keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Talvikuulumisia



Viime vuoden kisakausi loppui ihanasti omiin ennätyksiini Iranin Saryazdin kansainvälisissäratsutaistelukilpailuissa ja vielä kotona Suomessa ESRAJA:n pikkujoulukisoissakin onnistuin nappaamaan ensimmäisen sijan ihanan Barbelinda-tamman kanssa. Vuosi 2017 oli hyvä taputella muistoihin ja kääntää nokka pikkuhiljaa kohti uusia haasteita. En kuitenkaan pitänyt erityisempää kiirettä vaan aloitin tosi rennosti ampumalla sen verran kuin mieli teki. Viimeisimmältä Iranin reissultani toin tuliaisiksi persialaisen peukalo-otteen, jota makustelin ja tutkiskelin kaksi kuukautta. Alkuun ote tuntui todella hyvältä, mutta toisaalta uudelta ja hämmentävältä. Juuri ennen vuodenvaihdetta meillä oli maasta ammunnan Ratsujousiampujan Kiusaus -kisat Helsingin jousiammuntahallilla ja kisasin juurikaan etukäteen harjoittelematta persialaisella otteella hyvin vaihtelevin tuloksin. Kisa itsessään oli ihan mahtava keskittymisharjoitus ja onnistuin rämpimään tieni neljännelle sijalle, vaikka välillä kyllä häpesin osumiani ja nuolieni hassua lentoa. Uudella otteella en saanut osumiin samanlaista varmuuden tunnetta kuin aikaisemmin.

Persialainen ote
Tänä talvena olen nautiskellut Maunulan sisähallissa ampumisesta Artemiksen jäsenenä. Aivan ihanaa treenata valoisassa, lämpimässä, kuivassa tilassa ja vielä kivojen ihmisten kanssa! Talja- ja tähtäinjousilla ampuvien joukossa saa kyllä potea vähän alemmuuskompleksia omalla risukepillä ampumisestaan, mutta muut harrastajat ovat suhtautuneet ratsujouseen lämpimällä mielenkiinnolla ja toisaalta jäsenistössä on jo aika paljon ratsujousiampujiakin.

Myös muutoin olen hiukan kehittänyt treenitapojani ja mukanani kulkevat nyt kuminauhat ja käytän peiliä melko paljon apuna. Tammikuussa aloittaessani taas säännöllisen treenin vedin nimittäin hiukan överiksi ja ammuttuani heti alkuun liian paljon sain vieraakseni ikävän kaverin, vasemman olkapään inpingmentin eli ahdas olka -oireyhtymän. Kun vasen käsi ei enää kohonnut hartiatason yläpuolelle ja särki levossakin, oli pakko ottaa hiukan pakkia ja nolona todeta että neiti fysioterapeuttiopiskelija ei kyllä taaskaan muistanut omalla kohdallaan soveltaa osaamistaan. Nyt paremman lämmittelyn, lapatukiharjoitteiden, kuminauhatreenin ja maltillisempien treenisessioiden jälkeen olkapää alkaakin olla paremmassa jamassa ja minulla on taas yksi ”Älä tee niin kuin minä tein...” -kokemus enemmän.

Teoriatasolla fysioterapeuttisen osaamisen yhdistäminen ratsujousiammuntaan on ollut paljon käsillä opinnäytetyöni merkeissä. Olen kerännyt ja käynyt läpi mielenkiintoista lähdekirjallisuutta ja kerännyt kyselyillä tietoa ja kokemusta ratsujousiammunnan harrastajilta sekä opettajilta. Käytännön työhön pääsin järjestäessäni helmikuun alussa Ratsujousiampujan kehonhuoltokurssin, jolla pääsin opettamaan aiheesta ja erityisesti lapatuen merkityksestä. Todella mielenkiintoista ja antoisaa! Olen hirveän iloinen siitä, että saan työskennellä minulle niin mielenkiintoisten teemojen ympärillä sekä koulussa että ratsujousiammunnan parissa.

Bambi on nyt ihana pörröturkkinen lumipallo valkoisessa talvikarvassaan ja olemme tosi paljon maastoilleet ilman satulaa. Tasapainolleni lenkkimme ovat tehneet tosi hyvää ja kiitolaukat lumihangen halki saavat meidät molemmat innostumaan. Nyt myös pellolla on ollut hyvät pohjat ratsujousiammunnalle ja olemme tehneet pienen radan jolla treenata. Toistaiseksi treenimme on keskittynyt vain single shottiin ja siinä tekniikan hiomiseen.

Peukalo-ote
Helmikuussa kokeilin pitkästä aikaa taas peukulla ampumista turhauduttuani treeneissä osumatarkkuuden vaihtelevuuteen. Oho hei, yhtäkkiä nuolet rupesivat taas menemään sinne minne halusinkin! Ammuin vielä joitain treenejä vuorotellen sekä peukulla että persialaisella, mutta lopulta päädyin palaamaan takaisin peukaloon. Paljon varmasti on kyse siitä, että peukalo on minulle niin paljon tutumpi, mutta joka tapauksessa persialainen ote oli talviajan testi ja nyt tuntui hyvältä palata tuttuun turvalliseen peukkuun.

Helmikuun puolivälissä lähdin Iraniin hiomaan tekniikkaani vielä paremmaksi tulevaa kisakautta varten sekä tietenkin nauttimaan ihanasta vuoristoluonnosta. Siitä lisää seuraavassa postauksessa!

Keihäsharjoituksia huhtikuun Jordanian kisoja varten.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gauchoux Open, Ranska

(c) Jouke Boerma Korona-aika iski, vieden mukanaan valtaosan kansainvälisistä kisoista - ja niinpä blogin kirjoittaminen on myös ollut tauol...