Arkista syystreeniä

Normal autumn training

Now I'm back in Finland and in my everyday life. My training includes of course also a lot of basic training here in Finland in addition to training camps in Iran. In the summer it's quite easy to train every day on foot, but autumn makes it a bit harder: darkness comes early and fingers get numb in the cold. Lucky I have my parents' garage for some indoor training! I'm quite happy with my long draw now on foot, even though I still have some mistakes same as I did have last summer. On horse I'm really happy about my draw! Every Monday we have horseback archery practice at a riding school in Mäntsälä and also I've started now to train with my friend's arabian horse, Jaffa. He is really smart, speedy and great companion for horseback archery!

*

Suomeen ja arkeen on palattu ja ajattelin että pitääpä lyhyesti kirjoittaa siitäkin, sillä treenaamiseni ei suinkaan rajoitu Iranin vuorilla liihottamiseen vaan harjoittelen kotonakin niin paljon kuin vain pystyn!

Juhannusmuistoja syksyn piristykseksi!

Kesäaikaan maasta ampuminen onnistuu helposti ja olen pyrkinyt ampumaan päivittäin, toisinaan enemmän ja toisinaan vähemmän. Meillä on pihalla sopiva jyrkkä kalliomuodostelma joka tarjoaa turvallisen paikan ampua heti kotona, mikä helpottaa hirveästi treenin järjestämistä jokapäiväiseksi rutiiniksi. Lisäksi minne vain menen, nappaan mieluusti pienen olkitauluni, jousen ja nuolet mukaan niin että pääsen harjoittelemaan vaikkapa kesämökilläkin.

Syksyn saapuessa ja sään kylmetessä maasta ampumisen treeni saa hiukan haasteita. Pimeä tulee aikaisemmin, joten treeni pitäisi saada ajoitettua päivälle tai alkuillalle. Sää luo myös omat haasteensa. Kylmää vastaan voi pukeutua lämpimästi, mutta lämpöiset vaatteet ovat helposti hiukan tönkköjä päällä käsien täysin vapaata liikettä ajatellen, tai sitten sen verran löysiä että jänne räpsähtelee hihaan tai kaulukseen. Ohuilla lämpöisillä villakerroksilla olen saanut parhaan tuloksen viileässä ampumiseen. Sormien paleleminen ja kohmeinen kömpelyys on minulle oikeastaan suurin ongelma ja vaikea ratkaista, koska hanskat (etenkin lämpöiset ja paksut) häiritsevät minulla ampumista paljon. Villakynsikkäät ja käsien ja sormien jumppa on toistaiseksi ollut paras ratkaisu.


Jos taivaalta tulee vettä, räntää, kissoja ja koiria, herää minunkin mukavuudenhaluni ja jätän helposti treenin paremmalle hetkelle. Tai vaikka harjoittelen nokittamista tai vain lihasvoimaa sisätiloissa. Myös lepopäivät ovat onneksi tärkeä osa treeniä niin kehon kuin mielenkin kannalta. Vaikka on kunnianhimoa niin riemun täytyy silti pysyä yllä ja jos jousi alkaa kyllästyttää, on tuntunut paremmalta antaa sen lomailla muutama päivä ja jatkaa sitten kun into on palannut.

Syys- ja talviaikaan pääsen onneksi harjoittelemaan toisinaan vanhempieni varastorakennuksessa, jonne on rakennettu minikokoinen jousiammuntasali. Etäisyyttä ei ole kovin paljon, mutta tarpeeksi että tekniikkaa ja tarkkuutta saa harjoiteltua. Lisäksi juuri ampumapaikan seinällä on kokovartalopeili, jota voi hyödyntää tekniikan opettelussa! 

Maasta ampuessa olen ilokseni saanut nyt aika hyvän pitkän vedon. Vieläkin oikea käteni kipuaa liian ylös, jolloin kädet eivät muodosta suoraa linjaa nuolen kanssa. Mutta olen onnellinen kuinka helposti ja luontevasti tämä veto nyt tulee, vihdoin se alkaa olla lihasmuistissa! Kesälläkin saavutin saman vedon, mutta se tuntui aika vieraalta ja paljon voimia vaativalta. Ja sitten välissä taas hukkasin sen!

Ratsujousiammuntaa pääsen Suomessa harjoittelemaan hiukan vähemmän, mutta kuitenkin riemastuttavan usein tällä hetkellä. Maanantai-iltaisin Jatilan tallilla Mäntsälässä pyörii ratsujousiammuntatreenit, joissa pääsee treenaamaan porukalla Jatilan ihanien ratsastuskouluhevosten kanssa. Käytössämme on myös maneesi, joka mahdollistaa illalla pimeällä, kelillä kuin kelillä treenaamisen. Porukalla treenaaminen on myös tosi hauskaa, nuolten kerääminen toimii vastavuoroisesti ja kavereilta saa hyviä vinkkejä.

Nyt olen päässyt myös aloittamaan kunnolla ystäväni Jaffa-arabin kanssa treenaamisen! Jaffa asuu Sipoossa pienehköllä tallilla jossa pääosa kavereista on ravureita. Jaffa on tosi ihana maastokaveri, mutta myös aivan loistava hevonen ratsujousiammuntaan. Se innostui puuhasta heti ja intopiukeana sekä kiihdyttää kovaan vauhtiin että hiljentää nätisti takaisin käyntiin. Ampuminen saa sen kuumumaan, mutta se osaa myös rentoutua hetkessä ja korvat lupsuen kävellä pitkin ohjin samasta kohdasta, jossa äsken juuri laukattiin. Fiksu ja luotettava kaveri!

Vauhti itsessään ei ole ratsujousiammunnassa välttämättömyys, mutta historiaan perustuvassa metsästys- ja sotataidossa hevosen nopeudella on ollut merkittävä rooli. Siksi nykyisissäkin kilpailuissa vauhtia palkitaan nopeusbonuspisteillä ja huipulle pääseminen edellyttää reipasvauhtista hevosta, mielellään tosi nopeaa. Vauhti vaikuttaa ampumisen ajoitukseen ja nuolen lentoon paljon, joten on mahtavaa että pääsen Suomessakin treenaamaan ripeästä arabin laukasta. Hevoselle askelen venyttäminen ja laukkailottelu luvan kanssa on piristävää vaihtelua. Oleellista on, että ratsastaja päättää milloin laukataan ja milloin ei, ja että hevosen vauhti ei perustu pelkoon tai jännittymiseen. Mielelläni annan ratsujousiammunnassa hevosen valita itse laukan tahdin, joten on ihanaa treenata hevosella jonka kanssa mieluisa tahti on sama.

Toki jossain kohdin varmasti tulee ajankohtaiseksi treenata myös hiukan hitaammassa vauhdissa laukkaamista ja ampumista esimerkiksi mutkittelevien puolalaisratojen treenaamista silmälläpitäen. Myös talvella pohjan liukkauden kanssa saa olla tarkkana, mutta nyt hyvällä pohjalla ja varmajalkaisella hevosella on ihana nauttia vauhdikkaan treenin mahdollisuudesta.

Jaffassa oikein hyvä puoli on myös se, että Jaffan kotitallilla ihmiset suhtautuvat lajin harjoitteluun positiivisen uteliaasti. Myös puitteet ovat tosi hyvät: kentällä mahtuu harjoittelemaan vähäsen, minkä lisäksi syksyllä sänkipelloilla saa ratsastaa ja tallille kuuluu vieläpä pieni raviratakin, jossa saa käydä ampumassa silloin kun ravurien treeni ei ole kesken. Mahdollisia ratoja siis riittää! Toistaiseksi hirvenmetsästys ja märät kelit ovat ajaneet meidät pysymään kentällä, mutta odotan innolla pidemmille radoille pääsyä.

Suurin osa kuvista on viime sunnuntain treenistä. Kuvista katsomalla on todella hyvä mahdollisuus oppia ja tarkkailla omaa tekniikkaa. Suosittelen! Ja hei, katsokaa kuinka pitkänä vetoni on pysynyt Suomeen paluun jälkeenkin, jee! Olen tosi tyytyväinen. Myös käsien ja nuolen muodostama linja sunnuntain kuvissa on hyvä, tämän päivän treenissä otettu aloituskuva ja video paljastaa että käteni yrittää jälleen pyrkiä palaamaan ylöspäin. Kiinnitän siihen siis jatkossa taas enemmän huomiota!

Antoisia syystreenejä ja ihania hetkiä syksyn pimeyteen!

Kuvat ja video: Miro Lahtela, poikkeuksena kuva Iranista Ali Ghoorchian