Anna Minkkinen

tiistai 11. kesäkuuta 2019

Horseback Archery World Cup & Grand Prix, Unkari

Vuoden 2019 kansainvälisen kilpailukauden avaus tapahtui tällä kertaa Unkarin Pomázissa, jossa järjestettiin Horseback Archery World Cup & Grand Prix -kilpailut. Kauniin kukkulan laella sijaitseva Némethy Horseback Archery Academy on minulle entuudestaan tuttu paikka ja matkustin Unkariin nyt viidettä kertaa. Saavuimme paikalle etukäteen juniorini Nuppu Siron kanssa osallistuaksemme treenileirille, jolla opettajina toimivat Christoph Némethy, Dimitar Trukanov sekä Ali Ghoorchian.

Kauden ensimmäiset kisat jännittävät aina kovasti, ja nyt erityisen paljon sillä olen talven aikana vaihtanut minun vedollani n. 50-paunaisesta Kaya KTB:stä n. 34-paunaiseen Némethy-jouseen sekä muuttanut tekniikkaani rennommaksi, minkä johdosta laukausmääräni ovat kasvaneet ja tekniikkani parantunut huimasti. Ampumiseni tuntuu todella paljon paremmalta ja helpommalta, mutta muutokset vaativat aina aikansa asettuakseen lihasmuistiin myös paineen alla työskennellessä.

Tältä kannalta treenileirille osallistuminen oli todella hyvä asia, sillä pääsin rauhassa treenaamaan kisaratoja erilaisilla hevosilla. Treenileirille osallistui Iranin maajoukkue, muutama saksalainen ja alankomaalainen, iltaisin paikallisia unkarilaisia oppilaita sekä minä ja Nuppu. Leirillä lähdettiin melko perusteista liikkeelle ja osallistuimme lähinnä ratsujousiammuntaosioihin. Meinasin ensin mennä sekaisin tekniikkani kanssa, mutta sitten rauhoituin ampumaan enemmän maasta käsin itsekseni ja palauttamaan kaiken talven aikana harjoittelemani käyttöön. Vaikka olo oli kovin epävarma, oli hauskaa huomata että osumia kuitenkin tuli varsin kivasti niin hitailla, keskivauhtisilla kuin todella nopeillakin hevosilla. Oma keskittyminen ei aina meinannut riittää pitkiä päiviä, mutta sain lopulta yleensä puserrettua hyviä suorituksia joihin lopettaa treenit.

Sää oli alkuun hyvin epävakainen, joten pääsimme tänäkin vuonna viettämään yhden päivän Aqua Parkissa lämpöaltaissa ja saunaosastolla rentoutuen. Teimme näytöksen Unkarin televisiolle maasta käsin ampuen, joten harjoittelimme ammuntakoreografioita ja lentävien kiekkojen ampumista. Kaikkiaan pääsimme tekemään todella monipuolista treeniä. Ratsain ammuimme erityisesti unkarilaista rataa, mutta pariin kertaan myös korealaista ja kerran puolalaista rataa. Huippuhyvää treeniä!

Treenileirin ja kilpailujen välissä oli yksi todella sateinen päivä, jolloin muut lähtivät Budapestiin turistikierrokselle ja me jäimme Nupun kanssa lepäämään. Olimme niin väsyneitä, että nukuimme lähes koko päivän ja lepopäivämme suurin suoritus oli pizzan tilaaminen. Tällainen laiska päivä tuli todella tarpeeseen ennen kisaa!

Itse kilpailussa Suomen edustusjoukkue koostui Louhi Archeryn kolmesta jäsenestä: Nupusta, Mariasta ja minusta. Lisäksi Suomea edustamaan saapuivat ystävämme Bea, Saija ja Hannu. Keskiviikkona oli hevostenvalintapäivä. Epäonneksemme saimme niskaamme valtavan sadekuuron joka kasteli kaikki vaatteet läpimäriksi, mutta tärkein toteutui ja kaikki suomalaiset saivat sopivat hevoset. Olen Unkarin kilpailuissa päätynyt aina ratsastamaan ystäväni Danin ja Timin hevosilla, ja nytkin ratsukseni valikoitui Danin ihana kasakkiponi Batukán. Valkea pieni hevonen oli täynnä asennetta ja omistajansa sanojen mukaisesti oikea "multiaction horse". Dani totesi minulle, että "Batukán can alone, you just shoot", mikä nauratti minua mutta piti täysin paikkansa. Batukán osasi täydellisesti tehtävänsä jokaisella radalla ja tarjosi minulle mahdollisuuden tehdä parhaani.

Torstai oli ensimmäinen kisapäivä, jolloin suunnitelma oli ollut aloittaa puolalaisella radalla. Keskiviikon sateiden jäljiltä puolalainen rata oli kuitenkin liukas, joten se päätettiin siirtää perjantaille ja ensimmäisenä päivänä puolet kilpailijoista kilpailivat korealaisella radalla, puolet kilpailijoista unkarilaisella radalla. Minä, Nuppu ja Maria olimme korealaisen radan ryhmässä.

Kisa jännitti kovasti, mutta toisaalta Batukán oli niin ihana että sen kanssa oli ilo ratsastaa vaikkei ampuminen sujuisi ollenkaan, joten päätin keskittyä siihen että nautin kisasta. Ylipäätään tavoitteenani oli nauttia kisasta ja jättää kovat tulostavoitteet pois. Double Shot on yleensä ollut minulle hankala, mutta nyt se sujui hyvin: ensimmäisellä kierroksella ammuin pisteet 3 ja 2 sekä toisella kierroksella pisteet 4 ja 3. Batukán meni tasaisesti minulle juuri ihanteellista 9 sekunnin vauhtia, joka toi hyvät aikapisteet mutta ei laittanut hätäilemään liikaa. Jännitys laukesi vähän näiden kahden kierroksen jälkeen ja keskityin seuraavaan Triple Shottiin huonommin: ensimmäisellä kierroksella ammuin 2, 4 ja 0, sillä en vain malttanut keskittyä viimeiseen maaliin ollenkaan. Toisella kierroksella yritin tsempata, mutta hiukan laihoin tuloksin. Ammuin 1 ja 4, nokitin ja olin valmis, mutta juuri kun olin lähdössä vetämään, tiputin nuolen jänteeltä ja viimeinen taulu jäi ampumatta. Tästä kierroksesta ärsyynnyin hiukan ja sain tsempattua itseni keskittymään paremmin ensimmäiseen viiden taulun serial shottiin, jossa pisteeni olivat 3, 4, 4, 5 ja 1. Viimeisen nuolen ammuin liian aikaisessa, mutta onneksi juuri pisteiden sisälle. Olin tässä kohtaa henkisesti jo ihan loppu, joten viimeinen kierros lopahti vähän ja pisteet olivat 2, 0, 4, 2 ja 4. Tyhmä virhe kakkostaululla harmitti, sillä ammuin huonosti ja juuri pisteiden ulkopuolelle.

Kisan jälkeen hoidin Batukánin ja ratsastin sen ilman satulaa laitumelle, ja ehdin samalla nieleskellä pettymykseni. Tein tällä kyseisellä kisaradalla oman ennätykseni kun ammuin 100,609 pistettä. Jäin hitusen HA5-pisterajan alapuolelle, mutta HA4 on silti hyvä taso aloittaa kisakausi. Omien voimieni loppuminen ärsytti suunnattomasti, mutta pettymyksen mentyä olin iloinen tuloksestani, joka lopulta riitti sijaan 8 / 57 aikuisten sarjassa ja sijaan 9 / 63 sekasarjassa. Tästä se sitten lähtee taas. Riemua toki lisäsi se, että ohitseni mennyt juniori oli oma ihana Nuppuni, joka ampui aivan mielettömän hienosti 110,043 pistettä voittaen juniorisarjan kultaa korealaiselta radalta! En voinut kuin riemuita kannustaessani Nuppua radalla ja paisuin ylpeydestä kuullessani tulokset. Mahtavaa!

Perjantaina kilpailimme puolalaisella radalla. Batukán meni kerran ennen minun vuoroani, joten pääsin seuraamaan miten se meni radalla. Järkevä hevonen oli kerrassaan mahtava: korealaisella radalla se kiisi ihanteellisen nopeasti, mutta puolalaisella radalla hidasti tahtiaan ja sovitti nopeuden juuri järkeväksi maaston ja reitin huomioiden. Totesin että kun hevoseni olisi täydellinen, niin nyt pitäisi tsempata itseni hyvään mielentilaan etten lopahtaisi samoin kuin korealaisella radalla. Onnistuinkin lietsomaan itselleni aivan mielettömän kisajännityksen, jossa sydän hakkasi, minua pyörrytti ja käteni tärisivät. Olin aivan ylikierroksilla kun lähdin radalle ja tekniikkani oli aivan kamalan surkeaa, mutta huonosta vedostani huolimatta tykitin menemään osuen jokaiseen eläinhahmoon ja laukaten reippaasti radan läpi. Ammuin ohi vain pitkän matkan kohteista ja yhdestä Fita-taulusta. Hyvällä tekniikalla olisin voinut saada parempia osumapisteitä, nyt osuin lähinnä 1-2 pisteen osuma-alueille, mutta koska kukkalalla mutkitteleva reilun kilometrin mittainen rata oli niin kertakaikkisen hauska, en tällä kertaa jaksanut olla ollenkaan pettynyt. Kokonaispisteeni olivat 56,551, jotka riittivät sijaan 9 / 57 aikuisten sarjassa ja sijaan 10 / 63 sekasarjassa.

Lauantaina oli vuorossa vielä unkarilainen rata. Unkarilainen rata on tavallaan kaikkein teknisin, ja 3 harjoituskierroksen sekä 9 kisakierroksen takia varsinainen kestävyysmittari. Nyt kun vain saisi mielentilan kohdalleen... Tällä kertaa päätin etten jäisi yksin murehtimaan, vaan pyysin Nupun tuekseni juottamaan minulle urheilujuomaa suoritusten välissä ja tsemppaamaan hyvään tekniikkaan, jotta en hätiköisi liikaa. Ensimmäinen harjoituskierros tehtiin ravissa ja toisella harjoituskierroksella minua odotti yllätys: Batukán oli niin herttainen hevonen, että päätteli minunkin haluavan ampua unkarilaisen radan hitaasti kuten unkarilaiset yleensä tekevät, ja meni avuliaasti 99 m radan noin 16 sekunnissa. Hämmennyin hitaasta vauhdista aivan täysin, mutta toisella harjoituskierroksella pyysin reippaamman vauhdin, joka oli minulle helpompi ja tutumpi. Heti kun Batukán ymmärsi mitä halusin, se meni todella tasaisesti 99 m 9-10 sekunnissa. Täydellinen aika 3-4 keskittyneen nuolen ampumiseen!
Olen ampunut unkarilaisella radalla kahteen kertaa vähän reilu 120 pistettä ja HA5-arvoisen tuloksen, mutta koostuen lähinnä keskitauluun osumisesta ja aikapisteistä. Näille kierroksille on aina mahtunut mukaan myös yksi nollakierros. Nyt tavoitteeni oli saada myös front- ja backshotteja pisteille ja välttää nollakierros. Tämä tavoite toteutui nyt hienosti: yhtään nollakierrosta ei tullut, ja huonoimmallakin kierroksellani sain keskitaulusta 3 pistettä. Vain neljällä kierroksella sain vain yhden osuman keskitauluun, viidellä kierroksella vähintään kaksi sisään ja kerran osuin kaikkiin front-, side- ja backshottiin! Pistesaaliini oli 128,520 ja HA5 - oma ennätykseni tällä radalla ja vain pisteen murto-osien päässä Anni Jauhiaien hallussaan pitämästä Suomen ennätyksestä 128,787 pistettä! Olin todella tyytyväinen tähän rataan, vaikka Unkarissa toki taso on niin kova että jäin aikuisten sarjassa sijalle 14 / 57 ja sekasarjassa sijalle 17 / 63.

GP-kisa oli mahtava päättää tähän suoritukseen: omat ennätykseni kaikilta radoilta, kokonaiskilpailussa sija 11 / 57 sekä kaikista hienoimpana, ensimmäistä kertaa historiassa Suomen GP-joukkuepronssi kymmenen kovan maan joukossa! Aivan mielettömän hienoa!

Kisa ei kuitenkaan ollut vielä tässä, sillä sunnuntaina vuorossa oli World Cupin erityisfinaali Horseback Archery Extreme jokaisen radan 10 parhaalle kilpailijalle. Sijoituksillani pääsin kisaamaan sekä korealaista että puolalaista rataa yleisön ja Unkarin television edessä. Huimaa! Olin aivan totaalisen uupunut, mutta loputtoman kiitollinen tästä hienosta mahdollisuudesta päästä kilpailemaan vielä neljäntenä päivänä.

Aamu alkoi Hungarian Extreme-radalla, jolla kilpailijat menivät 3 kierrosta hitaasti ja 3 kierrosta nopeasti. Seuraavaksi vuorossa oli Korean Extreme ja lounaan jälkeen viimeisenä Polish Extreme. Sateinen aamu vaihtui kuuman helteiseen iltapäivään, kun siirryimme korealaiselle radalle. Kaikki 10 ratsastajaa olivat samassa ryhmässä, ja kun jaoin hevoseni turkkilaisen Ömerin kanssa, jouduimme vaihtamaan ratsastajaa joka kierroksen välissä. Kuusi kierrosta kilpailtiin erikoisilla variaatioilla korealaisista radoista, kaksi kierrosta kutakin tyyppiä. Jokaisen suorituksen jälkeen tulin kiireesti lähtöalueelle, vaihdoimme ratsastajaa, istuin hetken varjossa, vaihdoimme taas ratsastajaa ja lähdin taas radalle. Väleissä yritin kannustaa Nuppua, joka oli upealla suorituksellaan myös mukana kisassa. Lopahdin itse aivan totaalisesti ja kisa jäi varsin noloksi suoritukseksi osaltani. Batukánia ärsytti ja minulla oli huono mieli patistaa sitä syvässä hiekassa, jousikäteni ei totellut yhtään enkä saanut vetopituutta hyväksi, eikä maltista ollut tietoakaan. Kisa venyi lähes 2 tunnin mittaiseksi ja kauan sitten syöty aamiainen ei juuri lohduttanut. Radat olivat toki vaikeita, mutta olisin silti toivonut voivani suoriutua paremmin. Jossain vaiheessa alkoi jo suorastaan naurattaa, kun ammuin sponsorilogoja tiikereiden sijaan. No, aina ei voi onnistua ja nyt todella oli sellainen hetki etten onnistunut. Lannistuneena ja väsyneenä hoidin Batukánia, söin pikaisesti ja totesin ettei lepäämiselle jäänyt oikeastaan ollenkaan aikaa, sillä Polish Extreme alkaisi niin pian.

Ihana joukkuetoverini Maria tuli apuun ja tsemppaamaan minua. Puolalainen rata oli saanut paljon lisää eläinhahmoja reitin varrelle, minkä lisäksi siellä oli roikkuvia kazakstanilaisia kiekkoja, hypyn aikana ammuttava este ja heitettävään kiekkoon ampuminen. Kävelimme radan läpi ja saimme kertaalleen kokeilla, miten hevosemme hyppäsivät. Saimme myös kokeilla miten hevosemme suhtautuisivat heitettäviin kiekkoihin, mutta valitettavasti kokeilukierroksella tuuli tarttui kiekkoon, kiekko osui Batukániin joka sitten luonnollisesti sinkaisi eteenpäin. Kokeilin kohdan vielä uudestaan ja sitten siirryimme seuraamaan suorituksia. Muun porukan ammuntaa ihaillessani mietin että mitäköhän ihmettä minä tein mukana tässä maailman kermasta koostuvasta porukassa. No, nyt lähdin radalle täysin ilman paineita tavoitteenani vain ja ainoastaan pitää hauskaa. Se tavoite toteutuikin erinomaisesti! En jaksanut keskittyä joten ammuin paljon myös ohi, mutta rata oli aivan mielettömän hauska! Batukán hyppäsi esteen hienosti ja sain täysosuman hypyn aikana ammuttavasta maalista. Lentävien kiekkojen luona Batukán meni myös erinomaisesti, vaikka valitettavasti ammuinkin molemmat kiekot ohi. Pisteeni eivät päätä huimanneet, mutta olin onnellinen: kisasta selvitty, enemmän tai vähemmän kunnialla!

Radan ratsastettuamme Dani totesi että hänen täytyy viedä Batukán takaisin kotiin. Tarjouduin mukaan avuksi ja ratsastimme sateessa Pomázin kylän halki laakson toiselle puolelle, jossa Danin hevostila ja jurtta sijaitsivat. Oli ihanaa viedä urhea sotaratsuni kotiin ja päästää se laitumelle. Samalla irtaantuminen ihmismassasta teki hyvää minulle, sain auttaa Dania ruokkimaan eläimet ja tuomaan tonkallisen juuri lypsettyä lehmänmaitoa jurtalta metsäpolkua pitkin tielle. Saavuimme takaisin Némethy Academylle todetaksemme että missasimme palkintojenjaon, mutta väsyneessä mielentilassa se ei juurikaan haitannut - etenkin kun mahtava Suomi-tiimi piti minulle oman palkintojenjaon, jossa seremoniallisesti sain vastaanottaa joukkuepronssimitalin!

Vuoden ensimmäinen kisareissu oli huima, jännittävä, väsyttävä ja kaikin puolin tunteita herättävä kokemus. Päällimmäisiksi tunteiksi jäävät tyytyväisyys ja kiitollisuus, erityisesti upeaa joukkuehenkeämme kohtaan. Siirtyminen opiskelijasta pienyrittäjäksi rajaa tämän vuoden kisa- ja treenireissut minimiin, mutta olen erittäin onnellinen, että valitsin lähteä juuri tähän kisaan!

Valtava kiitos joukkueemme ja kaikki suomalaiset sekä kansainväliset kilpakumppanit! Suuri kiitos sponsorini SherwoodShop, joka varusti minut kilpailuun hyvillä varusteilla, neuvoilla ja tsempeillä! Kiitos myös Etelä-Suomen Ratsujousiampujat Ry sekä Suomen Ratsastusjousiampujain Liitto!

maanantai 8. huhtikuuta 2019

ERASMUS Arch-ed, Unkari

ERASMUS Arch-Ed -projektin kolmas viikonloppujakso oli tarkoitus järjestää Englannissa, mutta Brexitin aiheuttaman epävarmuuden vuoksi tapaaminen siirtyikin Unkariin tämän viikonlopun vastuuopettaja Christoph Némethyn luokse Némethy Horseback Archery Academyn hevostilalle. Arch-Ed eli Horseback Archery Education for Sport Promotion on osa EU-rahoitteista ERASMUS Plus -ohjelmaa. Käytännössä tarkoitus on edistää ratsujousiammuntaa urheilulajina jakamalla maiden välistä osaamista ja yhtenäistämällä ratsujousiammunnan opettamista eri maiden välillä. Vuoden mittaisessa projektissa on mukana viisi EU-maata: Puola, Englanti, Itävalta, Ranska ja Suomi. Jokainen maa valitsi 3 edustajaa, jotka kiertävät tapaamisissa, jotka järjestetään vuoden aikana projektin jäsenmaissa. Viikonlopun mittaisissa tapaamisissa on aina yksi vastuuopettaja, joka jakaa osaamistaan: Wojtek Osiecki, Thierry Descamps, Christoph Némethy, Mihai Cozmei ja Mats Woxmark. Lisäksi tapaamiset sisältävät pieniä workshoppeja ja ryhmätöitä sekä vastuuopettajien että puolalaisten projektikoordinaattorien vetäminä. Ensimmäisestä Kick Off-tapaamisesta Puolassa voit lukea täältä ja toisesta tapaamisesta Ranskassa täältä!

Tällä kertaa Suomi-tiimin kuului lisäkseni Sami Ihajoki sekä varajäsenemme Anni Jauhiainen, sillä Katariina Cozmei ei päässyt reissuun mukaan. Christoph Némethy on opettajana minulle jo entuudestaan tuttu, samoin kuin Némethy Academyn hevostila on tuttu miljöö toissavuoden GP-kisoista ja viime vuoden World Cupista. Matka paikan päälle sujui sutjakkaasti ja poikkeuksellisesti pääsimme treenaamaan jo perjantai-iltana maasta käsin muiden paikalla olleiden erasmuslaisten kanssa. Tämä osuus ei vielä varsinaisesti kuulunut ERASMUS-projektiin ja hyppäsimme Suomi-tiimin kanssa kesken harjoitusten mukaan, mutta oli mahtavaa päästä tekemään erilaisia harjoituksia maasta käsin ampuen. Minua itseäni auttoivat erityisesti harjoitteet, joissa varmistettiin että laukaisu lähti suoraan taakse päin, sillä herkästi ohjaan laukaisua hiukan alas tai kasvoistani poispäin. Iltaa kohti loputkin eri maiden edustajista saapuivat paikalle, mutta yleinen virkeystila oli melko väsynyt ja menimmekin koko porukka aikaisin nukkumaan. Majoituimme kauniissa kartanohotellissa hiukan Pomazin kylän ulkopuolella.

Lauantaiaamuna suuntasimme Némethy Academyyn ja aloitimme harjoitukset maasta käsin. Tykkään monista asioista Christophin opetuksessa ja hyödynnänkin paljon samoja periaatteita ja harjoitteita myös omassa opetuksessani. Fysioterapeutin näkökulmasta minua ilahduttaa paljon kehonhuollollinen näkökulma, joka tulee esiin niin treenitavoissa kuin tekniikassakin. Christophin treenit alkavat aina huolellisesta lämmittelystä, jossa keho ja mieli huomioidaan monipuolisesti, tarpeen mukaan eri osa-alueita painottaen. "Némethy-alkulämmittelyssä" pyöritellään nivelten liikeradat läpi, nostatetaan sykettä erilaisilla peleillä / harjoituksilla (esim. läpsyhippa käsille, kansantanssi), tehdään koordinaatio- ja reaktioharjoituksia (esim. sormien koordinaatioharjoitteet, putoavan nuolen nappaaminen) ja harjoitetaan esimerkiksi rytmitajua (esim. taputusharjoitukset), ryhmätyöskentelyä (esim. tanssiharjoitukset, jalkapallo), nopeutta ja voimaa (esim. nokitusharjoitukset, lihaskuntoliikkeet). Christophin mukaan hyvä alkulämmittely kestää noin 20 minuuttia. Tykkään siitä, miten alkulämmittelyä ei nähdä vain "välttämättömänä pahana" vaan tärkeänä ja hauskana osana treeniä, jossa usein pääsee haastamaan itseään ja oppimaan jotakin uutta.

Christoph ampuu itse kolmella sormella välimerenotteella pitäen nuolet jousikädessä, mutta saimme käyttää sitä tyyliä mitä halusimme. Christoph kuitenkin pyysi kaikkia kokeilemaan monia ohjaamiaan asioita. Hän korostaa opetuksessaan suorien luiden voiman käyttämistä. Kun jousen voima ohjataan suorien nivelten läpi luiden suuntaisesti, on keho vahvimmillaan. Lihaksisto väsyy laukausmäärien kasvaessa, mutta suorien luiden hyödyntäminen mahdollistaa hyvät toistot myös väsyneenä. Hevosen tuottaessa ratsujousiampujaan ylös-alas-liikettä, on suorien luiden tekniikka myös vakaampi kuin voimakasta lihasjännitystä vaativa ampuma-asento. Kiinteää ankkuripistettä kasvoissa ei ole, vaan unkarilaiset hyödyntävät leijuvaa ankkuria, jossa vetokäden lapaluun liike kohti selkärankaa määrittää vetopituuden. Vetopituus onkin unkarilaisella tyylillä ampuvilla tyypillisesti pitkä, jotta asento saadaan optimaaliseksi.

Jousen antama vetopituus on yksi asia, joka herkästi tulee vastaan tätä tekniikkaa opetellessa. Monet lyhyet jouset, kuten Kayat ja osa White Feathereista, toimivat hyvin vain tiettyyn vetopituuteen asti, jonka jälkeen vetojäykkyys kasvaa eksponentiaalisesti ja jousi ikään kuin kinnaa vastaan. Jotta suoria luita voisi aidosti hyödyntää, olisi todella tärkeää että jousi sallii pehmeästi vedon ampujansa ankkuripisteeseen saakka ja toimii optimaalisesti myös siellä. Nykyinen ihana Némethy-jouseni on hyvä esimerkki hienosti toimivasta jousesta, vanha Kayani taas esimerkki siitä kuinka jousen vetojäykkyys hyppää lähes 20 paunaa kun jousen jännittää 30 tuumasta 32 tuuman vetoon. Erasmuslaiset saivat tarvittaessa viikonlopun ajaksi lainaan unkarilaiset jouset, joilla pääsivät kunnolla perehtymään tähän ampumistapaan.

Teimme maasta käsin ampuen erilaisia harjoituksia, paljon niin että olimme pareittain tai pienissä ryhmissä, jolloin jokainen ampui vuorollaan ja muut tarkkailivat ja korjasivat tekniikkaa. Korjaaminen oli joko suullista tai fyysistä. Osa harjoituksista perustui kivun välttämiseen: esimerkiksi jos ampujalla oli tapana tiputtaa jousikäsi alas laukaisun aikana, piti toisen pidellä nuolenkärkeä jousikäden alapuolella niin, että jos ampuja toisti virheen, hänen kätensä osui ikävästi kärkeen. Tällaisista harjoituksista voi olla montaa mieltä enkä ihan täysin allekirjoita niitä kaikkia, mutta toisaalta juuri laukaisun hetkellä kosketuksen kautta on ainakin itseni helpompi oppia kuin suullisen ohjeen perusteella. Suurin osa harjoituksista oli kuitenkin hellempiä ja kosketus annettiin nuolenkärjen sijaan esimerkiksi nuolen sulilla tai omalla kädellä.

Pyrimme tekemään täydellisiä suorituksia: nopea, sujuva nokitus, nopea veto, pysähdys ja tähtäys ja sujuva laukaisu, jossa vetokäden liike lähtee suoraan taaksepäin ja jousikäsi ei tee isoja heilahduksia. Vaikka suorituksen kuuluisi muuten olla nopea, on tähtäyksen ajaksi kuitenkin pysähdyttävä ja antaa aivoille aikaa tehdä alitajuinen tähtääminen. Christophin mukaan ihanneaika tähtäämiseen vaihtelee noin 0,4 - 1,8 sekunnin välillä. Mitä pitempi ammuttava matka on, sitä pitempään täytyy tähdätä. Ammuimme kolmea nuolta, ja tärkeintä oli saada ne samaan nippuun, ei niinkään keskelle osuminen. Christoph korosti myös sitä, että hyvin ammutut nuolet lentävät suorassa ja ne ovat maalitaulussa suorassa. Vinoon lentäneet nuolet kertovat virheistä tekniikassa, laukaisussa tai varusteissa.

Teimme myös erilaisia joukkuepelejä ja harjoituksia, joissa joukkueen piti saada kerättyä tietty määrä osumia maalitaulun keskelle. Tarkoitus oli jälleen toistaa täydellisiä suorituksia, mutta osumisen paine sai herkästi ampujan pakan levähtämään. Christoph korosti itseluottamuksen tärkeyttä ja soitti meille musiikkia, jotta rentoutuisimme. Kun saimme lopulta kerättyä riittävän pistemäärän, saimme pienen kahvi- ja jäätelötauon sekä siirtyä hevosten luokse ratsastusosiota varten.

Christophin hevoset olivat kärsineet flunssasta joka oli käynyt koko hevoslauman läpi, joten meillä oli tavallista vähemmän hevosia käytössä. Eläinlääkäri totesi kuusi hevosta terveiksi, joten jakauduimme ratsastamaan niillä. Ensimmäiseksi ratsukseni valikoitui Al Johara, Christophin oma kilpahevonen jolla hän sekä upea junioriampuja Ágnes Maucha ovat niittäneet kasapäin mitaleja. Lämmittelimme hevoset ja siirryimme ratsujousiammuntaradalle harjoittelemaan. Pääsin Al Joharan kyydissä täysin oman mukavuusalueeni ulkopuolelle: harmaa ratsu vei minut tasaisilla, rauhallisilla askeleilla radan loppuun niin pehmeästi ja hitaasti, että minulla oli ikuisuus aikaa ajatella ja sählätä kaikkea ylimääräistä. Oppimiseen hidas vauhti ja pehmeät askeleet olivat kuitenkin loistavia! Kunhan sain kiinni jujusta, pystyinkin keskittymään tarkasti maasta hiotun tekniikan toistamiseen hevosen selässä, ja se sujuikin ilahduttavan hyvin! Vaikka en ole ampunut nyt yli 20 metriä lähes ollenkaan koko talven aikana, niin ihanasti nuolet napsahtivat tauluun yli 35 metrin päästäkin. Ammuin rauhassa ja keskittyen 5 nuolta, ensin kolme hyville pisteille, riemastuin siitä liikaa ja sohaisin neljännen ohi, ja viimeiset pitkän matkan backshotin taas keskityin ja ammuin pisteille. Christoph korosti rytmin, täyden vetopituuden ja jousikädellä maalitaulun seuraamisen tärkeyttä.

Yksi käytössämme olevista hevosista oli rautias Dolly-tamma, joka kirmasi 99 metrin radan n. 8 sekunnissa. Innokkaita ratsastajia Dollylle ei juuri ollut, joten Christoph totesi että saisimme Annin kanssa treenata sillä, koska tamman oli kuitenkin hyvä liikkua ja purkaa energiaa. Nyt kun koko talvena en ole päässyt treenaamaan kovin nopeasta vauhdista, oli hienoa päästä kokeilemaan tekniikan ja uuden jousen toimivuutta rataolosuhteissa ja nopeasta vauhdista. Ensimmäinen laukka toi adrenaliinin vereen ja kasvoille niin leveän hymyn, ettei aurinkokaan voinut loistaa kirkkaammin. On siinä vauhdissa ampumisessa vaan jotain sellaista sanoinkuvaamatonta - se herättää sielun eloon! Nopea vauhti sai vanhat virheet puskemaan pintaan, mutta kun keskittyi ja tein hyvän suorituksen, oli osumakin aina hyvä. Kaikkein riemastuttavinta oli huomata, että myös pitkän matkan frontshotit rupesivat löytämään pisteille kovasta vauhdista huolimatta. Kun keskityin hyvään vetoon, pieneen malttiin ennen laukaisua ja vetokäden liikkeeseen taaksepäin laukaisussa, niin nuolet napsuivat tauluun ihanalla varmuudella. Aivan mieletön tunne, ja hurja motivaatio jatkaa tästä eteenpäin!

Oman treenini kannalta sain siis valtavasti irti tästä viikonlopusta, ja Christoph keskittikin paljon siihen että sparrasi meitä parantamaan omaa tekniikkaamme ja tekemistämme, sillä sitä kautta meidän on helpompi opettaa myös muita hyviksi ratsujousiampujiksi. Christoph kertoi, että unkarilaisella radalla ensimmäinen askel on osua hyvin keskimmäiseen maalitauluun, sen jälkeen kolmella nuolella yksi eteen, yksi sivulle ja yksi taaksepäin, ja pikkuhiljaa nuolimäärää ruvetaan kasvattamaan, ensin viiteen, sitten kuuteen jolloin keskimmäiseen maalitauluun ammutaan kaksi osumaa, ja siitä eteenpäin niin että parhaat ampuvat 99 metrin radalla vajaassa 20 sekunnissa jopa 12-14 nuolta.

Christoph itse ei usko unkarilaisella radalla nopeaan hevoseen tai peukalolaukaisuun, sillä todella korkeat pisteet on helpoin ampua hitaalta hevoselta ja kolmella sormella, kaikki nuolet jousikädessä pitäen, jolloin nokitus on nopeampaa kuin nuoliviinestä. Radalla saa aikabonuksia 1 pisteen / sekunti alle 20 sekunnin vauhdista, mutta kun osumilla voi tienata 2-4 pistettä / osuma, on laskennallisesti helpompaa ja todennäköisempää saada korkeat pisteet unkarilaisella tyylillä. Christoph kuitenkin toteaa myös, ettei tällä ampumatyylillä ole enää paljoa tekemistä historian kanssa: hevosen vauhti on niin hidas, ettei sillä pärjäisi sodassa tai metsästyksessä, ja kädessä olevat nuolet nokitetaan tavalla jota ei voisi käyttää leikkaavilla nuolenkärjillä satuttamatta omia käsiään ja vahingoittamatta joustaan. Christophin unelma on viedä ratsujousiammunta olympialajiksi ja hänellä on omat selkeät visiot optimaalisesta ratsujousiammunnasta, mutta hän myös kunnioittaa lajin monimuotoisuutta. Koska itse nautin lajissa juuri perinteen elävöittämisestä ja vauhdista, haluan ainakin ensin löytää omat rajani tällä tyylillä kilpaillen. Laskennallisesti esim. 9 sekunnin hevosella voi ampua yli 200 pistettä, jos vain ampuu 4-5 nuolta tarpeeksi hyvin. Vaatii harjoittelua, mutta onneksi on koko elämä aikaa!

Runsaan ratsain harjoittelun lisäksi treenasimme myös radalla maasta käsin ampuen. Teimme erilaisia liikkeessä ampumisen harjoitteita ja ammuimme pitkää matkaa, jopa 60 metriä. Némethy Academyssä on hauskaa nähdä miten unkarilaiset treenaavat tavoitteellisesti mutta samalla hauskaa pitäen, ja vaikka järjestelmä on tietyllä tavalla hierarkinen erivärisine kaftaaneineen jne., niin silti yhdessä treenaavat niin huipputason kilpailijat kuin nuoret, aloittelevat junioritkin.

Yksi tämän viikonlopun teemoista oli liikuntarajoitteisten ratsujousiammunta, josta meille piti lyhyen esitelmän skotlantilainen Jason Hare, joka työskentelee Horseback UK:ssä. Jay itse oli varsin vaikuttava ihminen, sillä treenattuaan ensin koko päivän kanssamme paljasti hän meille illalla, että häneltä puuttui sormien ja toisen silmän lisäksi myös vasen jalka. Horseback UK auttaa mm. sotaveteraaneja, loukkaantuneita laukkaratsastajia, mielenterveyden ongelmista kärsiviä sekä liikuntarajoitteisia lapsia kuntoutumaan, löytämään elämäänsä mielekästä sisältöä ja ehkäisemään syrjäytymistä yhteiskunnasta. Ratsujousiammunta on otettu osaksi Horseback UK:n tarjontaa.

Illalla pidimme myös aivoriihen puolalaisen projektikoordinaattori Justynan vetämänä. Käytimme mielikuvana kasvavaa puuta, ja kirjoitimme eri värisille lapuille asioita joita ratsujousiammunnalla lajina tällä hetkellä on (puun runko ja oksat), toiveita siitä mitä sen kehittäminen vaatisi (vihreät silmut), haasteita kehittymisen tiellä (harmaat, kuolleet lehdet) ja asioita, jotka ovat vieneet lajia eteenpäin (kultaisiksi muuttuneet lehdet). Jokainen sai kirjoittaa lapuille ideioitaan ja ryhmittelimme ne lattialle. Tällä tavalla muodostimme yleiskuvaa lajin tämän hetken tilanteesta ja kehittämistarpeista, minkä pohjalta projektikoordinaattorit Justyna ja Michalina kirjoittivat yhteenvedon. Tarkoitus on hakea ERASMUS-projektille jatkoa seuraavalle vuodelle - pidetään peukkuja, että tämä onnistuisi!

Tämän ERASMUS-projektin tapaamisia on vielä kolme jäljellä. Suomen osio järjestetään toukokuussa, mutta valitettavasti niin lähellä Unkarin GP-osakilpailua että itse olen jo Unkarissa kilpailuun valmistautumassa. Heinäkuussa kuitenkin odottaa vielä Itävallan osio ja lokakuussa projektin päätös Puolassa. Paljon on opittu ja tulossa on paljon lisää opittavaa!

Kuvia ja videoita Unkarin ERASMUS-viikonlopusta voi katsoa täältä!

torstai 28. helmikuuta 2019

ERASMUS Arch-Ed, Ranska

ERASMUS Arch-Ed -projektin toinen osa järjestettiin helmikuun lopussa Ranskassa. Arch-Ed eli Horseback Archery Education for Sport Promotion on osa EU-rahoitteista ERASMUS Plus -ohjelmaa. Käytännössä tarkoitus on edistää ratsujousiammuntaa urheilulajina jakamalla maiden välistä osaamista ja yhtenäistämällä ratsujousiammunnan opettamista eri maiden välillä. Vuoden mittaisessa projektissa on mukana viisi EU-maata: Puola, Englanti, Itävalta, Ranska ja Suomi. Jokainen maa valitsi 3 edustajaa, jotka kiertävät tapaamisissa, jotka järjestetään vuoden aikana projektin jäsenmaissa. Viikonlopun mittaisissa tapaamisissa on aina yksi vastuuopettaja, joka jakaa osaamistaan: Wojtek Osiecki, Thierry Descamps, Christoph Némethy, Mihai Cozmei ja Mats Woxmark. Lisäksi tapaamiset sisältävät pieniä workshoppeja ja ryhmätöitä sekä vastuuopettajien että puolalaisten projektikoordinaattorien vetäminä. Ensimmäisestä Kick Off-tapaamisesta Puolassa voit lukea täältä!

Matkamme Suomen edustajien Sami Ihajoen ja Katariina Cozmein kanssa kulki Brysseliin, bussilla Pohjois-Ranskaan Lilleen ja sieltä Cheval Arcin kauniille maatilalle. Tulin itse suoraan Inarista leiriä vetämästä, joten Ranskan +15 astetta tuntui upean keväiseltä Lapin -30 pakkasasteen jälkeen. Majoitumme kauniin vanhan tallirakennuksen leirihuoneissa ja heti pihalla oli suuret laitumet hevosille ja katettu kenttä ratsastamista ja ampumista varten. Olimme saaneet ennakkotehtäväksi kirjoittaa maatiimeittäin ranskalaisen Robin Descampsin tuntisuunnittelupohjaan 30 min oppitunnin sisällön. Teimme suunnitelmamme valmiiksi vielä perjantai-iltana, mutta sen kummepaa ohjelmaa ei ollut ja painuinkin itse aikaisin nukkumaan pois edellisen yön matkustamisesta kertynyttä univelkaa.

Yksi tämän viikonlopun teemoista oli hevosten kouluttaminen ratsujousiammuntaan, sillä ranskalaiset halusivat esitellä tapaansa työskennellä hevosten kanssa. Aloitimme tutustumalla hevosten käyttäytymiseen kun ne olivat vapaasti laumassa suurella laitumella. Aamu-usvassa pienten lampien rannalla sijaitsevat laitumet olivat hätkähdyttävän kauniit ja oli ihanaa nähdä kuinka ne jatkuivat silmänkantamattomiin. Kevään ensimmäistä viherrystä laidunsi yli 30 hevosen lauma, johon kuului voikkoja, kimoja ja ruskeankirjavia hevosia. Paikan omistaja ja viikonlopun vastuuopettaja Thierry Descamps kertoi meille tulkin välityksellä ajatuksiaan hevosten laumakäyttäytymisestä ja yleisesti hevosesta eläimenä. Pako- ja laumaeläimenä hevosella on suuri tarve olla turvassa, ja luonnossa lauma tarjoaa sille turvan. Ihmisen kanssa toimiessaan hevonen joutuu kuitenkin toimimaan eri tavalla kuin se luonnossa toimisi, mutta koska ihminen on ravintoketjun huipulla oleva lihansyöjä, voi hän tarjota hevoselle myös parhaan mahdollisen suojan. Ihmisen täytyy kuitenkin luoda hevoselle tämä turvallisuuden tunne ja yhteinen luottamus. Esimerkiksi kun ihminen pyytää hevosta poistumaan laumansa luota ja lähtemään ihmisen mukaan ratsastukseen, ottaa ihminen vastuun hevosen turvallisuudesta. Tällöin ihmisen täytyy esimerkiksi hevosta taluttaessaan huomioida, etteivät lauman muut hevoset saa uhitella talutettavalle hevoselle. Turvallisuutta tuo myös johdonmukaisuus: kyllä on aina kyllä ja ei aina ei.

Thierry kertoi myös, että hevoset mielellään viettävät aikaa itsensä väristen hevosten kanssa. Isossa laumassa näkyikin hyvin, miten eri väriset hevoset mieluiten ryhmittyivät keskenään. Thierry selitti, että ilmiö johtuu siitä, että saman väriset hevoset myös haisevat keskenään samalta, jolloin yhdessä ollessaan niiden on helpointa erottaa pedon vieras haju.
Hevosilla oli tietty päivärytmi, jonka mukaan ne liikkuivat laitumien välillä. Johtajatamma lähtikin johdattamaan laumaa kauempana oleville laitumille ja tarkkailimme miten hevoset siirtyivät sen perässä kauemmas. Thierry selitti, että laumaa johtaa kokenut tamma, joka osaa viedä hevoset ruuan äärelle. Ori puolestaan tarvittaessa puolustaa laumaa. Laitumilla hevosilla on tietyt alueet ikään kuin vessoina ja tietyt alueet ruokailua varten. Thierryn mukaan kun kaksi hevosta alkavat rapsutella toisiaan, on rapsuttelun aloittava hevonen johtaja, ja rapsuttamalla se näyttää mistä kohdasta haluaa itseään rapsutettavan.

Otimme laitumelta mukaamme kaksi hevosta, joiden kanssa Thierry esitteli heidän periaatteensa hevosten kouluttamisesta. Thierry käytti hevosten kouluttamiseen liberty trainingia ja hän näytti miten ohjasi hevosta maasta käsin käyttämällä katseensa suuntaa ja käsimerkkejä ohjeina hevoselle. Hevonen seisoi vapaana hievahtamatta kun Thierry paukautti ruoskaa sen vieressä ja kävi merkistä makuulle, ja Thierry ampui sen yli jousella. Saimme Thierryn opastuksessa kokeilla hiukan itsekin hevosten kanssa maasta käsin toimimista liberty traningin periaatteella. Myöhemmin harjoittelimme neljän hevosen kanssa jouseen siedättämistä, niin että hevoset seisoivat rivissä vapaina, niiden edessä ammuttiin jousella ja ne aina korjattiin seisomaan takaisin samalle paikalle, jos ne liikkuivat. Jos hevoselta tuli pienikin hermostumisen reaktio, vähennettiin painetta heti. Thierryn mukaan on todella tärkeää reagoida heti hevosen pieniinkin merkkeihin, jotteivat ne kasva ja ilmene isona hermostumisena.

Lounaan jälkeen vuorossa oli ratsastus ja kaikkien maiden edustajien oppitunnit. Laatimamme tuntisuunnitelmat kerättiin ja jaettiin uudestaan niin, että jokainen tiimi pääsi toteuttamaan toisten suunnitteleman oppitunnin. Oppitunnin suunnitelleista yksi tarkkaili opetusta ja kirjoitti muistiinpanot siitä, sujuiko opetus kuten oli suunniteltu. Suomen tiimille osui puolalaisten suunnittelema oppitunti, jolla opeteltiin off-shot ja jarmaki. Jaoimme niin, että Katariina veti tunnin alun ja alkuverryttelyn, minä itse ampumisen ja Sami loppureflektion. Illalla palautteet käytiin vielä yhdessä läpi, joten harjoitus oli todella hyödyllinen opetuksen arviointiin. Suomi sai kovasti kiitosta opetuksen laadusta, jee!

Sunnuntaina ammuimme maasta käsin ja opettelimme ranskalaisten johdolla ampumaan kolmella sormella. Päätin itse tehdä tämän osuuden vasenkätisesti, sillä olen jo pitempään miettinyt että haluaisin opetella vasenkätisesti välimerenotteella ampumisen, jotta voisin tarvittaessa opettaa myös siitä ainakin perusteet, eikä se silti sekoittaisi omaa ampumistani. Saimme lainaan unkarilaiset, melko pitkät jouset. Oli hauskaa palata jälleen aloittelijan tasolle, vaikka erityisesti nokittaminen toi kovasti tuskanhikeä otsalle, vaikka käytimmekin sen opetteluun melko paljon aikaa.

Etenimme paljon erilaisia harjoituksia tehden. Ammuimme toisiamme korjaten, eri asennoista, silmät kiinni, liikkeestä, ympyröiltä, nopeasti ja hitaasti. Jotta nuoli pysyisi vasten jousen kahvaa myös vauhdissa, on tärkeää tehdä nuolikäden sormilla pieni kääntö, joka lukitsee nuolen jousen kahvaa vasten. Tätä harjoittelimme ampumalla selinmakuulla kontallaan olevaa kaveria tukena käyttäen. Nokitusrytmiä ja hengitystä ampumisen aikana opettelimme tekemällä samalla unkarilaisen kansantanssin hyppyjä ja päästämällä syvältä keuhkoista huudon laukaisun hetkellä. Harjoitus ei mennyt ihan täydellisesti vielä, mutta ainakin meillä oli hauskaa! Loppuun ammuimme eri etäisyyksillä olevia maalitauluja sekä heitettäviä kiekkoja. Tekniikka ja osumatarkkuus tulivat tällä lyhyelläkin opetuksella yllättävän hyviksi, mutta nokitus tuotti haasteita loppuun asti.

Opin myös ymmärtämään miksi kolmella sormella ampuvat teippaavat sormiaan, kun sain kivuliaan rakkulan joka puhkesi ja kirveli joka laukaisulla viimeisen tunnin ajan. Oli kuitenkin mahtavaa päästä harjoittelemaan tätä ja haluan ehdottomasti jatkaa harjoituksia kotonakin!

Sunnuntaina heti lounaan jälkeen aloitimme mutkikkaan kotimatkamme. Pää jäi jälleen täyteen uusia ideoita ja ajatuksia, enkä malta odottaa seuraavaa ERASMUS-viikonloppua maaliskuun lopussa Unkarissa!

Kuvia ja videoita Ranskasta voi katsoa lisää TÄÄLTÄ!

torstai 31. tammikuuta 2019

ERASMUS Arch-Ed Kick off, Puola

Tänä vuonna starttasi EU-rahoitteinen Arch-ed -projekti, eli Horseback Archery Education for Sport Promotion, joka on osa ERASMUS Plus -ohjelmaa. Käytännössä tarkoitus on edistää ratsujousiammuntaa urheilulajina jakamalla maiden välistä osaamista ja yhtenäistämällä ratsujousiammunnan opettamista eri maiden välillä. Vuoden mittaisessa projektissa on mukana viisi EU-maata: Puola, Englanti, Itävalta, Ranska ja Suomi. Jokainen maa valitsi 3 edustajaa, jotka kiertävät tapaamisissa, jotka järjestetään vuoden aikana projektin jäsenmaissa. Viikonlopun mittaisissa tapaamisissa on aina yksi vastuuopettaja, joka jakaa osaamistaan: Wojtek Osiecki, Thierry Descamps, Christoph Némethy, Mihai Cozmei ja Mats Woxmark. Lisäksi tapaamiset sisältävät pieniä workshoppeja ja ryhmätöitä sekä vastuuopettajien että puolalaisten projektikoordinaattorien vetäminä.

Sain ilon edustaa tässä projektissa Suomea yhdessä Sami Ihajoen ja Katariina Cozmein kanssa. Ensimmäinen Kick off -tapaaminen järjestettiin tammikuun lopulla Puolan Sypnievossa ja vastuuopettajana toimi Wojtek Osiecki. Saavuimme paikalle Hotel Sypnievoon perjantai-iltana ja aloitimme illallisella sekä projektin esittelyllä.

Lauantaiaamuna aloitimme Wojtekin lyhyellä teoriaosuudella hänen käyttämistään opetusmetodeista. Wojtekin mukaan ratsujousiammunnan opettamisessa on aina huomioitava kolme tasoa: 1. taso on hevonen, 2. taso ratsastaja ja 3. taso jousi. Käytännössä ensin on varmistettava että kaikki hevosen tasolla on kunnossa, ennen kuin voidaan miettiä mitään muuta: hevosen täytyy olla hyvin siedätetty ratsujousiammuntavälineisiin, sen täytyy olla koulutettu lajiin, sen täytyy olla terve, tietää tehtävänsä ja olla ratsastajan kontrollissa. Jos hevosen tasolla on mitään ongelmia, ei voida jatkaa eteenpäin, vaan ongelmat täytyy selvittää ensin. Seuraavaksi voidaan keskittyä ratsastajan taitoihin: hevosen kontrollointi, tasapaino, hevosmiestaidot, apujen käyttö jne. Vasta kun ratsastustaito on riittävällä tasolla, voidaan jousi ottaa hevosen selkään ja alkaa työstää jousiammuntaan liittyvää tekniikkaa, taktiikoita jne. Jos esimerkiksi kesken harjoitusten hevonen alkaa kiihdyttää liikaa (ongelma 1. tasolla) ja ratsastaja ei saa kontrolloitua sitä (ongelma 2. tasolla), ei voida jatkaa ammuntatekniikan (3. tason) hiomista, vaan on palattava ensimmäiselle tasolle kertomaan hevoselle, mitä siltä toivotaan.

Lisäksi Wojtek jakaa harjoitukset kolmeen tasoon oppilaan taitotason mukaan: aloittelija, keskitaso ja kokenut. Näiden tasojen mukaan valitaan harjoituksen vaikeusaste ja korjattavat asiat. Wojtek valitsee aina yhden asian kerrallaan korjattavaksi, jolloin keskitytään vain tähän asiaan ja korjataan se, muita asioita ei kommentoida. Opetus etenee näin johdonmukaisesti, pala palalta tekniikkaa korjaten.

Siirryimme seuraavaksi käytännön harjoituksiin hevosten kanssa. Haimme kuusi hevosta ja satuloimme ne, ja Wojtek pyysi osan ihmisistä ratsaille demonstroimaan Korean Single Shot -harjoitusta. Pääsin tähän ryhmään ja sain ratsukseni sympaattisen Lellek-ponin. Aloitimme lämmittelemällä hevoset ja sen jälkeen aloimme edetä pala palalta kohti hyvää suoritusta. Ensimmäisen laukan menimme vain hevoseen keskittyen: näytimme hevosille mistä haluamme aloittaa laukan, minkä tahdin halusimme, missä pysähdymme. Seuraavaksi siirryimme tarkkailemaan ratsastajan tasoa ja keskityimme erityisesti hyvään tasapainoon ja tasaiseen istuntaan, jossa jaloilla saadaan nollattua hevosen tuottama ylös-alas-liike pois. Käytössämme oli ratsujousiammuntaan hyvin sopivia ratsujousiammunta- ja paimentolaissatuloita, joissa jalustinten paikka on tavallista englantilaista satulaa taaempana mahdollistaen siten paremman asennon ja sen, ettei ratsastajan paino asetu niin vahvasti hevosen etujaloille.

Seuraavan kierroksen ratsastimme tähdäten jousikädellä maalitaulua vetämättä jousen jännettä, harjoitellen vain jousikäden vakautta. Teimme myös kierroksen nokittaen nuolta niin monta kertaa kuin ehdimme. Wojtekin mukaan on hyvin tärkeää malttaa odottaa täydessä vedossa ja seurata maalitaulua ennen laukaisua, joten teimme myös kierroksen jolla vain seurasimme maalitaulua täydessä vedossa ja sitten purimme vedon pois. Viimeisillä kierroksilla otimme kaikki nämä vaiheet yhteen: pari ensimmäistä laukka-askelta varmistimme että hevonen tietää tehtävänsä ja haimme itsellemme hyvän, joustavan asennon ja istunnan, teimme hyvän ja sujuvan nokituksen, seurasimme katseella ja kehon rintamasuunnalla maalitaulua, vedimme täyteen vetoon, pidimme hetken aikaa maalitaulua seuraten, teimme hyvän, puhtaan laukaisun ja sitten rauhassa hidastimme hevosen käyntiin. Seuraavaksi vaihdoimme ratsastajia ja ensimmäisessä ryhmässä ratsastaneet ohjasivat saman harjoituksen seuraaville ratsastajille.

Välissä söimme lounaan ja sen jälkeen palasimme jälleen treenaamaan. Jokainen maa veti oman oppitunnin ja aloitimme Ranskan tiimistä, joka veti meille hyvät rivakat alkuverryttelyt ja sen jälkeen hauskan, monipuolisen setin liikkeessä ampumista. Alkuverryttely oli Némethy-tyylinen setti, johon kuului juoksemista erilaisilla askeleleilla ja nivelten liikeratojen pyörittäminen läpi. Meillä oli rivissä monta maalitaulua ja ammuimme niihin liikkeestä: kävellen, juosten, yhdellä jalalla pomppien, takaperin, ämpäreiden yli hyppien jne. Kun olimme tehneet koko setin oikeakätisesti, vaihdoimme kättä ja teimme saman vasenkätisesti. Harjoitusta vetänyt Robin Descamps kertoi, että he opettelevat Ranskassa ampumaan hyvin myös vasenkätisesti, sillä kun oikeakätisesti tulee paljon enemmän toistoja ja sen myötä väkisinkin virheitä, niin vasenkätisesti tekniikka säilyy "puhtaampana" ja sitä voi hyödyntää kun korjaa taas oikeakätistä ampumista virheettömäksi.
Haimme tässä välissä jälleen hevoset ja laitoimme ne kuntoon. Suomi-tiimillä opetimme jousikäden merkityksestä ja yhdistimme siihen Samin osaamista keskittymisharjoituksista. Jousiammunnassa myös jousikäden tulisi olla aktiivinen ja vaikka näkyvin liike on jänteen vetäminen taaksepäin vetokäden lapaluulla, tulisi myös jousikäden työntää kohti maalitaulua ja estää jousikäden olkapäätä pettämästä ja kohoamasta kohti korvaa. Tärkein jousikäden tuen mahdollistava lihas on sahalihas m. serratus anterior. Keskityimme jousikäden käyttöön ampumisessa ja lisäksi opetimme, että Suomessa usein hevoset lämmitellään oikeaan kierrokseen vinouden ehkäisemiseksi, kun sitten ampuessa kuljetaan aina vasempaan kierrokseen. Lopuksi Sami opetti keskittymisharjoituksen, jossa oppilas kertoi ennen radalle lähtöään mitä kuulee (esimerkiksi hevosen kavioiden äänen), mitä tuntee (esimerkiksi jousen kahvan) ja mitä näkee (esimerkiksi maalitaulun keskustan). Ampumisen annetaan tapahtua ikään kuin alitajuisesti samalla kun keskittyminen - ja sitä kautta esimerkiksi kisajännitys - on ohjattu muualle.

Englantilaisilla teemana oli front- ja backshot, joissa tärkeää on että kierto tapahtuu lantiosta ja kehosta, ei olkapäistä. Illan loppuhuipennuksena oli Puolan tiimin "fun method-training", jossa harjoitettiin tasapainoa ja istuntaa laukassa mm. kantamalla vesilasia ja heittelemällä palloja.

Sunnuntaina aloitimme ampumalla maasta käsin. Wojtek korosti sitä, että nopeus tulee sitä mukaa kun osaa tehdä asiat oikein ja sujuvasti ensin hitaasti, jolloin motorinen oppiminen pääsee tapahtumaan. Teimme metronomi-harjoitusta, jossa rytmitimme nokituksen ja ampumisen tasaisiin jaksoihin: laukaisu - ote nokista - nuolen vetäminen viinestä - nokittaminen jänteelle - veto - pysähdys ja tähtäys. Ensin metronomin rytmi oli hidas, mutta pikkuhiljaa kokeilimme nopeammalla rytmillä. Kuitenkin nopeastikin tehdessä rytmitys pysyi samana, joka helpotti nokittamisen ja ampumisen sujuvuutta sekä auttoi varmistamaan sen, ettei laukaus lähtenyt jo liikkeestä vaan aidon pysähdyksen ja tähtäyksen kautta. Teimme maasta käsin vielä hauskan viestijuoksuharjoituksen ja sen jälkeen haimme hevoset viimeistä treeniä varten.

Saimme harjoitella nyt melko vapaasti viikonlopun antia hyödyntäen, mutta lisäksi Wojtek esitteli meille heidän käyttämänsä maneesiversion unkarilaisesta radasta. Maneesin toinen pääty oli vuorattu heinäpaaleilla, joten niihin sai kiinni unkarilaiset maalitaulut ja toiselta pitkältä sivulta pystyi ampumaan niihin frontshottia, lyhyellä sivulla oli yksi sideshot kentän sisäpuolella ja toiselta pitkältä sivulta pääsi ampumaan backshotteja. Luonnollisesti tämä versio unkarilaisesta radasta on melkolailla haastavampi kuin suoralla radalla tapahtuva treeni, mutta tehokasta ja hyvää harjoitusta talvikaudelle.

Pikaisen lounaan jälkeen aloitimme 4 tunnin ajomatkan Varsovan lentokentälle ja kohti koti-Suomea. Viikonloppu toi paljon uusia ideoita itselle hyödynnettäväksi ja muille jaettavaksi, ja odotan innolla projektin jatkoa!

Lisää kuvia viikonlopusta voit katsoa TÄÄLTÄ!

maanantai 21. tammikuuta 2019

Talvikuulumisia

Marraskuun lopussa pitkä kisakausi päättyi ja sitä seurasi luontevasti siirtymäkausi eli "jouseton joulukuu". No, en mitenkään koko joulukuuta malttanut olla ampumatta, mutta pidin kuitenkin parin viikon tauon kaikesta ampumisesta lukuunottamatta ESRAJA:n pikkujouluja, joiden moguturnaukseen osallistuimme Annin kanssa - ja voitimme!

Tämän loman myötä myös uskollinen Kaya KTB-jouseni pääsi ansaitulle eläkkeelle. Siirtymistä uuteen jouseen olen odotellut jo jonkin aikaa, koska on vain tuntunut niin vaikealta saada jousellani ammuttua hyvällä tekniikalla. No, syy selvisi kun pääsin SherwoodShopissa mittaamaan jousen todelliset paunat: 32 tuuman vedossa paunoja löytyikin nimittäin 61#, eikä suinkaan 40# niin kuin sen ilmoitettu vetojäykkyys on. Jo 40 saatika sitten 60 paunaa on oikeasti jo aika paljon, etenkin kun viimeiset pari tuumaa toivat lähes 20# hypäyksen vetojäykkyydessä. Käytännössähän syksylle tultaessa vedin joustani hädin tuskin 30 tuumaan, eli juuri siihen kohtaan jossa tuntuikin että se alkoi kinnata vastaan. Tällä tavalla löysin ihan hyvän tarkkuuden, mutta tekniikkani kärsi, ja sepäs sitten harmitti.

Parin viikon loman aikana ehdin kuitenkin hiukan tyhjentää päätäni ja aloittaa puhtaammalta pöydältä uuden treenin. Otin testiin White Featherin Forever Carbon-jousen, joka on tällä hetkellä yksi käytetyimmistä ratsujousista Suomessa. Halusin nyt 53" pituisen jousen aikaisemman 48" mittaisen Kayani tilalle, koska jousen fyysinen pituus lisää myös jousen kevyesti antamaa vetopituutta. Mittasimme joulukuussa SherwoodShopissa melko suuren määrän ratsujousia ja ilmoitettu paunamäärä vaihteli aika reilusti oikeaan paunamäärään nähden, mikä on ihan ymmärrettävää tehdasvalmisteisten jousten kohdalla. Tämän yksilön ilmoitettu vahvuus on 30# mutta todellisuudessa se on minun vedollani 37#.

Uudestaan treeniä aloitellessani olin aivan yllättynyt siitä, kuinka upeasti nuolet osuivat silloinkin kun päätin keskittyä ihan vain tekniikan etsimiseen ja jätin osumisen ihan toissijaiseksi. Treenailin sen verran kuin huvitti ja aika tutkiskelevalla otteella, usein silmät kiinni tai peiliä tarkkaillen. Vetopituus oli vaikea vakioida tietyn mittaiseksi, mutta sitä varten käytin 31,18" nuolia, jotka vedin niin että tunsin aina sormellani kärki-insertin ennen laukaisua. Samalla säädin koko asentoani, keskivartalon tukea, lapatukea ja herkästi hiukan roikkumaan jäävää vetokäden kyynärpäätäni. Treenitilojen puolesta minulla on nyt aivan satumaisen upea tilanne, sillä vanhempieni varaston sijaan pääsen ampumaan sekä Maunulan liikuntahallilla Artemiksen jousiammuntavuoroilla sekä Helsingin jousiammuntahallilla 24/7 toimivalla kortilla. Aivan mahtavaa kun puitteet on kohdillaan ja treenaamaan pääsee milloin vain!

Juuri ennen vuodenvaihdetta Helsingin jousiammuntahallilla kisattiin Ratsujousiampujan kiusaus -kilpailu. Kisa haastaa ratsujousiampujat kilpailemaan maasta käsin keskenään. Kisaan kuului kolme osaa: 60 nuolen kisa pudotuksineen, Osuma tai huti-spesiaali sekä nopeuskisa.

60 nuolen kisa ammuttiin 18 metristä Fita60-tauluun 3 nuolen sarjoissa. Kaikessa rauhassa ja keskittyen ampuminen on yleisesti ottaen ratsujousiampujien tuho ja turma, ainakaan itse en ole ollenkaan omillani tämmöisissä kisatilanteissa, vaikka nyt olen vuoden verran harjoitellutkin myös divarikisoihin yms. jousiammunnan hallikisoihin osallistuen. Kisaan osallistuminen uudella jousella ja niin vähällä treenillä ei hirveästi houkutellut, mutta Kiusaus oli viime vuonna niin kiva kokemus että päätin kuitenkin lähteä mukaan. Kisan kulku olikin hyvin opettavainen ja jännittävä: alkuun pystyin tuomaan uuden tekniikan mukanani kisatilanteeseen ja ammuin useamman kerran putkeen ensin kaksi nuolta lähes keskelle, hermostuin ja ammuin viimeisen nuolen kokonaan ohi. Ampuminen hiukan tasottui ja sen jälkeen lähti tasaisen varmaan laskuun sitä mukaa kun aloin kisajännityksen myötä palata kohti vanhaa tekniikkaa ja sen virheitä.

Alkukilpailussa pääsin kuitenkin 8 parhaan joukkoon ja sen myötä mukaan pudotusotteluihin. Tämä ammuntamuoto on kisapäälleni aivan kamala, sillä siinä ammutaan vastakkain toisen kisaajan kanssa, niin että molemmat ampuvat kolme 3 nuolen sarjaa ja paremmat pisteet ampunut pääsee jatkamaan. Ensimmäiseksi ottelin ystäväni Suskin kanssa semifinaalipaikasta. Suski on maasta käsin paljon tarkempi ampuja kuin minä, joten kokosin kaiken keskittymiseni ja onnistuin täpärästi saamaan paremmat pisteet. Viimeinen nuoleni iskeytyi hienosti keltaiselle ja tuuletin onnistumista. Sen jälkeen olinkin jo ihan poikki, enkä enää saanut päätäni kasaan vaan sinkoilin nuolia hiukan minne sattuu, jääden neljännelle sijalle. Sekin oli paljon paremmin kuin olisin osannut odottaa!

Saman tien aloitettiin Osuma tai huti-spesiaali, jossa ammuttiin pientä 3D-porsasta ja osuman saaneet pääsivät aina seuraavalle kierrokselle, kunnes enää yksi ampuja oli jäljellä. Perinteiseen tapaan possuun osui melko harva, minäkin aivan naurettavan kauas possusta.

Kolmas kisamuoto oli 20 sekunnin kisa, jossa ammuttiin ensimmäinen laukaus frontshottina, toinen sivulle ja kolmas backshottina. Maalitauluna oli 20 cm hit/miss-taulu, jonka 20 cm osasta sai isommat pisteet ja 40 cm osasta pienemmät pisteet. Lisäksi jokainen aikarajan sisään ammuttu nuoli toi yhden lisäpisteen. Tässä onnistuin taas tsemppaamaan, kun muuttuvat suunnat ja tiukempi aikaraja tekivät tilanteen tutummaksi. Tsemppasin jopa niin hyvin, että voitin tämän osa-alueen!

Kisan sijoituspisteiden perusteella laskettiin kokonaiskilpailun voittaja, joka palkittiin Eniten Paras Ratsujousiampuja 2018 -tittelillä. Tadaa, voittaja olin minä! Minulle hiukan yllättävä mutta totta kai hyvin mieluisa käänne. Jee!

Kisan parasta antia oli sen opettamat ja esiin tuomat asiat. Niinpä uuden vuoden jälkeen keskityin tiukasti korjaamaan niitä. Kisa toi mukanaan jonkinasteisen target panick, eli taulupelko, eli kyylis -ongelman. Oli vaikea malttaa jäädä pitämään vetoa, vaan laukaisu tapahtui herkästi liian aikaisin ja refleksinomaisesti heti kun kosketin inserttiä sormellani, sitä herkemmin mitä kauempaa ammuin tai mitä enemmän keskityin osumiseen. Tämä on melko yleinen ilmiö jousiampujien keskuudessa: opittua hyvää tekniikkaa voi suorittaa vain tietyltä eräisyydeltä ja esimerkiksi tyhjään pakkaan, mutta tehtävän vaikeutuessa pakka hajoaa. Osalla tähän liittyy fyysisiäkin tuntemuksia, kuten käsien tärinää ja kylmän hien tunnetta. Omalta osaltani pääsin melko vähällä, sillä olin nähnyt ongelman muilla ampujilla ja sitä kautta pääsin heti työstämään omaani, joten sain sen kärsivällisellä treenillä katoamaan, ainakin toistaiseksi.

Vaihdoin myös 33" nuoliin, sillä vetopituuteni alkoi vakiintua jälleen lähemmäs 32 tuumaa, minkä lisäksi tuntui paljon varmemmalta ampua nuolilla joissa on ylimääräistäkin pituutta. Pikkuhiljaa ampumiseni on alkanut näyttää siltä miltä toivonkin sen näyttävän, jee!

Ratsastuksen osalta olemme Bambin kanssa nauttineet oikeastaan koko syksyn ja talven ilman satulaa ratsastamisesta ja lähinnä maastoilusta. Satulattomuudesta tuli niin luonnollista, että nyt minun on täytynyt vannottaa itseni ratsastamaan myös satulalla, ettei se ala tuntua liian vieraalta. Meillä ei ole käytössä maneesia ja kenttääkään ei aurata, joten myös kouluratsastus tapahtuu luonnollisesti paksussa lumihangessa tai maastoilun yhteydessä pelloilla. Bambi on ollut pakkasesta varsin virkeä ja välillä niin toivoisin että meitä voisi seurata maastossa kouluratsastusvalmentaja, kun pärskimme menemään niin hienoina että! Keväälle onneksi saimme paikan Skill At Arms-kurssille, joten pääsemme ainakin yhdeksi viikonlopuksi huippuhyvän Jaakko Nuotion oppiin. Odotan innolla!

Ratsujousiammunnan treeniringeistä suuri osa on ollut hiukan hiljaisempina nyt kylmimmän talven aikana, mutta alkutalvesta treenasimme esimerkiksi Sydänkaviossa ilman satulaa, mikä toi kivaa lisäaspektia ampumiseen ja toisaalta piti kehon lämpimänä. Hertsbyhyn puolestaan saapui kaksi uutta satuhevosta, Windy ja Vatikan, joita olen käynyt treenaamassa ratsujousiammuntaan. Pikkuhiljaa treenitoiminta alkaa taas aktivoitia säiden parantuessa.

Vuosi on tuomassa mukanaan huimia seikkailuja - saavutin Suomen ratsujousiammuntarankingissä 2018 ensimmäisen sijan, joten pääsin heittämällä maajoukkueeseen ja valitsemaan tulevan kauden kilpailuista ne joihin haluan osallistua. Tuttujen kohteiden lisäksi ensi vuosi vie minut Venäjälle sekä Mongoliaan! Lisäksi minut valittiin edustamaan Suomea Erasmus Sport-ohjelma Arch-ediin, joka on ratsujousiammunnan opettajille suunnattu projekti. Todella mielenkiintoista! Muuten elämässäni kouluni alkaa olla pikkuhiljaa paketissa ja yrityksen perustaminen on käynnissä. Jänniä aikoja kaiken kaikkiaan! Niistä lisää myöhemmin!