Anna Minkkinen: syyskuuta 2018

Kolmas kerta toden sanoo? Nyt nimittäin kisasin kolmatta kertaa ratsujousiammunnan SM-kilpailuissa, jotka on järjestetty yhteensä neljä kertaa. Seinäjoella järjestetyissä SM-kisoissa 2016 sijoituin suomalaisella radalla pronssille sekä kokonaiskilpailun hopealle ratsastaen paikallisen ratsastuskoulun upealla Sintti-tammalla. SM-kisoissa 2017 olin itse yhtenä pääjärjestäjistä ja Orimattilassa järjestetyt kisat olivat minun ja Bambin ensimmäiset yhteiset kilpailut. Sieltä mukaamme tarttui kultamitali korealaiselta radalta sekä pronssimitali unkarilaiselta radalta!

Radan testausta perjantaina (c) Fanni Snellman

Suomenmestaruudet 2018 järjestettiin Ratsastus- ja valmennuskeskus Tehossa Salossa. Pääjärjestäjänä toimi tällä kertaa SRJL:n jäsenseura EMAC, joten sain nauttia harvinaisesta luksuksesta: minun ei tarvinnut järjestää mitään tai olla vastuussa mistään muusta kuin Bambista ja itsestäni! Paikalla toki oli paljon ystäviäni ja oppilaitani sekä juniorivalmennettavani Nuppu, ja autoin tietenkin radan rakentamisessa yms pikkuhommissa, mutta otin nyt erityistavoitteekseni että malttaisin pitää keskittymiseni omassa tekemisessäni etenkin niin kauan kunnes oma suoritukseni olisi ohi, enkä väsyttäisi itseäni liikaa. Helposti nimittäin nappaan itselleni vastuun niin monesta asiasta että keskittymiseni hajoaa eri puolille ja en suorita mitään kovin hyvin. Priorisointi ja ei:n sanominen ovat olleet yksiä tärkeimmistä kesän treeneistäni!

Omistauduin treenaamiselle viimeiset viikot ennen kisoja, jotta saisin taas tuntuman takaisin vanhaan Kaya-jouseeni, kun koko kesän käyttämäni AliBow-jousi hajosi elokuun alkupuolella. Treenipäiväkirjani mukaan sainkin vajaassa kolmessa viikossa ammuttua hiukan alle 3000 laukausta, joista 245 hevosen selästä. Rutiini alkoi löytyä ja kun keskittyminen oli kohdallaan niin sitten olivat nuoletkin, etenkin maasta käsin. Bambin kanssa kävimme vielä edellisenä viikonloppuna Hertsby Stallgårdissa ESRAJA:n kisapreppauspäivässä, jotta pääsimme vielä vieraaseen paikkaan ja kokeilemaan vähän eri kuolainta kuin aikaisemmin. Kesän aikana saatiin reissaamiseen tarpeeksi rutiinia, että vieraiden hevosten hajut eivät enää aiheuttaneet aivan samanlaista kiihkotilaa kuin alkukesästä. Bambikin siis toimi täydellisesti ja en voinut kuin todeta että eipä olisi mitään tekosyytä millekään, sillä kaikki olisi ihan vain itsestäni kiinni.

Perjantaina pakkasimme kimpsut ja kampsut, Bambi tallusti traileriin tottuneesti ja aloitimme matkan kohti Saloa hovikuskimme, Bambin omistajan ja kasvattajan Rian kanssa. Bambia kiukuttivat Turun moottoritien tunnelit, mutta muuten reissu sujui hyvin. Puuduttava moottoritie 80 km / h vauhdilla sujui Rian hauskassa seurassa iloisesti, vaikka vaikuttikin ettemme ikinä pääsisi perille navigaattorin vaihtaessa arvioitua saapumisaikaa minuutin pitemmälle aina kun minuutti oli kulunut. Pääsimme kuitenkin lopulta Tehon parkkipaikalle, purimme Bambin varusteineen ja vein Bambin majoittumaan jabakarsinoista kootun kujan perälle, sopivasti hiukan erilleen muista paikalle saapuneista kisaratsuista. Ori puhkui ja pöhisi, mutta rauhoittui kuitenkin melko hyvin.

Ehdin jonkin aikaa auttaa radan rakentamisessa ennen kuin ensimmäisen ryhmän ratsukoiden täytyi lähteä satuloimaan ratsujaan. Olimme Bambin kanssa ensimmäisen ryhmän ensimmäinen ratsukko, mikä sopi meille paremmin kuin hyvin: pääsimme ratsastamaan suorituksemme heti aamusta ja lämmittelimme ja suoritimme ratamme niin, ettei ryhmässämme ollut tammoja, joiden hajut olisivat voineet sekoittaa oripojan pään.

Perjantaina vuorossa oli rataan tutustuminen, sen testaaminen ja harjoittelun viimesilaus. 90 metrin mittainen kisarata oli rakennettu ratsastuskentän kulmasta kulmaan, missä oli se huono puoli että rata sekä alkoi että loppui melko tiukalla kurvilla ja lisäksi kaarteiden suunta ohjasi hevosen väärälle laukalle ratsujousiammuntaa ajatellen. Mitä nopeampi ratsukko, sitä enemmän kurvit vaikuttaisivat, joten olimme Bambin kanssa tarkoituksella treenanneet rauhoittamaan vauhtiamme vähäsen: en halunnut missään nimessä riskeerata Bambin jalkoja, ja loppukurvissa jarrutus kovasta vauhdista ratsastajan ollessa vielä kääntyneenä ampumaan taakse päin 45 metrin päähän oli sellainen riskin paikka, että halusin ensisijaisesti pelata varman päälle Bambin kannalta ja toissijaisesti miettiä aikabonuksia.

Bambi onneksi on itsekin hyvin tarkka askeleistaan ja osasi selvästi mitoittaa vauhdin hyvin itselleen sopivaksi. Oma ampumiseni ei ollut ihan täydessä terässään, mutta tiesin mihin keskittyä. Niinpä vein onnellisena hienosti käyttäytyneen Bambin takaisin karsinaansa, seurasin vielä muiden ratatestailua, hoidin Bambin yöpuulle ja hurautimme yöksi poikaystäväni Miron kanssa hänen vanhempiensa mökille Teijoon. Ammuin siellä vielä pari kierrosta maasta, mutta pimeässä en enää oikeastaan nähnyt mihin nuolet osuivat.

Aikaisin lauantaiaamuna heräsimme, söimme aamiaisen ja lämmittelin jälleen pihalla ampuen, nyt niin että jopa näin minne osuin! Hyppäsimme autoon ja ajoimme kisapaikalle aamuruokkimaan Bambin. Vastassa olikin varsin kiihtyneenä huutava tapaus, sillä rauhallinen karsina jonka olin sen asuinsijaksi valinnut aukaisi näkymän laitumille, joille nyt aamulla oli tuotu tammoja. Tammat hirnahtelivat Bambille ja Bambi huusi niille takaisin niin kovaa kuin vain pystyi. Onneksi vastapäinen karsina oli vapaana, joten muutin Bambin sinne niin ettei se enää suoraan katselisi tammoihin päin. Huuto tietenkin jatkui näköyhteyden lakattuakin, eikä aamiainen juurikaan maistunut, mutta onneksi yö oli selvästi sujunut rauhallisissa merkeissä, sillä lähes koko valtava heinäannos oli kadonnut ja vettäkin oli juotu hyvin.

Yhdeksältä keräännyimme alkubriiffiin saamaan viimeisetkin infot suorituspäivään liittyen, jonka jälkeen ensimmäisen ryhmän ratsastajat pääsivät satuloimaan ratsujaan. Bambi oli karsinassa pyöriessään ja muille hevosille hirnuessaan kuin kiukkuinen herhiläinen. Komensin sitä seisomaan paikallaan ja kumarruin nostamaan satulahuopaa sen vierestä maasta, jolloin se oikein siristi silmiään ja potkaisi napakan mutta kuitenkin tarpeeksi hellästi potkun suoraan oikeaan olkapäähäni. Potku osui onneksi isoille lihaksille ja aiheutti vain kipeän mustelman, mutta olin kieltämättä tosi loukkaantunut hevoselleni moisesta kiukun osoituksesta. Bambi oli yhtälailla loukkaantunut minulle ja hyppi ja poukkoili vielä kun pääsin sen selkäänkin. Tämmöinen päivä, mietin kun kaatosade vielä porhalsi yllemme ja kasteli meidät litimäriksi.

Syvä huokaus ja keskittyminen ratsastamiseen. Kesän harjoitukset muiden hevosten keskellä palkittiin, sillä nyt liikkelle päästyään Bambi alkoi rentoutua ja keskittyä minuun koko ajan paremmin. Unohdimme kiukkumme ja nautiskelimme jälleen yhdessä tekemisestä, kun lämmittelimme radan alun tuntumassa. Kun Bambi alkoi taas kerätä kiihtymystä, rauhoituimme seisomaan ja katselemaan radan vieressä aukeavalle sateiselle golf-kentälle.

Kisa alkoi sillä, että kävelimme ryhmässä radan läpi kuuluttajan esitellessä kisaavat ratsukot. Kisan 24 osallistujaa oli jaettu 5 ryhmään. Kovasta sateesta huolimatta paikalle oli kertynyt pieni yleisö ja joukossa oli paljon ihania, tuttuja kasvoja joiden näkeminen lämmitti mieltä! Ensimmäisenä kisaratana oli vuorossa korealainen K23-rata, jossa ratsastettaisiin kolme kierrosta Double Shottia sekä kolme kierrosta kolmen taulun Serial Shottia. Kuuden kisalaukan lisäksi jokainen ratsukko pääsi suorittamaan yhden harjoituskierroksen, jolla sai ampua tai olla ampumatta. Sateen myötä kenttä oli märkä ja kurainen ja lanattu rata kuin pieni joki sen keskellä. Hyi yäk sanoi Bambi, ja laukkasi tavallisen 8 sekunnin sijaan 90 metriä 14 sekunnissa! Sain molempiin tauluihin 4 pisteen osumat, mutta totesin että kyllä me voisimme Bambin kanssa yrittää olla pikkuisen nopeampia vaikkei se sadesäätä arvostakaan.

Lähdimme ensimmäiseen kisakierrokseemme ja pyysin Bambin hiukan nopeammaksi, nyt sen aika oli 12,37 sekuntia. Ensimmäiseen maalitauluun sain hyvän 4 pisteen osuman ja yritin tehdä saman backshottiinkin, mutta sateen kohmettamat käteni toimivat järjettömän hitaasti ja ammuin aivan kertakaikkisen surkean laukauksen maalitaulun alle. Tyhmä olo, mutta ei auta kuin korjata. Odottelin seuraavaa vuoroani ja jumppasin sormiani lähtöalueella yrittäen saada niihin lämpöä ja notkeutta. Se tuottikin tulosta! Bambi eteni jälleen hiukan joutuisammin, nyt 10,93 sekunnissa ja keskityin molempiin laukauksiini: ensimmäisestä maalitaulusta täysosuma 5 pistettä ja toisesta maalista täysosuma 5 pistettä! Yritin pitää saman yllä kolmannelle kierrokselle, mutta sepä ei enää onnistunutkaan, vaan keskittyminen petti. 2 pisteen osuma ensimmäiseen maalitauluun, nokitusongelma kömpelöillä sormilla ja kaukaa ammuttu backshot taulun yli. No höh. Yksi erittäin hyvä kierros ja kaksi hyvin vaillinaiseksi jäänyttä. Oli aika siirtyä kolmen taulun serial shottiin.

Sade alkoi hellittää ja me Bambin kanssa luottaa kentän pohjaan, joten vauhtimme vakiintui hiukan päälle 9 sekuntiin, joka oli oikein näppärä aika sikäli että 9 sekuntia nopeammasta vauhdista ei enää muutenkaan saisi lisäbonuspisteitä. Kuitenkin nopeampaan tottuneena ajatteluaikaa jäi nyt hiukan liikaa ja ensimmäistä kertaa ikinä pystyin myös kuulemaan yleisön huudot kesken suorituksen. Niinpä ensimmäisellä kierroksellani ammuin 3 pistettä, taas 3 pistettä, hämmennyin yleisöstä ja roiskaisin tyhmästi nuolen tauluun osuma-alueen ulkopuolelle ihan liian aikaisin ammuttuna. Noh, kokosin ajatukseni ja seuraava kierros meni paremmin, osumat 3 - 4 - 4. Huh! Viimeinen kierros alkoi hyvin, 4 - 4 ja taas vähän hätäinen 1 piste. Kokonaisuudessaan sain 69,85 pistettä eli HA4-tason suorituksen, jolla sain kisan johtopaikan.

Olo oli sekä helpottunut että vähän ärtynyt. Korealainen rata on lempparini, joten vaikka nautin siitä, siihen liittyy myös kovimmat paineet. Nyt en saanut päätäni kasaan kaikkein parhaimmalla tavalla, vaan jännitti ja oli huono olo, enemmän melkeinpä odotin että rata olisi ohi kuin että pääsisin kisaamaan lisää. Tylsää että juuri tähän kisaan osui niin tyhmiä virheitä, mutta toisaalta onneksi joukkoon mahtui myös oikein hyviä suorituksia!

Bambiin en olisi voinut olla tyytyväisempi ja oli mahtavaa miten saatoin täysin luottaa sen arviointikykyyn lähdön ja maalin ollessa kuraisina vähän liukkaita. Bambi vaikutti nyt myös itse hyvin tyytyväiseltä päästyään liikkelle ja purkamaan höyrynsä, joten syöttelin sitä jonkin aikaa vihreällä ennen kuin vein sen takaisin karsinaan, jonne se nyt rauhoittui paljon paremmin.

Loppupäiväksi tulin seuraamaan ja jännittämään ystävieni ja erityisesti Nupun puolesta. Radalla nähtiinkin aivan upeita suorituksia! Kaarteet haastoivat kisaajia sitä enemmän mitä vauhdikkaampi ja suuriaskelisempi hevonen oli, ja yleisfiiliksenä ehkä jäi se että moni ei päässyt aivan omalle tasolleen, mutta hienoja kierroksia tuli yhtä kaikki! Nuppu ratsasti tänä vuonna valtavan suurella Poika-hevosella ja upeilla laukaisuillaan nappasi hallussa pitämäni 1. sijan itselleen 0,43 pistettä paremmalla suorituksella! Sijoitus oli erittäin ansaittu useiden täysosumien jälkeen ja kisapäivän tullessa päätökseen olimme iloisia saavuttamistamme mitalisijoista. Pronssille ratsasti taitava Maria Sykkeli-tammallaan.

Väsymys painoi jo kovasti, mutta Nuppu houkutteli minut jäämään vielä illan keppihevosratsastusjousiammuntakisan tandem-luokkaan. Lupasin ratsastaa Nupun vuonohevoskeppari Omppua jos Nuppu suorittaisi ampumisen. Päätimme edetä radan niin että Nuppu olisi repparissani. Taktiikka ei ollut aivan voittamaton, mutta hauskaa oli ja saimme vielä hyvän lämmön päälle kuraisella kentällä pinkoessamme!

Tämän ohjelmanumeron jälkeen kävin Bambin kanssa pienen verryttelykävelyn ja hoidin sen sitten yöpuulle. Suuntasimme jälleen Miron kanssa mökille yöksi. Illalla intouduin ampumaan vielä hiukan treeniksi seuraavaa päivää varten. Herkullinen illallinen ja sauna kruunasivat päivän, ah mitä luksusta! Rentoutuminen teki hyvää ja paransi unensaantia, vaikka jännitys alkoikin taas hiipiä mieleen.

Sunnuntaiaamuna aikainen herätys odotti jälleen. Aamiainen, lämmittelyammunnat, autoon ja kisapaikalle! Yön aikana olin tsempannut oman mielentilani kohdilleen ja odotin unkarilaista rataa innolla. Bambikin vaikutti nukkuneen hyvin ja oli nyt rauhallisempi uudessa karsinassaan. Hoidin sen rauhassa, hyppäsin selkään ja lähdimme verryttelemään. Nyt kenttä oli kuivunut yön aikana ja sää ei enää ollut sateinen, vaikka harmaat pilvet roikkuivatkin taivaalla.

Aloitimme jälleen kävelemällä radan läpi samalla kun kisaryhmämme esiteltiin, jonka jälkeen sai laukata kolme harjoituskierrosta ennen kuin itse kuuden laukan kisa alkoi. Ensimmäinen harjoituskierrokseni oli kaikkein paras: ensimmäiseen maalitauluun täysosuma 4 pistettä ja toiseen maalitauluun täysosuma 4 pistettä! Backshot meni ohi, mutta se ei riemussa haitannut. Loputkin treenikierrokset sujuivat hyvin, tekeminen oli hauskaa ja Bambin vauhti tasaantui 9-10 sekuntiin. Vähän toivomaani hitaampi, mutta kuitenkin jo ihan OK vauhti.

Haastetta toi vain vähäsen se, että radan takana kulki kävelytie juuri sillä alueella jolle oikein epäonnisesti harhautunut nuoli voisi päätyä. Niinpä ennen ratsukon päästämistä radalle täytyi aina odottaa että kävelytie oli tyhjänä, jolloin kisa ei rullannut ihan tasaista tahtia. Bambille lähtöalueelle siirtyminen merkitsi sitä että kohta mennään, ja kun siellä joutuikin odottamaan niin mikäs sen kiukuttavampaa. Nyt kuitenkin oma keskittymiseni oli hyvällä mallilla ja mieli iloinen, niin että keskittyminen ei liiaksi herpaantunut vaikka välillä joutuikin odottamaan.

Tavoitteenani olivat varmat osumat keskimmäiseen maalitauluun sekä lisäksi hyvät yritykset front- ja backshotteihin. Tavoite toteutuikin hyvin, sillä neljällä kierroksella kuudesta sain osuman sekä ensimmäiseen että keskimmäiseen maalitauluun. Kahdella muullakin kierroksella sain osuman keskimmäiseen maalitauluun, joten nollakierroksia ei tullut. Backshotit jäivät vielä pisteettömiksi, sillä en täysin keskittynyt niihin. Siihen pitää jatkossa panostaa! Kaikkiaan pisteitä kertyi 75,51 eli jälleen HA4-arvoinen suoritus. Mieli jäi hyväksi, sillä nyt vihdoin suorittamisessa oli taas iloa ja varmuutta! Mieleen jäi myös hyvä tunnelma siitä, että tästä on helppo jatkaa eteen päin paljon korkeammillekin pisteille, sillä Bambin reippaammillakin kierroksilla osumani pysyivät ennallaan (myös harjoituskierroksella kun se meni hiukan alle 8 sekunnissa), jolloin vauhtibonuksia kertyisi joka kierrokselta lisää. Backshotit kaipaavat lisää treeniä ja rutiinia, mutta oli ihanaa huomata että frontshottien ampuminen tuntui hyvältä ja varmalta. Näillä pisteillä otin unkarilaisen radan johtoaseman.

Hoidin onnellisena Bambin jälleen syöttelyn kautta karsinaan ja menin seuraamaan kisoja sekä auttamaan ystäviäni. Päivä tuottikin hiukan adrenaliinia oman suorituksen jälkeenkin. Ensin ystäväni Anni kisasi nopealla, vasta lajiin totutetulla hevosella jonka kanssa loppukurvi ja pieni pysäytystila näyttivät aika hurjilta. Sain hevosen omistajalta luvan etsiä Annin ratsulle vähän kovemman kuolaimen, jotta pysäyttäminen sujuisi helpommin, ja kiisin Annin vuorojen välissä auttamaan ystävääni. Anni pärjäsi tilanteessa hienosti ja pääsikin lopulta ansaitulle pronssisijalle! Silti loppukurvit nostivat aina jännityksen vatsanpohjaan.

Seuraavaksi kuuluttamosta kajahti ilmoitus: valkoinen hevonen on karannut ja pinkoo golfkenttää pitkin kohti Kiskoa. Pinkaisin salamana tallille varmistamaan ettei kyseessä vain olisi Bambi, mutta onneksi oripoika löytyi omasta karsinastaan. Kyseessä kuitenkin oli ystäväni Elinan kisaratsu Frosti, joten päätin kiirehtiä apuun. Hyppäsimme Frostin omistajan ja Annin kanssa ystävämme Eeron kyytiin ja hurautimme kiireellä ajamaan golfkenttää ympäri ja etsimään kadonnutta islanninhevosta. Ehdimme kiitää koko golfkenttää ympäröivän alueen kunnes saimme yhteyden Elinaan ja varmuuden että Frosti oli saatu kiinni ja se oli täysin vahingoittumaton. Palasimme kisa-alueelle ja vietin jonkin aikaa tsempaten ja rauhoitellen Elinaa, joka ymmärrettävästi oli säikähtänyt tilannetta pahemman kerran. Elina kuitenkin sai hienosti hermonsa kasaan ja jatkoi kisaansa.

Kisa eteni jännittävästi, väsymys alkoi olla hirmuinen mutta samalla ei vain malttanut olla seuraamatta, tsemppaamatta ja kannustamatta kilpailevia kavereita. Upea juniori Tino ampui mielettömiä kierroksia unkarilaisella radalla ja oli upeaa nähdä miten hän tsemppasi edellispäivän haasteista huolimatta, kirien 2,35 pisteellä ohitseni unkarilaisen radan kultamitalille!

Lopulta kilpailun viimeisetkin laukat olivat ohi ja oli aika valmistautua palkintojenjakoon. Koska tulokset päivittyivät reaaliajassa ihaa.eu-tietokantaan, tiesimme jo miten kisassa kävisi. Kävin satuloimassa Bambin ja ratsastin vielä viimeisen kerran ratsastuskentälle, jolla mitalit jaettiin. Bambi tanssahteli itsestään ylpeänä hakemaan mitaleja ja oli kovin innoissaan kanssamme palkittavana olevista ratsuista. Saimme korealaisen radan hopeamitalin ja unkarilaisen radan hopeamitalin.

Seuraavaksi ilmoitettiin kokonaiskilpailun voittajat: pronssilla upea Anni Jauhiainen, hopealla lahjakas juniori Tino Suhonen sekä Suomen Mestari 2018 Anna Minkkinen ja Bambi! Bambi sai ruusukkeet, minä pokaalin ja mitalin ja teimme pienen kunniakierroksen ilosta hehkuen. Olin superonnellinen toki omasta tuloksestani mutta myös upeasti sijoittuneista ja suoriutuneista ystävistäni. Valitettavasti Bambin kanssa yhteiskuvien ottaminen oli hiukan haastavaa, mutta saimme joitain otoksia aikaiseksi. Voittoa ei jääty sen kummemmin juhlimaan, vaan kaikki siirtyivät tahoilleen valmistelemaan lähtöä kisa-alueelta. Isojen taputusten ja halien myötä purin Bambilta sen varusteet, annoin sen Mirolle syöteltäväksi, siivosin karsinan ja kasasin varusteet kotimatkaa varten. Pian Ria kurvasikin pihaan ja pääsimme lähtemään kotiin päin hurjan väsyneinä mutta onnellisina.

Nyt pari päivää kisoja sulateltuani tajusin, että olemme tänä vuonna kulkeneet Bambin kanssa kisasta toiseen voittaen kaiken mihin osallistuimme: ESRAJA:n kesäleirin unkarilaisen radan kilpailun, Etelä-Suomen Seuramestaruuden sekä kaikkein arvostetuimman Suomen mestaruuden. Tajuaminen oli jotenkin häkellyttävä, sillä meinaan itse keskittyä vain omiin virheisiini ja siihen miten hirveästi on vielä opittavaa. Meinasin vajota ujostuksesta maanrakoon, kun valmentajani Ali ilmoitti Raymond-lehdelle, että Annasta tulee Suomen paras ratsujousiampuja. Saavutettu menestys kuitenkin kertoo, että oikealla polulla olemme. Kisakuvia katsoessani näen taas valtavan määrän teknisiä virheitä, mutta sitten välillä pysähdyn miettimään: vau, miten upeaa lajia saan harrastaa, vau millaisen hevosen kanssa ja miten ihanien ihmisten seassa! Kun tähän lajiin käyttämäni vaivannäkö vielä kantaa tunnustusta ja hedelmää, niin täytyy välillä yrittää olla vain rehellisen ylpeä ja onnellinen menestyksestä. Vaikka tuntuu että se onkin se vaikein osuus.

Yksin tämä luonnollisesti olisi kuitenkin mahdotonta, joten olen pyöritellyt mielessäni myös kokemaani syvää kiitollisuuden tunnetta. Valmentajani Ali, Bambin omistaja Ria, poikaystäväni Miro sekä perheeni, ystäväni, oppilaani, ESRAJA:laiset, kaikki tukijat ja hyvän mielen tuojat ympärilläni. Lista nimistä olisi loputon, mutta luotan että te tärkeät tiedätte ketä olette. Kiitos.

Anna Minkkinen

Sivut

tiistai 4. syyskuuta 2018

Suomenmestaruudet 2018

Gauchoux Open, Ranska