I was asked to participate a Christmas Calendar project organized by Finnish foreign ministry and This Is Finland. They wanted to show 24 weird skills to the world. I was asked to write small Christmas greetings and I wanted to talk about dreams. I could never have imagined that life as a horseback archery student in Iran would be possible, but here I am! So never say never and be just as weird as you are - even the strangest dreams might come true! Happy and dream filled Christmas time! See the Christmas Calendar here!
In the beginning of December I traveled from snowy Finland to the tropical
heat of Malaysia to compete in Battle Track Trophy. I arrived a little late
straight from airport to the choosing of horses. My teacher Ali asked me to
share a nice stallion called Popot with him and I was happy to do it, Popot
seemed really nice even though a bit slow. Before the competition it was
raining heavily and they needed to repair the track with different grey sand.
During the competition poor Popot was afraid of this grey sand, slowing down,
jumping over it and speeding up again. Difference in speed made focusing on
shooting quite hard. After two rounds I got permission to show the new sand to
Popot in walk and after that the last two rounds he was much better! I'm not
very happy about my shooting, but it was good training for me. Next day we had also
a on foot competition. All in all the competition had quite much bad luck and
problems in organizing, but it was a great possibility to meet horseback
archers around the world, to train, talk and learn together. Sometimes it's
hard to know which way is right because there is so many different teachers and
techniques, but it was good to notice that all good techniques have the same
basic elements. Also I'm happy to know that I'm following the right path,
because all that I learnt from other teachers supported the things Ali has
taught me before. I have now many new ideas about horseback archery and I hope
to do my part with developing the sport! *
Joulukuun alkupuolella kun sain kouluasiani jarjesteltya suuntasin lumisesta
Suomesta Malesian trooppiseen lampoon kisaamaan Battle Track Trophy
-kilpailuissa. Aikaeroa oli kuusi tuntia ja lampotilaero oli valtava, kun
Malesiassa lampoa oli varjossakin lahes 40 astetta ja ilma oli kosteudesta
raskas! Minua ei ehka ole luotu niihin olosuheisiin, mutta luonto oli upean
vihreaa ja runsasta enka saanut silmiani irti loputtomana levittaytyvasta
vihreasta viidakosta. Lahirannalla kaskettiin varomaan krokotiileja ja
tienvarsilta bongasin apinoita ja villisikoja!
(c) Anni Jauhiainen
Saavuin muita kilpailijoita
myohemmin ja sain kyydin lentokentalta suoraan tallille, jossa oli kaynnissa
hevosten valinta. Paikalla oli paljon vanhoja tuttuja ulkomailta ja myos hyva
edustus suomalaisia: Tero Ulvinen perheineen, Sanna Hartvik miehensa kanssa,
Anni Jauhiainen seka yhtena jarjestajista Katariina Albrecht.
Muut kisaajat olivat saapuneet tallille aikaisin aamulla ja mina olin vahan
myohassa, kun paasin lahtemaan vasta niin myohaisella lennolla. En ehtinyt
oikeastaan tutustua hevosiin tai nahda niita silla kokeiluratsastukset olivat
lopuillaan, mutta opettajani Ali ratsasti parhaillaan suloista Popot-nimista
oria ja sanoi etta tykkaisin siita varmasti. Kokeilin laukata Popotilla kaksi
kertaa kisasuoran ja olin vakuuttunut etta Ali oli oikeassa. Popot tuntui
hiukan hitaalta, mutta muuten kayttaytyi todella moitteettomasti ja sen kanssa
oli helppo tulla toimeen, joten mielellani jaoin hevosen opettajani kanssa. Huonoksi onnekseni matkatavarani
(sisaltaen kaikki kisavalineeni ja suuren osan vaatteistani) jaivat matkan
varrelle Dohaan ja lopulta sain ne itselleni vasta kilpailun jalkeen, joten
rupesin kiireella totuttelemaan Alin 45-paunaiseen varajouseen, Alin nuoliin ja
nuoliviineen. Illan lopuksi napakka jousi alkoikin tuntua aika omalta ja nuolet
ja nuoliviini ovat hyvin lahella omiani, joten niihin oli helppo vaihtaa. Seuraavana aamuna herasimme
aikaisin ja suuntasimme majoituksestamme rantatalolta kohti kisapaikkaa. Yon
aikana oli satanut runsaasti ja rataa oli korjailtu uudella hiekalla, joka oli
eri varista kuin muu radan pohja. Ali ratsasti Popotilla ensimmaisessa ryhmassa
ensimmaisena kisaajana ja odotetun tasaisen kiidon sijaan Popot pelkasikin eri
varista harmaata hiekkaa, hidasti sen kohdalla ja loikki sen yli. Ali ratsasti
kaksi kisakierrosta ja pyysi mahdollisuutta totuttaa hevosta uuteen pohjaan,
mutta ei saanut siihen suostumusta joten hyppasi turhautuneena alas selasta.
Olin jo seuraavassa ryhmassa ja minun piti nopeasti tehda paatos, suostunko
kisaamaan Popotilla vai haluanko vaihtaa hevosta. En tiennyt millaisia muut
hevoset olisivat ja radan harmaata hiekkaa ruvettiin kuorruttamaan tavallisella
ruskealla hiekalla, joten paatin jatkaa Popotin kanssa.
(c) Anni Jauhiainen
Kisa koostui neljasta
kierroksesta, joista kolme parasta laskettiin. Rata oli n. 175 m pitka suora
loivassa ylamaessa ja silla oli 10 kohdetta noin 15 metrin valein toisistaan.
Olimme puhuneet Alin kanssa etta voisin ampua joka toista taulua jolloin kisa
vastaisi melko hyvin Korean Serial Shotia ja olisi hyva harjoitus, vaikka pisteytys
olikin erilainen. Tama suunnitelma piti kuitenkin
vaihtaa nopeasti, silla radalla oli edelleen eri varista hiekkaa jota Popot
yritti vaistella. Ihan logiikan vastaista etta hevosen hidastaessa on vaikeampi
ampua, mutta vaihtuva vauhti teki ampumisen todella haastavaksi! Ensin Popot
laukkasi reippaasti, sitten hidasti, hypahteli pahojen harmaiden
hiekka-alueiden yli ja loppuradasta taas kiihdytti. Ampumiseen oli vaikea
keskittya ja jotenkin jannitin niin, etta tekniikkakin oli aika huono ja nuolet
lahtivat lorposti matkaan. Sain kuitenkin osumia ja toisaalta olin muutenkin
asennoitunut tahan kisaan treenaamisen kannalta, ja oli tosi hyvaa harjoitusta
pitaa keskittyminen kasassa haastavassa tilanteessa. Kahden kierroksen jalkeen
jarjestajat ilmoittivat etta pidetaan 10 minuutin tauko radan kunnostamista
varten, silla yksi ratsukko kaatui kurvissa. Kysyin etta saisinko kavella radan
Popotin kanssa ja sain luvan siihen, joten kavimme kaynnissa ihmettelemassa eri
varista hiekkaa ja toteamassa etta ei se ihan niin vaarallista olekaan. Taman
jalkeen Popot meni jo paljon paremmin ja vikalla kierroksella tosi hyvin! Joten
vaikka kokonaisuudessaan suoritukseni ei erityisesti herattanyt minussa
ylpeytta, viimeisesta kierroksesta jai hyva mieli ja siirryin helpottuneena
varjoon seuraamaan muiden kisaajien suorituksia.
(c) Anni Jauhiainen
Seuraavana paivana oli vuorossa
kilpailun maasta ampumisen osuus lahella rantataloa. Kisa kaytiin katoksen alla
niin etta kahta kohdetta sai ampua niin monta kertaa kuin ehti ja samalla piti
kulkea katoksen puolelta toiselle. Aikaraja oli 18 sekuntia ja nopeammasta
ajasta sai bonusta +1 pistetta per sekunti ja hitaammasta ajasta miinusta 2
pistetta per sekunti. Lisaksi aukean toisella puolella oli peuramaalitaulu
pitkan matkan kohteena, johon osumisesta sai 5 pistetta ja erikoispalkintona 12
nuolta. Ali napautti kauniin osuman peuraan ja saman teki myos Anni, joten
minakin kaytin kierrosten viimeiset nuolet peuran metsastamiseen. En kylla
onnistunut osumaan, mutta melkein! Kokonaisuudessaan kisa kohtasi
melko paljon huonoa onnea, vastoinkaymisia ja ongelmia jarjestamisessa ennen
kisaa, sen aikana ja sen jalkeen. En puutu tassa tekstissa niihin sen enempaa,
mutta opimme kaikki varmasti paljon. Tuloksissa olin ratsujousiammunnassa
sijalla 13, maasta ammunnassa 12 ja kokonaiskilpailussa 13. Tuloksista loytyi
kuitenkin aika paljon virheita pisteiden laskusta ja ajanotosta, minka takia
osa kilpailijoista oli sita mielta ettei niita tarvitsisi edes julkaista.
Vaikka monelle kisa itsessaan oli jonkinasteinen pettymys ja moni asia heratti
tunteita ja keskustelua, oli yleinen mieliala hyva: saimme viettaa aikaa
yhdessa, treenata ja keskustella. Malesialaiset ovat todella ystavallisia ja
vieraanvaraisia ja saimme nauttia maan lammosta, luonnosta ja kulttuurista. Oli
ihanaa kavella lahirannan aalloissa ja mielettoman hienoa paasta oiseen
viidakkoon!
(c) Ali Ghoorchian
Minulle myos ratsujousiampujana
Malesia oli upea kokemus. Meilla oli paljon aikaa olla toistemme kanssa,
keskustella, vaihtaa ideoita ja mielipiteita ja pohtia lajin tulevaisuutta.
Paikallisessa jousiammuntaliikkeessa pystyi testaamaan nuolen lahtonopeutta ja
eri tekniikoiden vaikutusta siihen. Oli paljon aikaa katsoa eri ihmisten
ampumista ja eri tekniikoita, kysella ja ihmetella. Aloittelevan
ratsujousiampujan silmin on valilla hammentavaa, kun eri opettajia ja eri
ideologioita on niin paljon - mista tietaa, seuraako oikeaa opettajaa ja
oikeita oppeja? Omalta osaltani varmuus siita
etta olen oikealla polulla vahvistui talla matkalla. Perusperiaatteet ovat
samat vaikka eri opettajat suosivat erilaisia tekniikoita, ampui sitten
peukalolla tai kolmella sormella. Nuolen pitaa lentaa suoraan, tarpeeksi
napakasti ja osua hyvin. Ampuminen ei saa aiheuttaa kipua - toki lihasten
vahvistuessa lihaskivut ovat normaaleja, mutta jos nivelet karsivat ampumisesta
on tekniikassa varmasti vikaa. Kaikki mita opin muilta kyselemalla, katsomalla
ja kokeilemalla vahvistaa sita mita olen oppinut Alilta. Olen iloinen, etta
vaikka olen vahvasti leimautunut Alin oppilaaksi, han antaa minun myos vapaasti
kysella neuvoja muilta ja siten voin keskustella hanen kanssaan uusista
ideoista jotka tulevat mieleen.
Vietin paljon aikaa paikalla
olevan ratsujousiampujien "nuoriso-osaston" kanssa ja hauskanpidon
lisaksi ideoimme tapoja omalta osaltamme auttaa ratsujousiammuntaa lajina
eteenpain. Tykkaan tassa lajissa tosi paljon siita, kuinka se tuo yhteen aivan
eri ikaisia, eri taustaisia ja eri maista kotoisin olevia ihmisia. Kaikkia
yhdistaa sama halu ja sama unelma, joka tekee meista yhden ison perheen.
Puhuimme paljon siita, kuinka vahan meita ratsujousiampujia on maailmassa ja
kuinka meidan taytyy puhaltaa yhteen hiileen, tehda yhteistyota ja auttaa
toisiamme.
Oli surullista kuulla, etta osa vanhemmista
ratsujousiampujista ei ole talla hetkella varma siita, onko lajilla
tulevaisuutta. Omat kokemukseni ja ehka nuoruuteni tekee minusta taman asian
suhteen tosi optimisten. Ratsujousiammunta kasvattaa suosiotaan Suomessa ja
meilla on paljon todella lahjakkaita lupauksia. Olemme lahes kaikki vasta
alussa, mutta etenkin hyvien opettajien tuella uskon etta Suomen tiimi voi olla
todella menestyva lahivuosina.
Ratsujousiammunnalla on pienen lajin ongelmia, mutta uskon etta moni niista on
vain "kasvukipuja" jotka tulevat poistumaan jos harrastajia on
tulevaisuudessa enemman. Nyt piirit ovat melko pienet, taloudellisia
mahdollisuuksia on hyvin rajatusti ja myos lajin taso on tietylla tapaa matala:
toivoisin etta kansainvalisella tasolla hevoslajin kilpailuissa olisi korkeampi
taitotaso ratsastuksen suhteen. Jos laji kasvaa, on uusia kasvojakin enemman,
sponsoreita on helpompi saada kiinnostumaan ja automaattisesti kisoissa
parjaamiseen tarvitsee parempaa ratsastustaitoa. Parempi ratsastustaito ja
ymmarrys hevosia kohtaan parantaa kisahevosten hyvinvointia, joka valilla on
asia joka kansainvalisissa kisoissa askarruttaa mieltani – toivon ettei laji
mene suuntaan, jossa hevonen on vain kisavaline.
Malesian lammosta oli helppo suunnata Alin mukana lumisille Persian vuorille,
onhan Iran tavallaan matkan varrella kun matkustaa Malesiasta Suomeen. Talla
kertaa tarkoitus on keskittya paljon matkaratsastukseen ja muiden perinteisten
persialaisten taitojen treenaamiseen ratsujousiammunnan ohella!
Christmas competition! The first official event of The Mounted Archers of Southern Finland was Little Christmas event and a part of it was a horseback archery competition. I was competing on my favorite riding school pony called Tulppaani. She is usually really nice in horseback archery, but we didn't know how sensitively she reacts to the competition excitement. She suprised me and the other girl who was riding her by fast speed and quick turns to the opposite direction in the middle of the track! I was so clumsy with my thick winter clothes that I fell off and not only once but two times. I was so ashamed that after all the hard horses in Iran this little riding school pony knocked me off! Second time it happened I was not so suprised and I jumped quickly back in the saddle and continued the track. I even managed to hit the bulls eye with a broken arrow! In the final results we got the placement 7/9. On our first round Tulppaani was acting well and it was the best and fastest single round in the results of the whole competition! Even though I can't claim to be very proud of my results, I'm happy for many little things that went well and also for the opportunity to learn. Next day we had our weekly practice and we were practicing on the same track. I rode ex-trotter mare Barbelinda, who can't gallop but trots smooth and fast. It was extremely good learning experience for me and in the end I was shooting all my 4 arrows to targets with good points and fast time! *
Etelä-Suomen Ratsujousiampujat Ry:n ensimmäinen virallinen tapahtuma oli riemukkaat pikkujoulut, joihin kuului pikkujoulukisat, vuosikokous ja illanvietto.
Sunnuntaiaamu valkeni kirpakassa -12 asteen pakkasessa. Aurinkoinen talviaamu houkutti ulkona kisaamiseen, mutta kilpailut kuitenkin pidettiin sisällä maneesissa, sillä kentän pohja oli liian kova muuhun kuin kävelyyn. Kisa pyrittiin pitämään aloittelijaystävällisenä ja säännöt rakennettiin sen mukaisesti. Rata kulki maneesin reunoja ja viiteen kohteeseen sai ampua oman valintansa mukaan käynnistä, ravista tai laukasta. Maksimiajaksi määrittyi kaikkein hitaimman kisasuorituksen aika ja sitä nopeammista kierroksista sai aikabonusta + 1 pistettä / sekunti. Aikamiinuksia ei kuitenkaan voinut saada. Pikkujoulukisoissa oli yhdeksän osallistujaa neljällä hevosella. Kaikki saivat toivomansa hevosen Jatilan ratsujousiammuntahevosten joukosta, minä pienen ihanan Tulppaani-ponin, joka on ehdoton suosikkini Jatilan treeniratsuna. Tulppaani on nopsakka, ketterä ja herkkä avuille. Ainoana huonona puolena on sen kiihtyvyys, lähinnä siksi että Jatilan hevosilla kova vauhti ja räjähtävät lähdöt on kiellettyjä ratsastuskoulutoiminnan vuoksi. Tulppaani mielellään menisi tosi kovaa, mutta rauhallisella olemuksella ja päättäväisellä ratsastamisella se kulkee myös todella nätisti rauhallista laukkaa. Sitäpä emme kuitenkaan tulleet ajatelleeksi, miten kisailmapiiri ja ratsastajan kisajännitys vaikuttaisivat Tulppaaniin! Tulppaanilla oli kaksi ratsastaa, joista minä ratsastin toisena. Tulppaanin ensimmäinen ratsastaja oli todella lahjakas ja hyvin ratsastava nuori tyttö, jolla harjoituslaukat ilman ampumista menivät hyvin, mutta kisakierroksen alkaessa ensimmäisessä kulmassa Tulppaani tekikin äkkijarrutuksen ja käännöksen oikealle. Sama temppu ja kiitolaukkaspurtit toistuivat seuraavilla kierroksilla, jolloin luonnollisesti ampumiseen keskittyminen oli melko mahdotonta.
Vastaanotin tuhman valkoisen ponin verryttelyyn ja yritin keskittyä yhteyden ja kuuliuden löytymiseen sekä oman sisäisen rauhallisuuden rakentamiseen. Verryttelyssä Tulppaani lopulta laukkasikin tosi kaunista laukkaa ilman ohjia ja ilman mitään tyhmyyksiä, joten uskalsin luottaa siihen että kisaratakin menisi aika hyvin. Niin ensimmäinen kierros tavallaan menikin, sillä teimme koko kilpailujen parhaimman yksittäisen suorituksen! Toisessa kulmassa Tulppaani kiihdytti varsin kovaan spurttiin, mutta sellaiseen olen tottunut ja ammuin 4 pisteen osuman neljänteen kohteeseen. En kyllä kerinnyt ampua jokaista kohdetta niin kuin olin toivonut, mutta päätin että seuraavalla kierroksella sitten. Se ei kuitenkaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Ensimmäisessä kulmassa tunsin että Tulppaani jännittyi, ja ehdin miettiä että jos epäröin niin se varmasti ei mene, joten päätin koko kehollani ratsastaa eteenpäin ja käännökseen vasemmalle - kas kun Tulppaani tekikin vastakkaisen päätöksen hidastaa pää alhaalla ja puikata oikealle. Toppavaatteiden kömpelöittämänä pyllähdin jalat sojossa maahan maneesin pohja pöllähtäen ja helmat hulmuten. Häkellyin täysin ja hävetti niin - kaikkien Iranin petojen jälkeen pikkuinen ratsastuskouluponi selätti minut! No, se kierros hylättiin ja ei kun takaisin selkään ja viimeiselle kierrokselle.
Nyt päätin taktikoida ja aloitin radan hitaasti, ammuin ensimmäiseen kohteeseen täysosuman. Kulmassa keskityin ratsastamaan tiukasti ja kun pääsimme lyhyelle sivulle päästin Tulppaanin laukkaan. Leikki ei kuitenkaan ollut ohi, sillä nyt pitkälle sivulle päästyämme ja nelostauluun keskittyessäni Tulppu heittäytyi jälleen äkkikäännöksellä oikealle ja yhtä kevyesti lennähdin jälleen maistamaan maneesin pohjaa. Nyt yllätys ei kuitenkaan ollut enää niin suuri, vaan pomppasin äkkiä pystyyn ja saman tien takaisin selkään jatkamaan suorituksen loppuun. Kannustin Tulppaanin laukkaan, nokitin nuolen ja keskityin viimeiseen tauluun - paitsi että samalla tajusin, että nuoleni oli katkennut tipahduksessa ja kärkiosa sojotti vinossa. Vedin kuitenkin ehjän osan nuolenvartta ja pläjäytin nuolenraatoni täysosumana keskelle viimeistä taulua! Suoritus kaikkiaan nauratti paljon, myöskin hävetti ja tietenkin harmitti. Mutta jos jossain kisoissa kannatti mokailla niin näissä, tunnelma oli ihan mahtava, ihmiset olivat panostaneet tosissaan jouluisiin asuihin ja oli niin kivaa että harmitus unohtui pian. Itse Joulupukkikin osallistui kisaan! Tallissa Tulppaania hoidellessani ja hiekkaa takin selästä pyyhkiessäni muutama tallilainen kyseli miten meni ja kertomukseni kuultuaan nauroivat että voi kyllä Tulppaani kisatilanteet tietää. Ilmeisesti kiihtyvyys ja vekkuli käytös kisoissa ovat siis tuttu juttu muille tallilaisille, me vain opimme varautumaan siihen nyt kantapään kautta! Kisatuloksissa päädyimme sijalle 7/9, minkä lisäksi saimme kunniamaininnan kisojen toisiksi makeimmasta stunttitempusta, nopeimmasta radasta sekä parhaasta yksittäisestä kierroksesta. En voi mitenkään hehkua ylpeyttä suorituksestani, mutta poimin kuitenkin muutamia arvokkaita hyvin menneitä asioita sekä tärkeitä oppeja. Olen iloinen siitä, että kun sain ammuttua niin osumat olivat pääsääntöisesti hyviä ja hyvillä pisteillä, vaikka osa niistä tuli hyvinkin epäsuotuisissa tilanteissa. Myös nopea päätöksenteko kesken suorituksen sujui aika hyvin. Tämä oli ensimmäinen kerta minulle kun hevonen on loikannut radalla täysin menosuuntaa vastakkaiseen suuntaan, joten oli ehkä hyvä kokea se turvallisessa ympäristössä jossa tippuminen ei sinäänsä haitannut mitään. Nyt osaan ehkä paremmin varautua siihenkin liikkeeseen, etenkin kun valtaosassa kisoista ei ole päällä talvivaatteita satulan ja reiden välissä! Haluaisin korjata ampuma-asentoani hiukan pystymmäksi, nyt nojaudun mielestäni liian vahvasti eteen enkä tajua sitä selässä ollessani. Lyhyt veto ja hätiköity ampuminen ovat myös mörköjä jotka vieläkin kiireessä ja stressissä nostavat päätään, pitää keskittyä siihen etten anna niiden tulla takaisin! Kisojen jälkeen ohjelmassa oli glögiä, riisipuuroa ja ESRAJA:n kokous. Minut valittiin puheenjohtajaksi vuodelle 2017! Ilta hurahti nopeasti, takassa räiskyi tuli ja kynttilät lyhenivät. Väsyneenä illan pimennyttyä oli hyvä päästä suuntaamaan takaisin kohti kotia. Heti seuraavana päivänä oli maanantaitreenit, joissa päätettiin treenata samaa kisarataa. Ratsastin ihanalla lämminverisellä Barbelinda-tammalla, joka ei ravuritaustansa vuoksi oikein vieläkään osaa laukata etenkään kaarteissa, mutta ravaa tasaista ja vauhdikasta ravia josta on hauskaa ampua. Nämä treenit olivat minulle parhaimpia Jatilan treenejä joissa olen ollut, sillä sain palauteltua mieleen ja opittua monta asiaa tunnin aikana. Aluksi ammuin käynnistä vain hyvää vetoa ja tekniikkaa mieleen muistutellen - siitä on jo hetki, kun viimeksi olen ampunut selästä! Kun aloitin ravista ampumisen, sorruin alkuun hätäiltyihin laukauksiin, lyhentyneeseen vetoon ja liian aikaisin ampumiseen. Sain kuitenkin korjattua näitä virheitä ja kierros kierrokselta meni paremmin. Minulla oli vain neljä nuolta, mutta lopussa ammuin ne kaikki hyville pisteille reippaasta ravista ja oli tosi hyvä mieli lopettaa.
Tehtiin niin että laskettiin jokaiselle treenaajalle kolmen kierroksen pisteet samoin kuin kisoissa ja otettiin videota, josta voi laskea ajan. Päätettiin alkaa käyttää tätä taktiikkaa enemmän treeneissä, koska sunnuntain kisassa oli selvästi huomattavissa kuinka jokaisen suoritus jäi enemmän tai vähemmän alle oman tavallisen tason. On kaksi erillistä asiaa joita pitäisi harjoitella ja joissa oppia paremmaksi: ratsujousiammunta sekä kisaaminen, kisapaineen ja arvioinnin alla olemisen sietäminen ja hyvä suoriutuminen siitä huolimatta. Molempia oppii vain kokemuksen kautta ja kokemuksille on onneksi koko elämä aikaa! Pikkujoulukisat ja etenkin maanantaitreenit toimivat hyvänä kenraaliharjoituksena, sillä suuntaan torstaina Malesiaan kisaamaan Battle Track -kisoissa! Kisoissa on sekä ratsujousiammunnan että maasta ampumisen osio. Kisat järjestetään ensimmäistä kertaa ja en tiedä oikein ollenkaan mitä odottaa, joten jännittää aika paljon. Kivoja ihmisiä on kuitenkin tulossa paikalle, joten varmasti ainakin on hauskaa. Toivottakaa onnea!
Ali in the Finnish winter This time it was Ali Ghoorchian's turn to travel to the cold, snowy Finland for horseback archery! Ali stayed here for 2 weeks and during that time we had two bigger horseback archery clinics and many private lessons all around Finland. All the clinics and classes went well and I enjoyed a lot listening to Ali's teaching, learning some new things and watching people to have fun and learn. We also tried some fun winter sports mixed with archery: ice skating archery and sledge archery! The time passed fast and too soon it was time to say bye to Ali at the airport. We hope Ali enjoyed his stay and comes back soon to teach in Finland again!
* Nyt oli
jälleen puolestaan Alin vuoro matkustaa kylmään pohjolaan ratsujousiammunnan
merkeissä! Paksuun lumihuntuun pukeutunut Suomi olikin kauneimmillaan Alin
saapuessa marraskuun puolivälissä Helsinki-Vantaan lentokentälle. Ali oli
Suomessa yhteensä kaksi viikkoa ja tämä aika sisälsi hyvin intensiivistä
yhdessäolemista ja eri puolille Suomea matkustamista.
(c) Saana Janhunen
(c) Saana Janhunen
Suuntasimme
heti seuraavana päivänä auton nokan kohti Seinäjokea. Pysähdyimme ystävämme Ninan
luona puolivälissä matkaa nauttimaan ihanasta vieraanvaraisuudesta,
herkullisesta ruuasta ja aurinkoisessa pakkassäässä ampumisesta. Illalla
hurautimme vielä loppumatkan Seinäjoelle, jossa oli ensimmäinen
ratsujousiammunnan viikonloppukurssi Equestrian Martial Arts Clubin
järjestämänä ratsastuskoulu Kipinän tiloissa.
Kurssilla oli
reilu kymmenkunta osallistujaa ja todella innostunut ja hyvä ilmapiiri.
Kansainvälisyyttä lisäsi kaksi Ruotsista paikalle saapunutta ratsujousiampujaa,
joiden riemukkuus toi hymyn kaikkien huulille. Kaikkiaan kurssi oli todella
iloinen ja ihana kokemus, mutta kuitenkin samaan aikaan hyvin asiapitoinen ja
opettavainen. Vaikka olen kuullut Alin tavallisen tekniikkaopetuksen jo moneen
kertaan, nautin aina perusteellisesta tekniikan läpikäymisestä. Joka kerralla
mieleeni tarttuu joku uusi seikka tai painotus, joka aiemmin on ollut osaltani
vähemmällä huomiolla. Tällä kurssilla erityisesti ampumista tehostava hengitys
oli sellainen asia, johon yritin keskittyä. Ali ei tällä kertaa tuonut omaa
joustaan mukanaan joten hän lainasi paljon minun joustani opetuksessa, mutta
pääsin myös itse ampumaan maasta käsin aika paljon. Oman opettamiseni kannalta
oli todella kiinnostavaa myös kiertää oppilaita Alin mukana, miettiä mitä itse
korjaisin ja kuunnella miten Ali opetti kutakin.
Lauantai-iltana
ja sunnuntaiaamuna pääsimme myös pienen lammen jäälle luistelemaan ja
kokeilemaan luistelujousiammuntaa! Se olikin tosi hyvää harjoitusta, koska siinä
yhdistyy liike, tasapaino ja ammunta vähän samoin kuin hevosen selässäkin. Pienet
tasapainottavat liikkeet jousikädessä saivat nuolen loikkaamaan aivan minne
sattuu, mutta nopeasti jutun jujun sai kiinni. Tosin Ali-raukka ei koskaan
ollut luistellut aikaisemmin ja ei ihan vielä saavuttanut sulavasta luistelusta
nauttimisen tilaa, mutta pärjäsi kuitenkin ensikertalaiseksi loistavasti eikä
edes kaatunut kertaakaan!
(c) Elina Puhjo
Maanantaiaamuna
ajelimme pitkän matkan Seinäjoelta Helsinkiin, onneksi Ali ja kyydissämme liikkunut
Elina olivat hauskaa seuraa ja matka taittui melko nopeasti. Illalla menimme
Alin kanssa koululleni tapaamaan fysioterapian opettajaani, sillä aloittelen
opiskeluprojektia liittyen ratsujousiammunnassa käytettäviin lihaksiin ja
ampuma-asennon biomekaniikkaan sekä tyypillisten vaivojen ehkäisyyn. Mittasimme
EMG-laitteistolla lihasaktivaatioitani jousen jännittämisen aikana, tutkimme
ultraäänellä pallean, syvien vatsalihasten ja lantionpohjan antamaa tukea ja
katsoimme neljällä videokameralla vetoani eri suunnista. Projekti on vasta
aivan alussa mutta olen siitä innoissani, aihe on todella mielenkiintoinen!
Lisäksi oli kiehtovaa, miten tarkasti opettajani anatomisista lähtökohdista
antamat ohjeet ja Alin persialaisesta perinteestä kumpuavat ohjeistukset
vastasivat täsmälleen toisiaan: Alin opettama hyvä ampumatekniikka on myös
biomekaanisesti järkevä ja ei kuormita turhaan niveliä tai lihaksia, jolloin
kipujen ja vammojen riski pienenee.
Viikonlopun
aikana sää lauhtui plussan puolelle, joten tiistaina päätimme ottaa ilon irti
talvisäästä pulkanlaskun merkeissä vielä kun pystyimme. Pulkka ja ufoliukuri
ratsuinamme ja pehmustetuilla aseilla taistellen vietimme tosi hauskan
iltapäivän pulkkamäessä. Koska poikaystäväni lähti mukaamme napsimaan kuvia ja
videoita, saimme tehtyä taisteluistamme myös hulvattoman videokoosteen.
(c) Anna Minkkinen
Viikon aikana
sateet pyyhkivät lumet mennessään ja marraskuun pimeys astui tilalle.
Ohjelmaamme kuului pienryhmätunteja eri puolilla Etelä-Suomea: Kouvolassa,
Turussa ja Hyvinkäällä. Kävimme pariin kertaan paikallisessa persialaisessa
ravintolassa syömässä ja laitoimme kotona erilaisia suomalaisia tai iranilaisia
ruokia. Kävimme tietenkin myös moikkaamassa Jaffa-arabia!
Perjantai-iltana
lupailin Alille että luvassa olisi hänelle yllätysjuhlat. Ali oli kuitenkin
melko kauhuissaan kun sateisena, tuulisena ja pilkkopimeänä iltana johdatin hänet
Seurasaaren sillalta sivuun meren rannalla olevaa pimeää polkua pitkospuille ja
kohti Pukkisaaren rautakautista kauppakylää, josta pimeässä ei äkkiseltään
saanut mitään käsitystä. Keskiliesimajassa paloi kuitenkin Alia varten tulet ja
lyhdyt ja siellä oli kotoisaa istua pienellä porukalla ja jutella Persiasta,
Suomesta ja kaikesta mahdollisesta muustakin. Ali sai myös pienen
esittelykierroksen Pukkisaaren rakennuksista ja viikinkiaikaisesta asumisesta.
(c) Santtu Hämäläinen
(c) Anna Minkkinen
Lauantaina
suuntasimme Jatilan tallille Mäntsälään toista viikonloppuklinikkaa varten. Osallistujia oli jälleen reilu kymmenen ja kurssi oli tiivis paketti maasta ammuntaa, teoriaa ja ratsujousiammuntaa. Oli mahtavaa että kurssilla oli jälleen sekä vanhoja tuttuja että uusia ratsujousiampujia! Tällä kertaa en itse ampunut, vaan tein mielikuvaharjoituksia ilman jousta, seurasin Alin opetusta ja toimin jonkin verran apuopettajana. Kurssi oli jälleen todella antoisa, mutta aloin olla jo aika väsynyt etenkin kun viikonlopulle sattui muutama huonommin nukuttu yö. Kaikki sujui kuitenkin oikein hyvin ja kurssista jäi tosi hyvä mieli!
Maanantai-iltana oli viimeinen opetussessio, kun suuntasimme Jatilan maanantaitreeneihin, joissa tietenkin myös haluttiin hyödyntää Alin läsnäoloa. Treeni pienellä porukalla maasta ja selästä oli tehokasta ja ilmapiiri oli upean rento, iloinen ja samalla päättäväisen tavoitteellinen. Ja tuloksia todellakin tuli, jokainen osallistuja ampui viimeisenä osumanaan tosi hyvin pieneen back shot-kohteeseen!
(c) Anna Minkkinen
Torstaiaamuna Ali lähti sateisesta Suomesta kohti Iranin lämpöä ja aurinkoa - paitsi että hetkinen, Tehranissa satoikin lunta ja oli pakkasta -15 astetta! Alin ajatuksia Suomesta ja suomalaisista kotiinpaluunsa jälkeen:
(c) Saana Janhunen
"On the way back to Iran I had enough time to think about this past year and the big and small things associated with Finland, horseback archery and Finnish horseback archers. I honestly love this country and its culture, honest people and their kindness and loyalty above all. I can not say that I'm jealous but I am sure that I will try to have some of the Finnish features in myself. I have been a teacher for most of my life, first in art university and then in horseback archery. I can honestly say that the clinics in Finland have been one of my best experiences as a teacher!
The old story of a teacher and a student is going to become a strong bridge between two different cultures for the sake of this fascinating sport.
Persian old sport with thousand years history and modern sport in Finland. Dreams are going to be true. Surely it is not easy but I am sure about future and waiting to see you all in international battles on fast horses, brave and honest Finn horseback archers!"
Training in the snow! The snow came early this winter and I love it! I feel a little girlish and funny with my long wool kaftan and winter riding skirt, but those are extremely comfortable and warm clothes for cold climate. We went with Jaffa for the first time training at the trot racing track nearby. It's an excellent place for horseback archery training because it's safe, not slippery and there is lots of space. Nocking with numb fingers is not very fast, but with speedy Jaffa also single shot is very good training. Still I have some mistakes in my technique but mostly it's getting better! * Lumi tuli tänä vuonna aikaisin, ihanaa! Rakastan talvea ja oli ihanaa kaivaa talviratsastushame kaapista ja suunnata valkoiseen tallimaisemaan. Väkersin myös palalaarista löytyneestä villakankaan palasta talvikaftaanin viileän kelin ampumista varten. Kokonaan pitkiin villavaatteisiin toppautuneena on vähän hölmö olo, mutta ne ovat päällä ihanan lämpimät ja eivät häiritse ampumista. Ratsastushameen tekeminen pari talvea sitten oli yksi parhaimpia päätöksiäni, koska hame ei tule ratsastajan ja hevosen väliin mutta jalat lämpenevät tosi hyvin kaksinkertaisen villan alla. Sillä pärjäsin viime vuonna Lapissa 40-asteen pakkasessa heppamaastoja vetäessäkin! Nyt päästiin ekaa kertaa Jaffan kanssa harjoitusraviradalle ampumaan. Ravirata on tosi hyvä paikka ratsujousiammuntaan, pohja on hyvä, matka ei lopu kesken ja eri kohtiin rataa saa rakennettua erilaisia harjoituksia. Jaffa rakastaa kiitää lujaa joten single shot yhdellä omalla taulullani oli oikein hyvää treeniä, ajoituksesta täytyy muistaa pitää huoli tai ei toivoakaan osua. Kylmässä sormet on sen verta kömpelömmät, että nopea nokitus ei suju aina ihan niin luontavasti, joten senkin kannalta ampumatekniikkaan keskittyminen yhdellä taululla oli hyvä idea. Kuvista näkee, että vieläkin hiukan haen käsien asentoa (esim. kahdessa ekassa kuvassa kyynärpää osoittaa ulospäin ja kasvot on kaukana nuolesta), mutta yleensä juuri ennen laukaisua saan hyvän suoran linjan. Kuvia tosiaan nappailtiin urakalla, koska tarvitsin talvisia kuvia hauskaa joulukalenteriprojektia varten. Päivitän tästä projektista lisää myöhemmin! Ystäväni Elina oli urhea kuvaaja haastavasta valosta ja jäätyvistä sormista huolimatta, ja saimme paljon hienoja lumisia kuvia! Lisäksi saatiin vihdoin toteutettua pitkään suunnitelmissani ollut projekti, jossa koostin samalle videolle pätkiä tämän vuoden ratsujousiammuntaseikkailuiden varrelta. Videon editoiminen oli hauskaa ja saimme paljon uusia ideoita niin hyödyllisiin kuin hyödyttömiinkin mutta hauskoihin videoprojekteihin! Tässä videokooste ja kuvia marraskuun piristykseksi!
Association and fancy titles! Good news: The Mounted Archers of Southern Finland (ESRAJA) is now an official association under Finnish Horseback Archery Association! Horseback archery is growing fast in the Southern Finland region and we started thinking that it would be good for the sport to have an local association for organizing events, buying targets, searching for co-operators etc. Now it's done and I ended up to be the chairman for the rest of the year 2016! Also I got accepted as an official horseback archery teacher under Finnish HBA Association. I had my first own clinic for 9 participants and everything went really well. I really enjoy teaching and watching people to learn! I hope to do it a lot in the future. * Hyviä uutisia ratsujousiampujille! Marraskuun alussa saimme virallisesti rekisteröityä Etelä-Suomen Ratsujousiampujat ry:n eli ESRAJA:n. Jatilan treenitoiminnan kasvaessa, Etelä-Suomen toiminnan lisääntyessä ja uusien harrastajien aloittaessa lajia huomasimme, että paikallisyhdistykselle alkaisi olla tarvetta. Yhdistyksen kautta tapahtumien organisointi ja niistä tiedottuminen helpottuu, yhteistyökumppaneiden hakeminen paikallisista jousiammuntaseuroista, ratsastustalleista ja alan liikkeistä mahdollistuu ja lisäksi jäsenmaksuilla voi hankkia maalitauluja, lainavarusteita yms. jotka helpottavat kaikkia harrastajia ja uusia kokeilijoita. Niinpä lopulta ryhdyimme tuumasta toimeen, pidimme pienen perustamiskokouksen ja laitoimme viralliset paperit Patentti- ja rekisterihallituksen käsittelyyn. Nyt kun yhdistys on virallisesti olemassa, pääsee toiminta kunnolla käyntiin! Ensimmäisenä varsinaisena yhdistyksen tapahtumana on luvassa pikkujoulutapahtuma, jossa yhdistetään ratsujousiammuntakisat, yhdistyksen vuosikokous ja ratsujousiampujien illanvietto. Tällä hetkellä toimin yhdistyksessä niinkin arvokkaalla tittelillä kuin puheenjohtajana. Katsotaan mihin ensi vuoden osalta päädyn! Etelä-Suomen alueella kuitenkin on tapahtunut ja tapahtuu vielä ennen tuotakin. Ensi viikolla iranilainen opettajani Ali Ghoorchian saapuu jälleen Suomeen ja luvassa on viikonloppuklinikat Seinäjoella ja Mäntsälässä, muutamia pienryhmätunteja ja tietenkin myös kaikkea muuta hauskaa oheistoimintaa! Myös minäkin pääsin vetämään kurssia! Viime viikonloppuna pidin ensimmäisen oman ratsujousiammuntakurssini Jatilassa yhdeksän hengen kurssiporukalle. Osallistujia oli aivan ensikertalaisista kokeneempiin ratsujousiampujiin. Yhden päivän kurssilla ammuttiin ensin maasta ja sitten selästä kahdessa ryhmässä. Päivä sujui hyvin vaikka sitä etukäteen vähän jännitinkin ja oli tosi hauskaa. Opettaminen on minulle todella innostavaa ja on mahtavaa nähdä, miten kurssilaiset kehittyvät. Aloin heti miettiä uusia harjoituksia ja parannuksia seuraavia kursseja varten, joten niitä on varmasti luvassa!
Tänään minut myös hyväksyttiin virallisesti Suomen Ratsujousiampujain Liiton kouluttajaksi. Kouluttajaksi pääseminen vaatii kisakokemusta, kolme opetuskertaa ja niiltä saatua palautetta, vähintään HA1-tasoa IHAA:n grading-tasoluokitusjärjestelmässä ja kirjallisiin tenttikysymyksiin vastaamista. Liiton hyväksymiä kouluttajia on tällä hetkellä Suomessa kolme, Tero Ulvinen Seinäjoella, Marko Suhonen Kouvolassa ja nyt minä Helsingissä. Jos siis haluat opetusta ratsujousiammunnassa, nyt minulla on siihen virallinenkin pätevyys! Yhteyttä voi ottaa sähköpostilla anna.esraja@gmail.com . Kuvat: Miro Lahtela. Kuvat Ratsujousiammunnan lauantaikurssilta 29.10.
