Talvikuulumisia

 

(c) Miro Lahtela

Marraskuun lopussa pitkä kisakausi päättyi ja sitä seurasi luontevasti siirtymäkausi eli "jouseton joulukuu". No, en mitenkään koko joulukuuta malttanut olla ampumatta, mutta pidin kuitenkin parin viikon tauon kaikesta ampumisesta lukuunottamatta ESRAJA:n pikkujouluja, joiden moguturnaukseen osallistuimme Annin kanssa - ja voitimme!

Tämän loman myötä myös uskollinen Kaya KTB-jouseni pääsi ansaitulle eläkkeelle. Siirtymistä uuteen jouseen olen odotellut jo jonkin aikaa, koska on vain tuntunut niin vaikealta saada jousellani ammuttua hyvällä tekniikalla. No, syy selvisi kun pääsin SherwoodShopissa mittaamaan jousen todelliset paunat: 32 tuuman vedossa paunoja löytyikin nimittäin 61#, eikä suinkaan 40# niin kuin sen ilmoitettu vetojäykkyys on. Jo 40 saatika sitten 60 paunaa on oikeasti jo aika paljon, etenkin kun viimeiset pari tuumaa toivat lähes 20# hypäyksen vetojäykkyydessä. Käytännössähän syksylle tultaessa vedin joustani hädin tuskin 30 tuumaan, eli juuri siihen kohtaan jossa tuntuikin että se alkoi kinnata vastaan. Tällä tavalla löysin ihan hyvän tarkkuuden, mutta tekniikkani kärsi, ja sepäs sitten harmitti.

Parin viikon loman aikana ehdin kuitenkin hiukan tyhjentää päätäni ja aloittaa puhtaammalta pöydältä uuden treenin. Otin testiin White Featherin Forever Carbon-jousen, joka on tällä hetkellä yksi käytetyimmistä ratsujousista Suomessa. Halusin nyt 53" pituisen jousen aikaisemman 48" mittaisen Kayani tilalle, koska jousen fyysinen pituus lisää myös jousen kevyesti antamaa vetopituutta. Mittasimme joulukuussa SherwoodShopissa melko suuren määrän ratsujousia ja ilmoitettu paunamäärä vaihteli aika reilusti oikeaan paunamäärään nähden, mikä on ihan ymmärrettävää tehdasvalmisteisten jousten kohdalla. Tämän yksilön ilmoitettu vahvuus on 30# mutta todellisuudessa se on minun vedollani 37#.

Uudestaan treeniä aloitellessani olin aivan yllättynyt siitä, kuinka upeasti nuolet osuivat silloinkin kun päätin keskittyä ihan vain tekniikan etsimiseen ja jätin osumisen ihan toissijaiseksi. Treenailin sen verran kuin huvitti ja aika tutkiskelevalla otteella, usein silmät kiinni tai peiliä tarkkaillen. Vetopituus oli vaikea vakioida tietyn mittaiseksi, mutta sitä varten käytin 31,18" nuolia, jotka vedin niin että tunsin aina sormellani kärki-insertin ennen laukaisua. Samalla säädin koko asentoani, keskivartalon tukea, lapatukea ja herkästi hiukan roikkumaan jäävää vetokäden kyynärpäätäni. Treenitilojen puolesta minulla on nyt aivan satumaisen upea tilanne, sillä vanhempieni varaston sijaan pääsen ampumaan sekä Maunulan liikuntahallilla Artemiksen jousiammuntavuoroilla sekä Helsingin jousiammuntahallilla 24/7 toimivalla kortilla. Aivan mahtavaa kun puitteet on kohdillaan ja treenaamaan pääsee milloin vain!

Juuri ennen vuodenvaihdetta Helsingin jousiammuntahallilla kisattiin Ratsujousiampujan kiusaus -kilpailu. Kisa haastaa ratsujousiampujat kilpailemaan maasta käsin keskenään. Kisaan kuului kolme osaa: 60 nuolen kisa pudotuksineen, Osuma tai huti-spesiaali sekä nopeuskisa. 

(c) Timo Rantanen

60 nuolen kisa ammuttiin 18 metristä Fita60-tauluun 3 nuolen sarjoissa. Kaikessa rauhassa ja keskittyen ampuminen on yleisesti ottaen ratsujousiampujien tuho ja turma, ainakaan itse en ole ollenkaan omillani tämmöisissä kisatilanteissa, vaikka nyt olen vuoden verran harjoitellutkin myös divarikisoihin yms. jousiammunnan hallikisoihin osallistuen. Kisaan osallistuminen uudella jousella ja niin vähällä treenillä ei hirveästi houkutellut, mutta Kiusaus oli viime vuonna niin kiva kokemus että päätin kuitenkin lähteä mukaan. Kisan kulku olikin hyvin opettavainen ja jännittävä: alkuun pystyin tuomaan uuden tekniikan mukanani kisatilanteeseen ja ammuin useamman kerran putkeen ensin kaksi nuolta lähes keskelle, hermostuin ja ammuin viimeisen nuolen kokonaan ohi. Ampuminen hiukan tasottui ja sen jälkeen lähti tasaisen varmaan laskuun sitä mukaa kun aloin kisajännityksen myötä palata kohti vanhaa tekniikkaa ja sen virheitä. 

(c) Timo Rantanen

Alkukilpailussa pääsin kuitenkin 8 parhaan joukkoon ja sen myötä mukaan pudotusotteluihin. Tämä ammuntamuoto on kisapäälleni aivan kamala, sillä siinä ammutaan vastakkain toisen kisaajan kanssa, niin että molemmat ampuvat kolme 3 nuolen sarjaa ja paremmat pisteet ampunut pääsee jatkamaan. Ensimmäiseksi ottelin ystäväni Suskin kanssa semifinaalipaikasta. Suski on maasta käsin paljon tarkempi ampuja kuin minä, joten kokosin kaiken keskittymiseni ja onnistuin täpärästi saamaan paremmat pisteet. Viimeinen nuoleni iskeytyi hienosti keltaiselle ja tuuletin onnistumista. Sen jälkeen olinkin jo ihan poikki, enkä enää saanut päätäni kasaan vaan sinkoilin nuolia hiukan minne sattuu, jääden neljännelle sijalle. Sekin oli paljon paremmin kuin olisin osannut odottaa!

Saman tien aloitettiin Osuma tai huti-spesiaali, jossa ammuttiin pientä 3D-porsasta ja osuman saaneet pääsivät aina seuraavalle kierrokselle, kunnes enää yksi ampuja oli jäljellä. Perinteiseen tapaan possuun osui melko harva, minäkin aivan naurettavan kauas possusta.

Kolmas kisamuoto oli 20 sekunnin kisa, jossa ammuttiin ensimmäinen laukaus frontshottina, toinen sivulle ja kolmas backshottina. Maalitauluna oli 20 cm hit/miss-taulu, jonka 20 cm osasta sai isommat pisteet ja 40 cm osasta pienemmät pisteet. Lisäksi jokainen aikarajan sisään ammuttu nuoli toi yhden lisäpisteen. Tässä onnistuin taas tsemppaamaan, kun muuttuvat suunnat ja tiukempi aikaraja tekivät tilanteen tutummaksi. Tsemppasin jopa niin hyvin, että voitin tämän osa-alueen!

(c) Timo Rantanen

Kisan sijoituspisteiden perusteella laskettiin kokonaiskilpailun voittaja, joka palkittiin Eniten Paras Ratsujousiampuja 2018 -tittelillä. Tadaa, voittaja olin minä! Minulle hiukan yllättävä mutta totta kai hyvin mieluisa käänne. Jee!

Kisan parasta antia oli sen opettamat ja esiin tuomat asiat. Niinpä uuden vuoden jälkeen keskityin tiukasti korjaamaan niitä. Kisa toi mukanaan jonkinasteisen target panick, eli taulupelko, eli kyylis -ongelman. Oli vaikea malttaa jäädä pitämään vetoa, vaan laukaisu tapahtui herkästi liian aikaisin ja refleksinomaisesti heti kun kosketin inserttiä sormellani, sitä herkemmin mitä kauempaa ammuin tai mitä enemmän keskityin osumiseen. Tämä on melko yleinen ilmiö jousiampujien keskuudessa: opittua hyvää tekniikkaa voi suorittaa vain tietyltä eräisyydeltä ja esimerkiksi tyhjään pakkaan, mutta tehtävän vaikeutuessa pakka hajoaa. Osalla tähän liittyy fyysisiäkin tuntemuksia, kuten käsien tärinää ja kylmän hien tunnetta. Omalta osaltani pääsin melko vähällä, sillä olin nähnyt ongelman muilla ampujilla ja sitä kautta pääsin heti työstämään omaani, joten sain sen kärsivällisellä treenillä katoamaan, ainakin toistaiseksi.

(c) Nuppu Siro

Vaihdoin myös 33" nuoliin, sillä vetopituuteni alkoi vakiintua jälleen lähemmäs 32 tuumaa, minkä lisäksi tuntui paljon varmemmalta ampua nuolilla joissa on ylimääräistäkin pituutta. Pikkuhiljaa ampumiseni on alkanut näyttää siltä miltä toivonkin sen näyttävän, jee!

Ratsastuksen osalta olemme Bambin kanssa nauttineet oikeastaan koko syksyn ja talven ilman satulaa ratsastamisesta ja lähinnä maastoilusta. Satulattomuudesta tuli niin luonnollista, että nyt minun on täytynyt vannottaa itseni ratsastamaan myös satulalla, ettei se ala tuntua liian vieraalta. Meillä ei ole käytössä maneesia ja kenttääkään ei aurata, joten myös kouluratsastus tapahtuu luonnollisesti paksussa lumihangessa tai maastoilun yhteydessä pelloilla. Bambi on ollut pakkasesta varsin virkeä ja välillä niin toivoisin että meitä voisi seurata maastossa kouluratsastusvalmentaja, kun pärskimme menemään niin hienoina että! Keväälle onneksi saimme paikan Skill At Arms-kurssille, joten pääsemme ainakin yhdeksi viikonlopuksi huippuhyvän Jaakko Nuotion oppiin. Odotan innolla!

(c) Anni Jauhiainen

Ratsujousiammunnan treeniringeistä suuri osa on ollut hiukan hiljaisempina nyt kylmimmän talven aikana, mutta alkutalvesta treenasimme esimerkiksi Sydänkaviossa ilman satulaa, mikä toi kivaa lisäaspektia ampumiseen ja toisaalta piti kehon lämpimänä. Hertsbyhyn puolestaan saapui kaksi uutta satuhevosta, Windy ja Vatikan, joita olen käynyt treenaamassa ratsujousiammuntaan. Pikkuhiljaa treenitoiminta alkaa taas aktivoitia säiden parantuessa.

Vuosi on tuomassa mukanaan huimia seikkailuja - saavutin Suomen ratsujousiammuntarankingissä 2018 ensimmäisen sijan, joten pääsin heittämällä maajoukkueeseen ja valitsemaan tulevan kauden kilpailuista ne joihin haluan osallistua. Tuttujen kohteiden lisäksi ensi vuosi vie minut Venäjälle sekä Mongoliaan! Lisäksi minut valittiin edustamaan Suomea Erasmus Sport-ohjelma Arch-ediin, joka on ratsujousiammunnan opettajille suunnattu projekti. Todella mielenkiintoista! Muuten elämässäni kouluni alkaa olla pikkuhiljaa paketissa ja yrityksen perustaminen on käynnissä. Jänniä aikoja kaiken kaikkiaan! Niistä lisää myöhemmin!