tiistai 21. elokuuta 2018

HUNOCHA 2018 & Euroopan GP, Unkari


Unkarissa käytyjen IHAA:n avoimien MM-kisojen jälkeen ehdin oleilla Suomessa vain muutaman viikon ennen uutta reissua kohti Budapestia ja Unkarin avoimia mestaruuskisoja eli HUNOCHA:a. Tänä vuonna HUNOCHA oli myös IHAA:n Euroopan GP-sarjan toinen osakilpailu ja edustin osana Suomen maajoukkuetta. Kisojen väliin jäävien viikkojen aikana ehdin levätä pois flunssani sekä treenata niin paljon kuin suinkin vain pystyin. Juuri ennen reissuun lähtöä kilpailimme Etelä-Suomen Ratsujousiampujat Ry:n seuramestaruuksista ja saimme Bambi-ratsuni kanssa korealaiselta radalta kultaa, unkarilaiselta radalta pronssia ja kokonaiskisasta kultaa. Jee! Kisamenestys teki hyvää kärsineelle itseluottamukselleni, sillä vaikka kuinka järjellä osasin ymmärtää että Unkarin kisoissa flunssa vaikutti paljon suorituksiini, niin silti heti radalle mennessä meinasi alkaa ahdistaa ja tuntua että en voi osata kun viimeksikin meni niin huonosti. Joskus olen kuullut sanottavan että ratsujousiammunnassa tarvitaan 30 % fyysisiä taitoja ja 70 % henkisiä taitoja, mikä kyllä ainakin omalla kohdallani tuntuu pätevän. Jos radalle lähtee sopivan itsevarmana mutta valppaana, suorittaa keskittyneesti ja rauhallisesti eikä hermoile turhia, niin tulokset ovat aivan eri kuin jos mikään asia saa mielentilan järkkymään.

Tiistaiaamuna keräännyimme Suomi-tiimimme Elinan ja Tanjan kanssa yhteen Helsinki-Vantaan lentokentällä ja suuntasimme lähtöporteille kohti Budapestia. Tällä kertaa kisa järjestettiin Rónai Attilan hevostilalla, joten matkustimme Budapestin lentokentältä bussilla juna-asemalle ja siitä junalla puolen tunnin matkan Albertirsaan. Sieltä eräs kisajärjestäjistä nappasi meidät kyytiinsä ja suunnistimme peltojen ja metsien keskellä sijaitsevalle kisa-alueelle. Ilma oli tukahduttavan kuumaa ja kosteaa jopa Suomen helteiden jälkeen, mutta lohduksemme saimme tietää että paikalla myytäisiin kisan aikana kylmiä juomia ja jäätelöä. Tulimme paikalle jo päivää etukäteen, joten ehdimme rauhassa pystyttää telttamme ja tutustua ihaniin paikallisiin koiriin, joista kaikkein sydäntäsulattavin oli valtavan kokoinen ja lempeän hömelö kaukasianpaimenkoiran pentu.

Myös valmentajani Ali Ghoorchian oli jo paikalla ja hänen kauttaan meille tarjoutui kiinnostava tilaisuus: Lajos Kassai oli kutsunut Alin luokseen ja meidät toivotettiin tervetulleiksi liittymään seuraan Kassain laaksoon. Lajos Kassai on nimi johon kaikki ratsujousiampujat ovat varmasti törmänneet ja kuten kaikista tunnetuista henkilöistä, olen kuullut hänestä paljon niin hyvää kuin paljon pahaakin. Mikäpä sen parempaa kuin siis puhdistaa mieli ennakko-odotuksista ja mennä itse tapaamaan häntä! 

Päätimme tarttua tarjoukseen, joten kun Kassain oppilas tuli hakemaan Alia, sullouduimme kolmisin Tanjan ja Elinan kanssa auton takapenkille. Seurasi reilun kolmen tunnin hikinen automatka Unkarin halki. Ilmastoinnin puuttuminen, hohkaava helle ja hitaasti etenevät liikenneruuhkat tekivät olosta tukalan, mutta toisaalta oli kiva päästä näkemään enemmän Unkarin maisemia. Oli kuitenkin valtava helpotus kun saavuimme perille Kaposmérőn kylään. Vierailimme ensin Kassain jousikaupassa ihastelemassa ratsujousiammuntatarvikkeita. Lyhyen pysähdyksen jälkeen jatkoimme matkaa Kassain laaksoon, jossa Lajos tuli meitä vastaan isojen koiriensa ympäröimänä. 

Pääsimme ensin pienelle kiertoajelulle laakson ympäri lava-auton lavalla. Laakso oli paljon pienempi ja kotoisampi kuin olin kuvitellut. Lauma valkoisia shagya arabeja laidunsi tyytyväisinä pienen lammikon tuntumassa. Metsän siimeksestä löytyi lammaslauma ja ylempää pellolta isoja härkiä. Kaunis ratsujousiammuntarata kulki laakson pohjaa pitkin ja lammet levittäytyivät sen ympärillä. Yksi vesipuhveli kylpi onnellisesti vedessä ja toinen laidunsi lammen reunalla. Lajos esitteli meille kauniin vanhan jurtan joka sijaitsi radan tuntumassa ja jatkoimme sitten hevosten tallille. Talli oli yksinkertainen, siisti ja toimiva. Lajos otti tallista ämpärillisen leipää ja päästi ilmoille kutsuhuudon, jolloin kymmenet vapaana pellolla levänneet hanhet lensivät kiireesti hänen luokseen. Kulman takaa ilmestyi myös kiinnostunut aasi. Jatkoimme kierrostamme kauniille kappelimaiselle rakennukselle, jossa säilytettiin järjestyksessä jokaisen hevosen nahkapanssaria. Hevosille oli kaikille myös omat kauniit kulhomaiset soittimet, jotka soivat kaikki omalla tainomaisella äänellään. Turha sanoa, että olimme jo tässä vaiheessa melko vaikuttuneita.

Seuraavaksi pääsimme seuraamaan Kassain oppilaiden harjoittelua. Rankkasateet olivat saaneet ratsujousiammuntaradan huonoon kuntoon, joten harjoittelu tapahtui katetuilla ratsastusareenoilla. Pienemmällä areenalla kuskinamme toiminut nainen sekä toinen Kassain oppilas tekivät tasapaino- ja lihaskuntoharjoituksia ilman satulaa ratsastaen. Lajos kertoi, että oppilaiden piti ensin läpäistä kokeet ratsain ja maasta ampuen, jonka jälkeen he pääsisivät ratsujousiammuntaradalle. Painoin pääni, kun Lajos totesi näiden aloittelijoiden harrastaneen ratsujousiammuntaa vasta kaksi vuotta. Sepä se tässä lajissa välillä vääristää perspektiiviä, kun itsekin olen reilussa kahdessa vuodessa kisannut vaikka ja missä kaikenlaista tehden - se on arvokasta kokemusta, mutta täytyy silti yhä muistaa: olen vasta aloittelija.

Siirryimme suuremmalle ratsujousiammuntamaneesille, jonne oli rakennettu unkarilainen rata kääntyvällä kohteella ja automaattisella ajanotolla. No, näiden tyyppien treeniä katsoessa oli helppoa muistaa olevansa vasta aloittelija. Hevoset laukkasivat 99-metrin radan hyväntuulisen oloisina n. 17-18 sekunnissa ja ratsastajat tykittivät menemään. Laskimme muutamilta kierroksilta taulupisteet ja etenkin yksi nuori mies ampui toistuvasti reilu 30 pistettä. Siinäpä tavoitetta! 

Oli todella mielenkiintoista kuulla, että Lajos totesi että tämäkin oppilas oli vasta alussa polullaan, sillä mestaritasolla ei enää kuuluisi ampua niin montaa nuolta hitaasta vauhdista, vaan kolme nuolta 6-7 sekunnin vauhdista. Se antaakin ihan erilaisen merkityksen unkarilaiselle radalle (toiselta nimeltään Kassai-radalle), sillä moni vannoo ainoan oikean taktiikan olevan piirua vaille 20 sekunnin hevosella ratsastaminen ja mahdollisimman monen nuolen ampuminen, ja nopeasti ratsastaviin & vain muutaman nuolen ampuviin suhtaudutaan suorastaan alentuvasti. Oletin Kassainkin arvostavan nimenomaan hitaita ratsujousiammuntahevosia, mutta hän kertoikin että paras ratsujousiammuntahevonen menee joko aivan hitaasti tai todella nopeasti riippuen siitä mitä siltä pyydetään. Mestaritason ratsujousiampujan pitäisi kyetä mestaritason suorituksiin kaikista eri vauhdeista. 

Treenejä seurattuamme ja Lajoksen ajatuksia kuultuamme siirryimme syömään herkullista illallista, jonka Lajos vaimoineen oli valmistanut meille. Tapasimme samalla tuhman lemmikkikorpin, joka viehätti ylväällä olemuksellaan mutta paljastui aika riiviöksi purtuaan minua ja varastettuaan kakun pöydältä heti kun käänsimme selkämme. Lajoksen vaimon kädellä se istui kuitenkin kiltisti silitettävänä ja nautti huomiosta.

Ilta hämärtyi ympärillämme. Kun olimme syöneet, menimme vielä takaisin pienemmälle ratsastusareenalle seuraamaan kuinka hevosia totutettiin erilaisiin ääniin ja tapahtumiin ympärillään. Hevoset seisoivat vapaina rivissä ja Kassain oppilaat kulkivat niiden ympärillä aiheuttaen mahdollisimman paljon hälyä erilaisilla esineillä. Hevoset seisoivat rentoina paikoillaan ja seurailivat tilannetta. Paikalla oli kaksi uudempaa hevosta, joista toinen tarkkaili tilannetta epäileväisenä ja päätti kävellä pois. Yksi oppilaista otti sen kiinni ja ohjasi takaisin paikalleen, ja harjoitus jatkui. Oppilaat pujahtelivat hevosten vatsojen ali ja taputtivat käsiään. Kun harjoitus oli ohi, avattiin areenan portti ja hevoset saivat lähteä takaisin ulos laiduntamaan. Oppilaat jäivät vielä ampumaan maasta käsin erilaisia harjoituksia tehden. 

Lopulta vierailumme tuli päätökseensä ja kiitimme kovasti Lajosta ajasta ja vieraanvaraisuudesta. Automatka takaisin päin oli nyt ilman ruuhkia vähän lyhyempi ja paljon viileämpi. Saavuimme takaisin kisa-alueelle aamuyöllä ja pääsimme ryömimään makuupusseihimme nukkumaan. 

Keskiviikko sujui raukeissa merkeissä. Autoimme jurttien ja kisatelttojen pystyttämisessä, seurustelimme paikalle saapuvien kilpailijoiden kanssa ja treenasimme maasta käsin ampuen. Välillä sadekuurot kastelivat maan, mutta pääosin sää oli jälleen helteinen ja kuuma.

Torstaina oli ohjelmana hevosten valinta. Minulla oli kisaan kolme hevosehdokasta: viime vuoden GP-kisaratsuni Chili jolla nyt myös sen omistaja Tímea kisasi, Alin MM-kisojen ratsu Harcos tai ystävämme Valentinen hevonen Zengő. Näistä hevosista Zengő oli ainoa jolla olisi realistiset mahdollisuudet pärjätä myös kiemurtelevalla puolalaisella radalla, sillä se osasi tarpeen tullen laukata hyvin hitaasti. Valentin kuitenkin halusi jakaa hevosen unkarilaisen ystävänsä kanssa ja minulle vakuuteltiin että puolalaisen radan voisi kisata hyvin nopeallakin hevosella, ihan kaikkia kohteita ei vain pääsisi ampumaan. Niinpä tehtäväksi jäi enää valinta Chilin ja Harcoksen välillä. Näistä kallistuin Harcokseen, sillä rehti hyväntuulinen ruunapoika oli aina nautinto ratsastaa ja luonteeltaan vähän helpompi kuin tammakuningatar Chili, joka hänkin on puhdasta kultaa mutta noh, oman arvonsa hyvin tunteva ja sen osoittava. Arvelin myös että Harcos voisi olla hiukan Chiliä hitaampi, mikä tekisi minun suoriutumisestani helpompaa. 

Myös Ali ratsasti Harcoksella ja olikin kiva jakaa hevonen hänen kanssaan. Elina ja Tanja löysivät itselleen kivat kisaratsut ja illalla saimme tietää lähtöjärjestyksen: Ali kisasi ryhmässä 2, Elina ja Tanja ryhmässä 3 ja minä ryhmässä 5. Kaikki siispä mukavasti aamupäivän puolella!

Perjantaina oli ensimmäinen kisapäivä ja ratana IHAA:n GP-sarjan mukaisesti unkarilainen 9 kierroksen rata. Seurasin ja kannustin Alia sekä samassa ryhmässä ratsastavaa Tímeaa. Toisen ryhmän jälkeen oli avajaisseremonia, jossa päädyin ratsastamaan Chilia Tímean kääntäessä kunnanjohtajan unkarinkieliset puheet englanniksi. Seisoimme hevosten kanssa rivissä ja kuulimme avajaispuheen. Seremonia oli melko lyhyt, juuri sopiva keskelle kisapäivää.

Avajaisseremonian jälkeen kisa jatkui 3. ryhmän kierroksilla. Aiemmista kisoista oppineena suunnistin valmistautumaan omaan suoritukseeni, vaikka harmittikin kovasti etten päässyt näkemään Elinan ja Tanjan kisaa. Nyt kuitenkin ehdin levätä ja valmistautua ilman kiirettä, enkä nääntynyt kisaradan kuumuudesta, joten pääsin suuntaamaan omaan suoritukseeni hyvin ja keskittynein mielin.

Unkarilainen rata 3 harjoituskierroksella ja 9 kisakierroksella on varsinainen maraton helteisessä säässä. Yhden ryhmän suoritukset kestivät kaikkiaan noin 1,5 tuntia. Olin oman ryhmäni ensimmäinen ratsastaja. Rata alkoi hauskasti metsän siimeksestä, mikä tarjosi tavallaan ihanan yksityisen hetken rauhoittua juuri ennen radalle menoa. Toisaalta rata oli sikäli vähän hassu että se alkoi pienellä jyrkällä alamäellä, joka nopealla hevosella tuntui ikään kuin hyppyriltä radalle. Rata ei muutenkaan ollut täysin tasainen vaan sisälsi pieniä töyssyjä ja vietti kohti kuivunutta joenuomaa. Radan lopussa jarrutustilaa ei oikeastaan ollut vaan hevonen piti pystyä kääntämään äkkiä, ettei törmännyt aitaan. Ei mikään miellyttävin rata nopealla hevosella, mutta toisaalta jos hevosensa sai kääntymään radan päätteeksi oli sen jälkeen tilaa tehdä isoa ympyrää ja hidastaa vauhti rauhassa. 


Harjoituskierrosten aikana sain tuntumaa Harcoksen vauhtiin, joka oli tasaisesti noin 7,6 sekunnin tuntumassa. Näin nopeasta vauhdista frontshot ja backshot tuli väkisinkin ammuttua melko kaukaa, mutta päätin keskittyä varmoihin sideshotteihin ja lisäksi hyviin frontshotteihin. Ensimmäisellä kisakierroksellani ammuin ensimmäisen nuolen 40 metrin päästä ja pam, se osui hienosti 3 pisteen alueelle! Riemastuin tästä aloituksesta niin että hätiköin toisen nuoleni ja ammuin sen pisteiden ulkopuolelle, mutta sain silti ensimmäisen osuman pisteet ja nopeusbonukset!

Seuraavilla kierroksilla nappasin tasaisesti osuman sideshottiin ja front- ja sideshotit päätyivät nollille, mutta toisinaan osuen hyvin lähelle. Oloni alkoi jälleen olla itsevarmempi tällä radalla. Viidennellä kierroksella kuitenkin keskittymiseni herpaantui juuri sen verran että ammuin sideshotinkin turhauttavasti juuri pistealueen ulkopuolelle. Äh, tuli kuin tulikin nollakierros. Tästä kuitenkin sisuunnuin ja ammuin seuraavalla kierroksella osuman sekä front- että sideshottiin. Loput kierrokset nakutin tasaisesti pisteet sideshotista ja lopullisena pistesaaliina oli 121,845 pistettä ja minun toinen HA5-gradingarvoni unkarilaiselta radalta! HA5 on korkein suomalaisten saavuttama arvo ja maailmallakin seuraavaa HA6-arvoa on vain muutamalla, joten sain olla tyytyväinen suoritukseen. Toki salaa vähän harmitti, kun viime vuonna ammuin samalla radalla vähän yli 122 pistettä ja olisin tietenkin halunnut olla edes pisteen verran parempi kuin viimeksi! Pääsin kuitenkin näillä pisteillä sijalle 8 / 34, joka on oikein hyvä saavutus Unkarissa maan omassa kuninkuuslajissa ja omilla hevosillaan kisaavien huippunimien joukossa.


Vietimme loppupäivän muiden kisasuorituksia katsellen ja etsien porottavaan helteeseen viilennystä kylmistä suihkuista ja jäätelöstä. Olimme hyvällä tuulella ja odotimme innolla seuraavaa päivää ja korealaista rataa!

Lauantai valkeni jälleen kuumana ja hiostavana. Aloitin aamun seuraamalla taas Alin ryhmän suorituksia. Hevosia valitessani olin toivonut Harcoksen olevan hiukan Chiliä hitaampi, mutta Alin menoa katsoessani totesin että ei toivoakaan, sillä Harcy pinkoi riemuissaan 1-2 sekuntia reippaampaa vauhtia kuin Chili. Kisa ei tulisi olemaan helppo, mutta jos saisin annettua aivan parhaani ja nokittamaan täysin virheettömästi, voisin saada tosi hyvät tulokset. Aikaisemmin olen nopeiden hevosten kanssa tyytynyt ampumaan vain joka toista taulua, mutta nyt Ali kannusti minua ampumaan joka taulua ottaen suuremman riskin mutta toisaalta mahdollisuuden isommista pistesaaliista. Ammuin ennen omaa suoritustani maasta käsin ja tein paljon nokitusharjoituksia, jotta kaikki menisi radalla sujuvasti.

Ennen kisakierrosten alkua meillä oli 2 harjoituskierrosta, joilla keskityin ampumaan Double Shottia. Sain molemmilla kerroilla hyvän osuman ensimmäiseen maalitauluun, mutta Harcoksen kiitäessä 90 metrin radan 6,77 sekunnissa ja maalitaulujen välisen matkan ollessa vain 10 metriä olin auttamatta myöhässä toisesta maalitaulusta ampuen sen kaukaa ja ohi. Ali kehotti minua keskittymään nopeampaan uudelleennokittamiseen ja niin yritinkin tehdä, mutta valitettavasti keskittyminen seuraavaan nuoleen kostautui siinä että ensimmäinenkin osuma oli vain 1 pisteen arvoinen ja silti toinen nuoli meni ohi. Seuraavalla kierroksella päätin ajatella nokittamista vielä enemmän, mutta sepä onkin sellainen asia että mitä enemmän yrittää pakottaa vauhtia omiin käsiin, sitä kömpelömmin ne toimivat. Olin myöhässä ensimmäisen nuolen nokituksessa joten ajattelin ottaa varman päälle ja ampua vain toista maalitaulua, mutta ammuin sen kuitenkin vähän turhan ajoissa ja sain jälleen vain 1 pisteen.


Seuraavaksi siirryttiin angled triple shottiin. Ehdin hyvin nokittaa ensimmäiseen maaliin mutta ammuin sen ohi, keskimmäistä en ehtinyt yrittää ja kolmanteen sain hyvän 4 pisteen osuman. Nopeusbonukset saadakseen täytyy osua vähintään 2 / 3 taulusta, joten pistetulos jäi aika laihaksi. Seuraava kierros ei lämmittänyt juuri sen enempää: 2 pisteen osuma ensimmäisessä maalitaulussa ja muut nollia.

Näiden kierrosten myötä taisteluni hyvästä pistetuloksesta oli mennyttä, joten päätin keskittyä seuraavassa 5 taulun serial shotissa hyvään treeniin ja kaikkien kohteiden metsästämiseen. Ensimmäinen kierros alkoikin hyvin, vaikka sitten levähtikin käsiin: ensimmäinen taulu 4 pistettä, toinen taulu 4 pistettä, kolmas taulu ohi, neljäs taulu 1 piste, viides taulu osuma pistealueen ulkopuolelle. Pistesaaliista viis, oi mikä ihana adrenaalini ja villin riemun tunne! Viiden nuolen ampuminen 11 sekunnissa on nopea suoritus yksinäänkin saati sitten täyttä vauhtia laukkaavan hevosen selästä, joten en jäänyt sen kummemmin harmittelemaan vähän ohi menneitä kahta osumaa.

Lähdin seuraavalle kierrokselle innokkaana parantamaan suoritustani, mutta en onnistunut. Ensimmäisestä maalista sain 3 pistettä, nokitusongelma, liian aikaisin ammuttu nuoli, hätääntyminen, sählääminen ja loputkin nuolet ohi. Huokaus, miten antiklimaattinen lopetus. Näin kuitenkin tällä kertaa. Tällä suorituksella sain raavittua kasaan 46,39 pistettä (HA1 -gradingsuoritus) ja sijoituksen 26 / 34.


Kisan viimeisenä ratana oli vuorossa n. 1200 metrin pituinen puolalainen rata, joka kiemurteli ympäri peltoaluetta erilaisilla mutkilla ja kurveilla sisältäen monia erilaisia kohteita. Kisakierroksia olisi vain yksi ja radan saisi kerran kävellä läpi hevosen kanssa, mutta muuten sitä ei päässyt kokeilemaan. Kisajärjestäjien vakuuteltua hevosvalinnan yhteydessä että puolalaisen radan pystyisi hyvin menemään nopeallakin hevosella ja että vain joitain tauluja ei pystyisi ampumaan, aloin olla vähän pettynyt kun kävelimme rataa läpi. Radalla oli joitain tarpeeksi laajoja kaaria hyvällä pohjalla niin että niillä oli turvallista mennä Harcoksen vauhdilla, mutta paljon tiukkoja mutkia ja kohtia joissa kisajärjestäjät pyysivät kokoamaan hevosen lyhyeeseen laukkaan tai ravaamaan, jotta niistä selviäisi turvallisesti. Ravista ammutuista nuolista ei saanut pisteitä. Harcos on ratsuna sen verran raakile, ettei se oikeastaan pystynyt ratsastajan kanssa juurikaan kokoamaan laukkaa. Kokeilin kentällä sen ratsastettavuutta ja totesin että se sai laukan pysymään yllä vain koko kentän kokoisella ympyrällä vasemmassa laukassa ja tarpeeksi reippaassa tahdissa. Periaatteessa se oli kyllä näppärä selviämään tiukoista kurveista loikkimalla, mutta nyt meiltä pyydettiin erityistä varovaisuutta viime kisojen puolalaisella radalla tapahtuneen onnettomuuden jälkeen.


Kävelin illan aikana radan vielä moneen kertaan läpi opetellen ulkoa sen kulun ja pohtien missä kohdissa olisi turvallista yrittää ampua. Radan molemmilla puoliskolla pitäisi ampua vähintään 3 kohdetta jotta saisi aikabonukset. Aikarajaa ei kuitenkaan saatu tietää ennen kisan alkua. Opettajani Ali päätti jättää tämän leikin sikseen eikä osallistua ollenkaan puolalaisen radan kisaan, kun hän totesi sen Harcoksella riskialttiiksi eikä kaikista säännöistäkään ollut varmuutta. Hän kuitenkin lupasi ratsastaa Harcoksen omalla kisavuorollaan radan läpi, jotta hevonen ainakin tuntisi reitin minun kanssa mennessään. Minä kuitenkin kovasti halusin päästä radalle ihan vaan harjoituksenkin nimissä.

Sunnuntaiaamun valjetessa perustimme Elinan ja Tanjan kanssa kisakatsomon puiden varjoon hyvälle paikalle, josta näki lähes koko puolalaisen radan. Rata on kaikista mielenkiintoisin seurattava, vaikka tuloksista ei pystykään päättelemään paljoa maalien ollessa niin kaukana. Erityisen kiinnostava oli 2. ryhmä jonka nopeiden ratsastajien suorituksista sain vinkkejä omaan tekemiseeni. Ryhmän ensimmäisenä ratsasti Tímea Chilillä ja hän sai osumat kahteen ensimmäiseen kohteeseen, mutta sen jälkeen laukkasi loppuradan ohjat käsissä ja Chiliä kontrolloiden, sillä muuten tamma syöksähti täyteen laukkaan. Ratsukko kuitenkin pääsi maaliin turvallisesti eikä jäänyt nollille. Seuraavaksi Ali lähti laukkaamaan radan läpi ilman jousta ja nuolia, Harcoksen ratsastamiseen keskittyen. Innokkaan ruunapojan pitelemisessä oli Alillakin täysi työ ja heidän saavuttuaan maaliin tuli useampi ihminen toteamaan minulle, että olisi mahdotonta kisata tämän hevosen selästä ja pyysi etten menisi radalle ollenkaan. Tilanteen epäreiluus kismitti, mutta harmittelu ei auttanut vaan lähdin valmistautumaan omaan suoritukseeni.

Olimme Alin kanssa tehneet minulle suunnitelman ja kävin sen läpi mielessäni vielä kun kuljimme radan käynnissä läpi. Niinpä kun oma vuoroni koitti, lähdin radalle yksi nuoli valmiiksi nokitettuna mutta kuljin lähtöportin läpi käynnissä pitäen Harcoksen tyynenä. Nostimme rauhallisen ravin suunnatessamme alamäkeen kohti alkavaa kujaa ja ensimmäisiä maalitauluja. Kun pääsimme kujan sisälle päästin Harcoksen täyteen vauhtiin ja aloin ampumaan pieniä eläinkohteita. Ensimmäinen niukin naukin ohi, mutta toiseen 3 pisteen osuma! Suora pätkä loppui melko tiukkaan käännökseen vasemmalle, joten jarrutin vauhtia mutkaan ja ratsastin ohjat kädessä seuraavan tiukan silmukan. Rata jatkui pienen lammen ja metsikön kiertävälle lenkille, joten kun sain Harcoksen suunnattua oikeaan suuntaan päästin sen jälleen laukkaan ja ammuin 2 pisteen osuman, törmäten samantien puiden oksiin ja menettäen jalustimeni. Hidastin Harcoksen vauhtia tiukkaan kurviin ja keräilin itseni seuraavien mutkien aikana ravatessani. Seuraavaksi aukesi laajempi kaarros vasemmalle joten uskalsin päästää Harcoksen taas täyteen vauhtiin. Ammuin ensimmäisestä maalitaulusta 1 pisteen, nokitin kädet automaattisesti toimien ja ennen kuin tajusinkaan ammuin 12 metrin päässä olevaa korealaista maalitaulua suoraan tiikerin pään keskelle ansaiten 7 pistettä!

Seuraavaksi alkoi radan toinen puolikas. Laaja kaarre muuttui S-kurvin kautta avoimeksi pelloksi kohti Harcoksen tarhaa. Ruuna oli kuitenkin helppo kääntää jälleen pois päin kotoa ja sain ammuttua avoimen aluen kohteeseen 3 pisteen osuman. Matka jatkui tiukalla kurvilla oikealle, alamäki ja ylämäki yleisön editse ja loivalla alamäellä kohti maassa olevaa kohdetta, joka piti kiertää avoimella alueella samalla kun sen ampui. Ammuin kohteeseen 2 pisteen osuman laukatessani sen ohi, käännyin ympäri ja jatkoin kujanpätkälle jolla sai ampua alapuolellamme olevaa pitkän matkan kohdetta. Ammuin 10 pisteen osumaa himoiten, mutta nuoleni lento jäi vajaaksi. Suuntasin jälleen alamäkeen avoimelle alueelle seuraavaa kierrettävää maakohdetta varten, laukkasin sen ohi, hidastin niin että sain nokitettua, käänsin Harcoksen kohti maaliviivaa ja ohi kiitäessäni ammuin tauluun 1 pisteen osuman. Täyttä laukkaa maaliviivalle ja ah mikä upea adrenaalini ja riemu radasta turvallisesti ja kunnialla selviytymisestä! Ali riemuitsi ja moni ihminen tuli taputtamaan minua selkään kävelyttäessäni, viilentäessäni ja hoitaessani hienon työn tehneen Harcoksen tarhaan.


Siirryimme Suomi-tiimin kanssa kisakatsomoon ja odottamaan innolla pistetuloksia, jotka eivät olleet päivittyneet tietokantaan. Lopulta tulokset tulivatkin: 19 osumapistettä radalta! Mutta, nyt kisan ollessa lopuillaan aikarajakin oli päätetty ja hämmästyksekseni menetin liian hitaan vauhdin takia lähes 10 pistettä, niin että kokonaissaaliikseni jäi vain 9,767 pistettä. Elina ja Tanja kärsivät saman kohtalon vauhtimiinusten verottaessa osumapisteet olemattomiin ja tunnelmamme lässähti, sillä kukaan ei ollut olettanut näin käyvän. Väkisinkin alkoi päänsisäinen jossittelu: jos vain olisin tiennyt että aikaraja olisi näin tiukka, olisin hyvin voinut ratsastaa radalle heti täyttä laukkaa ja mennä kaikki kurvit vähän holtittomammin, niin että olisin helposti säästänyt ne 20 sekuntia ja kääntänyt ne jopa aikabonuksiksi! Vaan eipä jälkipelaaminen auttanut ja ratsastin radan niin hyvin kuin silloisella tiedollani ja taidollani pystyin, kunnioittaen jokaista järjestäjien antamaa toivetta radan haastavissa kohdissa ravaamisesta ja turvallisuus edellä kisaamisesta. Ali oli turhautunut tilanteesta ja nyt oli helpompi ymmärtää miksi hän oli tyytyväinen ettei kisannut: minun pistesaaliini ei ollut juuri hänen 0 pistettä kummoisempi, mutta ne kerätäkseni otin huomattavasti suuremman riskin. Näillä pisteillä sijoitukseni oli 28 / 34.

Illalla keräännyimme ruokakatokseen palkintojenjakoon. Upeasti suoriutuneet saivat mitalinsa, paikallinen TV kuvasi palkintojenjakoa ja tunnelma oli mukava. Oma sijoitukseni kokonaiskisassa jäi sijalle 24 / 34. Yllätyksekseni minut kuitenkin kuulutettiin vastaanottamaan erityispalkinto, sillä olin kisan nopein ratsastaja ja järjestäjät kiittivät rohkeudestani kisata puolalaisella radalla. Tein IHAA:n tilastojärjestelmän ennätyksen nopeimmasta unkarilaisen radan kierroksesta jolla on ammuttu osumapisteitä. Palkinnoksi sain kotitekoista aprikoosimarmeladia, kauniin tarjoiluastian sekä pullon palinkaa!

Palkintojenjaon jälkeen osa ihmisistä suunnisti jo kotimatkalle ja osa jäi vielä viettämään iltaa. Minä hipsin puolestani tuttuun tapaan hyvissä ajoin telttani suojiin nukkumaan.

Seuraavana aamuna heräsimme melko varhain ja pakkasimme tavaramme niin, että olisimme valmiita lähtöön sitten kun tiputtamisemme juna-asemalle sopisi jonkun järjestäjän aikatauluihin. Elina, Tanja ja Ali himoitsivat tutustumaan Budapestiin ja tarkoitukseni oli lähteä heidän mukaansa. Kisaan osallistuneita hevosia piti kuitenkin lähteä ratsastamaan 3 tunnin matkan päähän niiden kotitallille ja mukaan tarvittiin vielä lisää ratsastajia, joten päätin lähteä ilomielin avuksi ja vaihtaa kaupunkiseikkailun metsäretkeen. Niinpä sain ratsukseni suuren rautiaan tamman nimeltä Kira, jolla Tanja oli kisannut. Satuloimme hevoset ja lähdimme neljän hengen porukalla porottavasta auringosta metsän siimeksessä levittäytyvälle pehmeiden pienten hiekkateiden verkostolle.

Maasto ja pohjat olivat aivan ihanteellisia ratsastamiselle, joten otimme käynnin lomassa pitkiä ravi- ja laukkapätkiä. Paras tapa rentoutua kisan jälkeen! Metsät, pellot, maatilat ja pienet kylät lipuivat ohitsemme ja matka sujui joutuisasti. Lopulta saavuimme perille pienelle maatilalle, jossa hoidimme hevoset tarhoihin ja istahdimme hetkeksi puutarhan varjoon juomaan kotitekoista marjamehua. Seuraavaksi saimme tutustua tilan eläimiin: kaneihin, possuihin, poneihin, hanhiin, kissoihin ja vuohiin. Vuohilla oli kolme maailman suloisinta pientä vuohivauvaa. Vuohiemien ylimääräinen maito piti lypsää pois ja autoin pyydystämään ja pitelemään vastahakoisia eläimiä.


Matkamme jatkui autolla tilan omistajan äidin luokse, jossa saimme ruuaksi erikoista mutta hyvää kanapihviä kylmällä kirsikkakiisselillä sekä isot annokset kermakakkua ja jäätelöä. Unkarilaisrouva silmäili minua hetken ja toi minulle sitten lahjaksi ison kassillisen itsetehtyjä hedelmä- ja marjahilloja vannottaen että ottaisin ne mukaani Suomeen. Sopersin kiitoksia hämmentyneenä. Hyppäsimme jälleen autoon ja ajoimme takaisin kisa-alueelle.

Autoin vielä ruokateltan purkamisessa ja sen jälkeen odottelin matkalaukkujeni vieressä loikoillen. Yksi kisajärjestäjistä oli matkalla kotiinsa lentokentän lähelle joten hän lupasi tiputtaa minut matkalla lentokentälle - paluumatka sujuikin siis vielä odotettuakin helpommin. Olin kentällä jo hyvissä ajoin ennen Elinaa, Tanjaa ja Alia, joten odottelin heidän saapumistaan ja lähdimme sitten porukalla kohti lentomatkaamme Suomeen. Nyt Alikin liittyi seurueeseemme, sillä luvassa olisi tiiviit 2 viikkoa Alin kursseja Suomessa!

Suurkiitos ihana kisatiimini Elina & Tanja sekä kuten aina, kiitos valmentajani Ali!

Valtavat kiitokset myös sponsoreillemme
Iberico Finland, Helsinki Horse Fair, Suomen Ratsastusjousiampujain Liitto, Hertsby Stallgård, Criollo-hevosrehut, Turun Jousivaruste Oy sekä Tampereen Hevosklinikka oy!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti