Unkarissa käytyjen IHAA:n avoimien MM-kisojen jälkeen ehdin oleilla Suomessa vain muutaman viikon ennen uutta reissua kohti Budapestia ja Unkarin avoimia mestaruuskisoja eli HUNOCHA:a. Tänä vuonna HUNOCHA oli myös IHAA:n Euroopan GP-sarjan toinen osakilpailu ja edustin osana Suomen maajoukkuetta. Kisojen väliin jäävien viikkojen aikana ehdin levätä pois flunssani sekä treenata niin paljon kuin suinkin vain pystyin. Juuri ennen reissuun lähtöä kilpailimme Etelä-Suomen Ratsujousiampujat Ry:n seuramestaruuksista ja saimme Bambi-ratsuni kanssa korealaiselta radalta kultaa, unkarilaiselta radalta pronssia ja kokonaiskisasta kultaa. Jee! Kisamenestys teki hyvää kärsineelle itseluottamukselleni, sillä vaikka kuinka järjellä osasin ymmärtää että Unkarin kisoissa flunssa vaikutti paljon suorituksiini, niin silti heti radalle mennessä meinasi alkaa ahdistaa ja tuntua että en voi osata kun viimeksikin meni niin huonosti. Joskus olen kuullut sanottavan että ratsujousiammunnassa tarvitaan 30 % fyysisiä taitoja ja 70 % henkisiä taitoja, mikä kyllä ainakin omalla kohdallani tuntuu pätevän. Jos radalle lähtee sopivan itsevarmana mutta valppaana, suorittaa keskittyneesti ja rauhallisesti eikä hermoile turhia, niin tulokset ovat aivan eri kuin jos mikään asia saa mielentilan järkkymään.

Myös valmentajani Ali Ghoorchian oli jo paikalla ja hänen kauttaan meille tarjoutui kiinnostava tilaisuus: Lajos Kassai oli kutsunut Alin luokseen ja meidät toivotettiin tervetulleiksi liittymään seuraan Kassain laaksoon. Lajos Kassai on nimi johon kaikki ratsujousiampujat ovat varmasti törmänneet ja kuten kaikista tunnetuista henkilöistä, olen kuullut hänestä paljon niin hyvää kuin paljon pahaakin. Mikäpä sen parempaa kuin siis puhdistaa mieli ennakko-odotuksista ja mennä itse tapaamaan häntä!
Päätimme tarttua tarjoukseen, joten kun Kassain oppilas tuli hakemaan Alia, sullouduimme kolmisin Tanjan ja Elinan kanssa auton takapenkille. Seurasi reilun kolmen tunnin hikinen automatka Unkarin halki. Ilmastoinnin puuttuminen, hohkaava helle ja hitaasti etenevät liikenneruuhkat tekivät olosta tukalan, mutta toisaalta oli kiva päästä näkemään enemmän Unkarin maisemia. Oli kuitenkin valtava helpotus kun saavuimme perille Kaposmérőn kylään. Vierailimme ensin Kassain jousikaupassa ihastelemassa ratsujousiammuntatarvikkeita. Lyhyen pysähdyksen jälkeen jatkoimme matkaa Kassain laaksoon, jossa Lajos tuli meitä vastaan isojen koiriensa ympäröimänä.


Siirryimme suuremmalle ratsujousiammuntamaneesille, jonne oli rakennettu unkarilainen rata kääntyvällä kohteella ja automaattisella ajanotolla. No, näiden tyyppien treeniä katsoessa oli helppoa muistaa olevansa vasta aloittelija. Hevoset laukkasivat 99-metrin radan hyväntuulisen oloisina n. 17-18 sekunnissa ja ratsastajat tykittivät menemään. Laskimme muutamilta kierroksilta taulupisteet ja etenkin yksi nuori mies ampui toistuvasti reilu 30 pistettä. Siinäpä tavoitetta!

Treenejä seurattuamme ja Lajoksen ajatuksia kuultuamme siirryimme syömään herkullista illallista, jonka Lajos vaimoineen oli valmistanut meille. Tapasimme samalla tuhman lemmikkikorpin, joka viehätti ylväällä olemuksellaan mutta paljastui aika riiviöksi purtuaan minua ja varastettuaan kakun pöydältä heti kun käänsimme selkämme. Lajoksen vaimon kädellä se istui kuitenkin kiltisti silitettävänä ja nautti huomiosta.
Ilta hämärtyi ympärillämme. Kun olimme syöneet, menimme vielä takaisin pienemmälle ratsastusareenalle seuraamaan kuinka hevosia totutettiin erilaisiin ääniin ja tapahtumiin ympärillään. Hevoset seisoivat vapaina rivissä ja Kassain oppilaat kulkivat niiden ympärillä aiheuttaen mahdollisimman paljon hälyä erilaisilla esineillä. Hevoset seisoivat rentoina paikoillaan ja seurailivat tilannetta. Paikalla oli kaksi uudempaa hevosta, joista toinen tarkkaili tilannetta epäileväisenä ja päätti kävellä pois. Yksi oppilaista otti sen kiinni ja ohjasi takaisin paikalleen, ja harjoitus jatkui. Oppilaat pujahtelivat hevosten vatsojen ali ja taputtivat käsiään. Kun harjoitus oli ohi, avattiin areenan portti ja hevoset saivat lähteä takaisin ulos laiduntamaan. Oppilaat jäivät vielä ampumaan maasta käsin erilaisia harjoituksia tehden.

Keskiviikko sujui raukeissa merkeissä. Autoimme jurttien ja kisatelttojen pystyttämisessä, seurustelimme paikalle saapuvien kilpailijoiden kanssa ja treenasimme maasta käsin ampuen. Välillä sadekuurot kastelivat maan, mutta pääosin sää oli jälleen helteinen ja kuuma.
Torstaina oli ohjelmana hevosten valinta. Minulla oli kisaan kolme hevosehdokasta: viime vuoden GP-kisaratsuni Chili jolla nyt myös sen omistaja Tímea kisasi, Alin MM-kisojen ratsu Harcos tai ystävämme Valentinen hevonen Zengő. Näistä hevosista Zengő oli ainoa jolla olisi realistiset mahdollisuudet pärjätä myös kiemurtelevalla puolalaisella radalla, sillä se osasi tarpeen tullen laukata hyvin hitaasti. Valentin kuitenkin halusi jakaa hevosen unkarilaisen ystävänsä kanssa ja minulle vakuuteltiin että puolalaisen radan voisi kisata hyvin nopeallakin hevosella, ihan kaikkia kohteita ei vain pääsisi ampumaan. Niinpä tehtäväksi jäi enää valinta Chilin ja Harcoksen välillä. Näistä kallistuin Harcokseen, sillä rehti hyväntuulinen ruunapoika oli aina nautinto ratsastaa ja luonteeltaan vähän helpompi kuin tammakuningatar Chili, joka hänkin on puhdasta kultaa mutta noh, oman arvonsa hyvin tunteva ja sen osoittava. Arvelin myös että Harcos voisi olla hiukan Chiliä hitaampi, mikä tekisi minun suoriutumisestani helpompaa.
Myös Ali ratsasti Harcoksella ja olikin kiva jakaa hevonen hänen kanssaan. Elina ja Tanja löysivät itselleen kivat kisaratsut ja illalla saimme tietää lähtöjärjestyksen: Ali kisasi ryhmässä 2, Elina ja Tanja ryhmässä 3 ja minä ryhmässä 5. Kaikki siispä mukavasti aamupäivän puolella!
Perjantaina oli ensimmäinen kisapäivä ja ratana IHAA:n GP-sarjan mukaisesti unkarilainen 9 kierroksen rata. Seurasin ja kannustin Alia sekä samassa ryhmässä ratsastavaa Tímeaa. Toisen ryhmän jälkeen oli avajaisseremonia, jossa päädyin ratsastamaan Chilia Tímean kääntäessä kunnanjohtajan unkarinkieliset puheet englanniksi. Seisoimme hevosten kanssa rivissä ja kuulimme avajaispuheen. Seremonia oli melko lyhyt, juuri sopiva keskelle kisapäivää.
Avajaisseremonian jälkeen kisa jatkui 3. ryhmän kierroksilla. Aiemmista kisoista oppineena suunnistin valmistautumaan omaan suoritukseeni, vaikka harmittikin kovasti etten päässyt näkemään Elinan ja Tanjan kisaa. Nyt kuitenkin ehdin levätä ja valmistautua ilman kiirettä, enkä nääntynyt kisaradan kuumuudesta, joten pääsin suuntaamaan omaan suoritukseeni hyvin ja keskittynein mielin.


Seuraavilla kierroksilla nappasin tasaisesti osuman sideshottiin ja front- ja sideshotit päätyivät nollille, mutta toisinaan osuen hyvin lähelle. Oloni alkoi jälleen olla itsevarmempi tällä radalla. Viidennellä kierroksella kuitenkin keskittymiseni herpaantui juuri sen verran että ammuin sideshotinkin turhauttavasti juuri pistealueen ulkopuolelle. Äh, tuli kuin tulikin nollakierros. Tästä kuitenkin sisuunnuin ja ammuin seuraavalla kierroksella osuman sekä front- että sideshottiin. Loput kierrokset nakutin tasaisesti pisteet sideshotista ja lopullisena pistesaaliina oli 121,845 pistettä ja minun toinen HA5-gradingarvoni unkarilaiselta radalta! HA5 on korkein suomalaisten saavuttama arvo ja maailmallakin seuraavaa HA6-arvoa on vain muutamalla, joten sain olla tyytyväinen suoritukseen. Toki salaa vähän harmitti, kun viime vuonna ammuin samalla radalla vähän yli 122 pistettä ja olisin tietenkin halunnut olla edes pisteen verran parempi kuin viimeksi! Pääsin kuitenkin näillä pisteillä sijalle 8 / 34, joka on oikein hyvä saavutus Unkarissa maan omassa kuninkuuslajissa ja omilla hevosillaan kisaavien huippunimien joukossa.
Vietimme loppupäivän muiden kisasuorituksia katsellen ja etsien porottavaan helteeseen viilennystä kylmistä suihkuista ja jäätelöstä. Olimme hyvällä tuulella ja odotimme innolla seuraavaa päivää ja korealaista rataa!
Lauantai valkeni jälleen kuumana ja hiostavana. Aloitin aamun seuraamalla taas Alin ryhmän suorituksia. Hevosia valitessani olin toivonut Harcoksen olevan hiukan Chiliä hitaampi, mutta Alin menoa katsoessani totesin että ei toivoakaan, sillä Harcy pinkoi riemuissaan 1-2 sekuntia reippaampaa vauhtia kuin Chili. Kisa ei tulisi olemaan helppo, mutta jos saisin annettua aivan parhaani ja nokittamaan täysin virheettömästi, voisin saada tosi hyvät tulokset. Aikaisemmin olen nopeiden hevosten kanssa tyytynyt ampumaan vain joka toista taulua, mutta nyt Ali kannusti minua ampumaan joka taulua ottaen suuremman riskin mutta toisaalta mahdollisuuden isommista pistesaaliista. Ammuin ennen omaa suoritustani maasta käsin ja tein paljon nokitusharjoituksia, jotta kaikki menisi radalla sujuvasti.
Ennen kisakierrosten alkua meillä oli 2 harjoituskierrosta, joilla keskityin ampumaan Double Shottia. Sain molemmilla kerroilla hyvän osuman ensimmäiseen maalitauluun, mutta Harcoksen kiitäessä 90 metrin radan 6,77 sekunnissa ja maalitaulujen välisen matkan ollessa vain 10 metriä olin auttamatta myöhässä toisesta maalitaulusta ampuen sen kaukaa ja ohi. Ali kehotti minua keskittymään nopeampaan uudelleennokittamiseen ja niin yritinkin tehdä, mutta valitettavasti keskittyminen seuraavaan nuoleen kostautui siinä että ensimmäinenkin osuma oli vain 1 pisteen arvoinen ja silti toinen nuoli meni ohi. Seuraavalla kierroksella päätin ajatella nokittamista vielä enemmän, mutta sepä onkin sellainen asia että mitä enemmän yrittää pakottaa vauhtia omiin käsiin, sitä kömpelömmin ne toimivat. Olin myöhässä ensimmäisen nuolen nokituksessa joten ajattelin ottaa varman päälle ja ampua vain toista maalitaulua, mutta ammuin sen kuitenkin vähän turhan ajoissa ja sain jälleen vain 1 pisteen.
Seuraavaksi siirryttiin angled triple shottiin. Ehdin hyvin nokittaa ensimmäiseen maaliin mutta ammuin sen ohi, keskimmäistä en ehtinyt yrittää ja kolmanteen sain hyvän 4 pisteen osuman. Nopeusbonukset saadakseen täytyy osua vähintään 2 / 3 taulusta, joten pistetulos jäi aika laihaksi. Seuraava kierros ei lämmittänyt juuri sen enempää: 2 pisteen osuma ensimmäisessä maalitaulussa ja muut nollia.

Lähdin seuraavalle kierrokselle innokkaana parantamaan suoritustani, mutta en onnistunut. Ensimmäisestä maalista sain 3 pistettä, nokitusongelma, liian aikaisin ammuttu nuoli, hätääntyminen, sählääminen ja loputkin nuolet ohi. Huokaus, miten antiklimaattinen lopetus. Näin kuitenkin tällä kertaa. Tällä suorituksella sain raavittua kasaan 46,39 pistettä (HA1 -gradingsuoritus) ja sijoituksen 26 / 34.
Kisan viimeisenä ratana oli vuorossa n. 1200 metrin pituinen puolalainen rata, joka kiemurteli ympäri peltoaluetta erilaisilla mutkilla ja kurveilla sisältäen monia erilaisia kohteita. Kisakierroksia olisi vain yksi ja radan saisi kerran kävellä läpi hevosen kanssa, mutta muuten sitä ei päässyt kokeilemaan. Kisajärjestäjien vakuuteltua hevosvalinnan yhteydessä että puolalaisen radan pystyisi hyvin menemään nopeallakin hevosella ja että vain joitain tauluja ei pystyisi ampumaan, aloin olla vähän pettynyt kun kävelimme rataa läpi. Radalla oli joitain tarpeeksi laajoja kaaria hyvällä pohjalla niin että niillä oli turvallista mennä Harcoksen vauhdilla, mutta paljon tiukkoja mutkia ja kohtia joissa kisajärjestäjät pyysivät kokoamaan hevosen lyhyeeseen laukkaan tai ravaamaan, jotta niistä selviäisi turvallisesti. Ravista ammutuista nuolista ei saanut pisteitä. Harcos on ratsuna sen verran raakile, ettei se oikeastaan pystynyt ratsastajan kanssa juurikaan kokoamaan laukkaa. Kokeilin kentällä sen ratsastettavuutta ja totesin että se sai laukan pysymään yllä vain koko kentän kokoisella ympyrällä vasemmassa laukassa ja tarpeeksi reippaassa tahdissa. Periaatteessa se oli kyllä näppärä selviämään tiukoista kurveista loikkimalla, mutta nyt meiltä pyydettiin erityistä varovaisuutta viime kisojen puolalaisella radalla tapahtuneen onnettomuuden jälkeen.
Kävelin illan aikana radan vielä moneen kertaan läpi opetellen ulkoa sen kulun ja pohtien missä kohdissa olisi turvallista yrittää ampua. Radan molemmilla puoliskolla pitäisi ampua vähintään 3 kohdetta jotta saisi aikabonukset. Aikarajaa ei kuitenkaan saatu tietää ennen kisan alkua. Opettajani Ali päätti jättää tämän leikin sikseen eikä osallistua ollenkaan puolalaisen radan kisaan, kun hän totesi sen Harcoksella riskialttiiksi eikä kaikista säännöistäkään ollut varmuutta. Hän kuitenkin lupasi ratsastaa Harcoksen omalla kisavuorollaan radan läpi, jotta hevonen ainakin tuntisi reitin minun kanssa mennessään. Minä kuitenkin kovasti halusin päästä radalle ihan vaan harjoituksenkin nimissä.

Olimme Alin kanssa tehneet minulle suunnitelman ja kävin sen läpi mielessäni vielä kun kuljimme radan käynnissä läpi. Niinpä kun oma vuoroni koitti, lähdin radalle yksi nuoli valmiiksi nokitettuna mutta kuljin lähtöportin läpi käynnissä pitäen Harcoksen tyynenä. Nostimme rauhallisen ravin suunnatessamme alamäkeen kohti alkavaa kujaa ja ensimmäisiä maalitauluja. Kun pääsimme kujan sisälle päästin Harcoksen täyteen vauhtiin ja aloin ampumaan pieniä eläinkohteita. Ensimmäinen niukin naukin ohi, mutta toiseen 3 pisteen osuma! Suora pätkä loppui melko tiukkaan käännökseen vasemmalle, joten jarrutin vauhtia mutkaan ja ratsastin ohjat kädessä seuraavan tiukan silmukan. Rata jatkui pienen lammen ja metsikön kiertävälle lenkille, joten kun sain Harcoksen suunnattua oikeaan suuntaan päästin sen jälleen laukkaan ja ammuin 2 pisteen osuman, törmäten samantien puiden oksiin ja menettäen jalustimeni. Hidastin Harcoksen vauhtia tiukkaan kurviin ja keräilin itseni seuraavien mutkien aikana ravatessani. Seuraavaksi aukesi laajempi kaarros vasemmalle joten uskalsin päästää Harcoksen taas täyteen vauhtiin. Ammuin ensimmäisestä maalitaulusta 1 pisteen, nokitin kädet automaattisesti toimien ja ennen kuin tajusinkaan ammuin 12 metrin päässä olevaa korealaista maalitaulua suoraan tiikerin pään keskelle ansaiten 7 pistettä!
Seuraavaksi alkoi radan toinen puolikas. Laaja kaarre muuttui S-kurvin kautta avoimeksi pelloksi kohti Harcoksen tarhaa. Ruuna oli kuitenkin helppo kääntää jälleen pois päin kotoa ja sain ammuttua avoimen aluen kohteeseen 3 pisteen osuman. Matka jatkui tiukalla kurvilla oikealle, alamäki ja ylämäki yleisön editse ja loivalla alamäellä kohti maassa olevaa kohdetta, joka piti kiertää avoimella alueella samalla kun sen ampui. Ammuin kohteeseen 2 pisteen osuman laukatessani sen ohi, käännyin ympäri ja jatkoin kujanpätkälle jolla sai ampua alapuolellamme olevaa pitkän matkan kohdetta. Ammuin 10 pisteen osumaa himoiten, mutta nuoleni lento jäi vajaaksi. Suuntasin jälleen alamäkeen avoimelle alueelle seuraavaa kierrettävää maakohdetta varten, laukkasin sen ohi, hidastin niin että sain nokitettua, käänsin Harcoksen kohti maaliviivaa ja ohi kiitäessäni ammuin tauluun 1 pisteen osuman. Täyttä laukkaa maaliviivalle ja ah mikä upea adrenaalini ja riemu radasta turvallisesti ja kunnialla selviytymisestä! Ali riemuitsi ja moni ihminen tuli taputtamaan minua selkään kävelyttäessäni, viilentäessäni ja hoitaessani hienon työn tehneen Harcoksen tarhaan.

Illalla keräännyimme ruokakatokseen palkintojenjakoon. Upeasti suoriutuneet saivat mitalinsa, paikallinen TV kuvasi palkintojenjakoa ja tunnelma oli mukava. Oma sijoitukseni kokonaiskisassa jäi sijalle 24 / 34. Yllätyksekseni minut kuitenkin kuulutettiin vastaanottamaan erityispalkinto, sillä olin kisan nopein ratsastaja ja järjestäjät kiittivät rohkeudestani kisata puolalaisella radalla. Tein IHAA:n tilastojärjestelmän ennätyksen nopeimmasta unkarilaisen radan kierroksesta jolla on ammuttu osumapisteitä. Palkinnoksi sain kotitekoista aprikoosimarmeladia, kauniin tarjoiluastian sekä pullon palinkaa!
Palkintojenjaon jälkeen osa ihmisistä suunnisti jo kotimatkalle ja osa jäi vielä viettämään iltaa. Minä hipsin puolestani tuttuun tapaan hyvissä ajoin telttani suojiin nukkumaan.

Maasto ja pohjat olivat aivan ihanteellisia ratsastamiselle, joten otimme käynnin lomassa pitkiä ravi- ja laukkapätkiä. Paras tapa rentoutua kisan jälkeen! Metsät, pellot, maatilat ja pienet kylät lipuivat ohitsemme ja matka sujui joutuisasti. Lopulta saavuimme perille pienelle maatilalle, jossa hoidimme hevoset tarhoihin ja istahdimme hetkeksi puutarhan varjoon juomaan kotitekoista marjamehua. Seuraavaksi saimme tutustua tilan eläimiin: kaneihin, possuihin, poneihin, hanhiin, kissoihin ja vuohiin. Vuohilla oli kolme maailman suloisinta pientä vuohivauvaa. Vuohiemien ylimääräinen maito piti lypsää pois ja autoin pyydystämään ja pitelemään vastahakoisia eläimiä.
Matkamme jatkui autolla tilan omistajan äidin luokse, jossa saimme ruuaksi erikoista mutta hyvää kanapihviä kylmällä kirsikkakiisselillä sekä isot annokset kermakakkua ja jäätelöä. Unkarilaisrouva silmäili minua hetken ja toi minulle sitten lahjaksi ison kassillisen itsetehtyjä hedelmä- ja marjahilloja vannottaen että ottaisin ne mukaani Suomeen. Sopersin kiitoksia hämmentyneenä. Hyppäsimme jälleen autoon ja ajoimme takaisin kisa-alueelle.
Autoin vielä ruokateltan purkamisessa ja sen jälkeen odottelin matkalaukkujeni vieressä loikoillen. Yksi kisajärjestäjistä oli matkalla kotiinsa lentokentän lähelle joten hän lupasi tiputtaa minut matkalla lentokentälle - paluumatka sujuikin siis vielä odotettuakin helpommin. Olin kentällä jo hyvissä ajoin ennen Elinaa, Tanjaa ja Alia, joten odottelin heidän saapumistaan ja lähdimme sitten porukalla kohti lentomatkaamme Suomeen. Nyt Alikin liittyi seurueeseemme, sillä luvassa olisi tiiviit 2 viikkoa Alin kursseja Suomessa!
Suurkiitos ihana kisatiimini Elina & Tanja sekä kuten aina, kiitos valmentajani Ali!
Valtavat kiitokset myös sponsoreillemme Iberico Finland, Helsinki Horse Fair, Suomen Ratsastusjousiampujain Liitto, Hertsby Stallgård, Criollo-hevosrehut, Turun Jousivaruste Oy sekä Tampereen Hevosklinikka oy!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti