Suomenmestaruudet 2016

(c) Suomen ratsastusjousiampujain liitto

The Horseback Archery Finnish Championships

The Finnish Championships were competed this year in Seinäjoki on a trot racing track. I was competing with a Finnish Warm Blood mare called Sintti, one of the horses of the local riding school. She was just six years old but very calm, nice and quite fast, really good horse! The training day was a bit hard because I was not hitting at all as well as I was expecting after all the training in Iran. Saturday was first day of the competition and quite a big storm was on us: chairs were flying around by the wind and nocking and even riding was sometimes hard because of the heavy wind. First day and Korean Track went still quite well and I got the 4th place! In the afternoon we had Finnish Track, which meant 8 targets on a half of the racing track. The track was really fun and even though I made mistakes I managed to be on the 3rd place! Sunday we had Hungarian Track and again I made stupid mistakes, but still some good rounds also and ended up on the 5th place. In the overall results I got the 2nd place and silver medal. Hooray!

*

Ratsujousiammunnan suomenmestaruuksista kilpailtiin tänä vuonna Seinäjoella Mäki-Pohjon raviradalla. Järjestäjänä toimi Suomen ratsastusjousiampujainliiton jäsenseura Equestrian Martial Arts Club. Paikka oli todella ihanteellinen ja toimiva kisojen järjestämiseen. Radalla sai tarvittaessa kaasutella rauhassa vailla huolta jarrutusmatkan loppumisesta, pohja oli hyvä ja talli sijaitsi ihan radan tuntumassa. Meidän autokuntamme yöpyi paikalla telttaillen ja saimme pystyttää telttamme riihen suojiin, mistä olimme hyvin kiitollisia. Suomen sää nimittäin tarjoili jännitystä kun lauantaina Rauli-myrsky iski ja tuuli heitteli tuoleja, pöytiä ja estetolppia ympäriinsä.

(c) Elina Puhjo

Perjantaina oli harjoittelupäivä, jolloin sai tutustua kisahevoseensa ja ampua Korean Triple Shot -rataa vapaamuotoisesti. Hevoset oli jaettu jo alustavasti toiveiden perusteella järjestäjien toimesta. Minun kisakumppanini oli hieno 6-vuotias FWB-tamma Sintti josta pidin heti alusta alkaen. Sintti on herkkä, kuuliainen, nopea ja tasainen. Todella hyvä työmoraali ja rautaiset hermot, nuori hevonen joka ei hätkähtänyt mitään! Perjantaina Sintin nopeus jopa yllätti minut, olin asennoitunut kisaamaan reilusti hitaammalla hevosella kuin Iranin hevoset mutta Sintti kiitikin 90 metrin radan 6-7 sekunnissa! Tässä sääntösetissä oli kuitenkin aikaleikkuri, eli maksimaaliset aikabonukset sai 9 sekunnin ajasta mutta sitä nopeammasta ei enää saanut lisäpisteitä. En tykkää ajaa tai pidätellä hevosta radan aikana ollenkaan vaan annan sen mieluiten itse valita tahtinsa, mutta keskityin olemaan rennon rauhallinen etten lietsoisi Sinttiä hirmuisen nopeaan vauhtiin. Vauhti sitten hidastuikin loppua kohden 7-9 sekuntiin, joka oli minulle oikein sopiva tahti.

Perjantain harjoittelu ei kuitenkaan ollut varsinaisesti omiaan kohottamaan tunnelmiani. Hevonen oli upea, mutta minä en todellakaan! Harjoittelimme Alin kanssa hirmuisen vaikeita ratoja kaksi viikkoa emmekä ollenkaan näitä ratoja joita varsinaisissa kisoissa ratsastetaan. Ali vannoi, että vaikeiden ratojen jälkeen minulle on lasten leikkiä ampua isoja, lähellä olevia kohteita ja napsin kuulemma helposti tiikerin toisensa perään. Uskoin tähän logiikkaan ja voi mikä pettymys ja järkytys, kun ensimmäinen ampumani nuoli suhahti iloisesti ohi taulun! Sain harjoittelun aikana vähän tuntumaa, mutta jäin silti hiukan epävarmaan tunnelmaan. Säännönmukaisesti virheeni oli ampua liian aikaisin ja myöskin taas sillä inhottavalla vanhalla tekniikalla. Hmmph. Viimeisellä kierroksella osuin kaikkiin kolmeen tauluun joten siihen oli hyvä päättää harjoittelu hevosen kanssa, mutta mietiskelin koko illan ja treenailin maasta ampumista.

Yön nukuin todella hyvin, makuupussin suojista oli ihanaa kuunnella voimistuvan tuulen vinkunaa riihen nurkissa. Teltasta ulos kömpiessä kuitenkin viereinen tuoli lensi tiehensä ja viima oli elokuusta huolimatta niin hyinen että nöyrryin äkkiä ja puin merinovillakerraston vaatteiden alle. Ravirata sijaitsi keskellä aakean laakeita pohjanmaalaisia peltomaisemia joten tuulensuojasta ei ollut tietoakaan. Hevoset olivat kuitenkin tottuneita tuuleen ja niiden tyyni suhtautuminen myrskyn riepotteluun oli ihailtavaa.

(c) Elina Puhjo

Kisassa ratsasti yhteensä 22 osallistujaa jotka oli jaettu neljään eri ryhmään. Olin itse C-ryhmässä joten ehdin kisojen alun seurata muiden osallistujien ratsastusta ja auttaa pisteenlaskussa. Lopulta oma vuoroni alkoi lähestyä ja kiipesin Sintin selkään. Ensimmäinen osakilpailu oli korealainen rata, johon kuului yksi lämmittelylaukka ja kuusi kisalaukkaa: ensin kolme kierrosta double shottia ja sitten kolme kierrosta triple shottia. Rataa ratsastettiin vastatuuleen ja etenkin kovat puuskat vaikeuttivat sekä nokitusta että oman tasapainon ylläpitoa. Välillä tuntui että vauhdin ja tuulen yhteisvaikutus tempaisee vielä satulasta! Ongelma oli kuitenkin kaikille yhteinen ja myrskyssä kisaaminen oli mielestäni myös aika tunnelmallista. Hyvänä puolena tuulessa oli myös se, että Sintin vauhdi hidastui juuri näihin kisoihin optimaaliseksi, 8-10 sekuntia. Aikaraja radalle on 14 sekuntia ja nopeammasta vauhdista sai lisäpisteen joka sekuntia kohden, joten keräsin hyvät aikabonukset joka kierrokselta. Ampumiseeni en ole kaikkein tyytyväisin mutta en tyytymätönkään: osuin jo paljon paremmin kuin edellisenä päivänä, mutta silti kaiken treenini jälkeen olisin voinut olla vielä paljon parempi. Ensimmäinen triple shot -ratani oli kuitenkin riemun arvoinen, ammuin jokaiseen maaliin ja viimeiseen täysosuman eli tiikerin! Lopulta sijoitukseni tällä radalla oli 4/22.

Korealaisen radan jälkeen pidettiin lounastauko, jota venytettiin hiukan Rauli-myrskyn juhliessa sateen ja tuulen kera railakkaasti yllämme. Illan ohjelmassa oli luvassa ensimmäistä kertaa maailman historiassa suomalainen rata, jossa puolikkaalla raviradalla oli 8 kohdetta. Kohteet olivat muuten kuin korealaisia tiikerinpäätauluja, mutta tietenkin sinivalkoisina ja Suomileijonalla varustettuina. Kisa päätettiin pitää myrskystä huolimatta, mutta se lyhennettiin niin että radan sai laukata kerran läpi ampumatta ja varsinaisia kisasuorituksia oli vain yksi. Nämä pitemmät radat ovat ehdottomasti lemppareitani ja odotin tätä rataa innolla!

(c) Elina Puhjo

Se olikin todella hauska ratsastaa. Alkurata meni hyvin, osuin ensimmäiseen neljään maalitauluun vaikkakin yhteen niistä hiukan osuma-alueen ulkopuolelle. Loppuradasta sitten aloitin sähläämisen. Viidennen maalin jälkeen maassa olevalta henkilöltä sai napata nuolen kädestä ja sillä nuolella ampumisesta olisi saanut 2 lisäpistettä, mutta päätin taktikoida ja ampua valmiiksi nokitetulla nuolella. Hyvä taktiikka paitsi että ammuin roiskaisutekniikalla ja ohi! Kiireen vilkkaa nappasin uuden nuolen, josta käteeni tarttuikin vain pelkkä nuolesta irronnut nokki... Heitin tämän rikkinäisen nuolen syrjään ja nappasin seuraavan, mutta asetin sen huonosti jänteelle ja niinpä viimeinen maahan ammuttava kohdekin jäi ilman osumaa. Tosi hauskaa oli kuitenkin ja reippailtiin sopivaa reipasta tahtia niin että saatiin hyvät aikabonukset, kun osuin kuitenkin 3 maalitauluun. Niinpä päädyin tällä radalla pronssisijalle heti maailmanmestari Mihai Cozmein ja suomenmestari Marko Suhosen perään!

Sunnuntaina oli vuorossa unkarilainen rata, jota en edelleenkään ole päässyt harjoittelemaan ja josta ainoa kokemukseni on nöyryyttävä muisto Puolan kisoista. Päätin kuitenkin yrittää asennoitua tähän hyvin, koska rata on oikeasti aika hauska ja siinä olisi periaatteessa aika helppo pärjätä hyvin. Periaatteessa. Käytännössä keskittymiseni oli aivan jossain muualla ja ammuin kuudesta kisalaukasta kolme nollille. Nuolet osuivat maalipömpeliin, mutta eivät osuma-alueelle. Että kun harmitti! Kolme nuolta kuitenkin osui ja aikabonuksilla taas pisteet nousivat niin, että pääsin viidennelle sijalle.

Kisasuoritusten päätyttyä oli palkintojenjakoseremonia. Sain hienon pronssimitalin suomalaisen radan suorituksestani ja sitten jännättiin kokonaiskilpailun tuloksia. Kisassa oli kaksi ulkomaalaista osanottajaa, jotka saivat sijoittua yksittäisissä lajeissa mutta eivät SM-kokonaiskilpailussa. Heistä maailmanmestari Mihai Cozmei sijoittuikin joka lajissa ja myös ruotsalainen ystäväni Linnéa pärjäsi hyvin. Pisteitä laskeskeltuani epäilin että pääsisin pronssille, mutta odotukset ylittäen kipusinkin toiselle sijalle ja voitin näin hopeaa ratsastusjousiammunnan SM-kisoissa 2016! Voittaja oli ansaitusti Marko Suhonen ja pronssilla Tero Ulvinen.

Kisat olivat tosi hieno ja hyvin sujunut kokonaisuus, järjestelyt olivat hyvät ja toimivat ja yhteishenki oli ihanan lämmin ja kannustava. Kisamahdollisuuksia Suomessa on vielä varsin vähän, monelle nämä olivat ensimmäiset kilpailut ja suoraan SM-tasolle hyppääminen on aika huima juttu. Oli mahtava tavata paljon innostuneita ja rohkeita harrastajia ja rohkaisenkin nyt vielä lisää, että ihan jokainen SM-kisoihin osallistunut (tai osallistumaton) voi aivan hyvin lähteä kisaamaan myös ulkomaille vaikka Euroopan GP-sarjaan, homma toimii suurin piirtein samalla tavalla ja henki on lämmin sielläkin, kaiken tasoisena voi lähteä kisaamaan! Olisi mahtavaa saada ensi vuodelle Suomen GP-joukkue.

(c) Elina Puhjo

Kiitos kaikille kanssakisaajille, järjestäjille, toimihenkilöille, Sintille ja Sintin omistajalle Sannalle. Ja tietenkin kaikille jotka ovat minua tukeneet, erityisesti poikaystäväni ja treeniporukkamme! Aliakaan ei sovi unohtaa, vaikka kuvista päätellen unohdin taas kaiken minulle hyvästä tekniikasta opetetun niin silti Alin tukemana olen jaksanut treenata ja tsempata ja yrittää.

Olen sijoituksesta todella onnellinen ja kiitollinen. Elämäni ensimmäinen pokaali!! Alikin on minusta ylpeä. Kisat olivat todella hyvää treeniä Koreaa varten, sillä opin paljon itsestäni sekä ammuntani että kisatilanteessa toimimiseni kannalta. Tiedän myös asioita, mitä pitää ehdottomasti korjata jos aion osua yhteenkään maaliin Koreassa: väärä tekniikka ja väärä ajoitus. Etenkin se tekniikka, miten voikaan olla että se kyynärpää hiipii tuonne ylös ja vedän kädellä enkä selkälihaksilla ja vetoni jää aina 10-20cm liian lyhyeksi, jolla on jo suuri merkitys osumatarkkuuteen. Seuraava tavoite on siis ehdottomasti voittaa itseni tässä asiassa!

Nyt siis kohti vieläkin jännempää koitosta - ratsujousiammunnan MM-kisoja Etelä-Koreassa!


Kuvat: Elina Puhjo, Santtu Hämäläinen, SRJL

Viralliset kisatulokset löytyy täältä.

Lisää kuvia kisoista löytyy täältä.

(c) Santtu Hämäläinen

Treenileiri Iranissa

Training camp in Iran

I managed to go for a two week intensive training camp in Iran before the upcoming competitions. These two weeks were quite heavy with training myself and also working and training 11 stallions every day. Still I love this life with horses! Now my language skills are getting better and I could be more independent, spend days at the work alone and borrow Ali's car to move around Kordan (even though I got lost a couple times...).
We trained horseback archery every day, both on foot and on horse. The targets were small and far from the track so hitting was not easy, technique and timing had to be perfect. I'm still struggling to find the good technique and long draw but I'm getting there. I was mostly riding Sardar, small grey stallion who is fast and very funny young guy! On foot training we had small competitions and fun exercises. 
Time passed very fast and now it's time to see the results of training: first in Finnish Championships and then in the World Championships!

*

Onnistuin lähtemään vielä viimeiselle kahden viikon treenileirille Iraniin ennen kisojen koitoksia. Nämä kaksi viikkoa olivatkin melko raskaat ja täynnä tiukkaa treeniä ja työntekoa. Jälkiviisaana olisin voinut olla töiden kanssa vähän maltillisempi, sillä suunnitellun 3 hevosen sijaan vastuullani olikin lopulta 11 orin päivittäinen treenaaminen. Kolme oreista asui vieläpä toisella tallilla, joten kaikkinensa päivät olivat niin hevosentäyteisiä ettei aika meinannut riittää kaikkeen vaikka heräsin heti pian auringonnousun jälkeen ja ratsastin monesti vielä yöllä kuun valossa. 


Silti hektisenäkin elämä hevosten kanssa tekee minut niin onnelliseksi. Oli ihanaa astua talliin, jossa kirkkaat silmät ja kumeat hörähdykset toivottivat tervetulleeksi töihin ja hevoset odottivat innoissaan treenihetkiä. Koin tällä reissulla paljon vaikeita ja raskaita asioita, mutta hevosten avulla elämä rullasi kuitenkin pääosin onnellisena. Nyt minulla on myös tarpeeksi kielitaitoa ja kokemusta että saatoin olla paljon itsenäisempi. Vietin monta päivää yksikseni, työskentelin ja ratsastin vuorilla ja treenasin omin päin Alin ohjeiden mukaisesti. Sain myös ajaa itse Iranin kaoottisessa liikenteessä ja se sujui yllättävän hyvin vaikka eksyilinkin Kordanin pikkukaduilla.



Treenasimme ratsujousiammuntaa joka päivä sekä selästä että maasta. Osan päivistä olimme kaksin Alin kanssa mutta usein koko Iranin maajoukkue oli kasassa. Nyt keskityimme nimenomaan Korean MM-kisoja varten harjoitteluun ja treeni oli tiukkaa ja armotonta. Kohteet olivat pieniä ja ne olivat kaukana radasta. Tehtävät olivat niin vaikeita, että Alillakin oli huomattavia vaikeuksia selviytyä niistä. Sain tottua pettymyksen nieleskelyyn kun nuoli toisensa perään kalahti kuivalle hiekalle taulun viereen ja välillä treeni-ilon ylläpitäminen oli vaikeaa. Onneksi Ali rohkaisi yrittämään ja selitti että treeni on tarkoituksella tosi vaikeaa.

Kun treenasimme koko porukalla vaihdoimme usein hevosia muutaman kierroksen välein, jotta saimme vaihtelua. Muutoin vakioratsukseni valikoitui ihana pieni ori Sardor. Sardor on todella nopea ja vekkuli nuori poika, joka antoi päivästä toiseen sopivasti haastetta. Sille päälle sattuessaan se taitaa upeat hyppyloikat radalla omaa vuoroa odottaessaan. Se on kuitenkin äärimmäisen varmajalkainen ja luotettava, pidän siitä todella paljon. Lisäksi olimme voittamaton pari laukkakisoissa, miten niin pieni hevonen voikin päästellä niin lujaa!

Keskityimme alkuun paljon pelkkiin yksittäisiin single shot-kierroksiin, sillä edelleen kamppailen hyvän tekniikan löytämiseksi ja ylläpitämiseksi. Tiedän mitä tehdä, mutta silti uusi tekniikka ei vielä tule lihasmuistista ja sen hahmottaminen on hankalaa, etenkin täydessä laukassa kun kaikki tapahtuu niin nopeasti. Usein aloitimme muutamalla single shot -kierroksella ja niiden jälkeen ammuimme kahta tai kolmea kohdetta joiden sijoittelu, etäisyys ja kulma hiukan vaihteli. Pääasia kuitenkin oli että kohteet olivat kaukana ja niihin osuminen vaati erinomaista ajoitusta ja hyvää tekniikkaa.

Treenasimme myös ylös päin ammuttavaa qabaqia useampana päivänä. Qabaq on vanha periviholliseni johon viime reissulla ehdin hiukan ystävystyä, mutta nyt Ali päätti muuttaa oppimani tekniikan täysin perinteiseksi ja sanoi ettei kelpaa vaikka osuisin jalustimilla seisten, vaan minun täytyy kumartua alas hevosen kaulalle. Koreassa perinteisellä tyylillä ampuessa osumasta saa 3 lisäpistettä - kunhan sitten osuu. Tämä treeni oli hyvin vaikeaa minulle ja hermoni olivat ensimmäisellä kerralla melko riekaleina, mutta sitten oivalsin jotain ja tähtäys alkoi olla paljon parempi. Vieläkin qabaq on minulle tosi haastava rata, mutta ainakin minulla on aavistus siitä mitä olen tekemässä.



Maasta treenasimme joka päivä yksin, kaksin tai porukalla. Ali sanoi, etten saa tulla puhumaan tai kysymään mitään jos en ole ampunut 300 nuolta päivässä. Valitettavasti kaikkien töideni keskellä en vain millään ehtinyt ampumaan ihan näin paljoa joka päivä, mutta yritin kuitenkin. Porukalla meillä oli erilaisia kilpailuja ja harjoituksia. Välillä voittajalle oli luvassa jäätelöä, mutta nyt oli käytössä muitakin motivaattoreita: jokaisesta huonosti osuneesta nuolesta piti tehdä punnerruksia, vatsalihaksia tai juosta paahteisen ratsastuskentän ympäri. 

Tiukasta treenistä huolimatta meillä oli hauskaa. Eräänä perjantaina naapurihuvilan juhlat saivat meidät kehittämään treenimuodon, jossa seisoimme puunrungoilla ja tanssimme iranilaisen bilemusiikin tahtiin ja ammuimme samalla niin nopeasti ja tarkasti kuin pystyimme. Ali oli virallinen tuomari joka kulki takanamme ja hutki nuolella jokaista jonka lantioliikkeet eivät olleet tarpeeksi vaikuttavat. 

Olen viettänyt tänä vuonna yhteensä hiukan yli kaksi kuukautta Iranissa. Nyt Iran tuntuu toiselta kodiltani jonne palaaminen on helpottavaa: vuorilla on helppo hengittää. Gustaw hirnui iloisesti kun näki minut taas ja Marvelous on enää vain varmuuden vuoksi epäluuloinen, mutta paljon aikaisempaa iloisempi ja helpompi käsitellä. Jotkut asiat ovat muuttuneet kuitenkin hyvin kipeästi. Villikoirat tappoivat koiranpentuni Naalin eikä ruumista löydetty. Mäyräkoira Pakuta joutui tappeluun, sen etutassu ja kylkiluita murtui ja se joutui olemaan sairaslomalla pienessä aitauksessa. Villikoira Pentuun törmäsin kuitenkin sattumalta ja se päätti jakaa Pakutan kanssa suojeluvastuun minusta ja nukkui sänkyni jalkopäässä yöt hätistellen kaikki lähistöllä liikkuvat ihmisraukat kiireenvilkkaa karkuun. Alin saluki Kajhal oli pyöreä kuin pallo saapuessani ja lopulta se synnytti sänkyni alle 10 pientä koiranpentua. Yksi pennuista kuoli, mutta muut ovat nyt lihavia ja onnellisia. 



Kaksi viikkoa hurahti ohi aivan hetkessä ja on aika nähdä treenin tulokset: ensin ratsujousiammunnan SM-kisat Seinäjoella ja heti sen perään MM-kilpailut Koreassa! Kisoihin lähtö on jännittävää ja toivon kovasti että ammun hyvin. Hyvä sijoitus ei oikeastaan ole minulle niin tärkeää, vaan ennen kaikkea toivon että voin antaa parhaani ja olla tekemättä tyhmiä virheitä. Saa nähdä, mutta onneksi tapaamani ratsujousiampujat niin Suomessa kuin ulkomailla ovat mahtavaa porukkaa, joten joka tapauksessa varmasti tulee olemaan hauskaa!

Kuvat: Ali Ghoorchian