Treenileiri Iranissa

Training camp in Iran

I managed to go for a two week intensive training camp in Iran before the upcoming competitions. These two weeks were quite heavy with training myself and also working and training 11 stallions every day. Still I love this life with horses! Now my language skills are getting better and I could be more independent, spend days at the work alone and borrow Ali's car to move around Kordan (even though I got lost a couple times...).
We trained horseback archery every day, both on foot and on horse. The targets were small and far from the track so hitting was not easy, technique and timing had to be perfect. I'm still struggling to find the good technique and long draw but I'm getting there. I was mostly riding Sardar, small grey stallion who is fast and very funny young guy! On foot training we had small competitions and fun exercises. 
Time passed very fast and now it's time to see the results of training: first in Finnish Championships and then in the World Championships!

*

Onnistuin lähtemään vielä viimeiselle kahden viikon treenileirille Iraniin ennen kisojen koitoksia. Nämä kaksi viikkoa olivatkin melko raskaat ja täynnä tiukkaa treeniä ja työntekoa. Jälkiviisaana olisin voinut olla töiden kanssa vähän maltillisempi, sillä suunnitellun 3 hevosen sijaan vastuullani olikin lopulta 11 orin päivittäinen treenaaminen. Kolme oreista asui vieläpä toisella tallilla, joten kaikkinensa päivät olivat niin hevosentäyteisiä ettei aika meinannut riittää kaikkeen vaikka heräsin heti pian auringonnousun jälkeen ja ratsastin monesti vielä yöllä kuun valossa. 


Silti hektisenäkin elämä hevosten kanssa tekee minut niin onnelliseksi. Oli ihanaa astua talliin, jossa kirkkaat silmät ja kumeat hörähdykset toivottivat tervetulleeksi töihin ja hevoset odottivat innoissaan treenihetkiä. Koin tällä reissulla paljon vaikeita ja raskaita asioita, mutta hevosten avulla elämä rullasi kuitenkin pääosin onnellisena. Nyt minulla on myös tarpeeksi kielitaitoa ja kokemusta että saatoin olla paljon itsenäisempi. Vietin monta päivää yksikseni, työskentelin ja ratsastin vuorilla ja treenasin omin päin Alin ohjeiden mukaisesti. Sain myös ajaa itse Iranin kaoottisessa liikenteessä ja se sujui yllättävän hyvin vaikka eksyilinkin Kordanin pikkukaduilla.



Treenasimme ratsujousiammuntaa joka päivä sekä selästä että maasta. Osan päivistä olimme kaksin Alin kanssa mutta usein koko Iranin maajoukkue oli kasassa. Nyt keskityimme nimenomaan Korean MM-kisoja varten harjoitteluun ja treeni oli tiukkaa ja armotonta. Kohteet olivat pieniä ja ne olivat kaukana radasta. Tehtävät olivat niin vaikeita, että Alillakin oli huomattavia vaikeuksia selviytyä niistä. Sain tottua pettymyksen nieleskelyyn kun nuoli toisensa perään kalahti kuivalle hiekalle taulun viereen ja välillä treeni-ilon ylläpitäminen oli vaikeaa. Onneksi Ali rohkaisi yrittämään ja selitti että treeni on tarkoituksella tosi vaikeaa.

Kun treenasimme koko porukalla vaihdoimme usein hevosia muutaman kierroksen välein, jotta saimme vaihtelua. Muutoin vakioratsukseni valikoitui ihana pieni ori Sardor. Sardor on todella nopea ja vekkuli nuori poika, joka antoi päivästä toiseen sopivasti haastetta. Sille päälle sattuessaan se taitaa upeat hyppyloikat radalla omaa vuoroa odottaessaan. Se on kuitenkin äärimmäisen varmajalkainen ja luotettava, pidän siitä todella paljon. Lisäksi olimme voittamaton pari laukkakisoissa, miten niin pieni hevonen voikin päästellä niin lujaa!

Keskityimme alkuun paljon pelkkiin yksittäisiin single shot-kierroksiin, sillä edelleen kamppailen hyvän tekniikan löytämiseksi ja ylläpitämiseksi. Tiedän mitä tehdä, mutta silti uusi tekniikka ei vielä tule lihasmuistista ja sen hahmottaminen on hankalaa, etenkin täydessä laukassa kun kaikki tapahtuu niin nopeasti. Usein aloitimme muutamalla single shot -kierroksella ja niiden jälkeen ammuimme kahta tai kolmea kohdetta joiden sijoittelu, etäisyys ja kulma hiukan vaihteli. Pääasia kuitenkin oli että kohteet olivat kaukana ja niihin osuminen vaati erinomaista ajoitusta ja hyvää tekniikkaa.

Treenasimme myös ylös päin ammuttavaa qabaqia useampana päivänä. Qabaq on vanha periviholliseni johon viime reissulla ehdin hiukan ystävystyä, mutta nyt Ali päätti muuttaa oppimani tekniikan täysin perinteiseksi ja sanoi ettei kelpaa vaikka osuisin jalustimilla seisten, vaan minun täytyy kumartua alas hevosen kaulalle. Koreassa perinteisellä tyylillä ampuessa osumasta saa 3 lisäpistettä - kunhan sitten osuu. Tämä treeni oli hyvin vaikeaa minulle ja hermoni olivat ensimmäisellä kerralla melko riekaleina, mutta sitten oivalsin jotain ja tähtäys alkoi olla paljon parempi. Vieläkin qabaq on minulle tosi haastava rata, mutta ainakin minulla on aavistus siitä mitä olen tekemässä.



Maasta treenasimme joka päivä yksin, kaksin tai porukalla. Ali sanoi, etten saa tulla puhumaan tai kysymään mitään jos en ole ampunut 300 nuolta päivässä. Valitettavasti kaikkien töideni keskellä en vain millään ehtinyt ampumaan ihan näin paljoa joka päivä, mutta yritin kuitenkin. Porukalla meillä oli erilaisia kilpailuja ja harjoituksia. Välillä voittajalle oli luvassa jäätelöä, mutta nyt oli käytössä muitakin motivaattoreita: jokaisesta huonosti osuneesta nuolesta piti tehdä punnerruksia, vatsalihaksia tai juosta paahteisen ratsastuskentän ympäri. 

Tiukasta treenistä huolimatta meillä oli hauskaa. Eräänä perjantaina naapurihuvilan juhlat saivat meidät kehittämään treenimuodon, jossa seisoimme puunrungoilla ja tanssimme iranilaisen bilemusiikin tahtiin ja ammuimme samalla niin nopeasti ja tarkasti kuin pystyimme. Ali oli virallinen tuomari joka kulki takanamme ja hutki nuolella jokaista jonka lantioliikkeet eivät olleet tarpeeksi vaikuttavat. 

Olen viettänyt tänä vuonna yhteensä hiukan yli kaksi kuukautta Iranissa. Nyt Iran tuntuu toiselta kodiltani jonne palaaminen on helpottavaa: vuorilla on helppo hengittää. Gustaw hirnui iloisesti kun näki minut taas ja Marvelous on enää vain varmuuden vuoksi epäluuloinen, mutta paljon aikaisempaa iloisempi ja helpompi käsitellä. Jotkut asiat ovat muuttuneet kuitenkin hyvin kipeästi. Villikoirat tappoivat koiranpentuni Naalin eikä ruumista löydetty. Mäyräkoira Pakuta joutui tappeluun, sen etutassu ja kylkiluita murtui ja se joutui olemaan sairaslomalla pienessä aitauksessa. Villikoira Pentuun törmäsin kuitenkin sattumalta ja se päätti jakaa Pakutan kanssa suojeluvastuun minusta ja nukkui sänkyni jalkopäässä yöt hätistellen kaikki lähistöllä liikkuvat ihmisraukat kiireenvilkkaa karkuun. Alin saluki Kajhal oli pyöreä kuin pallo saapuessani ja lopulta se synnytti sänkyni alle 10 pientä koiranpentua. Yksi pennuista kuoli, mutta muut ovat nyt lihavia ja onnellisia. 



Kaksi viikkoa hurahti ohi aivan hetkessä ja on aika nähdä treenin tulokset: ensin ratsujousiammunnan SM-kisat Seinäjoella ja heti sen perään MM-kilpailut Koreassa! Kisoihin lähtö on jännittävää ja toivon kovasti että ammun hyvin. Hyvä sijoitus ei oikeastaan ole minulle niin tärkeää, vaan ennen kaikkea toivon että voin antaa parhaani ja olla tekemättä tyhmiä virheitä. Saa nähdä, mutta onneksi tapaamani ratsujousiampujat niin Suomessa kuin ulkomailla ovat mahtavaa porukkaa, joten joka tapauksessa varmasti tulee olemaan hauskaa!

Kuvat: Ali Ghoorchian