perjantai 9. syyskuuta 2016

Maailmanmestaruudet 2016

(c) Choon-Sik Park
(c) Mihai Cozmei
The Horseback Archery World Championships

I was very excited to have the opportunity to participate in the world championships in South Korea. I was competing with a horse named TaePung, who was not on my wishing list but who was a very nice horse with perfect speed! I was of course quite nervous to compete but everything went really well. I'm really happy with my good results: single shot placement 11/75, double shot 34/75 and serial shot 15/75. It was honor to meet the best horseback archers in the world and I'm really thankful for the nice and encouraging comments I got. The opening ceremonies, the closing ceremony and the international congress were also really wonderful experiences.

*

Ratsujousiammunnan maailmanmestaruuskisat järjestettiin Etelä-Koreassa World Horseback Archery Federationin eli WHAF:in toimesta. Mukana kisoissa oli 21 maata ja 75 kilpailijaa. Lisäksi ratsujousiammuntakilpailut olivat osa suurempaa World Martial Arts Mastership -tapahtumaa, jossa kilpailtiin 15 eri kamppailulajissa. Ei mikään ihan turha pikku kilpailu siis! Suomi oli nyt ensimmäistä kertaa mukana kisoissa ja Suomea oli edustamassa pieni tiimi: Katariina Albrecht ja minä.

Matka kisoihin oli pitkä. Lensin ensin Seouliin ja odotin siellä päivän ajan Iranin maajoukkueen saapumista. Iltabussilla matkasimme 4 tuntia Korean halki Sokchon kaupunkiin. Saavuimme perille hotellille aamuyöllä ja muiden tuttujen ihmisten puutteessa majoituin iranilaisten kanssa samaan huoneeseen. He olivatkin oikein mukavia ja rentoja kämppiksiä, mitä nyt välillä en öisin arvostanut korvia hivelevää kuorsauskuoroa. Pieni hotelli oli kokonaan varattu ratsujousiampujille ja muiden maiden edustajien kanssa ehti hyvin viettää aikaa iltaisin.
(c) WHAF

Ensimmäinen päivä oli tutustumis- ja treenipäivä. Aamulla lastauduimme busseihin ja kurvailimme kauniiden vihreiden vuorten lomaan kisapaikalle. Pahaksi onneksi oli kuitenkin ollut niin sateista ettei radalla saanut ratsastaa, joten pienen köpöttelyn perusteella hevosen arvioiminen oli melko haastavaa. Hevosista oli laadittu lista, jossa ne jaettiin neljään eri vauhtiluokkaan hitaasta todella nopeaan: slow (S), medium (M), fast (F) ja fastfast (FF). Lisäksi paperissa oli erityishuomioita joistain hevosista, lähinnä niistä jotka ovat radan alussa hermostuneita. Suurin osa hevosista oli pieniä ketteriä korealaisia hevosia, mutta joukossa oli kymmenkunta täysiveristäkin. Testasin DanBee-nimistä pientä hevosta, mutta muuten keskityin katselemaan hevosia ja kyselemään Alilta niistä jotka herättivät mielenkiintoni. Hevosmaussani oli ilmeisesti tiettyä logiikkaa koska ihastelemani hevoset paljastuivat toinen toisensa perään supernopeiksi FF-hevosiksi, joten jatkoin fiilistelyä löytääkseni sopivia nopeita mutta ei liian nopeita hevosehdokkaita.

Myös seuraavan päivän aamu kului hevosten valinnan parissa ja lounaaseen mennessä piti palauttaa hevostoivelappu. Löysin kolme nopsakkaa suosikkia jotka olivat Alin mielestä tosi hyviä vaihtoehtoja minulle. Iltapäivällä oli juniorikilpailu jossa alle 16-vuotiaat kilpailijat ottelivat keskenään ja kisassa näin kaksi hevosehdokastani, jotka vaikuttivat todella kivoilta radalla. Hykertelin tyytyväisenä ja olo oli kuin ponileirillä ennen leiriponien jakoa. Juoniorikilpailun seuraaminen oli muutenkin todella antoisaa, koska he kisasivat samat radat kuin mekin mutta yhteen päivään tiivistettynä ja pääsi näkemään mitä tuleman piti. Lisäksi nuorissa oli todella taitavia ampujia joita saattoi vain ihailla!
(c) Katariina Albrecht

Illalla meillä oli grillijuhlat hotellin pihalla, söimme vatsat pullolleen ja nauroimme vatsalihakset kipeiksi. Ratsujousiampujat ympäri maailmaa muodostavat ihanan lämpimän yhteisön, jossa saa tuntea itsensä tervetulleeksi sellaisena kuin on ja rennosta yhdessäolosta nauttiminen on helppoa. Onnekkaasti porukkaan on myös valikoitunut lisäkseni muitakin hyvin lapsenmielisiä yksilöitä ja kaiken kisastressin sai hävitettyä pikapikaa pienen vesi- tai jääpalasodan avulla. Kätevää!

Illan huipennuksena paljastettiin juniorikisan voittajat ja hevosjaot. Yllätyksekseni listassa odottikin ihan vieras hevonen, TaePung, FF, huomiolla: "Nervous on start. Don't kick. It will gallop." En itse muistanut ollenkaan kyseistä hevosta joten kyselin Alilta ja hän arveli muistavansa että kyseinen hevonen oli ihan kiva muutama vuosi sitten, mutta ei ollut varma. Kasvavan kisajännityksen vallassa painuin pehkuihin, mutta nukahdin vasta muutaman tunnin ja parin teekupillisen jälkeen.


Seuraavana aamuna oli aikainen herätys, pikainen aamupala ja taas siirtymä hotellilta kisapaikalle. Menimme heti tutustumaan kisakumppaniini, joka osoittautui pieneksi ruunikoksi ruunaksi jolla oli kauniit silmät mutta joka oli hiukan ressukka. Sillä oli jalassa vanha vamma, joka ei enää ollut kipeä mutta askellajit eivät olleet puhtaat, etenkään ravi ei ollut tasainen. Ruuna oli kuitenkin todella lempeä luonteeltaan ja radan alussa muuttui täysin eri hevoseksi ja sinkosi innoissaan laukkaan. Suurimmalla osalla hevosista oli kolme ratsastajaa ja minä olin TaePungin (eli Taifuunin) keskimmäinen ratsastaja. Pääsin siis seuraamaan sen käyttäytymistä ensimmäisellä ratsastajalla ja huokaisin helpotuksesta, TaePung oli radalla täydellinen! Nopea mutta ei ihan hullun nopea, juuri sopiva.


Kisasääntöihin kuuluu perinteinen asu, vaikka modernejakin ratsastusvaatteita näkyi aika paljon. Halusin edustaa Suomea pukeutumalla sinivalkoiseen ja toisaalta koska perinteisiä suomalaisia ratsujousiammuntavaatteita ei luonnollisestikaan ole, oli luonteva valinta pukeutua kaftaaniin ja ratsastushameeseen jotka tein persialaisten miniatyyrikuvien pohjalta. Kaikki tekniikastani nuoliviineen perustuu persialaiseen perinteeseen ja olen kiitollinen Alin opetuksesta, joten pukeutumisella persian ratsujousiammuntakulttuurin kunnioittaminen tuntui sopivalta. Lisäksi sain viime reissullani Alilta lahjaksi kilisevän korun, joka alun perin kuului Alin tammalle mutta sopi myös minun otsalleni tai kaulakoruksi. Etenkin otsalla koru kilisee niin paljon, etten kuule yleisöä tai muita ääniä laukatessani. Harjoittelin Iranissa korun kanssa ja se helpotti keskittymistä, joten hassusta prinsessavivahteesta huolimatta käytin korua myös kisoissa.

(c) Ali Ghoorchian

Ensimmäinen kisarata oli Single Shot, jossa 120 metrin radalla oli vain yksi taulu vähän ennen maaliviivaa 10 metrin etäisyydellä radasta. Kuulostaa helpolta, mutta henkinen paine tekee tästä radasta yhden haastavimmista ja kovan tason kilpailijatkin mokailivat tämän kanssa. Suorituksia on vain kaksi, joten yksikin ohi ammuttu nuoli tarkoittaa ettei kärkisijoille ole asiaa. Katselimme Alin kanssa suorituksia vähän aikaa ja järjestään yleisin virhe näytti olevan liian aikaisin ampuminen, jolloin nuoli lentää oikealle taulun ohi. Rata on tarpeeksi pitkä että nopeallakin hevosella ratsastaessa jää aikaa ajatella, joka ainakin minulla johtaa helposti hermostumiseen ja yliajatteluun. Kiusaus ampua on suuri, koska ero liian aikaisen, juuri oikean hetken ja liian myöhäisen välillä on niin pieni, nopealla hevosella alle sekunti. 
(c) Vladislava Darakchieva

Kilpailijat oli jaettu 12 ryhmään ja olin itse puolivälin paikkeilla ryhmässä G. Ehdin aina katsella hyvin muutaman ensimmäisen ryhmän suoritukset, sitten ampua vähän aikaa lämmittelyksi ja siirtyä kävelemään hevosen kanssa. Koska oli ensimmäinen kisapäivä, saimme yhden lämmittelylaukan jokainen ja ne jotka eivät olleet ikinä ratsastaneet kisahevostaan saivat ratsastaa radan vielä toisenkin kerran. Tämä oli tosi hyödyllistä, koska vaikka ei saanut ampua, pystyin totutella hevosen käyttäytymiseen ja suunnitella oikeaa ajoitusta. Olin oman ryhmäni ensimmäinen ratsastaja ja sinkosin lähtöluvan saatuani aloituskurviin, nokitin nuolen, odotin, odotin, odotin... ja PAM! 3 pisteen osuma ja raikuvat hurraahuudot yleisöstä. Tuntui tosi hyvältä! Odotimme TaePungin kanssa radan lopussa muiden ryhmän ratsastajien suorituksia ja siirryimme sitten porukalla toiselle kierrokselle. Olin täpinöissäni ja lähdin seuraavalle kierrokselle tiikerinmetsästys mielessäni, mutta enpäs nyt keskittynytkään niin hyvin, tekniikka ei ollut aivan niin hyvä kuin ekalla kierroksella ja nuoli osui tauluun vain uloimmalle osuma-alueelle. Vaan osui kuitenkin, ja koska aikanikin oli vauhdikas sain siitä bonuksia, yhteensä pistemääräni oli 12,65 ja olin oman ryhmäni paras.





(c) Anna Minkkinen

Vielä ryhmä H ratsasti Single Shotinsa meidän ryhmämme jälkeen, mutta loput ryhmät jouduttiin siirtämään seuraavalle päivälle sillä meidän täytyi kiirehtiä pikapikaa hotellille siistiytymään Chungjun World Martial Arts Mastership -avaijaisseremoniaa varten. Matka Sokchosta Chungjuun kesti bussilla 5 tuntia ja meitä vannotettiin käyttäytymään kunnolla, sillä paikalla olisi Korean pääministeri. Söimme pikaisen illallisen ja siirryimme sitten stadionille jossa seremonia järjestettiin. Jokaisesta maasta valittiin yksi edustaja kantamaan maan lippua kulkueessa, jossa eri kamppailulajien edustajat esittäytyivät. Sovittiin Katariinan kanssa että hän kantaisi lippua isoissa avajaisissa ja minä ujompana seuraavan päivän pienemmässä seremoniassa hevosten kanssa. Kulkue oli todella näyttävä niin kuin koko avajaistapahtumakin: oli virallisia puheita (koreaksi...), upeita kamppailulajinäytöksiä, tanssiesityksiä, kisasoihdun sytyttäminen ja ilotulitusta. 

Valitettavasti muiden lajien edustajien kanssa ei kuitenkaan ehtinyt tutustua tai jutella, sillä meidän piti suunnata pian takaisin busseihin ja pitkä matka takaisin hotellille alkoi. Koko porukka oli kuitenkin jo sen verran unista että kaikki nukahtelivat kuka ketäkin vasten ja matka sujui nukkuessa nopeasti. Olimme perillä kahden aikaan aamuyöllä ja laahustimme peteihin nukkumaan seuraavan päivän koitosta odottaen.
(c) Zahir Yousuff

Seuraava aamu alkoi harmillisesti varsin sateisena ja lähtöämme kisa-alueelle viivytettiin. Lopulta saavuimme lounasajan tuntumassa paikalle ja ensimmäisenä oli oma pieni avajaisseremoniamme. Pettymyksekseni hevosten osallistuminen seremoniaan peruttiin ja pönötimme maan lippujen ja kylttien kanssa rivistöissä katsomossa. Farsinkieliset teepöytäkeskustelut Iranissa olivat selkeästi olleet valmennusta tällaisiin hetkiin, sillä osasin luontevasti istua ja vaikuttaa siltä kuin ymmärtäisin koreaa ja sopivissa kohdissa hymyillä ja taputtaa. Korean kieli ja kulttuuri on todella kaunis, mutta välillä nauratti kuinka kukaan ei ikinä ymmärtänyt mitään mistä puhuttiin tai mitä tapahtui. Välillä onneksi puhetta tulkattiinkin.

Päivää jatkettiin Single Shotilla, mutta se keskeytettiin kovan sateen pyyhkäistessä päällemme. Pidimme kokouksen jossa yritimme päättää miten etenisimme kilpailujen suhteen. Halusimme kuitenkin kaikki päästä ampumaan ja kisaamaan ja sopivasti sadekin lakkasi, joten Single Shot päätettiin viedä loppuun vaikka rata olikin kuraisempi kuin edellisenä päivänä. Miettikää, joidenkin maiden edustajille tämä oli ensimmäinen kokemus sateessa ja kurassa ratsastamisesta! Ei pidä siis yhtään valittaa Suomen sääoloista, meidän etumme kun opimme suoriutumaan missä tahansa sääolosuhteissa.
(c) Ali Ghoorchian

Emme kuitenkaan jatkaneet enää seuraavaan kisalajiin eli Double Shottiin, joten sain rauhassa rentoutua, katsella muiden suorituksia ja auttaa ja tsempata Alia. Illalla julkistettiin tulokset ja vau, olin sijalla 11/75! Ihmiset tulivat kehumaan ja onnittelemaan tosi hyvästä suorituksesta, jopa Suurmestari Kim onnitteli ja vaimonsa tulkkauksella kehui minua sekä antoi suklaakeksejä! Ali oli tosi ylpeä kun voitin muutamia todella kovia nimiä.


Seuraava päivä oli poutaisempi ja vuorossa oli Double Shot, jossa nimensä mukaan on kaksi taulua, ensimmäinen etuviistoon ja jälkimmäinen takaviistoon. Suorituksia oli taas kaksi, mutta jos ensimmäisellä kierroksella ei osunut koko suoritus hylättiin ja uutta tilaisuutta ei saanut. Olin täynnä energiaa edellisen päivän jäljiltä, mutta tällä kertaa Ali ei ehtinyt olla kanssani ennen suoritustani ja minulle tuli vähän kiire. Tällä kertaa myöskään ei ollut lämmittelyä, vaan lähdin kisasuoritukseen oikeastaan heti kun pääsin hevosen selkään. Olin jotenkin paljon jännittyneempi ja en keskittynyt hyvin. Rata ei olisi oikeasti ollut vaikea, mutta ammuin lyhyellä huonolla vedolla ja osumani olivat ekalla kierroksella 1 piste molemmista tauluista. Seuraavalla kierroksella paransin ihan hitusen, sain pisteet 1 ja 2. Olin vähän pettynyt itseeni, mutta sain kuitenkin taas aikapisteitä eli kokonaisuudessaan 12,34 pistettä. Sillä pääsin sijalle 34/75 eli kuitenkin puolivälin paremmalle puolelle!





Koska kisa-aikataulusta oltiin vähän jäljessä kisattiin myös Serial Shot samana päivänä. Rata ei ollut suora vaan sekä alussa että lopussa oli kaarteet, jotka märkä pohja teki melko liukkaiksi. Niinpä turvallisuussyistä päätettiin ampua viiden sijaan vain kolmea taulua, jotka mahtuivat radan suoralle osalle. Kuten muissakin radoissa, nuoliviintä sai koskettaa vasta lähtöportin jälkeen, muuten suoritus hylättiin. Nyt ensimmäinen taulu oli niin lähellä alkua, että harmillisen moni ratsastaja hylättiin nuolten koskemisen takia. Myöskin 2/3 taulusta piti saada osuma ensimmäisellä kierroksella, vain yksi osuma aiheutti myös hylkäyksen.


Viisastuneena edelliskerrasta olin hyvissä ajoin TaePungin luona ja nyt Alikin oli apuna. Monen taulun radat ovat suosikkejani, hyvän rytmin löydyttyä sarjassa ampuminen on todella hauskaa. TaePungin nopeus oli minulle tosi hyvä, joka nokituksen jälkeen jäi hetki aikaa odottaa ampumista joten ei tullut kiire ollenkaan. Ensimmäisellä kierroksella ammuin pisteet 3 - 2 - 5, eli viimeiseen tauluun ensimmäisen täysosumani eli tiikerin! Seuraavakin kierros alkoi tosi hyvin, ammuin 3 ja 3. Sitten sekoilin jotenkin nokituksen kanssa ja olin valmis ampumaan ihan liian myöhään. Yritin osua vielä epätoivoisella backshotilla, mutta en yllättynyt kun en osunut. Kokonaispisteitä sain kuitenkin 23,07 ja pääsin sillä sijalle 15/75! Lisäksi mainitsemisen arvoista on, että Serial Shotin joukkuekisassa Suomi on sijalla 10/21, joka oli korkein sijoitus jolle 2 hengen joukkue pääsi. Minun ja Katariinan yhteispisteillä päihitettiin myös muutama 3 hengen joukkue!





Viimeisenä kisapäivänä ensimmäisenä oli vuorossa joukkuelaji masahee, jossa radalla on 5 taulua 15 m päässä toisistaan ja taulut pitää tiputtaa alas blunttinuolilla ampuen. Jokaisessa joukkueessa on kolme kilpailijaa ja pisteitä saa siitä, kuinka monta kohdetta saa tiputettua ja kuinka nopeassa ajassa. Jos esimerkiksi jo joukkueen kaksi ensimmäistä kilpailijaa saavat tiputettua kaikki taulut, saa vastajoukkuekin käyttää vain kahta pelaajaa. Joukkueet arvottiin pareittain, jolloin yhden kisakierroksen tulosten mukaan häviäjäjoukkue tippui pois ja voittaja siirtyi jatkoon toista voittajajoukkuetta vastaan. Kohti finaalia siirtyessä taulut muuttuivat pienemmiksi ja pienemmiksi. Koska Suomen joukkueessa oli vain 2 kisaajaa ja sekajoukkueiden muodostaminen oli kielletty, emme päässeet kisaamaan. Kuitenkin lajin seuraaminen oli todella jännittävää ja saimme nähdä uskomattoman hyviä suorituksia!

(c) Mike Sabo

Masaheen jälkeen vuorossa oli qabaq, jota sai yrittää vain yhden kerran. Qabaq-kohde oli hitusen isompi kuin Alin käyttämä, niin lähellä mutta niin kaukana ylhäällä kuitenkin! Maahan piirrettiin ampuma-alue, jonka ulkopuolelta ampuessa sai vain 1 pisteen osumasta. Hyvästä osumasta jalustimilla seisten sai 3 pistettä ja perinteisellä tyylillä alas kumartuen 5 pistettä. Ali vannotti yrittämään vasta oppimaani perinteistä tyyliä ja siltä osin suoritus menikin nappiin, Alin mukaan tyyli oli aivan täydellinen. Kuitenkin ammuin hitusen taulusta ohi, eli ei pisteitä. Höh, olin aika pettynyt, mutta ihmiset kehuivat kyllä valtavasti tekniikkaani. Suomen puolesta mojovan kalauksen qabaqiin ampui Katariina!


Odotin kovasti mogua, joukkuelajia jossa yksi ratsukko vetää palloa ja kaksi joukkueen jäsentä metsästävät sitä blunttinuolilla. Valitettavasti kuitenkin kisa-aikataulun venyessä mogu jätettiin kokonaan pois. Olin pettynyt, koska mogun treenaaminen Alin luona oli tosi hauskaa, mutta toivottavasti ensi vuonna sitten!


Siirryimme jälleen hotellille siistiytymään ja sitten loppuseremoniaan ja palkintojenjakotilaisuuteen. Hauska perinteinen korealainen tyttöbändi esiintyi aluksi ja sitten vuorossa oli palkintojenjako. Ansioituneet ratsujousiampujat kuorrutettiin mitalein. Kokonaiskilpailussa ensimmäiseksi tuli korealainen Lee SeongHo, toiseksi mongolialainen Edrenesuyd-Erdrene ja kolmanneksi iranilainen Ali Ghoorchian! Onnea, he todella ansaitsivat sijoituksensa!


Korealainen ruoka aiheutti reissun ajan minulle hiukan päänvaivaa, koska chiliallergisena aika usein ruoka oli riisiä, riisiä ja riisiä. Nyt kuitenkin meille oli tarjolla sellainen upea herkkupöytä, että meinasin haljeta kahtia syömisen riemusta. Nautimme ruuasta ja toistemme seurasta ja vyöryimme sitten vatsoinemme takaisin bussiin ja hotellille.



(c) Anna Minkkinen
(c) Katariina Albrecht

Viimeisen päivän ohjelmaan kuului kansainvälinen seminaari ja WHAF:in kokous. Siirryimme kokoustiloihin ja yritimme keskittyä viralliseen ohjelmaan, joka taas tietenkin oli koreaksi erään järjestäjän tyttären lukiokaverin tulkkaamana. Täysi keskittyminen oli välillä haastavaa, mutta todella mielenkiintoisia olivat lyhyet luennot Persian, Amerikan ja Puolan ratsujousiammunnan historiasta. Tällä hetkellä hyvin ajankohtainen aihe on ratsujousiammunnan listaaminen Unescon maailmanperintökohteeksi ja keskustelimme siitä, millä tavoin ratsujousiammunnan virallista asemaa voidaan edistää. Mielenkiintoista, herätti paljon ajatuksia.


Suomelle ja Etelä-Afrikalle myönnettiin WHAF:in virallinen jäsenyys ja saimme asiakirjan jäsenyydestä. Jee! Lisäksi korkeimman luokan opettajaoikeus annettiin amerikkalaiselle Lukas Novotnylle ja puolalaiselle Miheal Sanczenkolle. Heidän lisäkseen ainoa korkeimman luokan opettaja on Ali Ghoorchian, jonka ammattitaito kävi entistäkin selvemmäksi minulle näiden kilpailujen aikana ja ymmärsin kunnolla, mitä hänen virallinen asemansa WHAF main comitteessa tarkoittaa. Olen äärimmäisen onnekas ja onnellinen, kun olen päässyt Alin oppilaaksi, parempaa opettajaa saa todella hakea!

(c) Katariina Albrecht

Seminaarin jälkeen kurvasimme bussilla merenrannalle, söimme kevyen lounaan ja kirmasimme nauttimaan Tyynen valtameren aalloista ja rannan pehmeästä hiekasta. Kaikki virallisuus karisi äkkiä kun sodimme vesisotaa, pommitimme toisiamme merilevällä ja polskimme aalloissa. En ole ikuisuuksiin ollut hiekkarannalla ja nyt aalloista ja suolaisesta vedestä nauttiminen oli ihanaa. Järjestäjien ainoa toive oli, että: "If you go swimming, please don't try to swim to North Korea!" 


Matka takaisin kotiin oli pitkä ja pää ajatuksia täynnä. Kokonaistuloksia muilta kuin kärkisijoilta ei vielä ole julkaistu, mutta joka tapauksessa kahteen kertaan sijoittuminen top 20 on huima saavutus minulle ensimmäisissä maailmanmestaruuskisoissani ja lyhyellä kokemuksellani. Olen tosi onnellinen, ja ehkä vielä onnellisempi siitä miten paljon kannustusta ja kehuja sain! Monet huippuluokan ratsujousiampujat, kuten Wojtek Osiecki, Micheal Sanczenko ja Alin idoli Lukas Novotny tulivat erikseen kertomaan minulle että sekä ammuntatekniikkani että ratsastukseni on todella hyvätasoista ja että minulla on lahjoja. Kuulemma en saa lopettaa treenaamista ja siitä ei kyllä ole pienintäkään huolta, tästähän tämä vasta alkaa!



(c) Vladislava Darakchieva
Luonnollisestikaan yksin en olisi ikimaailmassa päässyt näin pitkälle, vaan olen kiitollisuudenvelassa monille ihmisille jotka ovat kannustaneet ja auttaneet eteenpäin. Tärkeinpänä heistä tietenkin opettajani Ali Ghoorchian, joka on opettanut minulle mitä on olla ratsujousiampuja sekä houkutellut ja piiskannut minua eteenpäin aina kun on ollut vaikeaa. Lisäksi kaikki ratsujousiammuntaystäväni niin Suomessa kuin ulkomailla ovat kannustaneet ja auttaneet valtavasti, teidän kanssanne on ihana treenata, kehittyä ja kisata, kiitos siitä! Etenkin Jatilan treenaajille suuri kiitos. Myös poikaystäväni ja perheeni ovat tukeneet, auttaneet ja huolehtineet minusta, valtava kiitos siitä.

Hyvin konkreettisesti kisamatkani mahdollistivat sponsorini, Suomen historiallisen ratsastuksen seura, Suomen ratsastusjousiampujainliitto sekä Equestrian martial arts club! Kiitos teille tuesta ja kannustuksesta, on ilo edustaa teitä maailmalla!


Ratsujousiammunta on hyvin lyhyessä ajassa siepannut minut mukaansa ja vauhti tuntuu vain kiihtyvän. Kaikkien intohimojeni, ratsujousiammunnan, seurustelun ja opiskelun yhteensovittaminen onkin aikamoinen palapeli ja seuraava haasteeni. Kaikkine vaikeuksineenkin olen kuitenkin ihan varma, että tämä on vasta seikkailun alkua ja odotan innolla minne se johtaa!


Katariinan tekemä videokooste kisoista löytyy täältä!


PS. Päivitän blogiin viralliset tulokset ja kenties lisää kuvia sitä mukaa kun niitä julkaistaan! 



(c) Ali Ghoorchian
Kuvat: Vladislava Darakchieva, Ali Ghoorchian, Katariina Albrecht, Mike Sabo, Zahir Yousuff, WHAF, Anna Minkkinen
Videot: Katariina Albrecht
Teksti: Anna Minkkinen

"Soturi"

(c) Brice Portolano
"Warrior"

Here is now (in Finnish) the article that was written of me during my training in Iran! For me being a subject of an article is not familiar at all but it was an interesting experience. I hope the article brings positive attention to mounted archery and many new horseback archers to experience the joy of this sport!

*

Kesäkuussa ollessani Iranissa suomalainen toimittaja tuli tekemään minusta tarinaa Raymondiin. Juttu on nyt luettavissa täältä!

Hauskaa lukea toisen ihmisen kirjoittamana tarinaa minun elämästäni. Minulle haastateltavana oleminen ei ole ollenkaan tuttua ja oli ihan mielenkiintoinen kokemus olla lehtijutun aiheena. Täytyy kyllä sanoa etten ehkä ihan näin dramaattisina koe moniakaan asioita, mutta ymmärrän toimittajan taiteellisen vapauden tärkeyden. Toivon että tämä artikkeli tuo positiivista huomiota ratsujousiammunnalle lajina ja uusia harrastajia kokemaan ratsujousiammunnan riemua!





(c) Brice Portolano


(c) Brice Portolano


maanantai 29. elokuuta 2016

Suomenmestaruudet 2016

(c) Suomen ratsastusjousiampujain liitto
The Horseback Archery Finnish Championships

The Finnish Championships were competed this year in Seinäjoki on a trot racing track. I was competing with a Finnish Warm Blood mare called Sintti, one of the horses of the local riding school. She was just six years old but very calm, nice and quite fast, really good horse! The training day was a bit hard because I was not hitting at all as well as I was expecting after all the training in Iran. Saturday was first day of the competition and quite a big storm was on us: chairs were flying around by the wind and nocking and even riding was sometimes hard because of the heavy wind. First day and Korean Track went still quite well and I got the 4th place! In the afternoon we had Finnish Track, which meant 8 targets on a half of the racing track. The track was really fun and even though I made mistakes I managed to be on the 3rd place! Sunday we had Hungarian Track and again I made stupid mistakes, but still some good rounds also and ended up on the 5th place. In the overall results I got the 2nd place and silver medal. Hooray!

*

Ratsujousiammunnan suomenmestaruuksista kilpailtiin tänä vuonna Seinäjoella Mäki-Pohjon raviradalla. Järjestäjänä toimi Suomen ratsastusjousiampujainliiton jäsenseura Equestrian Martial Arts Club. Paikka oli todella ihanteellinen ja toimiva kisojen järjestämiseen. Radalla sai tarvittaessa kaasutella rauhassa vailla huolta jarrutusmatkan loppumisesta, pohja oli hyvä ja talli sijaitsi ihan radan tuntumassa. Meidän autokuntamme yöpyi paikalla telttaillen ja saimme pystyttää telttamme riihen suojiin, mistä olimme hyvin kiitollisia. Suomen sää nimittäin tarjoili jännitystä kun lauantaina Rauli-myrsky iski ja tuuli heitteli tuoleja, pöytiä ja estetolppia ympäriinsä.

(c) Elina Puhjo
Perjantaina oli harjoittelupäivä, jolloin sai tutustua kisahevoseensa ja ampua Korean Triple Shot -rataa vapaamuotoisesti. Hevoset oli jaettu jo alustavasti toiveiden perusteella järjestäjien toimesta. Minun kisakumppanini oli hieno 6-vuotias FWB-tamma Sintti josta pidin heti alusta alkaen. Sintti on herkkä, kuuliainen, nopea ja tasainen. Todella hyvä työmoraali ja rautaiset hermot, nuori hevonen joka ei hätkähtänyt mitään! Perjantaina Sintin nopeus jopa yllätti minut, olin asennoitunut kisaamaan reilusti hitaammalla hevosella kuin Iranin hevoset mutta Sintti kiitikin 90 metrin radan 6-7 sekunnissa! Tässä sääntösetissä oli kuitenkin aikaleikkuri, eli maksimaaliset aikabonukset sai 9 sekunnin ajasta mutta sitä nopeammasta ei enää saanut lisäpisteitä. En tykkää ajaa tai pidätellä hevosta radan aikana ollenkaan vaan annan sen mieluiten itse valita tahtinsa, mutta keskityin olemaan rennon rauhallinen etten lietsoisi Sinttiä hirmuisen nopeaan vauhtiin. Vauhti sitten hidastuikin loppua kohden 7-9 sekuntiin, joka oli minulle oikein sopiva tahti.

Perjantain harjoittelu ei kuitenkaan ollut varsinaisesti omiaan kohottamaan tunnelmiani. Hevonen oli upea, mutta minä en todellakaan! Harjoittelimme Alin kanssa hirmuisen vaikeita ratoja kaksi viikkoa emmekä ollenkaan näitä ratoja joita varsinaisissa kisoissa ratsastetaan. Ali vannoi, että vaikeiden ratojen jälkeen minulle on lasten leikkiä ampua isoja, lähellä olevia kohteita ja napsin kuulemma helposti tiikerin toisensa perään. Uskoin tähän logiikkaan ja voi mikä pettymys ja järkytys, kun ensimmäinen ampumani nuoli suhahti iloisesti ohi taulun! Sain harjoittelun aikana vähän tuntumaa, mutta jäin silti hiukan epävarmaan tunnelmaan. Säännönmukaisesti virheeni oli ampua liian aikaisin ja myöskin taas sillä inhottavalla vanhalla tekniikalla. Hmmph. Viimeisellä kierroksella osuin kaikkiin kolmeen tauluun joten siihen oli hyvä päättää harjoittelu hevosen kanssa, mutta mietiskelin koko illan ja treenailin maasta ampumista.

Yön nukuin todella hyvin, makuupussin suojista oli ihanaa kuunnella voimistuvan tuulen vinkunaa riihen nurkissa. Teltasta ulos kömpiessä kuitenkin viereinen tuoli lensi tiehensä ja viima oli elokuusta huolimatta niin hyinen että nöyrryin äkkiä ja puin merinovillakerraston vaatteiden alle. Ravirata sijaitsi keskellä aakean laakeita pohjanmaalaisia peltomaisemia joten tuulensuojasta ei ollut tietoakaan. Hevoset olivat kuitenkin tottuneita tuuleen ja niiden tyyni suhtautuminen myrskyn riepotteluun oli ihailtavaa.

(c) Elina Puhjo
Kisassa ratsasti yhteensä 22 osallistujaa jotka oli jaettu neljään eri ryhmään. Olin itse C-ryhmässä joten ehdin kisojen alun seurata muiden osallistujien ratsastusta ja auttaa pisteenlaskussa. Lopulta oma vuoroni alkoi lähestyä ja kiipesin Sintin selkään. Ensimmäinen osakilpailu oli korealainen rata, johon kuului yksi lämmittelylaukka ja kuusi kisalaukkaa: ensin kolme kierrosta double shottia ja sitten kolme kierrosta triple shottia. Rataa ratsastettiin vastatuuleen ja etenkin kovat puuskat vaikeuttivat sekä nokitusta että oman tasapainon ylläpitoa. Välillä tuntui että vauhdin ja tuulen yhteisvaikutus tempaisee vielä satulasta! Ongelma oli kuitenkin kaikille yhteinen ja myrskyssä kisaaminen oli mielestäni myös aika tunnelmallista. Hyvänä puolena tuulessa oli myös se, että Sintin vauhdi hidastui juuri näihin kisoihin optimaaliseksi, 8-10 sekuntia. Aikaraja radalle on 14 sekuntia ja nopeammasta vauhdista sai lisäpisteen joka sekuntia kohden, joten keräsin hyvät aikabonukset joka kierrokselta. Ampumiseeni en ole kaikkein tyytyväisin mutta en tyytymätönkään: osuin jo paljon paremmin kuin edellisenä päivänä, mutta silti kaiken treenini jälkeen olisin voinut olla vielä paljon parempi. Ensimmäinen triple shot -ratani oli kuitenkin riemun arvoinen, ammuin jokaiseen maaliin ja viimeiseen täysosuman eli tiikerin! Lopulta sijoitukseni tällä radalla oli 4/22.

Korealaisen radan jälkeen pidettiin lounastauko, jota venytettiin hiukan Rauli-myrskyn juhliessa sateen ja tuulen kera railakkaasti yllämme. Illan ohjelmassa oli luvassa ensimmäistä kertaa maailman historiassa suomalainen rata, jossa puolikkaalla raviradalla oli 8 kohdetta. Kohteet olivat muuten kuin korealaisia tiikerinpäätauluja, mutta tietenkin sinivalkoisina ja Suomileijonalla varustettuina. Kisa päätettiin pitää myrskystä huolimatta, mutta se lyhennettiin niin että radan sai laukata kerran läpi ampumatta ja varsinaisia kisasuorituksia oli vain yksi. Nämä pitemmät radat ovat ehdottomasti lemppareitani ja odotin tätä rataa innolla!
(c) Elina Puhjo

Se olikin todella hauska ratsastaa. Alkurata meni hyvin, osuin ensimmäiseen neljään maalitauluun vaikkakin yhteen niistä hiukan osuma-alueen ulkopuolelle. Loppuradasta sitten aloitin sähläämisen. Viidennen maalin jälkeen maassa olevalta henkilöltä sai napata nuolen kädestä ja sillä nuolella ampumisesta olisi saanut 2 lisäpistettä, mutta päätin taktikoida ja ampua valmiiksi nokitetulla nuolella. Hyvä taktiikka paitsi että ammuin roiskaisutekniikalla ja ohi! Kiireen vilkkaa nappasin uuden nuolen, josta käteeni tarttuikin vain pelkkä nuolesta irronnut nokki... Heitin tämän rikkinäisen nuolen syrjään ja nappasin seuraavan, mutta asetin sen huonosti jänteelle ja niinpä viimeinen maahan ammuttava kohdekin jäi ilman osumaa. Tosi hauskaa oli kuitenkin ja reippailtiin sopivaa reipasta tahtia niin että saatiin hyvät aikabonukset, kun osuin kuitenkin 3 maalitauluun. Niinpä päädyin tällä radalla pronssisijalle heti maailmanmestari Mihai Cozmein ja suomenmestari Marko Suhosen perään!

Sunnuntaina oli vuorossa unkarilainen rata, jota en edelleenkään ole päässyt harjoittelemaan ja josta ainoa kokemukseni on nöyryyttävä muisto Puolan kisoista. Päätin kuitenkin yrittää asennoitua tähän hyvin, koska rata on oikeasti aika hauska ja siinä olisi periaatteessa aika helppo pärjätä hyvin. Periaatteessa. Käytännössä keskittymiseni oli aivan jossain muualla ja ammuin kuudesta kisalaukasta kolme nollille. Nuolet osuivat maalipömpeliin, mutta eivät osuma-alueelle. Että kun harmitti! Kolme nuolta kuitenkin osui ja aikabonuksilla taas pisteet nousivat niin, että pääsin viidennelle sijalle.

Kisasuoritusten päätyttyä oli palkintojenjakoseremonia. Sain hienon pronssimitalin suomalaisen radan suorituksestani ja sitten jännättiin kokonaiskilpailun tuloksia. Kisassa oli kaksi ulkomaalaista osanottajaa, jotka saivat sijoittua yksittäisissä lajeissa mutta eivät SM-kokonaiskilpailussa. Heistä maailmanmestari Mihai Cozmei sijoittuikin joka lajissa ja myös ruotsalainen ystäväni Linnéa pärjäsi hyvin. Pisteitä laskeskeltuani epäilin että pääsisin pronssille, mutta odotukset ylittäen kipusinkin toiselle sijalle ja voitin näin hopeaa ratsastusjousiammunnan SM-kisoissa 2016! Voittaja oli ansaitusti Marko Suhonen ja pronssilla Tero Ulvinen.

Kisat olivat tosi hieno ja hyvin sujunut kokonaisuus, järjestelyt olivat hyvät ja toimivat ja yhteishenki oli ihanan lämmin ja kannustava. Kisamahdollisuuksia Suomessa on vielä varsin vähän, monelle nämä olivat ensimmäiset kilpailut ja suoraan SM-tasolle hyppääminen on aika huima juttu. Oli mahtava tavata paljon innostuneita ja rohkeita harrastajia ja rohkaisenkin nyt vielä lisää, että ihan jokainen SM-kisoihin osallistunut (tai osallistumaton) voi aivan hyvin lähteä kisaamaan myös ulkomaille vaikka Euroopan GP-sarjaan, homma toimii suurin piirtein samalla tavalla ja henki on lämmin sielläkin, kaiken tasoisena voi lähteä kisaamaan! Olisi mahtavaa saada ensi vuodelle Suomen GP-joukkue.

(c) Elina Puhjo
Kiitos kaikille kanssakisaajille, järjestäjille, toimihenkilöille, Sintille ja Sintin omistajalle Sannalle. Ja tietenkin kaikille jotka ovat minua tukeneet, erityisesti poikaystäväni ja treeniporukkamme! Aliakaan ei sovi unohtaa, vaikka kuvista päätellen unohdin taas kaiken minulle hyvästä tekniikasta opetetun niin silti Alin tukemana olen jaksanut treenata ja tsempata ja yrittää.

Olen sijoituksesta todella onnellinen ja kiitollinen. Elämäni ensimmäinen pokaali!! Alikin on minusta ylpeä. Kisat olivat todella hyvää treeniä Koreaa varten, sillä opin paljon itsestäni sekä ammuntani että kisatilanteessa toimimiseni kannalta. Tiedän myös asioita, mitä pitää ehdottomasti korjata jos aion osua yhteenkään maaliin Koreassa: väärä tekniikka ja väärä ajoitus. Etenkin se tekniikka, miten voikaan olla että se kyynärpää hiipii tuonne ylös ja vedän kädellä enkä selkälihaksilla ja vetoni jää aina 10-20cm liian lyhyeksi, jolla on jo suuri merkitys osumatarkkuuteen. Seuraava tavoite on siis ehdottomasti voittaa itseni tässä asiassa!

Nyt siis kohti vieläkin jännempää koitosta - ratsujousiammunnan MM-kisoja Etelä-Koreassa!


Kuvat: Elina Puhjo, Santtu Hämäläinen, SRJL

Viralliset kisatulokset löytyy täältä.

Lisää kuvia kisoista löytyy täältä.

(c) Santtu Hämäläinen



keskiviikko 24. elokuuta 2016

Treenileiri Iranissa



Training camp in Iran

I managed to go for a two week intensive training camp in Iran before the upcoming competitions. These two weeks were quite heavy with training myself and also working and training 11 stallions every day. Still I love this life with horses! Now my language skills are getting better and I could be more independent, spend days at the work alone and borrow Ali's car to move around Kordan (even though I got lost a couple times...).
We trained horseback archery every day, both on foot and on horse. The targets were small and far from the track so hitting was not easy, technique and timing had to be perfect. I'm still struggling to find the good technique and long draw but I'm getting there. I was mostly riding Sardar, small grey stallion who is fast and very funny young guy! On foot training we had small competitions and fun exercises. 
Time passed very fast and now it's time to see the results of training: first in Finnish Championships and then in the World Championships!

*

Onnistuin lähtemään vielä viimeiselle kahden viikon treenileirille Iraniin ennen kisojen koitoksia. Nämä kaksi viikkoa olivatkin melko raskaat ja täynnä tiukkaa treeniä ja työntekoa. Jälkiviisaana olisin voinut olla töiden kanssa vähän maltillisempi, sillä suunnitellun 3 hevosen sijaan vastuullani olikin lopulta 11 orin päivittäinen treenaaminen. Kolme oreista asui vieläpä toisella tallilla, joten kaikkinensa päivät olivat niin hevosentäyteisiä ettei aika meinannut riittää kaikkeen vaikka heräsin heti pian auringonnousun jälkeen ja ratsastin monesti vielä yöllä kuun valossa. 


Silti hektisenäkin elämä hevosten kanssa tekee minut niin onnelliseksi. Oli ihanaa astua talliin, jossa kirkkaat silmät ja kumeat hörähdykset toivottivat tervetulleeksi töihin ja hevoset odottivat innoissaan treenihetkiä. Koin tällä reissulla paljon vaikeita ja raskaita asioita, mutta hevosten avulla elämä rullasi kuitenkin pääosin onnellisena. Nyt minulla on myös tarpeeksi kielitaitoa ja kokemusta että saatoin olla paljon itsenäisempi. Vietin monta päivää yksikseni, työskentelin ja ratsastin vuorilla ja treenasin omin päin Alin ohjeiden mukaisesti. Sain myös ajaa itse Iranin kaoottisessa liikenteessä ja se sujui yllättävän hyvin vaikka eksyilinkin Kordanin pikkukaduilla.



Treenasimme ratsujousiammuntaa joka päivä sekä selästä että maasta. Osan päivistä olimme kaksin Alin kanssa mutta usein koko Iranin maajoukkue oli kasassa. Nyt keskityimme nimenomaan Korean MM-kisoja varten harjoitteluun ja treeni oli tiukkaa ja armotonta. Kohteet olivat pieniä ja ne olivat kaukana radasta. Tehtävät olivat niin vaikeita, että Alillakin oli huomattavia vaikeuksia selviytyä niistä. Sain tottua pettymyksen nieleskelyyn kun nuoli toisensa perään kalahti kuivalle hiekalle taulun viereen ja välillä treeni-ilon ylläpitäminen oli vaikeaa. Onneksi Ali rohkaisi yrittämään ja selitti että treeni on tarkoituksella tosi vaikeaa.


Kun treenasimme koko porukalla vaihdoimme usein hevosia muutaman kierroksen välein, jotta saimme vaihtelua. Muutoin vakioratsukseni valikoitui ihana pieni ori Sardor. Sardor on todella nopea ja vekkuli nuori poika, joka antoi päivästä toiseen sopivasti haastetta. Sille päälle sattuessaan se taitaa upeat hyppyloikat radalla omaa vuoroa odottaessaan. Se on kuitenkin äärimmäisen varmajalkainen ja luotettava, pidän siitä todella paljon. Lisäksi olimme voittamaton pari laukkakisoissa, miten niin pieni hevonen voikin päästellä niin lujaa!

Keskityimme alkuun paljon pelkkiin yksittäisiin single shot-kierroksiin, sillä edelleen kamppailen hyvän tekniikan löytämiseksi ja ylläpitämiseksi. Tiedän mitä tehdä, mutta silti uusi tekniikka ei vielä tule lihasmuistista ja sen hahmottaminen on hankalaa, etenkin täydessä laukassa kun kaikki tapahtuu niin nopeasti. Usein aloitimme muutamalla single shot -kierroksella ja niiden jälkeen ammuimme kahta tai kolmea kohdetta joiden sijoittelu, etäisyys ja kulma hiukan vaihteli. Pääasia kuitenkin oli että kohteet olivat kaukana ja niihin osuminen vaati erinomaista ajoitusta ja hyvää tekniikkaa.

Treenasimme myös ylös päin ammuttavaa qabaqia useampana päivänä. Qabaq on vanha periviholliseni johon viime reissulla ehdin hiukan ystävystyä, mutta nyt Ali päätti muuttaa oppimani tekniikan täysin perinteiseksi ja sanoi ettei kelpaa vaikka osuisin jalustimilla seisten, vaan minun täytyy kumartua alas hevosen kaulalle. Koreassa perinteisellä tyylillä ampuessa osumasta saa 3 lisäpistettä - kunhan sitten osuu. Tämä treeni oli hyvin vaikeaa minulle ja hermoni olivat ensimmäisellä kerralla melko riekaleina, mutta sitten oivalsin jotain ja tähtäys alkoi olla paljon parempi. Vieläkin qabaq on minulle tosi haastava rata, mutta ainakin minulla on aavistus siitä mitä olen tekemässä.



Maasta treenasimme joka päivä yksin, kaksin tai porukalla. Ali sanoi, etten saa tulla puhumaan tai kysymään mitään jos en ole ampunut 300 nuolta päivässä. Valitettavasti kaikkien töideni keskellä en vain millään ehtinyt ampumaan ihan näin paljoa joka päivä, mutta yritin kuitenkin. Porukalla meillä oli erilaisia kilpailuja ja harjoituksia. Välillä voittajalle oli luvassa jäätelöä, mutta nyt oli käytössä muitakin motivaattoreita: jokaisesta huonosti osuneesta nuolesta piti tehdä punnerruksia, vatsalihaksia tai juosta paahteisen ratsastuskentän ympäri. 


Tiukasta treenistä huolimatta meillä oli hauskaa. Eräänä perjantaina naapurihuvilan juhlat saivat meidät kehittämään treenimuodon, jossa seisoimme puunrungoilla ja tanssimme iranilaisen bilemusiikin tahtiin ja ammuimme samalla niin nopeasti ja tarkasti kuin pystyimme. Ali oli virallinen tuomari joka kulki takanamme ja hutki nuolella jokaista jonka lantioliikkeet eivät olleet tarpeeksi vaikuttavat. 

Olen viettänyt tänä vuonna yhteensä hiukan yli kaksi kuukautta Iranissa. Nyt Iran tuntuu toiselta kodiltani jonne palaaminen on helpottavaa: vuorilla on helppo hengittää. Gustaw hirnui iloisesti kun näki minut taas ja Marvelous on enää vain varmuuden vuoksi epäluuloinen, mutta paljon aikaisempaa iloisempi ja helpompi käsitellä. Jotkut asiat ovat muuttuneet kuitenkin hyvin kipeästi. Villikoirat tappoivat koiranpentuni Naalin eikä ruumista löydetty. Mäyräkoira Pakuta joutui tappeluun, sen etutassu ja kylkiluita murtui ja se joutui olemaan sairaslomalla pienessä aitauksessa. Villikoira Pentuun törmäsin kuitenkin sattumalta ja se päätti jakaa Pakutan kanssa suojeluvastuun minusta ja nukkui sänkyni jalkopäässä yöt hätistellen kaikki lähistöllä liikkuvat ihmisraukat kiireenvilkkaa karkuun. Alin saluki Kajhal oli pyöreä kuin pallo saapuessani ja lopulta se synnytti sänkyni alle 10 pientä koiranpentua. Yksi pennuista kuoli, mutta muut ovat nyt lihavia ja onnellisia. 



Kaksi viikkoa hurahti ohi aivan hetkessä ja on aika nähdä treenin tulokset: ensin ratsujousiammunnan SM-kisat Seinäjoella ja heti sen perään MM-kilpailut Koreassa! Kisoihin lähtö on jännittävää ja toivon kovasti että ammun hyvin. Hyvä sijoitus ei oikeastaan ole minulle niin tärkeää, vaan ennen kaikkea toivon että voin antaa parhaani ja olla tekemättä tyhmiä virheitä. Saa nähdä, mutta onneksi tapaamani ratsujousiampujat niin Suomessa kuin ulkomailla ovat mahtavaa porukkaa, joten joka tapauksessa varmasti tulee olemaan hauskaa!

Kuvat: Ali Ghoorchian









Gauchoux Open, Ranska

(c) Jouke Boerma Korona-aika iski, vieden mukanaan valtaosan kansainvälisistä kisoista - ja niinpä blogin kirjoittaminen on myös ollut tauol...