Al-Faris III, Jordania

(c) Al-Faris International Horseback Archery Championships

Olen kuullut reissujeni aikana ihmisten muistelevan sellaisella lämmöllä Jordanian kilpailuja, että kun viime syksynä ilmoitettiin kolmannen Al-Faris -kilpailun järjestämisestä, kihisin innosta päästä mukaan. Minut valittiinkin Suomen kaksihenkiseen joukkueeseen ja Al-Faris International Horseback Archery Championships toimi kauden 2018 hulppeana avajaiskisana!

Valmistauduin kilpailuun treenaamalla tiiviisti Suomessa sekä matkustamalla juuri ennen kilpailua Iraniin valmentajani Ali Ghoorchianin luokse. 11 päivän treenileiri hurahti ohi vauhdikkaasti ja suuntasimme lentokentälle Iranin maajoukkueen Alin ja Hamedin kanssa. Lensimme Tehranista Omanin pääkaupunkiin Muscatiin, vietimme siellä päivän ja illalla saavuimme Jordanian pääkaupunkiin Ammaniin.

Al-Faris -kilpailut käytiin Jordanian kuninkaan suojeluksessa, joten kaikki järjestelyt olivat sen mukaiset. Heti laskeuduttuamme meitä oli vastassa poliisi, joka saattoi meidät jonon ohi viisumitiskille ja hakemaan matkalaukkujamme. Poliisiherra varmisti että saimme matkatavaramme hyvin eivätkä jousiammuntavarusteemme aiheuttaneet hankaluuksia. Seuraavaksi pääsimme tilataksiin jonka kuljettaja lähti viemään meitä kohti hulppeaa viiden tähden Grand Hyatt -hotellia. Matkalla tuijotimme ikkunoista lammaspaimenia, palmuja, tuulentuivertamia mäntyjä ja kaupunkimaisemaa. Keltainen Ikean logokin loisti sinisessä rakennuksessa niin eurooppalaisin kuin arabikirjaimin aiheuttaen minussa hilpeyttä. Katukuvassa oli paljon poliiseja rynnäkkökivääreineen, mutta myös hämmentävän vartalonmyötäisesti pukeutuneita ja viimeisen päälle meikattuja naispoliiseja, jotka ohjasivat liikennettä ja lähettivät lentosuukkoja.

Hotellilla saimme omat huoneemme ja tutkin silmät suurina suurta parisänkyäni, katunäkymää ikkunastani ja kylpyhuonettani ammeineen päivineen. Huoneeni TV ilmoitti "Welcome Ms. Minkkinen" ja pöydällä odotti seuraavien päivien ohjelma. Näin hulppeasti en olekaan koskaan elämässäni majoittunut, saatika sitten kisamatkalla!

Seuraavana aamuna tutustuimme kuitenkin majoituksemme hulppeimpaan osioon: ruokaan. Pitkät aamiaispöydät notkuivat toinen toistaan upeampia herkkuja eri maista, tuoreet hedelmät tuoksuivat, pähkinät, juustot, jugurtit ja leivonnaiset odottivat hakijaansa, munakkaita sai tilata haluamillaan mausteilla ja vohveliasema paistoi tuoreita vohveleita suoraan lautaselle. Tarjoilijat häärivät huolehtien että kaikilla varmasti oli kaikkea tarvittavaa ja kohtelivat meitä kuin kuninkaallisia. Söin niin paljon kuin ikinä pystyin ihan vaan maistaakseni vähän erilaisia ruokia ja kaduin tekoani pian vatsan turvotessa rantapalloksi. 

Selviydyttyämme aamiaisesta lähdimme tutkimaan hotellin ympäristöä ja basaarin antimia. Upean kauniit arabivaatteet, kangaskaupat, ruokakojut ja pienet antiikkipuodit houkuttelivat tutkimaan. Ruokabasaarissa hedelmäkorien vieressä kanat kotkottivat häkeissä ja illalliseksi sai ostaa vaikkapa elävän kanin. Nyljetyt lampaat roikkuivat lihakoukuissa ja mausteiden tuoksu leijui kadulla. "Come beautiful lady, very good price for you!" Seurasin seuruettamme silmät suurina, varoen joutumasta innokkaiden myyjien saaliiksi.

Iltapäivä ja seuraava päivä kuluivat kaupungin tutkimisen ja hotellilla lepäämisen merkeissä. Myös illallisemme tarjottiin hotellissa, joten aloin opettelemaan pienempiä annoskokoja ruuan herkullisuudesta huolimatta. Kilpailijat saapuivat tipoittain paikalle, kunnes tiistai-iltana kaikki olivat paikalla infotilaisuutta, hevosarvontaa ja tervetuliaisillallista varten. 

Näissä kisoissa hevosvalintaan ei päässyt vaikuttamaan millään tavalla, vaan jokaisen maan 2-henkiselle joukkueelle arvottiin yksi hevonen. Suomen kisaratsuksi osui Wajah ul'Cheir -niminen 8-vuotias ruuna, josta emme mitään muuta saaneetkaan tietää. Jordanialaiset kyllä vakuuttelivat että "Yes very good horse very good", mutta sama litania toistui jokaisen hevosen kohdalla, joten jäimme odottamaan seuraavaa päivää, opettelemaan nimen lausumista ja jännittämään hevosen tapaamista.

(c) Katariina Cozmei

Keskiviikkoaamuna pääsimme ensimmäistä kertaa tutustumaan kilpailualueeseen kuninkaallisen hovin tiloissa. Valtava Jordanian lippu hulmusi korkeuksissa, musiikki soi ja poliisit seisoivat riveissä hevosten vierellä. Kaikki kilpailun hevoset olivat poliisiratsuja, joita paikalliset ratsupoliisit olivat treenanneet kisaa varten. Kisatiimit saivat kortit joissa oli hevosten nimi ja kuva, ja meidät ohjattiin omien ratsujemme luokse. Wajah ul'Cheir paljastui maailman suloisimmaksi pieneksi ja pyöreäksi arabiksi, jolla oli siro pää, lihaksikas kaula ja kissamaisen omanarvontuntoinen tyyli. Ensimmäisenä ratsastusvuorossa oli tiimikaverini Katariina Cozmei, joten hän nousi selkään ja lähti tutustumaan ratsuumme. Wajah ul'Cheir oli varsin järkevä, paikallisilla standardeilla keskivauhtinen ja kaikin puolin erittäin mainion oloinen kisakaveri. Lounaan jälkeen pääsimme ampumaan maasta ja toinen puolisko kisaajista pääsi tutustumaan hevoseen. Saimme radalla 2 laukkaa joilla sai ampua kahta kohdetta. Wajah ul'Cheir oli radalla täydellisen kiltti ja sen kyydissä oli hyvin aikaa keskittyä ampumiseen. Kisarata oli äärimmäisen pehmeä ja matalalla ponilla oli kova työ laukata syvässä hiekassa, mutta se hoiti hommansa varmuudella. 

Torstain aamupäivä oli varattu kaupunkiin tutustumiselle, sillä Ammanissa on upeita historiallisia kohteita ja museoita. Suuntasimme ensimmäisenä kukkulan harjalla olevalle linnoitukselle ja temppelin raunioille. Veistoksia ihmetellessä ja museoon tutustuessa vierähti hetki ja jouduimme kiirehtimään takaisin bussille pysyäksemme ryhmän mukana. Seuraavaksi suuntasimme vanhalle amfiteatterille. Kuumuus verotti voimia ja keskityin lähinnä varjoisissa sisätiloissa näytteillä oleviin vaatteisiin ja esineisiin. Paluumatkalla pysähdyimme vielä Sateenkaarikadulle shoppailemaan, joskin päädyimme ystävieni Alin ja Emilin kanssa vain syömään kevyen lounaan ja maistelemaan jälkiruuaksi jäätelöä. Iltapäivällä lepäsimme reilun tunnin hotellilla ennen siirtymistä kisa-alueelle harjoittelemaan ampumista maasta. Ammuin vajaa sata nuolta makustellen hyvää, varmaa tuntumaa, jolla olisi hyvä lähteä seuraavan päivän kilpailuun.

Perjantaiaamu valkeni tuulisena ja paljon aikaisempia päiviä viileämpänä. Suuntasimme kisa-alueelle perinneasuihimme pukeutuneina. Nyt kun paikalla olisi myös tärkeitä vieraita, olivat turvajärjestelyt entistä tiukemmat. "Don't bring any sharp objects!" -käsky herätti yleistä hilpeyttä kisaajien bussissa, samoin kuin turvatarkastajien ilmeet heidän tutkiessaan nuolenkärkiämme. Metallinpaljastimesta ja turvatarkastuksesta kuljettuamme meidät käskytettiin tiukkaan sävyyn pikkubusseihin, jotka kuljettivat meidät kisa-alueelle. Radan loppupäädyn tuntumassa oli markkina-alue ja alkupäässä kisaajien oma suljettu alue, jonne saattoi jättää tavarat, lämmitellä suorituksia varten ja olla melko rauhassa innokkaasti valokuvia pyytävältä yleisöltä.

(c) Genie Images

Kilpailu alkoi avajaisseremonialla, johon kuului taistelunäytös ja kilpailijoiden lippukulkue. Polvikipuinen Katariina pääsi ratsastamaan kulkueessa ja minä kannoin Suomen kylttiä. Kuljimme yleisön ja paikalla olevan Jordanian prinssin editse, asettauduimme rivistöön, kilpailu julistettiin alkavaksi ja poistuimme samassa kulkueessa sermien taakse. Ensimmäisenä kisaava A1-ryhmä aloitti saman tien Asian Style -ratansa kilpailemisen ja minä autoin tiimikaveriani Katariinaa, joka kisasi A3-ryhmässä.

Kaikkien A-ryhmäläisten kisasuoritusten jälkeen oli lounas- ja rukoustauko, jonka jälkeen B-ryhmä aloitti kisaamisen European Style -radalla. Rata vastasi periaatteessa 6 laukan unkarilaista rataa, mutta eri maalitauluihin ammuttiin radan eri lohkoilta ja pisteitä sai hiukan eri määrät riippuen siitä osuiko front-, side- vai backshotilla. Lisäksi maalitaulu oli 90 cm halkaisijan sijaan vain 70 cm, jonka tosin tajusin vasta kisan jälkeen ihmeteltyäni miten kohde vaikutti kovasti pienemmältä kuin muistin. Kisasin itse ryhmässä B3, joten ehdin auttaa B1-ryhmässä kisaavaa opettajaani Alia ja sen jälkeen siirtyä lämmittelemään ratsuani B2-ryhmän ajaksi.

(c) Genie Images

Olin ryhmäni toinen ratsastaja ja Wajah ul'Cheir oppi nopeasti laskemaan oman lähtövuoronsa, jolloin se alkoi innokkaasti pyrkiä radalle. Lämmittelylaukkoja ei ollut, vaan kisasuoritukseen piti mennä kokeilematta rataa ollenkaan. Nyt hiekkaa oli kaavittu pois niin ettei pohja ollut aivan niin raskas, minkä lisäksi kisajännitys toi pieneen valkoiseen ratsuuni lisävauhtia niin että sen aika 90 metrille oli pyöri 8-9 sekunnin tuntumassa. Kisarata oli tavalliseen verrattuna erittäin leveä ja se mahdollisti hevosten kiemurtelun radalla, ja jos hevonen kulki ulkorataa tuli tauluun etäisyyttä ylimääräiset 4-5 metriä. Päätin siis keskittyä ratsastamaan tiiviisti radan sisäreunaa, minkä seurauksena löin polveni ratatolppiin ja sen jälkeen täräytin jouseni kisaradan ensimmäistä sektoria merkitsevään tankoon. Valmiiksi nokittamani nuoli lensi maahan, mutta selvisin häkellyksestä nopeasti ja nokitin uuden nuolen. Osuma keskimmäiseen maalitauluun, jes! 

(c) Al-Faris Horseback Archery Championships

Ensimmäisen kierroksen jälkeen pahin jännitys laantui ja pääsin melko hyvään keskittyneeseen mielentilaan. Tavoitteeni oli saada vähintään yksi sideshot-osuma joka kierrokselta, mutta osua myös front- ja backshoteilla. Kaksi kertaa osuinkin myös frontshotilla! Backshot jäi vielä odottamaan parempaa ampumista ja suurempaa kohdetta, mutta muuten olen aika tyytyväinen. Ärsyttävästi yksi nollakierros pääsi tulemaan, sillä kolmannella kierroksellani juuri sideshotin kohdalla ohjat sotkeutuivat nokittamaani nuoleen ja menetin parhaan ampumishetken. Pieni virhe joka maksoi monta pistettä! Kuitenkin kokonaisuutena olin melko tyytyväinen suoritukseen, sillä osuminen tuntui varmalta. Kuudennen laukan jälkeen oli helpottunut olo laskeutua selästä ja antaa Wajah ul'Cheir Katariinalle hänen Al Ghara Style -suorituksiaan varten. Talven aikana olin niin moneen kertaan mielessäni käynyt läpi kisoja ja kerännyt turhaa painetta, että tuntui ihanalta päästä nyt vihdoin oikeasti kilpailemaan ja huomata etteivät päässäni pyörivät murheet käyneet toteen.

Päivän aikana tuuli oli vain yltynyt ja sää oli lähes hiekkamyrskymäinen iltaa kohti mentäessä. Kun A-ryhmä oli suorittanut Ghara-ratansa, siirryimme busseilla takaisin hotellille syömään herkullisen illallisen. Osan porukasta jäädessä viettämään iltaa kipitin itse suosiolla suihkuun ja nukkumaan.

(c) Genie Images

Tuuli ulvoi koko yön, mutta tyyntyi hieman lauantaiaamuksi. Bussi kisa-alueelle lähti jo seitsemältä, joten herätys oli aikainen. Söin pikkuisen kulhon jugurttia aamiaiseksi mutta muuten olin lähinnä hermostunut eikä ruoka maistunut. Tällä kertaa aamu alkoi B-ryhmän Asian Style-radalla, joten suunnistin heti valmistautumaan ja ampumaan lämmittelyksi, jotta pääsin rientämään Alin avuksi hänen suoritustensa aikana. Pian Alin ryhmän jälkeen ratsustani huolta pitävä poliisimies talutti satuponini paikalle ja lämmittelin sen kanssa. Keräsin oikein hyvän mielentilan suorituksia varten ja jännittyneenä ja innostuneena suuntasimme radalle. Järjestäjät päättivät kuitenkin viimehetkellä vaihtaa ryhmien järjestystä ja vasenkätiset kisaajat otettiin vuoroon seuraavaksi, joten meidät ohjattiin takaisin lämmittelyalueelle. Vasurit kisasivat omat vuoronsa, jonka jälkeen meidät kutsuttiin takaisin radalle.

Asian Style -radalla kisattiin kolmella erilaisella radalla: Mamluk, DoubleDouble ja Serial Shot. Säännöt oli muokattu juuri tätä kilpailua varten ja esimerkiksi maalitaulussa täysosuman eli tiikerin osuus oli pienempi kuin yleensä. Olimme harjoitelleen Mamluk-rataa paljon Iranissa, joten ajattelin että se menisi nyt varmasti hyvin. Aloin kuitenkin epäröidä ehtisinkö ampua kolmea nuolta, joten päätin jättää ensimmäisen pitkän matkan frontshotin ampumatta ja keskittyä hyvään osumaan sideshotissa. No, kuitenkin hätäilin ja sain vain kahden pisteen osuman, ja lisäksi sekoilin nokituksessa niin että ammuin backshotin myöhässä. Seuraava kierros ei mennyt juuri kummoisemmin, osuma ja aikabonukset tuli, mutta keskittymiseni ei ollut erityisen hyvää. 

(c) Genie Images

Jatkoimme DoubleDoubleen, jossa myös ensimmäinen kierrokseni meni harjoitteluun: osuin, mutta en erityisen hyvin. Sitten jokin vihdoin napsahti päässäni oikeaan asentoon, ja toisella kierroksella ammuin jokaista neljää taulua ja sain hyvät osumat kolmeen tauluun. Samaa mielentilaa jatkaen lähdin Serial Shottiin, jossa etäisyys taulujen välillä oli nyt 30 metrin sijaan vain 28 metriä. Rytmi löytyi hyvin, kaikki sujui ja sain osuman jokaiseen tauluun, tosin yhdessä taulussa juuri pistealueen ulkopuolelle. Seuraavalle kierrokselle terästäydyin vielä lisää. Kauhukseni ammuin kuitenkin ensimmäisen nuolen ohi Wajah ul'Cheirin siirtyessä juuri silloin kohti ulkorataa, jossa pohja oli paremmassa kunnossa. Sain kuitenkin keskittymiseni kasaan ja loppuihin neljään maalitauluun hyvät ja napakat osumat. Jes!

Siirryin taas välissä auttamaan Katariinaa, joka kisasi nyt European Style -radan. Sade on äärimmäisen harvinaista Jordaniassa, mutta nyt tuuli oli jälleen yltynyt ja sadekuurot kastelivat alueen. Oli suorastaan kylmä! Iltapäivällä meillä oli pikainen kisainfo ja sen jälkeen oli vuorossa kilpailun viimeinen osio, B-ryhmän Al Ghara Style.

Sateet onneksi poistuivat yhtä nopeasti kuin tulivatkin ja aurinko pilkahti jälleen esille. Söin lounaaksi ison keksin ja palan pistaasilla ja sahramilla kuorrutettua juustoa, joista sain taas energiaa. Viimeinen kisasuoritus jännitti, mutta samalla aloin olla jo melko uupunut. Päivän aikana syytin kipristelevästä vatsastani jännitystä, mutta seuraavana päivänä totesin että kyseessä oli kisaajien keskuudessa pyörinyt vatsatauti, joka osaltaan jo verotti voimiani. Joka tapauksessa keskityin täysin tulevaan koitokseen, jossa minulla periaatteessa oli melko hyvät mahdollisuudet hienosti käyttäytyvän hevosemme ja melko helppojen tent-pegging-kohteiden ansiosta.

(c) Katariina Cozmei

Ensimmäinen kierros alkoi ja lähdin radalle jännittyneenä, mutta en ihan tarpeeksi itsevarmana. Vajaaksi jäänyt veto ei riittänyt saattamaan nuolia pieniin 40 x 40 cm maalitauluihin, mutta ammuin pari laukausta ennen kuin tajusin korjata tämän. Keihästä napatessani tiputin vasemman jalustimeni ja keskittymiseni tent-peggingiin oli puolinaista: sain mukaan 2 kohdetta, mutta tiputin niistä toisen keihään törmätessä radan aitaan. Kokonaisuutena kierros meni vähän harjoitteluun, mielentila oli liian levällään hyvään keskittymiseen ja harmitti vähän, sillä yksi kohtalaisesti mennyt kierros tarkoitti tipahtamista kärkisijojen tavoittelusta.

Kilpailun viimeinen kierros oli edessä, jännitti ja väsytti samaan aikaan. Saavuimme ryhmäni kanssa takaisin lähtöalueelle, jossa muutama sotilas ja järjestäjähenkilö ilmoittivat että joudumme odottamaan hetken, sillä itse kuningas, hänen majesteettinsa Abdullah II bin Al Hussein, saapuu paikalle ja saamme kunnian ratsastaa hänen edessään. Valkoisen rakennuksen katon jokaisella kulmalla olevat tarkka-ampujat ryhdistäytyivät ja niin katseet kuin aseetkin olivat tiukasti kisaradalle päin. Kaksi sotilashelikopteria nousi ilmaan tarkkailemaan tilannetta, kun kuningas astui esiin ja häntä tervehdittiin sotilaallisin huudoin. Kuninkaallinen orkesteri järjestäytyi sermien takana samalla kun ryhmäni ensimmäinen ratsastaja lähti radalle. Jännitti hirveästi! 

"Finland, go!"

Pieni valkoinen ratsuni tunnisti käskyn empimättä ja syöksähdimme radalle. Pieni nokitusvirhe, mutta pam! Osuma! Toinen nuoli, jälleen osuma! Käänsin ratsuni, nappasin keihään ja metsästin mukaani kaksi kolmesta kohteesta. Käännyin jälleen matkaan ja ammuin kahdesti, molemmat napakasti pieniin kohteisiin. Mikä voittajafiilis! Mahtava tapa lopettaa kilpailu!

Hyppäsin radan lopussa alas selästä ja annoin Wajah ul'Cheirille isot taputukset ja halit. Yksi sotilaista tuli ottamaan hevosen minulta ja vieläkin hengästyneenä ja posket punoittaen menin seuraamaan kisan loppuun. 

Kisan päätyttyä meille näytettiin suurelta näytöltä kilpailusta tehty koostevideo ja lisäksi jordanialaiset ja turkkilaiset pitivät qabaq-esityksen. Esitysten jälkeen keräännyimme uteliaina kuuntelemaan tuloksia. Jokaisen lajin kolme parasta sekä kokonaiskilpailun voittajakolmikko palkittiin itse kuninkaan toimesta. Kisassa ensimmäiseksi ratsasti upea unkarilainen Christoph Némethy, toiseksi Mihai Cozmei ja kolmanneksi Emil Eriksson! Onnittelimme sijoittuneita ja otimme suuren yhteiskuvan kaikista kisaajista. Sen jälkeen meidät jaettiin pieniin ryhmiin, ja pääsimme kättelemään prinssi Hashim bin Al Husseinia. Yritin äkkiä pyyhkiä liat kädestäni ja olin todella yllättynyt ja otettu, kun muslimiprinssi kätteli minuakin - olen tottunut tervehtimään muslimimiehiä tuomalla käden sydämelle.

Pää pyörällä kaikesta tapahtuneesta siirryimme hotellille siistiytymään ja sen jälkeen kukkulan päällä olevalle linnoitukselle jäähyväisillallista varten. Temppeliraunioiden tuntumaan oli pystytetty tunnelmallinen suuri teltta, jonne meidät ohjeistettiin punaista mattoa pitkin. Kaikille osallistujille luovutettiin diplomit, palkittuja onniteltiin ja söimme hienoa ruokaa. Yksi kilpailun järjestäjistä nappasi minut mukaansa ja minut palkittiin kilpailussa parhaiten sijoittuneena naisena! Palkinnoksi sain Iberico Finlandin kauniin pellavahameen, jonka luovutti tiimitoverini Katariina. Myöhemmin sain myös tietää, että sijoituin 48 kisaajan joukossa 8. sijalle kovien nimien keskelle!

Alkoi olla kisan haikein aika, kun osa kilpailijoista suunnisti jo suoraan jäähyväisillalliselta kohti lentokenttää. Kaikenkirjava ratsujousiampujien joukkio on kuin suuri rakas perhe, joten ystävien hyvästely on ikävin osa kilpailemista. Moni kuitenkin vielä jäi Jordaniaan ja hotellille saavuttuamme pidimme pienet juhlat Alin ja Hamedin huoneessa iranilaisten, venäläisten, puolalaisten, qatarilaisten, bulgarialaisten, irlantilaisen ja amerikkalaisen kanssa. Kisasuorituksemme tulivat kansallisesta TV:stä joten katsoimme niitä ja pidimme hauskaa. Väsymys kuitenkin oli jo niin kova, että nukahdin kesken juhlien.

Seuraava päivä kului viime hetken tuliaisia ostaen ja Al-Vatsataudiksi nimeämästäni tilasta kärsien. Lepopäivä hotellilla oli tervetullut ja illalla saimme taksikyydin lentokentälle Alin ja Lukaksen kanssa. Kentällä hajaannuimme viimein kaikki omille lähtöporteillemme ja kotimatka saattoi alkaa.

Huh mikä kisakauden aloitus vuodelle 2018! Tuntuu kuin koko Al-Faris olisi ollut uni tai käsittämätön unelma ja pää on vieläkin pyörällä kaikesta tapahtuneesta. Syvin kiitos kaikille, joiden ansioista pystyn elämään näitä villeimpiäkin unelmiani!

Seuraavat suuremmat kilpailut ovat vasta heinäkuun alussa Unkarissa, joten nyt on hyvin aikaa paneutua taas harjoitteluun ja treenata vieläkin paremmaksi. Treeni-innoistus kukoistaa ja en malta odottaa kaikkia tulevia seikkailuja!

(c) Genie Images