Kisavalmennus Iranissa

 

Vuoden tärkein kilpailu, ratsujousiammunnan MM-kisat Koreassa, lähestyy kovaa vauhtia, ja mikä olisikaan parempi tapa valmistautua siihen kuin tiivis treeniputki Iranissa valmentajani Ali Ghoorchianin johdolla. Niinpä pakkasin tuttuun tapaan tavarani ja matkasin kahdeksannelle matkalleni Iraniin. Matka eteni jo tutulla kaavalla sujuvasti ja tallille palatessa oli kotiinpaluun tuntua.

Aloitimme 10-päiväisen treenileirimme ampumalla pitkää matkaa maasta ja kunnostamalla ratsujousiammuntaradan haastavaksi mutta tehokkaaksi treeniradaksi. Pystytimme ylös päin ammuttavan qabaq-kohteen radan alkuun niin että sitä saattoi treenata helposti muun ampumisen ohessa. Haasteen lisäämiseksi kohde oli halkaisijaltaan 10 cm tavallista pienempi. Haasteellisuus oli muutenkin radan teema. Maalitaulut olivat puolet tavallista kohdetta pienempiä ja vähintään 12 metrin etäisyydellä radasta (tavallinen etäisyys on single shotissa 10 m ja muilla radoilla 7-8 m). Maalitaulujen välinen etäisyys toisistaan oli 20 m kisoissa tavallisen 30 metrin sijaan. Radan ensimmäinen kohde oli frontshot ja toinen jyrkkä backshot, joiden välissä oli vielä qabaq. Kolmas ja neljäs kohde olivat sideshotteja. Niinpä samalla radalla pystyi treenaamaan kaikkia korealaisen yksilökilpailun ratoja: single shot, double shot, serial shot ja qabaq.


Ensimmäiset kaksi päivää ammuimme vain maasta ja ratsastimme hevosia. Alilla oli jonkin verran asioita hoidettavanaan Tehranissa joten nautiskelin itsekseni maastoretkistä Sardarin, Bojhanin ja Gisoomin kanssa. Tallilla ollessaan Ali esitteli ylpeänä uutta oriaan, joka oli paras hänen tapaamansa hevonen. Nar Ma Shir on kyllä kieltämättä vaikuttava ilmestys, vaikka salaa edelleen tykkään Gustawista ja Bambista enemmän. Ali kuitenkin nautti hevosensa puunaamisesta ylenmäärin ja oli vaikea olla virnistelemättä kun Ali kampasi Nar Ma Shirin hoitavilla hiusöljyillä kyllästettyä harjaa varoen tarkasti katkaisemasta jouhikarvaakaan ja vietti aikaa orin karsinassa poltellen sille eteeriseltä tuoksuvia hyvän onnen yrttejä.

Maasta ammunnassa Ali pyysi minua nyt panostamaan siihen, että työnnän jousikädellä kunnolla kohdetta vasten enkä anna lihasten yhtään pettää. Siinä olikin vähän hommaa opeteltavaksi, sillä olin epähuomiossa oppinut jossain määrin lukitsemaan vasemman olkapääni sen sijaan että työntäisin käsivarrella kokonaisuudessaan jousta vastaan. Tällä reissulla olin jonkin verran sairaana ja suuren osan ajasta aivan loputtoman väsynyt. Lopputuloksena opin vähän parantamaan vasemman käden työskentelyäni, mutta vetopituuteni lyheni selkeästi ja sekös vasta harmitti, kun olin juuri koko kesän keskittynyt lähinnä vetopituuden säilymiseen hienon pitkänä vaikka sitten muiden asioiden kustannuksella. Välillä mietin kovasti että kuljenko nyt takaperin kun omissa silmissäni ampumiseni ei näyttänyt yhtään kivalta, mutta toisaalta se kyllä tuntui hyvältä ja osumat puhuivat puolestaan aina silloin kuin maltoin kunnolla keskittyä. Jatkokehiteltäväksi jää tämän uuden oppimani ja kesällä opitun vetopituuden yhdistäminen, mutta tähän hetkeen kaikkea ei ollut mahdollista opetella. Täytyy vain luottaa opettajaan ja siihen, että suunta on oikea vaikka välillä en ihan kaikkea ymmärräkään.

Ratsujousiammuntaa treenasimme nyt paljon, usein parikin kertaa päivässä, tosin harvoin yli 6 kierrosta kerrallaan. Vakioratsunani toimi rakas kurdiori Sardar. Rataa rakentaessamme olin jo henkisesti valmistautunut siihen, etteivät osumat varmaankaan tulisi hivelemään itsetuntoa. Tämä oli totta ja useita kertoja kaikki kierroksella ampumani nuolet viuhuivat kohteiden ohi läheltä, mutta kuitenkin vain kalahtaen hiekkaan. Rata kuitenkin teki tähtävänsä, opin nokittamaan ja ampumaan nopeasti. Osumiakin alkoi tulla, vaikka loppuun asti ammuin vähintään puolet nuolistani ohi.

Kuitenkin joitain hienoja onnistumisiakin tuli. Nyt kun pääsin treenaamaan qabaqia joka päivä aina muutaman kierroksen, aloin vihdoin ja viimein saada käryä siitä kuinka siihen osutaan. Qabaqin kalaus on ihanan palkitseva ääni, joka nostattaa aina hymyn huulille. Lisäksi pienissä kohteissa napakat osumat tuntuivat hyviltä, nappasin monta kertaa tiikerinkin. Yhtenä iltana katselin ihaillen kun Ali rysäytti radan läpi ampuen frontshotin, qabaqin, backshotin ja kaksi sideshottia osuen kaikilla muille paitsi backshot-nuolella. Ehdin juuri pohdiskella että menee kyllä kauan ennen kuin minä pystyisin samaan, kun Ali sitten totesi että kuule teeppäs sama perässä. Pakko oli yrittää: single shot täpärästi ohi, qabaqiin hieno kalaus, backshotilla osuma ja toisella sideshotilla osuma! Vau, täysi odotusten ylittäminen!

Ylipäätään reissun loppua kohden teemaksi alkoi muodostua, että jos todella keskityin ja yritin, pystyin ylittämään omat odotukseni ja osumaan tosi hyvin. Ongelma olikin, että keskittyminen ja mielen hallinta oli hankalaa, väsähdin helposti, hätäilin tai olin pahalla tuulella. Moni asia Iranissa ja etenkin Shabdiz-tallilla entisen työnantajani ja hänen show-arabihevosbisneksensä ympärillä kiukuttaa minua suunnattomasti. Helposti keskittyminen meni jousiammunasta siihen, että mietin miten voisin muuttaa asioita tai ainakin parantaa muutaman minulle tärkeimmän eläimen asemaa pelkästä Arabian Horse Show -leikkikalusta arvostettavaksi olennoksi, jolla on itseisarvoa muutenkin kuin tuottamansa rahan verran. Muiden bisnesmiesten neuvot painavat hevosten hyvinvointiin liittyvissä asioissa aina enemmäin kuin Alin saatika sitten minun, mikä on usein todella turhauttavaa. Eihän sellaista ihmisten asenteissa ja tietämättömyydessä piilevää ongelmaa tietenkään voi ratkaista hetkessä enkä omasta asemastani käsin pääse juurikaan vaikuttamaan edes yksittäisten eläinten tilanteeseen, joten järkevimmäksi joskin oikeudentajuani riipiväksi vaihtoehdoksi jää yrittää jättää asia pois mielestä ja keskittyä vain treeniin, ainakin toistaiseksi.

Kymmenen päivää Iranissa hujahti kaikkiaan ohi hetkessä ja nyt olemme matkalla kohti Koreaa. Olo ei ole mitenkään täysin ihanteellisesti valmistautunut, mutta toisaalta helpottaa ajatella että nyt treenit on treenattu ja voi vain yrittää antaa parhaansa. Jos kaikki osuu kohdalleen, voivat tulokset olla tosi hyviä, mutta voi myös käydä toisinkin. Pitäisi vain muistaa nollata omat paineet ja säilyttää hyvä mielentila. 
 
Toistaiseksi hyvän mielentilan säilyttäminen on osoittautunut erityisen hankalaksi, sillä ensinnäkin lentoja varatessani katsoin päivämäärät väärin, ja saavumme perille ehtimättä tutustua ollenkaan hevosiin. Tämä oli kuitenkin tiedossa jo hyvissä ajoin, joten siihen olen osannut asennoitua. Nyt kuitenkin sekä minun että opettajani Alin kaikki matkatavarat katosivat ensimmäisellä lennollamme Tehranista Istanbuliin, emmekä vieläkään ole saaneet tietoa siitä, ehtivätkö ne meille ennen kisan alkua vai onko turvauduttava lainavarusteisiin.

Hiukan kaoottisissa tunnelmissa mennään siis, mutta onneksi paikalla odottaa ihanien ystävien joukko sekä loput Suomi-tiimistä, Elina ja Anni! Kisojen etenemistä pääsee seuraamaan Sisuttaret -FB-sivumme kautta, pysykää kuulolla!

Syyskisat Mäntsälässä

Lokakuun ensimmäisenä päivänä oli taas aika suunnata aikaisin aamusta tallille hakemaan Bambia ja lähteä kohti kisoja, tällä kertaa Mäntsälään Jatilan Tallille. Kisaratana oli kuuden laukan unkarilainen rata, joka on myös tällä hetkellä IHAA:n Postal Match-haasteena, eli tulokset lähetetään myös kansainväliseen vertailuun. 

Edeltävällä viikolla ammuin jonkin verran pitkää matkaa, 30-45 metriä. Osumiseen alkoi tulla orastavaa varmuutta, joten otin yhdeksi tavoitteeksi saada edes yhden pitkän matkan osuman. Sen lisäksi päätin lähinnä tavoitella sitä, ettei kisassa tulisi nollakierroksia ja että ampumatekniikka säilyisi hyvänä. Perjantai-iltana ystäväni Anni saapui meille yöksi ja treenien ja nuolten rakentelun parissa vierähtikin aikaa aamuyölle saakka. Aikaisin seuraavana aamuna lähdimme vetämään ratsujousiammuntakurssia Sipooseen, jonka jälkeen kävimme Bambilla, treenasimme itse ampumista, käytimme frettini Drasekin kävelyllä, menimme saunaan ja jäimme juttelemaan... Hupsis, kello oli taas kolme aamuyöllä kun vihdoin pääsimme nukkumaan. Saimme kyllä pohdittua tosi hyvin asioita ratsujousiammuntaan ja kilpailupaineisiin liittyen, mutta hyvien yöunien ja riittävän levon kannalta ei ehkä ollut juhlimista kun heräsimme sunnuntaiaamuna klo 6:30 jotta ehdimme vielä lämmittelyksi ampua muutaman kierroksen ennen lähtöä tallille. 

Lähdimme tallilta ystäväni Satun kyydillä Mäntsälään ja matka sujui hyvin. Perillä Bambi pääsi karsinaan ja me suuntasimme radalle pystyttämään unkarilaista telinettä. Pystyttelyssä vierähtikin hetki ja jäin sitten kuitenkin auttelemaan, vaikka olin päättänyt olla tiukkana etten tällä kertaa käyttäisi ihan hirveästi energiaa kisavalmisteluihin. Lopputuloksena tuli aika kiire laittaa Bambi valmiiksi ja lämmitellä kun aikataulu oli jo muutenkin hiukan myöhässä, joten omalle rauhoittumiselle ei jäänyt oikeastaan aikaa. Oma mieli ja keho olivatkin sitten ihan pöhkössä tilassa kisoihin lähtöä varten, sydän pamppaili ja kädetkin melkein tärisivät yleisesti stressaantumisesta. Bambi tietenkin reagoi mielialaani kuin peili ja harjoituslaukalla ampaisi odottamani 8-9 sekunnin vauhdin sijaan 90 metriä hiukan päälle 6 sekunnissa. Vaihdoin äkkiä kaikki tekemäni suunnitelmat ja päätin käyttää kaiken keskittymisen keskimmäiseen maalitauluun osumiseen. Harjoituslaukka ampuen sujuikin hyvin, sain napakan osuman keskimmäiseen tauluun ja päätin että nyt vain jatkan samaa rataa ja katson mihin se riittää.

Ensimmäinen kisakierros alkoi ja kisasin ensimmäisen ryhmän ensimmäisenä ratsastajana. Ampaisimme Bambin kanssa vauhtiin ja ammuin heti lähtöporteilta ekan laukauksen, sitten nokitin ja keskityin toiseen laukaukseen, odotin mielestäni hyvää hetkeä - ja ammuin telineeseen, mutta tiukasti vähän pistealueen ulkopuolelle. Mieleen tulvahti harmitus ja ajatus "Äh ei, nollakierros!". Ammuin viimeisenkin nuolen mutta vailla varsinaista yritystä osua. Pöh, tavoitteeni siitä ettei tulisi nollakierroksia oli nyt mennyt. Päätin kuitenkin etten jää märehtimään asiaa vaan otan kisan treenin kannalta ja seuraavat kierrokset voivat pelastaa vielä paljon. Niinpä lähdin toiselle kierrokselle, ammuin taas ensimmäisen nuolen hyvissä ajoin ja keskityin toiseen - ja ammuin aivan sentillä pistealueen ulkopuolelle. Nokitin jo automaattisesti viimeisen nuolen, mutta harmistuin sitten niin että otinkin sen pois jänteeltä ja laitoin takaisin nuoliviineen kiukusta puhisten. Harmitus kyllä lähti saman tien kun hidastin laukan käyntiin ja totesin että olenhan minäkin nyt varsinainen hölmö, ja lupasin itselleni suhtautua kisaan nyt järkevämmin ja ihan oikeasti vaan treenin kannalta.

Päätinkin sitten hiukan pohtia aikaisempia kierroksia, ja totesin että ensimmäinen laukaukseni eteenpäin meni aina vasemmalta ohi. Niinpä kolmannella kierroksella tähtäsin reilusti oikealle ja jes, nuoli napsahti hienosti maalitauluun pistealueelle 45 metrin päästä! Riemastui valtavasti ja ammuin taas keskimmäisen taulun niukin naukin ohi pisteiltä, mutta nyt koko homma melkein vain nauratti. Neljännellä ja viidennellä kierroksella en enää saanut ensimmäistä laukausta osumaan, mutta sen sijaan osuin molemmat toisella nuolellani. Alkoi jälleen tulla se olo, että kyllähän minä tiedän miten tämä homma sujuu. Keskittyminen kuitenkin helpotuksen myötä herpaantui ja viimeisellä kierroksella nuoli meni turhauttavasti jälleen tauluun, mutta osuma-alueen ulkopuolelle. 

Loppujen lopuksi sain kolmesta nollakierroksesta huolimatta haalittua kasaan 40,08 pistettä ja se riitti Syyskisan osallistujien kesken neljännelle sijalle pääsemiseen. Oikeastaan kukaan 17 kisaajistamme ei nyt tainnut suoriutua täysin ilman nollakierroksia, mutta silti meillä oli mukava päivä ja saimme kaikki arvokasta kisakokemusta. Minäkin sain taas tuntuvan muistutuksen kisaamisen kannalta tärkeistä asioista: nuku kunnolla, syö kunnolla, ota hetki aikaa itsellesi, keskity kisan aikana vain omaan suoritukseen. Nämä ovat hyviä eväitä Korean matkalle!

Kilpailun jälkeen pidettiin myös SRJL:n vuosikokous ja pääsin osaksi hallitusta. Katsotaan mitä kaikkea sen parissa pääsee sitten tekemään!

Nyt kuitenkin nokka on jo tiiviisti suunnattuna kohti ehkä tämän vuoden jännittävintä seikkailua, sillä torstaina lähden vielä viimeiselle 10 päivän treenileirille Iraniin ja sieltä matkustamme suoraan Etelä-Koreaan ratsujousiammunnan MM-kisoihin!

Jos haluat olla perillä kisakuulumisista, kannattaa seurata MM-joukkueemme Sisuttarien FB-sivua!


Kuvista kiitos Fanni Snellman.