkuetta varten. Suomen edustajina tässä kilpailussa olivat minä sekä ystäväni Anni Jauhiainen, ja näppärästi myös tammamme Khatun ja Bahar olivat kaveruksia, joten pystyimme ratsastamaan lähekkäin ja kokeilimmekin erilaisia katrilliharjoituksia odottaessamme aavikolla siirtymistä avajaisseremoniaan. Seremonia pidettiin hotellia vastapäätä sijaitsevassa karavansarassa, jonne toinen toistaan tärkeämmät vieraat asettuivat. 

(c) Youngsup Kim
Lipunkantajina kulkueessa olivat paikalliset kuuromykät opiskelijat. Asetuimme Suomen lippua kantavan perinteiseen asuun pukeutuneen naisen lähelle odottamaan. Kulkueen ensimmäisinä kulkivat koreasti koristellut kamelit ja niiden perään lähtivät lipunkantajat sekä maan edustajat hevosineen. Kuljimme sisään karavansaran portista, yleisö aploodeerasi ja värikkäät liput liehuivat. Khatun epäröi hiukan, mutta kulki kehotuksestani rohkeasti areenan halki, tervehdimme yleisöä hymyillen ja jatkoimme ulos linnakkeen takaportista. Hevosten seremoniaosuus oli tässä ja veimme ne takaisin tallille ratsastaen rinnakkain aavikon halki kuin entisaikojen soturit konsanaan. Kiiruhdimme jalkaisin takaisin seremoniaan, jossa kuulimme tärkeitä puheita, perinteistä musiikkia, lasten runonlausuntaa ja viittomakielistä tanssia. Myös UNESCO lähetti tervehdyksensä tälle historialliselle tapahtumalle.

Avajaisten jälkeen nautimme lounasta ja aloimme sitten valmistautua ensimmäiseen kisarataan eli Single Shottiin. Tehtäväni oli hoitaa ja varustaa Khatunin lisäksi myös Alin kisaratsu Sardar, sillä Ali itse viiletti hoitamassa kisajärjestelyjen juoksevia asioita. Ensimmäisessä kisaryhmässä oli yhteensä kahdeksan ratsastajaa, eli suurin osa kansainvälisistä kilpailijoista. Kun kaikki olivat valmiita, siirryimme lämmittelemään hevosia kisa-alueelle. Tuuli vaikutti päivän aikana vain yltyneen ja aloin pian täristä kylmästä, vaikka minulla olikin merinovillakerrasto perinteisen kisa-asuni alla. Saimme jokainen yhden lämmittelylaukan ja aloitimme sen jälkeen kilpailukierrokset. 

(c) Alan Le Gall
Single Shot -radalla on nimensä mukaisesti vain yksi kohde 10 metrin etäisyydellä radasta. Yksinkertaisuudessaan tämä rata on uskomattoman vaikea, sillä henkinen paine on kova ja oikeaa hetkeä on maltettava odottaa ja kaikki tehtävä juuri oikein, jotta osuma olisi hyvä. Nyt paineita ei lainkaan helpottanut riepottava tuuli, joka nostatti hiekkaa ilmaan ja sai niin maalitaulut kuin ajanottolaitteetkin lentelemään ympäriinsä kukin vuorollaan. Hytisin radan alussa Khatunin selässä, yritin suojata silmiäni ilmassa lentävältä hiekalta ja seurasin kun kisaajat ennen minua lähtivät suorituksiinsa. Lopulta oli oma vuoroni, joskin jouduin jälleen odottamaan että ilmaan lennähtänyt ajanottolaite saatiin paikalleen ja tuettua. Yritin odottaa suotuisaa hetkeä jolloin ilmassa ei olisi kaikkein pahinta hiekkapilveä, mutta se osoittautui melko mahdottomaksi joten lähdin matkaan. Radalle päästyäni huomasin että aloitusviivan ajanottokone lensi tiehensä, joten arvelin ettei minulle välttämättä saataisi aikaa, mutta päätin silti yrittää ampua. Nokitin silmät kiinni ja maalitaulun kohdalla lähetin nuolen matkaan niin, että lähes hämmästyin kun näin sen napsahtavan tauluun ja tuovan minulle yhden pisteen! Lisäksi ajanottolaite oli onnekkaasti lentänyt tiehensä vasta aloitusaikani otettuaan, joten pääsin jatkamaan normaalisti toiselle kierrokselle.

(c) Youngsup Kim
Aavikolla säätilat muuttuvat nopeasti, ja jo tässä ajassa tuuli sai puhallettua pilvet syrjään, aurinko alkoi paistaa taivaalta ja hiekka ei enää pöllynnyt ilmaan. Niinpä lähdin toiselle kierrokselleni paljon paremmassa mielentilassa, pääsin oikeasti keskittymään ja jes, neljän pisteen osuma! Nopeusbonuksineen yhteispisteeni tältä radalta olivat 13,2 ja pääsin sillä sijalle 9 / 23!

Seurasin vielä muiden kilpailijoiden suorituksia, joiden päätteeksi aurinko alkoikin jo painua vuorten taakse. Lämmin illallinen kelpasi hiukan kylmettyneille kilpailijoille hyvin ja uni lämpöisen peiton alla maittoi.

Seuraava aamu valkeni jo lämpimämpänä ja aurinkoisena. Kaksi maakotkaa lipui laiskasti sinisellä taivaalla kisa-alueen yläpuolella. Heti aamusta kilpailtiin Double Shot, jossa radan ensimmäistä maalia ammutaan etuviistoon ja toista takaviistoon. Ensimmäisellä kierroksella on osuttava ainakin toiseen tauluista, jotta saa jatkaa toiselle kierrokselle. Lähdin radalle hyvässä mielentilassa ja ammuin ensimmäisestä maalitaulusta täysosuman 5 pistettä sekä toisesta maalista 3 pistettä! Iloisin mielin palasin radan alkuun ja halusin nyt metsästää täysosuman myös backshot-kohteesta. Niin sitten teinkin, sain toisesta maalitaulusta 5 pistettä, mutta ensimmäisen maalitaulun kohdalla tein pienen jousikäden virheen ja nuoli napsahti taulun yläreunaan osuma-alueen ulkopuolelle. Kaikkiaan olin suoritukseen kuitenkin tyytyväinen, ja vielä häkeltyneen onnellisempi olin kun näin tulokset: yhteispisteillä 20,6 pääsin Double Shotissa sijalle 2 / 23!
(c) Katariina Cozmei

Heti Double Shotin perään kilpailtiin Serial Shot, jossa 5 kohdetta odottivat metsästäjäänsä 30 metrin välein toisistaan. Vähintään 3 kohteeseen on osuttava saadakseen jatkaa seuraavalle kierrokselle. Treenipäiväni perusteella odotin tätä rataa sekä innolla että jännityksellä ja syöksyin matkaan täynnä adrenaliinia. Ensimmäinen kierros alkoikin todella lupaavasti: ensimmäinen maali 5 pistettä, toinen maali 5 pistettä, kolmas maali 4 pistettä, hiukan kiirettä nokittaa, neljäs maali 3 pistettä, iik ehdinkö vielä ampua, viides maali 1 piste! Onnea hehkuen karautin radan päätyyn ja halasin Khatunia. Lähes jännityksestä ja innosta täristen suuntasin takaisin alkuun ja toiselle kisakierrokselle. Nyt jännitykseni kuitenkin alkoi näkyä: ensimmäinen maali 2 pistettä, toinen maali 2 pistettä, pieni sisuuntuminen ja kolmas maali 5 pistettä, neljäs maali 4 pistettä ja vielä kaikki likoon, viides maali 5 pistettä! Säkenöin onnesta radan lopuksi, luovutin Khatunin Hosseinille ja tanssahtelin katsomaan muiden kisaajien suorituksia. Tunnelmani ei olisi voinut olla riemukkaampi, kun illalla sain tietää tulokset: pisteillä 43,92 sijoitus 3 / 23!

Tässä välissä syötiin lounas, jonka jälkeen päivä jatkui vielä yhdellä kisaradalla, ylös päin ammuttavalla qabaqilla. Kisakierroksia oli vain yksi, joten kaikki oli pantava likoon. Qabaq on siitä ärsyttävä rata, että se ei tavallaan ole hirveän vaikea sikäli kun kohde on periaatteessa aika lähellä, mutta kuitenkin se hämää mieltä ja toisaalta ajoituksen on oltava juuri kohdallaan jotta pieneen kohteeseen osuisi. Suurin osa edelläni ratsastavista kanssakilpailijoista ampui ohi pienestä tangon päässä killuvasta metallilevystä, joten paineet alkoivat taas kasautua päässäni. Jos vain osuisin... Lähdin matkaan, yritin odottaa sopivaa hetkeä mutta päädyin kuitenkin ennakoimaan ja nuoleni suhahti ilmaan ohittaen qabaq-kohteen täpärästi. Näin tällä kertaa, ja lopulta 23 kisaajasta osuman qabaqiin kalautti vain 3. Yleisö kuitenkin hurrasi villisti kaikkien suorituksille ja hauskojen kisakumppanien kanssa on aina helppo hymyillä ja nauraa.

Runsaslukuinen yleisö tosin tarkoitti myös sitä, että kaikki halusivat tervehtiä, jutella ja ottaa selfietä eksoottisten ulkomaalaisten vieraiden kanssa. Itsensä sai tuntea varsinaiseksi julkkikseksi, kun ihmiset vaativat valokuvia ja seurasivat innokkaasti minne tahansa menikin. Erityisesti kisan neljä kansainvälistä naisratsastajaa keräsivät valtavasti huomiota ja ihastusta. Tilanteen alkaessa ahdistaa oli kuitenkin helppo luikahtaa muiden ratsujousiampujien joukkoon ja ryhmässä tilanne oli lähinnä hauska. Hotellin omaa rauhaa osasi arvostaa entistä enemmän tämän kokemuksen jälkeen.

(c) Alan Le Gall
Viimeisenä kisapäivänä paikalla oli edustajia Iranin ratsastajainliitosta ja vuorossa olivat viimeiset kisaradat Persian Track sekä The Sword and Spear. Persian Track muistutti kovasti turkkilaista Mamluk-rataa, mutta hiukan eri yksityiskohdilla. Radalle sai lähteä nuoli nokitettuna ja kohteita sai ampua niin monta kertaa kuin ehti, mutta kuitenkin vähintään yhteen kohteeseen oli saatava osuma jotta saisi jatkaa seuraavalle kierrokselle ja vähintään kahteen kohteista oli osuttava jotta saisi aikabonukset. Ensimmäinen kohde oli etuviistoon 45 metrin päässä radan alusta, muistaakseni 8 metrin etäisyydellä radasta ja noin puolentoista metrin korkeudella. Toinen kohde oli takaviistoon heti kiinni ensimmäisessä kohteessa ja matalammalla. Näiden kohteiden jälkeen 35 metrin päässä odotti suoraan sivulle ammuttava maalitaulu, joka oli 12 metrin etäisyydellä radasta. Maalitaulut olivat 60 cm halkaisijaltaan olevia ympyröitä, jonka uloimman renkaan osumasta sai 1 pisteen, toisen renkaan osumasta 3 pistettä ja keskelle osumisesta 5 pistettä.

Khatunin vauhdilla totesin varmimmaksi taktiikaksi ampua ensimmäistä kohdetta melko läheltä, jättää backshot välistä ja keskittyä ampumaan hyvä osuma sideshottiin. Minulla on kuitenkin edelleen vaikeuksia keskittyä ympyrätauluihin joissa ei ole keskustassa mitään samanlaista yksityiskohtaa kuin korealaisissa tiikerinpäätauluissa, joten en mielessäni tähdännyt taulun keskelle vaan koko tauluun, minkä tuloksena nuoleni napsahti ärsyttävästi pari senttiä osuma-alueen ulkopuolelle. Terästäydyin ampumaan hyvin sideshottiin jottei minua hylättäisi ja jes, kolme pistettä! Helpottuneena pääsin toiselle kierrokselle, jolle pääsi ryhmästäni vain kaksi muuta kisaajaa. Yritin nyt keskittyä paremmin, mutta äh ei, täysin sama virhe ja jälleen osuma ensimmäiseen maalitauluun mutta juuri pistealueen ulkopuolelle. Nyt myös toinen laukaukseni oli huonompi, mutta osui kuitenkin juuri uloimman rinkulan reunalle tuoden minulle yhden pisteen. Tällä hurjalla 4 pisteen saaliillani pääsin kuitenkin sijalle 7 / 23, sillä rata oli hyvin haastava muillekin.

(c) Youngsup Kim
Heti persialaisen radan jälkeen valmistauduimme kilpailun viimeiseen koitokseen, miekkaan ja keihääseen. Rata oli avoin alue jousiammuntaradan sisäpuolella ja sinne lähdettiin suora miekka tai shamshir-sapeli valmiiksi kädessä. Ensimmäisenä tähtävänä oli napata miekalla 5 rengasta, pitää ne mukana miekassa, laukata merkkitolpan toiselle puolelle ja jättää miekka renkaineen sinne. Jokaisesta tolpalle tuodusta renkaasta sai yhden pisten. Tolpan jälkeen oli käännyttävä nopeasti takaisin maalialuetta kohti, napattava yksi maahan isketyistä keihäistä mukaan ja lävistettävä sillä maassa odottava 6 x 20 cm kokoinen kohde.  Jos kohteeseen sai tehtyä reiän, sai siitä 1 pisteen, jos sen sai poimittua mukaansa mutta se tippui ennen maaliviivaa sai siitä 3 pistettä ja jos sen kantoi mukanaan maaliviivan yli sai siitä 6 pistettä. Aikakin luonnollisesti merkitsi, sillä aikaraja tälle yhteensä 200 metrin radalle oli 30 sekuntia ja sitä nopeammasta suorituksesta sai lisäpisteitä, hitaammasta suorituksesta puolestaan vähennettiin pisteitä.

(c) Ilnas Azarian
Ennen ratsujousiammunnan aloittamista olen harrastanut Skill At Armsia, joten miekan ja keihään käyttely hevosen selästä on entuudestaan tuttua, vaikka harjoitukset olivatkin erilaisia pohjautuessaan eurooppalaisten ritareiden sodankäynnissä tarvitsemiin taitoihin eivätkä aasialaiseen vauhdikkaaseen kevyen ratsuväen aseidenkäyttöön. Neza-bazia eli tent-peggingiä, eli keihäällä pienen kohteen nappaamista maasta olen kuitenkin harjoitellut aikaisemminkin muutamaan otteeseen Iranissa, ja ehdin kisaa ennen kokeilla renkaiden nappaamista muutaman kierroksen niin että sain jonkinlaisen käsityksen siitä, miten siinä voisi suoriutua. 

Koska rata oli melko vieras valtaosalle kansainvälisistä kilpailijoista mutta kuitenkin tärkeä osa kilpailua Iranin ratsastajainliiton kannalta, sallittiin kaikille yksi harjoituskierros ennen kisan alkua. Valitsin miekakseni persialaisen shamshirin ja sain napattua kaikki 5 rengasta mukaani! En edelleenkään tiedä mikä tarkalleen määrittää sen onnistuuko renkaiden poiminta vai ei, mutta minua auttaa ajatus piston tekemisestä, sillä harjoituksen idea on oppia pistämään käyrällä miekalla niin että se samalla viiltää vihollista, mutta ei tempaudu pois ratsastajan kädestä kovassakaan vauhdissa. Seuraavaksi lähdin tavoittelemaan keihästä, mutta ratsastin hiukan liian vauhdikkaasti enkä saanut napattua sitä mukaani. Palasin poimimaan sen, mutta en keskittynyt tarpeeksi vaan poimittava kohde jäi koskemattomana maahan.

Kierros oli onneksi kuitenkin vasta harjoitusta, ja nyt kun kisa pääsi alkamaan, olin jälleen lähes tärisevän innostunut ja jännittynyt, mutta samalla lähes liekeissä. Laukkasin reippaasti renkaiden luokse ja sain neljä niistä mukaani, jätin ne rivakasti merkkitolpalle ja käännähdin ympäri, hidastin vauhtia niin että sain keihään hyvin napattua mukaani, kumarruin Khatunin kaulalle ja sain lävistettyä pienen kohteen keihääni kärjellä ja kannettua sen koko matkan maaliin saakka! Yhteensä 10 pistettä vajaassa 24 sekunnissa!

(c) Ilnas Azarian
Innokkaana lähdin seuraavalle kierrokselle, jolloin pistoni onnistui hiukan huonommin ja sain vain yhden renkaan mukaani. Nappasin kuitenkin jälleen keihään hyvin ja sain keihästettyä tent-pegging -kohteen mukaani, mutta tällä kertaa se lipsahti irti keihäänkärjestäni ennen maaliviivaa. Sain kuitenkin 4 pistettä ja aikabonukset, eli kokonaisuudessaan 26,92 pistettä ja sijoitus 3 / 23!

Voipuneena mutta onnellisena kisasuoritusten päätyttyä hoidimme hevoset tallille ja siirryimme syömään lounasta, jonka jälkeen oli loppuseremonian ja palkintojenjaon aika. Kuljimme lippukulkueessa paikoillemme salin reunalle ja seurasimme farsinkielisiä puheita sekä hauskan muusikon esityksiä. Seuraavaksi alkoi palkintojenjako ja hehkuin ilosta, kun sain kiivetä Suomen lipun kera palkintokorokkeelle vastaanottamaan mitalit, ruusukkeet ja sertifikaatit Double Shotin hopeasijasta sekä Serial Shotin ja Miekka & Keihään pronssisijasta. Lopulta oli jäljellä enää kokonaiskisan tulosten paljastaminen, joita odotin suurella jännityksellä. Pisteitä näkemättä en tiennyt, voisinko suorituksillani yltää sijoittuneiden joukkoon. Arvelin että saattaisin olla kolmas tai neljäs. 

Ensimmäinen sija julkistettiin ja palkintokorokkeelle kutsuttiin rakas ystäväni ja aivan huikeasti suoriutunut Anka Sokolska! Hurrasin innoissani, ja seuraavaksi leukani loksahti auki kun hopeasijalle kutsuttiin "Miss Anna from Finland!". Kipitin ylpeästi ystäväni rinnalle ja hurrasin kun pronssisijalle vierellemme liittyi unkarilainen Christoph Nemethy. Saimme mitalit, ruusukkeet, sertifikaatit sekä upeat hevospatsaat. Seisoimme hymystä säkenöiden yleisön edessä ja meille soitettiin Puolan, Suomen ja Unkarin kansallislaulut. Oli huikeaa kuulla Maamme-laulun kaikuvan persialaisessa salissa.

Palkintojenjako loppui tähän ja päädyimme poseeraamaan ensin useissa virallisissa kuvissa ja sen jälkeen vielä useammissa selfieissä. Ali bongasi ahdinkoni ja auttoi minua selviytymään ihmisjoukon seasta turvaan hotellin kansainvälisille kisaajille varattuun osaan. Olisin kovasti halunnut julkisesti kiittää Alia valmentajanani toimimisesta ja kaikesta siitä avusta ja tuesta jota olen häneltä saanut, mutta islamilaisessa valtiossa virallisessa tilanteessa en edes saanut kätellä Alia, joten pääsin kertomaan kiitokseni vasta myöhemmin.

Kanssakilpailijat onnittelivat meitä ja samalla pohtivat kovasti, josko vaikka jatkossa naiset siirrettäisiin eri luokkaan kun ikävästi saavutimme kovin hyviä tuloksia. Tunnelma oli riemukas ja illan tullen siirryimme ulos avajaisseremoniassa käytetyn karavansaran kupeeseen grillaamaan, viettämään iltaa ja laulamaan eri maiden lauluja.

Kisoja seuraava päivä oli varattu pienelle turismille. Hyppäsimme pikkubussiin joka kuljetti meidät Yazdiin. Ensimmäisenä pysähdyspaikkana oli zarathurstralainen tulitemppeli, jonka tuli on palanut yhtäjaksoisesti 700 vuotta. Temppeliä ympäröi kaunis puutarha ja oli hienoa nähdä tämä liekki, joka oli säilynyt sammumattomana vihollisten hyökkäystenkin ajan. Zarathustralaisuus oli Persian valtauskonto ennen islamia ja sitä harjoitetaan edelleen monin paikoin Iranissa. Ennen kilpailua olimme Alin ja Ankan kanssa päässeet näkemään kauempaa myös vuoren huipulle rakennetun valtavan kivialttarin, jolle zarathurstralaiset papit kantoivat kuolleet ruumiit ja antoivat ne kotkien ja muiden lintujen syötäväksi. Tämä erityislaatuinen hautaamismuoto on nykyisin kielletty, mutta kivialttarit ovat yhä vaikuttavia ilmestyksiä.

Seuraava pysähdyspaikka oli Yazdin keskusbasaari, jonka sokkeloissa seikkailimme tutkimassa eri kojuja ja ostamassa tuliaisia. Söimme lounasta ja jatkoimme sitten joidenkin kojujen kautta bussilla hienolle moskeijalle. Tutkimme kaunista moskeijaa, sitä ympäröiviä kauppakatuja ja kipusimme sitten perinteiseen kattokahvilaan katselemaan kuinka aurinko värjäsi kattoja kauniin oranssiksi. Viilenevässä ilmassa intialainen chai maistui taivaalliselta. Lopulta suuntasimme takaisin hotellille, jättäen osan kisaajista juna-asemalle. Kisat olivat nyt ohi ja itse kunkin kotimatka saattoi alkaa.


Ei liene yllätys kertoa, että nämä kisat olivat aivan mieletön kokemus. Kisa-alue kauniin luontonsa ja historiaa henkivän tunnelmansa kanssa teki jo itsessään kisaamisesta upeaa, minkä lisäksi hevoset olivat ihania, järjestelyt toimivat hyvin, ruoka oli herkullista ja seura erinomaista. 

Tällä kertaa olin myös ehtinyt valmistautua kisaan henkisesti paremmin Korean kisareissusta oppineena, ja pystyinkin nauttimaan kisaamisesta aivan eri tavalla kun tajusin höllätä kaasua silloin kun voimat alkoivat loppua. Tein kaikilla radoilla omat ennätykseni ja sain tähänastisesti parhaan kansainvälisen sijoitukseni! Enpä siis juuri voisi olla iloisempi, loistava tapa päättää kisavuosi 2017 ja siirtyä talvitreenikaudelle valmistautumaan kohti ensi vuoden haasteita!


 

1 kommentti:

  1. Todella upea kertomus ja onnea menestyksestä!

    VastaaPoista