tiistai 6. joulukuuta 2016

Pikkujoulukisat


Christmas competition!

The first official event of The Mounted Archers of Southern Finland was Little Christmas event and a part of it was a horseback archery competition. I was competing on my favorite riding school pony called Tulppaani. She is usually really nice in horseback archery, but we didn't know how sensitively she reacts to the competition excitement. She suprised me and the other girl who was riding her by fast speed and quick turns to the opposite direction in the middle of the track! I was so clumsy with my thick winter clothes that I fell off and not only once but two times. I was so ashamed that after all the hard horses in Iran this little riding school pony knocked me off! Second time it happened I was not so suprised and I jumped quickly back in the saddle and continued the track. I even managed to hit the bulls eye with a broken arrow! In the final results we got the placement 7/9. On our first round Tulppaani was acting well and it was the best and fastest single round in the results of the whole competition! Even though I can't claim to be very proud of my results, I'm happy for many little things that went well and also for the opportunity to learn. Next day we had our weekly practice and we were practicing on the same track. I rode ex-trotter mare Barbelinda, who can't gallop but trots smooth and fast. It was extremely good learning experience for me and in the end I was shooting all my 4 arrows to targets with good points and fast time!


*


Etelä-Suomen Ratsujousiampujat Ry:n ensimmäinen virallinen tapahtuma oli riemukkaat pikkujoulut, joihin kuului pikkujoulukisat, vuosikokous ja illanvietto.


Sunnuntaiaamu valkeni kirpakassa -12 asteen pakkasessa. Aurinkoinen talviaamu houkutti ulkona kisaamiseen, mutta kilpailut kuitenkin pidettiin sisällä maneesissa, sillä kentän pohja oli liian kova muuhun kuin kävelyyn. Kisa pyrittiin pitämään aloittelijaystävällisenä ja säännöt rakennettiin sen mukaisesti. Rata kulki maneesin reunoja ja viiteen kohteeseen sai ampua oman valintansa mukaan käynnistä, ravista tai laukasta. Maksimiajaksi määrittyi kaikkein hitaimman kisasuorituksen aika ja sitä nopeammista kierroksista sai aikabonusta + 1 pistettä / sekunti. Aikamiinuksia ei kuitenkaan voinut saada.

Pikkujoulukisoissa oli yhdeksän osallistujaa neljällä hevosella. Kaikki saivat toivomansa hevosen Jatilan ratsujousiammuntahevosten joukosta, minä pienen ihanan Tulppaani-ponin, joka on ehdoton suosikkini Jatilan treeniratsuna. Tulppaani on nopsakka, ketterä ja herkkä avuille. Ainoana huonona puolena on sen kiihtyvyys, lähinnä siksi että Jatilan hevosilla kova vauhti ja räjähtävät lähdöt on kiellettyjä ratsastuskoulutoiminnan vuoksi. Tulppaani mielellään menisi tosi kovaa, mutta rauhallisella olemuksella ja päättäväisellä ratsastamisella se kulkee myös todella nätisti rauhallista laukkaa.

Sitäpä emme kuitenkaan tulleet ajatelleeksi, miten kisailmapiiri ja ratsastajan kisajännitys vaikuttaisivat Tulppaaniin! Tulppaanilla oli kaksi ratsastaa, joista minä ratsastin toisena. Tulppaanin ensimmäinen ratsastaja oli todella lahjakas ja hyvin ratsastava nuori tyttö, jolla harjoituslaukat ilman ampumista menivät hyvin, mutta kisakierroksen alkaessa ensimmäisessä kulmassa Tulppaani tekikin äkkijarrutuksen ja käännöksen oikealle. Sama temppu ja kiitolaukkaspurtit toistuivat seuraavilla kierroksilla, jolloin luonnollisesti ampumiseen keskittyminen oli melko mahdotonta.


Vastaanotin tuhman valkoisen ponin verryttelyyn ja yritin keskittyä yhteyden ja kuuliuden löytymiseen sekä oman sisäisen rauhallisuuden rakentamiseen. Verryttelyssä Tulppaani lopulta laukkasikin tosi kaunista laukkaa ilman ohjia ja ilman mitään tyhmyyksiä, joten uskalsin luottaa siihen että kisaratakin menisi aika hyvin.

Niin ensimmäinen kierros tavallaan menikin, sillä teimme koko kilpailujen parhaimman yksittäisen suorituksen! Toisessa kulmassa Tulppaani kiihdytti varsin kovaan spurttiin, mutta sellaiseen olen tottunut ja ammuin 4 pisteen osuman neljänteen kohteeseen. En kyllä kerinnyt ampua jokaista kohdetta niin kuin olin toivonut, mutta päätin että seuraavalla kierroksella sitten.

Se ei kuitenkaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Ensimmäisessä kulmassa tunsin että Tulppaani jännittyi, ja ehdin miettiä että jos epäröin niin se varmasti ei mene, joten päätin koko kehollani ratsastaa eteenpäin ja käännökseen vasemmalle - kas kun Tulppaani tekikin vastakkaisen päätöksen hidastaa pää alhaalla ja puikata oikealle. Toppavaatteiden kömpelöittämänä pyllähdin jalat sojossa maahan maneesin pohja pöllähtäen ja helmat hulmuten. Häkellyin täysin ja hävetti niin - kaikkien Iranin petojen jälkeen pikkuinen ratsastuskouluponi selätti minut! No, se kierros hylättiin ja ei kun takaisin selkään ja viimeiselle kierrokselle.


Nyt päätin taktikoida ja aloitin radan hitaasti, ammuin ensimmäiseen kohteeseen täysosuman. Kulmassa keskityin ratsastamaan tiukasti ja kun pääsimme lyhyelle sivulle päästin Tulppaanin laukkaan. Leikki ei kuitenkaan ollut ohi, sillä nyt pitkälle sivulle päästyämme ja nelostauluun keskittyessäni Tulppu heittäytyi jälleen äkkikäännöksellä oikealle ja yhtä kevyesti lennähdin jälleen maistamaan maneesin pohjaa. Nyt yllätys ei kuitenkaan ollut enää niin suuri, vaan pomppasin äkkiä pystyyn ja saman tien takaisin selkään jatkamaan suorituksen loppuun. Kannustin Tulppaanin laukkaan, nokitin nuolen ja keskityin viimeiseen tauluun - paitsi että samalla tajusin, että nuoleni oli katkennut tipahduksessa ja kärkiosa sojotti vinossa. Vedin kuitenkin ehjän osan nuolenvartta ja pläjäytin nuolenraatoni täysosumana keskelle viimeistä taulua!

Suoritus kaikkiaan nauratti paljon, myöskin hävetti ja tietenkin harmitti. Mutta jos jossain kisoissa kannatti mokailla niin näissä, tunnelma oli ihan mahtava, ihmiset olivat panostaneet tosissaan jouluisiin asuihin ja oli niin kivaa että harmitus unohtui pian. Itse Joulupukkikin osallistui kisaan! Tallissa Tulppaania hoidellessani ja hiekkaa takin selästä pyyhkiessäni muutama tallilainen kyseli miten meni ja kertomukseni kuultuaan nauroivat että voi kyllä Tulppaani kisatilanteet tietää. Ilmeisesti kiihtyvyys ja vekkuli käytös kisoissa ovat siis tuttu juttu muille tallilaisille, me vain opimme varautumaan siihen nyt kantapään kautta!

Kisatuloksissa päädyimme sijalle 7/9, minkä lisäksi saimme kunniamaininnan kisojen toisiksi makeimmasta stunttitempusta, nopeimmasta radasta sekä parhaasta yksittäisestä kierroksesta.

En voi mitenkään hehkua ylpeyttä suorituksestani, mutta poimin kuitenkin muutamia arvokkaita hyvin menneitä asioita sekä tärkeitä oppeja. Olen iloinen siitä, että kun sain ammuttua niin osumat olivat pääsääntöisesti hyviä ja hyvillä pisteillä, vaikka osa niistä tuli hyvinkin epäsuotuisissa tilanteissa. Myös nopea päätöksenteko kesken suorituksen sujui aika hyvin. Tämä oli ensimmäinen kerta minulle kun hevonen on loikannut radalla täysin menosuuntaa vastakkaiseen suuntaan, joten oli ehkä hyvä kokea se turvallisessa ympäristössä jossa tippuminen ei sinäänsä haitannut mitään. Nyt osaan ehkä paremmin varautua siihenkin liikkeeseen, etenkin kun valtaosassa kisoista ei ole päällä talvivaatteita satulan ja reiden välissä! Haluaisin korjata ampuma-asentoani hiukan pystymmäksi, nyt nojaudun mielestäni liian vahvasti eteen enkä tajua sitä selässä ollessani. Lyhyt veto ja hätiköity ampuminen ovat myös mörköjä jotka vieläkin kiireessä ja stressissä nostavat päätään, pitää keskittyä siihen etten anna niiden tulla takaisin!

Kisojen jälkeen ohjelmassa oli glögiä, riisipuuroa ja ESRAJA:n kokous. Minut valittiin puheenjohtajaksi vuodelle 2017! Ilta hurahti nopeasti, takassa räiskyi tuli ja kynttilät lyhenivät. Väsyneenä illan pimennyttyä oli hyvä päästä suuntaamaan takaisin kohti kotia.

Heti seuraavana päivänä oli maanantaitreenit, joissa päätettiin treenata samaa kisarataa. Ratsastin ihanalla lämminverisellä Barbelinda-tammalla, joka ei ravuritaustansa vuoksi oikein vieläkään osaa laukata etenkään kaarteissa, mutta ravaa tasaista ja vauhdikasta ravia josta on hauskaa ampua. Nämä treenit olivat minulle parhaimpia Jatilan treenejä joissa olen ollut, sillä sain palauteltua mieleen ja opittua monta asiaa tunnin aikana. Aluksi ammuin käynnistä vain hyvää vetoa ja tekniikkaa mieleen muistutellen - siitä on jo hetki, kun viimeksi olen ampunut selästä! Kun aloitin ravista ampumisen, sorruin alkuun hätäiltyihin laukauksiin, lyhentyneeseen vetoon ja liian aikaisin ampumiseen. Sain kuitenkin korjattua näitä virheitä ja kierros kierrokselta meni paremmin. Minulla oli vain neljä nuolta, mutta lopussa ammuin ne kaikki hyville pisteille reippaasta ravista ja oli tosi hyvä mieli lopettaa. 



Tehtiin niin että laskettiin jokaiselle treenaajalle kolmen kierroksen pisteet samoin kuin kisoissa ja otettiin videota, josta voi laskea ajan. Päätettiin alkaa käyttää tätä taktiikkaa enemmän treeneissä, koska sunnuntain kisassa oli selvästi huomattavissa kuinka jokaisen suoritus jäi enemmän tai vähemmän alle oman tavallisen tason. On kaksi erillistä asiaa joita pitäisi harjoitella ja joissa oppia paremmaksi: ratsujousiammunta sekä kisaaminen, kisapaineen ja arvioinnin alla olemisen sietäminen ja hyvä suoriutuminen siitä huolimatta. Molempia oppii vain kokemuksen kautta ja kokemuksille on onneksi koko elämä aikaa!

Pikkujoulukisat ja etenkin maanantaitreenit toimivat hyvänä kenraaliharjoituksena, sillä suuntaan torstaina Malesiaan kisaamaan Battle Track -kisoissa! Kisoissa on sekä ratsujousiammunnan että maasta ampumisen osio. Kisat järjestetään ensimmäistä kertaa ja en tiedä oikein ollenkaan mitä odottaa, joten jännittää aika paljon. Kivoja ihmisiä on kuitenkin tulossa paikalle, joten varmasti ainakin on hauskaa. Toivottakaa onnea!



Kuvat: Nuppu & Marjut Siro
Video: Elina Puhjo


sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Ali talvisessa Suomessa


Ali ja suomenhevosori Mauri
(c) Tero Ulvinen
Ali in the Finnish winter

This time it was Ali Ghoorchian's turn to travel to the cold, snowy Finland for horseback archery! Ali stayed here for 2 weeks and during that time we had two bigger horseback archery clinics and many private lessons all around Finland. All the clinics and classes went well and I enjoyed a lot listening to Ali's teaching, learning some new things and watching people to have fun and learn. We also tried some fun winter sports mixed with archery: ice skating archery and sledge archery! The time passed fast and too soon it was time to say bye to Ali at the airport. We hope Ali enjoyed his stay and comes back soon to teach in Finland again!

*

Nyt oli jälleen puolestaan Alin vuoro matkustaa kylmään pohjolaan ratsujousiammunnan merkeissä! Paksuun lumihuntuun pukeutunut Suomi olikin kauneimmillaan Alin saapuessa marraskuun puolivälissä Helsinki-Vantaan lentokentälle. Ali oli Suomessa yhteensä kaksi viikkoa ja tämä aika sisälsi hyvin intensiivistä yhdessäolemista ja eri puolille Suomea matkustamista.

(c) Saana Janhunen
(c) Saana Janhunen
Suuntasimme heti seuraavana päivänä auton nokan kohti Seinäjokea. Pysähdyimme ystävämme Ninan luona puolivälissä matkaa nauttimaan ihanasta vieraanvaraisuudesta, herkullisesta ruuasta ja aurinkoisessa pakkassäässä ampumisesta. Illalla hurautimme vielä loppumatkan Seinäjoelle, jossa oli ensimmäinen ratsujousiammunnan viikonloppukurssi Equestrian Martial Arts Clubin järjestämänä ratsastuskoulu Kipinän tiloissa.

Kurssilla oli reilu kymmenkunta osallistujaa ja todella innostunut ja hyvä ilmapiiri. Kansainvälisyyttä lisäsi kaksi Ruotsista paikalle saapunutta ratsujousiampujaa, joiden riemukkuus toi hymyn kaikkien huulille. Kaikkiaan kurssi oli todella iloinen ja ihana kokemus, mutta kuitenkin samaan aikaan hyvin asiapitoinen ja opettavainen. Vaikka olen kuullut Alin tavallisen tekniikkaopetuksen jo moneen kertaan, nautin aina perusteellisesta tekniikan läpikäymisestä. Joka kerralla mieleeni tarttuu joku uusi seikka tai painotus, joka aiemmin on ollut osaltani vähemmällä huomiolla. Tällä kurssilla erityisesti ampumista tehostava hengitys oli sellainen asia, johon yritin keskittyä. Ali ei tällä kertaa tuonut omaa joustaan mukanaan joten hän lainasi paljon minun joustani opetuksessa, mutta pääsin myös itse ampumaan maasta käsin aika paljon. Oman opettamiseni kannalta oli todella kiinnostavaa myös kiertää oppilaita Alin mukana, miettiä mitä itse korjaisin ja kuunnella miten Ali opetti kutakin.

Lauantai-iltana ja sunnuntaiaamuna pääsimme myös pienen lammen jäälle luistelemaan ja kokeilemaan luistelujousiammuntaa! Se olikin tosi hyvää harjoitusta, koska siinä yhdistyy liike, tasapaino ja ammunta vähän samoin kuin hevosen selässäkin. Pienet tasapainottavat liikkeet jousikädessä saivat nuolen loikkaamaan aivan minne sattuu, mutta nopeasti jutun jujun sai kiinni. Tosin Ali-raukka ei koskaan ollut luistellut aikaisemmin ja ei ihan vielä saavuttanut sulavasta luistelusta nauttimisen tilaa, mutta pärjäsi kuitenkin ensikertalaiseksi loistavasti eikä edes kaatunut kertaakaan!



(c) Elina Puhjo
Maanantaiaamuna ajelimme pitkän matkan Seinäjoelta Helsinkiin, onneksi Ali ja kyydissämme liikkunut Elina olivat hauskaa seuraa ja matka taittui melko nopeasti. Illalla menimme Alin kanssa koululleni tapaamaan fysioterapian opettajaani, sillä aloittelen opiskeluprojektia liittyen ratsujousiammunnassa käytettäviin lihaksiin ja ampuma-asennon biomekaniikkaan sekä tyypillisten vaivojen ehkäisyyn. Mittasimme EMG-laitteistolla lihasaktivaatioitani jousen jännittämisen aikana, tutkimme ultraäänellä pallean, syvien vatsalihasten ja lantionpohjan antamaa tukea ja katsoimme neljällä videokameralla vetoani eri suunnista. Projekti on vasta aivan alussa mutta olen siitä innoissani, aihe on todella mielenkiintoinen! Lisäksi oli kiehtovaa, miten tarkasti opettajani anatomisista lähtökohdista antamat ohjeet ja Alin persialaisesta perinteestä kumpuavat ohjeistukset vastasivat täsmälleen toisiaan: Alin opettama hyvä ampumatekniikka on myös biomekaanisesti järkevä ja ei kuormita turhaan niveliä tai lihaksia, jolloin kipujen ja vammojen riski pienenee.

Viikonlopun aikana sää lauhtui plussan puolelle, joten tiistaina päätimme ottaa ilon irti talvisäästä pulkanlaskun merkeissä vielä kun pystyimme. Pulkka ja ufoliukuri ratsuinamme ja pehmustetuilla aseilla taistellen vietimme tosi hauskan iltapäivän pulkkamäessä. Koska poikaystäväni lähti mukaamme napsimaan kuvia ja videoita, saimme tehtyä taisteluistamme myös hulvattoman videokoosteen.



(c) Anna Minkkinen
Viikon aikana sateet pyyhkivät lumet mennessään ja marraskuun pimeys astui tilalle. Ohjelmaamme kuului pienryhmätunteja eri puolilla Etelä-Suomea: Kouvolassa, Turussa ja Hyvinkäällä. Kävimme pariin kertaan paikallisessa persialaisessa ravintolassa syömässä ja laitoimme kotona erilaisia suomalaisia tai iranilaisia ruokia. Kävimme tietenkin myös moikkaamassa Jaffa-arabia!

Perjantai-iltana lupailin Alille että luvassa olisi hänelle yllätysjuhlat. Ali oli kuitenkin melko kauhuissaan kun sateisena, tuulisena ja pilkkopimeänä iltana johdatin hänet Seurasaaren sillalta sivuun meren rannalla olevaa pimeää polkua pitkospuille ja kohti Pukkisaaren rautakautista kauppakylää, josta pimeässä ei äkkiseltään saanut mitään käsitystä. Keskiliesimajassa paloi kuitenkin Alia varten tulet ja lyhdyt ja siellä oli kotoisaa istua pienellä porukalla ja jutella Persiasta, Suomesta ja kaikesta mahdollisesta muustakin. Ali sai myös pienen esittelykierroksen Pukkisaaren rakennuksista ja viikinkiaikaisesta asumisesta.
(c) Santtu Hämäläinen
(c) Anna Minkkinen
Lauantaina suuntasimme Jatilan tallille Mäntsälään toista viikonloppuklinikkaa varten. Osallistujia oli jälleen reilu kymmenen ja kurssi oli tiivis paketti maasta ammuntaa, teoriaa ja ratsujousiammuntaa. Oli mahtavaa että kurssilla oli jälleen sekä vanhoja tuttuja että uusia ratsujousiampujia! Tällä kertaa en itse ampunut, vaan tein mielikuvaharjoituksia ilman jousta, seurasin Alin opetusta ja toimin jonkin verran apuopettajana. Kurssi oli jälleen todella antoisa, mutta aloin olla jo aika väsynyt etenkin kun viikonlopulle sattui muutama huonommin nukuttu yö. Kaikki sujui kuitenkin oikein hyvin ja kurssista jäi tosi hyvä mieli!

Maanantai-iltana oli viimeinen opetussessio, kun suuntasimme Jatilan maanantaitreeneihin, joissa tietenkin myös haluttiin hyödyntää Alin läsnäoloa. Treeni pienellä porukalla maasta ja selästä oli tehokasta ja ilmapiiri oli upean rento, iloinen ja samalla päättäväisen tavoitteellinen. Ja tuloksia todellakin tuli, jokainen osallistuja ampui viimeisenä osumanaan tosi hyvin pieneen back shot-kohteeseen!
(c) Anna Minkkinen

Torstaiaamuna Ali lähti sateisesta Suomesta kohti Iranin lämpöä ja aurinkoa - paitsi että hetkinen, Tehranissa satoikin lunta ja oli pakkasta     -15 astetta! Alin ajatuksia Suomesta ja suomalaisista kotiinpaluunsa jälkeen:




(c) Saana Janhunen




"On the way back to Iran I had enough time to think about this past year and the big and small things associated with Finland, horseback archery and Finnish horseback archers. I honestly love this country and its culture, honest people and their kindness and loyalty above all. I can not say that I'm jealous but I am sure that I will try to have some of the Finnish features in myself.

I have been a teacher for most of my life, first in art university and then in horseback archery. I can honestly say that the clinics in Finland have been one of my best experiences as a teacher!

The old story of a teacher and a student is going to become a strong bridge between two different cultures for the sake of this fascinating sport. Persian old sport with thousand years history and modern sport in Finland. Dreams are going to be true. Surely it is not easy but I am sure about future and waiting to see you all in international battles on fast horses, brave and honest Finn horseback archers!"

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Lumitreeniä!

(c) Elina Puhjo
Training in the snow!

The snow came early this winter and I love it! I feel a little girlish and funny with my long wool kaftan and winter riding skirt, but those are extremely comfortable and warm clothes for cold climate. We went with Jaffa for the first time training at the trot racing track nearby. It's an excellent place for horseback archery training because it's safe, not slippery and there is lots of space. Nocking with numb fingers is not very fast, but with speedy Jaffa also single shot is very good training. Still I have some mistakes in my technique but mostly it's getting better!

*

Lumi tuli tänä vuonna aikaisin, ihanaa! Rakastan talvea ja oli ihanaa kaivaa talviratsastushame kaapista ja suunnata valkoiseen tallimaisemaan. Väkersin myös palalaarista löytyneestä villakankaan palasta talvikaftaanin viileän kelin ampumista varten. Kokonaan pitkiin villavaatteisiin toppautuneena on vähän hölmö olo, mutta ne ovat päällä ihanan lämpimät ja eivät häiritse ampumista. Ratsastushameen tekeminen pari talvea sitten oli yksi parhaimpia päätöksiäni, koska hame ei tule ratsastajan ja hevosen väliin mutta jalat lämpenevät tosi hyvin kaksinkertaisen villan alla. Sillä pärjäsin viime vuonna Lapissa 40-asteen pakkasessa heppamaastoja vetäessäkin!

Nyt päästiin ekaa kertaa Jaffan kanssa harjoitusraviradalle ampumaan. Ravirata on tosi hyvä paikka ratsujousiammuntaan, pohja on hyvä, matka ei lopu kesken ja eri kohtiin rataa saa rakennettua erilaisia harjoituksia. Jaffa rakastaa kiitää lujaa joten single shot yhdellä omalla taulullani oli oikein hyvää treeniä, ajoituksesta täytyy muistaa pitää huoli tai ei toivoakaan osua. Kylmässä sormet on sen verta kömpelömmät, että nopea nokitus ei suju aina ihan niin luontavasti, joten senkin kannalta ampumatekniikkaan keskittyminen yhdellä taululla oli hyvä idea. Kuvista näkee, että vieläkin hiukan haen käsien asentoa (esim. kahdessa ekassa kuvassa kyynärpää osoittaa ulospäin ja kasvot on kaukana nuolesta), mutta yleensä juuri ennen laukaisua saan hyvän suoran linjan. Kuvia tosiaan nappailtiin urakalla, koska tarvitsin talvisia kuvia hauskaa joulukalenteriprojektia varten. Päivitän tästä projektista lisää myöhemmin!

Ystäväni Elina oli urhea kuvaaja haastavasta valosta ja jäätyvistä sormista huolimatta, ja saimme paljon hienoja lumisia kuvia! Lisäksi saatiin vihdoin toteutettua pitkään suunnitelmissani ollut projekti, jossa koostin samalle videolle pätkiä tämän vuoden ratsujousiammuntaseikkailuiden varrelta. Videon editoiminen oli hauskaa ja saimme paljon uusia ideoita niin hyödyllisiin kuin hyödyttömiinkin mutta hauskoihin videoprojekteihin! 

Tässä videokooste ja kuvia marraskuun piristykseksi!












Seuratoimintaa ja titteleitä!



Association and fancy titles!

Good news: The Mounted Archers of Southern Finland (ESRAJA) is now an official association under Finnish Horseback Archery Association! Horseback archery is growing fast in the Southern Finland region and we started thinking that it would be good for the sport to have an local association for organizing events, buying targets, searching for co-operators etc. Now it's done and I ended up to be the chairman for the rest of the year 2016! Also I got accepted as an official horseback archery teacher under Finnish HBA Association. I had my first own clinic for 9 participants and everything went really well. I really enjoy teaching and watching people to learn! I hope to do it a lot in the future.

*

Hyviä uutisia ratsujousiampujille! Marraskuun alussa saimme virallisesti rekisteröityä Etelä-Suomen Ratsujousiampujat ry:n eli ESRAJA:n. Jatilan treenitoiminnan kasvaessa, Etelä-Suomen toiminnan lisääntyessä ja uusien harrastajien aloittaessa lajia huomasimme, että paikallisyhdistykselle alkaisi olla tarvetta. Yhdistyksen kautta tapahtumien organisointi ja niistä tiedottuminen helpottuu, yhteistyökumppaneiden hakeminen paikallisista jousiammuntaseuroista, ratsastustalleista ja alan liikkeistä mahdollistuu ja lisäksi jäsenmaksuilla voi hankkia maalitauluja, lainavarusteita yms. jotka helpottavat kaikkia harrastajia ja uusia kokeilijoita. Niinpä lopulta ryhdyimme tuumasta toimeen, pidimme pienen perustamiskokouksen ja laitoimme viralliset paperit Patentti- ja rekisterihallituksen käsittelyyn.

Nyt kun yhdistys on virallisesti olemassa, pääsee toiminta kunnolla käyntiin! Ensimmäisenä varsinaisena yhdistyksen tapahtumana on luvassa pikkujoulutapahtuma, jossa yhdistetään ratsujousiammuntakisat, yhdistyksen vuosikokous ja ratsujousiampujien illanvietto. Tällä hetkellä toimin yhdistyksessä niinkin arvokkaalla tittelillä kuin puheenjohtajana. Katsotaan mihin ensi vuoden osalta päädyn!

Etelä-Suomen alueella kuitenkin on tapahtunut ja tapahtuu vielä ennen tuotakin. Ensi viikolla iranilainen opettajani Ali Ghoorchian saapuu jälleen Suomeen ja luvassa on viikonloppuklinikat Seinäjoella ja Mäntsälässä, muutamia pienryhmätunteja ja tietenkin myös kaikkea muuta hauskaa oheistoimintaa!

Myös minäkin pääsin vetämään kurssia! Viime viikonloppuna pidin ensimmäisen oman ratsujousiammuntakurssini Jatilassa yhdeksän hengen kurssiporukalle. Osallistujia oli aivan ensikertalaisista kokeneempiin ratsujousiampujiin. Yhden päivän kurssilla ammuttiin ensin maasta ja sitten selästä kahdessa ryhmässä. Päivä sujui hyvin vaikka sitä etukäteen vähän jännitinkin ja oli tosi hauskaa. Opettaminen on minulle todella innostavaa ja on mahtavaa nähdä, miten kurssilaiset kehittyvät. Aloin heti miettiä uusia harjoituksia ja parannuksia seuraavia kursseja varten, joten niitä on varmasti luvassa!


Tänään minut myös hyväksyttiin virallisesti Suomen Ratsujousiampujain Liiton kouluttajaksi. Kouluttajaksi pääseminen vaatii kisakokemusta, kolme opetuskertaa ja niiltä saatua palautetta, vähintään HA1-tasoa IHAA:n grading-tasoluokitusjärjestelmässä ja kirjallisiin tenttikysymyksiin vastaamista. Liiton hyväksymiä kouluttajia on tällä hetkellä Suomessa kolme, Tero Ulvinen Seinäjoella, Marko Suhonen Kouvolassa ja nyt minä Helsingissä. Jos siis haluat opetusta ratsujousiammunnassa, nyt minulla on siihen virallinenkin pätevyys! Yhteyttä voi ottaa sähköpostilla anna.esraja@gmail.com .

Kuvat: Miro Lahtela. Kuvat Ratsujousiammunnan lauantaikurssilta 29.10.

maanantai 31. lokakuuta 2016

Ystävämme hevoset

(c) Ali Ghoorchian

Horses, our friends


Horses make us horseback archers and they are the light of this sport. Most of the horses I've met like horseback archery and it's wonderful to see when the rider and the horse are working together well. One interesting aspect in horseback archery is the fact that usually we are not competing on our own horses, instead selecting the horse happens quite quickly. Sometimes people don't get the horse they prefer or the horse might be behaving in an unexpected way. Still it makes me sad when somebody loudly blames the horse for bad results in the competition. Of course if the horse is acting dangerously or is not capable to compete it's better to change the horse. But if the horse is just simply slower or faster than the rider prefers, I think it is our responsibility to respect the horse and try our best. On slow horse rider has time to hit more and better, on fast horse rider will get speed points and can focus on some good hits. Horses are giving their best, let's do the same for them!

*

Hevoset tekevät meistä ratsujousiampujia. Ne tekevät lajistamme hyvin ainutlaatuisen ja niiden ansiosta kilpailuissamme on vauhtia, jännitystä, yllätyksiä ja hellyyden hetkiä. Hyvin yhteen toimiva ratsukko on upeaa katsottavaa: molemmat tietävät tehtävänsä ja nauttivat olostaan, jolloin tuloksetkin ovat usein hyvät.

Suurin osa hevosista rakastaa ratsujousiammuntaa opittuaan mistä siinä on kyse. Niille vapain ohjin laukkaaminen, askeleen venyttäminen ja melko itsenäinen suoriutuminen ratsastajan ampuessa on yleensä mieluisaa ja hauskaa vaihtelua. Ne oppivat nopeasti missä kohtaa rata alkaa ja ovat usein varsin innokkaita lähtemään sinne, mutta toisaalta myös tietävät missä kuuluu hidastaa. Moni kokenut ratsujousiammuntahevonen hidastaakin heti radan lopussa ratsastajan istuessa satulaan ohjien ollessa vielä vapaana.
(c) AMM Archery

Vaikka kisoissa pärjäämiseen vauhdikas hevonen on etu ja joissain tapauksissa jopa välttämättömyys, on upeaa että jokaisella hevosella on oma vauhti, askeltyyppi ja koko. Vaikka hevosen vauhti ei riittäisi kisojen aikarajan alittamiseen, voi se olla voittamaton aloittelevien ampujien opettaja. Pehmeästä laukasta on helppo ampua, mutta korkea pomppuinen laukka opettaa käyttämään omaa lihaksistoa jousikäden stabiloimiseen. Jokaisella on varmasti suosikkinsa hevosten koon puolesta, mutta monenkokoisilla hevosilla treenaaminen kannattaa. Monesti ratsujousiammunnassa käytetyt hevoset ovat varsin pieniä, mutta kisakumppaninsa kokoa ei silti voi etukäteen varmasti tietää. 

Vieraalla hevosella kisaaminen onkin yksi todella mielenkiintoinen elementti ratsujousiammunnassa. Oman maan kisoihin voi lähteä oman tutun hevosensa kanssa, mutta suurin osa kansainvälisistä kilpailuista käydään järjestäjän tarjoamilla hevosilla. Hevosen valinta on usein melko nopea ja sen aikana täytyy nopeasti käydä läpi ne asiat, jotka itselle tuntuvat kisojen kannalta tärkeiltä, esimerkiksi hevosen luonne, sen nopeus radalla, onko se radan alussa hermostunut, onko se helppo pysäyttää radan päässä ja miten se suhtautuu muihin hevosiin. Kaikki nämä asiat eivät välttämättä ehdi selvitä koeratsastuksen aikana ja usein on vain katsottava hevosten kasvoja ja luotettava omaan intuitioon. 

Aina hevosvalinta ei osu nappiin tai samaa hevosta toivoo moni muukin, jolloin osan täytyy tyytyä eri hevoseen kuin lemppariinsa. Kisojen aikana saattaa myös selvitä yllätyksiä ja hevosilla voi olla hyvin erilaisia päiviä. Useimmiten hevosta ei saa kisan aikana enää vaihtaa, ellei kyseessä ole hevosen terveydellinen syy. Omaan korvaani särähtää kuitenkin aina pahasti, kun joku kovaan ääneen syyttää hevosta kun suoritus ei mennyt niin kuin toivoi. Totta kai kisasuorituksessa ratsukko on pari, jossa hevosen käyttäytyminen voi joko haitata tai edistää ratsastajan toimintaa ja on tosi iso harmi, jos hyvä ampumisflow töksähtää hevosen säikähtäessä jotain, vaihtaessa laukkoja tai vain olemalla paljon odotettua hitaampi tai nopeampi.
(c) Lena Pena

Kuitenkin mielestäni ratsastajina meillä on vastuu hyväksyä tilanne ja toimia sen ehdoilla parhaamme mukaisesti. Vaikka hevonen olisi omaan makuun liian hidas eikä sillä saisi nopeusbonuspisteitä, on kuitenkin jäljellä varsinaiset pisteet joiden kerryttämiseen voi keskittyä kahta kovemmin. Hitaasta vauhdista nokittamiseen, ampumiseen ja siihen keskittymiseen jää aikaa ja hyvillä osumapisteillä pääsee kohoamaan tuloslistoilla varsin korkealle, vaikkei ihan kärkisijoille yltäisikään.

Samoin jos hevonen onkin odotettua nopeampi, täytyy ratsastajan taktikoida ampuminen niin että ainakin vaadittava määrä nuolia päätyisi tauluihin ja ajatella hyvänä puolena sitä, että nopeuspisteitä kertyy. Esimerkiksi Korean Serial Shot-radalla voi viidestä kohteesta ampua vain ensimmäiseen, keskimmäiseen ja viimeiseen ja saada niiden ja ajan yhteenlasketuilla pisteillä varsin hyvän tuloksen. Kovin nopea hevonen voi tietenkin olla myös oikeasti pelottava tottumattomalle, jolloin jo radalle meneminen vaatii itsensä ylittämistä. Silloin itselleen pitäisi malttaa olla armollinen ja olla ylpeä niistä saavutuksista joihin kykenee, vaikka tuloksissa jäisikin alemmille sijoille. Jos taas hevosen käyttäytyminen oikeasti tuntuu turvattomalta, kannattaa asiasta rohkeasti puhua. Kisajärjestäjätkään eivät yleensä halua vaarantaa kisaajien turvallisuutta ja esimerkiksi Korean MM-kisoissa joitain hevosvaihtoja tehtiin kesken kisojen, kun ratsastajan ja radan alussa hermostuneen hevosen yhteistyö ei sujunut. Sama pätee aivan liian hitaisiin hevosiin: kaikki eivät vain voi laukata rataa lähellekään aikarajan puitteissa, ja silloin ei ole reilua tavoitteelliselle kisaajalle tai hevoselle jos koko suoritus menee hevosen vauhdin puskemiseen. Hevoselta katoaa into hommaan, vaikka tosiasiassa se voi hyvin olla loistava opetushevonen tai aran kisaajan ensikisakokemukseen sopiva ratsu.


(c) AMM Archery
Joskus itse radalla hevonen toimii ihanasti, mutta alku tai loppu saattaa olla haastava. Ensimmäisissä kansainvälisissä kisoissani Puolassa ratsastin Szynka-tammalla, joka alkoi etenkin viimeisenä kisapäivänä olla sitä mieltä, että hän ei ehkä viitsisi tallustaa takaisin radan alkuun vaan nauttisi mielummin katsojan roolista. Szynka ei tehnyt mitään sen dramaattisempaa kuin vain pysähtyi ja jumittui paikoilleen, mutta naamani punehtui kuitenkin häpeästä aika hyvää tahtia kun yritin patistaa, houkutella ja kannustaa Szynkaa radan alun luokse koko yleisön tuijottaessa ja kuuluttajan kailottaessa: "Annaaa from Finlaand!! ... Anna, please... Track is free... Please, we are ready..." Tällaisissä tilanteissa voi mielestäni perusteellista johtajuustaistelua parempi peliliike olla leikkiä hiukan oveluudella ja miettiä, kävelisikö hevonen mielummin vaikka toisen hevosen kanssa tai hiukan eri reittiä, jolloin se ei pääse pysähdyspaikalleen. Minulla tilanteessa auttoi se, että Ali käveli vierelläni, jolloin Szynka liikkui mielellään ja sain itse pitää mieleni kisasuorituksissa.

Helposti kisoissa tulee ajateltua liikaa sitä mitä muut ajattelevat ja omaa mainettaan, voi tuntua että osoittaa olevansa huono ratsastaja jos pyytää apua tai vaikka taluttaa hevosta. Mielestäni se kuitenkin päinvastoin osoittaa ymmärrystä hevosia kohtaan, jos osaa välttää kisatilanteessa turhat konfliktit. Vieraan hevosen kanssa kovin lujaa suhdetta ei usein ehdi syntyä ja lisäksi se on voinut oppia erilaisia kikkoja työn välttelyyn, ja niiden pois kitkeminen pitäisi tehdä joskus muulloin kuin keskellä kisasuorituksia. Oma arvostukseni vain kasvoi erästä Koreassa kisannutta henkilöä kohtaan, kun hän aina radan jälkeen pysäytettyään hyppäsi alas selästä, juoksi hevosta taluttaen radan alun lähelle ja loikkasi takaisin selkään. Suoritukset menivät erinomaisesti ja hevonen ja ratsastaja vaikuttivat molemmat radalla positiivisilta ja keskittyneiltä. Muilla ratsastajilla hevonen oli välillä hiukan ongelmallinen, kun se ei halunnut palata radan alkuun ja yritti käännähdellä ympäri ja hyppiä.

Mielestäni hankalan kisahevosen sattuessa kohdalle olisi tärkeää muistaa myös se, että kisoja kyllä tulee lisää ja jos juuri näissä kisoissa suoritukset jäivätkin odotettua matalammiksi, niistä kuitenkin varmasti oppi jotain. Toki itse hetkessä pettymys tuntuu valtavan kirvelevältä, mutta sitä ei missään nimessä saisi purkaa hevoseen tai edes mielestäni vierittää hevosen syyksi.

Hevoset eivät osaa kieroilla, suunnitella ja tarkoituksella olla ilkeitä. Ne eivät pahuuttaan ole liian nopeita tai hitaita. Ollaan niille kiitollisia kaikesta mitä ne meille antavat ja muistetaan se, että usein ne kaikkein hankalimmat ovat niitä kaikkein parhaimpia opettajia.


(c) AMM Archery

Ratsujousiammunta on siitä hauska laji, että sen kokeileminen on helppoa ja se koukuttaa nopeasti. Ratsastajan on nopea opetella perusteet siitä miten nokittaa ja ampua nuoli ja päästä sen jälkeen kokeilemaan jo selästä. Kun ampuminen ratsain on hauskaa, kasvaa myös into kehittää ammuntatekniikkaa maasta ampuen tarkemmaksi ja nopeammaksi. 

Toisaalta myös jousiampujan on melko helppo päästä kokeilemaan ratsain ampumista jos käytössä on luotettava hevonen, koska ratsujousiammunnassa ratsastaminen suoralla radalla on verrattain helppoa. Myös tässä tapauksessa herää kokemukseni mukaan poikkeuksetta halu oppia lisää ratsastamisesta, niin omasta kehonhallinnasta hevosen selässä kuin hevosen kanssa kommunikoinnistakin. 

Välillä kansainvälisissä kisoissa yllättää se, kuinka ratsastustaidoltaan eri tasoisia ratsastajia lajissa kisaa. Valitettavasti välillä on myös havaittavissa asennetta, jossa hevonen on vain yksi kisavälineistä. Toivoisin että laji kehittyy koko maailman tasolla suuntaan, jossa hevonen on arvostettu kisakaveri ja sen tarpeet ja hyvinvointi halutaan ottaa tarkasti huomioon. Mielestäni hyvä ratsastus- ja hevosmiestaito on ehdoton edellytys lajissa edistymiselle ja pärjäämiselle. Olemme sen ihanille hevosystävillemme velkaa!

(c) Lena Pena

perjantai 28. lokakuuta 2016

Arkista syystreeniä


Normal autumn training


Now I'm back in Finland and in my everyday life. My training includes of course also a lot of basic training here in Finland in addition to training camps in Iran. In the summer it's quite easy to train every day on foot, but autumn makes it a bit harder: darkness comes early and fingers get numb in the cold. Lucky I have my parents' garage for some indoor training! I'm quite happy with my long draw now on foot, even though I still have some mistakes same as I did have last summer. On horse I'm really happy about my draw! Every Monday we have horseback archery practice at a riding school in Mäntsälä and also I've started now to train with my friend's arabian horse, Jaffa. He is really smart, speedy and great companion for horseback archery!

*

Suomeen ja arkeen on palattu ja ajattelin että pitääpä lyhyesti kirjoittaa siitäkin, sillä treenaamiseni ei suinkaan rajoitu Iranin vuorilla liihottamiseen vaan harjoittelen kotonakin niin paljon kuin vain pystyn!


Juhannusmuistoja syksyn piristykseksi!
Kesäaikaan maasta ampuminen onnistuu helposti ja olen pyrkinyt ampumaan päivittäin, toisinaan enemmän ja toisinaan vähemmän. Meillä on pihalla sopiva jyrkkä kalliomuodostelma joka tarjoaa turvallisen paikan ampua heti kotona, mikä helpottaa hirveästi treenin järjestämistä jokapäiväiseksi rutiiniksi. Lisäksi minne vain menen, nappaan mieluusti pienen olkitauluni, jousen ja nuolet mukaan niin että pääsen harjoittelemaan vaikkapa kesämökilläkin.

Syksyn saapuessa ja sään kylmetessä maasta ampumisen treeni saa hiukan haasteita. Pimeä tulee aikaisemmin, joten treeni pitäisi saada ajoitettua päivälle tai alkuillalle. Sää luo myös omat haasteensa. Kylmää vastaan voi pukeutua lämpimästi, mutta lämpöiset vaatteet ovat helposti hiukan tönkköjä päällä käsien täysin vapaata liikettä ajatellen, tai sitten sen verran löysiä että jänne räpsähtelee hihaan tai kaulukseen. Ohuilla lämpöisillä villakerroksilla olen saanut parhaan tuloksen viileässä ampumiseen. Sormien paleleminen ja kohmeinen kömpelyys on minulle oikeastaan suurin ongelma ja vaikea ratkaista, koska hanskat (etenkin lämpöiset ja paksut) häiritsevät minulla ampumista paljon. Villakynsikkäät ja käsien ja sormien jumppa on toistaiseksi ollut paras ratkaisu.



Jos taivaalta tulee vettä, räntää, kissoja ja koiria, herää minunkin mukavuudenhaluni ja jätän helposti treenin paremmalle hetkelle. Tai vaikka harjoittelen nokittamista tai vain lihasvoimaa sisätiloissa. Myös lepopäivät ovat onneksi tärkeä osa treeniä niin kehon kuin mielenkin kannalta. Vaikka on kunnianhimoa niin riemun täytyy silti pysyä yllä ja jos jousi alkaa kyllästyttää, on tuntunut paremmalta antaa sen lomailla muutama päivä ja jatkaa sitten kun into on palannut.

Syys- ja talviaikaan pääsen onneksi harjoittelemaan toisinaan vanhempieni varastorakennuksessa, jonne on rakennettu minikokoinen jousiammuntasali. Etäisyyttä ei ole kovin paljon, mutta tarpeeksi että tekniikkaa ja tarkkuutta saa harjoiteltua. Lisäksi juuri ampumapaikan seinällä on kokovartalopeili, jota voi hyödyntää tekniikan opettelussa! 

Maasta ampuessa olen ilokseni saanut nyt aika hyvän pitkän vedon. Vieläkin oikea käteni kipuaa liian ylös, jolloin kädet eivät muodosta suoraa linjaa nuolen kanssa. Mutta olen onnellinen kuinka helposti ja luontevasti tämä veto nyt tulee, vihdoin se alkaa olla lihasmuistissa! Kesälläkin saavutin saman vedon, mutta se tuntui aika vieraalta ja paljon voimia vaativalta. Ja sitten välissä taas hukkasin sen!

Ratsujousiammuntaa pääsen Suomessa harjoittelemaan hiukan vähemmän, mutta kuitenkin riemastuttavan usein tällä hetkellä. Maanantai-iltaisin Jatilan tallilla Mäntsälässä pyörii ratsujousiammuntatreenit, joissa pääsee treenaamaan porukalla Jatilan ihanien ratsastuskouluhevosten kanssa. Käytössämme on myös maneesi, joka mahdollistaa illalla pimeällä, kelillä kuin kelillä treenaamisen. Porukalla treenaaminen on myös tosi hauskaa, nuolten kerääminen toimii vastavuoroisesti ja kavereilta saa hyviä vinkkejä.

Nyt olen päässyt myös aloittamaan kunnolla ystäväni Jaffa-arabin kanssa treenaamisen! Jaffa asuu Sipoossa pienehköllä tallilla jossa pääosa kavereista on ravureita. Jaffa on tosi ihana maastokaveri, mutta myös aivan loistava hevonen ratsujousiammuntaan. Se innostui puuhasta heti ja intopiukeana sekä kiihdyttää kovaan vauhtiin että hiljentää nätisti takaisin käyntiin. Ampuminen saa sen kuumumaan, mutta se osaa myös rentoutua hetkessä ja korvat lupsuen kävellä pitkin ohjin samasta kohdasta, jossa äsken juuri laukattiin. Fiksu ja luotettava kaveri!



Vauhti itsessään ei ole ratsujousiammunnassa välttämättömyys, mutta historiaan perustuvassa metsästys- ja sotataidossa hevosen nopeudella on ollut merkittävä rooli. Siksi nykyisissäkin kilpailuissa vauhtia palkitaan nopeusbonuspisteillä ja huipulle pääseminen edellyttää reipasvauhtista hevosta, mielellään tosi nopeaa. Vauhti vaikuttaa ampumisen ajoitukseen ja nuolen lentoon paljon, joten on mahtavaa että pääsen Suomessakin treenaamaan ripeästä arabin laukasta. Hevoselle askelen venyttäminen ja laukkailottelu luvan kanssa on piristävää vaihtelua. Oleellista on, että ratsastaja päättää milloin laukataan ja milloin ei, ja että hevosen vauhti ei perustu pelkoon tai jännittymiseen. Mielelläni annan ratsujousiammunnassa hevosen valita itse laukan tahdin, joten on ihanaa treenata hevosella jonka kanssa mieluisa tahti on sama.

Toki jossain kohdin varmasti tulee ajankohtaiseksi treenata myös hiukan hitaammassa vauhdissa laukkaamista ja ampumista esimerkiksi mutkittelevien puolalaisratojen treenaamista silmälläpitäen. Myös talvella pohjan liukkauden kanssa saa olla tarkkana, mutta nyt hyvällä pohjalla ja varmajalkaisella hevosella on ihana nauttia vauhdikkaan treenin mahdollisuudesta.

Jaffassa oikein hyvä puoli on myös se, että Jaffan kotitallilla ihmiset suhtautuvat lajin harjoitteluun positiivisen uteliaasti. Myös puitteet ovat tosi hyvät: kentällä mahtuu harjoittelemaan vähäsen, minkä lisäksi syksyllä sänkipelloilla saa ratsastaa ja tallille kuuluu vieläpä pieni raviratakin, jossa saa käydä ampumassa silloin kun ravurien treeni ei ole kesken. Mahdollisia ratoja siis riittää! Toistaiseksi hirvenmetsästys ja märät kelit ovat ajaneet meidät pysymään kentällä, mutta odotan innolla pidemmille radoille pääsyä.

Suurin osa kuvista on viime sunnuntain treenistä. Kuvista katsomalla on todella hyvä mahdollisuus oppia ja tarkkailla omaa tekniikkaa. Suosittelen! Ja hei, katsokaa kuinka pitkänä vetoni on pysynyt Suomeen paluun jälkeenkin, jee! Olen tosi tyytyväinen. Myös käsien ja nuolen muodostama linja sunnuntain kuvissa on hyvä, tämän päivän treenissä otettu aloituskuva ja video paljastaa että käteni yrittää jälleen pyrkiä palaamaan ylöspäin. Kiinnitän siihen siis jatkossa taas enemmän huomiota!

Antoisia syystreenejä ja ihania hetkiä syksyn pimeyteen!







Kuvat ja video: Miro Lahtela, poikkeuksena kuva Iranista Ali Ghoorchian





Gauchoux Open, Ranska

(c) Jouke Boerma Korona-aika iski, vieden mukanaan valtaosan kansainvälisistä kisoista - ja niinpä blogin kirjoittaminen on myös ollut tauol...