maanantai 22. heinäkuuta 2019

Cup of the St. George Victorious, Venäjä


Tänä vuonna Venäjällä järjestettiin ensimmäistä kertaa kansainvälinen ratsujousiammuntakilpailu, Cup of the St. George Victorious. Kutsukilpailuun Suomea edustamaan kutsuttiin minut ja Anni Jauhiainen, ja otimme tietenkin haasteen vastaan! Ennakko-odotuksia kilpailujen kulusta tai kisapaikasta ei ollut juurikaan etukäteen, kun kaikki oli niin uutta. Kilpailtavat radat olisivat korealainen, unkarilainen, qabaq sekä kasakkarata, josta saimme ohjevideon: radalla ammuttaisiin toiseen suuntaan mennessä jousella ja palatessa leikattaisiin vesipulloja miekalla sekä poimittaisiin pieni rengas miekan terään. Anni oli ennen kilpailuja käymässä luonani, joten valmistauduimme parhaamme mukaan kaikkeen mahdolliseen kun emme täysin tienneet millaisilla sääntöseteillä tai millaisina versioina radat kilpailtaisiin.

Lentomatka Moskovaan oli ihanan lyhyt ja helppo. Lentokentällä meidät vastaanotti yksi kisajärjestäjistä, joka puhui lähinnä venäjää mutta kommunikoi kyllä selkeästi elekielellä. Lastauduimme muutamien muiden kisaajien kanssa hiukan rämäiseen minibussiin ja aloitimme matkan kohti kisapaikkaa, joiden sijainnista meillä ei ollut aavistustakaan. Navigaattorin ruudulta päättelimme että matka kestäisi 2,5 tuntia, mutta todellisuudessa Moskovan ruuhkien takia matka venyikin lähes viiden tunnin mittaiseksi. Nukahtelimme kaikki vuorotellen penkeillemme, kunnes saavuimme suloiselle pienelle hotellille, jossa kilpailun pääjärjestäjä Sergei otti meidät leveä hymy huulillaan vastaan. Kilpailijat majoittuivat kolmessa eri hotellissa, jotka sijaitsivat lähellä toisiaan. Annia ja minua hiukan nauratti meille varattu söpö pieni huone söpöllä pienellä parisängyllä, mutta telttamajoitukseen tottuneena olot olivat tosi hienot.

Kun olimme jättäneet matkatavaramme, jatkoimme toisen hotellin alakerrassa olevaan ravintolaan illalliselle, tapaamaan lisää paikalle saapuneita kilpailijoita ja melko aikaisin nukkumaan.

Aamulla keräännyimme jälleen minibusseihin, jotka kuljettivat meidät noin 15 minuutin matkan Serpuhovin läpi kauniille metsätielle, jonka päädystä paljastui jonkinlainen lomakeskus: mökkejä, kiipeilypuisto, pieni eläintarha, hevostallit, jousiammuntahalli jne. Kilpailualue Pegasus Equestrian Club oli jotenkin todella viehättävä: ruokailut ja ajanvietto tapahtuivat kasakkaleirissä nuotiotulen ympärillä tai katoksen alla pitkien puupöytien äärellä. Vieressä alkoivat hienot, siistit hevostallit ja jousiammuntahalli, jossa treenattiin selvästi myös trick ridingia ja veitsenheittoa. Ratsujousiammuntarata oli alueen laidalla isolla heinäpellolla.

Kasakkarouvat keittivät meille nuotiotulilla ison padallisen riisipuuroa ja istuimme syömään aamiaista ja kuuntelemaan infoa päivän kulusta sekä kilpailtavista radoista. Saimme tutustua alueeseen, ampua hallissa ja syödä lounasta, jonka jälkeen lähdimme kokeilemaan hevosia. Järjestäjät olivat jakaneet hevoset kisaajille jo etukäteen, joten valinta oli sikäli helppo: totesimme vain, että olimme saaneet Annin kanssa hevosen nimeltä Baffi. Hyvää enteili se, että Baffi oli Sergein oma kisahevonen ja sai kehuja paikallisilta, joskin sen nopeudeksi kuvailtiin ympäripyöreästi "noin 6-12 sekuntia 90 metrillä". Baffin ensimmäinen ratsastaja oli ystävällinen venäläinen mies, joten tutustuimme hiukan kärttyiseen valkoiseen tammaan harjatessamme sitä karsinassa ja saimme sitten nähdä sen tutun ratsastajan alla.

Rata oli pohjaltaan hyvä, mutta sikäli sijoitukseltaan hassu että se kulki alamäkeen ja oli hiukan töyssyinen. Järjestäjät olivat todenneet kisasääntöjä läpikäydessä, että aikamiinuksia olisi mahdoton saada sillä kaikki hevoset olisivat nopeita. Toivoimme Annin kanssa ettemme saisi ihan kaikista nopeinta hevosta, sillä kummallakaan ei ollut nyt alla rutiinia alle 7 sekunnin hevosilla ampumiseen. Baffi vaikuttikin alkuun todella ihanteelliselta, mutta alkoi kierrosten myötä kiihdyttää tahtiaan. Toisaalta radan ulkopuolella se oli tosi leppoisa, etenkin verrattuna moniin muihin ratsuihin jotka tanssahtelivat ympäriinsä. Itse kisapäivinä hevoset olivat kyllä huomattavasti rauhallisempia, mutta hevoskokeilupäivä oli melko härdelli.

Anni oli Baffin toinen ratsastaja ja tykkäsi ratsustamme. Radan sai kokeilla laukata, ampua kerran laukasta ja sitten kokeilla kerran kasakkarataa. Kasakkaradalla tammamme kuitenkin yllätti, sillä kun rata tultiin toiseen suuntaan laukassa, tekikin se heti radan lopussa äkkistopin ja nopean käännöksen oikealle. Anni, toisessa kädessään jousi, toisessa kädessään terävä miekka, ei juuri saanut mahdollisuuksia pysyä mukana kyydissä. Anni kuitenkin laskeutui hyvin ja mitään ei käynyt, joten hän kokeili rataa uudestaan. Tamman liike oli kuitenkin todella repäisevä, ja Anni laskeutui jälleen, nyt tosin hienosti suoraan jaloilleen pitäen samalla ohjista kiinni. Sanomattakin selvää, että tässä kohtaa oma epävarmuuteni alkoi olla huipussaan: Anni ei todellakaan helposti tipahda, joten epäilin suuresti omia mahdollisuuksiani pysyä selässä.

Säädin jalustimet tosi paljon pitemmiksi, jotta niihin olisi helpompi tukeutua radan lopussa vaikka sitten ampuessa asentoa ei saisikaan niin tasaiseksi. Itse radalla Baffi oli nopea ja tasainen, mutta hidasti radan päädyssä melko töksähtäen. Keskityin lähinnä hakemaan hyvää asentoa pitemmillä jalustimilla, ja sitten olikin jo aika mennä läpi kasakkarata. Vaikka periaatteessa hevosen selästä miekan käyttäminen on tuttua, oli terävä shashka minulle täysin uusi tuttavuus. Ehdin osua jousella 2 / 3 pienistä kohteista ja sain Baffin käännettyä takaisin radalle, mutta tulimme niin kovaa vauhtia etten ehtinyt saada miekkaa esiin ensimmäiseen leikattavaan kohteeseen. Kahteen muuhun osuin, mutta poimittavaa rengasta en saanut matkaan. Yritin valmistautua huolella pysähdykseen, mutta silti liike tuli niin repäisevänä että heilahdin satulassa eteenpäin, miekka lensi kädestä ja löin pääni ilmeisesti satulaan, pysyen juuri ja juuri kyydissä. Niin että sellainen kisa sitten tulossa.

Venäläiset tallitytöt hakivat Baffin meiltä talliin hoidettavaksi ja jäimme seuraamaan vielä viimeisiä kokeilijoita ja syömään illallista. Olo ei ollut mitenkään päin varma, mutta tilanteeseen oli vain sopeuduttava ja tiputettava omat tulostavoitteet pois. Herkullinen nuotioruoka ja ihana illanvietto kasakkahäineen kaikkineen onneksi auttoi pyyhkimään huolet pois ja nauttimaan hetkestä!



Lauantaiaamu alkoi kilpailun avajaisilla ja lippukulkueella, jossa maan toinen edustaja ratsasti ja toinen kulki maasta käsin vierellä. Kulkueen jälkeen ensimmäinen ryhmä aloitti kilpailun korealaisella radalla, jolla kilpailtiin kaksi kierrosta Double Shottia ja kaksi kierrosta Angled Triple Shottia IHAA:n säännöillä. Olin Baffin kolmas ratsastaja ja toiseksi viimeisessä ryhmässä, joten minulla oli hyvin aikaa seurata muiden suorituksia. Nyt Baffi käyttäytyi erinomaisesti ja tunnelma ylipäätään oli leppoisampi. Ennen omaa vuoroani ehdin jonkin aikaa ratsastaa Baffia maneesissa ja se osoittautui todella herkäksi ja kivaksi ratsastaa. Sain siihen paljon paremman kontaktin kuin edellisenä päivänä, joten olin tosi tyytyväinen. Nyt Baffin aikakaan ei ollut liian nopea, joten täytyisi vain tehdä hyvin se mitä olen harjoitellut. 

Onnistuin kuitenkin valmistelemaan itseni tosi tyhmään mielentilaan, ja lähdin ensimmäiselle kisaradalle ilman jännitystä ja jotenkin tympääntyneenä, mikä näkyikin heti suorituksessa: niin itsestään selvä asia kuin nokittaminen ei toiminut ollenkaan, en saanut ensimmäistä taulua ammuttua, hätäilin turhaan ja ammuin toisesta taulustakin vain yhden pisteen. Jälkikäteen nauroin kuollakseni tästä pätkästä otettua videota, mutta tilanne tietenkin harmitti sillä hetkellä. Sain tsempattua seuraavalle radalle, ampuen kuitenkin jälleen yhtä surkeasti: ensimmäinen nuoli ohi, toinen yhdelle pisteelle. Yritin keskittyä vain hyvään tekniikkaan, mutta tässä kohtaa olin jo niin huonolla tuulella että sössin ensimmäisen Triple Shottinikin ampuen vain yhden nuolen pisteille, jolloin menetin taulubonusten lisäksi aikapisteetkin. Viimeiselle kierrokselle sentään sain tsempattua niin että osuin jokaiseen tauluun, mutta tulos jäi silti laihaksi ja sijoitukseksi 19 / 32.

Ratojen välissä syötiin lounas ja iltapäivällä kilpailtiin kasakkaradalla. Suorituksia oli tosi kivaa seurata ja olin tästä radasta aika innoissani, sillä olen kaivannut miekan käyttöä. Shashkalla leikkauslinjat ovat ihan eri kuin historiallisessa ratsastuksessa, ja pisteet saa vain jos vedellä täytetyn pullon saa leikattua kokonaan kahteen osaan, joten terälinjan on oltava täysin suora liikkeen läpi. Parhaat pisteet saa, jos pullon alaosa pysyy telineellä. En ole käsitellyt juurikaan teroitettuja miekkoja, mutta paikalliset opettivat innoissaan muutamia kikkoja kun kokeilimme miekkojen käsittelyä maasta käsin.

Omaan vuorooni mennessä oli selvinnyt, että Baffi käyttäytyi tänään superkuuliaisesti ja oli nyt myös hidastanut vauhtiaan aamupäivästä. Rataan kuului yksi harjoituskierros ja kaksi kisakierrosta. Ensimmäisellä kierroksella osuin kahteen maaliin jousella ja jokaiseen pulloon, mutta en saanut rengasta mukaani. Pulloistakaan en tiennyt sainko niitä leikattua, mutta joka tapauksessa minulla oli tosi hauskaa. Seuraavalla kierroksella intoilin miekkaosuuteen pääsemisestä niin paljon etten malttanut ampua kunnolla, joten sain vain yhden osuman maalitauluihin. Osuin kuitenkin taas jokaiseen pulloon ja nappasin vielä pienen renkaankin miekkani terään! Tunnelma oli riemukas, kunnes saimme tulokset ja tylsä totuus paljastui: emme Annin kanssa kumpikaan saaneet yhtään pulloa kokonaan halki, joten pistesaalimme koostuivat vain jousiammuntatauluista ja renkaan poimimisesta. Sijoitukseni jäi taas matalaksi, 27 / 32. Ihana ruoka ja kasakkapiirileikit piristivät illalla taas mieltä.
 

Sunnuntaiaamuna vuorossa oli neljä laukkaa unkarilaisella 90 m radalla. Tällä kertaa päätin keskittyä radoista nauttimiseen ja tekniikkaan. Ensimmäisessä onnistuin, jälkimmäisessä vain osittain, sillä edelleen laukaisussa vetokäteni lähti liikaa alaspäin. Ammuin kuitenkin jo huomattavasti paremmin kuin edellisenä päivänä: kolmella ensimmäisellä kierroksella ammuin sekä front- että sideshotit pisteille. Viimeisellä kierroksella keskittyminen kuitenkin herpaantui juuri kriittisesti, ammuin ensimmäisen ohi, hätäännyin aivan turhaan ja tein tyhmän virheen ampuen keskitaulun oikealta ohi. Backshot jäi myös hätäiseksi yritykseksi, ja tämän nollakiekan romauttamat pisteeni jättivät minut sijalle 17 / 32.


Lounaan jälkeen kilpailtiin vielä viimeinen rata, kahden taulun qabaq. Ensimmäinen kohde oli tavallinen ylös päin ammuttava qabaq ja toinen sivulle ammuttava metallilevy. Baffin satulassa oli todella korkea etukaari, joten kovin alas kumartuminen oli vaikeaa, mutta kokeilin maneesissa miten hyvin pääsisin taipumaan ja muistuttelin qabaqin ampumista mieleeni. Qabaq onkin siitä haastava kun sitä pääsee treenaamaan niin harvoin, ja nytkin yhdellä harjoituskierroksella ja kahdella kisakierroksella ehti juuri vasta saada tuntumaa ja nuolen lentämään läheltä, mutta osumat jäivät kuitenkin saamatta. Sivulle ammuttavaan metallilevyyn sain kuitenkin 4 pisteen osumat molemmilta kierroksilta, vaikkei pelkkä osuma siihen tuonutkaan aikapisteitä. Rata oli sen verran haastava, että näilläkin pisteillä olisin päässyt jo 8. sijalle, mutta jostain syystä toiselta kierrokseltani osuma oli merkkaamatta tuloksissa, jolloin sijoitukseni niiden mukaan oli 25 / 32. Harmillisen virheen olisi varmaan saanut korjattua jos asiaa olisi lähtenyt selvittämään, sillä meillä oli molemmat kierrokseni videolla, mutta merkitys oli sen verran pieni että päätin jättää asian sikseen. Yleisesti järjestelyt olivat mielettömän upeat ja järjestäjät olivat tehneet upeaa työtä, joten pienet ja suht merkityksettömät virheet annettakoon anteeksi.


Kilpailun loputtua vuorossa oli palkintojenjako, jossa kaikki osallistujat saivat diplomit ja tavarapalkinnot. Jokaisen radan sekä kokonaiskilpailun viisi parasta palkittiin kerrassaan hulppeilla palkinnoilla: jousilla, shashkoilla, kauniilla veitsillä ja pääpalkintona satulalla. Oma sijoitukseni kokonaistuloksissa oli 19 / 32. Ilta jatkui riemukkaalla illanvietolla kasakkaleirissä nuotiolla laulaen ja herkullista illallista nauttien.

Maanantaiaamuna heräsimme jälleen aikaisin, sillä vuorossa oli tutustuminen Moskovaan. Erityisen huikeaa oli se, että pääsimme sisälle Kremliniin paikkoihin joihin turistit eivät yleensä pääse. Huikeissa keisarinnan kamareissa ja kullatuissa saleissa oli tiukat säännöt, joita tuli noudatettua automaattisestikin: sisälle mentiin turvatarkastuksen kautta, mihinkään ei saanut koskea, valokuvata sai vain luvan saatuaan ja edes lattioille ei saanut astua, vaan liikkuminen tapahtui mattoja pitkin. Huikaisevat salit jättivät pään pyörryksiin. Jatkoimme vielä Red Squarelle ja sitten lounaalle. Päivän mittaan kilpailijat siirtyivät kukin vuorollaan kohti lentokenttää. Meidän lentomme oli vasta seuraavana aamuna, mutta olimme päättäneet että helpointa olisi nukkua yö lentokentällä. Osa kilpailijoista jäi Venäjälle osallistuakseen vielä seuraavana viikonloppuna kilpailtaviin World Dzhigitovka Championships -kilpailuihin, ja heidän hotellinsa oli myös meille järkevin paikka jäädä viettämään iltaa. Illasta poikikin pieni dzhigitovka-kärpäsen puraisu...!

Myöhemmin illalla siirryimme vielä lentokentälle Annin ja englantia puhumattoman mongolipojan kanssa. Nukuimme yön matkalaukkukasassa, aamulla autoimme mongolin omalle lennolleen ja lähdimme itse takaisin koti-Suomea. Kilpailun jäljiltä pää jäi pyörälle miettimään koettuja asioita. Kirpakoita pettymyksiä, mutta huikeaa yhdessäoloa, upeaa kulttuuria ja uusia tuulia! Kiitos Annille parhaasta mahdollisesta kisaseurasta ja SherwoodShopille parhaasta mahdollisesta tukemisesta ja sponsoroinnista!

Tiistai-iltana päätimme vielä koetella dzhigitovka-kärpäsen puremaa. Anni on ollut ulkomailla opiskelemassa trick ridingia ja opetti minullekin vähän perusteita, mistä poiki idea harjoitella temppua johon saisimme jousiammunnan yhdistettyä. Olimme treenailleet tätä varten jo ennen matkaa, mutta nyt pääsimme toteuttamaan suunnitelmamme laukassa Hertsby Stallgårdin luottoheppa Richardin kanssa. Pää alaspäin laukassa roikkuminen toi sellaisen fiiliksen jota on vaikea sanoin kuvailla - eli tätä on pakko päästä tekemään lisää!