maanantai 16. tammikuuta 2017

Kuvia Iranista


Pictures from my trip to Iran this winter!

*

Tällä kertaa kuvapitoinen päivitys, sillä talven reissulta kertyi tosi hienoa kuva-aineistoa johon pääsin vasta nyt käsiksi. Kuvia myös matkaltamme Alamutin linnalle! Kaikista kuvista kiitos Miro & Martin Lahtela. 



 
Yhdessä ampuminen on hauskaa vaihtelua yksin suorittamiselle. Lähdössä otamme pienen kisan ja järjestäydymme peräkkäin, jolloin takana ratsastava saa aikamoisen määrän hiekkaa ja mutaa kasvoilleen. Näin opin nopeasti rakastamaan nopeita hevosia ja olemaan vikkelä lähdössä! Hevoset laukkaavat yleensä yhdessä hiukan kovempaa ja adrenaliini on korkeammalla, joten tuttuun harjoitteeseen saa lisähaastetta. Alin tazi-koira Kajhal seuraa harjoittelua ylempää rinteeltä.



Alin Gisoom-tamma on saanut paljon lihasta ja voimaa Akwan-varsan vieroituttua ja nyt se on jo yksi Alin nopeimmista ja tulisimmista ratsujousiammuntahevosista. Nytkin se on kantavana, joten treenasimme sillä vain muutaman kierroksen kerrallaan, mutta neiti itse puhkui energiaa ja jaksoi tanssahdella koko matkan kotiin ilmavin askelin.
Tässä kuvassa vetoni alkaa olla jo tosi hyvä lukuunottamatta virheasentoa jousikäden ranteessa. Nykyään pitkä veto tulee jo ihan luonnostaan ja seuraavana haasteena on jousikäden yksityiskohdat!


Toiminnallisemmissa ratsujousiammuntatreeneissä harjoittelemme esimerkiksi tätä, kaverin ampumista blunttinuolella. Tykkään tosi paljon näistä harjoitteista, jotka tuovat ratsujousiammunnan eloon! Luonnollisesti näissä harjoituksissa haasteet ja mahdollisuudet eroavat paljon suoralla radalla liikkumattomaan kohteeseen ampumisesta. Rajatun radan sijaan saan vapaasti ohjata hevoseni sille etäisyydelle ja siihen kulmaan josta haluan ampua, kunhan pysyn niin kaukana ettei Ali ylety osumaan minuun miekallaan. 



Olen havainnut itselleni luonnollisimmaksi tavaksi laukata edellä karkuun ja ampua taakse päin, mikä onkin tyypillinen taktiikka ratsujousiammunnassa. Osumatarkkuus on näin aika hyvä ja etäisyys on helppo hallita. Toisaalta haasteena on malttaa tähdätä rauhassa kun on kääntyneenä satulassa taakse päin hevosen porhaltaessa täyttä vauhtia eteenpäin, koska sillä hetkellä hevosta ei voi juurikaan hallita. 


Näissä harjoitteissa tähtään Alia rintakehään enkä aivan täydellä vedolla. Minun on luotettava siihen, että Ali torjuu nuolet kilvellään, mutta virheen sattuessa kumikärkinen nuoli ei aiheuta mitään mustelmaa kummempaa. Hevosen turvallisuus on ykkösasia ja harjoitusta voi tehdä vain silloin, kun ampuminen on niin hyvin hallinnassa että riski virhelaukauksesta hevoseen jää hyvin minimaaliseksi. Kuvassa näkyy, kuinka Ali torjuu nuoleni ja se kimpoaa kilvestä sivuun.


Sardar on yksi lempihevosistani Iranissa. Tämä pieni risteytysori on tuulennopea ja omaa lennokkaat liikkeet. Aina kärsivällinen paikallaan seisominen ei kuulu tämän nuoren pojan vahvuuksiin, mutta vuoristossa se on äärimmäisen varmajalkainen ja luotettava! 


Lisää lennokkuutta, kauhean tylsää odottaa lupaa lähteä täyttä laukkaa arojen halki! Varusteina minulla on tässä kuvassa 40-paunainen Kaya-jouseni, kaksi blunttinuolta, Alin persialainen sapeli eli shamshir sekä suojana kevyt rengaspaita ja hattukypäräni.


Matkaan!


 
Tulikaviomme Bojhan ja Sardar!
 
 
Jotain aivan muuta! Pääsin kokeilemaan reissullani myös tomaatin ampumista tarkkuuskiväärillä. Iranissa aseen omistaminen on hyvin tarkkaan säädeltyä kuten Suomessakin, joten matkaseuralaiseni Miro ja Martin olivat innoissaan mahdollisuudesta päästä kokeilemaan tätä Mauseria. Ali on ollut metsästäjä ja luonnonpuiston vartija ennen siirtymistään täysipäiväiseksi ratsujousiampujaksi. Hänen jäljiltään tomaateista ja kananmunista tulikin nopeasti pelkkää munakokkelia.
 
 
Alamutin linna lähes niin kuin valloittamaan tullut mongoliarmeija sen näki. Käsittämätön kallionharjanteen päälle rakennettu linnake pysyi valloittamattomana 17 vuoden piirityksen ajan. Sisällä linnassa on myös tallit hevosille, mutta on täysi mysteeri, miten hevoset saatiin linnaan sisälle - todennäköisesti jonkinlaisella hissillä.


Tänäpäivänä linnaa huolletaan ja uudelleenrakennetaan jossain määrin. Linnalle kiipeämisen helpottamiseksi on rakennettu polku ja rappuset, jollaisia aikanaan ei kuitenkaan ollut.

Onkalot jyrkänteen seinämässä ovat sotilaiden petipaikkoja. Myös alkuperäiset rappuset näyttävät jokseenkin samalta, mutta pienemmässä koossa.


Huimat pudotukset ympäröivät Alamutin linnaa joka puolelta.


Alamut tarkoittaa paikkaa, jossa maakotkat opettavat poikasiaan lentämään. Persialaisessa kulttuurissa maakotka on arvostettu eläin ja näemme niitä usein ratsastusretkillämme. Välillä myös Alin kouluttama ja vapaaksi luontoon päästämä maakotka Hoomay kaartelee lähellemme katsomaan mitä entiselle isännälle kuuluu.
 


Tämä oli ensimmäinen matkani Iraniin jolla myös poikaystäväni oli mukana! Oli mahtavaa esitellä hänelle kaikki rakkaat eläinystäväni, paikat ja ihmiset.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti