torstai 31. tammikuuta 2019

ERASMUS Arch-Ed Kick off, Puola


Tänä vuonna starttasi EU-rahoitteinen Arch-ed -projekti, eli Horseback Archery Education for Sport Promotion, joka on osa ERASMUS Plus -ohjelmaa. Käytännössä tarkoitus on edistää ratsujousiammuntaa urheilulajina jakamalla maiden välistä osaamista ja yhtenäistämällä ratsujousiammunnan opettamista eri maiden välillä. Vuoden mittaisessa projektissa on mukana viisi EU-maata: Puola, Englanti, Itävalta, Ranska ja Suomi. Jokainen maa valitsi 3 edustajaa, jotka kiertävät tapaamisissa, jotka järjestetään vuoden aikana projektin jäsenmaissa. Viikonlopun mittaisissa tapaamisissa on aina yksi vastuuopettaja, joka jakaa osaamistaan: Wojtek Osiecki, Thierry Descamps, Christoph Némethy, Mihai Cozmei ja Mats Woxmark. Lisäksi tapaamiset sisältävät pieniä workshoppeja ja ryhmätöitä sekä vastuuopettajien että puolalaisten projektikoordinaattorien vetäminä.

Sain ilon edustaa tässä projektissa Suomea yhdessä Sami Ihajoen ja Katariina Cozmein kanssa. Ensimmäinen Kick off -tapaaminen järjestettiin tammikuun lopulla Puolan Sypnievossa ja vastuuopettajana toimi Wojtek Osiecki. Saavuimme paikalle Hotel Sypnievoon perjantai-iltana ja aloitimme illallisella sekä projektin esittelyllä.

Lauantaiaamuna aloitimme Wojtekin lyhyellä teoriaosuudella hänen käyttämistään opetusmetodeista. Wojtekin mukaan ratsujousiammunnan opettamisessa on aina huomioitava kolme tasoa: 1. taso on hevonen, 2. taso ratsastaja ja 3. taso jousi. Käytännössä ensin on varmistettava että kaikki hevosen tasolla on kunnossa, ennen kuin voidaan miettiä mitään muuta: hevosen täytyy olla hyvin siedätetty ratsujousiammuntavälineisiin, sen täytyy olla koulutettu lajiin, sen täytyy olla terve, tietää tehtävänsä ja olla ratsastajan kontrollissa. Jos hevosen tasolla on mitään ongelmia, ei voida jatkaa eteenpäin, vaan ongelmat täytyy selvittää ensin. Seuraavaksi voidaan keskittyä ratsastajan taitoihin: hevosen kontrollointi, tasapaino, hevosmiestaidot, apujen käyttö jne. Vasta kun ratsastustaito on riittävällä tasolla, voidaan jousi ottaa hevosen selkään ja alkaa työstää jousiammuntaan liittyvää tekniikkaa, taktiikoita jne. Jos esimerkiksi kesken harjoitusten hevonen alkaa kiihdyttää liikaa (ongelma 1. tasolla) ja ratsastaja ei saa kontrolloitua sitä (ongelma 2. tasolla), ei voida jatkaa ammuntatekniikan (3. tason) hiomista, vaan on palattava ensimmäiselle tasolle kertomaan hevoselle, mitä siltä toivotaan.

Lisäksi Wojtek jakaa harjoitukset kolmeen tasoon oppilaan taitotason mukaan: aloittelija, keskitaso ja kokenut. Näiden tasojen mukaan valitaan harjoituksen vaikeusaste ja korjattavat asiat. Wojtek valitsee aina yhden asian kerrallaan korjattavaksi, jolloin keskitytään vain tähän asiaan ja korjataan se, muita asioita ei kommentoida. Opetus etenee näin johdonmukaisesti, pala palalta tekniikkaa korjaten.


Siirryimme seuraavaksi käytännön harjoituksiin hevosten kanssa. Haimme kuusi hevosta ja satuloimme ne, ja Wojtek pyysi osan ihmisistä ratsaille demonstroimaan Korean Single Shot -harjoitusta. Pääsin tähän ryhmään ja sain ratsukseni sympaattisen Lellek-ponin. Aloitimme lämmittelemällä hevoset ja sen jälkeen aloimme edetä pala palalta kohti hyvää suoritusta. Ensimmäisen laukan menimme vain hevoseen keskittyen: näytimme hevosille mistä haluamme aloittaa laukan, minkä tahdin halusimme, missä pysähdymme. Seuraavaksi siirryimme tarkkailemaan ratsastajan tasoa ja keskityimme erityisesti hyvään tasapainoon ja tasaiseen istuntaan, jossa jaloilla saadaan nollattua hevosen tuottama ylös-alas-liike pois. Käytössämme oli ratsujousiammuntaan hyvin sopivia ratsujousiammunta- ja paimentolaissatuloita, joissa jalustinten paikka on tavallista englantilaista satulaa taaempana mahdollistaen siten paremman asennon ja sen, ettei ratsastajan paino asetu niin vahvasti hevosen etujaloille. 

Seuraavan kierroksen ratsastimme tähdäten jousikädellä maalitaulua vetämättä jousen jännettä, harjoitellen vain jousikäden vakautta. Teimme myös kierroksen nokittaen nuolta niin monta kertaa kuin ehdimme. Wojtekin mukaan on hyvin tärkeää malttaa odottaa täydessä vedossa ja seurata maalitaulua ennen laukaisua, joten teimme myös kierroksen jolla vain seurasimme maalitaulua täydessä vedossa ja sitten purimme vedon pois. Viimeisillä kierroksilla otimme kaikki nämä vaiheet yhteen: pari ensimmäistä laukka-askelta varmistimme että hevonen tietää tehtävänsä ja haimme itsellemme hyvän, joustavan asennon ja istunnan, teimme hyvän ja sujuvan nokituksen, seurasimme katseella ja kehon rintamasuunnalla maalitaulua, vedimme täyteen vetoon, pidimme hetken aikaa maalitaulua seuraten, teimme hyvän, puhtaan laukaisun ja sitten rauhassa hidastimme hevosen käyntiin.  Seuraavaksi vaihdoimme ratsastajia ja ensimmäisessä ryhmässä ratsastaneet ohjasivat saman harjoituksen seuraaville ratsastajille. 


Välissä söimme lounaan ja sen jälkeen palasimme jälleen treenaamaan. Jokainen maa veti oman oppitunnin ja aloitimme Ranskan tiimistä, joka veti meille hyvät rivakat alkuverryttelyt ja sen jälkeen hauskan, monipuolisen setin liikkeessä ampumista. Alkuverryttely oli Némethy-tyylinen setti, johon kuului juoksemista erilaisilla askeleleilla ja nivelten liikeratojen pyörittäminen läpi. Meillä oli rivissä monta maalitaulua ja ammuimme niihin liikkeestä: kävellen, juosten, yhdellä jalalla pomppien, takaperin, ämpäreiden yli hyppien jne. Kun olimme tehneet koko setin oikeakätisesti, vaihdoimme kättä ja teimme saman vasenkätisesti. Harjoitusta vetänyt Robin Descamps kertoi, että he opettelevat Ranskassa ampumaan hyvin myös vasenkätisesti, sillä kun oikeakätisesti tulee paljon enemmän toistoja ja sen myötä väkisinkin virheitä, niin vasenkätisesti tekniikka säilyy "puhtaampana" ja sitä voi hyödyntää kun korjaa taas oikeakätistä ampumista virheettömäksi.
Haimme tässä välissä jälleen hevoset ja laitoimme ne kuntoon. Suomi-tiimillä opetimme jousikäden merkityksestä ja yhdistimme siihen Samin osaamista keskittymisharjoituksista. Jousiammunnassa myös jousikäden tulisi olla aktiivinen ja vaikka näkyvin liike on jänteen vetäminen taaksepäin vetokäden lapaluulla, tulisi myös jousikäden työntää kohti maalitaulua ja estää jousikäden olkapäätä pettämästä ja kohoamasta kohti korvaa. Tärkein jousikäden tuen mahdollistava lihas on sahalihas m. serratus anterior. Keskityimme jousikäden käyttöön ampumisessa ja lisäksi opetimme, että Suomessa usein hevoset lämmitellään oikeaan kierrokseen vinouden ehkäisemiseksi, kun sitten ampuessa kuljetaan aina vasempaan kierrokseen. Lopuksi Sami opetti keskittymisharjoituksen, jossa oppilas kertoi ennen radalle lähtöään mitä kuulee (esimerkiksi hevosen kavioiden äänen), mitä tuntee (esimerkiksi jousen kahvan) ja mitä näkee (esimerkiksi maalitaulun keskustan). Ampumisen annetaan tapahtua ikään kuin alitajuisesti samalla kun keskittyminen - ja sitä kautta esimerkiksi kisajännitys - on ohjattu muualle.

Englantilaisilla teemana oli front- ja backshot, joissa tärkeää on että kierto tapahtuu lantiosta ja kehosta, ei olkapäistä. Illan loppuhuipennuksena oli Puolan tiimin "fun method-training", jossa harjoitettiin tasapainoa ja istuntaa laukassa mm. kantamalla vesilasia ja heittelemällä palloja.

Sunnuntaina aloitimme ampumalla maasta käsin. Wojtek korosti sitä, että nopeus tulee sitä mukaa kun osaa tehdä asiat oikein ja sujuvasti ensin hitaasti, jolloin motorinen oppiminen pääsee tapahtumaan. Teimme metronomi-harjoitusta, jossa rytmitimme nokituksen ja ampumisen tasaisiin jaksoihin: laukaisu - ote nokista - nuolen vetäminen viinestä - nokittaminen jänteelle - veto - pysähdys ja tähtäys. Ensin metronomin rytmi oli hidas, mutta pikkuhiljaa kokeilimme nopeammalla rytmillä. Kuitenkin nopeastikin tehdessä rytmitys pysyi samana, joka helpotti nokittamisen ja ampumisen sujuvuutta sekä auttoi varmistamaan sen, ettei laukaus lähtenyt jo liikkeestä vaan aidon pysähdyksen ja tähtäyksen kautta. Teimme maasta käsin vielä hauskan viestijuoksuharjoituksen ja sen jälkeen haimme hevoset viimeistä treeniä varten.

Saimme harjoitella nyt melko vapaasti viikonlopun antia hyödyntäen, mutta lisäksi Wojtek esitteli meille heidän käyttämänsä maneesiversion unkarilaisesta radasta. Maneesin toinen pääty oli vuorattu heinäpaaleilla, joten niihin sai kiinni unkarilaiset maalitaulut ja toiselta pitkältä sivulta pystyi ampumaan niihin frontshottia, lyhyellä sivulla oli yksi sideshot kentän sisäpuolella ja toiselta pitkältä sivulta pääsi ampumaan backshotteja. Luonnollisesti tämä versio unkarilaisesta radasta on melkolailla haastavampi kuin suoralla radalla tapahtuva treeni, mutta tehokasta ja hyvää harjoitusta talvikaudelle.


Pikaisen lounaan jälkeen aloitimme 4 tunnin ajomatkan Varsovan lentokentälle ja kohti koti-Suomea. Viikonloppu toi paljon uusia ideoita itselle hyödynnettäväksi ja muille jaettavaksi, ja odotan innolla projektin jatkoa!

Lisää kuvia viikonlopusta voit katsoa TÄÄLTÄ!







maanantai 21. tammikuuta 2019

Talvikuulumisia

 
(c) Miro Lahtela

Marraskuun lopussa pitkä kisakausi päättyi ja sitä seurasi luontevasti siirtymäkausi eli "jouseton joulukuu". No, en mitenkään koko joulukuuta malttanut olla ampumatta, mutta pidin kuitenkin parin viikon tauon kaikesta ampumisesta lukuunottamatta ESRAJA:n pikkujouluja, joiden moguturnaukseen osallistuimme Annin kanssa - ja voitimme!

Tämän loman myötä myös uskollinen Kaya KTB-jouseni pääsi ansaitulle eläkkeelle. Siirtymistä uuteen jouseen olen odotellut jo jonkin aikaa, koska on vain tuntunut niin vaikealta saada jousellani ammuttua hyvällä tekniikalla. No, syy selvisi kun pääsin SherwoodShopissa mittaamaan jousen todelliset paunat: 32 tuuman vedossa paunoja löytyikin nimittäin 61#, eikä suinkaan 40# niin kuin sen ilmoitettu vetojäykkyys on. Jo 40 saatika sitten 60 paunaa on oikeasti jo aika paljon, etenkin kun viimeiset pari tuumaa toivat lähes 20# hypäyksen vetojäykkyydessä. Käytännössähän syksylle tultaessa vedin joustani hädin tuskin 30 tuumaan, eli juuri siihen kohtaan jossa tuntuikin että se alkoi kinnata vastaan. Tällä tavalla löysin ihan hyvän tarkkuuden, mutta tekniikkani kärsi, ja sepäs sitten harmitti.


Parin viikon loman aikana ehdin kuitenkin hiukan tyhjentää päätäni ja aloittaa puhtaammalta pöydältä uuden treenin. Otin testiin White Featherin Forever Carbon-jousen, joka on tällä hetkellä yksi käytetyimmistä ratsujousista Suomessa. Halusin nyt 53" pituisen jousen aikaisemman 48" mittaisen Kayani tilalle, koska jousen fyysinen pituus lisää myös jousen kevyesti antamaa vetopituutta. Mittasimme joulukuussa SherwoodShopissa melko suuren määrän ratsujousia ja ilmoitettu paunamäärä vaihteli aika reilusti oikeaan paunamäärään nähden, mikä on ihan ymmärrettävää tehdasvalmisteisten jousten kohdalla. Tämän yksilön ilmoitettu vahvuus on 30# mutta todellisuudessa se on minun vedollani 37#.

Uudestaan treeniä aloitellessani olin aivan yllättynyt siitä, kuinka upeasti nuolet osuivat silloinkin kun päätin keskittyä ihan vain tekniikan etsimiseen ja jätin osumisen ihan toissijaiseksi. Treenailin sen verran kuin huvitti ja aika tutkiskelevalla otteella, usein silmät kiinni tai peiliä tarkkaillen. Vetopituus oli vaikea vakioida tietyn mittaiseksi, mutta sitä varten käytin 31,18" nuolia, jotka vedin niin että tunsin aina sormellani kärki-insertin ennen laukaisua. Samalla säädin koko asentoani, keskivartalon tukea, lapatukea ja herkästi hiukan roikkumaan jäävää vetokäden kyynärpäätäni. Treenitilojen puolesta minulla on nyt aivan satumaisen upea tilanne, sillä vanhempieni varaston sijaan pääsen ampumaan sekä Maunulan liikuntahallilla Artemiksen jousiammuntavuoroilla sekä Helsingin jousiammuntahallilla 24/7 toimivalla kortilla. Aivan mahtavaa kun puitteet on kohdillaan ja treenaamaan pääsee milloin vain!

Juuri ennen vuodenvaihdetta Helsingin jousiammuntahallilla kisattiin Ratsujousiampujan kiusaus -kilpailu. Kisa haastaa ratsujousiampujat kilpailemaan maasta käsin keskenään. Kisaan kuului kolme osaa: 60 nuolen kisa pudotuksineen, Osuma tai huti-spesiaali sekä nopeuskisa. 


(c) Timo Rantanen
60 nuolen kisa ammuttiin 18 metristä Fita60-tauluun 3 nuolen sarjoissa. Kaikessa rauhassa ja keskittyen ampuminen on yleisesti ottaen ratsujousiampujien tuho ja turma, ainakaan itse en ole ollenkaan omillani tämmöisissä kisatilanteissa, vaikka nyt olen vuoden verran harjoitellutkin myös divarikisoihin yms. jousiammunnan hallikisoihin osallistuen. Kisaan osallistuminen uudella jousella ja niin vähällä treenillä ei hirveästi houkutellut, mutta Kiusaus oli viime vuonna niin kiva kokemus että päätin kuitenkin lähteä mukaan. Kisan kulku olikin hyvin opettavainen ja jännittävä: alkuun pystyin tuomaan uuden tekniikan mukanani kisatilanteeseen ja ammuin useamman kerran putkeen ensin kaksi nuolta lähes keskelle, hermostuin ja ammuin viimeisen nuolen kokonaan ohi. Ampuminen hiukan tasottui ja sen jälkeen lähti tasaisen varmaan laskuun sitä mukaa kun aloin kisajännityksen myötä palata kohti vanhaa tekniikkaa ja sen virheitä. 

(c) Timo Rantanen
Alkukilpailussa pääsin kuitenkin 8 parhaan joukkoon ja sen myötä mukaan pudotusotteluihin. Tämä ammuntamuoto on kisapäälleni aivan kamala, sillä siinä ammutaan vastakkain toisen kisaajan kanssa, niin että molemmat ampuvat kolme 3 nuolen sarjaa ja paremmat pisteet ampunut pääsee jatkamaan. Ensimmäiseksi ottelin ystäväni Suskin kanssa semifinaalipaikasta. Suski on maasta käsin paljon tarkempi ampuja kuin minä, joten kokosin kaiken keskittymiseni ja onnistuin täpärästi saamaan paremmat pisteet. Viimeinen nuoleni iskeytyi hienosti keltaiselle ja tuuletin onnistumista. Sen jälkeen olinkin jo ihan poikki, enkä enää saanut päätäni kasaan vaan sinkoilin nuolia hiukan minne sattuu, jääden neljännelle sijalle. Sekin oli paljon paremmin kuin olisin osannut odottaa!

Saman tien aloitettiin Osuma tai huti-spesiaali, jossa ammuttiin pientä 3D-porsasta ja osuman saaneet pääsivät aina seuraavalle kierrokselle, kunnes enää yksi ampuja oli jäljellä. Perinteiseen tapaan possuun osui melko harva, minäkin aivan naurettavan kauas possusta.


Kolmas kisamuoto oli 20 sekunnin kisa, jossa ammuttiin ensimmäinen laukaus frontshottina, toinen sivulle ja kolmas backshottina. Maalitauluna oli 20 cm hit/miss-taulu, jonka 20 cm osasta sai isommat pisteet ja 40 cm osasta pienemmät pisteet. Lisäksi jokainen aikarajan sisään ammuttu nuoli toi yhden lisäpisteen. Tässä onnistuin taas tsemppaamaan, kun muuttuvat suunnat ja tiukempi aikaraja tekivät tilanteen tutummaksi. Tsemppasin jopa niin hyvin, että voitin tämän osa-alueen!

(c) Timo Rantanen
Kisan sijoituspisteiden perusteella laskettiin kokonaiskilpailun voittaja, joka palkittiin Eniten Paras Ratsujousiampuja 2018 -tittelillä. Tadaa, voittaja olin minä! Minulle hiukan yllättävä mutta totta kai hyvin mieluisa käänne. Jee!

Kisan parasta antia oli sen opettamat ja esiin tuomat asiat. Niinpä uuden vuoden jälkeen keskityin tiukasti korjaamaan niitä. Kisa toi mukanaan jonkinasteisen target panick, eli taulupelko, eli kyylis -ongelman. Oli vaikea malttaa jäädä pitämään vetoa, vaan laukaisu tapahtui herkästi liian aikaisin ja refleksinomaisesti heti kun kosketin inserttiä sormellani, sitä herkemmin mitä kauempaa ammuin tai mitä enemmän keskityin osumiseen. Tämä on melko yleinen ilmiö jousiampujien keskuudessa: opittua hyvää tekniikkaa voi suorittaa vain tietyltä eräisyydeltä ja esimerkiksi tyhjään pakkaan, mutta tehtävän vaikeutuessa pakka hajoaa. Osalla tähän liittyy fyysisiäkin tuntemuksia, kuten käsien tärinää ja kylmän hien tunnetta. Omalta osaltani pääsin melko vähällä, sillä olin nähnyt ongelman muilla ampujilla ja sitä kautta pääsin heti työstämään omaani, joten sain sen kärsivällisellä treenillä katoamaan, ainakin toistaiseksi.

(c) Nuppu Siro

Vaihdoin myös 33" nuoliin, sillä vetopituuteni alkoi vakiintua jälleen lähemmäs 32 tuumaa, minkä lisäksi tuntui paljon varmemmalta ampua nuolilla joissa on ylimääräistäkin pituutta. Pikkuhiljaa ampumiseni on alkanut näyttää siltä miltä toivonkin sen näyttävän, jee!

Ratsastuksen osalta olemme Bambin kanssa nauttineet oikeastaan koko syksyn ja talven ilman satulaa ratsastamisesta ja lähinnä maastoilusta. Satulattomuudesta tuli niin luonnollista, että nyt minun on täytynyt vannottaa itseni ratsastamaan myös satulalla, ettei se ala tuntua liian vieraalta. Meillä ei ole käytössä maneesia ja kenttääkään ei aurata, joten myös kouluratsastus tapahtuu luonnollisesti paksussa lumihangessa tai maastoilun yhteydessä pelloilla. Bambi on ollut pakkasesta varsin virkeä ja välillä niin toivoisin että meitä voisi seurata maastossa kouluratsastusvalmentaja, kun pärskimme menemään niin hienoina että! Keväälle onneksi saimme paikan Skill At Arms-kurssille, joten pääsemme ainakin yhdeksi viikonlopuksi huippuhyvän Jaakko Nuotion oppiin. Odotan innolla!

(c) Anni Jauhiainen
Ratsujousiammunnan treeniringeistä suuri osa on ollut hiukan hiljaisempina nyt kylmimmän talven aikana, mutta alkutalvesta treenasimme esimerkiksi Sydänkaviossa ilman satulaa, mikä toi kivaa lisäaspektia ampumiseen ja toisaalta piti kehon lämpimänä. Hertsbyhyn puolestaan saapui kaksi uutta satuhevosta, Windy ja Vatikan, joita olen käynyt treenaamassa ratsujousiammuntaan. Pikkuhiljaa treenitoiminta alkaa taas aktivoitia säiden parantuessa.

Vuosi on tuomassa mukanaan huimia seikkailuja - saavutin Suomen ratsujousiammuntarankingissä 2018 ensimmäisen sijan, joten pääsin heittämällä maajoukkueeseen ja valitsemaan tulevan kauden kilpailuista ne joihin haluan osallistua. Tuttujen kohteiden lisäksi ensi vuosi vie minut Venäjälle sekä Mongoliaan! Lisäksi minut valittiin edustamaan Suomea Erasmus Sport-ohjelma Arch-ediin, joka on ratsujousiammunnan opettajille suunnattu projekti. Todella mielenkiintoista! Muuten elämässäni kouluni alkaa olla pikkuhiljaa paketissa ja yrityksen perustaminen on käynnissä. Jänniä aikoja kaiken kaikkiaan! Niistä lisää myöhemmin!