Suomenmestaruudet 2016

(c) Suomen ratsastusjousiampujain liitto

The Horseback Archery Finnish Championships

The Finnish Championships were competed this year in Seinäjoki on a trot racing track. I was competing with a Finnish Warm Blood mare called Sintti, one of the horses of the local riding school. She was just six years old but very calm, nice and quite fast, really good horse! The training day was a bit hard because I was not hitting at all as well as I was expecting after all the training in Iran. Saturday was first day of the competition and quite a big storm was on us: chairs were flying around by the wind and nocking and even riding was sometimes hard because of the heavy wind. First day and Korean Track went still quite well and I got the 4th place! In the afternoon we had Finnish Track, which meant 8 targets on a half of the racing track. The track was really fun and even though I made mistakes I managed to be on the 3rd place! Sunday we had Hungarian Track and again I made stupid mistakes, but still some good rounds also and ended up on the 5th place. In the overall results I got the 2nd place and silver medal. Hooray!

*

Ratsujousiammunnan suomenmestaruuksista kilpailtiin tänä vuonna Seinäjoella Mäki-Pohjon raviradalla. Järjestäjänä toimi Suomen ratsastusjousiampujainliiton jäsenseura Equestrian Martial Arts Club. Paikka oli todella ihanteellinen ja toimiva kisojen järjestämiseen. Radalla sai tarvittaessa kaasutella rauhassa vailla huolta jarrutusmatkan loppumisesta, pohja oli hyvä ja talli sijaitsi ihan radan tuntumassa. Meidän autokuntamme yöpyi paikalla telttaillen ja saimme pystyttää telttamme riihen suojiin, mistä olimme hyvin kiitollisia. Suomen sää nimittäin tarjoili jännitystä kun lauantaina Rauli-myrsky iski ja tuuli heitteli tuoleja, pöytiä ja estetolppia ympäriinsä.

(c) Elina Puhjo

Perjantaina oli harjoittelupäivä, jolloin sai tutustua kisahevoseensa ja ampua Korean Triple Shot -rataa vapaamuotoisesti. Hevoset oli jaettu jo alustavasti toiveiden perusteella järjestäjien toimesta. Minun kisakumppanini oli hieno 6-vuotias FWB-tamma Sintti josta pidin heti alusta alkaen. Sintti on herkkä, kuuliainen, nopea ja tasainen. Todella hyvä työmoraali ja rautaiset hermot, nuori hevonen joka ei hätkähtänyt mitään! Perjantaina Sintin nopeus jopa yllätti minut, olin asennoitunut kisaamaan reilusti hitaammalla hevosella kuin Iranin hevoset mutta Sintti kiitikin 90 metrin radan 6-7 sekunnissa! Tässä sääntösetissä oli kuitenkin aikaleikkuri, eli maksimaaliset aikabonukset sai 9 sekunnin ajasta mutta sitä nopeammasta ei enää saanut lisäpisteitä. En tykkää ajaa tai pidätellä hevosta radan aikana ollenkaan vaan annan sen mieluiten itse valita tahtinsa, mutta keskityin olemaan rennon rauhallinen etten lietsoisi Sinttiä hirmuisen nopeaan vauhtiin. Vauhti sitten hidastuikin loppua kohden 7-9 sekuntiin, joka oli minulle oikein sopiva tahti.

Perjantain harjoittelu ei kuitenkaan ollut varsinaisesti omiaan kohottamaan tunnelmiani. Hevonen oli upea, mutta minä en todellakaan! Harjoittelimme Alin kanssa hirmuisen vaikeita ratoja kaksi viikkoa emmekä ollenkaan näitä ratoja joita varsinaisissa kisoissa ratsastetaan. Ali vannoi, että vaikeiden ratojen jälkeen minulle on lasten leikkiä ampua isoja, lähellä olevia kohteita ja napsin kuulemma helposti tiikerin toisensa perään. Uskoin tähän logiikkaan ja voi mikä pettymys ja järkytys, kun ensimmäinen ampumani nuoli suhahti iloisesti ohi taulun! Sain harjoittelun aikana vähän tuntumaa, mutta jäin silti hiukan epävarmaan tunnelmaan. Säännönmukaisesti virheeni oli ampua liian aikaisin ja myöskin taas sillä inhottavalla vanhalla tekniikalla. Hmmph. Viimeisellä kierroksella osuin kaikkiin kolmeen tauluun joten siihen oli hyvä päättää harjoittelu hevosen kanssa, mutta mietiskelin koko illan ja treenailin maasta ampumista.

Yön nukuin todella hyvin, makuupussin suojista oli ihanaa kuunnella voimistuvan tuulen vinkunaa riihen nurkissa. Teltasta ulos kömpiessä kuitenkin viereinen tuoli lensi tiehensä ja viima oli elokuusta huolimatta niin hyinen että nöyrryin äkkiä ja puin merinovillakerraston vaatteiden alle. Ravirata sijaitsi keskellä aakean laakeita pohjanmaalaisia peltomaisemia joten tuulensuojasta ei ollut tietoakaan. Hevoset olivat kuitenkin tottuneita tuuleen ja niiden tyyni suhtautuminen myrskyn riepotteluun oli ihailtavaa.

(c) Elina Puhjo

Kisassa ratsasti yhteensä 22 osallistujaa jotka oli jaettu neljään eri ryhmään. Olin itse C-ryhmässä joten ehdin kisojen alun seurata muiden osallistujien ratsastusta ja auttaa pisteenlaskussa. Lopulta oma vuoroni alkoi lähestyä ja kiipesin Sintin selkään. Ensimmäinen osakilpailu oli korealainen rata, johon kuului yksi lämmittelylaukka ja kuusi kisalaukkaa: ensin kolme kierrosta double shottia ja sitten kolme kierrosta triple shottia. Rataa ratsastettiin vastatuuleen ja etenkin kovat puuskat vaikeuttivat sekä nokitusta että oman tasapainon ylläpitoa. Välillä tuntui että vauhdin ja tuulen yhteisvaikutus tempaisee vielä satulasta! Ongelma oli kuitenkin kaikille yhteinen ja myrskyssä kisaaminen oli mielestäni myös aika tunnelmallista. Hyvänä puolena tuulessa oli myös se, että Sintin vauhdi hidastui juuri näihin kisoihin optimaaliseksi, 8-10 sekuntia. Aikaraja radalle on 14 sekuntia ja nopeammasta vauhdista sai lisäpisteen joka sekuntia kohden, joten keräsin hyvät aikabonukset joka kierrokselta. Ampumiseeni en ole kaikkein tyytyväisin mutta en tyytymätönkään: osuin jo paljon paremmin kuin edellisenä päivänä, mutta silti kaiken treenini jälkeen olisin voinut olla vielä paljon parempi. Ensimmäinen triple shot -ratani oli kuitenkin riemun arvoinen, ammuin jokaiseen maaliin ja viimeiseen täysosuman eli tiikerin! Lopulta sijoitukseni tällä radalla oli 4/22.

Korealaisen radan jälkeen pidettiin lounastauko, jota venytettiin hiukan Rauli-myrskyn juhliessa sateen ja tuulen kera railakkaasti yllämme. Illan ohjelmassa oli luvassa ensimmäistä kertaa maailman historiassa suomalainen rata, jossa puolikkaalla raviradalla oli 8 kohdetta. Kohteet olivat muuten kuin korealaisia tiikerinpäätauluja, mutta tietenkin sinivalkoisina ja Suomileijonalla varustettuina. Kisa päätettiin pitää myrskystä huolimatta, mutta se lyhennettiin niin että radan sai laukata kerran läpi ampumatta ja varsinaisia kisasuorituksia oli vain yksi. Nämä pitemmät radat ovat ehdottomasti lemppareitani ja odotin tätä rataa innolla!

(c) Elina Puhjo

Se olikin todella hauska ratsastaa. Alkurata meni hyvin, osuin ensimmäiseen neljään maalitauluun vaikkakin yhteen niistä hiukan osuma-alueen ulkopuolelle. Loppuradasta sitten aloitin sähläämisen. Viidennen maalin jälkeen maassa olevalta henkilöltä sai napata nuolen kädestä ja sillä nuolella ampumisesta olisi saanut 2 lisäpistettä, mutta päätin taktikoida ja ampua valmiiksi nokitetulla nuolella. Hyvä taktiikka paitsi että ammuin roiskaisutekniikalla ja ohi! Kiireen vilkkaa nappasin uuden nuolen, josta käteeni tarttuikin vain pelkkä nuolesta irronnut nokki... Heitin tämän rikkinäisen nuolen syrjään ja nappasin seuraavan, mutta asetin sen huonosti jänteelle ja niinpä viimeinen maahan ammuttava kohdekin jäi ilman osumaa. Tosi hauskaa oli kuitenkin ja reippailtiin sopivaa reipasta tahtia niin että saatiin hyvät aikabonukset, kun osuin kuitenkin 3 maalitauluun. Niinpä päädyin tällä radalla pronssisijalle heti maailmanmestari Mihai Cozmein ja suomenmestari Marko Suhosen perään!

Sunnuntaina oli vuorossa unkarilainen rata, jota en edelleenkään ole päässyt harjoittelemaan ja josta ainoa kokemukseni on nöyryyttävä muisto Puolan kisoista. Päätin kuitenkin yrittää asennoitua tähän hyvin, koska rata on oikeasti aika hauska ja siinä olisi periaatteessa aika helppo pärjätä hyvin. Periaatteessa. Käytännössä keskittymiseni oli aivan jossain muualla ja ammuin kuudesta kisalaukasta kolme nollille. Nuolet osuivat maalipömpeliin, mutta eivät osuma-alueelle. Että kun harmitti! Kolme nuolta kuitenkin osui ja aikabonuksilla taas pisteet nousivat niin, että pääsin viidennelle sijalle.

Kisasuoritusten päätyttyä oli palkintojenjakoseremonia. Sain hienon pronssimitalin suomalaisen radan suorituksestani ja sitten jännättiin kokonaiskilpailun tuloksia. Kisassa oli kaksi ulkomaalaista osanottajaa, jotka saivat sijoittua yksittäisissä lajeissa mutta eivät SM-kokonaiskilpailussa. Heistä maailmanmestari Mihai Cozmei sijoittuikin joka lajissa ja myös ruotsalainen ystäväni Linnéa pärjäsi hyvin. Pisteitä laskeskeltuani epäilin että pääsisin pronssille, mutta odotukset ylittäen kipusinkin toiselle sijalle ja voitin näin hopeaa ratsastusjousiammunnan SM-kisoissa 2016! Voittaja oli ansaitusti Marko Suhonen ja pronssilla Tero Ulvinen.

Kisat olivat tosi hieno ja hyvin sujunut kokonaisuus, järjestelyt olivat hyvät ja toimivat ja yhteishenki oli ihanan lämmin ja kannustava. Kisamahdollisuuksia Suomessa on vielä varsin vähän, monelle nämä olivat ensimmäiset kilpailut ja suoraan SM-tasolle hyppääminen on aika huima juttu. Oli mahtava tavata paljon innostuneita ja rohkeita harrastajia ja rohkaisenkin nyt vielä lisää, että ihan jokainen SM-kisoihin osallistunut (tai osallistumaton) voi aivan hyvin lähteä kisaamaan myös ulkomaille vaikka Euroopan GP-sarjaan, homma toimii suurin piirtein samalla tavalla ja henki on lämmin sielläkin, kaiken tasoisena voi lähteä kisaamaan! Olisi mahtavaa saada ensi vuodelle Suomen GP-joukkue.

(c) Elina Puhjo

Kiitos kaikille kanssakisaajille, järjestäjille, toimihenkilöille, Sintille ja Sintin omistajalle Sannalle. Ja tietenkin kaikille jotka ovat minua tukeneet, erityisesti poikaystäväni ja treeniporukkamme! Aliakaan ei sovi unohtaa, vaikka kuvista päätellen unohdin taas kaiken minulle hyvästä tekniikasta opetetun niin silti Alin tukemana olen jaksanut treenata ja tsempata ja yrittää.

Olen sijoituksesta todella onnellinen ja kiitollinen. Elämäni ensimmäinen pokaali!! Alikin on minusta ylpeä. Kisat olivat todella hyvää treeniä Koreaa varten, sillä opin paljon itsestäni sekä ammuntani että kisatilanteessa toimimiseni kannalta. Tiedän myös asioita, mitä pitää ehdottomasti korjata jos aion osua yhteenkään maaliin Koreassa: väärä tekniikka ja väärä ajoitus. Etenkin se tekniikka, miten voikaan olla että se kyynärpää hiipii tuonne ylös ja vedän kädellä enkä selkälihaksilla ja vetoni jää aina 10-20cm liian lyhyeksi, jolla on jo suuri merkitys osumatarkkuuteen. Seuraava tavoite on siis ehdottomasti voittaa itseni tässä asiassa!

Nyt siis kohti vieläkin jännempää koitosta - ratsujousiammunnan MM-kisoja Etelä-Koreassa!


Kuvat: Elina Puhjo, Santtu Hämäläinen, SRJL

Viralliset kisatulokset löytyy täältä.

Lisää kuvia kisoista löytyy täältä.

(c) Santtu Hämäläinen