tiistai 24. huhtikuuta 2018

Kaksoisvirtainmaa ja Persian vuoret


Huhtikuun alussa matka kutsui jälleen! Lensin yön yli Helsingistä Tehraniin, jossa opettajani Ali tuttuun tapaan odotti minua. Passini sai 11. viisuminsa Iraniin ja nyt olen myös viimein nähnyt koko vuoden kierron Alborz-vuorilla, sillä huhtikuu oli ainoa kuukausi jota en ole ennen nähnyt Iranin matkojeni aikana. Vuoriston kevät valloitti minut saman tien mukavan säänsä ja kaikkialla tuoksuvien kukkien ansioista. Tallilla suuntasimmekin saman tien ratsastamaan ja ihailemaan keväistä luontoa. Ratsuksi sain uuden tulokkaan, ystävämme Hosseinin Sayeh-tamman. Musta laukkaratsu oli nopea ja tulinen, mutta helppo ja kuuliainen ratsastaa. Tykästyin siihen kovasti heti alkuun.

Ammuimme myös maasta, Ali tarkisti miten ammun nyt kotiharjoittelujaksoni jälkeen, ja iltapäivällä ammuimme selästä. Tällä kertaa ratsukseni tuli vanha tuttu Muumi, jonka varmassa rauhallisessa kyydissä oli helppoa keskittyä ampumiseen. 

Päivä oli tiivis ja täynnä tekemistä, sillä illalla jo pakkasimme uudestaan kimpsut ja kampsut suunnaten tällä kertaa Tehranin pienemmälle lentokentälle, jolta lähtevät pääosin maan sisäiset lennot. Lentomme Ahwaziin Etelä-Iraniin lähti myöhään illalla ja saavuimme kuumuutta hohkaavaan kaupunkiin yön pimeydessä. Alin paikallinen oppilas Sina otti meidät vastaan ja ajoimme reilun tunnin Khuzestaniin, jossa majoituimme yksinkertaiseen perinteiseen taloon Alin oppilaiden luokse. Talossa oli kaksi huonetta ja ei lainkaan huonekaluja, vain suuret persialaiset matot joille ensin katettiin myöhäinen illallinen ja sen jälkeen sijattiin makuupaikat joilla nukkua. Isäntämme vaikuttivat kovin uskonnollisilta joten nukuin huivi tiiviisti päässä ja yritin kaikin puolin käyttäytyä mallikkaasti.

Yöunet jäivät melko lyhyiksi, sillä pääsimme nukkumaan vasta kahdelta aamuyöstä ja herätys oli jo ennen seitsemää. Kevyen aamiaisen jälkeen ajoimme kaupungin laidalla olevalle rakennukselle, jonka luokkahuoneessa järjestettiin kurssin ensimmäinen teoriaosio. Ali luennoi farsiksi reilun parinkymmenen oppilaan seuratessa oppituntia tiiviisti, ja minä puolestaan kävin elämäni taistelua nukahtamista vastaan. Iranilainen tee onneksi piristi ja lopulta pakkauduimmekin jälleen autoihin jatkaen matkaa pienelle hevostilalle. Matkalla katsoin silmät pyöreinä palmupuita, jo sadonkorjuuta odottavia kultaisia viljapeltoja, lammaspaimenia laumoineen ja upeita kalliomuodostelmia.

Khuzestanin alueella arvostetaan valtavasti asil-hevosia, joiden sukutaulut jatkuvat puhtaina jopa satojen vuosien päähän Persian historiassa. Hevoset ovat kyllä kaiken ylpeyden arvoisia: vahvoja, kestäviä, kauniita ja älykkäitä. Orit seisoivat omilla alueillaan löysiin liekoihin sidottuna, kun taas tammat ja varsat olivat yhdessä aitauksessa. Hevoset olivat lempeitä ja kiinnostuneita ihmisistä ja niiden kanssa seurustelussa kului hetki. Musta pörröinen koira nimeltä Khetkhet tuli myös pian esittäytymään ja pyytämään rapsutuksia, kun puolestaan kukko, kanat, helmikanat ja hanhet säntäilivät ympäriinsä äkillistä ihmispaljoutta paheksuen. 

Hetken tilan eläinlaumaan tutustuttuamme jatkui Alin kurssi ja hän opetti nokittamista sekä maasta ampumista. Minäkin pääsin ampumaan ja parhaani mukaan auttamaan kurssilaisia. Olin erittäin otettu, kun paikalliset puhuttelivat minua nimellä "Ostad Anna", mestari Anna! En edes tiennyt että naista voidaan puhutella sillä tittelillä! Muutoin aloin pikkuhiljaa epäillä miesten hassua suhtautumista minuun: he halusivat auttaa, mutta heti autettuaan pahoittelivat mitä vuolaimmin. Arvatenkin selitys löytyi kun kysyin Alilta asiasta, ja hän ilmoitti iloisesti kertoneensa kaikille ettei suomalaisia tyttöjä sovi ollenkaan auttaa, sillä he ovat niin itsenäisiä että suuttuvat kaikesta avusta. 

Päivällä lämpöasteet olivat reilusti kolmenkymmenen yläpuolella ja kostea ilma teki kuumuudesta vieläkin tukalampaa. Söimme kevyen lounaan ja pidimme sitten hetken ruokalepoa, ennen kuin haimme hevoset ja rupesimme harjaamaan ja varustamaan niitä. 

Minun ratsukseni annettiin tilan silmäterä, upea valkoinen Zahhak, joka oli puhdas asil-ori. Zahhak oli pieni, mutta vahva ja nopea, ja siitä oli helppo tykätä. Alin kurssin lisäksi matkamme tarkoitus oli harjoitella paineen alla ja yleisön edessä suorittamista, joten Ali pistikin heti minut esiintymään kurssilaisilleen ratsujousiammunnassa ja tent-peggingissä eli keihäänkäytössä. Ensimmäisellä kierroksella ammuin Single Shotissa vain yhden pisteen, mutta sen jälkeen rupesin keskittymään ja nuoleni lensivät tukevasti tiikeriin päähän tai juuri sen viereen - mahtava olo! Myös tent-pegging sujui mallikkaasti ja sain antaa ratsuni eteenpäin ja siirtyä seuraamaan muita oppilaita sekä auttamaan tent-pegging-kohteiden ja keihäiden siirtelyssä. Tunnelma oli riemukas kun mies toisensa perään mitteli taidoistaan. Myös tilan pienet pojat osallistuivat harjoituksiin, toinen isolla mustalla hevosella ja toinen pienellä pukittelevalla muulilla.

Harjoitusten loputtua suuntasimme takaisin Shushtarin kaupunkiin. Alue sijaitsi lähellä Irakin rajaa ja sodan jäljet näkyivät monin paikoin. Kuitenkin alueen upea historia oli myös vahvasti esillä, olimmehan Kaksoisvirtainmaassa lähellä Babyloniaa. Isäntämme Sina vei meidät perinteiseen basaariin ja kävimme ihailemassa 2000 vuotta vanhaa patoa, jonka vesivoimalla toimivat myllyt ja koristeelliset rakennelmat saivat suun aukeamaan ihastuksesta. Kaupunki oli täynnä ihmeitä ja oli kerrassaan harmittavaa kun voimat alkoivat loppua kahden vähäunisen yön seurauksena. Juuri oikealla hetkellä päädyimme kuitenkin jäätelökauppaan, jossa minulle ojennettiin kupillinen vesipuhvelin maidosta tehtyä jäätelöä. Tämä jäätelö oli niin taivaallisen hyvää etten saanut sanaa suustani. Vesipuhveli, sellaisen tarvitsen.

Lopulta saavuimme takaisin majapaikkaamme. Kylmä suihku ja herkullinen illallinen olivat tervetulleita, minkä lisäksi isäntämmekin olivat jo rennompia ja vitsailimme keskenämme. Tällä kertaa en kuitenkaan yksinkertaisesti jaksanut sosialisoida kovin pitkään vaan nukahdin omaan petiini muiden vielä juodessa iltateetä.

Seuraavana aamuna heräsimme jälleen aikaisin ja suuntasimme suoraan hevostilalle. Aloitimme jälleen ampumalla maasta, mutta pian haimme hevoset ja siirryimme treenaamaan niiden kanssa. Aloitin ensin Zahhakilla, mutta kun olin valmis, minulle annettiin pari päivää sitten tilalle saapunut rautias ori, joka hyppi pahasti pystyyn. Edellinen ratsastaja oli juuri tipahtanut ja omistajat halusivat nähdä millainen hevonen oli. Ori olikin oikein fiksu tyyppi ja käyttäytyi erittäin rauhallisesti saadessaan lönkytellä rauhassa omaa tahtiaan, mutta heti jos sitä yhtään komensi tai patisti, se ponkaisi pystyyn jättäen ratsastajan avuttomaksi. Saimme sen verran yhteisymmärrystä että pääsimme esittelemään laukkaa orin uusille omistajille ja hyvien laukannostojen päätteeksi päätimme ratsastuksen. 


Jatkoimme harjoituksia, keskityimme lähinnä tent peggingiin ja sapelilla renkaiden poimimiseen. Tunnelma oli jälleen hauska kun jokaiselle onnistuneelle suoritukselle hurrattiin ja kaikki yrittivät parhaansa. Lopetimme harjoitukset ja siirryimme juomaan teetä, kunnes saimme puhelun: eräs kurssilaista tunsi jonkun urheiluministeriöstä, ja nyt lähialueella oleva urheiluministeriön väki olisi tulossa katsomaan tekemisiämme! Varustimme pikavauhtia hevoset uudestaan ja vieraidemme saavuttua pidimme pienen esityksen. Minun vuoroni oli ensimmäisenä ja ammuin Zahhakilla kaksi kierrosta Single Shottia (täysosuma ja 4 pistettä, jee!), nappasin keihäällä tent-pegging kohteita ja viimeisenä poimin sapelilla metallirenkaan Alin kädestä! Huh, tyytyväisenä ja täynnä adrenaliinia annoin hevoseni eteenpäin ja paikalliset oppilaat jatkoivat esitystä. Urheiluministeriön väki poistui paikalta tyytyväisenä ja me hoidimme hevoset ja siirryimme sitten lounastamaan. Olin melko nuupahtanut kuumuudesta ja onneksi sainkin luvan mennä yhteen tallialueen huoneista lepäämään siksi aikaa kun Ali seurusteli kurssilaisten kanssa.

Lopulta kurssi oli ohi ja me suuntasimme jälleen kaupungille. Isäntämme päätti viedä meidät joelle ja lastauduimme pieneen moottoriveneeseen, joka lähti viilettämään aaltoja pitkin. Joelta oli upea näkymä 2000 vuotta vanhoihin sillanraunioihin, joita tuijotimme ihastuneina. Raunioiden vieressä uimarannalla ihmiset uivat ja leikkivät vedessä vaatteet päällä ja en voinut kuin hymyillä ihmisten riemulle uskonnollisesta ulkomuodosta huolimatta. Eräs paikallinen mies kylvetti vesipuhveleitaan ja puhvelit nautiskelivat viileästä vedestä. Tuuli viilensi paahtavassa helteessä ja olimme kaikki yhtä hymyä. 

Palasimme kaupungilta takaisin majapaikkaamme syömään lisää vesipuhvelijäätelöä ja pakkamaan tavaramme, sillä tiivis reissumme Etelä-Iraniin alkoi olla lopussa. Isäntämme ajoi meidät jälleen Ahwaziin, josta lensimme Tehraniin. Myöhään illalla sinnittelimme hereillä ajomatkan takaisin vuoristoon tallille ja kaaduimme sänkyihimme kuolemanväsyneinä. Tuntui kuin reissuni ensimmäiset 3 päivää olisivat kestäneet ainakin viikon!


  Seuraavat 8 päivää olivat kuitenkin täynnä treeniä ja valmistautumista, sillä edessämme oli Al-Faris International Horseback Archery Championships -kilpailut Jordaniassa. Rakensimme haastavan version unkarilaisesta radasta sekä Jordaniassa aasialaisella radalla kisattavasta 3-maalitaulun radasta ja harjoittelimme pääosin niitä. Ratsuinani vuorottelivat keskivauhtinen Muumi, nopea Sefid ja todella nopea Sayeh, joten pääsin hyvin harjoittelemaan eri tyyppisten ja vauhtisten hevosten selästä. Lisäksi ammuimme paljon maasta ja kävimme välillä ratsastamassa ilman ampumista. Ali oli osan päivistä kaupungissa tekemässä lähtövalmisteluja ja minäkin menin pariin kertaan hänen mukaansa, jotta sain hankittua tarvitsemani asiat.

 

Keskityin treenissä pikkuhiljaa tarkan tekniikan sijaan sujuvuuteen, nopeuteen ja osumiin. Ali ohjasi minua hyvin vähän, mutta tarkkaili kuitenkin ettei ampumiseni lähtenyt menemään aivan päin honkia. Otimme toisiamme vastaan nopeus- ja tarkkuuskisoja, jotka Ali yleensä voitti, mutta tarjosin kuitenkin hyvän vastuksen! Pikkuhiljaa itsevarmuuteni alkoi vahvistua ja selästä ampuminen alkoi sujua hyvin. Tiivis treeni oli uuvuttavaa, mutta loppua kohden alkoi olla olo, että olisin valmis kisaan, kunhan vain siellä keskittyisin tarpeeksi.

Niinpä lopulta oli aika hyvästellä keväiset vuoret ja kaikki ihanat eläinystävät suunnaten Iranin tiimin Alin ja Hamedin kanssa kohti lentokenttää ja Jordaniaa!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti