torstai 19. lokakuuta 2017

Kisavalmennus Iranissa

 

Vuoden tärkein kilpailu, ratsujousiammunnan MM-kisat Koreassa, lähestyy kovaa vauhtia, ja mikä olisikaan parempi tapa valmistautua siihen kuin tiivis treeniputki Iranissa valmentajani Ali Ghoorchianin johdolla. Niinpä pakkasin tuttuun tapaan tavarani ja matkasin kahdeksannelle matkalleni Iraniin. Matka eteni jo tutulla kaavalla sujuvasti ja tallille palatessa oli kotiinpaluun tuntua.

Aloitimme 10-päiväisen treenileirimme ampumalla pitkää matkaa maasta ja kunnostamalla ratsujousiammuntaradan haastavaksi mutta tehokkaaksi treeniradaksi. Pystytimme ylös päin ammuttavan qabaq-kohteen radan alkuun niin että sitä saattoi treenata helposti muun ampumisen ohessa. Haasteen lisäämiseksi kohde oli halkaisijaltaan 10 cm tavallista pienempi. Haasteellisuus oli muutenkin radan teema. Maalitaulut olivat puolet tavallista kohdetta pienempiä ja vähintään 12 metrin etäisyydellä radasta (tavallinen etäisyys on single shotissa 10 m ja muilla radoilla 7-8 m). Maalitaulujen välinen etäisyys toisistaan oli 20 m kisoissa tavallisen 30 metrin sijaan. Radan ensimmäinen kohde oli frontshot ja toinen jyrkkä backshot, joiden välissä oli vielä qabaq. Kolmas ja neljäs kohde olivat sideshotteja. Niinpä samalla radalla pystyi treenaamaan kaikkia korealaisen yksilökilpailun ratoja: single shot, double shot, serial shot ja qabaq.


Ensimmäiset kaksi päivää ammuimme vain maasta ja ratsastimme hevosia. Alilla oli jonkin verran asioita hoidettavanaan Tehranissa joten nautiskelin itsekseni maastoretkistä Sardarin, Bojhanin ja Gisoomin kanssa. Tallilla ollessaan Ali esitteli ylpeänä uutta oriaan, joka oli paras hänen tapaamansa hevonen. Nar Ma Shir on kyllä kieltämättä vaikuttava ilmestys, vaikka salaa edelleen tykkään Gustawista ja Bambista enemmän. Ali kuitenkin nautti hevosensa puunaamisesta ylenmäärin ja oli vaikea olla virnistelemättä kun Ali kampasi Nar Ma Shirin hoitavilla hiusöljyillä kyllästettyä harjaa varoen tarkasti katkaisemasta jouhikarvaakaan ja vietti aikaa orin karsinassa poltellen sille eteeriseltä tuoksuvia hyvän onnen yrttejä.

Maasta ammunnassa Ali pyysi minua nyt panostamaan siihen, että työnnän jousikädellä kunnolla kohdetta vasten enkä anna lihasten yhtään pettää. Siinä olikin vähän hommaa opeteltavaksi, sillä olin epähuomiossa oppinut jossain määrin lukitsemaan vasemman olkapääni sen sijaan että työntäisin käsivarrella kokonaisuudessaan jousta vastaan. Tällä reissulla olin jonkin verran sairaana ja suuren osan ajasta aivan loputtoman väsynyt. Lopputuloksena opin vähän parantamaan vasemman käden työskentelyäni, mutta vetopituuteni lyheni selkeästi ja sekös vasta harmitti, kun olin juuri koko kesän keskittynyt lähinnä vetopituuden säilymiseen hienon pitkänä vaikka sitten muiden asioiden kustannuksella. Välillä mietin kovasti että kuljenko nyt takaperin kun omissa silmissäni ampumiseni ei näyttänyt yhtään kivalta, mutta toisaalta se kyllä tuntui hyvältä ja osumat puhuivat puolestaan aina silloin kuin maltoin kunnolla keskittyä. Jatkokehiteltäväksi jää tämän uuden oppimani ja kesällä opitun vetopituuden yhdistäminen, mutta tähän hetkeen kaikkea ei ollut mahdollista opetella. Täytyy vain luottaa opettajaan ja siihen, että suunta on oikea vaikka välillä en ihan kaikkea ymmärräkään.

Ratsujousiammuntaa treenasimme nyt paljon, usein parikin kertaa päivässä, tosin harvoin yli 6 kierrosta kerrallaan. Vakioratsunani toimi rakas kurdiori Sardar. Rataa rakentaessamme olin jo henkisesti valmistautunut siihen, etteivät osumat varmaankaan tulisi hivelemään itsetuntoa. Tämä oli totta ja useita kertoja kaikki kierroksella ampumani nuolet viuhuivat kohteiden ohi läheltä, mutta kuitenkin vain kalahtaen hiekkaan. Rata kuitenkin teki tähtävänsä, opin nokittamaan ja ampumaan nopeasti. Osumiakin alkoi tulla, vaikka loppuun asti ammuin vähintään puolet nuolistani ohi.

Kuitenkin joitain hienoja onnistumisiakin tuli. Nyt kun pääsin treenaamaan qabaqia joka päivä aina muutaman kierroksen, aloin vihdoin ja viimein saada käryä siitä kuinka siihen osutaan. Qabaqin kalaus on ihanan palkitseva ääni, joka nostattaa aina hymyn huulille. Lisäksi pienissä kohteissa napakat osumat tuntuivat hyviltä, nappasin monta kertaa tiikerinkin. Yhtenä iltana katselin ihaillen kun Ali rysäytti radan läpi ampuen frontshotin, qabaqin, backshotin ja kaksi sideshottia osuen kaikilla muille paitsi backshot-nuolella. Ehdin juuri pohdiskella että menee kyllä kauan ennen kuin minä pystyisin samaan, kun Ali sitten totesi että kuule teeppäs sama perässä. Pakko oli yrittää: single shot täpärästi ohi, qabaqiin hieno kalaus, backshotilla osuma ja toisella sideshotilla osuma! Vau, täysi odotusten ylittäminen!

Ylipäätään reissun loppua kohden teemaksi alkoi muodostua, että jos todella keskityin ja yritin, pystyin ylittämään omat odotukseni ja osumaan tosi hyvin. Ongelma olikin, että keskittyminen ja mielen hallinta oli hankalaa, väsähdin helposti, hätäilin tai olin pahalla tuulella. Moni asia Iranissa ja etenkin Shabdiz-tallilla entisen työnantajani ja hänen show-arabihevosbisneksensä ympärillä kiukuttaa minua suunnattomasti. Helposti keskittyminen meni jousiammunasta siihen, että mietin miten voisin muuttaa asioita tai ainakin parantaa muutaman minulle tärkeimmän eläimen asemaa pelkästä Arabian Horse Show -leikkikalusta arvostettavaksi olennoksi, jolla on itseisarvoa muutenkin kuin tuottamansa rahan verran. Muiden bisnesmiesten neuvot painavat hevosten hyvinvointiin liittyvissä asioissa aina enemmäin kuin Alin saatika sitten minun, mikä on usein todella turhauttavaa. Eihän sellaista ihmisten asenteissa ja tietämättömyydessä piilevää ongelmaa tietenkään voi ratkaista hetkessä enkä omasta asemastani käsin pääse juurikaan vaikuttamaan edes yksittäisten eläinten tilanteeseen, joten järkevimmäksi joskin oikeudentajuani riipiväksi vaihtoehdoksi jää yrittää jättää asia pois mielestä ja keskittyä vain treeniin, ainakin toistaiseksi.


Kymmenen päivää Iranissa hujahti kaikkiaan ohi hetkessä ja nyt olemme matkalla kohti Koreaa. Olo ei ole mitenkään täysin ihanteellisesti valmistautunut, mutta toisaalta helpottaa ajatella että nyt treenit on treenattu ja voi vain yrittää antaa parhaansa. Jos kaikki osuu kohdalleen, voivat tulokset olla tosi hyviä, mutta voi myös käydä toisinkin. Pitäisi vain muistaa nollata omat paineet ja säilyttää hyvä mielentila. 
 
Toistaiseksi hyvän mielentilan säilyttäminen on osoittautunut erityisen hankalaksi, sillä ensinnäkin lentoja varatessani katsoin päivämäärät väärin, ja saavumme perille ehtimättä tutustua ollenkaan hevosiin. Tämä oli kuitenkin tiedossa jo hyvissä ajoin, joten siihen olen osannut asennoitua. Nyt kuitenkin sekä minun että opettajani Alin kaikki matkatavarat katosivat ensimmäisellä lennollamme Tehranista Istanbuliin, emmekä vieläkään ole saaneet tietoa siitä, ehtivätkö ne meille ennen kisan alkua vai onko turvauduttava lainavarusteisiin.

Hiukan kaoottisissa tunnelmissa mennään siis, mutta onneksi paikalla odottaa ihanien ystävien joukko sekä loput Suomi-tiimistä, Elina ja Anni! Kisojen etenemistä pääsee seuraamaan Sisuttaret -FB-sivumme kautta, pysykää kuulolla!

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti