maanantai 31. lokakuuta 2016

Ystävämme hevoset

(c) Ali Ghoorchian

Horses, our friends


Horses make us horseback archers and they are the light of this sport. Most of the horses I've met like horseback archery and it's wonderful to see when the rider and the horse are working together well. One interesting aspect in horseback archery is the fact that usually we are not competing on our own horses, instead selecting the horse happens quite quickly. Sometimes people don't get the horse they prefer or the horse might be behaving in an unexpected way. Still it makes me sad when somebody loudly blames the horse for bad results in the competition. Of course if the horse is acting dangerously or is not capable to compete it's better to change the horse. But if the horse is just simply slower or faster than the rider prefers, I think it is our responsibility to respect the horse and try our best. On slow horse rider has time to hit more and better, on fast horse rider will get speed points and can focus on some good hits. Horses are giving their best, let's do the same for them!

*

Hevoset tekevät meistä ratsujousiampujia. Ne tekevät lajistamme hyvin ainutlaatuisen ja niiden ansiosta kilpailuissamme on vauhtia, jännitystä, yllätyksiä ja hellyyden hetkiä. Hyvin yhteen toimiva ratsukko on upeaa katsottavaa: molemmat tietävät tehtävänsä ja nauttivat olostaan, jolloin tuloksetkin ovat usein hyvät.

Suurin osa hevosista rakastaa ratsujousiammuntaa opittuaan mistä siinä on kyse. Niille vapain ohjin laukkaaminen, askeleen venyttäminen ja melko itsenäinen suoriutuminen ratsastajan ampuessa on yleensä mieluisaa ja hauskaa vaihtelua. Ne oppivat nopeasti missä kohtaa rata alkaa ja ovat usein varsin innokkaita lähtemään sinne, mutta toisaalta myös tietävät missä kuuluu hidastaa. Moni kokenut ratsujousiammuntahevonen hidastaakin heti radan lopussa ratsastajan istuessa satulaan ohjien ollessa vielä vapaana.
(c) AMM Archery

Vaikka kisoissa pärjäämiseen vauhdikas hevonen on etu ja joissain tapauksissa jopa välttämättömyys, on upeaa että jokaisella hevosella on oma vauhti, askeltyyppi ja koko. Vaikka hevosen vauhti ei riittäisi kisojen aikarajan alittamiseen, voi se olla voittamaton aloittelevien ampujien opettaja. Pehmeästä laukasta on helppo ampua, mutta korkea pomppuinen laukka opettaa käyttämään omaa lihaksistoa jousikäden stabiloimiseen. Jokaisella on varmasti suosikkinsa hevosten koon puolesta, mutta monenkokoisilla hevosilla treenaaminen kannattaa. Monesti ratsujousiammunnassa käytetyt hevoset ovat varsin pieniä, mutta kisakumppaninsa kokoa ei silti voi etukäteen varmasti tietää. 

Vieraalla hevosella kisaaminen onkin yksi todella mielenkiintoinen elementti ratsujousiammunnassa. Oman maan kisoihin voi lähteä oman tutun hevosensa kanssa, mutta suurin osa kansainvälisistä kilpailuista käydään järjestäjän tarjoamilla hevosilla. Hevosen valinta on usein melko nopea ja sen aikana täytyy nopeasti käydä läpi ne asiat, jotka itselle tuntuvat kisojen kannalta tärkeiltä, esimerkiksi hevosen luonne, sen nopeus radalla, onko se radan alussa hermostunut, onko se helppo pysäyttää radan päässä ja miten se suhtautuu muihin hevosiin. Kaikki nämä asiat eivät välttämättä ehdi selvitä koeratsastuksen aikana ja usein on vain katsottava hevosten kasvoja ja luotettava omaan intuitioon. 

Aina hevosvalinta ei osu nappiin tai samaa hevosta toivoo moni muukin, jolloin osan täytyy tyytyä eri hevoseen kuin lemppariinsa. Kisojen aikana saattaa myös selvitä yllätyksiä ja hevosilla voi olla hyvin erilaisia päiviä. Useimmiten hevosta ei saa kisan aikana enää vaihtaa, ellei kyseessä ole hevosen terveydellinen syy. Omaan korvaani särähtää kuitenkin aina pahasti, kun joku kovaan ääneen syyttää hevosta kun suoritus ei mennyt niin kuin toivoi. Totta kai kisasuorituksessa ratsukko on pari, jossa hevosen käyttäytyminen voi joko haitata tai edistää ratsastajan toimintaa ja on tosi iso harmi, jos hyvä ampumisflow töksähtää hevosen säikähtäessä jotain, vaihtaessa laukkoja tai vain olemalla paljon odotettua hitaampi tai nopeampi.
(c) Lena Pena

Kuitenkin mielestäni ratsastajina meillä on vastuu hyväksyä tilanne ja toimia sen ehdoilla parhaamme mukaisesti. Vaikka hevonen olisi omaan makuun liian hidas eikä sillä saisi nopeusbonuspisteitä, on kuitenkin jäljellä varsinaiset pisteet joiden kerryttämiseen voi keskittyä kahta kovemmin. Hitaasta vauhdista nokittamiseen, ampumiseen ja siihen keskittymiseen jää aikaa ja hyvillä osumapisteillä pääsee kohoamaan tuloslistoilla varsin korkealle, vaikkei ihan kärkisijoille yltäisikään.

Samoin jos hevonen onkin odotettua nopeampi, täytyy ratsastajan taktikoida ampuminen niin että ainakin vaadittava määrä nuolia päätyisi tauluihin ja ajatella hyvänä puolena sitä, että nopeuspisteitä kertyy. Esimerkiksi Korean Serial Shot-radalla voi viidestä kohteesta ampua vain ensimmäiseen, keskimmäiseen ja viimeiseen ja saada niiden ja ajan yhteenlasketuilla pisteillä varsin hyvän tuloksen. Kovin nopea hevonen voi tietenkin olla myös oikeasti pelottava tottumattomalle, jolloin jo radalle meneminen vaatii itsensä ylittämistä. Silloin itselleen pitäisi malttaa olla armollinen ja olla ylpeä niistä saavutuksista joihin kykenee, vaikka tuloksissa jäisikin alemmille sijoille. Jos taas hevosen käyttäytyminen oikeasti tuntuu turvattomalta, kannattaa asiasta rohkeasti puhua. Kisajärjestäjätkään eivät yleensä halua vaarantaa kisaajien turvallisuutta ja esimerkiksi Korean MM-kisoissa joitain hevosvaihtoja tehtiin kesken kisojen, kun ratsastajan ja radan alussa hermostuneen hevosen yhteistyö ei sujunut. Sama pätee aivan liian hitaisiin hevosiin: kaikki eivät vain voi laukata rataa lähellekään aikarajan puitteissa, ja silloin ei ole reilua tavoitteelliselle kisaajalle tai hevoselle jos koko suoritus menee hevosen vauhdin puskemiseen. Hevoselta katoaa into hommaan, vaikka tosiasiassa se voi hyvin olla loistava opetushevonen tai aran kisaajan ensikisakokemukseen sopiva ratsu.


(c) AMM Archery
Joskus itse radalla hevonen toimii ihanasti, mutta alku tai loppu saattaa olla haastava. Ensimmäisissä kansainvälisissä kisoissani Puolassa ratsastin Szynka-tammalla, joka alkoi etenkin viimeisenä kisapäivänä olla sitä mieltä, että hän ei ehkä viitsisi tallustaa takaisin radan alkuun vaan nauttisi mielummin katsojan roolista. Szynka ei tehnyt mitään sen dramaattisempaa kuin vain pysähtyi ja jumittui paikoilleen, mutta naamani punehtui kuitenkin häpeästä aika hyvää tahtia kun yritin patistaa, houkutella ja kannustaa Szynkaa radan alun luokse koko yleisön tuijottaessa ja kuuluttajan kailottaessa: "Annaaa from Finlaand!! ... Anna, please... Track is free... Please, we are ready..." Tällaisissä tilanteissa voi mielestäni perusteellista johtajuustaistelua parempi peliliike olla leikkiä hiukan oveluudella ja miettiä, kävelisikö hevonen mielummin vaikka toisen hevosen kanssa tai hiukan eri reittiä, jolloin se ei pääse pysähdyspaikalleen. Minulla tilanteessa auttoi se, että Ali käveli vierelläni, jolloin Szynka liikkui mielellään ja sain itse pitää mieleni kisasuorituksissa.

Helposti kisoissa tulee ajateltua liikaa sitä mitä muut ajattelevat ja omaa mainettaan, voi tuntua että osoittaa olevansa huono ratsastaja jos pyytää apua tai vaikka taluttaa hevosta. Mielestäni se kuitenkin päinvastoin osoittaa ymmärrystä hevosia kohtaan, jos osaa välttää kisatilanteessa turhat konfliktit. Vieraan hevosen kanssa kovin lujaa suhdetta ei usein ehdi syntyä ja lisäksi se on voinut oppia erilaisia kikkoja työn välttelyyn, ja niiden pois kitkeminen pitäisi tehdä joskus muulloin kuin keskellä kisasuorituksia. Oma arvostukseni vain kasvoi erästä Koreassa kisannutta henkilöä kohtaan, kun hän aina radan jälkeen pysäytettyään hyppäsi alas selästä, juoksi hevosta taluttaen radan alun lähelle ja loikkasi takaisin selkään. Suoritukset menivät erinomaisesti ja hevonen ja ratsastaja vaikuttivat molemmat radalla positiivisilta ja keskittyneiltä. Muilla ratsastajilla hevonen oli välillä hiukan ongelmallinen, kun se ei halunnut palata radan alkuun ja yritti käännähdellä ympäri ja hyppiä.

Mielestäni hankalan kisahevosen sattuessa kohdalle olisi tärkeää muistaa myös se, että kisoja kyllä tulee lisää ja jos juuri näissä kisoissa suoritukset jäivätkin odotettua matalammiksi, niistä kuitenkin varmasti oppi jotain. Toki itse hetkessä pettymys tuntuu valtavan kirvelevältä, mutta sitä ei missään nimessä saisi purkaa hevoseen tai edes mielestäni vierittää hevosen syyksi.

Hevoset eivät osaa kieroilla, suunnitella ja tarkoituksella olla ilkeitä. Ne eivät pahuuttaan ole liian nopeita tai hitaita. Ollaan niille kiitollisia kaikesta mitä ne meille antavat ja muistetaan se, että usein ne kaikkein hankalimmat ovat niitä kaikkein parhaimpia opettajia.


(c) AMM Archery

Ratsujousiammunta on siitä hauska laji, että sen kokeileminen on helppoa ja se koukuttaa nopeasti. Ratsastajan on nopea opetella perusteet siitä miten nokittaa ja ampua nuoli ja päästä sen jälkeen kokeilemaan jo selästä. Kun ampuminen ratsain on hauskaa, kasvaa myös into kehittää ammuntatekniikkaa maasta ampuen tarkemmaksi ja nopeammaksi. 

Toisaalta myös jousiampujan on melko helppo päästä kokeilemaan ratsain ampumista jos käytössä on luotettava hevonen, koska ratsujousiammunnassa ratsastaminen suoralla radalla on verrattain helppoa. Myös tässä tapauksessa herää kokemukseni mukaan poikkeuksetta halu oppia lisää ratsastamisesta, niin omasta kehonhallinnasta hevosen selässä kuin hevosen kanssa kommunikoinnistakin. 

Välillä kansainvälisissä kisoissa yllättää se, kuinka ratsastustaidoltaan eri tasoisia ratsastajia lajissa kisaa. Valitettavasti välillä on myös havaittavissa asennetta, jossa hevonen on vain yksi kisavälineistä. Toivoisin että laji kehittyy koko maailman tasolla suuntaan, jossa hevonen on arvostettu kisakaveri ja sen tarpeet ja hyvinvointi halutaan ottaa tarkasti huomioon. Mielestäni hyvä ratsastus- ja hevosmiestaito on ehdoton edellytys lajissa edistymiselle ja pärjäämiselle. Olemme sen ihanille hevosystävillemme velkaa!

(c) Lena Pena

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti