Aavikkoseikkailu Yazdissa

Ratsujousiammunta vei minut elamani ensimmaista kertaa aavikolle kauniiseen Yazdiin. Tuhat kilometria Iranin halki hurahti junassa melko mukavasti ja paasimme perille puolen paivan aikaan perjantaina. Lounaan ja hetken levon jalkeen Alilla oli perinnejousiammunnan klinikka jolle sain osallistua. Ensimmainen paiva oli teoriapainotteinen ja tietenkin farsiksi, joten en ymmartanyt juuri mitaan mutta sain olla osa opetusta ampumalla samalla kun Ali puhui tekniikasta. Lopuksi ammuttiin kaikki ulkona, oli ihan valtavan kuuma mutta onnistuin ampumaan melko hyvin – otettiin pieni kolmen nuolen kisa pitkalla etaisyydella ja voitin! Eli jaateloa taas..!

 

Illalla menimme isantamme ihanalle aavikon laidalla sijaitsevalle pikkutallille. Tallilla oli pieni ympyrarata jousiammuntaa varten. Minut laitettiin testiin ja ratsastamaan kenkkuilevaa tammaa, joka pysahtyi aina kesken laukan portin kohdalle ja pohkeita antaessa pukitti ja hyppi pystyyn. Onnistuimme loytamaan yhteisymmarryksen kun portti peitettiin yhdella maalitauluista. Palkinnoksi sain lypsaa tammalta tilkan maitoa, oli hyvaa ja yllattavan makeaa!

Lauantaina aamulla ratsastimme pari tuntia aavikon laitamilla. Sain ratsukseni ihanan turkmeenitamma Baharin, joka oli pieni, varmajalkainen ja urhea. Ja mika nopeus! Syvassa hiekassa porottavan auringon alla tamma kiisi sata metria noin viidessa sekunnissa. Olin aivan huumaantunut vauhdista ja seuraavaksi paasin ampumaan laukasta. Kohde oli pieni turkkilainen maalitaulu, noin 30x50cm. Vauhti teki hyvaa, ammuin tosi hyvan osuman ylempaan kohteeseen. Ei ammuttu enempaa koska paiva alkoi kayda tosi kuumaksi myos hevosille. Iltapaivalla oli taas Alin klinikka, talla kertaa ampumiselle jai enemman aikaa ja ammuin kunnes kuumuus sai minut nuupahtamaan.

Aavikon kuumuus pakotti optimoimaan pukeutumisen ja koska ratsastimme julkisilla paikoilla oli pukeutumissaantoja noudatettava. Valkoinen huivi paassa oli ihan ehdoton ja hijab-kelpoisista vaatteista tekemani pellavakaftaani oli viilein vaihtoehto, joten kaytin sita joka paiva ja pesin aina iltaisin. Inhoan kayttaa tiukkoja ratsastushousuja, mutta yleensa viileat pussihousunikin olivat aivan liian kuuma vaihtoehto. Loysin basaarista viilean valkoisen kankaan, josta kyhasin nopeasti ratsastushameen. Ero oli yllattavan suuri,, valkoinen heijasti tehokkaasti auringonvalon pois! Olen maailman laiskin laittautumaan, mutta ensimmainen aavikkoratsastus osoitti etten pystynyt pitamaan silmiani auki ensimmaisen tunnin jalkeen auringon ja hiekan haikaistessa niin kovasti. Sain lahjaksi perinteisen kasintehdyn kajaalin, joka valmistetaan polttamalla tiettya mantelia ja sekoittamalla se oljyyn. Luomien sisalle ja alapuolelle laitettu kajaali esti aivan yllattavan tehokkaasti haikaisya ja parjasin tosi paljon paremmin. Tallilla tunsin itseni idiootin tyttomaiseksi ja julkisilla paikalla hapesin sotkumeikkejani upeasti laitettujen iranilaistyttojen keskella, mutta ainakin oli miellyttavaa liikkua ja ratsastaa! 

Sunnuntaina saapuivat puolalaiset vieraamme ja paiva kului heidan kanssaan, treenasimme hiukan maasta mutta muuten paiva oli lahinna lepopaiva. Ihan hyva niin, silla maanantaina herasimme aamuyolla ja viidelta aamulla ratsastimme jo aavikolle paikallisen laukkaratsastajan kanssa. Sain aivan ihanan turkmeenitamma Zigarin, josta omistaja ei ilmeisesti kauheasti valittanyt pienen koon ja pukittelun takia, mutta mina rakastuin! Zigar oli sisukas ja uskomattoman nopea kiitamaan aavikon halki. Ratsastimme aavikolta yllattaen loytyvalle jarvelle, pidimme pienen tauon ja tulimme takaisin. Paastelimme monta kiitolaukkapatkaa joista nautin aivan valtavasti. Kisailimme laukkaratsastajan kanssa ja loppumatkasta Zigarin alkaessa vasya treenasimme niin, etta minun piti saada ratsastaja kiinni ja tarttua kadesta. Tosi hauskaa! Kommunikaatiomme oli melko vajavaista, mutta Alin tulkkauksella varmistui etta han halusi antaa Zigarin minulle lahjaksi! Pohdin kylla lapi vaihtoehdot kuljettaa tai ratsastaa Zigar Suomeen, mutta taitaa riittaa etta voin hykerrella ajatuksesta omasta kultaisesta tammasta kaukana Persian aavikolla.

Illalla treenasimme viela ratsujousiammuntaa ympyraradalla, ammuin ensin Baharin kanssa ja meni oikein hyvin! Vaihdettiin taulut backshoteiksi ja vaihdoin hevosta rautiaaseen tammaan, josta loytyi vauhtia niin etta koko tallialue hukkui kavioista pollyavaan hiekkaan. Ammuin tosi paljon huonommin, koska kurvit oli niin tiukat tassa vauhdissa etta kaatuminen hirvitti. Niin sitten kavikin, hevonen kompastui pehmeaan hiekkaan ja muksahdimme vierekkain maahan. Pohja oli onneksi pehmea, kummallekaan ei kaynyt mitaan eika edes nuolikaan katkennut! Jatettiin kuitenkin ampuminen siihen, jatkoin ratsastusta muuten viela hetken aikaa. Paiva tuntui muutenkin kulkevan teemalla vauhtia ja vaarallisia tilanteita, silla aamu alkoi kun loysimme ja tapoimme skorpionin jonka pisto tappaa aikuisen tunnissa. Zigarin kanssa ratsastaessa ongelma oli liian pitka satulavyo jota ei saanut tarpeeksi tiukalle. Yhden laukan paatteeksi teimme sivuloikan, jolloin pysyin satulassa mutta satula ei hevosessa! Ehdin tajuta tilanteen ja hypahtaa alas, tauolla sain lyhyemman vyon. Eli loppu hyvin kaikki hyvin ja persialaisessa kulttuurissa jos tulee kolme vaaranpaikkaa joista selviaa, niin neljatta ei enaa tule!

Tiistaiaamuna lahdimme taas aikasin liikkeelle, talla kertaa eri tallille. Muuten kaytossamme olevat hevoset olivat letkeita, mutta yksi oli 3-vuotias tanssiva arabiori Nakhoda, jolle tarvittiin kevyt ratsastaja. Talta orilta loytyi kaikki liikkeet: pystyyn hyppy, pukkihyppy, potkut, hyokkaykset ja tanssi. Yhdistelimme naita kaikkia luovasti jos kukaan tammoista tuli lahimaillekaan ja jouduin etenkin ensimmaisen tunnin ajan kayttamaan kaiken mahdollisen ratsastustaitoni parjatakseni selassa. Matka oli kuitenkin onneksi pitka ja aloimme loytaa yhteisen savelen. Hyokkaily muiden hevosten kimppuun oli inhottavaa, mutta muuten aloin nauttia tanssipartneristani. Oli mahtava istuntaharjoitus juomatauolla laukata paikallaan laikyttamatta tilkkaakaan kullanarvoisesta makeutetusta vedesta! Teimme myos mielenkiintoisen havainnon: toinen orin silmista oli herasilma, ruskealla silmalla nahdessaan han poyhkeili tammoille, sinisella taas koitti potkia.

Kolmen ja puolen tunnin ratsastuksen paatteeksi saavuimme maatilalle, jossa vietimme paivan. Olin aivan poikki, silla ratsastaminen vaati valtavasti keskittymista ja voimia. Lepailimme ja paasimme katsomaan 1200 vuotta vanhaa aikansa suurinta palatsia, joka on ollut hautautuneena hiekkaan vuosikymmenia ja jota nyt kaivetaan esiin ja kunnostetaan. Paivan parhaimpia juttuja oli kuitenkin viikon ikaiset vauvavuohet, joita paasimme tapaamaan ja paijaamaan. Sain ottaa niista kaikkein pienimman sisalle taloon ja nukuin paivaunet pieni vuohenpallero vatsani paalla. Nimesin vuohen Lumeksi ja mietin mahdollisuuksia piilottaa se hijabin sisaan ja kuljettaa kotiin...

Illalla ratsastimme takaisin tallille, orini oli jo rauhallisempi ja matka oli paljon rentouttavampi. Opin aivan valtavasti talta hevoselta, olen tosi onnellinen etta paasin ratsastamaan silla!

Keskiviikon pyhitimme ratsujousiammunnalle. Aamulla treenasin Baharilla ympyraradalla, meni taas hyvin koska kohteet ovat lahella. Tosin tekniikkani kylla karsi, kuvista nain etta vetoni paasivat taas lyhenemaan ja arsyttavasti silti sain tosi hyvia osumia, niin en tajunnut korjata. Kuvat on tosi hyva osa ratsujousiammuntatreenia, kun omat virheet paasee nakemaan.

Iltapaivalla lahdimme treenaamaan ulos kauniille kallioiden muodostamalle ratsastuskentalle. Rata oli isompi kuin tallin ympyrarata, mutta vauhtiakin oli vahintaan tuplasti enemman joten kurvit olivat taas mielenkiintosia. Ratsastin upeaa arabitamma Khashalia, mutta ammuin tosi huonosti. Kaatuminen edellisena paivana teki minusta vahan varovaisemman kurvien suhteen, etenkin kun myos Bahar kaatui aikaisemmin paivalla toisen ratsastajan kanssa. Kovassa vauhdissa mutkassa hevonen kallistuu sisalle ja ratsastaja voi helposti omalla painollaan kaataa hevosen. Pari kertaa hevoseni kompuroi, joten keskityin ratsastamaan kaannokset hyvin ja ampumaan sitten kohteita. Harjoitus oli kuitenkin tosi haastava, paiva porotti kuumana ja tekniikkani oli aivan surkea, jotenkin taas alitajuisesti ajattelin etta on nopeampaa ampua lyhyella vedolla. Kunnon veto on ehka sekunnin murto-osan hitaampi, mutta vielakaan en ole saanut hyvaa tekniikkaa niin selkarankaan etta voisin toteuttaa sen stressitilanteessa. No, opin taas lisaa itsestani ja sain kuitenkin yhden taysosuman.

Melkein suoraan tallilta lahdimme juna-asemalle ja yojunalla takaisin kohta Teherania ja vuoria. Ikavoin jo kovasti hevosiani ja viileampaa saata, joten paluu tallille oli onnellinen. Aavikko opetti paljon ratsastuksesta ja myos sen, etta mun taytyy jatkaa enemman maasta ampumista, jotta hyva tekniikka ei katoa. Reissu oli joiltain osin hyvin raskas ja haastava, mutta todella antoisa. Toivon paasevani takaisin, aavikkohevoset ovat jotain aivan mahtavaa!