Suomenmestaruudet 2017

(c) Fanni Snellman

SM-kisoista selvitty, huh! Osallistuin nyt SM-kisoihin toista kertaa elämässäni, päästyäni viime vuoden SM-kisoissa huimasti kokonaistuloksissa hopealle. Nyt kisat järjestettiin Orimattilan raviradalla 12.-13.8. Tänä vuonna haasteena oli itse kisaamisen lisäksi yhtenä koko kisan kolmesta pääjärjestäjästä toimiminen. Kaikki jotka ovat järjestäneet tapahtumia tietävät kuinka stressaavaa se on, ja kun lisäksi lähiviikkojen treeni on sujunut vähän niin ja näin ja oikea etusormeni oli venähtänyt, asetin suurimmaksi tavoitteekseni vain että kisajärjestelyt sujuisivat hyvin, Bambilla olisi kivaa ekoissa ratsujousiammuntakisoissaan ja että en ampuisi ainakaan kovin montaa nollarataa. Mieleni tietenkin huusi että kaikkihan odottavat minulta menestystä ja mitaleja ja kaikki pettyvät jos en olekaan "maineeni" veroinen, mutta koitin saada tämän ärsyttävän äänen hiljenemään.

(c) Satu Lassa

Viimeinen viikko ennen kisoja hujahti ohi hetkessä kun teimme kisajärjestelyjä kaikkea sponsoripähkinöiden hakemisesta tallinomistajien puheluihin ja Bambin eväsheinien pussittamiseen. Myös ompelukone hurisi villisti, jotta sain ystävieni pyytämät kisa-asut valmiiksi. Ai miten se menikään että kaikkeen ei tarvitse suostua... Kaikki kuitenkin saatiin valmiiksi ja perjantaiaamuna haimme kisanjohtajana toimineen Miron kanssa vielä postista palkinnot, sitten toisenkin pääjärjestäjän Elinan, ja ajoimme tallille lastaamaan Bambia. Ihanan Bambin kanssa kuljetus sujui hyvin ja saavuimme alkuiltapäivästä Orimattilaan, jossa hevoset majoittuivat ravitalleissa. Meillä oli vuokralla karsinoita kahdesta tallista, joten koostimme ori-ruuna-tallin ja tamma-ruuna-tallin hevosten mielenrauhan säilyttämiseksi. Pöhisevä, tanssiva ja huutava Bambi pääsi oritallin perälle karsinaan, jossa se sai olla näköyhteyksissä ystäväänsä Toivo-hevoseen, mutta hiukan syrjässä muista hepoista. Alkuun Bambi stressasi muiden hevosten ääniä tosi kovasti, mutta viikonlopun aikana se rauhoittui kiitettävästi, mihin rakkaan Toivon läsnäololla oli suuri vaikutus.

Perjantai eteni nopeasti kisaajien hevosineen saapuessa yksi kerrallaan paikalle. Neljältä ravurit lopettivat treeninsä raviradalla ja me aloitimme radan rakentamisen. Pystytimme jo valmiiksi unkarilaisen telineen ja harjoituksia varten pari korealaista maalitaulua. Illalla aloitimme rataharjoitukset, joissa osallistuin viimeiseen ryhmään. Bambi oli upean rauhallisesti muiden hevosten kanssa, eikä hötkynyt musiikkia, ratsujousiammuntakujaa tai mitään muutakaan mikä olisi tavallisesti voinut säikäyttää hevosta. Laukassa se kuitenkin eteni tosi hassusti: ensin kiihdytti, sitten hidasti, kiihdytti, hidasti ja lopuksi taas kiihdytti. Kummastelin asiaa, kunnes oivalsin ongelman: Bambi on opetettu pyöröaitauksessa pysähtymään käyttäen merkkinä korkealle kohotettua kättä ja tämä tismalleen sama merkki oli radan vieressä seisovilla ajanottajilla. Höveli Bambi yritti kultaisen kuuliaisesti totella sekä minun pyyntöä laukata että näiden ihmisten pyyntöä pysähtyä. Voi kullanmurua. Pyysin ajanottajia seisomaan hiukan kaueampana radasta ja Bambin vauhti muuttui heti tasaiseksi. Helpotus! Oma ampuminen harjoituksissa jäi ihan sivurooliin, mutta Bambi toimi ja siihen täytyi olla tyytyväinen. Lisäksi sain todettua, että venähtäneessä etusormessa sormikipu jää radalla aikalailla unholaan kun keskittyminen on suorituksessa, se vain hiukan hidastaa nokittamista.

(c) Fanni Snellman

Illalla vielä pidimme pienen kisainfon, laitoimme radan seuraavaa päivää varten kuntoon, ja hoidin Bambin yöpuulle. Kello olikin sitten jo niin paljon, ettemme enää saaneet ruokaa ostettua mistään ja päädyimme jakamaan illalliseksi Elinan ruisleipää. Kisaajilla oli mökkialue jonkin matkan päässä kisa-alueesta ja pystytimme sinne Miron kanssa telttamme ja painuimme nukkumaan puolen yön jälkeen. Yritin nukkua, mutta uni ei millään tullut ja lopulta sisälsi lähinnä painajaisia. Aamulla kuitenkin jännitti niin paljon, että heräsin melko pirteänä, sain lahjoituksena aamiaiseksi ruisleivän ja kananmunan ja lähdimme matkaan. 

Kisaajia oli yhteensä 26 ja meidät oli jaettu 5 ryhmään, joten ensimmäinen ryhmä aloitti jo klo 9 aamulla. Olimme kisa-alueella jo puoli kahdeksan aikoihin laittamassa taas kaikkea kuntoon. Kisasin ensimmäisessä ryhmässä, joten piakkoin lähdin valmistautumaan kisasuoritukseeni, ammuin muutaman harjoitussarjan maalitauluihin ja kävelin talleille hoitamaan Bambia.

(c) Veikko Minkkinen

Ensimmäisenä vuorossa oli unkarilainen rata, jossa ratsastettiin yksi harjoituslaukka ja 6 kisakierrosta. Aikaraja 90 metrin radalle oli 18 sekuntia ja sen aikana keskellä olevaa maalitaulua sai ampua niin monta kertaa kuin ehti. Nopeammasta ajasta sai aikabonuksia 1 piste / sekunti kunhan oli ampunut radan aikana vähintään 3 nuolta ja niistä vähintään yksi oli osunut. Bambin aika oli hiukan 8 sekunnin molemmin puolin eli juuri täydellinen.  Taktiikkani oli vieläkin sama vanha: ensimmäinen laukaus etuviistoon ja kolmas laukaus takaviistoon olivat hiukan onnella ammuttuja, mutta keskimmäiseen laukaisuun keskityin täysin. Tällä tavoin kisani sitten etenikin ja keräsin pisteitä tasaiseen tahtiin niin, että lopulta sain kasaan 76,6 pistettä, eli HA4-tasoisen gradingsuorituksen! Tällä tuloksella ylsin pronssimitalille, jee! 

(c) Fanni Snellman

Lisäksi sulin aivan täysin Bambin käytökselle, sillä joka kerta kun tuli kuulutus: "Seuraavaksi Anna Minkkinen ja Bambi!" niin Bambi hirnui kumeasti vastaukseksi ja kiirehti sitten innokkaasti radalle. Kas eihän se yleisö voi tietää kuka se Bambi on, jos hän ei itse ilmoita että "Se olen minä! Minä!". Voi toista kun hän on niin ihana. Toivo oli meillä seurahevosena radan maalipäädyssä odottamassa ja sinne olikin aina tosi kiva laukata.

Kisasuoritukseni jälkeen olin voipuneen tyytyväinen. Hoidin ylpeänä upeasti käyttäytyneen ratsuni talliin ja lähdin reippaasti takaisin kisa-alueelle seuraamaan kisan etenemistä ja toimimaan kuuluttajana. Oli mahtavaa nähdä, miten Suomen ratsujousiammunnan taso on kasvanut aivan huimasti! Esimerkiksi viime vuonna kansainvälisille grading-tasoille ylsi vain muutama henkilö, kun nyt puolestaan gradingeja sai sekä unkarilaisella että korealaisella radalla jo 13 kisaajaa eli puolet osanottajista! Osanottajista huikeat 11 ovat myös käyneet kursseillani tai olen muilla tavoin auttanut heitä ratsujousiampujan urallaan etenemisessä, joten oli mahtavaa ja jännittävää seurata millaisia hienoja suorituksia he tekivät.

Päivä eteni nopeasti kisajärjestelyiden, kuuluttamisen ja kaverien kannustamisen lomassa. Sää oli sopivan aurinkoinen ja mukava, mutta viime vuoden tapaan perinteinen SM-rajuilma teki tuloaan. Niinpä illalla ratsastettavaa suomalaista rataa päätettiin lyhentää niin, että ryhmät kulkivat sen porukalla läpi kerran ja jokaisella oli vain yksi kisalaukka. 

(c) Satu Lassa

Lähdin siis jälleen hakemaan Bambia radalle ja ihmettelimme sen kanssa maassa olevia jarmaki-kohteita, jotka olivat hiukan pelottavia. Paitsi sitten kun niihin tutustui, niin niiden päälle olikin kiva kiivetä. Bambin kivuttua seisomaan yhden maalitaulun päälle päätimme lopettaa totuttelun ja muuten lämmittelimme ja odottelimme ryhmämme kanssa kisan alkua. Ryhmässämme oli yhteensä 3 oria ja 2 ruunaa, jotka kuitenkin kaikki kulkivat hienosti sulassa sovussa ja vain vähän keskenään flirttaillen. Saatiin kaikki olla ylpeitä hevosistamme!

Koska ryhmän alkuperäisesti viimeiseksi merkattu hevonen olikin ollut totaalisen hermostunut jäätyään lähtöviivalle viimeiseksi, olimme heti unkarilaisella radalla vaihtaneet Bambin ja minut viimeiseksi ratsukoksi. Bambi odotteli vuoroaan rauhassa eikä nytkään hermoillut vaikka jäi viimeiseksi ratsukoksi. Minä taas mielessäni ahnehdin jo osumia kaikkiin maalitauluihin ja unohdin ajatella sitä että tämä olisi eka kerta suomalaisella radalla Bambille, ja lisäksi säännöt olivat hiukan muuttuneet viime vuodesta.

Lähdimme luottavaisesti radalle ja yritin ohjata lähelle ensimmäistä jarmaki-kohdetta, mutta se oli sittenkin aika pelottava ja aiheutti nyt sivuloikan. Keskityin tiiviisti kahteen seuraavaan kohteeseen ja Bambi yritti auttaa minua laukkaamalla melko lähelle kohteita. Sain kaksi osumaa, mutta en huomioinut sitä, että nyt keskellä olevan kujan alku olikin lähempänä kolmatta maalitaulua kuin muistikuvissani, joten aloin liian myöhään ohjaamaan Bambia kujaan ja menimmekin niukin naukin ohi. Onneksi takaisin saa kääntyä ja kiiruhdimme äkkiä takaisin kujaan, jossa keskityin ampumaan laukauksen etuviistoon (osuin!), mutta takaviistoon en jotenkin sitten edes tajunnut yrittää. 

(c) Fanni Snellman

Seuraavana oli nimittäin vuorossa nuolten pitelijä, jonka kohotettu käsi oli jälleen ilmiselvä pysähtymiskäsky. Ajattelin taktikoida kuten viime vuonnakin ja en ottanut nuolta, vaikka nyt tänä vuonna se olisikin ehkä kannattanut ottaa. No, kiersin nuoltenantajan ja yritin keskittyä seuraavaan maalitauluun, kunnes tajusin että Bambi valmistautui kuuliaisesti toimintatavan opittuaan kääntymään kujan jälkeen ympäri ja palaamaan radan alkuun. Keskityin ohjaamaan Bambia ja ampuminen jäi. Sitten oli viimeisenä taas se kauhea jarmakikohde. Jos olisin tässä vaiheessa tajunnut ajatella ja olisin vain ratsastanut maaliviivalle, niin pisteeni olisivat vielä olleet ihan OK ja olisin saanut vähän aikabonustakin, mutta sen sijaan jostain aivojeni pohjalta ilmaantui loistoajatus: käännyin ympäri ja ratsastin uudestaan jarmaki-kohteelle, keskityin huonosti ja ammuin ohi (....) ja sitten lannistuneena ratsastin Bambin maaliin. Tämä ovela lisälenkkini aiheuttikin sitten yliajalle ratsastamisen ja niinpä 5 pistettäni putosivat melko säälittävään 1,9 pisteeseen. Muuta ei kuitenkaan voi syyttää kuin omaa tyhmyyttäni ja enköhän taas oppinut jotain... Lopulta pääsimme sijalle 17./26.

(c) Veikko Minkkinen

Tyhmyydelleni puhisten ja naureskellen vein Bambin tallille. Kisa eteni melko nopeassa tahdissa ja saimmekin suoritukset päättymään ja tämän kisaradan purettua juuri sopivasti ennen kuin Lucifer-myrsky saapui Orimattilaan. Emme siis kastuneet ja olimme vielä pahimman myrskyn ajan tallissa tarkistamassa että hevosilla kaikki sujui hyvin. Valitettavasti telttamme kohtalo ei kuitenkaan ollut niin onnekas, vaan se oli tuulenpuuskassa poistunut koko mökkialueelta ja löytyi lähistöltä surkean litimärkänä. Kävimme mökillä kertomassa unkarilaisen ja suomalaisen radan tulokset ja lähdimme sitten Miron kanssa tallille nukkumaan, sillä Bambin ja Toivon eväsheinistä sai pedattua paljon litimärkää telttaa houkuttelevamman majoitusratkaisun. Uni ei taaskaan tullut kuin vasta tuntien päästä, mutta tallissa oli onneksi mukava köllötellä ja kuunnella hevosten ääniä.

Sunnuntaiaamuna heräsimme seitsemältä hämmentyneen tallinomistajan rymisteltyä talliin ja löydettyä meidät heinäkasasta. Miro yritti vielä sitkeästi saada unta mutta minä menin aamuruokkimaan kisahevoset ja rupesin sitten lämmittelemään kisasuoritusta varten. Totesimme jälleen lannistuneina että olimme unohtaneet täysin ajatella itsemme ruokkimista, yksikään Orimattilan kauppa ei ollut niin aikaisin sunnuntaiaamuna auki, joten ei auttanut muu kuin pystyttää kisarata ja aloittaa päivä ilman ruokaa. Jossain välissä Bambia laittamaan palattuani Miro tosin taikoi minulle smoothien, joten ihan tyhjin vatsoin ei tarvinnut kisata. 

Korealainen rata on se asia jota olen lyhyen ratsujousiampujanurani aikana kaikkein eniten treenannut, joten tällä kertaa aloin jännittää ihan toden teolla ennen rataa: Halusin saada hyvät tulokset, mutta eipä ne jännittämällä ja haluamalla parane. Kisa kuitenkin pääsi alkamaan ja ohjelmassa oli 1 harjoituslaukka, 2 kierrosta single shottia, 2 kierrosta double shottia ja 2 kierrosta viiden taulun serial shottia. Aikaraja 90m matkalle oli 14 sekuntia ja serial shotin 150 metrin matkalle 23 sekuntia. Kisoissa käytössä oli aikaleikkuri 9 ja serial shotissa 15 sekunnin kohdalla niin, että sitä nopeammin ratsastamisesta ei enää saanut lisää bonuksia. Tällä kertaa Toivo oli tsemppihevosenamme kisaradan lähtöpäädyssä ja se rauhoittikin täydellisesti Bambin vauhdin noin 9 sekuntiin. Olipas näppärää!

Single shot on periaatteessa helppo rata, mutta mielelle on toisaalta tosi painostavaa kun kohteita on vain yksi ja koko onnistuminen riippuu siitä. Tavoitteeni oli, että ei nollakierroksia, ja se toteutuikin hyvin: ammuin ensimmäisellä kierroksella 2 pistettä ja toisella kierroksella hiukan rentouduttuani 4 pistettä! Double shot on puolestaan korealaisista radoista ehkä se inhokkini, mutta ensimmäisellä kierroksella sain kuitenkin 2 pisteen osuman ensimmäiseen tauluun. Jälleen seuraavalle kierrokselle rentouduin ja ammuin nyt tällä kertaa 3 ja 2 pistettä! 

Serial Shot on tosi hauska rata ampua, mutta yksikin virhe pilaa helposti koko tahdin. Eka rata lähtikin käyntiin hyvin kun ammuin 2 ja 4 pistettä, mutta sitten nokitin nuoleni huonosti, heitin sen sivuun, lähdin nokittamaan seuraavaa nuolta mutta myöhässä ja lopulta ammuinkin vain viimeiseen tauluun 3 pisteen osuman. Sisuunnuin tästä kierroksesta ja päätin viimeiselle kierrokselle pistää parastani. Nyt sitten löysin rytmin, nokitus sujui ja napsin tasaisesti nuolet tauluihin: 4 - 3 - 2 - 5 - 4! Tähän suoritukseen oli mahtavaa päättää kisat omien suoritusteni osalta ja säteillen vein Bambin talliin. Pisteitä meille kertyi yhteensä 77,61 eli taas HA4-tason gradingsuoritus!

Palasin Bambin hoidettuani jälleen juontamaan loppukisan ajaksi. Yleisö kannusti, tunnelma oli kiva ja kisa erittäin jännittävä. Huimaa seurattavaa! Aikataulu oli hiukan venynyt ja heti kisasuoritusten päätyttyä alkoi kiivas tulosten laskenta ja ratojen purkaminen. Radoilla Top3 sijoittuneet kisaajat ratsuineen kutsuttiin palkintojenjakoon, joten kävin hakemassa Bambin vielä kerran raviradalle. En raaskinut enää uudestaan satuloida sitä, mutta onneksi sen pehmeässä selässä oli mukavaa istua ilman satulaakin.

Korealaisen radan excel-pohjassamme oli valitettavasti monta tuloksia sekottavaa virhettä, joten tuloksia oli laskettava käsin ja se veikin hiukan kauemmin aikaa. Tuloksia odotellessamme minuun iski totaalinen väsymys ja voipumus, sillä tajusin etten päivän aikana ollut vieläkään ehtinyt syödä muuta kuin sen aamuisen smoothieni. Ihanat kaverini tarjoilivat minulle pähkinää, karkkia ja limpparia Bambin selkään niin että pysyin elossa siihen asti, että tuloksia alettiin kertoa. Ylpeinä sipsuttelimme hakemaan unkarilaisen radan pronssimitalimme ja muutoin hurrasimme upeille sijoittuneille: 14-vuotiaat juoniorit Nuppu Siro ja Tino Suhonen peittyivät mitaleihin valmentajansa Marko Suhosen kanssa. Odotin jännittyneenä korealaisen radan tuloksia, sillä kisa oli ollut äärimmäisen tiukka. Niin se todella olikin, sillä parhaalla kolmella oli vain alle pisteen ero toisistaan. Tässä tiukassa kamppailussa parhaimmat pisteet kuitenkin lopulta sain minä! Jeee, ilosta soikeina saimme Bambin kanssa kultamitalin.

Lisää kuvateksti

Kokonaistuloksissa juniorit loistivat jälleen: Suomenmestariksi 2017 kipusi upea ihana Nuppu Siro, toiselle sijalle vanha konkari Marko Suhonen ja kolmanneksi hänen poikansa Tino Suhonen. Tässä vaiheessa pisteenlaskussa oli vielä virhe joten minut ilmoitettiin 5. sijalle, mutta pisteiden tarkistuslaskennoissa kohosin 4. sijalle. Olin tosi tyytyväinen, sillä vaikka tietenkin juuri palkintosijojen ulkopuolelle joutuminen tavallaan harmitti, niin Suomi-radalla sähellettyäni tälle sijoitukselle yltäminen tuntui huippusuoritukselta! Eikä tälle pokaalikolmikolle todellakaan ole häpeä hävitä!

Väsyneenä mutta onnellisena vein Bambin tallille, kasasimme kaikki loput tavarat kisa-alueelta, siivosin tallissa ja keräsin kaikki tavarat kasaan. Kanssakisaajat nauroivat hevoslajien todellista puolta kun katsoivat kun mitalit kaulassa työnsin lantakuormaa ulos Bambin karsinasta, mutta niinhän se on että ennen kuin heppa on hoidettu niin ei ole aikaa levähtää tai juhlia. Bambin omistajan Rian saavuttua lähdimme viemään kisakumppaniani kotiinsa ja tallillakin vierähti vielä hetki. Uupuneina ajoimme vielä viemään Elinan kotiinsa, pysähdyimme syömään ja pökerryimme sitten puolen yön jälkeen sänkyyn aivan rättiväsyneinä.

Vasta pari päivää kisojen jälkeen tajusin iloita todella tuloksistani kun hahmotin että nehän tosiaan olivat tosi hyvät, ja huomasin pitkästä aikaa oikein poreilevan treeni-innostuksen sisälläni. Ratsujousiammunnasta on ehtinyt kesällä muodostua vähän velvollisuus, joten oli ihanaa tuntea taas aitoa innostusta.

Exceleiden ja kiireellisen käsinlaskemisen aiheuttamat sekaannukset ja niiden myötä tulosten uudelleenlaskenta stressasi mieltä vielä tämän viikon ja kauhu isosti muuttuvista kärkisijoista oli koko ajan mielessä, mutta onneksi muutokset olivat kuitenkin lopulta melko pieniä. Nyt kun kaikki tuloksetkin on varmasti oikein, alkaa olla levollinen mieli todeta: SM 2017 on ohitse, me tehtiin se ja me selvittiin!

Suurkiitos Elina ja Enni, suurkiitos kaikki talkoolaiset ja apukädet. Suurkiitos Satu ja Toivo sekä tietenkin Ria (ja Santtu, joka tutustutti minut Riaan!). Kiitos ystävät ja tutut jotka tulitte katsomaan kisaa ja kiitos myöskin muu yleisö.

Suurin kiitos ihana Bambi!

Kisojen viralliset tulokset löytyvät TÄÄLTÄ!

(c) Santtu H.

Kisavalmistelua ja Ali Suomessa

 

(c) Petra Rimpinen

Ratsujousiammunnan SM-kisat 2017 alkavat jo huomenna! Huiii!

Lapista palattuani mieleni onkin ollut kaikin puolin kiinni SM-kisoissa. Bambi on tarvinnut paljon liikuntaa ja treeniä, olen yrittänyt tietenkin treenata myös itseäni, ja lisäksi kaikki kisajärjestelyt ovat vieneet valtavasti aikaa ja energiaa. Ei se olekaan ihan pikkujuttu järkätä tällaista tapahtumaa, vaikka tiimimme onkin mahtava!

Treeni on mennyt vähän niin ja näin. Mieleni ei oikein ole ollut ampumisessa mukana, ja vaikka kuinka olen treenannut ja ampunut, ei nuolista vaan muodostu tauluun tiivistä nippua, vaan ne menevät ohi jokainen eri suunnalta. Välillä tuntuu että löydän jonkinlaisen oivalluksen, mutta se katoaa lähes saman tien. Virheitä varmasti on, mutta en tiedä mitä. Niinpä olen jatkanut hakemista, ei ole syntynyt rutiinia ja lopulta aina olen päätynyt turhautumaan, kun tuntuu etten edes voi vaikuttaa siihen, minne nuoli lopulta lähtee.

Viikko ennen SM-kisoja iranilainen opettajani Ali Ghoorchian saapui Suomeen pitämään kursseja. Luotin kovasti siihen, että kyllä Ali saa minut taas osumaan, niin kuin aina ennenkin. Toin Alin heti mukanani tallille, ammuin sarjan tauluun ja nuolet sinkoilivat mikä minnekin. Ali puisteli päätään ja mietti hetken. Sitten hän komensi minut seisomaan jalat suoraan kohti maalitaulua ja kipristämään varpaitani samalla kun ammun. Epäileväisenä kokeilin ja hitto, kaikki nuolet menivät tiiviisti maalitauluun! Tuijotin vuoroin Alia ja vuoroin maalitaulua suu auki, ja Ali vain virnuili suostumatta selittämään minkäsorttisen taikatempun hän nyt taas oli vetänyt hihastaan. Ihme juttu.

Iloisin mielin lähdimme kuitenkin sitten maastoratsastukselle nauttimaan kesäillan kauneudesta ja upeasta Suomen metsästä. Ali sai ratsukseen varsinaisen supermummon, 26-vuotiaan arabitamma Assin!

Perjantaina tarkoituksemme oli käydä ampumaradalla, mutta kaatosateet laittoivat meidät vaihtamaan suunnitelmiamme. Lopulta lähdimme Sipooseen kasattuamme autoon koko retkikuntamme: Ali, minä, poikaystäväni Miro, ystäväni Elina ja Anni sekä kaksi frettiäni Drasek ja Freya. Fretit jäivät vanhemmilleni ja loppuporukalla suuntasimme tallille, jossa myös ystäväni Satu ja hänen hevosensa Toivo harjoittelivat kisoja varten. Treenasimme ensin maasta ampuen ja palasin takaisin lähtökuoppiin, eikä nyt auttanut edes varpaiden kipristely, vaan nuolet vaan sinnikkäästi menivät minne sattuu. Ranteen väärä asento, alas päin menevä kyynärpää... Lopulta sain tekniikkani ja ampumiseni taas vähän kasaan ja pääsimme lähtemään maastoon Bambin, Satun ja Toivon kanssa. Satu ja Toivo treenasivat vielä vähän ratsujousiammuntaa ja Bambi puolestaan sai rokotuksen. Kasasin Bambin kaikki tavarat valmiiksi seuraavan päivän kurssia varten ja palasimme sitten vanhemmilleni pienimuotoisia lettukestejä varten, täytinhän nimittäin viimeviikolla 23 vuotta!
 

(c) Petra Rimpinen

Aikaisin lauantaiaamuna heräsimme ja lähdimme tallille hakemaan Bambia. Ystäväni Kalle tuli meille kuskiksi ja Bambi kipusi traileriin ja matkusti tottuneen varmasti. Se on kyllä niin ihanan järkevä ja helposti käsiteltävä eläin! Pääsimme hyvin perille Jatilaan ja siellä pöyhkeä Bambi veti äkkiä heinämahansa sisään ja tepasteli ylväänä pitkin pihamaata, etenkin huomattuaan oman heijastuksensa tallin ikkunoista. Alkupäivän ajaksi Bambi pääsi kuitenkin sisälle talliin nauttimaan heinäannostaan, sillä kurssi alkoi 4 tunnin maasta ammunnalla.

Nyt ensimmäistä kertaa olin kurssilla järjestäjän lisäksi myös täysin mukana oppilaana. Kursseihin on jo tullut tietty rutiini, joten pääsin keskittymään myös omaan ampumiseeni. Tiivis treenaaminen teki hyvää, sillä pikkuhiljaa ampuminen alkoi sujua vähän paremmin, vaikkei vieläkään ihan sillä tasolla kuin olen tottunut. Omat virheet alkoivat kuitenkin selkeytyä ja ampuminen alkoi tuntua hyvältä. Rankkasateet ja paahtava aurinko vuorottelivat ja totesimme, että Ali saa kyllä aina osakseen mitä moninaisimmat sääilmiöt Suomessa vieraillessaan.

(c) Petra Rimpinen

Lounaan jälkeen alkoi päivän jännin osuus! Meillä ei ole ollut Bambin kanssa mahdollisuutta treenata vielä millään ratsujousiammuntaradalla, vaan olemme vain harjoitelleet kentän pitkällä sivulla. Maastossa toki olen laukannut ja nokittanut, mutta ei ole ollut hyvää paikkaa ampua. Niinpä tilaisuus päästä Jatilan radalle testaamaan Bambin ratakäyttäytymistä, sen nopeutta ja ylipäätään käytöstä vieraassa paikassa oli enemmän kuin tervetullut!

Oletusten mukaisesti Bambi tanssi ja pöhisi itseään (ja kaikkia ruumiinosiaan...) esitellen ja muihin hevosiin oli pidettävä hyvä turvaväli. Kurssin organisoiminen osoittautuikin aika haastavaksi Bambin selästä, sillä paikallaan seisominen muiden hevosten lähellä oli kerrassaan sietämätöntä ja aiheutti komeaa keulimista. Tähän olin kuitenkin varautunut henkisesti, joten Ali ja Elina ottivat kurssin vetovastuun ensimmäisen ryhmän ajaksi. 

Radalla puolestaan Bambi oli aivan mielettömän ihana! Heti kun se sai kääntää selkänsä häiritseville heppakavereille, se keskittyi täysin tekemään hommansa ja eteni radan läpi tasaisesti ja turhia hötkymättä. Aikakin on Suomen kisoihin juuri täydellinen, 9-10 sekunnin luokkaa / 90 metriä. Sain olla Bambista niin iloinen ja ylpeä!

Suurin osa keskittymisestäni meni Bambiin, mutta nyt myös ampuminen sujui melko hyvin. Vain yksi huti ja muutenkin hyviä kierroksia. Lisäksi saimme kokeilla kaikki säätilat yhden tunnin aikana: auringonpaisteen, synkät pilvet ja lopulta mielettömän rankkasateen. Sade hidasti Bambin vauhtia hiukan, onhan kurainen rata kuitenkin kerrassaan ällöttävä, mutta muuten se ei vaikuttanut meihin. Jee! Iloisena kävelytin Bambin ratsastuksen jälkeen, hoidin sen takaisin karsinaan ja menin taas mukaan auttamaan kurssin kanssa. 

Iloinen kurssi päättyi vielä yhteen rankkasateeseen ja sen jälkeiseen sateenkaareen. Kyllä koko ratsujousiampujaporukka on sellainen aarrekimpale! 

Väsyneenä ja pää ajatuksia täynnä veimme Bambin tallille ja lopulta yhdeksän jälkeen illalla pääsimme vanhemmilleni. Ihana illallinen ja riehakkaat näädät jo odottivat meitä, joten kello oli syömisen, saunan ja frettien iltalenkin jälkeen jo paljon yli puolenyön ennen kuin pääsimme nukkumaan. Anni, Elina, minä ja fretit nukuimme kaikki samassa huoneessa, ja vaikka ensimmäisen yön näädät nukkuivat tosi sikeästi, nyt toisena yönä varpaani joutuivat armottomien painihyökkäysten kohteeksi kun Drasek ei olisikaan malttanut nukahtaa. Niinpä kellon soidessa ennen seitsemää sunnuntaiaamuna oli tunnelma vähintäänkin väsynyt ja uninen, mutta piristyimme kuitenkin nopeasti aamiaisella.

(c) Susanna Laamanen

Nyt matkaamme lähti myös isäni ja peräkärry, jossa oli juuri rakentamamme unkarilainen maalitauluteline. Pääsimme ekaa kertaa kokeilemaan telinettä nyt, kun toimme sen Hempyölin tallin ratsujousiammuntaradalle Alin unkarilaisen radan kurssia varten. Teline tarvitsi pari pikafiksausta, mutta toimi muuten erinomaisesti. Jee!

Kurssi alkoi jälleen 4 tunnin maasta ammunnalla. Vähän yli puolet tästä ajasta ammuimme maneesissa ja keskityimme tekniikkaan. Ampumiseni oli taas jo parempaa ja olin siitä tosi iloinen! Siirryimme vielä radalle ampumaan unkarilaista kohdetta myös maasta käsin. Tosi hyödyllinen ja haastava oppitunti! Valitettavasti viikonlopun aikana valtaosa nuolistani oli mennyt rikki, joten jouduin kesken kurssin lainata Alin nuolia, jotka ovat pitempiä kuin omani. Tämä nuolten vaihtaminen kesken kaiken vähän sekoitti ampumistani, mutta sain silti paljon irti.

(c) Susanna Laamanen

Lounaan jälkeen oli taas vuorossa ampuminen ratsain. Pääsin vanhan tuttuni, haflingerruuna Rutun selkään. Ruttu on reipas ja menevä tapaus, mutta todella kiltti ja helppo käsitellä. Ammuimme 5 kierrosta unkarilaista rataa ja kolmelta viimeiseltä kierrokselta otimme myös ajan ja pisteet. No, Ruttu toimi erinomaisesti ja vauhti oli tosi hyvä, mutta minulla ei vain sujunut alkuunkaan, ei nokittaminen eikä ampuminen. Keskittyminen oli tipotiessään ja vanhat virheet nousivat pintaan. Harmitti, mutta kai näitäkin päiviä pitää olla joskus.

(c) Susanna Kuusela

Kastuimme jälleen sateissa viimeistään toisen ryhmän aikana, mutta mahtava kurssiporukka ei lannistunut vaan treenasimme loppuun saakka ja sen jälkeen porukalla hoidimme hevoset, keräsimme nuolet ja purimme telineen sekä pakkasimme peräkärryyn kaikki tarvittavat kisavarusteet. Harmituskin unohtui kun ihmiset olivat niin kivoja.

Väsyneinä suuntasimme takaisin kotiin Sipooseen ja sieltä vielä lopulta myöhään illasta takaisin Helsinkiin. Pitkät yöunet olivat enemmän kuin tervetulleet ja helpottuneena nukuin melko myöhään maanantaiaamuna.

(c) Anna Minkkinen

Alin lento takaisin Iraniin oli maanantaina illalla, joten päätimme ottaa hyödyn irti vielä päivästä. Ali auttoi minua rakentamaan loppuun kisanuoleni ja pääsin nyt ampumaan niillä. Lisäksi korjasimme jo kovin rispaantuneen jänteeni ja vahasin sen kunnolla lahjaksi saamallani vahalla. Ali katsoi silmä kovana ja jes, ampuminen alkoi sujua jo paljon paremmin! Ammuin lopuksi vielä muutaman kierroksen Bambilla ja kaikki sujui taas hyvin. Oli hyvä ja helpottunut mieli lopettaa treeni ja viedä Ali lentokentälle, sillä vaikka tuntuu etten vieläkään ole ihan "omassa terässäni", niin silti Alin lyhyen vierailun aikana edistyin taas huomattavasti. Huh!

Myös tiistaina Alin lähdettyä treenit maasta käsin sujuivat hyvin, joten ehdin jo riemastua ja päätin lämmitellä maastossa ennen ratsain ampumista. Nyt kuitenkin kävi se klassinen viimehetken onnettomuus: laukkasin Bambilla tiellä, se päätti väistää ällöttävää vesilätäkköä, hyppäsi tien sivuun ja tipahtikin ojaan. Tasapainoni horjahti ja oikea etusormeni jäi tyhmästi Bambin kaulalle ja otti vastaan koko painoni. Bambille ei käynyt kuinkaan, mutta oikea kämmeneni turposi pikavauhtia eikä sitä voinut liikuttaa lähes ollenkaan. Nöyrtyneenä ratsastin Bambin tallille, kylmäsin oikean käden ja hoidin Bambin tarhaan vasurilla. Kipeä käsi koholla ajoin kotiin vaihtaen vaihteetkin vasemmalla kädellä. Äkkiä buranaa, lisää kylmää ja toiveikkaana pitkät yöunet... Ja huh, nyt kädessä liikkuu jo kaikki muu paitsi että etusormen koukistaminen tekee kipeää. Nöyränä jätin treenin sivuun ja hoidin muuten kisavalmisteluja. 

Tänään illalla kävin kuitenkin treenaamassa kotitallilla vielä viimeisen kerran. Ampuminen sattuu vähäsen, mutta ei kovin paljoa enää, sillä sormi on parantunut jo hyvin. Bambi oli taas aivan ihana, mutta oma ampuminen oli jälleen hakusessa. Jokin sisäinen stressi ja kiire häiritsi ja nälkäkin oli... Loppujen lopuksi treeni oli sellainen, joka olisi ollut ihan ok vaikka pari viikkoa sitten mutta nyt olisin toivonut parempaa. Toisaalta nyt jäi myös tunne, että jos oikeasti jaksan keskittyä niin myös osun. Hmm.

En muista milloin olisin lähtenyt näin epävarmoilla tunnelmilla kisaamaan viimeksi, mutta kun tilanne on mikä on, ei auta muu kuin laskea omia odotuksia realistisiksi ja samalla muistuttaa, etteivät ne yhdet kisat niin tärkeät ole loppujen lopuksi kuitenkaan. Oma mieleni väittää kovasti, että nyt pitäisi pärjätä hirveän hyvin kaikkien ulkomaiden kisatulosten ja etenkin kaiken saamani mediahuomion jälkeen, jotta voisin todistaa että ihan oikeasti olen hyvä. Jos nyt mokaan, niin kaikki pettyvät - joten stressaan kahta kauheammin. Sitten taas palautan itseni maanpinnalle! Hei, hauskat kisat tulossa, varmasti suuri osa energiasta menee järjestelyihin mutta menköön: kunhan kaikilla olisi kivaa, kisat sujuisivat kokonaisuutena hyvin, Bambi saisi hyvän ekan kisakokemuksen ja minäkin osuisin johonkin. Eiköhän jo siinä ole tavoitetta kerrakseen :)