torstai 10. elokuuta 2017

Kisavalmistelua ja Ali Suomessa

 
(c) Petra Rimpinen

Ratsujousiammunnan SM-kisat 2017 alkavat jo huomenna! Huiii!

Lapista palattuani mieleni onkin ollut kaikin puolin kiinni SM-kisoissa. Bambi on tarvinnut paljon liikuntaa ja treeniä, olen yrittänyt tietenkin treenata myös itseäni, ja lisäksi kaikki kisajärjestelyt ovat vieneet valtavasti aikaa ja energiaa. Ei se olekaan ihan pikkujuttu järkätä tällaista tapahtumaa, vaikka tiimimme onkin mahtava!

Treeni on mennyt vähän niin ja näin. Mieleni ei oikein ole ollut ampumisessa mukana, ja vaikka kuinka olen treenannut ja ampunut, ei nuolista vaan muodostu tauluun tiivistä nippua, vaan ne menevät ohi jokainen eri suunnalta. Välillä tuntuu että löydän jonkinlaisen oivalluksen, mutta se katoaa lähes saman tien. Virheitä varmasti on, mutta en tiedä mitä. Niinpä olen jatkanut hakemista, ei ole syntynyt rutiinia ja lopulta aina olen päätynyt turhautumaan, kun tuntuu etten edes voi vaikuttaa siihen, minne nuoli lopulta lähtee.

Viikko ennen SM-kisoja iranilainen opettajani Ali Ghoorchian saapui Suomeen pitämään kursseja. Luotin kovasti siihen, että kyllä Ali saa minut taas osumaan, niin kuin aina ennenkin. Toin Alin heti mukanani tallille, ammuin sarjan tauluun ja nuolet sinkoilivat mikä minnekin. Ali puisteli päätään ja mietti hetken. Sitten hän komensi minut seisomaan jalat suoraan kohti maalitaulua ja kipristämään varpaitani samalla kun ammun. Epäileväisenä kokeilin ja hitto, kaikki nuolet menivät tiiviisti maalitauluun! Tuijotin vuoroin Alia ja vuoroin maalitaulua suu auki, ja Ali vain virnuili suostumatta selittämään minkäsorttisen taikatempun hän nyt taas oli vetänyt hihastaan. Ihme juttu.

Iloisin mielin lähdimme kuitenkin sitten maastoratsastukselle nauttimaan kesäillan kauneudesta ja upeasta Suomen metsästä. Ali sai ratsukseen varsinaisen supermummon, 26-vuotiaan arabitamma Assin!


Perjantaina tarkoituksemme oli käydä ampumaradalla, mutta kaatosateet laittoivat meidät vaihtamaan suunnitelmiamme. Lopulta lähdimme Sipooseen kasattuamme autoon koko retkikuntamme: Ali, minä, poikaystäväni Miro, ystäväni Elina ja Anni sekä kaksi frettiäni Drasek ja Freya. Fretit jäivät vanhemmilleni ja loppuporukalla suuntasimme tallille, jossa myös ystäväni Satu ja hänen hevosensa Toivo harjoittelivat kisoja varten. Treenasimme ensin maasta ampuen ja palasin takaisin lähtökuoppiin, eikä nyt auttanut edes varpaiden kipristely, vaan nuolet vaan sinnikkäästi menivät minne sattuu. Ranteen väärä asento, alas päin menevä kyynärpää... Lopulta sain tekniikkani ja ampumiseni taas vähän kasaan ja pääsimme lähtemään maastoon Bambin, Satun ja Toivon kanssa. Satu ja Toivo treenasivat vielä vähän ratsujousiammuntaa ja Bambi puolestaan sai rokotuksen. Kasasin Bambin kaikki tavarat valmiiksi seuraavan päivän kurssia varten ja palasimme sitten vanhemmilleni pienimuotoisia lettukestejä varten, täytinhän nimittäin viimeviikolla 23 vuotta!
 
(c) Petra Rimpinen

Aikaisin lauantaiaamuna heräsimme ja lähdimme tallille hakemaan Bambia. Ystäväni Kalle tuli meille kuskiksi ja Bambi kipusi traileriin ja matkusti tottuneen varmasti. Se on kyllä niin ihanan järkevä ja helposti käsiteltävä eläin! Pääsimme hyvin perille Jatilaan ja siellä pöyhkeä Bambi veti äkkiä heinämahansa sisään ja tepasteli ylväänä pitkin pihamaata, etenkin huomattuaan oman heijastuksensa tallin ikkunoista. Alkupäivän ajaksi Bambi pääsi kuitenkin sisälle talliin nauttimaan heinäannostaan, sillä kurssi alkoi 4 tunnin maasta ammunnalla.

Nyt ensimmäistä kertaa olin kurssilla järjestäjän lisäksi myös täysin mukana oppilaana. Kursseihin on jo tullut tietty rutiini, joten pääsin keskittymään myös omaan ampumiseeni. Tiivis treenaaminen teki hyvää, sillä pikkuhiljaa ampuminen alkoi sujua vähän paremmin, vaikkei vieläkään ihan sillä tasolla kuin olen tottunut. Omat virheet alkoivat kuitenkin selkeytyä ja ampuminen alkoi tuntua hyvältä. Rankkasateet ja paahtava aurinko vuorottelivat ja totesimme, että Ali saa kyllä aina osakseen mitä moninaisimmat sääilmiöt Suomessa vieraillessaan.

(c) Petra Rimpinen
Lounaan jälkeen alkoi päivän jännin osuus! Meillä ei ole ollut Bambin kanssa mahdollisuutta treenata vielä millään ratsujousiammuntaradalla, vaan olemme vain harjoitelleet kentän pitkällä sivulla. Maastossa toki olen laukannut ja nokittanut, mutta ei ole ollut hyvää paikkaa ampua. Niinpä tilaisuus päästä Jatilan radalle testaamaan Bambin ratakäyttäytymistä, sen nopeutta ja ylipäätään käytöstä vieraassa paikassa oli enemmän kuin tervetullut!

Oletusten mukaisesti Bambi tanssi ja pöhisi itseään (ja kaikkia ruumiinosiaan...) esitellen ja muihin hevosiin oli pidettävä hyvä turvaväli. Kurssin organisoiminen osoittautuikin aika haastavaksi Bambin selästä, sillä paikallaan seisominen muiden hevosten lähellä oli kerrassaan sietämätöntä ja aiheutti komeaa keulimista. Tähän olin kuitenkin varautunut henkisesti, joten Ali ja Elina ottivat kurssin vetovastuun ensimmäisen ryhmän ajaksi. 

Radalla puolestaan Bambi oli aivan mielettömän ihana! Heti kun se sai kääntää selkänsä häiritseville heppakavereille, se keskittyi täysin tekemään hommansa ja eteni radan läpi tasaisesti ja turhia hötkymättä. Aikakin on Suomen kisoihin juuri täydellinen, 9-10 sekunnin luokkaa / 90 metriä. Sain olla Bambista niin iloinen ja ylpeä!

Suurin osa keskittymisestäni meni Bambiin, mutta nyt myös ampuminen sujui melko hyvin. Vain yksi huti ja muutenkin hyviä kierroksia. Lisäksi saimme kokeilla kaikki säätilat yhden tunnin aikana: auringonpaisteen, synkät pilvet ja lopulta mielettömän rankkasateen. Sade hidasti Bambin vauhtia hiukan, onhan kurainen rata kuitenkin kerrassaan ällöttävä, mutta muuten se ei vaikuttanut meihin. Jee! Iloisena kävelytin Bambin ratsastuksen jälkeen, hoidin sen takaisin karsinaan ja menin taas mukaan auttamaan kurssin kanssa. 

Iloinen kurssi päättyi vielä yhteen rankkasateeseen ja sen jälkeiseen sateenkaareen. Kyllä koko ratsujousiampujaporukka on sellainen aarrekimpale! 



Väsyneenä ja pää ajatuksia täynnä veimme Bambin tallille ja lopulta yhdeksän jälkeen illalla pääsimme vanhemmilleni. Ihana illallinen ja riehakkaat näädät jo odottivat meitä, joten kello oli syömisen, saunan ja frettien iltalenkin jälkeen jo paljon yli puolenyön ennen kuin pääsimme nukkumaan. Anni, Elina, minä ja fretit nukuimme kaikki samassa huoneessa, ja vaikka ensimmäisen yön näädät nukkuivat tosi sikeästi, nyt toisena yönä varpaani joutuivat armottomien painihyökkäysten kohteeksi kun Drasek ei olisikaan malttanut nukahtaa. Niinpä kellon soidessa ennen seitsemää sunnuntaiaamuna oli tunnelma vähintäänkin väsynyt ja uninen, mutta piristyimme kuitenkin nopeasti aamiaisella.
(c) Susanna Laamanen

Nyt matkaamme lähti myös isäni ja peräkärry, jossa oli juuri rakentamamme unkarilainen maalitauluteline. Pääsimme ekaa kertaa kokeilemaan telinettä nyt, kun toimme sen Hempyölin tallin ratsujousiammuntaradalle Alin unkarilaisen radan kurssia varten. Teline tarvitsi pari pikafiksausta, mutta toimi muuten erinomaisesti. Jee!

Kurssi alkoi jälleen 4 tunnin maasta ammunnalla. Vähän yli puolet tästä ajasta ammuimme maneesissa ja keskityimme tekniikkaan. Ampumiseni oli taas jo parempaa ja olin siitä tosi iloinen! Siirryimme vielä radalle ampumaan unkarilaista kohdetta myös maasta käsin. Tosi hyödyllinen ja haastava oppitunti! Valitettavasti viikonlopun aikana valtaosa nuolistani oli mennyt rikki, joten jouduin kesken kurssin lainata Alin nuolia, jotka ovat pitempiä kuin omani. Tämä nuolten vaihtaminen kesken kaiken vähän sekoitti ampumistani, mutta sain silti paljon irti.
(c) Susanna Laamanen


Lounaan jälkeen oli taas vuorossa ampuminen ratsain. Pääsin vanhan tuttuni, haflingerruuna Rutun selkään. Ruttu on reipas ja menevä tapaus, mutta todella kiltti ja helppo käsitellä. Ammuimme 5 kierrosta unkarilaista rataa ja kolmelta viimeiseltä kierrokselta otimme myös ajan ja pisteet. No, Ruttu toimi erinomaisesti ja vauhti oli tosi hyvä, mutta minulla ei vain sujunut alkuunkaan, ei nokittaminen eikä ampuminen. Keskittyminen oli tipotiessään ja vanhat virheet nousivat pintaan. Harmitti, mutta kai näitäkin päiviä pitää olla joskus.

(c) Susanna Kuusela


Kastuimme jälleen sateissa viimeistään toisen ryhmän aikana, mutta mahtava kurssiporukka ei lannistunut vaan treenasimme loppuun saakka ja sen jälkeen porukalla hoidimme hevoset, keräsimme nuolet ja purimme telineen sekä pakkasimme peräkärryyn kaikki tarvittavat kisavarusteet. Harmituskin unohtui kun ihmiset olivat niin kivoja.

Väsyneinä suuntasimme takaisin kotiin Sipooseen ja sieltä vielä lopulta myöhään illasta takaisin Helsinkiin. Pitkät yöunet olivat enemmän kuin tervetulleet ja helpottuneena nukuin melko myöhään maanantaiaamuna.

(c) Anna Minkkinen

Alin lento takaisin Iraniin oli maanantaina illalla, joten päätimme ottaa hyödyn irti vielä päivästä. Ali auttoi minua rakentamaan loppuun kisanuoleni ja pääsin nyt ampumaan niillä. Lisäksi korjasimme jo kovin rispaantuneen jänteeni ja vahasin sen kunnolla lahjaksi saamallani vahalla. Ali katsoi silmä kovana ja jes, ampuminen alkoi sujua jo paljon paremmin! Ammuin lopuksi vielä muutaman kierroksen Bambilla ja kaikki sujui taas hyvin. Oli hyvä ja helpottunut mieli lopettaa treeni ja viedä Ali lentokentälle, sillä vaikka tuntuu etten vieläkään ole ihan "omassa terässäni", niin silti Alin lyhyen vierailun aikana edistyin taas huomattavasti. Huh!

Myös tiistaina Alin lähdettyä treenit maasta käsin sujuivat hyvin, joten ehdin jo riemastua ja päätin lämmitellä maastossa ennen ratsain ampumista. Nyt kuitenkin kävi se klassinen viimehetken onnettomuus: laukkasin Bambilla tiellä, se päätti väistää ällöttävää vesilätäkköä, hyppäsi tien sivuun ja tipahtikin ojaan. Tasapainoni horjahti ja oikea etusormeni jäi tyhmästi Bambin kaulalle ja otti vastaan koko painoni. Bambille ei käynyt kuinkaan, mutta oikea kämmeneni turposi pikavauhtia eikä sitä voinut liikuttaa lähes ollenkaan. Nöyrtyneenä ratsastin Bambin tallille, kylmäsin oikean käden ja hoidin Bambin tarhaan vasurilla. Kipeä käsi koholla ajoin kotiin vaihtaen vaihteetkin vasemmalla kädellä. Äkkiä buranaa, lisää kylmää ja toiveikkaana pitkät yöunet... Ja huh, nyt kädessä liikkuu jo kaikki muu paitsi että etusormen koukistaminen tekee kipeää. Nöyränä jätin treenin sivuun ja hoidin muuten kisavalmisteluja. 

Tänään illalla kävin kuitenkin treenaamassa kotitallilla vielä viimeisen kerran. Ampuminen sattuu vähäsen, mutta ei kovin paljoa enää, sillä sormi on parantunut jo hyvin. Bambi oli taas aivan ihana, mutta oma ampuminen oli jälleen hakusessa. Jokin sisäinen stressi ja kiire häiritsi ja nälkäkin oli... Loppujen lopuksi treeni oli sellainen, joka olisi ollut ihan ok vaikka pari viikkoa sitten mutta nyt olisin toivonut parempaa. Toisaalta nyt jäi myös tunne, että jos oikeasti jaksan keskittyä niin myös osun. Hmm.

En muista milloin olisin lähtenyt näin epävarmoilla tunnelmilla kisaamaan viimeksi, mutta kun tilanne on mikä on, ei auta muu kuin laskea omia odotuksia realistisiksi ja samalla muistuttaa, etteivät ne yhdet kisat niin tärkeät ole loppujen lopuksi kuitenkaan. Oma mieleni väittää kovasti, että nyt pitäisi pärjätä hirveän hyvin kaikkien ulkomaiden kisatulosten ja etenkin kaiken saamani mediahuomion jälkeen, jotta voisin todistaa että ihan oikeasti olen hyvä. Jos nyt mokaan, niin kaikki pettyvät - joten stressaan kahta kauheammin. Sitten taas palautan itseni maanpinnalle! Hei, hauskat kisat tulossa, varmasti suuri osa energiasta menee järjestelyihin mutta menköön: kunhan kaikilla olisi kivaa, kisat sujuisivat kokonaisuutena hyvin, Bambi saisi hyvän ekan kisakokemuksen ja minäkin osuisin johonkin. Eiköhän jo siinä ole tavoitetta kerrakseen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti