Persian sumuvuorilla

Nyt jo kolmantena vuotena putkeen suunnistin hiihtoloman viettoon Iraniin opettajani Ali Ghoorchianin luokse. Vajaaseen kahteen viikkoon kuului jälleen paljon ohjelmaa ja aika hurahti vauhdilla. Nyt laskin uteliaisuuttani paljonko treeniä kertyi ja lopputuloksena ammuin keskimäärin noin sata nuolta päivässä ja ratsastin päivittäin noin kolme tuntia, yleensä kolmella eri hevosella. Sää oli nyt vuodenaikaan nähden erityisen lauha ja sateinen, mikä vaikutti jonkin verran treenimahdollisuuksiimme, mutta loppujen lopuksi aika vähän. Hetkeksikin pilkahtava aurinko kuivatti vuorilla olevan ratsujousiammuntaradan tehokkaasti ja lämpimiin vaatteisiin sonnustautuneena ei haitannut vaikka sade pääsi kastelemaan.

Pääsin heti ensimmäisenä päivänä tutustumaan tallin uusimpaan tulokkaaseen, harmaaseen pieneen Tondar-ruunaan, jota kutsuttiin Muumiksi. Pikkuruuna oli saanut levätä kuusi päivää ennen tuloani, joten ensimmäisellä ratsastuksella se tihkui energiaa ja oli todella hauska kaveri hypähtelevine askeleineen ja iloisine luonteineen. Erityisen huvittavan ensivaikutelman se sai aikaiseksi kun ensimmäisen maastomme päätteeksi kahluutimme hevosia joessa, joka oli sateiden jälkeen lähinnä mutainen rapakko, ja Muumi hetken polskutettuaan pyllähti täysin tyytyväisesti lammikon keskelle piehtaroimaan. Komensin sen ylös ennen kuin se kasteli satulaa, mutta makuulla käymisen johdosta olimme molemmat aivan täysin kuravellissä ja kesti seuraavaan päivään ennen kuin sain vaatteeni kuivatettua huoneemme pikkuisella sähkölämmittimellä.

Muumin omistaja toivoi hevoselleen paljon liikuntaa, joten se oli lähes jokapäiväinen treenikaverini. Myös vanhat tutut Sefid ja Bojhan olivat mukana treeneissämme, minkä lisäksi kävin ratsastamassa nyt kantavana olevaa Gisoom-tammaa 9 kuukauden ikäinen Baroot-varsa mukana juosten. Gisoom oli nyt erityisen energinen ja sen kanssa oli ihanaa tanssahdella vuorenrinteitä pitkin. Baroot ja viime kesän salukinpentu Arjhan, joka nyt on jo suuri nuori koirapoika, leikkivät keskenään kirmaten ympärillämme edes takaisin täyttä laukkaa. Myös kaikkien aikojen lempihevoselleni Gustawille haluttiin nyt treeniä, joten aloitin sen ratsastamisen ensin pienissä pätkissä ilman satulaa. Pikkuhiljaa lenkkimme pitenivät ja Gustawkin alkoi pursua energiaa, mikä oli todella ihanaa kaiken sen kokeman sairastelun jälkeen. Alin vakioratsuna oli hänen rakkautensa Narmashir, joka näyttää muuttuvan vain hienommaksi ja hienommaksi. Minäkin pääsin taas ratsastamaan sillä ja treenaamaan niin omaa ratsastustani kuin vatsalihasteni voimaa!

  

Jousiammunnassa keskityimme edelleen tekniikan hiomiseen ja etenkin jousikäteni otteeseen. Tässä lajissa on niin paljon yksityiskohtia, että helposti yhtä osa-aluetta hioessa toinen tekniikan alue pääseekin salaa vähän kärsimään. Alin opetustapa ja -taito eivät vieläkään lakkaa hämmästyttämästä: Ali antaa pieniä vihjeitä joiden kanssa olin aluksi ihan sekaisin ja selästä oli tosi vaikea saada hyviä osumia, mutta juuri kun alkoi oikein harmittaa ja epäilyttää, niin yhtäkkiä kehoni oli omaksunut opit ja taas ampuminen tuntuu paremmalta kuin koskaan aikaisemmin. Nuolet napsuivat varman napakasti kohteisiin ja kuvista näki jälkikäteen että tekniikkakin näytti hyvältä! Jee! Olen todella iloinen että saan olla niin hyvän opettajan opissa.

Nyt myös Alin ”luola” oli remontoitu ja tällä kertaa en asunutkaan satulahuoneessa, vaan aivan luksushienossa pikku huoneessa jossa oli oma pikku keittiö, suihku ja vessa! Nyt Ali oli myös ottanut käyttöön perinteisen persialaisen lämmitysjärjestelmän: matala pöytä oli peitetty villahuovilla ja niiden alla oli pieni sähkölämmitin. Päivällä istuimme pöydän ääressä jalat vilttien alla lämpimässä ja öisin nukuimme pöydän eri sivuilla niin että huopien alta lämpö hehkui ja piti koko kehon taivaallisen lämpimänä viileässä yöilmassa. Tämä pöytä oli tarpeeksi iso 4-6 ihmiselle, mutta Ali kertoi lapsuudestaan jossa vuoristokylissä vastaava pöytä oli suurempi ja yli kahdeksan ihmistä saattoivat nukkua sen ympärillä, pienet tulisijat pöydän alla lämpöä tuottaen.

Pariksi päiväksi luoksemme tuli Alin uusi iranilainen oppilas Shirin, jonka Ali määräsi minun opetettavakseni testatakseen taitojani opettajana. Shirin kehittyikin parissa päivässä jousiampujana tosi hyvin ja vastalahjaksi sain oppia häneltä persialaista perinnetanssia. Yksi Iranin hauskoista perinteistä on värjätä hyvien hevosten häntä ja jalat punaisiksi hennalla ja Ali oli värjännyt sekä Narmashirin että Muumin jouhet, mutta värin haalistuttua käsittely piti uusia. Niinpä Muumin häntää värjätessämme perustimme keittiön keskelle myös pienen kauneussalongin jossa Shirin värjäsi kokeeksi muutamia hennaraitoja minunkin hiuksiini.

Shirinin lähdettyä saapuivat seuraavat vieraamme, suomalainen ryhmä Uine, Enni ja Sonja! On aina tosi kivaa kun suomalaisia tulee käymään. Ammuimme yhdessä maasta käsin, kävimme syömässä ja esittelin lempiruokiani (kaikkein tärkeimpänä lampaanmaitojäätelön!) ja ratsastimme vuorenrinteillä. Ehdin olla ryhmän mukana vain yhden päivän, mutta ehdimme siinäkin ajassa tehdä paljon.

 

Maanantai-iltana muiden matka oli vasta alussa, mutta minun oli aika hypätä yöllä taksiin ja suunnata lentokentälle kotimatkaa tekemään. En ihan malttanut pitää kaikkien päivien treenimääriä maltillisina etenkään reissun loppupuolella ja kipeytynyt vasen olkapääni ilmoitti mielipiteensä siitä kärttyisästi, joten hetken aikaa pitää ottaa taas rauhallisesti. Kuitenkin sisälläni palaa taas valtava into treenaamiseen. Nyt minulla on maaliskuu aikaa harjoitella oppimaani ja huhtikuussa uudet seikkailut odottavat!

Kuvat: Ali Ghoorchian