Anna Minkkinen

tiistai 4. syyskuuta 2018

Suomenmestaruudet 2018

Kolmas kerta toden sanoo? Nyt nimittäin kisasin kolmatta kertaa ratsujousiammunnan SM-kilpailuissa, jotka on järjestetty yhteensä neljä kertaa. Seinäjoella järjestetyissä SM-kisoissa 2016 sijoituin suomalaisella radalla pronssille sekä kokonaiskilpailun hopealle ratsastaen paikallisen ratsastuskoulun upealla Sintti-tammalla. SM-kisoissa 2017 olin itse yhtenä pääjärjestäjistä ja Orimattilassa järjestetyt kisat olivat minun ja Bambin ensimmäiset yhteiset kilpailut. Sieltä mukaamme tarttui kultamitali korealaiselta radalta sekä pronssimitali unkarilaiselta radalta!

Radan testausta perjantaina (c) Fanni Snellman

Suomenmestaruudet 2018 järjestettiin Ratsastus- ja valmennuskeskus Tehossa Salossa. Pääjärjestäjänä toimi tällä kertaa SRJL:n jäsenseura EMAC, joten sain nauttia harvinaisesta luksuksesta: minun ei tarvinnut järjestää mitään tai olla vastuussa mistään muusta kuin Bambista ja itsestäni! Paikalla toki oli paljon ystäviäni ja oppilaitani sekä juniorivalmennettavani Nuppu, ja autoin tietenkin radan rakentamisessa yms pikkuhommissa, mutta otin nyt erityistavoitteekseni että malttaisin pitää keskittymiseni omassa tekemisessäni etenkin niin kauan kunnes oma suoritukseni olisi ohi, enkä väsyttäisi itseäni liikaa. Helposti nimittäin nappaan itselleni vastuun niin monesta asiasta että keskittymiseni hajoaa eri puolille ja en suorita mitään kovin hyvin. Priorisointi ja ei:n sanominen ovat olleet yksiä tärkeimmistä kesän treeneistäni!

Omistauduin treenaamiselle viimeiset viikot ennen kisoja, jotta saisin taas tuntuman takaisin vanhaan Kaya-jouseeni, kun koko kesän käyttämäni AliBow-jousi hajosi elokuun alkupuolella. Treenipäiväkirjani mukaan sainkin vajaassa kolmessa viikossa ammuttua hiukan alle 3000 laukausta, joista 245 hevosen selästä. Rutiini alkoi löytyä ja kun keskittyminen oli kohdallaan niin sitten olivat nuoletkin, etenkin maasta käsin. Bambin kanssa kävimme vielä edellisenä viikonloppuna Hertsby Stallgårdissa ESRAJA:n kisapreppauspäivässä, jotta pääsimme vielä vieraaseen paikkaan ja kokeilemaan vähän eri kuolainta kuin aikaisemmin. Kesän aikana saatiin reissaamiseen tarpeeksi rutiinia, että vieraiden hevosten hajut eivät enää aiheuttaneet aivan samanlaista kiihkotilaa kuin alkukesästä. Bambikin siis toimi täydellisesti ja en voinut kuin todeta että eipä olisi mitään tekosyytä millekään, sillä kaikki olisi ihan vain itsestäni kiinni.

Perjantaina pakkasimme kimpsut ja kampsut, Bambi tallusti traileriin tottuneesti ja aloitimme matkan kohti Saloa hovikuskimme, Bambin omistajan ja kasvattajan Rian kanssa. Bambia kiukuttivat Turun moottoritien tunnelit, mutta muuten reissu sujui hyvin. Puuduttava moottoritie 80 km / h vauhdilla sujui Rian hauskassa seurassa iloisesti, vaikka vaikuttikin ettemme ikinä pääsisi perille navigaattorin vaihtaessa arvioitua saapumisaikaa minuutin pitemmälle aina kun minuutti oli kulunut. Pääsimme kuitenkin lopulta Tehon parkkipaikalle, purimme Bambin varusteineen ja vein Bambin majoittumaan jabakarsinoista kootun kujan perälle, sopivasti hiukan erilleen muista paikalle saapuneista kisaratsuista. Ori puhkui ja pöhisi, mutta rauhoittui kuitenkin melko hyvin.

Ehdin jonkin aikaa auttaa radan rakentamisessa ennen kuin ensimmäisen ryhmän ratsukoiden täytyi lähteä satuloimaan ratsujaan. Olimme Bambin kanssa ensimmäisen ryhmän ensimmäinen ratsukko, mikä sopi meille paremmin kuin hyvin: pääsimme ratsastamaan suorituksemme heti aamusta ja lämmittelimme ja suoritimme ratamme niin, ettei ryhmässämme ollut tammoja, joiden hajut olisivat voineet sekoittaa oripojan pään.

Perjantaina vuorossa oli rataan tutustuminen, sen testaaminen ja harjoittelun viimesilaus. 90 metrin mittainen kisarata oli rakennettu ratsastuskentän kulmasta kulmaan, missä oli se huono puoli että rata sekä alkoi että loppui melko tiukalla kurvilla ja lisäksi kaarteiden suunta ohjasi hevosen väärälle laukalle ratsujousiammuntaa ajatellen. Mitä nopeampi ratsukko, sitä enemmän kurvit vaikuttaisivat, joten olimme Bambin kanssa tarkoituksella treenanneet rauhoittamaan vauhtiamme vähäsen: en halunnut missään nimessä riskeerata Bambin jalkoja, ja loppukurvissa jarrutus kovasta vauhdista ratsastajan ollessa vielä kääntyneenä ampumaan taakse päin 45 metrin päähän oli sellainen riskin paikka, että halusin ensisijaisesti pelata varman päälle Bambin kannalta ja toissijaisesti miettiä aikabonuksia.

Bambi onneksi on itsekin hyvin tarkka askeleistaan ja osasi selvästi mitoittaa vauhdin hyvin itselleen sopivaksi. Oma ampumiseni ei ollut ihan täydessä terässään, mutta tiesin mihin keskittyä. Niinpä vein onnellisena hienosti käyttäytyneen Bambin takaisin karsinaansa, seurasin vielä muiden ratatestailua, hoidin Bambin yöpuulle ja hurautimme yöksi poikaystäväni Miron kanssa hänen vanhempiensa mökille Teijoon. Ammuin siellä vielä pari kierrosta maasta, mutta pimeässä en enää oikeastaan nähnyt mihin nuolet osuivat.

Aikaisin lauantaiaamuna heräsimme, söimme aamiaisen ja lämmittelin jälleen pihalla ampuen, nyt niin että jopa näin minne osuin! Hyppäsimme autoon ja ajoimme kisapaikalle aamuruokkimaan Bambin. Vastassa olikin varsin kiihtyneenä huutava tapaus, sillä rauhallinen karsina jonka olin sen asuinsijaksi valinnut aukaisi näkymän laitumille, joille nyt aamulla oli tuotu tammoja. Tammat hirnahtelivat Bambille ja Bambi huusi niille takaisin niin kovaa kuin vain pystyi. Onneksi vastapäinen karsina oli vapaana, joten muutin Bambin sinne niin ettei se enää suoraan katselisi tammoihin päin. Huuto tietenkin jatkui näköyhteyden lakattuakin, eikä aamiainen juurikaan maistunut, mutta onneksi yö oli selvästi sujunut rauhallisissa merkeissä, sillä lähes koko valtava heinäannos oli kadonnut ja vettäkin oli juotu hyvin.

Yhdeksältä keräännyimme alkubriiffiin saamaan viimeisetkin infot suorituspäivään liittyen, jonka jälkeen ensimmäisen ryhmän ratsastajat pääsivät satuloimaan ratsujaan. Bambi oli karsinassa pyöriessään ja muille hevosille hirnuessaan kuin kiukkuinen herhiläinen. Komensin sitä seisomaan paikallaan ja kumarruin nostamaan satulahuopaa sen vierestä maasta, jolloin se oikein siristi silmiään ja potkaisi napakan mutta kuitenkin tarpeeksi hellästi potkun suoraan oikeaan olkapäähäni. Potku osui onneksi isoille lihaksille ja aiheutti vain kipeän mustelman, mutta olin kieltämättä tosi loukkaantunut hevoselleni moisesta kiukun osoituksesta. Bambi oli yhtälailla loukkaantunut minulle ja hyppi ja poukkoili vielä kun pääsin sen selkäänkin. Tämmöinen päivä, mietin kun kaatosade vielä porhalsi yllemme ja kasteli meidät litimäriksi.

Syvä huokaus ja keskittyminen ratsastamiseen. Kesän harjoitukset muiden hevosten keskellä palkittiin, sillä nyt liikkelle päästyään Bambi alkoi rentoutua ja keskittyä minuun koko ajan paremmin. Unohdimme kiukkumme ja nautiskelimme jälleen yhdessä tekemisestä, kun lämmittelimme radan alun tuntumassa. Kun Bambi alkoi taas kerätä kiihtymystä, rauhoituimme seisomaan ja katselemaan radan vieressä aukeavalle sateiselle golf-kentälle.

Kisa alkoi sillä, että kävelimme ryhmässä radan läpi kuuluttajan esitellessä kisaavat ratsukot. Kisan 24 osallistujaa oli jaettu 5 ryhmään. Kovasta sateesta huolimatta paikalle oli kertynyt pieni yleisö ja joukossa oli paljon ihania, tuttuja kasvoja joiden näkeminen lämmitti mieltä! Ensimmäisenä kisaratana oli vuorossa korealainen K23-rata, jossa ratsastettaisiin kolme kierrosta Double Shottia sekä kolme kierrosta kolmen taulun Serial Shottia. Kuuden kisalaukan lisäksi jokainen ratsukko pääsi suorittamaan yhden harjoituskierroksen, jolla sai ampua tai olla ampumatta. Sateen myötä kenttä oli märkä ja kurainen ja lanattu rata kuin pieni joki sen keskellä. Hyi yäk sanoi Bambi, ja laukkasi tavallisen 8 sekunnin sijaan 90 metriä 14 sekunnissa! Sain molempiin tauluihin 4 pisteen osumat, mutta totesin että kyllä me voisimme Bambin kanssa yrittää olla pikkuisen nopeampia vaikkei se sadesäätä arvostakaan.

Lähdimme ensimmäiseen kisakierrokseemme ja pyysin Bambin hiukan nopeammaksi, nyt sen aika oli 12,37 sekuntia. Ensimmäiseen maalitauluun sain hyvän 4 pisteen osuman ja yritin tehdä saman backshottiinkin, mutta sateen kohmettamat käteni toimivat järjettömän hitaasti ja ammuin aivan kertakaikkisen surkean laukauksen maalitaulun alle. Tyhmä olo, mutta ei auta kuin korjata. Odottelin seuraavaa vuoroani ja jumppasin sormiani lähtöalueella yrittäen saada niihin lämpöä ja notkeutta. Se tuottikin tulosta! Bambi eteni jälleen hiukan joutuisammin, nyt 10,93 sekunnissa ja keskityin molempiin laukauksiini: ensimmäisestä maalitaulusta täysosuma 5 pistettä ja toisesta maalista täysosuma 5 pistettä! Yritin pitää saman yllä kolmannelle kierrokselle, mutta sepä ei enää onnistunutkaan, vaan keskittyminen petti. 2 pisteen osuma ensimmäiseen maalitauluun, nokitusongelma kömpelöillä sormilla ja kaukaa ammuttu backshot taulun yli. No höh. Yksi erittäin hyvä kierros ja kaksi hyvin vaillinaiseksi jäänyttä. Oli aika siirtyä kolmen taulun serial shottiin.

Sade alkoi hellittää ja me Bambin kanssa luottaa kentän pohjaan, joten vauhtimme vakiintui hiukan päälle 9 sekuntiin, joka oli oikein näppärä aika sikäli että 9 sekuntia nopeammasta vauhdista ei enää muutenkaan saisi lisäbonuspisteitä. Kuitenkin nopeampaan tottuneena ajatteluaikaa jäi nyt hiukan liikaa ja ensimmäistä kertaa ikinä pystyin myös kuulemaan yleisön huudot kesken suorituksen. Niinpä ensimmäisellä kierroksellani ammuin 3 pistettä, taas 3 pistettä, hämmennyin yleisöstä ja roiskaisin tyhmästi nuolen tauluun osuma-alueen ulkopuolelle ihan liian aikaisin ammuttuna. Noh, kokosin ajatukseni ja seuraava kierros meni paremmin, osumat 3 - 4 - 4. Huh! Viimeinen kierros alkoi hyvin, 4 - 4 ja taas vähän hätäinen 1 piste. Kokonaisuudessaan sain 69,85 pistettä eli HA4-tason suorituksen, jolla sain kisan johtopaikan.

Olo oli sekä helpottunut että vähän ärtynyt. Korealainen rata on lempparini, joten vaikka nautin siitä, siihen liittyy myös kovimmat paineet. Nyt en saanut päätäni kasaan kaikkein parhaimmalla tavalla, vaan jännitti ja oli huono olo, enemmän melkeinpä odotin että rata olisi ohi kuin että pääsisin kisaamaan lisää. Tylsää että juuri tähän kisaan osui niin tyhmiä virheitä, mutta toisaalta onneksi joukkoon mahtui myös oikein hyviä suorituksia!

Bambiin en olisi voinut olla tyytyväisempi ja oli mahtavaa miten saatoin täysin luottaa sen arviointikykyyn lähdön ja maalin ollessa kuraisina vähän liukkaita. Bambi vaikutti nyt myös itse hyvin tyytyväiseltä päästyään liikkelle ja purkamaan höyrynsä, joten syöttelin sitä jonkin aikaa vihreällä ennen kuin vein sen takaisin karsinaan, jonne se nyt rauhoittui paljon paremmin.

Loppupäiväksi tulin seuraamaan ja jännittämään ystävieni ja erityisesti Nupun puolesta. Radalla nähtiinkin aivan upeita suorituksia! Kaarteet haastoivat kisaajia sitä enemmän mitä vauhdikkaampi ja suuriaskelisempi hevonen oli, ja yleisfiiliksenä ehkä jäi se että moni ei päässyt aivan omalle tasolleen, mutta hienoja kierroksia tuli yhtä kaikki! Nuppu ratsasti tänä vuonna valtavan suurella Poika-hevosella ja upeilla laukaisuillaan nappasi hallussa pitämäni 1. sijan itselleen 0,43 pistettä paremmalla suorituksella! Sijoitus oli erittäin ansaittu useiden täysosumien jälkeen ja kisapäivän tullessa päätökseen olimme iloisia saavuttamistamme mitalisijoista. Pronssille ratsasti taitava Maria Sykkeli-tammallaan.

Väsymys painoi jo kovasti, mutta Nuppu houkutteli minut jäämään vielä illan keppihevosratsastusjousiammuntakisan tandem-luokkaan. Lupasin ratsastaa Nupun vuonohevoskeppari Omppua jos Nuppu suorittaisi ampumisen. Päätimme edetä radan niin että Nuppu olisi repparissani. Taktiikka ei ollut aivan voittamaton, mutta hauskaa oli ja saimme vielä hyvän lämmön päälle kuraisella kentällä pinkoessamme!

Tämän ohjelmanumeron jälkeen kävin Bambin kanssa pienen verryttelykävelyn ja hoidin sen sitten yöpuulle. Suuntasimme jälleen Miron kanssa mökille yöksi. Illalla intouduin ampumaan vielä hiukan treeniksi seuraavaa päivää varten. Herkullinen illallinen ja sauna kruunasivat päivän, ah mitä luksusta! Rentoutuminen teki hyvää ja paransi unensaantia, vaikka jännitys alkoikin taas hiipiä mieleen.

Sunnuntaiaamuna aikainen herätys odotti jälleen. Aamiainen, lämmittelyammunnat, autoon ja kisapaikalle! Yön aikana olin tsempannut oman mielentilani kohdilleen ja odotin unkarilaista rataa innolla. Bambikin vaikutti nukkuneen hyvin ja oli nyt rauhallisempi uudessa karsinassaan. Hoidin sen rauhassa, hyppäsin selkään ja lähdimme verryttelemään. Nyt kenttä oli kuivunut yön aikana ja sää ei enää ollut sateinen, vaikka harmaat pilvet roikkuivatkin taivaalla.

Aloitimme jälleen kävelemällä radan läpi samalla kun kisaryhmämme esiteltiin, jonka jälkeen sai laukata kolme harjoituskierrosta ennen kuin itse kuuden laukan kisa alkoi. Ensimmäinen harjoituskierrokseni oli kaikkein paras: ensimmäiseen maalitauluun täysosuma 4 pistettä ja toiseen maalitauluun täysosuma 4 pistettä! Backshot meni ohi, mutta se ei riemussa haitannut. Loputkin treenikierrokset sujuivat hyvin, tekeminen oli hauskaa ja Bambin vauhti tasaantui 9-10 sekuntiin. Vähän toivomaani hitaampi, mutta kuitenkin jo ihan OK vauhti.

Haastetta toi vain vähäsen se, että radan takana kulki kävelytie juuri sillä alueella jolle oikein epäonnisesti harhautunut nuoli voisi päätyä. Niinpä ennen ratsukon päästämistä radalle täytyi aina odottaa että kävelytie oli tyhjänä, jolloin kisa ei rullannut ihan tasaista tahtia. Bambille lähtöalueelle siirtyminen merkitsi sitä että kohta mennään, ja kun siellä joutuikin odottamaan niin mikäs sen kiukuttavampaa. Nyt kuitenkin oma keskittymiseni oli hyvällä mallilla ja mieli iloinen, niin että keskittyminen ei liiaksi herpaantunut vaikka välillä joutuikin odottamaan.

Tavoitteenani olivat varmat osumat keskimmäiseen maalitauluun sekä lisäksi hyvät yritykset front- ja backshotteihin. Tavoite toteutuikin hyvin, sillä neljällä kierroksella kuudesta sain osuman sekä ensimmäiseen että keskimmäiseen maalitauluun. Kahdella muullakin kierroksella sain osuman keskimmäiseen maalitauluun, joten nollakierroksia ei tullut. Backshotit jäivät vielä pisteettömiksi, sillä en täysin keskittynyt niihin. Siihen pitää jatkossa panostaa! Kaikkiaan pisteitä kertyi 75,51 eli jälleen HA4-arvoinen suoritus. Mieli jäi hyväksi, sillä nyt vihdoin suorittamisessa oli taas iloa ja varmuutta! Mieleen jäi myös hyvä tunnelma siitä, että tästä on helppo jatkaa eteen päin paljon korkeammillekin pisteille, sillä Bambin reippaammillakin kierroksilla osumani pysyivät ennallaan (myös harjoituskierroksella kun se meni hiukan alle 8 sekunnissa), jolloin vauhtibonuksia kertyisi joka kierrokselta lisää. Backshotit kaipaavat lisää treeniä ja rutiinia, mutta oli ihanaa huomata että frontshottien ampuminen tuntui hyvältä ja varmalta. Näillä pisteillä otin unkarilaisen radan johtoaseman.

Hoidin onnellisena Bambin jälleen syöttelyn kautta karsinaan ja menin seuraamaan kisoja sekä auttamaan ystäviäni. Päivä tuottikin hiukan adrenaliinia oman suorituksen jälkeenkin. Ensin ystäväni Anni kisasi nopealla, vasta lajiin totutetulla hevosella jonka kanssa loppukurvi ja pieni pysäytystila näyttivät aika hurjilta. Sain hevosen omistajalta luvan etsiä Annin ratsulle vähän kovemman kuolaimen, jotta pysäyttäminen sujuisi helpommin, ja kiisin Annin vuorojen välissä auttamaan ystävääni. Anni pärjäsi tilanteessa hienosti ja pääsikin lopulta ansaitulle pronssisijalle! Silti loppukurvit nostivat aina jännityksen vatsanpohjaan.

Seuraavaksi kuuluttamosta kajahti ilmoitus: valkoinen hevonen on karannut ja pinkoo golfkenttää pitkin kohti Kiskoa. Pinkaisin salamana tallille varmistamaan ettei kyseessä vain olisi Bambi, mutta onneksi oripoika löytyi omasta karsinastaan. Kyseessä kuitenkin oli ystäväni Elinan kisaratsu Frosti, joten päätin kiirehtiä apuun. Hyppäsimme Frostin omistajan ja Annin kanssa ystävämme Eeron kyytiin ja hurautimme kiireellä ajamaan golfkenttää ympäri ja etsimään kadonnutta islanninhevosta. Ehdimme kiitää koko golfkenttää ympäröivän alueen kunnes saimme yhteyden Elinaan ja varmuuden että Frosti oli saatu kiinni ja se oli täysin vahingoittumaton. Palasimme kisa-alueelle ja vietin jonkin aikaa tsempaten ja rauhoitellen Elinaa, joka ymmärrettävästi oli säikähtänyt tilannetta pahemman kerran. Elina kuitenkin sai hienosti hermonsa kasaan ja jatkoi kisaansa.

Kisa eteni jännittävästi, väsymys alkoi olla hirmuinen mutta samalla ei vain malttanut olla seuraamatta, tsemppaamatta ja kannustamatta kilpailevia kavereita. Upea juniori Tino ampui mielettömiä kierroksia unkarilaisella radalla ja oli upeaa nähdä miten hän tsemppasi edellispäivän haasteista huolimatta, kirien 2,35 pisteellä ohitseni unkarilaisen radan kultamitalille!

Lopulta kilpailun viimeisetkin laukat olivat ohi ja oli aika valmistautua palkintojenjakoon. Koska tulokset päivittyivät reaaliajassa ihaa.eu-tietokantaan, tiesimme jo miten kisassa kävisi. Kävin satuloimassa Bambin ja ratsastin vielä viimeisen kerran ratsastuskentälle, jolla mitalit jaettiin. Bambi tanssahteli itsestään ylpeänä hakemaan mitaleja ja oli kovin innoissaan kanssamme palkittavana olevista ratsuista. Saimme korealaisen radan hopeamitalin ja unkarilaisen radan hopeamitalin.

Seuraavaksi ilmoitettiin kokonaiskilpailun voittajat: pronssilla upea Anni Jauhiainen, hopealla lahjakas juniori Tino Suhonen sekä Suomen Mestari 2018 Anna Minkkinen ja Bambi! Bambi sai ruusukkeet, minä pokaalin ja mitalin ja teimme pienen kunniakierroksen ilosta hehkuen. Olin superonnellinen toki omasta tuloksestani mutta myös upeasti sijoittuneista ja suoriutuneista ystävistäni. Valitettavasti Bambin kanssa yhteiskuvien ottaminen oli hiukan haastavaa, mutta saimme joitain otoksia aikaiseksi. Voittoa ei jääty sen kummemmin juhlimaan, vaan kaikki siirtyivät tahoilleen valmistelemaan lähtöä kisa-alueelta. Isojen taputusten ja halien myötä purin Bambilta sen varusteet, annoin sen Mirolle syöteltäväksi, siivosin karsinan ja kasasin varusteet kotimatkaa varten. Pian Ria kurvasikin pihaan ja pääsimme lähtemään kotiin päin hurjan väsyneinä mutta onnellisina.

Nyt pari päivää kisoja sulateltuani tajusin, että olemme tänä vuonna kulkeneet Bambin kanssa kisasta toiseen voittaen kaiken mihin osallistuimme: ESRAJA:n kesäleirin unkarilaisen radan kilpailun, Etelä-Suomen Seuramestaruuden sekä kaikkein arvostetuimman Suomen mestaruuden. Tajuaminen oli jotenkin häkellyttävä, sillä meinaan itse keskittyä vain omiin virheisiini ja siihen miten hirveästi on vielä opittavaa. Meinasin vajota ujostuksesta maanrakoon, kun valmentajani Ali ilmoitti Raymond-lehdelle, että Annasta tulee Suomen paras ratsujousiampuja. Saavutettu menestys kuitenkin kertoo, että oikealla polulla olemme. Kisakuvia katsoessani näen taas valtavan määrän teknisiä virheitä, mutta sitten välillä pysähdyn miettimään: vau, miten upeaa lajia saan harrastaa, vau millaisen hevosen kanssa ja miten ihanien ihmisten seassa! Kun tähän lajiin käyttämäni vaivannäkö vielä kantaa tunnustusta ja hedelmää, niin täytyy välillä yrittää olla vain rehellisen ylpeä ja onnellinen menestyksestä. Vaikka tuntuu että se onkin se vaikein osuus.

Yksin tämä luonnollisesti olisi kuitenkin mahdotonta, joten olen pyöritellyt mielessäni myös kokemaani syvää kiitollisuuden tunnetta. Valmentajani Ali, Bambin omistaja Ria, poikaystäväni Miro sekä perheeni, ystäväni, oppilaani, ESRAJA:laiset, kaikki tukijat ja hyvän mielen tuojat ympärilläni. Lista nimistä olisi loputon, mutta luotan että te tärkeät tiedätte ketä olette. Kiitos.

keskiviikko 29. elokuuta 2018

Kesäkuulumisia Suomesta

Kesäkuulumisia Suomesta kuvien merkeissä!

Palataan takaisin toukokuun alkuun, jolloin saimme vieraaksemme Suomeen unkarilaisen ratsujousiammunnan opettaja Christoph Némethyn. Christoph majoittui luonani ja pidimme Hertsby Stallgårdissa viikonlopun mittaisen ratsujousiammuntakurssin. Kurssin aikana pystytimme myös kiinteästi unkarilaisen telineen Hertsbyhyn ja korkkasimme ratakauden. Opin valtavasti niin unkarilaisesta radasta kuin ratsujousiammunnasta ylipäätäänkin - mahtava kokemus!

Kevään ensimmäisenä kisana Suomessa kilpailimme Postal Match-kisassa korealaisen K233-radan. Ratsunani toimi Jatilan Tallin luotettava ex-ravuritamma Barbelinda. Barbin isoissa ja vauhdikkaissa liikkeissä en saanut osumatarkkuuttani täysin sille tasolle kuin olisin toivonut, mutta osumia tuli kuitenkin kivasti ja lopputuloksena pisteitä 67,52 eli HA3-tason suoritus.

Kesä on loistavaa aikaa ratsujousiammuntakursseille! Niinpä pääsin pitämään paljon alkeiskursseja, jotka ovat aina yhtä innostavia kokemuksia. On mahtavaa nähdä ihmisten kasvoille tahattomasti kohoava hymy, kun he ovat ampuneet ensimmäiset nuolensa hevosen selästä!

Toukokuun lopulla valmentajani Ali Ghoorchian saapui Suomeen kurssittamaan. Ehdimme kurssien välissä rentoutumaan myös metsän siimeksessä...

Alin kurssilla tein melko suuren muutoksen: vaihdoin rakkaan vanhan Kaya-jouseni uuteen AliBow-jouseen. Olin tietenkin vannonut että en vaihtaisi varusteita keskellä kisakautta, mutta jousi ihastutti saman tien ja auttoi minua korjaamaan jousikäteeni kehittyneet ongelmat. Niinpä Kayani pääsi hyvin ansaitulle eläkkeelle ja aloin tehdä tuttavuutta uuteen jouseeni. Tutustuminen oli hyvä tehdä Alin tarkassa opissa, korjaten samalla kevään aikana kehittyneitä pahoja virheitä.

Kurssilla pääsimme myös jälleen ampumaan pitkää matkaa, mikä on aina tervetullutta treeniä.

Toukokuun lopussa minua ja Bambia odotti jännittävä seikkailu Raaseporin linnalle Metsien Kätkemä -sarjan kuvauksiin! Upeissa maisemissa oli hieno päästä ratsastamaan ja ampumaan. Jaksomme ilmestyy lokakuussa, sitä innolla odottaen!

Bambi suhtautui kuvauksiin rennosti ja suorastaan ammattimaisesti, eikä hätkähtänyt kuvausvälineistöä. Melkein kuin se olisi kuunnellut ohjaajan toiveet suorituksesta ja sen jälkeen toimi juuri kuten pyydettiin! Meitä kuvattiin normaalin kameran lisäksi edessämme ajavasta autosta ja yläpuolellamme sekä rinnallamme lentävistä droneista.

Kesäkuussa järjestettiin Etelä-Suomen Ratsujousiampujat Ry:n kesäleiri! Leiri oli mahtava kokemus ja oli tosi hauskaa treenata yhdessä ja viettää aikaa koko viikonloppu. Vaan nytpä kiimaisten tammojen hajujen keskellä Bambi olikin aivan eri hevonen kuin Raaseporin kuvauksissa.

Radalla Bambi suoritti kuitenkin tapansa mukaan upeasti. Kisasimme leirikisana 6 laukan unkarilaisen radan ja Bambi ja minä selviydyimme voittajiksi, vaikka erilaista taktiikkaa kokeiltuamme saimmekin pari nollarataa.

Kesäleirin jälkeen suunnistin Iranin ja Unkarin reissulle, josta palasin heinäkuun alkupuolella.

Heti palattuani reissusta oli edessä ratsujousiammuntanäytös Islanninhevosten SM-kilpailujen yhteydessä Ypäjällä. Islanninhevostalli Sydänkavion riemukas porukka oli valmiina haasteeseen!

Helteisenä päivänä ei olekaan parempaa tekemistä, kuin ampua poikaystävää jousella! Ratsunani näytöksessä toimi upea musta islanninhevosruuna Fimur.

Hiostavat helteet osoittivat pian että paras aika treenille oli myöhään illalla. No miksipä ei, kun sääkin oli aivan mielettömän kaunis usvaisine auringonlaskuineen!

Kuu, auringonlasku, usva. Valkoinen ori ja jousi. Arjen taikaa.

Islanninhevosten SM-kisoissa tutustuimme upeaan Johannaan, jonka kuvien tunnelma on aivan omaa luokkaansa. Johanna saapui ikuistamaan myös iltatreeniemme tunnelmaa.

Johannan kuvat ovat kuin maalauksia!

Tänä kesänä minua ja Bambia kuvattiin oikein urakalla! Helsingin Sanomat teki meistä kulttuuriosion pääjutun: Anna Minkkinen lähti Iraniin opettelemaan ratsujousiammuntaa – päätyi metsästämään haukalla ja kisaamaan Jordanian kuninkaan edessä. Rankkasade kasteli meidät likomäriksi heti kuvausten alkuun, mutta se ei menoa haitannut!

Seuraavaksi pääsimme tositoimiin, kun kisattiin ESRAJA:n seuramestaruudet! Voitimme Bambin kanssa korealaisella radalla kultaa, unkarilaisella radalla pronssia sekä kokonaiskilpailun kultaa!

Välissä kävin kesän toisella seikkailullani Unkarissa ja sieltä palasimme Suomeen yhdessä valmentajani Ali Ghoorchianin kanssa. Edessä oli tiiviit 2 viikkoa kursseja ja pienryhmätunteja. Opin jälleen valtavasti seuratessani Alia hänen kursseillaan. Olin myös itse useaan kertaan oppilaana. Nyt Hertsbyssä on mahdollista ampua myös qabaqia, joten otimme ilon irti!

Toisena erikoisempana lajina Hertsbyssä on mahdollistunut pallopeli mogu. Ratsuni Ruudik ei tässä hommassa tehnyt suoriutumisestani kaikkein helpointa, mutta todella hauskaa oli yhtä kaikki!

Tärkeimpänä treenasimme kuitenkin perusjousiammuntatekniikkaa ja hioimme sitä jälleen paremmaksi. Nyt tämä oppi oli erityisen tärkeää, sillä palattuamme Suomeen ja jännittäessäni joustani ensimmäistä kertaa, se katkesi kahteen osaan. Unkarissa tai matkalaukussa oli tapahtunut jotain, jonka vuoksi jousi oli saanut pienen särön ja nyt katkesi. Surkuttelulle ei ollut aikaa, vaan oli äkkiä tartuttava takaisin vanhaan Kaya-jouseeni ja aloitettava treeni sen kanssa uudestaan.

Seuraava kiinnostava projekti valokuvaaja Johanna Kareen kanssa pääsi myös alkamaan. Tästä lisää myöhemmin!

Kesä on kulunut nopeasti sisältäen vaikka mitä ihmeellistä. Loppuhuipentumana on ratsujousiammunnan SM-kisat Salossa ensi viikonloppuna. Toivotaan, että treenimme tuottaa siellä tulosta! Mikä tärkeintä, se on kuitenkin jälleen Bambille ja minulle uusi yhteinen seikkailu!

tiistai 21. elokuuta 2018

HUNOCHA 2018 & Euroopan GP, Unkari

Unkarissa käytyjen IHAA:n avoimien MM-kisojen jälkeen ehdin oleilla Suomessa vain muutaman viikon ennen uutta reissua kohti Budapestia ja Unkarin avoimia mestaruuskisoja eli HUNOCHA:a. Tänä vuonna HUNOCHA oli myös IHAA:n Euroopan GP-sarjan toinen osakilpailu ja edustin osana Suomen maajoukkuetta. Kisojen väliin jäävien viikkojen aikana ehdin levätä pois flunssani sekä treenata niin paljon kuin suinkin vain pystyin. Juuri ennen reissuun lähtöä kilpailimme Etelä-Suomen Ratsujousiampujat Ry:n seuramestaruuksista ja saimme Bambi-ratsuni kanssa korealaiselta radalta kultaa, unkarilaiselta radalta pronssia ja kokonaiskisasta kultaa. Jee! Kisamenestys teki hyvää kärsineelle itseluottamukselleni, sillä vaikka kuinka järjellä osasin ymmärtää että Unkarin kisoissa flunssa vaikutti paljon suorituksiini, niin silti heti radalle mennessä meinasi alkaa ahdistaa ja tuntua että en voi osata kun viimeksikin meni niin huonosti. Joskus olen kuullut sanottavan että ratsujousiammunnassa tarvitaan 30 % fyysisiä taitoja ja 70 % henkisiä taitoja, mikä kyllä ainakin omalla kohdallani tuntuu pätevän. Jos radalle lähtee sopivan itsevarmana mutta valppaana, suorittaa keskittyneesti ja rauhallisesti eikä hermoile turhia, niin tulokset ovat aivan eri kuin jos mikään asia saa mielentilan järkkymään.

Tiistaiaamuna keräännyimme Suomi-tiimimme Elinan ja Tanjan kanssa yhteen Helsinki-Vantaan lentokentällä ja suuntasimme lähtöporteille kohti Budapestia. Tällä kertaa kisa järjestettiin Rónai Attilan hevostilalla, joten matkustimme Budapestin lentokentältä bussilla juna-asemalle ja siitä junalla puolen tunnin matkan Albertirsaan. Sieltä eräs kisajärjestäjistä nappasi meidät kyytiinsä ja suunnistimme peltojen ja metsien keskellä sijaitsevalle kisa-alueelle. Ilma oli tukahduttavan kuumaa ja kosteaa jopa Suomen helteiden jälkeen, mutta lohduksemme saimme tietää että paikalla myytäisiin kisan aikana kylmiä juomia ja jäätelöä. Tulimme paikalle jo päivää etukäteen, joten ehdimme rauhassa pystyttää telttamme ja tutustua ihaniin paikallisiin koiriin, joista kaikkein sydäntäsulattavin oli valtavan kokoinen ja lempeän hömelö kaukasianpaimenkoiran pentu.

Myös valmentajani Ali Ghoorchian oli jo paikalla ja hänen kauttaan meille tarjoutui kiinnostava tilaisuus: Lajos Kassai oli kutsunut Alin luokseen ja meidät toivotettiin tervetulleiksi liittymään seuraan Kassain laaksoon. Lajos Kassai on nimi johon kaikki ratsujousiampujat ovat varmasti törmänneet ja kuten kaikista tunnetuista henkilöistä, olen kuullut hänestä paljon niin hyvää kuin paljon pahaakin. Mikäpä sen parempaa kuin siis puhdistaa mieli ennakko-odotuksista ja mennä itse tapaamaan häntä!

Päätimme tarttua tarjoukseen, joten kun Kassain oppilas tuli hakemaan Alia, sullouduimme kolmisin Tanjan ja Elinan kanssa auton takapenkille. Seurasi reilun kolmen tunnin hikinen automatka Unkarin halki. Ilmastoinnin puuttuminen, hohkaava helle ja hitaasti etenevät liikenneruuhkat tekivät olosta tukalan, mutta toisaalta oli kiva päästä näkemään enemmän Unkarin maisemia. Oli kuitenkin valtava helpotus kun saavuimme perille Kaposmérőn kylään. Vierailimme ensin Kassain jousikaupassa ihastelemassa ratsujousiammuntatarvikkeita. Lyhyen pysähdyksen jälkeen jatkoimme matkaa Kassain laaksoon, jossa Lajos tuli meitä vastaan isojen koiriensa ympäröimänä.

Pääsimme ensin pienelle kiertoajelulle laakson ympäri lava-auton lavalla. Laakso oli paljon pienempi ja kotoisampi kuin olin kuvitellut. Lauma valkoisia shagya arabeja laidunsi tyytyväisinä pienen lammikon tuntumassa. Metsän siimeksestä löytyi lammaslauma ja ylempää pellolta isoja härkiä. Kaunis ratsujousiammuntarata kulki laakson pohjaa pitkin ja lammet levittäytyivät sen ympärillä. Yksi vesipuhveli kylpi onnellisesti vedessä ja toinen laidunsi lammen reunalla. Lajos esitteli meille kauniin vanhan jurtan joka sijaitsi radan tuntumassa ja jatkoimme sitten hevosten tallille. Talli oli yksinkertainen, siisti ja toimiva. Lajos otti tallista ämpärillisen leipää ja päästi ilmoille kutsuhuudon, jolloin kymmenet vapaana pellolla levänneet hanhet lensivät kiireesti hänen luokseen. Kulman takaa ilmestyi myös kiinnostunut aasi. Jatkoimme kierrostamme kauniille kappelimaiselle rakennukselle, jossa säilytettiin järjestyksessä jokaisen hevosen nahkapanssaria. Hevosille oli kaikille myös omat kauniit kulhomaiset soittimet, jotka soivat kaikki omalla tainomaisella äänellään. Turha sanoa, että olimme jo tässä vaiheessa melko vaikuttuneita.

Seuraavaksi pääsimme seuraamaan Kassain oppilaiden harjoittelua. Rankkasateet olivat saaneet ratsujousiammuntaradan huonoon kuntoon, joten harjoittelu tapahtui katetuilla ratsastusareenoilla. Pienemmällä areenalla kuskinamme toiminut nainen sekä toinen Kassain oppilas tekivät tasapaino- ja lihaskuntoharjoituksia ilman satulaa ratsastaen. Lajos kertoi, että oppilaiden piti ensin läpäistä kokeet ratsain ja maasta ampuen, jonka jälkeen he pääsisivät ratsujousiammuntaradalle. Painoin pääni, kun Lajos totesi näiden aloittelijoiden harrastaneen ratsujousiammuntaa vasta kaksi vuotta. Sepä se tässä lajissa välillä vääristää perspektiiviä, kun itsekin olen reilussa kahdessa vuodessa kisannut vaikka ja missä kaikenlaista tehden - se on arvokasta kokemusta, mutta täytyy silti yhä muistaa: olen vasta aloittelija.

Siirryimme suuremmalle ratsujousiammuntamaneesille, jonne oli rakennettu unkarilainen rata kääntyvällä kohteella ja automaattisella ajanotolla. No, näiden tyyppien treeniä katsoessa oli helppoa muistaa olevansa vasta aloittelija. Hevoset laukkasivat 99-metrin radan hyväntuulisen oloisina n. 17-18 sekunnissa ja ratsastajat tykittivät menemään. Laskimme muutamilta kierroksilta taulupisteet ja etenkin yksi nuori mies ampui toistuvasti reilu 30 pistettä. Siinäpä tavoitetta!

Oli todella mielenkiintoista kuulla, että Lajos totesi että tämäkin oppilas oli vasta alussa polullaan, sillä mestaritasolla ei enää kuuluisi ampua niin montaa nuolta hitaasta vauhdista, vaan kolme nuolta 6-7 sekunnin vauhdista. Se antaakin ihan erilaisen merkityksen unkarilaiselle radalle (toiselta nimeltään Kassai-radalle), sillä moni vannoo ainoan oikean taktiikan olevan piirua vaille 20 sekunnin hevosella ratsastaminen ja mahdollisimman monen nuolen ampuminen, ja nopeasti ratsastaviin & vain muutaman nuolen ampuviin suhtaudutaan suorastaan alentuvasti. Oletin Kassainkin arvostavan nimenomaan hitaita ratsujousiammuntahevosia, mutta hän kertoikin että paras ratsujousiammuntahevonen menee joko aivan hitaasti tai todella nopeasti riippuen siitä mitä siltä pyydetään. Mestaritason ratsujousiampujan pitäisi kyetä mestaritason suorituksiin kaikista eri vauhdeista.

Treenejä seurattuamme ja Lajoksen ajatuksia kuultuamme siirryimme syömään herkullista illallista, jonka Lajos vaimoineen oli valmistanut meille. Tapasimme samalla tuhman lemmikkikorpin, joka viehätti ylväällä olemuksellaan mutta paljastui aika riiviöksi purtuaan minua ja varastettuaan kakun pöydältä heti kun käänsimme selkämme. Lajoksen vaimon kädellä se istui kuitenkin kiltisti silitettävänä ja nautti huomiosta.

Ilta hämärtyi ympärillämme. Kun olimme syöneet, menimme vielä takaisin pienemmälle ratsastusareenalle seuraamaan kuinka hevosia totutettiin erilaisiin ääniin ja tapahtumiin ympärillään. Hevoset seisoivat vapaina rivissä ja Kassain oppilaat kulkivat niiden ympärillä aiheuttaen mahdollisimman paljon hälyä erilaisilla esineillä. Hevoset seisoivat rentoina paikoillaan ja seurailivat tilannetta. Paikalla oli kaksi uudempaa hevosta, joista toinen tarkkaili tilannetta epäileväisenä ja päätti kävellä pois. Yksi oppilaista otti sen kiinni ja ohjasi takaisin paikalleen, ja harjoitus jatkui. Oppilaat pujahtelivat hevosten vatsojen ali ja taputtivat käsiään. Kun harjoitus oli ohi, avattiin areenan portti ja hevoset saivat lähteä takaisin ulos laiduntamaan. Oppilaat jäivät vielä ampumaan maasta käsin erilaisia harjoituksia tehden.

Lopulta vierailumme tuli päätökseensä ja kiitimme kovasti Lajosta ajasta ja vieraanvaraisuudesta. Automatka takaisin päin oli nyt ilman ruuhkia vähän lyhyempi ja paljon viileämpi. Saavuimme takaisin kisa-alueelle aamuyöllä ja pääsimme ryömimään makuupusseihimme nukkumaan.

Keskiviikko sujui raukeissa merkeissä. Autoimme jurttien ja kisatelttojen pystyttämisessä, seurustelimme paikalle saapuvien kilpailijoiden kanssa ja treenasimme maasta käsin ampuen. Välillä sadekuurot kastelivat maan, mutta pääosin sää oli jälleen helteinen ja kuuma.

Torstaina oli ohjelmana hevosten valinta. Minulla oli kisaan kolme hevosehdokasta: viime vuoden GP-kisaratsuni Chili jolla nyt myös sen omistaja Tímea kisasi, Alin MM-kisojen ratsu Harcos tai ystävämme Valentinen hevonen Zengő. Näistä hevosista Zengő oli ainoa jolla olisi realistiset mahdollisuudet pärjätä myös kiemurtelevalla puolalaisella radalla, sillä se osasi tarpeen tullen laukata hyvin hitaasti. Valentin kuitenkin halusi jakaa hevosen unkarilaisen ystävänsä kanssa ja minulle vakuuteltiin että puolalaisen radan voisi kisata hyvin nopeallakin hevosella, ihan kaikkia kohteita ei vain pääsisi ampumaan. Niinpä tehtäväksi jäi enää valinta Chilin ja Harcoksen välillä. Näistä kallistuin Harcokseen, sillä rehti hyväntuulinen ruunapoika oli aina nautinto ratsastaa ja luonteeltaan vähän helpompi kuin tammakuningatar Chili, joka hänkin on puhdasta kultaa mutta noh, oman arvonsa hyvin tunteva ja sen osoittava. Arvelin myös että Harcos voisi olla hiukan Chiliä hitaampi, mikä tekisi minun suoriutumisestani helpompaa.

Myös Ali ratsasti Harcoksella ja olikin kiva jakaa hevonen hänen kanssaan. Elina ja Tanja löysivät itselleen kivat kisaratsut ja illalla saimme tietää lähtöjärjestyksen: Ali kisasi ryhmässä 2, Elina ja Tanja ryhmässä 3 ja minä ryhmässä 5. Kaikki siispä mukavasti aamupäivän puolella!

Perjantaina oli ensimmäinen kisapäivä ja ratana IHAA:n GP-sarjan mukaisesti unkarilainen 9 kierroksen rata. Seurasin ja kannustin Alia sekä samassa ryhmässä ratsastavaa Tímeaa. Toisen ryhmän jälkeen oli avajaisseremonia, jossa päädyin ratsastamaan Chilia Tímean kääntäessä kunnanjohtajan unkarinkieliset puheet englanniksi. Seisoimme hevosten kanssa rivissä ja kuulimme avajaispuheen. Seremonia oli melko lyhyt, juuri sopiva keskelle kisapäivää.

Avajaisseremonian jälkeen kisa jatkui 3. ryhmän kierroksilla. Aiemmista kisoista oppineena suunnistin valmistautumaan omaan suoritukseeni, vaikka harmittikin kovasti etten päässyt näkemään Elinan ja Tanjan kisaa. Nyt kuitenkin ehdin levätä ja valmistautua ilman kiirettä, enkä nääntynyt kisaradan kuumuudesta, joten pääsin suuntaamaan omaan suoritukseeni hyvin ja keskittynein mielin.

Unkarilainen rata 3 harjoituskierroksella ja 9 kisakierroksella on varsinainen maraton helteisessä säässä. Yhden ryhmän suoritukset kestivät kaikkiaan noin 1,5 tuntia. Olin oman ryhmäni ensimmäinen ratsastaja. Rata alkoi hauskasti metsän siimeksestä, mikä tarjosi tavallaan ihanan yksityisen hetken rauhoittua juuri ennen radalle menoa. Toisaalta rata oli sikäli vähän hassu että se alkoi pienellä jyrkällä alamäellä, joka nopealla hevosella tuntui ikään kuin hyppyriltä radalle. Rata ei muutenkaan ollut täysin tasainen vaan sisälsi pieniä töyssyjä ja vietti kohti kuivunutta joenuomaa. Radan lopussa jarrutustilaa ei oikeastaan ollut vaan hevonen piti pystyä kääntämään äkkiä, ettei törmännyt aitaan. Ei mikään miellyttävin rata nopealla hevosella, mutta toisaalta jos hevosensa sai kääntymään radan päätteeksi oli sen jälkeen tilaa tehdä isoa ympyrää ja hidastaa vauhti rauhassa.

Harjoituskierrosten aikana sain tuntumaa Harcoksen vauhtiin, joka oli tasaisesti noin 7,6 sekunnin tuntumassa. Näin nopeasta vauhdista frontshot ja backshot tuli väkisinkin ammuttua melko kaukaa, mutta päätin keskittyä varmoihin sideshotteihin ja lisäksi hyviin frontshotteihin. Ensimmäisellä kisakierroksellani ammuin ensimmäisen nuolen 40 metrin päästä ja pam, se osui hienosti 3 pisteen alueelle! Riemastuin tästä aloituksesta niin että hätiköin toisen nuoleni ja ammuin sen pisteiden ulkopuolelle, mutta sain silti ensimmäisen osuman pisteet ja nopeusbonukset!

Seuraavilla kierroksilla nappasin tasaisesti osuman sideshottiin ja front- ja sideshotit päätyivät nollille, mutta toisinaan osuen hyvin lähelle. Oloni alkoi jälleen olla itsevarmempi tällä radalla. Viidennellä kierroksella kuitenkin keskittymiseni herpaantui juuri sen verran että ammuin sideshotinkin turhauttavasti juuri pistealueen ulkopuolelle. Äh, tuli kuin tulikin nollakierros. Tästä kuitenkin sisuunnuin ja ammuin seuraavalla kierroksella osuman sekä front- että sideshottiin. Loput kierrokset nakutin tasaisesti pisteet sideshotista ja lopullisena pistesaaliina oli 121,845 pistettä ja minun toinen HA5-gradingarvoni unkarilaiselta radalta! HA5 on korkein suomalaisten saavuttama arvo ja maailmallakin seuraavaa HA6-arvoa on vain muutamalla, joten sain olla tyytyväinen suoritukseen. Toki salaa vähän harmitti, kun viime vuonna ammuin samalla radalla vähän yli 122 pistettä ja olisin tietenkin halunnut olla edes pisteen verran parempi kuin viimeksi! Pääsin kuitenkin näillä pisteillä sijalle 8 / 34, joka on oikein hyvä saavutus Unkarissa maan omassa kuninkuuslajissa ja omilla hevosillaan kisaavien huippunimien joukossa.

Vietimme loppupäivän muiden kisasuorituksia katsellen ja etsien porottavaan helteeseen viilennystä kylmistä suihkuista ja jäätelöstä. Olimme hyvällä tuulella ja odotimme innolla seuraavaa päivää ja korealaista rataa!

Lauantai valkeni jälleen kuumana ja hiostavana. Aloitin aamun seuraamalla taas Alin ryhmän suorituksia. Hevosia valitessani olin toivonut Harcoksen olevan hiukan Chiliä hitaampi, mutta Alin menoa katsoessani totesin että ei toivoakaan, sillä Harcy pinkoi riemuissaan 1-2 sekuntia reippaampaa vauhtia kuin Chili. Kisa ei tulisi olemaan helppo, mutta jos saisin annettua aivan parhaani ja nokittamaan täysin virheettömästi, voisin saada tosi hyvät tulokset. Aikaisemmin olen nopeiden hevosten kanssa tyytynyt ampumaan vain joka toista taulua, mutta nyt Ali kannusti minua ampumaan joka taulua ottaen suuremman riskin mutta toisaalta mahdollisuuden isommista pistesaaliista. Ammuin ennen omaa suoritustani maasta käsin ja tein paljon nokitusharjoituksia, jotta kaikki menisi radalla sujuvasti.

Ennen kisakierrosten alkua meillä oli 2 harjoituskierrosta, joilla keskityin ampumaan Double Shottia. Sain molemmilla kerroilla hyvän osuman ensimmäiseen maalitauluun, mutta Harcoksen kiitäessä 90 metrin radan 6,77 sekunnissa ja maalitaulujen välisen matkan ollessa vain 10 metriä olin auttamatta myöhässä toisesta maalitaulusta ampuen sen kaukaa ja ohi. Ali kehotti minua keskittymään nopeampaan uudelleennokittamiseen ja niin yritinkin tehdä, mutta valitettavasti keskittyminen seuraavaan nuoleen kostautui siinä että ensimmäinenkin osuma oli vain 1 pisteen arvoinen ja silti toinen nuoli meni ohi. Seuraavalla kierroksella päätin ajatella nokittamista vielä enemmän, mutta sepä onkin sellainen asia että mitä enemmän yrittää pakottaa vauhtia omiin käsiin, sitä kömpelömmin ne toimivat. Olin myöhässä ensimmäisen nuolen nokituksessa joten ajattelin ottaa varman päälle ja ampua vain toista maalitaulua, mutta ammuin sen kuitenkin vähän turhan ajoissa ja sain jälleen vain 1 pisteen.

Seuraavaksi siirryttiin angled triple shottiin. Ehdin hyvin nokittaa ensimmäiseen maaliin mutta ammuin sen ohi, keskimmäistä en ehtinyt yrittää ja kolmanteen sain hyvän 4 pisteen osuman. Nopeusbonukset saadakseen täytyy osua vähintään 2 / 3 taulusta, joten pistetulos jäi aika laihaksi. Seuraava kierros ei lämmittänyt juuri sen enempää: 2 pisteen osuma ensimmäisessä maalitaulussa ja muut nollia.

Näiden kierrosten myötä taisteluni hyvästä pistetuloksesta oli mennyttä, joten päätin keskittyä seuraavassa 5 taulun serial shotissa hyvään treeniin ja kaikkien kohteiden metsästämiseen. Ensimmäinen kierros alkoikin hyvin, vaikka sitten levähtikin käsiin: ensimmäinen taulu 4 pistettä, toinen taulu 4 pistettä, kolmas taulu ohi, neljäs taulu 1 piste, viides taulu osuma pistealueen ulkopuolelle. Pistesaaliista viis, oi mikä ihana adrenaalini ja villin riemun tunne! Viiden nuolen ampuminen 11 sekunnissa on nopea suoritus yksinäänkin saati sitten täyttä vauhtia laukkaavan hevosen selästä, joten en jäänyt sen kummemmin harmittelemaan vähän ohi menneitä kahta osumaa.

Lähdin seuraavalle kierrokselle innokkaana parantamaan suoritustani, mutta en onnistunut. Ensimmäisestä maalista sain 3 pistettä, nokitusongelma, liian aikaisin ammuttu nuoli, hätääntyminen, sählääminen ja loputkin nuolet ohi. Huokaus, miten antiklimaattinen lopetus. Näin kuitenkin tällä kertaa. Tällä suorituksella sain raavittua kasaan 46,39 pistettä (HA1 -gradingsuoritus) ja sijoituksen 26 / 34.

Kisan viimeisenä ratana oli vuorossa n. 1200 metrin pituinen puolalainen rata, joka kiemurteli ympäri peltoaluetta erilaisilla mutkilla ja kurveilla sisältäen monia erilaisia kohteita. Kisakierroksia olisi vain yksi ja radan saisi kerran kävellä läpi hevosen kanssa, mutta muuten sitä ei päässyt kokeilemaan. Kisajärjestäjien vakuuteltua hevosvalinnan yhteydessä että puolalaisen radan pystyisi hyvin menemään nopeallakin hevosella ja että vain joitain tauluja ei pystyisi ampumaan, aloin olla vähän pettynyt kun kävelimme rataa läpi. Radalla oli joitain tarpeeksi laajoja kaaria hyvällä pohjalla niin että niillä oli turvallista mennä Harcoksen vauhdilla, mutta paljon tiukkoja mutkia ja kohtia joissa kisajärjestäjät pyysivät kokoamaan hevosen lyhyeeseen laukkaan tai ravaamaan, jotta niistä selviäisi turvallisesti. Ravista ammutuista nuolista ei saanut pisteitä. Harcos on ratsuna sen verran raakile, ettei se oikeastaan pystynyt ratsastajan kanssa juurikaan kokoamaan laukkaa. Kokeilin kentällä sen ratsastettavuutta ja totesin että se sai laukan pysymään yllä vain koko kentän kokoisella ympyrällä vasemmassa laukassa ja tarpeeksi reippaassa tahdissa. Periaatteessa se oli kyllä näppärä selviämään tiukoista kurveista loikkimalla, mutta nyt meiltä pyydettiin erityistä varovaisuutta viime kisojen puolalaisella radalla tapahtuneen onnettomuuden jälkeen.

Kävelin illan aikana radan vielä moneen kertaan läpi opetellen ulkoa sen kulun ja pohtien missä kohdissa olisi turvallista yrittää ampua. Radan molemmilla puoliskolla pitäisi ampua vähintään 3 kohdetta jotta saisi aikabonukset. Aikarajaa ei kuitenkaan saatu tietää ennen kisan alkua. Opettajani Ali päätti jättää tämän leikin sikseen eikä osallistua ollenkaan puolalaisen radan kisaan, kun hän totesi sen Harcoksella riskialttiiksi eikä kaikista säännöistäkään ollut varmuutta. Hän kuitenkin lupasi ratsastaa Harcoksen omalla kisavuorollaan radan läpi, jotta hevonen ainakin tuntisi reitin minun kanssa mennessään. Minä kuitenkin kovasti halusin päästä radalle ihan vaan harjoituksenkin nimissä.

Sunnuntaiaamun valjetessa perustimme Elinan ja Tanjan kanssa kisakatsomon puiden varjoon hyvälle paikalle, josta näki lähes koko puolalaisen radan. Rata on kaikista mielenkiintoisin seurattava, vaikka tuloksista ei pystykään päättelemään paljoa maalien ollessa niin kaukana. Erityisen kiinnostava oli 2. ryhmä jonka nopeiden ratsastajien suorituksista sain vinkkejä omaan tekemiseeni. Ryhmän ensimmäisenä ratsasti Tímea Chilillä ja hän sai osumat kahteen ensimmäiseen kohteeseen, mutta sen jälkeen laukkasi loppuradan ohjat käsissä ja Chiliä kontrolloiden, sillä muuten tamma syöksähti täyteen laukkaan. Ratsukko kuitenkin pääsi maaliin turvallisesti eikä jäänyt nollille. Seuraavaksi Ali lähti laukkaamaan radan läpi ilman jousta ja nuolia, Harcoksen ratsastamiseen keskittyen. Innokkaan ruunapojan pitelemisessä oli Alillakin täysi työ ja heidän saavuttuaan maaliin tuli useampi ihminen toteamaan minulle, että olisi mahdotonta kisata tämän hevosen selästä ja pyysi etten menisi radalle ollenkaan. Tilanteen epäreiluus kismitti, mutta harmittelu ei auttanut vaan lähdin valmistautumaan omaan suoritukseeni.

Olimme Alin kanssa tehneet minulle suunnitelman ja kävin sen läpi mielessäni vielä kun kuljimme radan käynnissä läpi. Niinpä kun oma vuoroni koitti, lähdin radalle yksi nuoli valmiiksi nokitettuna mutta kuljin lähtöportin läpi käynnissä pitäen Harcoksen tyynenä. Nostimme rauhallisen ravin suunnatessamme alamäkeen kohti alkavaa kujaa ja ensimmäisiä maalitauluja. Kun pääsimme kujan sisälle päästin Harcoksen täyteen vauhtiin ja aloin ampumaan pieniä eläinkohteita. Ensimmäinen niukin naukin ohi, mutta toiseen 3 pisteen osuma! Suora pätkä loppui melko tiukkaan käännökseen vasemmalle, joten jarrutin vauhtia mutkaan ja ratsastin ohjat kädessä seuraavan tiukan silmukan. Rata jatkui pienen lammen ja metsikön kiertävälle lenkille, joten kun sain Harcoksen suunnattua oikeaan suuntaan päästin sen jälleen laukkaan ja ammuin 2 pisteen osuman, törmäten samantien puiden oksiin ja menettäen jalustimeni. Hidastin Harcoksen vauhtia tiukkaan kurviin ja keräilin itseni seuraavien mutkien aikana ravatessani. Seuraavaksi aukesi laajempi kaarros vasemmalle joten uskalsin päästää Harcoksen taas täyteen vauhtiin. Ammuin ensimmäisestä maalitaulusta 1 pisteen, nokitin kädet automaattisesti toimien ja ennen kuin tajusinkaan ammuin 12 metrin päässä olevaa korealaista maalitaulua suoraan tiikerin pään keskelle ansaiten 7 pistettä!

Seuraavaksi alkoi radan toinen puolikas. Laaja kaarre muuttui S-kurvin kautta avoimeksi pelloksi kohti Harcoksen tarhaa. Ruuna oli kuitenkin helppo kääntää jälleen pois päin kotoa ja sain ammuttua avoimen aluen kohteeseen 3 pisteen osuman. Matka jatkui tiukalla kurvilla oikealle, alamäki ja ylämäki yleisön editse ja loivalla alamäellä kohti maassa olevaa kohdetta, joka piti kiertää avoimella alueella samalla kun sen ampui. Ammuin kohteeseen 2 pisteen osuman laukatessani sen ohi, käännyin ympäri ja jatkoin kujanpätkälle jolla sai ampua alapuolellamme olevaa pitkän matkan kohdetta. Ammuin 10 pisteen osumaa himoiten, mutta nuoleni lento jäi vajaaksi. Suuntasin jälleen alamäkeen avoimelle alueelle seuraavaa kierrettävää maakohdetta varten, laukkasin sen ohi, hidastin niin että sain nokitettua, käänsin Harcoksen kohti maaliviivaa ja ohi kiitäessäni ammuin tauluun 1 pisteen osuman. Täyttä laukkaa maaliviivalle ja ah mikä upea adrenaalini ja riemu radasta turvallisesti ja kunnialla selviytymisestä! Ali riemuitsi ja moni ihminen tuli taputtamaan minua selkään kävelyttäessäni, viilentäessäni ja hoitaessani hienon työn tehneen Harcoksen tarhaan.

Siirryimme Suomi-tiimin kanssa kisakatsomoon ja odottamaan innolla pistetuloksia, jotka eivät olleet päivittyneet tietokantaan. Lopulta tulokset tulivatkin: 19 osumapistettä radalta! Mutta, nyt kisan ollessa lopuillaan aikarajakin oli päätetty ja hämmästyksekseni menetin liian hitaan vauhdin takia lähes 10 pistettä, niin että kokonaissaaliikseni jäi vain 9,767 pistettä. Elina ja Tanja kärsivät saman kohtalon vauhtimiinusten verottaessa osumapisteet olemattomiin ja tunnelmamme lässähti, sillä kukaan ei ollut olettanut näin käyvän. Väkisinkin alkoi päänsisäinen jossittelu: jos vain olisin tiennyt että aikaraja olisi näin tiukka, olisin hyvin voinut ratsastaa radalle heti täyttä laukkaa ja mennä kaikki kurvit vähän holtittomammin, niin että olisin helposti säästänyt ne 20 sekuntia ja kääntänyt ne jopa aikabonuksiksi! Vaan eipä jälkipelaaminen auttanut ja ratsastin radan niin hyvin kuin silloisella tiedollani ja taidollani pystyin, kunnioittaen jokaista järjestäjien antamaa toivetta radan haastavissa kohdissa ravaamisesta ja turvallisuus edellä kisaamisesta. Ali oli turhautunut tilanteesta ja nyt oli helpompi ymmärtää miksi hän oli tyytyväinen ettei kisannut: minun pistesaaliini ei ollut juuri hänen 0 pistettä kummoisempi, mutta ne kerätäkseni otin huomattavasti suuremman riskin. Näillä pisteillä sijoitukseni oli 28 / 34.

Illalla keräännyimme ruokakatokseen palkintojenjakoon. Upeasti suoriutuneet saivat mitalinsa, paikallinen TV kuvasi palkintojenjakoa ja tunnelma oli mukava. Oma sijoitukseni kokonaiskisassa jäi sijalle 24 / 34. Yllätyksekseni minut kuitenkin kuulutettiin vastaanottamaan erityispalkinto, sillä olin kisan nopein ratsastaja ja järjestäjät kiittivät rohkeudestani kisata puolalaisella radalla. Tein IHAA:n tilastojärjestelmän ennätyksen nopeimmasta unkarilaisen radan kierroksesta jolla on ammuttu osumapisteitä. Palkinnoksi sain kotitekoista aprikoosimarmeladia, kauniin tarjoiluastian sekä pullon palinkaa!

Palkintojenjaon jälkeen osa ihmisistä suunnisti jo kotimatkalle ja osa jäi vielä viettämään iltaa. Minä hipsin puolestani tuttuun tapaan hyvissä ajoin telttani suojiin nukkumaan.

Seuraavana aamuna heräsimme melko varhain ja pakkasimme tavaramme niin, että olisimme valmiita lähtöön sitten kun tiputtamisemme juna-asemalle sopisi jonkun järjestäjän aikatauluihin. Elina, Tanja ja Ali himoitsivat tutustumaan Budapestiin ja tarkoitukseni oli lähteä heidän mukaansa. Kisaan osallistuneita hevosia piti kuitenkin lähteä ratsastamaan 3 tunnin matkan päähän niiden kotitallille ja mukaan tarvittiin vielä lisää ratsastajia, joten päätin lähteä ilomielin avuksi ja vaihtaa kaupunkiseikkailun metsäretkeen. Niinpä sain ratsukseni suuren rautiaan tamman nimeltä Kira, jolla Tanja oli kisannut. Satuloimme hevoset ja lähdimme neljän hengen porukalla porottavasta auringosta metsän siimeksessä levittäytyvälle pehmeiden pienten hiekkateiden verkostolle.

Maasto ja pohjat olivat aivan ihanteellisia ratsastamiselle, joten otimme käynnin lomassa pitkiä ravi- ja laukkapätkiä. Paras tapa rentoutua kisan jälkeen! Metsät, pellot, maatilat ja pienet kylät lipuivat ohitsemme ja matka sujui joutuisasti. Lopulta saavuimme perille pienelle maatilalle, jossa hoidimme hevoset tarhoihin ja istahdimme hetkeksi puutarhan varjoon juomaan kotitekoista marjamehua. Seuraavaksi saimme tutustua tilan eläimiin: kaneihin, possuihin, poneihin, hanhiin, kissoihin ja vuohiin. Vuohilla oli kolme maailman suloisinta pientä vuohivauvaa. Vuohiemien ylimääräinen maito piti lypsää pois ja autoin pyydystämään ja pitelemään vastahakoisia eläimiä.

Matkamme jatkui autolla tilan omistajan äidin luokse, jossa saimme ruuaksi erikoista mutta hyvää kanapihviä kylmällä kirsikkakiisselillä sekä isot annokset kermakakkua ja jäätelöä. Unkarilaisrouva silmäili minua hetken ja toi minulle sitten lahjaksi ison kassillisen itsetehtyjä hedelmä- ja marjahilloja vannottaen että ottaisin ne mukaani Suomeen. Sopersin kiitoksia hämmentyneenä. Hyppäsimme jälleen autoon ja ajoimme takaisin kisa-alueelle.

Autoin vielä ruokateltan purkamisessa ja sen jälkeen odottelin matkalaukkujeni vieressä loikoillen. Yksi kisajärjestäjistä oli matkalla kotiinsa lentokentän lähelle joten hän lupasi tiputtaa minut matkalla lentokentälle - paluumatka sujuikin siis vielä odotettuakin helpommin. Olin kentällä jo hyvissä ajoin ennen Elinaa, Tanjaa ja Alia, joten odottelin heidän saapumistaan ja lähdimme sitten porukalla kohti lentomatkaamme Suomeen. Nyt Alikin liittyi seurueeseemme, sillä luvassa olisi tiiviit 2 viikkoa Alin kursseja Suomessa!

Suurkiitos ihana kisatiimini Elina & Tanja sekä kuten aina, kiitos valmentajani Ali!

Valtavat kiitokset myös sponsoreillemme Iberico Finland, Helsinki Horse Fair, Suomen Ratsastusjousiampujain Liitto, Hertsby Stallgård, Criollo-hevosrehut, Turun Jousivaruste Oy sekä Tampereen Hevosklinikka oy!