keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Ali Suomessa



(c) Tero Ulvinen

Tällä kertaa pääsin vuorostani toimimaan Alin emäntänä, kun hän tuli kahdeksi viikoksi vierailulle Suomeen. Viikot sujuivat hyvin ratsujousiammuntapainotteisesti, Alilla oli vierailun aikana kolme kurssia ja yksi luento. Olin Alin mukana oppaana / järjestäjänä / tulkkina / yleisapukätenä, mutta myös oppimassa opettamista, sillä Ali on päättänyt koulia minusta myös ratsujousiammuntaopettajan. Minulle kaikki kurssit olivat tältä osin todella antoisia ja oli mahtavaa tavata paljon suomalaisia ratsujousiampujia! Välissä ehdittiin myös hassutella ja esitellä Suomen ihmeitä...
(c) Ali Ghoorchian




















Ensimmäinen kurssi järjestettiin vakiotreenipaikassamme Jatilan tallilla Mäntsälässä, jossa on erinomaiset puitteet ratsujousiammunnalle: hiekkapohjainen ratsujousiammuntarata, tuplapitkä maneesi ja jousiammuntaan koulutettuja ratsastuskouluhevosia. Viikonloppukurssi oli ensimmäinen tapahtuma jota olen koskaan järjestänyt, joten etukäteen jännitti aika paljon, mutta kaikki sujui tosi hyvin ja oli todella hauskaa!



(c) Anna Minkkinen
Lauantaina keskityttiin paljon maasta ampumiseen ja hyvään tekniikkaan. Vaikka mielestäni ratsujousiammunnassa aivan ehdottomasti tärkeämpi taito on ratsastus, ei hyvää ampumistekniikkaa vaan voi opetella liian perusteellisesti maasta. Etenkin harrastuksen alkuvaiheessa hyvä tekniikkaopetus on aivan kullanarvoisen tärkeää. Moni kurssilainen oli ennen viikonloppua hiukan huolissaan, meneekö aloittelijalla maailmanmestarin opit hukkaan, mutta päin vastoin! Olen itse päätynyt oikeastaan kadehtimaan hiukan niitä, jotka heti harrastuksen alkuvaiheessa pääsevät hyvän opettajan silmän alle, sillä vaikka alussa kaikki on uutta ja sikäli melko vaikeaa, myös tulosta tulee nopeasti. Uuden oppiminen on helpompaa "tyhjän päälle", vanhoista virheistä pois oppiminen vie aikaa ja ainakin minun tapauksessani tarkoittaa hyvin vaihtelevia tuloksia: jos teen kuten Ali sanoo, olen tarkka, mutta jos hiukankin keskittyminen on vajaata niin heti paikalla palaan vanhoihin virheisiini.


(c) Marjut Siro
Molempina päivinä treenasimme myös selästä käsin, sekä ulkona radalla että maneesissa. Helposti oma tekniikka muuttuu reilusti kun siirtyy maasta hevosen selkään, koska asento muuttuu erilaiseksi ja täytyy huomioida paljon muitakin asioita ampumisen lisäksi. Itse kärsin tästä ilmiöstä usein, sillä vaikka uusi opittu asia tulisi jo automaattisesti selkärangasta maasta, selästä sählään liian usein vielä vanhoilla tavoilla. Tässä käynnissä treenaaminen on hyvä apu, koska silloin ehtii helpommin keskittyä ampumistekniikan yksityiskohtiin ja yhden suoran aikana voi ampua enemmän nuolia, jolloin toistoja hyvästä tekniikasta saa enemmän.
(c) Anna Minkkinen



Kurssilla keskityimmekin treenaamaan selästä ampumista lähinnä käynnistä, sillä kun ampuminen sujuu hyvin on vauhdin lisääminen melko helppoa. Laukassa ja ravissa harjoiteltiin hyvää tasapainoista asentoa Alin juoksuttaessa. Ratsujousiammunta helpottuu aivan valtavasti, kun oivaltaa miten ratsastaa paino pääosin jalustimilla niin, että omien jalkojen joustolla saa yläkehon pysymään vakaana ilman laukan tuomaa ylös-alas-liikettä. Harjoitus juoksutusympyrällä kevyessä istunnassa ilman käsiä on melko haastava mutta sai myös paljon kiittelyä.


(c) Marjut Siro
Kävimme kurssilla läpi myös hevosen totuttamista jouseen. Kurssille osallistui hieno nuori Kekki-ruuna, joka oli jousiammunnan suhteen aivan noviisi ja pääsimme hänen kanssaan käymään läpi jouseen totuttamista alusta saakka. Tähän ei kovin kauaa aikaa mennyt, haisteltuaan jousen ja hätkähdettyään paria ekaa laukausta Kekki oli aivan kuin vanha tekijä eikä haitannut mitään, vaikka laukassa nappasin nuolen maassa seisovan Alin kädestä ja ammuin kohteeseen. Teimme saman treenin myös Jatilan Barbelinda-tammalla samoin tuloksin. Yleisesti siis hevosen opettaminen jouseen ei ole mitään rakettitiedettä, tietenkin riippuen siitä millaisista lähtökohdista aloitetaan. Kaikki tapaamani hevoset ovat myös jutun jujun tajuttuaan alkaneet nauttia ratsujousiammunnasta paljon! Tärkeää on oma rauhallisuus ja johdonmukaisuus niin kuin muutenkin hevosten kanssa. Monelle hevoselle itse ampumista jännittävämpää on nuolien kolina ja kahina sekä ilman ohjia laukkaaminen. Etenkin jos luonnostaan nopean hevosen haluaa opettaa laukkaamaan hidasta tahtia radalla kuluu opettamiseenkin enemmän aikaa, jotta hevonen oppii mitä siltä halutaan.

Lauantai-iltana hassuteltiin mönkkäriammunnan merkeissä, takaperin ammuttavat backshotit saivat aivoni niin solmuun että en meinannut edes pysyä pystyssä mönkkärin takalavalla! Pääsimme myös nauttimaan savusaunasta ja lammesta, aito suomalainen kokemus Alille.


(c) Rohan Tallit
Heti seuraavana päivänä Jatilan kurssin jälkeen siirryimme Rohan Talleille Kemiönsaarelle, jossa Alilla oli yhden illan minikurssi maasta käsin. Sää ei enää suosinut meitä lainkaan, vaan heti saavuttuamme alkoi kaatosade joka jatkui koko illan. Pihattoon saimme kuitenkin hyvän pienen jousiammuntahallin, jossa ihmisoppilaiden lisäksi shetlanninponit osallistuivat aktiivisesti opetukseen. Ilta oli tiivis ja mukava, tehtiin erilaisia hauskoja harjoituksia perustreenin lisäksi. Kaikille kurssilaisille peukalo-ote oli vieras, mutta kaikki ampuivat sillä jo tosi hyvin vain muutaman tunnin treenin jälkeen!

Jäimme vielä Rohaniin seuraavaksikin päiväksi lomailemaan ja pitämään hauskaa. Ali pääsi ampumaan suomenhevosen kyydistä ja me kaikki olimme tikahtua nauruun kun purkitimme Alin täyslevyhaarniskaan. Harjoittelimme myös Skill At Arms-metsästysrataa seuraavan viikonlopun kisoja varten, Ali pärjäsi erinomaisesti. Jutustelu vei mennessään yömyöhään, sillä keskustelut historiaan, ratsastukseen ja aseellisiin ratsastuslajeihin hurahtaneiden kesken olivat todella mielenkiintoisia.
(c) Jaakko Nuotio
(c) Jaakko Nuotio
Seuraavaksi matkasimme länsirannikkoa pitkin Seinäjoelle. Pohjanmaalla on aktiivinen ratsujousiampujien keskittymä ja myös tämän vuoden SM-kilpailut järjestetään Seinäjoen raviradalla. Alin toive oli nähdä Suomea ja tavata paljon suomalaisia ratsujousiampujia ja minäkin olen pitkään halunnut lähteä tapaamaan pohjanmaalaisia, joten iltakurssi oli ehdottomasti pitkän matkan arvoinen.


(c) Marjo Ulvinen
(c) Marjo Ulvinen
Kurssi järjestettiin Equestrian Martial Arts Clubin puheenjohtajan Teron luona Isokyrössä. Paikka oli upea ja alkuun sääkin oli kauniin aurinkoinen. Aloitimme taas maasta ampuen ja sitten siirryimme hevosten pariin. Tässä vaiheessa taivas repesi täysin ja kaatosade pyyhkäisi päällemme. Odottelimme jonkin aikaa toiveikkaina rankkasateen loppumista, mutta urheat litimärät ratsastajat päättivät treenata sateesta huolimatta. Rata alkoi muistuttaa jokea, rapa roiskui ja Ali ihaili suomalaisten hulluutta.

Sairastuin kovaan flunssaan heti Jatilan jälkeen ja minun osaltani tämä kurssi ja myös iltajutustelut hurahtivat hiukan ohi, olin aika uupunut sairastamisesta ja pitkästä ajomatkasta. Mahtavia hevosia, taitavia ratsastajia ja kovatasoisia ampujia kuitenkin, upeaa päästä tapaamaan uudestaan elokuun lopussa SM-kisoissa!


Jäimme yöksi Terolle ja seuraavana aamuna pääsimme ampumaan ja ratsastamaan. Aloitimme suoralla radalla ja sain ratsastaa hienoa Sakke-ruunaa. Ammuimme triple shottia ja säädin kauheasti. Kokeilin ensimmäistä kertaa selästä ampuessa nahkaista peukalosormusta joka hidasti hiukan nokittamista ja lisäksi ammuskelin onnellisesti minne sattuu. Kuvia katsoessa voin todeta että eipä ihme, opitusta tekniikasta ei ollut tietoakaan vaan otin taas puoli vuotta takapakkia. Että osaa olla vaikeaa! Alin kanssa naurettiin että olen kyllä niin turhauttava oppilas, tiedän mitä pitäisi tehdä ja silti en vain onnistu tekemään sitä! Toisaalta, kun tiedän virheeni niin pystyn varmasti myös korjaamaan ne. Treeniä, treeniä!
(c) Tero Ulvinen
(c) Ali Ghoorchian
Lopuksi kokeilimme vielä ihanaa järvirataa jonka Tero on rakentanut pienen lammen ympärille. Todella kiva rata, valtavan piristävää vaihtelua suoralla treenaamiseen! Nyt osuinkin jo paremmin kun keskityin paremmin ja vauhti oli hitaampi.

Rohanissa tosin huomasin, että hidas vauhti voi myös olla kompastuskivi kun on tottunut nopeaan kiitoon. Nopea laukka on yleensä tasaisempaa ja kun aivot ovat tottuneet laskelmoimaan parhaan ampumiskohdan tiettyyn vauhtiin, myös hitaampi vauhti vaatii uudelleenlaskelmointia. Mielenkiintoista huomata, ettei siis hitaampi ole aina todellakaan sama kuin helpompi. Tässä on myös asia jota haluan treenata, sillä vaikka nautin eniten nopeista hevosista ja vauhdin huumasta, mielestäni on tärkeää kyetä ampumaan hyvin erilaisilla hevosilla, erilaisilla nopeuksilla ja erilaisilla radoilla ollakseen oikeasti taitava ratsujousiampuja.

Seinäjoelta suuntasimme hyvin syöneinä takaisin kohti Turkua. Matkalla poikkesimme Alin ystävän luokse kylään, lisää hyvää ruokaa ja ihania ratsujousiampujia! Illalla saavuimme perille Turun linnalle, jossa järjestettiin Euroopankin mittakaavassa suuret turnajaiset, joissa kilpailtiin historiallisessa pitkämiekkailussa, buhurtissa ja historiallisen ratsastuksen lajeissa. Perjantaina ohjelmassa oli luentoja eri alojen ammattilaisilta ja yksi näistä oli Alin luento persialaisesta sodankäynnistä ja ratsujousiammunnasta. Yleisöä oli hyvin paikalla ja Ali kiitteli osallistujien mielenkiintoa ja hyviä kysymyksiä.


(c) Anu Ahola
Viikonloppu sujui turnajaisten merkeissä, osallistuin itse lauantai-illan Skill At Arms -metsästysradan noviisiluokkaan ihanalla Alecto-friisiläisellä. Rata sujui hyvin etenkin harjoittelun vähyyden huomioon ottaen, Alecto oli tosi hyvä ja oli hyvä mieli ratsastaa. Päädyimme sijalle neljä. Muutoin olin tuomaroimassa hevosluokkia ja antamassa peitsiä ritareille. Viikonloppuna sää suosi, yleisöä oli hurjasti ja tapahtuma oli kaikin puolin tosi onnistunut. Ensi vuonna toivon mukaan saamme järjestettyä myös ratsujousiammuntakisan osaksi turnajaisia!

Turusta kotiin suunnattuamme flunssani kellisti minut lopulta sänkyyn, joten päivät sujuivat rauhallisesti. Kävimme kuitenkin katsomassa hevosia, retkeilemässä ja pehmomiekkailemassa. Ali pääsi myös kiertämään Kansallismuseota ja Helsingin keskustaa poikaystäväni oppaanaan.


(c) Marjo Ulvinen
Oli suuri ilo saada Ali vieraaksi Suomeen ja hänkin tuntui nauttivan. Kiitos valtavasti kaikille kurssien toteutumisessa avustaneille ja tietenkin kaikille kurssilaisille! Seuraava reissu on jo suunnitteilla...
Alin omat terveiset kotiin päästyään:

"I have two different feelings about Finland, so far and also close. Far because of many differences between two cultures, close because of something common in our blood: we are warriors! I like your country and would be great if we can continue our clinics in future. I am sure horseback archery will grow up so fast in Finland especially with your brave riders (95% Finn girls).

The most memorable moment during my trip... Kind people, beautiful nature, shiny eyes and smiley faces... and wonderful hospitality.

I can't wait to see you all and train together. I hope to see Finland flag on the top... Soon!"



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti